– Minusta Venäjä on suorastaan syöttänyt Suomelle lapaan tämän mahdollisuuden, ja tätä asiaa pitäisi nyt harkita, Himanen sanoo.
Venäjä on pitkin kevättä tehnyt Suomelle monennäköistä kiusaa, esimerkiksi jäädyttänyt Suomen Moskovan- ja Pietarin-edustustojen pankkitilit. Tuorein esimerkki on Suomen Pietarin-konsulaatin Murmanskissa ja Petroskoissa sijaitsevien toimipisteiden sulkeminen.
Maarianhaminan-konsulaatin sulkeminen on tullut Suomelle ajankohtaiseksi Himasen mukaan juuri sen seurauksena, että Venäjä on ilmoittanut Suomen toimipisteiden sulkemisesta.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja toinen ex-suurlähettiläs René Nyberg hyssyttelevät.
Vetoan, että Kansankokonaisuuden lukijat allekirjoittaisivat kansalaisaloitteen Maarianhaminan konsulaatin sulkemisesta.
Toinen kumottava asia on Ahvenanmaan demilitarisointi ja neutralisointi, joita Venäjä ei tulisi kriisitilanteessa kuitenkaan kunnioittamaan. Suomalaiset joutuisivat pahimmassa tapauksessa tekemään saarelle maihinnousun ja valtaamaan sen takaisin - ja menettämään lukuisia nuoria miehiä. Yksi hidaste demilitarisoinnin purkamiselle on ahvenanmaalaisten asenteet ja ennakkoluulot. Niiden muuttaminen on välttämätöntä, mutta ei helppoa.
Ahvenanmaan demilitarisoinnista ja sen purkamisen hidasteista
Ahvenamaalaisten identiteetti muodostuu kahdesta asiasta - ruotsin kielestä ja demilitarisoinnista. Tämä asian identitaarinen puoli pitää ottaa huomioon. Ei demilitarisointi ole mikään pelkkä mielipide ahvenanmaalaisille. Se osa identiteettiä on kuitenkin erittäin destruktiiivinen tässä maailmanajassa ja siitä pitää päästä eroon.
Ahvenanmaan demilitarisointi saadaan purettua helpommin, jos taataan että Ahvenanmaan puolustuksesta huolehtii koko Nato eivätkä suomenkieliset joukot. Niin naurettavalta kuin se suomalaisesta saattaa tuntua, ahvenanmaalaiset eivät kestä ajatusta että Ahvenanmaalle tulisi suomalaisia joukkoja - varsinkaan pysyvästi.
Jos toinen puoli ahvenanmaalaisten identiteetistä murtuu, pitää muistaa kunnioittaa sitten toista. Vaikka pitkin hampain.