Yritysten yhteisöllisyydestä, yhteiskuntavastuusta ja vähän wokesta

Olen aiemmissa postauksissa usein väittänyt, että on mielekästä tarkastella yritystä ensisijassa yhteisönä, jossa ihmiset tekevät työtä yhteisen päämäärän hyväksi. 

Pitkään yrityksiä on tarkasteltu siitä näkökulmasta, että työntekijät ovat Homo Economicuksia, jotka maksimoivat oman etunsa - eli maksimoivat palkkansa ja minimoivat työmääränsä. Yrityksen ainoa velvollisuus on tässä diskurssissa maksimoida osakkeenomistajien omaisuuden arvo.

Kirjoitin 2006: Collins Family Foundationin rahoittaa projektia Cultural Evolution in Business, jossa on mukana täällä useaan kertaan mainittu kulttuurintutkija Peter J. Richerson. Projektissa sovelletaan evolutiivista kulttuurintutkimusta yritysmaailmaan. Richerson ja kumppanit kritisoivat varsin voimakkaasti rationaalisen valinnan teoriaa joka mallittaa ihmistä omaa etuaan (utiliteettiaan) maksimoivana toimijana - Homo Economicuksena. 

Rationaalisen valinnan teoriaa sovelletaan yritysmaailmassa usein niin että oletetaan jokaisen työntekijän ajavan yksinomaan omaa etuaan. Yrityksen ainoa mahdollisuus on erilaisilla palkitsemismenetelmillä - esimerkiksi optioilla - ohjata työntekijää toimimaan yrityksen edun mukaisesti. Tosiasiassa työntekijän mallittaminen puhtaasti itsekkäänä toimijana kuvaa huonosti työntekijän toimintaa yrityksessä. Yleensä työntekijät eivät toimi kovinkaan itsekkäästi vaan tekevät yhteistyötä keskenään. Yhteistyön edellytyksenä on kuitenkin yhteisyyttä edistävä "moraalinen yritys". Jos yrityksen johto olettaa työntekijöiden olevan yksinomaan itsekkäitä ja jopa tukee tällaista itsekkyyttä, yritys saa mitä pyytää.

Opiaattiskandaali oli malliesimerkki siitä, miten yritys ilman vähäisintäkään moraalia maksimoi osakkeen omistajan taloudellista etua. Oli olemassa särkylääke, joka oli suunniteltu ihmisille, joilla oli parantumaton syöpä. Vaikka lääke johti riippuvuuteen siitä ei ollut suurempaa haittaa, koska potilaiden elinajanodote oli hyvin alhainen. Pian opiaatteja valmistavien yritysten johdot näkivät kuitenkin mahdollisuuden toteuttaa yrityksen "ainoaa tehtävää" (osakekurssien maksimointia) ja alkaa markkinoida - omaa taloudellista etuaan maksivoivien lääkäreiden avustuksella - kipulääkkeitä muillekin kuin parantumatonta kuolemaan johtavaa sairautta poteville. Opiaattiskandaali oli valmis.

Taloustieteen professori emeritus Paul Collier ja John Kay kertovat asiasta kirjassaan Greed is Dead:

The drugs industry had for a long time an implicit contract with public and government. It was permitted extraordinary profitability in return for companies behaving as exemplary corporate citizens. But those days have long gone....

Purdue Pharmaceuticals, privately owned by the Sackler family, is now notorious for its role in the provision of opioids to small-town America. But even Johnson & Johnson has been fined $572 million for its – relatively minor – role in ‘deaths of despair’.12 The boundaries kept being pushed. Insys had developed an opioid for terminally ill cancer patients, for whom its highly addictive properties were of no consequence. But this market was doubly limited: only the terminally ill were customers, and they soon ceased to be so. The head of sales for Insys, Alec Burlakoff, hired a stripper to persuade physicians to promote and prescribe it to non-terminal patients, giving a new interpretation to the term ‘hooker’. Once hooked, such patients were indeed dead profitable. In an interview with the Financial Times, Burlakoff acknowledged that he did not have ‘morals, ethics and values’.13 He described his thinking once he realized that prosecution was likely: ‘Not only is the company going to get fined an astronomical amount of money, which I’ve seen a million times, but worse-case scenario, which I’ve never seen before, they might actually take my money.’ Burlakoff and his fellow executives were prosecuted under federal racketeering legislation aimed at criminal gangs and are now serving prison terms. A pharmaceutical industry that once seemed to exemplify a constructive relationship between private enterprise and public benefit is now widely and justifiably detested.

Reductionist thinking discarded the only basis on which corporate organizations could claim legitimacy in a democratic society – that they delivered the goods and services which people wanted, and provided satisfying and rewarding employment to many. Absent such justification, there is no adequate answer to the question of legitimacy provoked by Friedman’s assertion that the social responsibility of business is to extract as much profit as possible from the community – ‘why should we allow them to do that?’

Nyky-yhteiskunnassa puhutaan paljon yritysten yhteiskuntavastuusta. Aina se ei kuitenkaan ole muuta kuin woke-puhetta. Suurieleisesti puhutaan inklusiivisuudesta, lesbojen, homojen, mustien ja transseksuaalien oikeuksista ja vietetään afroamerikkalaista viikkoa amerikkalaisen yrityksen Suomen konttorissa, mutta vaietaan vaikka Euroopan kannalta paljon olennaisemmasta Ukrainan tilanteesta. Eihän ukrainalaisten tappaminen ja kiduttaminen olekaan woke-muodin mukaista. 

Google puhuu inklusiivisuudesta, mutta irtisaanoo työntekijöitä heidän poliittisten mieliteidensä takia.  Samaan tapaan kuin ihmisetkin, yrityksetkin tekevät osan taloudellisista ja muista päätöksistään signaloidakseen vaikkapa yhteiskunnallista vastuutaan tai arvojaan. Google mm. erotti työntekijänsä signaloidakseen sitoutumistaan sukupuolten tasa-arvoon. Erottaminen tapahtui täysin valheellisin perustein. Googlen toimitusjohtaja antoi väärän todistuksen työntekijänsä puheista ja sen jälkeen erotti tämän. 

Keskilinjan kolumnisti David Brooks kirjoitti New York Timesissa Pichaista:

He fired Damore and wrote, “To suggest a group of our colleagues have traits that make them less biologically suited to that work is offensive and not O.K.” That is a blatantly dishonest characterization of the memo. Damore wrote nothing like that about his Google colleagues. Either Pichai is unprepared to understand the research (unlikely), is not capable of handling complex data flows (a bad trait in a C.E.O.) or was simply too afraid to stand up to a mob. Regardless which weakness applies, this episode suggests he should seek a nonleadership position. We are at a moment when mobs on the left and the right ignore evidence and destroy scapegoats. That’s when we need good leaders most.

Näistä varauksista huolimatta on merkkejä siitä, että yksityiset yritykset ottavat enemmän todellista yhteiskuntavastuuta ja ainakin jotkut yritykset myös ymmärtävät, että yritys on yhteisö ja työntekijät ovat yhteisön jäseniä.

Collier ja Kay toteavat jopa näin:

The shareholders are not, in any interesting sense, the ‘owners’ of the company ...

Vuonna 2019 American Business Roundtable hylkäsi vuodesta 1992 ylläpidetyn julistuksensa, että yrityksen johdon tehtävä on ainoastaan maksimoida yrityksen osakkeiden arvo. 

Ne yritykset, jotka eivät hoida yhteiskuntavastuutaan, vaan toimivat opiaatti-firmojen tavoin yhteiskunnan veren imijöinä, eivät ansaitse omaisuudensuojaa. Yritykset, jotka kohtelevat työntekijöitään kuin prositituoituja, jotka myyvät omaa aikaansa mahdollisimman kalliilla ja kontribuoivat vain sen verran kun on palkan saamiseksi tarpeen, eivät pitkän päälle pärjää kilpailussa tai ne otetaan valition haltuun. Yritykset, joiden työntekijöillä on sisäsyntyinen motivaatio tehdä työtä yhteisten tavoitteiden eteen reilua korvausta vastaan, voivat pärjätä.