Syntyvyyden lasku liberalismin ongelmana

Quillettessa on taas kerran loistava artikkeli. 

Juttu lähtee siitä havainnosta, että yksilön vapaus ja yksilön hyvinvoinnin näkeminen ainoana tavoiteltavana asiana johtaa syntyvyyden laskuun. Yksilön hyvinvoinnin näkemistä ainoana tavoiteltavana asiana voi kutsua ideologisesta taustasta riippumatta klassiseksi liberalismiksi, utilitarismiksi tai hedonismiksi, mutta ilmiön nimi ei muuta muuksi sitä, että ko. ilmiöön liittyy syntyvyyden lasku.

Osa ihmisistä väittää - ja he ovat globaalilla tasolla oikeassakin - että syntyvyyden laskeminen on pelkästään hyvä asia ympäristön näkökulmasta. 

Koska ikärakenteen muuttuminen vanhusvoittoiseksi on kuitenkin käytännössä ongelma paikallisesti esimerkiksi Suomen kaltaiselle pohjoismaiselle sosiaalivaltiolle, vasemmalla ja markkinaoikeistossa vaaditaan maahanmuuton lisäämistä. Äärioikealla vaaditaan joko paluuta konservatiivisiin arvoihin, hyvinvointiyhteiskunnan keventämistä yövartio-valtioksi tai kielletään ongelman merkitsevyys esimerkiksi sillä, että teknologian kehitys ei vaadi niin paljon työntekijöitä kuin ennen.  Uskon itse ikärakenteen muuttumisen vanhusvoittoiseksi olevan ongelma kaikenlaisille valtioille mutta erityisesti pohjoismaiselle sosiaalivaltiolle, mutta minulla ei ole mitään mustavalkoista ratkaisua asiaan. Ongelman ratkaisu vaatii uskoakseni useiden työkalujen yhdistelemistä.

Quilletten artikkeli käsittelee amerikkalaisen liberalismin ns. progressiivisen muunnelman tarjoamaa ratkaisua liberalismin luomaan ongelmaan:

As a project, liberalism is concerned primarily with increasing the freedom of the individual, in the belief that allowing people to live the lives they choose is the best way to form a just society. And it is true that loosening some cultural constraints may well increase the sum total of human wellbeing, giving people the freedom to live and work as they see fit. Loosening all constraints, however, can dismantle the social structures that coordinate behaviour and ensure that a culture survives. Total freedom, freedom from obligation and expectation, can prove corrosive. Hedonism, as the ultimate purpose of a society, does not always motivate the sort of sacrifices necessary to keep that society operating.

Looking at the precipitous decline in Western fertility, in particular, there is a distinct sense that raising children, rather than something expected and enforced by norms, is viewed as the undesirable acquisition of an obligation. While this view may be all well and good from a snapshot utilitarian perspective, caring only about the current generation’s happiness, it is less than ideal for the long-term health of a society. And while liberalism cannot sustain itself through “natural” fertility, it also reacts furiously to natalism. Natalist policies that do not constrain behaviour at the very least put a heavy thumb on the scale, and will always involve parents leaving the workplace for at least some period. The first part constrains human freedom; the second involves sacrifice (career and income for family), which is frowned upon socially when “worth” and “productivity” are conflated. 

Liberalismi eli hedonismi alentaa syntyvyyttä. Ns. progressiivisuus - vaikka ei juurikaan puhu syntyvyydestä - tarjoaa käytännössä yhden ratkaisumallin väestöongelman ratkaisuun, mutta on hyvin ongelmallinen useammasta syystä, joista merkittävin klassisen liberalismin näkökulmasta on se, että progressiivisuus (Wokeness) vastustaa sananvapautta samaan tapaan kuin tympein uskonnollisuus. 

Progressiivisuudelle kelpaa väestöongelman ratkaisuun äärivanhoillisimmat tai radikalisoituneet islamin haarat, mutta ei amerikkalainen konservatiivi uskonnollisuus (uudestisyntyneet kristityt).

The short-term fix for a declining population has been to turn towards immigration in ever greater numbers. But the belief that someone else’s children are the future is not a natural one for a people to hold, making immigration levels a perennially contentious topic. It also neglects the fundamental point that those raised by parents of other cultures may not always turn out to be liberals. Other cultures are perfectly capable of replicating themselves, and an environment which makes minimal demands of the individual can find itself hosting communities with very different values and norms.

In this framework, radical progressivism looks like an adaptation of liberalism primed to deal with these faults. A liberal culture that wishes to survive must be able to assimilate large numbers of arrivals, both in the sense of rendering the current population amenable to the process, and in ensuring that newcomers carry its values onwards. 

Contemporary progressivism resolves this by replacing liberal ideals with a borrowed and bastardised form of evangelical Christianity. It views change as desirable only when it acts as a ratchet towards its preferred social values. It does not tolerate dissent—its adherents impose stringent social penalties on apostates, and wherever possible, attempt to twist the machinery of government into providing legal enforcement. Followers are called upon to proselytize continuously, at home, at work, in the streets, in the sheets. They are strongly in favour of open borders, and highly hedonistic, winning converts by promising them the chance to pursue their heart’s desire in a coalition against the prevailing norms of the day. It is not, in many ways, a particularly liberal philosophy; it is in some senses more traditionally conservative, in displaying aggressive intolerance of those that violate its norms. The difference is that the norms and values it espouses are an unusual set of sexual and social freedoms, while those it opposes tend to be more associated with traditional morality.

In the long-term, a functioning society governed according to this ideology looks something like a religious order replenishing itself with new initiates, a cuckoo culture in which one demographic continuously replaces the previous one, over and over. Whether this model would actually work in the longer term is unclear. It suits many groups to make themselves a part of a rainbow coalition while they seek to lift restrictions on their behaviour, but whether conservative religious communities will be seen as natural adherents to an ideology staunchly in favour of sexual liberation in the longer term remains to be seen. It is possible that progressivism would find that, while it succeeds in population replenishment, it fails to spread itself to new arrivals, finding that the immigrants necessary for societal maintenance in the end remain conservatives of their own tradition.

At present, while extremely prevalent online, liberalism’s would-be successor ideology is held by a considerably smaller section of the general population. The segments of the population that are growing are often traditionalists; religious women give birth to more children than their secular counterparts, as do conservatives more broadly. We can be confident that, while the future of the West may look quite radically different to that envisaged by current elite opinion, it will also look rather different to its current form. A culture which combines high migration alongside low integration and fertility will be replaced in the end, whether by a more conservative form of its own values, or something entirely different.

Varmuus on kansantauti

Varmuus näyttäisi olevan uusi kansantauti. Mutta ei pelkästään kansan vaan osin myös yliopistotutkimuksen.

Jokainen tajuaa kuulemma, että USA:n vaaleissa on tapahtunut merkittäviä huijauksia. Tosiasia kuitenkin on, että Trumpin lähipiirin nostamat oikeusjutut kariutuvat yksi toisensa jälkeen. 

Se, että afrikkalaiset ja lähiitämaalaiset (tai Britanniassa pakistanilaiset ja intialaiset) maahanmuuttajat kuolevat kanta-asukkaita paljon useammin koronaan johtuu muka rakenteellisesta rasismista. Paitsi, että mitään todisteita asiasta ei ole. HS kertoi:

"Britanniassa kansanterveyslaitos esitti, että rakenteellinen rasismi voi olla taustalla. Hallituksen nimittämä neuvonantaja Raghib Ali totesi kuitenkin lokakuussa [vasemmistolaiselle] brittilehti The Independentille, ettei rakenteellisesta rasismista ole uskottavia todisteita. ”Ei varmasti ole todisteita – – että mustia ja eteläaasialaisia hoidetaan eri tavalla, kun he joutuvat sairaalaan”, Ali totesi. Tasa-arvokysymyksiä pohtivan ajatushautomo Runnymede Trustin johtaja Halima Begun oli eri mieltä. ”Tiedämme, että rasismi rajoittaa ihmisten pääsyä [terveys]palvelujen äärelle”, hän sanoi Reutersille."

Homoseksuaalit ovat yli 40% yliedustettuina yliopistokoulutettujen keskuudessa, mutta yli 30% aliedustettuina luonnontieteellis-teknisellä alalla. (Samalla tavalla naisetkin ovat yliedustettuina yliopistokoulutettujen keskuudessa ja aliedustettuina STEM-aloilla.) Jopa yliopistollisessa turkimuksessa esitetään ilman todisteita, että asia johtuu STEM-alojen heteropatriarkaatista, vaikka STEM-aloilla on osoitettu olevan selvästi vähemmän ainakin seksuaalista häirintää naisia kohtaan. Joten ne ovat todennäköisesti muutenkin ihmistä kunnioittavampia työpaikkoja kuin vaikkapa elokuva-ala.

Sen sijaan on todisteita, että mitä vapaampi maa on, sitä enemmän naiset valitsevat perinteisiä naisten aloja ja miehet perinteisiä miesten aloja. Homoseksuaaleilla on joidenkin tutkimusten mukaan aivot, jotka muistuttavat enemmän vastakkaisen sukupuolen aivoja. On olettettavaa että miespuolisten homoseksuaalien valinnat seuraavat samaa logiikkaa: mitä vapaampi yhteiskunta, sitä enemmän homoseksuaalit valitsevat "perinteisiä" homoseksuaalien ammatteja.

Varmuus ei ole mikään vahvuus. Etsiminen ja uteliaisuus on.

Kostonkierre Macronin lausunnosta oli odotettavissa, mutta entä positiivinen takaisinkytkentä

Presidentti Philippe Macron on siis esittänyt väitteen, että islam on uskonto, joka on tällä hetkellä kriisissä kaikkialla maailmassa. Lausunnon voi tulkita selkeäksi viestiksi sekä nationalisteille (Otan huolenne vakavasti), että muslimeille (Teidän on lopetettava tukemasta islamismia - tai ehkä pikemminkin: Teidän on lopetettava olemasta lojaaleja islamistisia uskonveljiänne kohtaan).  

Muslimien itse kokema viesti lienee kuitenkin, että Macron hyökkää islamia vastaan. Macronin lausunto ei ole hillinnyt islamistista terroritoimintaa, vaan se on lisännyt sitä. Sitä emme vielä tiedä varmaksi, onko Macronin lausunto johtanut maltillisempien muslimien pysyvämpään radikalisoitumiseen vai vain hetkelliseen raivoon muslimimaissa - siis eräänlaiseen muslimien versioon hyvesignaloinnista tai oikeammin lojaliteettisignaloinnista. 

New York Times kirjoitti aiemman konfliktin yhteydessä näin: 

Monet egyptiläiset sanovat, että loukkaus heidän uskoaan kohtaan oli suurempi hyökkäys kuin hyökkäys elävää ihmistä kohtaan. ”Kun loukkaat jotakuta, loukkaat vain yhtä ihmistä, sanoi 42-vuotias jalokiviseppä Ahmed Shobaky, 42. “Mutta kun loukkaat uskoa, loukkaat koko kansaa joka kokee tuskaa.”

Macronin lausunto koetaan loukkaukseksi uskoa kohtaan. Se on johtanut terrorin lisääntymiseen, joka pakottanee Macronin uusiin toimiin (tai periksiantamiseen). Saattaa syntyä positiivinen takaisinkytkentä. Muslimit radikalisoituvat, mutta myös eurooppalaiset radikalisoituvat siinä mielessä, että yhä useammat suhtautuvat islamiin vihamielisesti. 

Siitä, miten rangaistus (tai muu signaali) koetaan Lähi-idän muslimimaissa, on taloustieteellistä tutkimusta

Laboratorio-oloissa ihmisiä pantiin eri maissa pelaamaan ns. Julkishyödyke-peliä, missä jokainen pelaaja sai summan S rahaa, jonka saattoi joka sijoittaa yhteiseen hyvään tai pitää itsellään. Yhteiseen kassaan pantu raha poiki vaikkapa 50% koron ja tuotto jaettiin kaikkien kesken. Rationaalisen aktorin teorian mukaan pelaajien olisi pitänyt pitää koko summa S itsellään, vaikka kaikkien kannalta olisi ollut edullista, että kaikki olisivat sijoittaneet rahat yhteiseen kassaan, jolloin jokainen olisi saanut 1.5 * S. 

(Jos oletetaan, että pelaajia oli viisi ja kolme muista pelaajista B, C ja D sijoitti rahansa yhteiseen kassaan ja yksi E piti rahat itse, pelaaja A sai pitäessään omat rahansa itselleen S + 3/5 * 1.5 * S = 1.9 * S. Jos hän olisi kontribuoinut summan S yhteiseen kassaan, hän olisi saanut 4/5 * 1.5 * S = 1.2 * S. Itsekkyys siis palkittiin.)

Todellisuudessa kaikissa maissa aluksi pelaajat sijoittivat merkittäviä summia rahaa yhteiseen kassaan, mutta huomattuaan, että osa muista pelaajista ei näin tee, sijoittaminen yhteiseen kassaan alkoi vähentyä ja läheni nollaa. Kun pelaajille annettiin mahdollisuus rankaista niitä, jotka sijoittivat vähemmän, länsimaiset koehenkilöt alkoivat rankaista vapaamatkustajia ja kontribuointi yhteiseen kassaan alkoi nousta. Kaikki hyötyivät maksimaalisesti. 

Taloustieteilijöiden yllätykseksi Lähi-idän maissa rankaisumahdollisuus ei johtanut vapaamatkustamisen vähenemiseen, vaan koston kierteeseen. Ne, joita oli rankaistu edellisellä kierroksella, "rankaisivat" seuraavalla kierroksella eli kostivat. 

By adding the option to punish fellow group members in the PGG, economists had thought they’d figured out a way to generate high levels of cooperation in humans. But, this “policy fix” worked best on WEIRD populations because, psychologically speaking, it fits their motivations, expectations, and worldviews. By contrast, in other populations, adding peer punishment to a PGG was a disaster because it provoked revenge cycles, even in the laboratory. (Lähde:  The Weirdest People in the World: How the West Became Psychologically Peculiar and Particularly Prosperous, Joseph Henrich).

Kostonkierre Macronin lausunnosta oli odotettavissa

Mielenkiintoinen ilmiö ei oikeastaan ole se, että Macronin lausunto johti koston kierteeseen islamistien taholta. Mielenkiintoisempaa on, että ranskalainen yhteiskunta on jo niin kyllästynyt islamilaiseen terroriin, että Macronin on pakko reagoida uusiin terrori-iskuihin (ja muslimijohtajien kuten Erdoganin Ranskaa demonisoiviin lausuntoihin) uusilla toimilla, jotka lisäävät entisestään suuttumusta muslimaissa. 

Positiivinen takaisinkytkentä voi johtaa tilanteen täydelliseen eskaloitumiseen, mikä lopulta voi johtaa muutokseen, joka voi olla Euroopan kannalta edullinenkin. Yhteinen ongelma nostaa tutkimusten mukaan koheesiota, lisää luottamusta ja vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa. Eskaloituminen myös pakottaa ratkaisemaan ongelman, joka ilman eskaloitumista saattaa olla pitkään kivenä kengässä.