lauantaina, joulukuuta 14, 2019

Moraalinen velvollisuus auttaa. Case al-Hol

Kauan on puhuttu kirkon piirissä ja vasemmistossa, että olemme yhtälailla velvollisia auttamaan ketä tahansa riippumatta siitä onko ko. ihminen suomalainen vai ei. On väitetty että ei edes ole olemassa mitään kansaa. 

Itse taas ajattelen jotenkin niin että meillä on hiukan suurempi moraalinen velvollisuus auttaa suomalaisia kuin muita, mutta al-Holin leirillä olevat Suomen kansalaiset ovat hylänneet suomalaisuuden. Juridisesti he toki ovat edelleen Suomen kansalaisia, koska heidän kansalaisuuttaan ei (valitettavasti) ole poistettu.

No olkoon kumpi vain mielipide oikea, meillä ei siis ole moraalista velvollisuutta erityisesti auttaa al-Holin leirillä olevia Suomen kansalaisia. Lain mukaan heillä sen sijaan on oikeus palata Suomeen.

Olen käsitelly aihetta laajemmin Sarastuksen artikkelissa Onko kansallisella identiteetillä käyttöä nykymaailmassa? Kansallinen identiteetti (suomalaisuus) ei ole Oxfordin yliopiston Afrikan talouden professorin Paul Collierin mukaan vain juridinen käsite, vaan jotain enemmän. Collier toteaakin:

Kansallisuuden redusointi pelkäksi legalismiksi – joukoksi oikeuksia ja velvollisuuksia – merkitsee kollektiivista versiota autismista: sääntöjen määrittelemää elämää ilman empatiaa.

Yhteen kansaan kuuluminen ei sinällään edellytä tiettyä syntyperää (etnonationalismin mielessä), vaan yhteistä kokemusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jokaisen kansan synty on erilainen. Ajatelkaamme vaikkapa Sveitsiä, Suomea tai USA:ta. Mutta kansan käsite sisältää yleensä jonkinlaisen ajatuksen meistä ja ajatuksen siitä että omista pitää pitää ensi sijassa huolta muitakaan unohtamatta.

Sitä, kuka kuuluu tuohon kategoriaan me, ei määritellä juriidisesti vaan käsitys meistä on syntynyt historiallisen prosessin kautta. Suomessa talvisota on ollut merkittävä osa sitä historiallista prosessia, mutta tietysti moni muukin tapahtuma kuten naisten äänioikeuden saaminen ensimmäisenä Euroopassa.

Ei kommentteja: