Verkko-Nokian romahdus?

En ole pitkään aikaan kirjoittanut Nokiasta, koska minulla ei ole ollut aiheesta enää juuri mielenkiintoista sanottavaa.  Luin toki Risto Siilasmaan loistavan kirjan ja hiljalleen yrityksestä on tihkunut minullekin tietoa, että 5G on ollut Nokialle jonkinlainen kompastuskivi.  Käsitän asian niin, että Nokian tulevaisuus on nyttemmin aikalailla yhden kortin - 5G-menestyksen - varassa.

Vaikka puhelinliiketoiminnan myynti oli välttämätöntä Nokian pelastamiseksi, Nokian toiminta-alue supistui samalla aika kapeaksi ja siksi 5G:n epäonnistuminen voi luullakseni johtaa koko yrityksen kaatumiseen.

Toivotaan parasta.

Moninapainen maailma on ikävä paikka

Euroopan vasemmisto - ja myös ns. vaihtoehto-oikeisto - ovat valittaneet vuosia siitä että USA toimii itse nimettynä maailmanpoliisina. Nyt he näyttävät saavan mitä halusivat - ns. moninapaisen maailman.

Toisiasia on, että maailma oli paljon parempi paikka, kuin USA toimi maailmanpapoliisina. Ei täydellinen mutta parempi. Kun olemme nyt kovaa vauhtia siirtymässä ns. moninapaiseen maailmaan, Venäjä, Turkki, Kiina ja Iran valtaavat alueita miten tahtovat. Genocidewatch mm. kirjoittaa: "Kurds, Christians, and Yezidis in Northeast Syria are at grave risk of genocide by the armies of Turkey and Syria. The genocide will be supported by Russia and Iran. Turkey and Iran have sizable Kurdish minority populations, which they consider threats to ethnic and national unity. 100,000 Christians live in the area Turkey will invade. Turkey and its predecessor, the Ottoman Empire, have a century old history of genocide against Christians."'

USA:n vetäytyminen maailmanpoliisin tehtävästä ei tietenkään ole alkanut vasta Donald Trumpin aikana vaan sen aloitti Barack Obama. Obama veti suurieleisesti red linen kemiallisten aseiden käytölle Syyriassa, mutta ei tehnyt mitään, kun Syyrian diktaattori al Asssad käytti kemiallisia aseita. Viesti Venäjälle ja muille isoille toimijoille oli selvä: USA on vetäytymässä Lähi-Idästä ja Euroopasta. Voitte toimia suht vapaasti "omissa" etupiireissänne. 

Obaman hallinto osallistui Libyan Muammar Gaddafin kaatamiseen, mutta kun olisi pitänyt tukea Libyan kehitystä, Obama vetäytyi Foreign Affairsin mukaan täysin vastuusta. Foreign Affairs kysyikin: Is the lesson that presidents who lack the stomach for nation building shouldn’t topple regimes?" Obama ei kantanut vastuutaan myöskään Budapestin sopimukseen kirjatusta USA:n sitoumuksesta turvata Ukrainan suvereniteetti. Maailman rauhaa ei uhkaa mikään muu niin pahasti kuin heikko johtajuus.

Donald Trump on jatkanut pitkälti edeltäjänsä linjalla. Puheet ovat olleet lisäksi levottomia  ja päätökset äkkinäisiä ja arvaamattomia. Osaamaton presidentti ei kuuntele neuvonantajiaan. Eurooppalaisissa USA:n liittolaisissa on herännyt pelko siitä, onko USA enää sitoutunut NATOoon. 

Saksa yms. eurooppalaiset maat saavat toki syyttää itseään. Saksa ei ole kantanut vastuutaan Euroopan puolustuksesta, vaan on kiitollisuutta osoittamatta edellyttänyt USA:n huolehtivan tehtävästä. George Bush jr on erityisesti ollut vasemmiston ja vaihtoehto-oikeiston hampaissa, koska lähti aktiivisesti vaihtamaan hallituksia Afganistaniin ja Irakiin. Foreign Affairsin kolumnin hengessä voi kuitenkin sanoa, että vaikka Bush ehkä otti neokonservatiivien toiveesta USA:lle liiankin voimakkaan maailmanpoliisin tehtävän, hänellä oli kuitenkin munaa ottaa teoistaan vastuu loppuun asti. Ronald Reagan oli tietysti USA:n viimeaikojen presidenteistä se, jonka aikana USA:n toiminta maailman johtajana oli taitavimmillaan. Itä-Eurooppa vapautui suurelta osin Ronald Reaganin taitavan politiikan takia.

Moninapainen maailma etenee - tänään HS kertoi miten Venäjän sotilaat partioivat Pohjois-Syyriassa siellä missä muutama päivä sitten partioivat USA:n sotilaat. Jatkoa seuraa.

Kirjoitin jo 4 vuotta sitten USA:n maailmanpoliisin roolin murtumisesta Sarastukseen ja referoin Stanfordin yliopiston klassisen historian professorin Ian Morrisin sotahistoriallista teosta War! What is it Good For? Conflict and the Progress of Civilization from Primates to Robots vuodelta 2013. Morris arveli USA:n maailmanpoliisin roolin kestävän vielä jonkin aikaa. Todellisuudessa vuosi 2013 oli solmukohta jolloin romahdus alkoi toden teolla. Selvää Morrisille oli joka tapauksessa se, että maailmanpoliisin roolin murtuminen tulee tapahtuessaan muuttamaan maailmaa levottomaksi paikaksi - erityisen ikäväksi se on muuttumassa maailman pienille kansoille. 

USA:n maailmanpoliisin aseman murtuminen tulee muistuttamaan Morrisin mukaan toista historian ajankohtaa - 1800-luvun loppua ja 1900-luvun alkua jolloin Britannian maailmanpoliisi ura mureni. Referoin kirjaa:

1800-luvun suhteellinen rauhantila maailmassa johtui pitkälti yhden valtion – Iso Britannian – mahtiasemasta maailmassa. Pax Britannica ei Pax Romanan tapaan koskenut vain Britannian vallan alla suoraan olevia valtioita, vaan maailman meriä.

1700-luvulle tultaessa Britannia alkoi muuttua perinteisestä siirtomaavaltiosta yhä enemmän kauppavaltioksi. Pohjois-Amerikan varakkaat siirtokunnat itsenäistyivät, mutta Britannian kauppa kukoisti. Kauppa edellytti brittiläisten laivojen turvallista liikkumista maailman merillä. Sitä varten Britannia loi vahvan laivaston ja monopolisoi väkivallan merillä itselleen niin kuin nykyaikaisen valtion poliisitoimi monopolisoi väkivallan maan alueella.

Britannia ei kuitenkaan monopolisoinut merenkulkua brittiläisille laivoille, vaan loi maailman meristä yhteisresurssin, jonka turvallisuudesta Britannia pyrki huolehtimaan väkivaltamonopolinsa avulla. Britannia hyötyi – sen bruttokansantuote oli neljännes koko maailman bruttokansantuotteesta – mutta niin hyötyivät monet muutkin maat.

Britannia teki väkivaltamonopolinsa turvaamiseksi tylyjäkin tomia – esimerkkinä buurisota. Se ei sinällään ollut muuttunut sen vähemmän itsekkääksi kuin aikaisemmin, mutta Britannian toimet oman edun ajamiseksi johtivat positiivisiin ulkoisvaikutuksiin muille valtioille.

Ongelma väkivaltamonopolissa ei niinkään ollut se, että Britannia oli maailmanpoliisi, jota muiden piti totella. (Britannia mm. kielsi yksipuolisesti orjien kuljetuksen maailman merillä ja pakotti muiden maiden laivat noudattamaan päätöstään.) Ongelma oli pikemminkin se, että tasapainotila ei ollut kestävä.

Vaikka väkivaltamonopolin turvaama maailmankauppa toi rikkauksia briteille, se toi rikkauksia myös muille maille. Britannian osuus maailman bruttokansantuotteesta laski 23%:sta 14%:iin. Muutkin maat rikastuivat ja keräämillään varoilla USA, Japani ja Saksa alkoivat varustaa armeijaa ja sotalaivastoa.

Väkivaltamonopoli mureni hiljalleen. Britannia joutui ensin antamaan läntisen Atlantin väkivaltamonopolin USA:lle, sittemmin väkivaltamonopoli mureni laajemminkin. Vanha tasapainotila järkkyi.

Rauhantila päättyi vuonna 1914. Ensimmäinen maailmansota ei myöskään osoittautunut yksittäistapaukseksi vaan ensimmäistä maailmansotaa seurasi toinen.

Japani osoitti kouriintuntuvasti, että fyysisen voiman käytöllä voi edelleenkin saada suuria etuja. Kun länsimaat kärvistelivät 30-luvun lamassa, Japanin talous nousi kohisten mm. Mantsurian anastuksen takia.      

Poikien ympärileikkauksen kielto Ruotsissa?

Ottamatta kantaa ihmisten oikeuteen ympärileikata poikalapsensa, on mielenkiintoista seurata keskustelua aiheesta Ruotsissa, kun Ruotsin Keskusta kolmantena puolueena vaatii poikien ympärileikkauksen kieltämistä. Kvartal-lehdessä kaksi toimituksen ulkopuolisista kirjoittajaa kritisoi Ruotsissa vallitsevaa käsitystä, että lasten kasvatus on ensi sijassa valtion asia. Esimerkkinä poikien ympärileikkaus.

Precis som att det är skillnad på manlig och kvinnlig omskärelse är det också ohederligt att jämställa manlig omskärelse med barnaga. Syftet med barnaga är att skrämma barn till lydnad. Omskärelse syftar till att inviga barnet i stammen. Det ena görs för att skrämma, förtrycka och traumatisera och det andra görs för att välkomna. Det första kanske görs kontinuerligt. Omskärelse sker bara en gång. De har därför olika syfte. Men de får också olika utfall. Att misshandla eller stympa någon påverkar den personens normala funktion.

Den riktiga frågan här är nämligen inte om föräldrar ska få klippa i sina barns kön (oavsett kön) hur och när de vill. Den riktiga frågan är vem som egentligen ska avgöra hur du uppfostrar dina barn. Du eller staten? Svenskarna har givit sitt svar på den frågan. För ska vi vara riktigt ärliga så finns det ett starkt drag av ovilja mot olikhet i den svenska kulturen. Man längtar och strävar efter likhet, då uppstår en fridfull stämning av konsensus. Det som avviker irriterar. Denna besatthet är så omfattande att de tre riksdagspartierna till och med vill reglera utseendet på penisar. Knappast något annat folk har frivilligt överlämnat ansvaret för sig själva och de sina så fullständigt till staten som svenskarna har gjort. Den svenska staten tar sig rätten att leta sig in i minsta skrymsle av våra personliga liv, alltid motiverat av den största välvilja. Svenskarna kräver alltså inte mer av dem som kommer hit än de begär av sig själva.

Tämän blogin kannalta mielenkiintoista on havainto, että ympärileikkaus - juuri siksi että se sattuu - on uhri, joka päästää pojan heimonsa jäseneksi. Ruotsissa kansalaisten kuulumista heimoon tietysti vierastetaan ja ehkä tämä onkin toinen syy miksi ympärileikkausta ollaan kieltämässä. Ruotsalainen yhteiskunta hyväksyy ilomielin eriväriset ihmiset, mutta edellyttää että ruotsalainen on ensi sijassa valtion kansalainen, joka ajattelee yhtenäisellä yhdessä sovitulla tavalla.

Hyvinvointiyhteiskunnan romahdus?

Viimeiset viikot on puhuttu siitä, että lapsettomuus on edelleen lisääntynyt jyrkästi. Suomen syntyvyys on pudonnut Baltian maiden, muiden Pohjoismaiden, Hollannin ja Saksan syntyvyyden alle.

Hyvinvointiyhteiskunnan jatkuvuuden näkymät ovat heikot - veronmaksajia ja eläkemaksujen maksajia ei ole tarpeeksi. No kansakunnan kannalta eläkeläisten hyvinvointi ei ole primäärikysymys. Ongelma ei ole kansakunnan kannalta eläkeläisten hyvinvointi vaan se, että eläkeläisten ja muiden tulonsiirtojen varassa osin tai kokonaan elävien osuus äänestäjistä on niin korkea, että sen sijaan että leikattaisiin tulonsiirtoja, tullaan nostamaan veroja ja työeläkemaksuja.

Ennemmin tai myöhemmin ylitetään se raja, jolloin veropakolaisuus alkaa selkeästi nousta. Kun veropakoilaisuus kasvaa niin paljon, että se aiheuttaa oleellisen alenemisen verotuloissa ja työeläkemaksuissa, demokraattinen valtio tullee vastaamaan ongelmaan nostamalla veroja lisää.

Seuraa jonkinlainen romahdus, jonka jälkeen uusi tasapaino saavutetaan aikanaan huomattavasti alentuneella hyvinvoinnin tasolla. Vaihtoehtona on tietysti rationaalinen poliittinen päätös supistaa eläkejärjestelmää hyvissä ajoin tai hankkia runsaasti työnhaluisia maahanmuuttajia.

Syntyvyyden aleneminen ei ole tietysti hyvinvointiyhteiskunnan kestävyysvajeen ainoa syy mutta palataanpa muihin seuraavassa kirjoitussarjan osassa.