maanantaina, helmikuuta 12, 2018

Maahanmuuttajien yhteisöllisyys vastaan kantaväestön individualismi


Monet maahanmuuttajaryhmät ovat yhteisöllisiä siinä mielessä, että suku tai heimo puolustaa jäseniään ja samalla rajoittaa jäsentensä elämää tiukoilla normeilla. Esimerkiksi koulun pihalla maahanmuuttajaoppilas, joka on ottanut silmätikukseen kantaväestöön kuuluvan, saa puolelleen omansa. Jos kantaväestöön kuuluva yksittäinen nuori yrittää auttaa kiusattua kaveriaan, kiusaajan yhteisö kostaa heti. Ja kantaväestöön kuuluva auttaja on nimenomaan yksittäinen, koska suomalaiset ja ruotsalaiset ovat yksilöitä.

Jossakin 500 oppilaan koulussa jo 10-20 kehitysmaista tulleen nuorukaisen joukko voi hallita koko koulua kaaoksella, ja pottunokkaiset lapset kärsivät. Nimittäin pottunokat ovat yksin. Kun tällainen kehitysmaista tullut poikalauma käyttäytyy agressiivisesti ja käy jonkun pottunokan kimppuun niin kukaan toinen pottunokka ei puolusta häntä. Pottunokilla ei ole sellaista ryhmälojaalisuutta takanaan kuin  kehitysmaista tulleilla.

Kantaväestöön kuuluvilla ei ole yhteisöjä, jotka puolustaisivat heitä.

Puolitäydessä metrossa tai bussissa istuu hiljaisia pottunokkia keskittyen kännykkäänsä tai sanomalehteensä. Kyytiin astuu lauma nuoria möliseviä kehtiysmaalaisia. Tunnelma pienessä tilassa muuttuu käsinkosketeltavan tukalaksi ja varovaiseksi. Jokainen pottunokka tekee nyt kahta asiaa: ensinnäkin hän ruuvaa korvakuulokkeidensa volyymia hieman isommalle, keskittyy entistä syvemmin sanomalehteensä pitäen katseen tiukasti vain ja ainoastaan lehdessä, tai torkkuu entistä keskittyneemmin. Hän siis keskittyy toden teolla siihen mitä oli juuri ennen kehitysmaalaisten tuloa tekemässä. Pottunokka haluaa olla niin huomaamaton kuin vain ikinä voi. Varsinkin nuoret naiset uppoutuvat aivan omaan ulottuvuuteen. Olisi katastrofi herättää vähäisintäkin huomiota ...
Pottunokka on tilassa yksin, vaikka ovat enemmistö. Jos hän sanoisi mölyävälle apinalaumalle, että voitteko olla hiljaa, niin koko apinalauma hyökkää sanojan kimppuun ja muut pottunokat keskittyvät entistä syvemmin siihen mitä ovat tekemässä. Pottunokka on yksin.
Joku voisi sanoa, että kantaväestön pitää ottaa maallia maahanmuuttajista ja muodostaa omia yhteisöjään ja jengejään. Todennäköisempi seuraus on white-filght.
Tärkeintä on, että näistä asioista puhutaan

Maahanmuuton - eirityisesti islamilaisen maahanmuuton - haaste on nimenomaan haaste Euroopassa vallitsevalle ääri-individualismille. Mikäli islamilainen maahanmuutto antaa ääri-individualismille niskalaukauksen, seuraa islamilaisesta maahanmuutosta hyvääkin. Espanjan, Venäjän ja USA:n kansakunnat ovat syntyneet aikoinaan yhteisen taistelun myötä - arabivalloittajia, tataareita ja intiaaneja vastaan käydyn taistelun myötä. Euroopan uusi yhteisöllinen uudestisyntyminen voi tapahtua sekin konfliktista Venäjää ja Islamia vastaan.

Ei kommentteja: