Mustan lipun alla. Elias Simojoen elämä ja utopia

Tutkija Miika Siirosen kirja Valkoiset vuodelta 2011 kuvaa valkoisten yhteisöllisyyden nousua ja sen myöhempää nakertumista, kun Maalaisliitto ja Lapuan Liike ajautuivat ristiriitaan. Siirosen sympatiat ovat vasemmalla, mutta kirja on aivan erinomainen ja erittäin suositeltava.

Nyt Siironen on kirjoittanut kirjan 30-luvun kansallismielisen liikkeen karismaattisesta johtajasta ja marttyyrista kansanenedustaja ja heimosoturi Elias Simojoesta. Arvostelu kirjasta on HS:ssä. Itse en kirjaa vielä ole lukenut.

Voima-lehdeltä erinomainen artikkeli hyvinvointiyhteiskunnan rasistisesta luonteesta

Voima-lehti kirjoittaa siinä mielessä asiaa että faktapohjalta tarkasteltuna väitteet ovat sataprosenttisesti totta:

"Hyvinvointivaltion tarina kertoo yhteisvastuusta ja solidaarisuudesta. Sen tarinan välttämätön perusta oli yhtenäinen ja rajattu kansakunta: yhteinen suomalaisuus yhdisti moraaliseen vastuuseen naapurista ja antoi solidaarisuudelle syyn, vaikka pienenkin. Samalla hyvinvointivaltion tarinan perusta oli ulossulkeva nationalismi. Eikä tilanne ole muuttunut: vaihtoehtoisia tarinoita ei ole.

Hyvinvointivaltion taustalla olevan nationalismin elinvoiman näkee rasistisista nettikeskusteluista. Niissä toistuu ajatus, jota hyvinvointivaltion kannattajat eivät yleensä kehtaa sanoa ääneen: ”Emme vihaa ulkomaalaisia, mutta meidän pitää keskittyä huolehtimaan suomalaisista. Siksi emme voi ottaa tänne pakolaisia.”

Koko hyvinvointivaltion projekti hajoaa, jos ei suostu kannattamaan väkivaltaisella rajapolitiikalla aidattua yhteisöä. Yhteisön jäseniksi hyväksytyt saavat (tietyin ehdoin) sosiaaliturvaa ja muita oikeuksia. Ulossuljetut eivät saa. Niin yksinkertainen on hyvinvointivaltion pohja."

Voi tietysti kysyä että kuinka paha asia "väkivaltaisella rajapolitiikalla" aidattu yhteisö oikeasti on.

Elinor Ostrom - ensimmäinen talouden Nobelin saanut nainen - totesi, että yhteisresurssin kuten hyvinvointivaltion käytön organisoiminen nimenomaan PERUSTUU ulossulkemiseen.

"Yhteisresurssin käytön organisoimisen ensimmäinen askel on määritellä resurssin käytön rajat eli se kuka saa käyttää resurssia. Niin kauan kuin itse resurssin rajat ja resurssien käyttöön oikeutettujen henkilöiden joukko on tuntematon, kukaan ei tiedä mitä [yhteisresurssia] ollaan manageroimassa.

Ellei määritellä ketkä ovat ulkopuolisia, paikallisilla yhteisresurssin käyttäjillä on riski, että kaikki panostus minkä he kohdistavat resurssiin, riistetään heiltä sellaisten ihmisten toimesta jotka eivät ole panostaneet resurssin ylläpitoon millään lailla.

Pahimmassa tapauksessa ulkopuolisten toimet tuhoavat yhteisresurssin kokonaan.

Yhteisresurssin käyttäjien pitää voida sulkea ulkopuoliset käyttämästä yhteisresurssia." (Elinor Ostromin kirjasta Governing the Commons: The Evolution of Institutions for Collective Action (Political Economy of Institutions and Decisions).)

Oxfordin yliopiston Afrikan talouden professori Paul Collier taas totesi kirjassaan Exodus tulonsiirtoja harjoittavan hyvinvointiyhteiskunnan moraalinen perusta ei ole universaalissa humanismissa vaan identifioitumisessa yhdeksi kansaksi.

"Kansakunnat ovat ylivoimaisesti merkittävin verotus-instituutio. Vain jos ihmiset kokevat vahvaa yhteistä identiteettiä kansakunnan tasolla he ovat halukkaita hyväksymään, että verotusta voidaan käyttää tulonjaon välineenä tasoittamaan onnesta ja epäonnesta johtuvia varallisuuseroja.

Tiedämme, että yhteisen identiteetin rakentaminen kansakunnan tasoa ylemmäksi on äärimmäisen vaikeaa. Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana selkeästi onnistunein ylikansallinen projekti on ollut Euroopan Unioni. Kuitenkin viidenkymmenen vuoden jälkeen … vain 1 prosenttia tuloista siirretään maasta toiseen tulonjakona.

Viisikymmentä vuotta osoittaa, että ihmiset eivät kykene luomaan tarpeeksi vahvaa eurooppalaista identiteettiä, että se tulisi tukemaan merkittävää tulonjakoa. Kansakunnat ovat ihmisten yhteistyön näkökulmasta … käytännössä ainoat instituutiot jotka kykenevät tarjoamaan julkishyödykkeitä.

Tulonsiirrot kansakunnan sisällä eivät ole vain oleellisesti merkittävämpää kuin tulonsiirrot ylemmillä organisaatiotasoilla vaan myös oleellisesti merkittävämpiä kuin tulonsiirrot millään alemmalla organisaatiotasolla.

Collier ottaa esimerkin kansallisen identiteetin tehokkuutta kasvattavasta vaikutuksesta Keniasta ja Tansaniasta. Klassisen tutkimuksen mukaan kenialaisissa kylissä julkishyödykkeiden (esimerkiksi kaivojen ja kyläkoulujen) ylläpito on selkeästi tehokkaampaa, jos kylän asukkaat ovat samaa heimoa. Tansaniassa, missä etninen koostumus on hyvin samantyyppinen kuin naapurimaassa Keniassa, mutta missä tansanialaisen kansallistunteen ja kansallisen kielen luomiseen on panostettu voimakkaasti, vastaavaa kuviota ei synny." (Collier, Exodus)

Se on tietysti sitten toinen kysymys onko tällaisessa identifioitumisessa yhdeksi kansaksi, joka kokee solidaarisuutta korkeintaan omiaan kohtaan, jotain aivan hirveän pahaa. Toki voi ajatella että siinä on jotain traagista, mutta pragmaatikko pitää olennaisimpana että asia ymmärretään. 

Kansakunnaksi identifioituminen on pikemmin voimavara, vaikka ei toki ongelmaton, kuten 1900-luvun historia meille opettaa.

Etelän ihmisten osuus Ranskan väestöstä

Etelän ihmisten (lähiitämaalaisten ja afrikkalaisten) osuudesta Ranskan väestöstä on vaikea saada tilastotietoa, koska Ranska tasavaltalaisen ideologiansa mukaisesti ei tilastoi ihmisiä syntyperän mukaan.

Steve Sailer keksi kuitenkin tutkia sitä, kuinka monelle ranskalaislapselle tehdään testi, onko lapsella perinnöllinen sirppisoluanemia. Taudin voi saada vain mikäli molemmat vanhemmat ovat geenin kantajia. Käytännössä geenin kantajia on vain malaria-alueella. Afrikassa, Kreikassa, Etelä-Italiassa ja Lähi-Idässä.

Tästä syystä vain ne lapset tutkitaan, joilla on molemmat vanhemmat malaria-alueelta.

Tulos oli dramaattinen:

After all those preliminaries, here are the unadjusted percentages of newborns targeted for testing in France because both parents come from the Global South:

2005: 25.6 percent

2010: 31.5 percent
2015: 38.9 percent

And Paris in 2015 was 73.4 percent, up from 54.2 percent just a decade earlier.

Tämä on tietysti vain yksi selvitys ja tulokseen pitää suhtautua varauksella. On kuitenkin hyvin mahdollista, että trendi on tämmöinen.

Karkureista osa 3: vastaus Mashirille

Lisäys kello 14: Mashiri ei ilmeisesti todellisuudessa ollut kanssani juurikaan eri mieltä vapaaehtoisuusargumentista koska totesi minulle näin.

James Mashiri asettuu kirjoituksessaan "karkureiden" puolelle ja kritisoi Jussi Niinistöä ja reserviläisliittoa.

"Reserviläisliiton Olli Nyberg esitti MTV:n Huomenta Suomi-lähetyksessä, että ”kieltäytymiset synnyttävät kuvan, jonka mukaan puolustus perustuisi vapaaehtoisuuteen, vaikka puolustusvelvoite on kirjattu perustuslakiin.” Vaikka huomioitasiin liturgiat asepalveluksesta, suuresta reservistä ja puolustusjärjestelmästä, on silti vaikea ymmärtää Nybergiä ja Reserviläisliittoa. Perustuslakiin on kirjattu maanpuolustusvelvoite, joka koskee jokaista kansalaista. Asevelvollisuus perustuu erityiseen lakiin ja se koske vain miehiä. Asevelvollinen, jonka vakaumus estää häntä suorittamasta asepalvelusta vapautetaan siitä ja määrätään siviilipalvelukseen."

Sellainen ajatus, että ne jotka eivät ole motivoituneita, on paras vapauttaakin puolustamasta maataan ase kädessä, kuullostaa ehkä tehokkuusnäkökulmasta järkevältä.

On kuitenkin toinen näkökulma jota tukee taloustieteellinen teoria:

Vapaamatkustaminen - eli se että vain osa laittaa esimerkiksi oman henkensä alttiiksi sodassa ja osa viittaa "vakaumukseen"- vie pohjan maanpuolustukselta. Jos vapaamarkustajia ei pysäytetä esimerkiksi demonisoimalla, julkishyödykkeen (maanpuolustus) tuotto romahtaa ennemmin tai myöhemmin.

(Jos ongelmatiikka on tuntematon tai jos lukija ajattelee, että maanpuolustuksen pitää perustua taloudelliseen insentiiviin tai vakaumukseen, kannattaa tutustua asiaan. Vaatii hiukan opiskelua. http://perseus.iies.su.se/~alind/Links/IUIWP585.pdf  Yksi kirjoittajista (Weibull) on Tukholman School of Economicsin taloustieteen professori.)

Vakaumuksestahan nekin puhuvat joiden mukaan rokotuksesta kieltäytyvät ovat parempia ihmisiä. Joidenkin mielestä taas rokotuksista kieltäytyminen on jokaisen oma asia. Tosiasiassa kuitenkin immuniteetti on laumailmiö ja rokotuksesta kieltäytyminen aiheuttaa negatiivisia ulkoisvaikutuksia.

Kaksoiskansalaisia ei pidä demonisoida, mutta heidän on valittava puoli

Kansankokonaisuus on pitkään ollut huolestunut Suomen venäläisen väestön lojaliteetista Suomea kohtaan. Ilmiselvästi osa venäläisväestöstä on Putinin kannattajia. Sekin osa, joka vastustaa Putinia, on ongelmallista, koska Putin on valmis käyttämään "lähiulkomaiden" venäläisväestön "suojelua" tekosyynä agressioon lähiulkomaita vastaan.

Suuri osa venäläisistä on tietysti normaaleja ihmisiä, joille "veri on vettä sakeampaa" ja jotka riippumatta siitä kannatavatko Putinia vai ei, kokevat luonnollista identifioitumista ja lojaliteettia syntymämaataan Venäjää kohtaan, vaikka asuvatkin Suomessa. Suomeen on muutettu paremman elämän perässä, mutta identifioidutaan venäläiseksi. Nämäkin ihmiset ovat ongelmallisia, koska Suomen ja Venäjän ajautuessa konfliktiin, heidän lojaliteettinsa on epäselvä.

Kansankokonaisuus haluaa painottaa, että yksilön kannalta ei ole olemassa oikeaa tai väärää lojaliteettia. Jos Suomen venäläinen on lojaali ensi sijassa Venäjälle, koska se on hänen isänmaansa, kunnioitan sitäkin lojaliteettia. Ko. ihmiseen kuitenkin pitää silloin suhtautua niin kuin potentiaalisen vihollismaan lojaaliin kansalaiseen suhtaudutaan. Suurena potentiaalisena ongelmana.

Nyt on siis syntynyt kiista kaksoiskansalaisten lojaliteetista Suomea kohtaan. Ja siitä onko syytä rajoittaa kaksoiskansalaisten oikeutta päästä vaikkapa Ulkoministeriön tai Puolustusvoimien korkeisiin virkoihin. Olen samaa mieltä esimerkiksi SDP:n oikeistosiiven Tytti Tuppuraisen kanssa:

Lojaliteettikriisi voi olla aivan todellinen, tilanteessa jossa oman maan ja isänmaan etu on vastakkaini.

Supon johtajan Antti Pelttarin mukaan "kaikki Venäjän kansalaiset ovat kaksoiskansalaisuudesta riippumatta Venäjän lakien mukaan velvoitettuja auttamaan Venäjän turvallisuusviranomaisia".

Pitääkin kuitenkin muistaa, että ongelmallista on sekin jo kaksoiskansalaiset kokevat itsensä demonisoiduiksi. Koskaan ei voi olla hyvä, että osa kansasta syrjäytyy taloudellisesti tai kokemalla itsensä b-luokan kansalaisiksi. Syrjäytyminen aiheuttaa enemmän kuin mikään muu lojaliteetin rapautumista ja quislingilaisuutta.

Valtiovalta on vaikean edessä. 

Kaksoiskansalaisia ei pidä demonisoida, mutta heidän on faktisesti valittava puolensa. Tänään HS:ssä tuohtunut äiti valitti, että hänen poikansa kelpaa kyllä tykin ruuaksi, mutta ei upseeriksi. Ymmärrän äidin tyrmistyksen "epäoikeudenmukaisuudesta" osittain. Mutta pojan on valittava puolensa. Nyt ei ole kyse pojan oikeuksista vaan hänen lojaliteetistaan. Pojan on vakuutettava muut suomalaiset siitä, että kriisitilanteessa poika on lojaali Suomelle - ei sen viholliselle. Puheet oikeudenmukaisuudesta menevät muutenkin välillä aivan tolkuttomiksi. Punapresidentti Halonen totesi mm. että on epäoikeudenmukaista kokea vain yksi naapuri uhaksi.