Sotaharjoitukset

Professori Timo Vihavainen esittää ajatuksen että Suomi antaa sotaharjoituksilla vaarallisen viestin Venäjälle. Samaa on vietittänyt kolme äärivasemmistolaista kansanedustaja Erkki Tuomioja, Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro ja kansanedustaja Markus Mustajärvi.

Tavallaan ymmärrän sen logiikan että "sotaharjoitukset amerikkalaisten kanssa vaarantavat Venäjän suhteet". Mutta kun Venäjä on jo monin kertaisesti huonontanut Suomen ja Venäjän suhteet omilla toimillaan, niin pakko Suomen on alkaa etsiä yhteistyökumppaneita. Vaihtoehtona on oikeastaan vain taipuminen Venäjän edessä. Olisi tietysti pitänyt hakea yhteistyökumppaneita jo ajat sitten!

Venäjä on selkeästi kertonut meille omilla viesteillään, että haluaa painostaa meitä pakolaisilla, lapsiasiamiehillä jne. Jos tätä ei tunnusta, niin keskustelulta tipahtaa koko perusta pois.

Perusfakta on, että Suomessa on erheellisesti vuosikausia selitetty, että Venäjä ei ole Suomelle minkäänlainen ongelma eikä Natoon tarvitse siksi mennä. Suomi on ollut kuin taloyhtiö, joka toteaa, että emme tarvitse palovakuutusta, koska talomme on niin erilainen kuin se naapuritalo, joka juuri paloi.

Tosiasia on myös se, että Timo Vihavainen on itse esittänyt samanlaisia mielipiteitä liittyen Venäjän ja Suomen suhteisiin kuin vaikkapa Tarja Halonen tai Erkki Tuomioja. Siis siinä mielessä että ongelmia ei ole, rajat madaltuvat ja Natoon ei ole tarve mennä.

Tietenkään Jussi Niinistön malli "ei Natoon mutta sotaharjoituksia USA:n kanssa" ei ole paras tapa ratkaista Venäjän uhan ongelmaa. Aidalla istumista sekin on. Mutta pitää muistaa, että suuret virheet on jo tehty ja nyt pitää miettiä miten tästä mennään eteenpäin. Paras alku realistiselle keskustelulle olisi, että ne jotka ovat vähätelleet Venäjän uhkaa, tunnustaisivat erehtyneensä.

Tätä voi kommentoida Facebook-seinälleni, johon yritän saada aiheesta keskustelua syntymään.

Putinin ja Medvedevin juonet Suomea vastaan eivät onnistu kunhan kansa on yhtenäinen

Arja Paananen, Iltasanomien pätevä ulkopolitiikan toimittaja:

"Suomessa on viime kuukaudet ihmetelty itärajan kiihtyvää turvapaikanhakijoiden virtaa ja sitä, mikä ihmeen käsikirjoitus Venäjällä on koko draamalle laadittu. 

Enää ei tarvitse arvuutella, sillä Münchenin turvallisuuskokouksen yhteydessä Venäjän juonenkuviot kävivät selvääkin selvemmäksi. 

Pääministeri Dmitri Medvedevin saksalaislehdelle antamasta haastattelusta, Venäjän varapääministerin Sergei Prihodkonlausunnoista ja muutamista Venäjän median artikkeleista voi tehdä johtopäätöksen, että Venäjän ensisijaisena tavoitteena on nyt saada Euroopan unioni luopumaan kiireen vilkkaa Venäjän vastaisista talouspakotteistaan. 

Ja näyttää vahvasti siltä, että Moskovassa on tehty johtopäätös, jonka mukaan helpoimmin tähän tavoitteeseen voidaan päästä soveltamalla pientä eurooppalaista lähinaapuria vastaan kaikkia klassisia vaikuttamisen keinoja – eli toisin sanoen vuoroin kiristämällä, palkitsemalla ja uhkailemalla Suomea.

...Tekopyhintä Medvedevin haastattelussa olikin se, kuinka hän perusteli sitä, miksi Venäjä ei voi pysäyttää rajan yli Suomeen tulevia turvapaikanhakijoita. Syynä tähän on hänen mukaansa se, että Venäjä on sitoutunut Euroopan ihmisoikeussopimuksiin.

Tässä yhteydessä Medvedev unohti kuitenkin sujuvasti sen, että presidentti Vladimir Putin hyväksyi joulukuussa uuden lain, jonka mukaan Venäjän ei tarvitse enää välttämättä kunnioittaa juuri kyseisen ihmisoikeussopimuksen noudattamista valvovan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä. Sattumoisin EIT:ssä on ollut nimittäin viime aikoina varsin paljon tapauksia, joissa Venäjä on jäänyt kiinni ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta."

MTV:n toimittaja Tapio Nurminen:

"Kansainvälisen yhteisön suurimman turvallisuusongelman nimi on Vladimir Putin. Näin siitäkin huolimatta, vaikka presidentti Sauli Niinistö näkee toivon kipinää Venäjän ja lännen välisissä suhteissa. 

Ilman presidentti Niinistöä Münchenin turvallisuuskinkereistä olisi ollut tuskallista etsiä rakentavia Venäjä-näkemyksiä. Omaa terrorismin vastaista sotaansa käyvän Ranskan edustajat jaksoivat kyllä hehkuttaa yhteistyötä Moskovan kanssa. Mutta jotakuinkin sen pituiseksi se myötätuuli jäi.

Rakentavista lausunnoista huolimatta Mäntyniemen herraa ei voi syyttää sinisilmäisyydestä tai liian hövelistä myöntyväisyyslinjasta. Pääministeri Dmitri Medvedev päästeli Münchenin kokouksen aattona suustaan Suomen ja Venäjän väliseen pakolaisongelmaan liittyviä sammakoita. Palkaksi tuli toverillinen veto niinistöläisen kölin alta. Pienen Suomen presidentti ripitti suuren Venäjän pääministeriä poikkeuksellisesti lehdistön silmien alla. Pyörein sanakääntein, mutta kuitenkin."

Putinin ja Medvedevin juonet Suomea vastaan eivät onnistu kunhan kansa on yhtenäinen. Meillä on tietysti omat heikot lenkkimme kuten Paavo Väyrynen, mutta annetaan heille anteeksi, kunhan lopettavat pikapikaa toimintansa ryssänmorsiamena.

Hienoa, että suomalaisten tietoisuus Venäjän uhasta laajenee !

Lukijani varmasti ovat huomanneet, että olen väittänyt Venäjää vähintään potentiaaliseksi uhaksi pitkään ja uhkaan olisi pitänyt varautua Nato-jäsenyydellä. Esimerkiksi Ulkopolitiikka-lehti Venäjän uudesta uhasta jo vuonna 2005. Ongelma olisi pitänyt tajuta.

Raskainta on ollut, että ilmiselvää asiaa on julkisuudessa kiistetty. Suomessa on vuosien mittaa monisanaisesti selitetty, että Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa. Nyt puheet ovat muuttuneet. Ihmiset alkavat tajuta, että uhka on olemassa. Yksi esimerkki kuvaa muutosta:

Ilmavoimien entinen komentaja, kenraaliluutnantti Matti Ahola varoitti perjantain Ilta-Sanomissa vakavasta uhasta, jonka Venäjän uusimmat ilmatorjuntajärjestelmät muodostavat kriisitilanteessa Suomen puolustukselle. Aholan mukaan Suomella ei olisi tosipaikan tullen resursseja tuhota Venäjän ohjusjärjestelmiä, jotka estäisivät tehokkaasti lentotoiminnan isossa osassa Suomea. 

Harva keskusteluissa enää kyseenalaista itse uhkaa vaan alkaa miettiä millaisia resursseja Suomen pitäisi hankkia.

Suomessa on vuosia harjoitettu negatiivista maanpuolustustyötä, kun on toistamasta päästyä toitotettu, että nykyajan uhat ovat ekologisia eivätkä sotilaallisia. Olen kuullut puolustettavan tätä erehdystä, että silloin ei voitu tietää. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että kukaan olisi vaatinut uskomaan, että sodan uhka toteutuu, vaan siitä että on mieletöntä ennakolta väittää että sodan uhka on lopullisesti Pohjois-Euroopassa voitettu. Varsinkin kun vuodesta 2008 eteenpäin Venäjä on hyökännyt lähialueilleen useamman kerran.

Olen kuullut kansallismieliselläkin puolella kommentteja kuten: en näe mitään syytä, miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen. Perustelu on melkolailla nollan arvoinen, koska se perustuu kuvitelmaan että henkilö itse tajuaa vaikkapa Vladimir Putinin motiivit 100%:sti.

Ruotsin maavoimien komentajan mukaan Ruotsi voi hyvinkin joutua sotaan seuraavan parin vuoden aikana. Toisin sanoen Suomikin voi hyvinkin joutua sotaan seuraavan parin vuoden aikana. Sodan riski Nato-maan (Turkki) ja Venäjän välillä on merkittävä juuri nyt Syyriassa. Sota leviäisi helposti globaaliksi.

Suurin riski ehkä kuitenkin on, että USA:n johtoon valitaan seuraavissa vaaleissa presidentti, joka ei sitoudu eurooppalaisten liittolaistensa puolustamiseen, vaan keskittyy USA:n asioihin. Silloin Suomen ja Baltian peli on pelattu.

Ruususen uni on nyt kuitenkin loppunut. Ongelmien tunnustamisesta alkaa tervehtyminen. Edes siitä voimme olla iloisia.

Venäjä painostaa Suomea poliittisesti pakolaisilla - osa 2

Entinen Kansan Uutisten päätoimittaja Yrjö Rautio kirjoittaa:

Suomen itäraja vuotaa. Maamme päättäjät presidenttiä, pääministeriä ja korkeita virkamiehiä myöten eivät ole tietävinään, mistä vuoto johtuu, vaikka hyvin tietävätkin. He ovat uskovinaan, mitä heidän venäläiset kollegaansa sanovat, vaikka eivät vähän vähää uskokaan. Harvoin on nähty omituisempaa näytelmää.

Tämä on politiikan lajeista sitä jalostuneinta, diplomatiaa. Siihen kuuluu, että joskus on alennuttava jopa narrin osaan, jos sillä päästään toivottuun lopputulokseen. Nyt on alennuttu. Päättäjät varovat sanojaan kuin pahimpana suomettumisen aikana. Toivottavasti tulokset ovat sen arvoisia.

Valittua linjaa voidaan puolustaa. Vaihtoehtomme ovat vähissä, ja sen Venäjä hyvin tietää. Suorat sanat sille todennäköisesti vain pahentaisivat tilannetta. Suomi ei voisi juuri mitään, vaikka Venäjä työntäisi jopa satoja tuhansia turvapaikanhakijoita itärajamme yli ja kieltäytyisi ottamasta takaisin yhtään ainoaa. Rajan sulkeminen kiristäisi dramaattisesti suhteitamme Venäjään.

En ole samaa mieltä Raution kanssa siitä etteikö rajoja voisi sulkea. Suhteemme Venäjään ovat jo nyt huonot. Kansalle vain on valehdeltu, että uhkaa ei ole ja suhteet ovat hyvät. 

Muuten Rautio puhuu asiaa.

Suomi on palannut takaisin 70-luvulle. Asioista puhutaan tavalla, jolla ei ole juurikaan suhdetta todellisuuteen. 70-luvulla puhuttiin luottamuksesta ja ystävyydestä. Uudetkin suomettajat Niinistö ja Sipilä mukaan lukien uskovat, että periksi pitää antaa, että venäläiset eivät suutu, ja uskovat että kansalle pitää puhua pehmennettyä (=100%:sti vääristeltyä) totuutta.

Ensin hankimme realismin nimissä venäläisen ydinvoimalan ja nyt suomettajat kuten kansanedustaja Juho Eerola (PS) vaativat, että Suomen on realismin nimissä annettava periksi Venäjälle ja ajettava pakotteiden lopettamista. Logiikka menee niin, että realisti ymmärtää antaa periksi pienissä asioissa, mutta pelastaa muka itsenäisyyden. 

Yksittäinen periksi antaminen voi vaikuttaakin realismilta, mutta "sarjallinen realismi" on tie joka vie turmioon. "Realistinen teko" toisensa jälkeen vie maamme kaltevalle tielle ja Venäjän syliin. 

Olemme tässä tilanteessa, koska poliitikkomme ja kansa on pitänyt loppuun asti kiinni sotilaallisesti liittoutumattomuudesta. Norjan tai Viron ei ole tarve Venäjälle antaa periksi.

Suomi onkin hiljalleen jäämässä yksin Venäjän armoille. 

BBC:n mukaan käsitys Venäjän kasvavasta uhkasta ruokkii Nato-keskustelua Ruotsissa. Jäsenyyden kannatus on kasvanut jo lähes 50 prosenttiin. Vastustajia on vain 34 prosenttia.

Venäjä pelkää Suomen menevän Natoon Ruotsin perässä ja haluaa toimillaan itärajallamme osoittaa mitä tuleman pitää, jos Suomi hankkii turvatakuut.