torstaina, elokuuta 13, 2015

Ukraina - Venäjän seuraava hyökkäysvaihe alkamassa

Venäjän masinoimat kapinalliset ovat siis aloittamasssa uuden hyökkäysvaiheen Ukrainaan. Minskin nykyinen "sopimus", jonka jokainen tiesi olevan vain silmänlumetta ja jonka Ukraina joutui allekirjoittamaan Lännen painostuksesta ja Lännen raukkamaisuuden takia, on ilmeisesti murenemassa näinä päivinä.

Euroopan Unioni esitti silmänlumeeksi julistuksen jossa todettiin:

"The Minsk Agreements must be implemented in good faith, starting with full observation of the ceasefire and genuine withdrawal of heavy weapons"

Jokainen todellisuustajuinen tietää, että sopimus, jossa on Venäjän hallituksen nimi alla, ei ole sopimus. Mutta kuten Hitlerin aikaankin, Lännellä ei ole munaa myöntää, että Venäjä ei pysähdy ennen kuin se pysäytetään.

"Kokonaistilanteen kehitys näyttää huolestuttavalta. Merkit ovat nyt sellaisia, että sodan puhkeaminen uudestaan on ajan kysymys. Tuntuu, että nyt tehdään tarkistusammuntoja", sanoo everstiluutnantti Pentti Forsström Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitokselta.

Taisteluiden kiihtyminen loppukesästä on ollut kaikkien tiedossa. Duuman puhemies Naryzhkin ennusti "aktiivista kansainvälistä syksyä".

Tosiasioita ei kuitenkaan Lännessä haluta tunnustaa ääneen niin kuin ei Hitlerinkään aikana. Tutkimuslaitos Carnegie Europen vieraileva tutkija Ulrich Speck arvioi tänään HS:n mukaan:  

"Minsk II on paras saatavilla oleva vaihtoehto, kun huomioidaan se tosiasia, ettei kukaan lännessä halua taistelua Venäjän kanssa Ukrainan vuoksi tai tilanteen päätymistä sijaissotaan, joka voisi laajentua."

Venäjä jatkaa sotaansa Ukrainan kansaa kohtaan vielä vuosia ja estää samalla Ukrainan taloudellisen kehityksen. Mikä tahansa Natoon kuulumaton Venäjän Rajamaa voi joutua saman kohtalon kohteeksi.  (Venäjällä SAATTAA kuitenkin olla myös kiire - seuraava USA:n presidentti saattaa olla selkeästi jämäkämpi kuin nykyinen.)

Myös Baltian maat saattavat toki joutua Venäjän valtaamaksi, mutta siinä vaiheessa tilanne tietysti muuttuu kokonaan toiseksi ja Lännen suhtautuminenkin muuttuu. Venäjän pysäyttämiseksi olisi minimissään luotava selkeä Red Line, jonka yli Venäjä ei voi mennä, tuomalla Baltian ja Puolaan kymmeniä tuhansia Nato-sotilaita. Ydinaseen käyttökynnys olisi alennettava niin, että hyökkäyksen kohteeksi joutuvan Nato-maan alueella olisi eversti-tasoinen Nato-upseeri joka hyökkäyksen tapahtuessa voisi laukaista ydinaseen. Tai Lännen olisi vaikkapa selkeästi ja ennakolta ilmoitettava, että johonkin Nato-maahan suoritettu hyökkäys johtaa automaattisesti Pietarin kaupungin hävittämiseen maailmankartalta.

Red Linen määrittelyssä on tietysti se ongelma, että faktisesti sen itäpuoliset alueet ovat Venäjälle vapaata riistaa. Mutta niinhän ne ovat pitkälti nytkin. Venäjä voi rauhassa vallata koko Ukrainan tai jopa Suomen - hintana on vain taloussuhteiden katkeaminen Länteen.

Kun Länsi pelaa Chicken Game Venäjän kanssa ja kun Putin on onnistunut vakuuttamaan Lännen johtajat omasta psykopaattisuudestaan, Länsi on tilanteessa heikoilla. Lännen on tavalla tai toisella kyettävä alentamaan ydinaseen käyttökynnystä nimenomaan siten, että uhkaus käyttää ydinasetta Venäjän hyökkäyksen tapahtuessa vakuuttaa Venäjän. Kylmän sodan aikana Neuvostoliitolla oli selkeä konventionaalisen aseistuksen ylivoima Euroopassa kuten tällä hetkellä Venäjällä Itä-Euroopassa, mutta Neuvostoliitto oli vakuuttunut että salamasota Länsi-Saksaan olisi suurella todennäköisyydellä johtanut ydinsotaan eikä siksi tarttunut houkutukseen. Tällä hetkellä monet kommentaattorit pitävät salamasotaa Baltiaa vastaan kuitenkin täysin mahdollisena. Lännellä on petrattavaa.

5 kommenttia:

Ironmistress kirjoitti...

Venäjällä on kiire. Sen talous on romahtamispisteessä, ja sen johtajat tietävät sen. Venäjä on pelannut itsensä ulkopoliittiseen limbukseen ja sitä vihataan yleisesti. Öljyn ja raaka-aineiden hinta on romahtanut ja rupla on mennyt vessasta alas.

Niinpä Venäjän on pakko toimia ennen lopullista konkurssia. Miten se toimii ja mihin se kykenee, on sitten eri juttu. On muistettava, että olemme sen maan kanssa tekemisissä, mistä on peräisin käsite "ryssiminen".

On myös muistettava, että Venäjä pelaa shakkia mutta Länsi pokeria, ja Venäjän bluffi - yritys nokittaa jätkähailla - on täysin alaston.

Jukka Aakula kirjoitti...

Uskon myös että venäläisellä on kiire.

Länsi yllätettiin housut kintuissa - oltiin jo luultu että Historia on ainakin Euroopassa loppu.

Demkraattisella korkean elintason hedonistiyhteiskunnalla menee aikansa reagoida Venäjän touhuun, mutta lopulta Länsi reagoi. Saksa ja Ranska tuskin tulevat koskaan korttaan laittamaan kekoon Baltian puolesta, mutta USA, UK ja Tanska tulevat kyllä toimimaan.

Kyse on siitä, mitä kaikkea vahinkoa Venäjä ehtii tehdä ennen kuin Länsi reagoi. Pahinta mitä voi tapahtua on että USA:n seuraava presidentti olisi isolationisti. Clinton ei sitä ole ainakaan, republikaanien ehdokkaan identiteetti on vielä epäselvä ja riskinä on että joku isolationisti valitaan ehdokkaaksi.

Ironmistress kirjoitti...

Viron valuutta on euro. Aggressio jotain maata vastaan on samalla aggressio sen valuuttaa vastaan. Se vetää Saksan ja Ranskan mukaan rintamaan Venäjää vastaan, sillä sen enempää Saksa kuin Ranskakaan eivät tule sietämään heidän valuuttansa valumista vessanpyttyyn. Se myös merkitsisi Venäjän talouden lopullista luhistumista ja maan hajoamista.

Myös venäläiset itse tietävät tämän. Siitä syystä jokin ei-euromaa on aggression kohde. Sikäli mikäli venäläiset itse käsiin hajoavilta aseiltaan, juopoilta asevelvollisiltaan ja satamiin ruostuvilta sotalaivoiltaan siihen kykenevät. Venäjän murina on pahempi kuin sen puraisu.

Iso kysymys on, että tietääkö Venäjän nykyjohto pelanneensa itsensä pussiin - ja jos tietää, niin aikooko se vetää mahdollisimman paljon porukkaa mukaansa tuhoon.

Jukka Aakula kirjoitti...

"Iso kysymys on, että tietääkö Venäjän nykyjohto pelanneensa itsensä pussiin - ja jos tietää, niin aikooko se vetää mahdollisimman paljon porukkaa mukaansa tuhoon."

Somoza alkoi pommittaa omaa pääkaupunkiaan kun sen hallitus kaatui Salvadorissa. Mitäköhän Putin alkaa tehdä vastaavassa tilanteessa?

Ironmistress kirjoitti...

Se hirvittää.