HS kertoo tänään artikkelissaan "Halonen puhuu nyt asiat halki", että Halonen väittää kirjassaan, että nimenomaan hän esti Nato-jäsenyyden.
Halonen kertoo, että hän yritti selittää kaikille että Nato-jäsenyys merkitsee poliittista suunnanmuutosta. Presidentin valtaoikeuksien supistamisen takana oli pyrkimys ajaa Suomi Natoon.
Suomen Kuvalehti kertoi tämän meille jo epäsuorasti aiemmin:
Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat.
Ihmetellä sopii miksi suunnan muuttaminen politiikassa on tilanteen muuttuessa jotenkin vältettävä asia. Oma arvaukseni on, että joillekin asia on näin siksi että he ajattelevat että politiikka on periaatteiden tai vaalilupausten noudattamista ja niistä kiinni pitämistä, eikä esimerkiksi mahdollisuuksien taidetta kuten Paasikivi ajatteli tai tehokkuuden maksimointia.
Kansan ei pitäisi pitkällä tikullakaan koskea poliitikkoihin joille periaatteet menevät kaiken ohi. Sen sijaan kannattaisi äänestää mieluummin Halosen esiin tuomia pragmaatikkoja:
"Niinistö, Lipponen, Haavisto ja niin edelleen ovat olleet Nato-miehiä".
Halonen kertoo, että hän yritti selittää kaikille että Nato-jäsenyys merkitsee poliittista suunnanmuutosta. Presidentin valtaoikeuksien supistamisen takana oli pyrkimys ajaa Suomi Natoon.
Suomen Kuvalehti kertoi tämän meille jo epäsuorasti aiemmin:
Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat.
Ihmetellä sopii miksi suunnan muuttaminen politiikassa on tilanteen muuttuessa jotenkin vältettävä asia. Oma arvaukseni on, että joillekin asia on näin siksi että he ajattelevat että politiikka on periaatteiden tai vaalilupausten noudattamista ja niistä kiinni pitämistä, eikä esimerkiksi mahdollisuuksien taidetta kuten Paasikivi ajatteli tai tehokkuuden maksimointia.
Kansan ei pitäisi pitkällä tikullakaan koskea poliitikkoihin joille periaatteet menevät kaiken ohi. Sen sijaan kannattaisi äänestää mieluummin Halosen esiin tuomia pragmaatikkoja:
"Niinistö, Lipponen, Haavisto ja niin edelleen ovat olleet Nato-miehiä".
Uskon tosin että Halonen liioittelee omaa rooliaan. Hän ei ole sentään yksin syyllinen onnettomuuteen, jota hän itse pitää merkittävänä positiivisena saavutuksena.
12 kommenttia:
Halonen ei ole yksin syyllinen mutta kuitenkin merkittävä vaikuttaja. Kansan enemmistö vastustaa NATO-jäsenyyttä ja siksi yksikään poliitikko ei uskalla julkisesti liputtaa jäsenyyden puolesta.
Halonen valittiin kaksi kertaa äänestäjien enemmistön tuella presidentiksi, joten kyllä syyllinen löytyy jostakin muualta kuin poliitikoista.
Nykypoliitikot ovat jatkuvasti median ristitulessa. Heistä tulee teflon-ihmisiä, jotka muotoilevat sanomisensa kohdeyleisön mukaan ja joihin lika ei tartu. Tällaisessa ympäristössä sellainen asia kuin johtajuus ei pääse kehittymään.
Pitää pelata tiimissä eikä yhdessä päätetyistä asioista lipsuta.
Paasikivi käänsi kansan pään koska oli valtiomies. Nykyään ei sellaisia ilmeisesti ole mutta tarvittaisiin.
Nykyään ei sellaisia ilmeisesti ole mutta tarvittaisiin.
Mihin viittaat Paasikiven suurella valtiomiestaidolla?
Siihen että hän ajoi kansalaismielipiteen vastaisen politiikan läpi ja sai vielä median sisäistämään sen.
Tarkoitatko siis rauhansopimusta vai mitä? Voitko yksilöidä hiukan tarkemmin.
Tarkoitan että 46 - 56 Paasikivi sai muutettua ulkopoliittisen linjan ja median toiminnan sellaiseksi että Venäjään suhtauduttiin hyvin varovasti mikä silloin oli järkevää.
Paasikivi oli myöntyväisyysmies läpi linjan, ja siten toki arvostettavampi kuin UKK, josta tuli "rauhankyyhky" vasta sotien jälkeen. Urkkihan äänesti kesällä 1944 ulkoasiainvaliokunnassa sodan jatkamisen puolesta! Paasikivi taas olisi tehnyt rauhan jo keväällä 1944, jolloin Suomi olisi hyvin luultavasti seurannut Viron tietä.
Paasikiven virhe sotien jälkeen oli ottaa kommunistit hallitukseen (erityisesti Leino sisäministeriksi), mikä meinasi keikauttaa Suomen suoraan Neukkulan syliin ja sysäsi suomettumisen aikakauden alkuun. Tarton rauhassa Paasikivi oli taitava neuvottelija kun Neuvostoliitto oli itse vielä heikko, mutta 1946 Neuvostoliiton ollessa voimainsa tunnossa Paasikiven heikkoudet paljastuivat raadollisesti.
Emotionaalisesti en voi sietää myöntyvyyttä mutta pragmaattisesti ajateltuna sillä on paikkansa. Luulisin että virheistä huolimatta Paasikivi onnistui suht. hyvin myöntyvyyspolitiikallaan.
Vaikea toki sanoa 100%:n varmuudella.
Myöntyvyyden pahin seuraus on se että suomalaiset ovat hiljalleen - tai siis osa ihmisistä - ovat alkaneet uskoa myöntyvyyteen liittyvää paskan jauhantaa. "Sitoutumattomuudesta" (myöntyvyydestä) on tullut arvo sinänsä.
Lisäksi kyynisyys on levinnyt niiden keskuudessa jokta eivät sentään usko satuihin tyyliin "Venäjä ei ole mikään uhka".
Sitä yhtälöä en kykene mielessäni ratkaisemaan.
Lisäksi vaikka "Venäjä ei ole mikään uhka" ihmiset eivät tutustu Venäjään.
Suomalaiset tuntevat Venäjää tosi huonosti - yksi syy on se että jos Venäjään tutustuisi tietäisi millainen paska se on.
Eivätkä ihmiset halua sitä tietää miten vaarallinen se lopulta Suomelle on koska pää halutaan pitää pensaassa ja halutaan keskittyä hedonismiin
Harvat suomalaiset osaavat venäjää joten omin päin tutustuminen siihen mikä on Venäjä ja millainen se on, minkälainen on Venäjän historia ja minkälaisia ihmiset ovat siellä, on aika hankalaa. Silloin on enemmän tai vähemmän muiden tuottaman tiedon varassa.
Tämä ei tähän liity mutta tietyistä asioita joista voisi ottaa mallia Venäjästä. Ainakin siitä että se ei pokkuroi ulkomaalaisia, eikä harjoita itseinhoon perustuuvaa monikulttuurispolitiikkaa. Siellä ei ole puolestaloukkaantumiskoneistoa joka jatkuvasti vie oikeuteen jos joku on sanonut jotain negatiivista muiden kulttuurien ominaisuuksista. Toisaalta samat asiat on omaksuttavissa myös Virosta.
Urkkihan äänesti kesällä 1944 ulkoasiainvaliokunnassa sodan jatkamisen puolesta! Paasikivi taas olisi tehnyt rauhan jo keväällä 1944, jolloin Suomi olisi hyvin luultavasti seurannut Viron tietä.
Taidat muistaa väärin.
Urkki olisi Maaliskuussa 1940 halunnut jatkaa talvisotaa uhkaavasta sotilaallisesta katastrofista huolimatta ja myöhemmin kesällä 1944 suostunut neukkulan rauhanehtoihin (käytännössä ehdottomaan antautumiseen).
Lähetä kommentti