"Tuotekehittäjillä minä pyyhin pöytää"

Kymmenisen vuotta sitten minulle sattui hauska juttu - kokonimi-kaimastani ja hänen veljestään oli Helsingin Sanomissa yli puolen sivun juttu taloussivulla ilman kuvaa. Kaveri oli rikas perijä. Nokialla moni oli lukenut artikkelin ja koska artikkelista ei mitenkään selvinnyt mitä miehet tekevät työkseen vaan vain se että he omistivat isänsä perintönä paljon rahaa myytyään perheyrityksen, monet katselivat minua ilmeisesti toisella silmällä.

Harva kysyi suoraan mutta jotkut kysyivät. Mutta huomasin myös vastenmielisen ilmiön: Muutamat Nokia-optioilla rikastuneet tulivat juttelemaan ja arvelivat selvästikin että kuuluin nyt "heihin". Että olen rikas enkä kuulu tavalliseen rupusakkiin.

Yritys, jonka ylin johto ja keskijohto on suurilla insentiiveillä saatu uskomaan olevansa parempaa väkeä kuin muut, kärsii yhteisyys-vajeesta. Insentiivit saaneista syntyy uusi eliitti, jolla on omat arvot ja joka näkee ryhmän ulkopuoliset ulkoryhmänä. Sosiaalisen identiteetin dynamiikka alkaa toimia: aletaan uskoa että oma ryhmä on ylivertaista ulkoryhmään verrattuna, että oman ryhmän hyvä asema ulkoryhmään verrattuna perustuu omiin ansioihin eikä kaikkien yhteisiin ponnistuksiin ja että ulkoryhmän jäsenet ovat alimittaisia ihmisiä.

Ja mikä pahinta, eliitti unohtaa että tärkeintä on kilpailu markkinoilla, ei oman aseman puolustelu. Nokian keskijohto toisti tavallaan Puolan aatelistasavallan virheen.

Eräs merkittävässä asemassa suomalaisessa teknologia-kentässä oleva henkilö kiteyttikin eliitin asenteen kirkkaasti naapurilleen: Tyotekehittäjillä minä pyyhin pöytää. Toteamus oli toistettu useampaan kertaan eri henkilöille.