torstaina, marraskuuta 24, 2011

Elvytystä?

Kun Suomi velkaantuu kovaa vauhtia, taloustieteen nobelisti suosittelee elvytystä. HS kirjoittaa otsikolla Suomen kannattaa torjua taantumaa elvytyksellä:

Suomen kannattaa nyt tehdä talouskasvua tukevia sijoituksia jopa velkarahalla. Julkista taloutta Suomi voi tasapainottaa kiristämällä hyvätuloisten tuloverotusta.
Siinä amerikkalaisen taloustieteilijän Joseph Stiglitzin kaksi neuvoa Suomelle. Stiglitz palkittiin Nobelin muistopalkinnolla taloustieteissä vuonna 2001.

Viime aikoina sijoittajat ovat alkaneet epäillä, selviävätkö Yhdysvallat ja monet Euroopan valtiot suuresta julkisesta velastaan. Se on synnyttänyt kovan poliittisen paineen leikata julkisia menoja. Samaan aikaan talouskasvu on hidastunut Yhdysvalloissa ja euroalueella.

Nyt valtioiden suunnittelemat säästöt ja orastava taantuma ovat herättäneet epäilyjä, talouden ja työllisyyden kasvu pysähtyy kehittyneissä maissa pitkäksi aikaa. Stiglitzin mielestä tämä pitkän taantuman kausi on yhä vältettävissä, jos kehittyneet maat hylkäävät "pintyneet uskomuksensa".

Yksi tällainen piintynyt uskomus on Stiglitzin mukaan se, valtioiden pitää nyt keskittyä säästämiseen eli julkisten palveluiden ja etuuksien leikkauksiin. Pikemmin valtioiden pitäisi elvyttää eli tehdä jopa lainarahalla talouskasvua tukevia sijoituksia, Stiglitz sanoo. Olisiko siis esimerkiksi Suomen mielekästä nyt lainata rahaa ja sijoittaa ne vaikkapa edullisten asuntojen rakentamiseen pääkaupunkiseudulle?

Stiglitzin vastaus on yksiselitteinen kyllä. "Se tukisi talouden ja työllisyyden kasvua sekä torjuisi taantuman." Samalla rakennettaisiin Stiglitzin mukaan perustaa myös tulevien vuosikymmenien talouskasvulle.


Sinällään en kategorisesti vastusta elvytystä. Kysymys mikä minulle kuitenkin herää on, eikö edellisen notkahduksen aikaan pari vuotta sitten juuri yritetty elvytystä. Eikö niitä lainarahoja pitäisi välillä maksaa takaisinkin ?

21 kommenttia:

Juho Laatu kirjoitti...

Voi hyvin sanoa, että velanotto siinä toivossa, että seuraava (lainarahan ehkä laukaisema) kasvuvaihe kuittaa velat, on nykyisen kriisin syy. Ja tuo ehdotus on tältä kannalta katsottuna kehotus jatkaa samalla polulla.

Yksi syy siihen, että tuollainen velkapolitiikka on poliitikkojen suosiossa on se, että poiitikoille ratkaisut, joissa voidaan tuhlata nyt ja säästää joskus myöhemmin, ovat liian mieluisia.

Miltton Friidman kirjoitti...

Eiköhän talous saada niin vittumaiseen solmuun, että ainoaksi käytännön vaihtoehdoksi jää kommunismi.

Itse uskon taloudenpidossa 100-prosenttisesti austro-libertaarien oppeihin. Behavioriikka on se mikä tappaa talouden.

Käytännössä eurokriisi on vain mennyt pahempaan suuntaan.

Miltton Friidman kirjoitti...

Uusimmat tekstini:

Mikä libertarismissa voisi mennä pieleen?

Kuvassa olevat henkilöt mahdollistivat suomalaisen hyvinvointivaltion vuosina 1970-2010

Tiedemies kirjoitti...

Vaikka en ole keynesiläinen, enkä pidä elvytyspolitiikkaa yleisestiottaen mielekkäänä, siinä on joitain huomioimisenarvoisia näkökohtia.

Julkiset investoinnit, joita joka tapauksessa tullaan tekemään, on mielekästä tehdä laskusuhdanteen aikaan jo siitä yksinkertaisesta syystä, että silloin ne ovat halvempia. Investointien aikaistaminen tyypillisesti lisää kyllä velkaantumista, mutta toisaalta velkaa on halvempi ja helpompi maksaa pois silloin, kun taloudessa muuten menee paremmin, koska julkiset menot vähenevät työllisyyden parantuessa.

En kuitenkaan usko, että taloutta voidaan sinänsä laittaa parempaan kuntoon lainaamalla rahaa ja kuluttamalla.

Sensijaan jos valtio esimerkiksi aikoo joka tapauksessa rakentaa asuntoja, niiden rakentaminen nyt on halvempaa kuin nousukaudella. Sensijaan se, mitä ei pitäisi missään nimessä tehdä, on luoda uusia pitkälle tulevaisuuteen ulottuvia menoeriä. Perusturvaa ei myöskään minusta olisi pitänyt nostaa. Se haittaa työllisyyskehitystä.

Mutta: Tässä ei ole Suomessa nyt menossa mitään lamaa, vaikka kaikki tuntuvat niin ajattelevan. viite

Jukka Aakula kirjoitti...

Voi hyvin sanoa, että velanotto siinä toivossa, että seuraava (lainarahan ehkä laukaisema) kasvuvaihe kuittaa velat, on nykyisen kriisin syy. Ja tuo ehdotus on tältä kannalta katsottuna kehotus jatkaa samalla polulla.

Näin minäkin sen kuvittelen.

Tiedemies kirjoitti...

Pitkän aikavälin tasapainon kannalta lainanotto sinänsä ei ole ongelma.

Valtiolla voi hyvin olla isohkokin velkataakka päällä kun nousukausi alkaa. Suurempi ongelma on se nousukausi, jonka aikana velan aiheuttama taakka ei vaikuta niin suurelta, kun tulotkin ovat suuret.

Ongelma on siis lähinnä se, että nousukausi ei kuittaa velkoja, koska nousukauden aikana velat ovat pienempi ongelma.

Nykyinen kriisi ei johdu niinkään siis laskusuhdanteiden aikana otetusta velasta, vaan siitä, että noususuhdanteiden aikana ei ole ollut riittävästi ylijäämää. Monet maat ovat jopa ajaneet valtion budjettia alijäämäisenä, kun on katsottu, että velan suhden BKT:hen on pudonnut samalla. Tämä on hölmöä.

Nils- Aslak kirjoitti...

Vuoden 2008 laman aikana elvytettiin sadoilla miljoonilla euroilla pelkästään rakennusalaa, saneerausavustuksilla ja muilla sellaisilla. Ne rahat olisi ollut sama kylvää helikopterista suoraan Baltian maihin, tämän ovat asiantuntijatkin myöntäneet. Virolaiset ja muunmaalaiset valtasivat verottomilla hinnoillaan aina vain suuremman siivun Suomen rakennusmarkkinoilta.

Helsingin kaupunki on ilmeisesti siirtämässä koko omaa asuntotuotantoaan ja kaikkea rakentamistaan virolaisille rakennusyrityksille (MM Arabia, Jätkäsaari), vaikka omat rakennusmiehet ovat työttöminä ja leipäjonoissa. Jokaisen helsinkiläisen työntekijän palkasta kilahtaisi heti lähes viidennes kunnallisveroina takaisin kaupungin kassaan, mutta kun se monikulttuurisuus on arvokkaampaa.

Olen viimeiset 1,5 v ollut kirvesmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna parhaimmillaan 200 ukon työmaalla Jätkäsaaressa. Suurimman miesmäärän aikaa ulkolaisten osuus oli yli puolet, mutta nyt loppuvaiheessa se on 70- 80%. Monilla työmailla suomalaiset ovat jo pienenä vähemmistönä ja silloin he saavat maistaa vierasta (suvaitsevaisuutta).

Nyt monet rakentajat toivovatkin, että myös julkinen sektori sortuu verovapaan kilpailun ja tehottomuuden ansiosta ja päästään arvioimaan tilannetta kokonaisuutena. Pääkaupunkiseudun rakentajien palkat ovat pudonneet sitä vauhtia, että pian kannattaa hommata ulkomainen passi ja tehdä pimeänä töitä. Veronumero- näkis vaan!

Miltton Friidman kirjoitti...

Perjantain teksti:

Kapitalistisen Amerikan ja kommunistisen Suomen eroja - osa #1

Anonyymi kirjoitti...

Ehkäpä olisi parasta hylätä kapitalistinen riistojärjestelmä kertakaikkisesti. Reaalisosialismi tarkoittaisi töiden ja tulojen tasajakoa.

Olen melko toiveikas sen suhteen, että toverit aktivoituvat lähivuosina. Taantumuksellinen tendessi murtuu pian.

Miltton Friidman kirjoitti...

Päivän tekstit lauantailta:

Säätelyn haitat ja Enronin tapaus

Vasemmistoliberaali on oksymoroni

Miltton Friidman kirjoitti...

Ehkäpä olisi parasta hylätä kapitalistinen riistojärjestelmä kertakaikkisesti. Reaalisosialismi tarkoittaisi töiden ja tulojen tasajakoa.

Olen melko toiveikas sen suhteen, että toverit aktivoituvat lähivuosina. Taantumuksellinen tendessi murtuu pian.


Tää on viimeinen taisto...

LS kirjoitti...

Kuten Santtu osuvasti totesi On hetkiä jolloin ihminen ei oikein tiedä mitä ajatella, ja ainoaksi mahdollisuudeksi jää katsella suu auki vuoroin tietokoneen ruutua, vuoroin kattoa - katseen suunnan riippuessa lähinnä siitä kuinka tehokkaasti keho pyrkii estämään verenkierron aivoihin, säästääkseen mieltä täydelliseltä itsetuholta.

Itävaltalaisena tämä on suunnilleen kuin katsoisi muiden hakkaavan päätä seinään terveyden edistämiseksi. Eikö Suomi sitten velkaannu tarpeeksi nopeasti? Velanmaksu kasvaa yhä suuremmaksi osaksi valtion budjettia, muita palveluita karsitaan ja verot pysyvät korkeina. Ja tämä auttaa taloutta?
Pitäisikö Suomessa huolestua? Korko ylitti uuden %-rajan
Keynesiläisten mielestä tämä on sitten hyvä asia.

Eivätkö keynesiläiset tajua vieläkään että Phillips-käyrä on rikki. USA:ssa todellinen hintainflaatio on noin 11%. ja todellinen työttömyysaste on noin 22%.

Sanooko The Broken Window Fallacy keynesiläisille mitään?

Marc Faber ja rautalanka:
Zimbabwe School of Economics

Inflationistit ovat käänteisiä Robin Hoodeja: He varastavat köyhiltä, säästäjiltä ja eläkeläisiltä (koske he kärsivät inflaatiosta eniten.)

Miltton Friidman kirjoitti...

Tänään on tuottelias päivä:

Minkä värisenä haluat sosialismisi? Sinisenä, kiitos!

Totuus suomalaisesta yliopistojärjestelmästä yhdessä kappaleessa

Miltton Friidman kirjoitti...

Ehkäpä olisi parasta hylätä kapitalistinen riistojärjestelmä kertakaikkisesti. Reaalisosialismi tarkoittaisi töiden ja tulojen tasajakoa.

Joka johtaisi alhaisempaan hyvinvointiin kuin mitä meillä tänäpäivänä on.

Tietty jos tykkää vetää gulagilla jotain jäistä tukkia ja syödä raakaa perunaa, niin sosialismi on siinä tapauksessa ihan jees.

Mutta I'll pass.

Miltton Friidman kirjoitti...

Yksi syy siihen, että tuollainen velkapolitiikka on poliitikkojen suosiossa on se, että poiitikoille ratkaisut, joissa voidaan tuhlata nyt ja säästää joskus myöhemmin, ovat liian mieluisia.

Poliitikot haluavat tulla uudelleenvalituiksi.

Miltton Friidman kirjoitti...

Viimeaikojen tuotantoa:

Suomea kupataan - big time!

Malthusialaiset apokalyptikot taas vauhdissa

"Velkapyramidiponzihuijauksista" ja talouskasvusta

Miltton Friidman kirjoitti...

Tekstit keskiviikolta:

Milton Friedman, yhteiskunta ja mökkivanhus

Säästäminen vs. kulutus - Case hyvinvointivaltio

Ohjauskorko ja impotentti interventio

Miltton Friidman kirjoitti...

Uusimmat:

Liiketalous ei ole suomalaisten verissä

Kiitti vitusti!

Muutosparadoksi ja suomalainen status quo

Miltton Friidman kirjoitti...

RKP on Suomen liberaalein ja yritysmyönteisin puolue

Vahva valtio suojaa markkinatalouden volatiliteetilta - vai suojaako?

Han-suomalaisuus ja yrityskielteisyys

Miltton Friidman kirjoitti...

Kysynnän ja tarjonnan tasapaino - Case "Kiinan yhden lapsen politiikka"

Taksien säätely kaupungeissa ja maaseudulla

Misallokaatio suomalaisessa koulutuksessa ja työelämässä

Miltton Friidman kirjoitti...

Vasemmisto Euroopan velkakriisin ytimessä

"En usko, että koskaan saan vakituista työsuhdetta" - henkilökohtaisesta vastuusta

"Vaikka voissa paistais" - vasemmistolainen autoritäriä

Suomalainen ei ole luonnollinen johtaja: Suomen EU-myönteisyydestä