Paul Krugman kertoi, että Suomessa ei leikkauksia tarvita.
Mietitäänpä siis vaihtoehtoja mitä Suomen pitäisi tehdä saadakseen talouden keskipitkällä aikavälillä kuntoon ja velkaantumisen loppumaan.
Vaihtoehtoja
90-luvun alussa ja aina ennenkin kilpailukyky nostettiin - ja julkisen sektorin kustannukset pidettiin kurissa - devalvoimalla. Nyt siitä keinoa ei ole. Lähinnä vastaava keino on sisäinen devalvaatio. Sisäinen devalvaatio merkitsisi palkkojen leikkauksia ja menojen leikkauksia. Lainojen leikkaus ei kuitenkaan käsittääkseni onnistu, koska tällä kertaa kaikki lainat on sidottu ulkoiseen valuuttaan - sitähän euro tehollisesti on - ja pankkijärjestelmä on liian riippuvainen ulkomaisesta pankkijärjestelmästä, jotta lainojen leikkaukset onnistuisivat. Sisäinen devalvaatio ilmeisesti johtaisi kotitalouksien faktiseen ylivelkaantumiseen.
Toinen vaihtoehto sitten on, että kilpailukyky nousee työn tuottavuutta nostamalla ilman palkan ja tulonsiirtojen leikkauksia. Se on pitkä tie, eikä ole mitään takeita siitä että siinä onnistutaan. Toki se osa kilpailukyvyn nostamisesta onnistuu helposti, missä kilpailukyvytön teollisuus ajetaan alas, mutta onnistuuko uusien työpaikkojen luonti uusille aloille. Ja mitä takeita on että nämä uudet työpaikat edustavat korkeampaa työn tuottavuutta eikä vain alempia palkkakustannuksia. Ylipäätään on vaikea uskoa, että laman aikana työn tuottavuuden nostaminen ajamalla työpaikkoja nurin olisi oikea lääke. Suuren ja tehottoman julkisen sektorin tuottavuutta ei kuitenkaan saada nostettua, koska luova tuho puuttuu käytännössä julkiselta puolelta ja koska tulonsiirtojen supistuksiin ei ole poliittista tahtoa.
Kolmas vaihtoehto sitten on, että Suomen kilpailukyvyssä ei ole oikeasti mitään ongelmaa ja velkaantuminenkaan ei ole mitenkään hälyttävää, kuten Krugman tuntuu ajattelevan. Totta on toki, että Nokia ajautui ongelmiin aivan muista syistä kuin työn tuottavuus -ongelmien takia. Nokia ajautui ongelmiin, koska markkinajohtajan on nyt vaan kertakaikkiaan vaikea sopeutua tilanteeseen, missä teknologia menee uusiksi. Krugmannin ajatus kaatuu todennäköisesti siihen, että Vanhan Nokian edustama teollisuuden ala (mobiili-laite -business) ei ole ainoa ala, joka Suomessa on kuihtumassa.
Mihin Suomi oikeasti ajautuu?
Suomi ylläpitää nyt laajaa julkista sektoria laajoine tulonsiirtoineen lainarahalla - julkista sektoria joka epäonnistuu jatkuvasti kaikissa uudistuksissaan, koska järjestelmä on liian kompleksinen kehitettäväksi. Tällainen monimutkainen järjestelmä ei korjaudu kuin supistamalla ja korvaamalla vanhoja rakenteita kokonaan uusilla - esimerkiksi yksityistämällä. Mutta poliittinen tahto ja kyky puuttuu. Jatkuvasti esitetään lisäksi, että näivettyvää teollisuutta pitäisi ylläpitää valtion rahoin. Kansan enemmistö kannattaa valtion telakoita. Toisin sanoen suuri osa suomalaisista kuvittelee, että voimme noin vain siirtyä takaisin 80-luvulle.
Latvian tie - eli sisäinen devalvaatio - ei Suomessa onnistu koska väki on liian mukavuuden haluista ja uskovat populismissaan tajuavansa miten asioita hoidetaan. Eurosta eroamiseenkaan ei näytä olevan rohkeutta, eikä edes Krugman kannata sitä. Oikeastaan jäljelle jää sitten ajautuminen. Ajaudutaan kun ei ole kykyä tehdä ratkaisuja:
Velkaantumisen kasvu jatkuu - mukaan lukien kuihtuvan teollisuuden tukeminen velkarahalla ja myöhempi konkurssiin päästäminen. Toisaalta ykstyinen sektori leikkaa työpaikkoja, mikä nostaa ehkä vielä työttömyyttä. Hiljalleen alkaa kuitenkin syntyä uusia työpaikkoja, joissa on joko korkeampi työn tuottavuus tai - useimmiten - alhaisempi palkka. Palkat siis laskevat kuitenkin. Mutta tällainen palkan laskeminen onnistuu helpommin kuin sisäinen devalvaatio koska tässä ei tarvita poliittista rohkeutta.
On kuitenkin epätodennäköistä, että velkaantuminen saadaan kuriin koska eläkkeitä ja tulonsiirtoja ei alenneta mutta palkat alenevat ainakin aluksi. Julkisen sektorin työntekijät ja eläkeläiset nostelevat mukavia rahoja kuten ennenkin. Hinnatkin laskevat deflaation myötä - eläkeläiset ja virkamiehet hyötyvät. Yhteiskunta alkaa näivettyä toden teolla. Suomi romahtaa pahimmassa tapauksessa ja tulonsiirroista riippumaton väki siirtyy muualle. Näivettymisen ja romahduksen jälkeistä aikaa on vaikea ennustaa. Venäläisiä maahanmuuttajia tänne on todennäköisesti jatkossakin tulossa. Venäläiset ja kiinalaiset ostavat omakotitalot ja yritykset kuin Microsoft Nokian.
Mietitäänpä siis vaihtoehtoja mitä Suomen pitäisi tehdä saadakseen talouden keskipitkällä aikavälillä kuntoon ja velkaantumisen loppumaan.
Vaihtoehtoja
90-luvun alussa ja aina ennenkin kilpailukyky nostettiin - ja julkisen sektorin kustannukset pidettiin kurissa - devalvoimalla. Nyt siitä keinoa ei ole. Lähinnä vastaava keino on sisäinen devalvaatio. Sisäinen devalvaatio merkitsisi palkkojen leikkauksia ja menojen leikkauksia. Lainojen leikkaus ei kuitenkaan käsittääkseni onnistu, koska tällä kertaa kaikki lainat on sidottu ulkoiseen valuuttaan - sitähän euro tehollisesti on - ja pankkijärjestelmä on liian riippuvainen ulkomaisesta pankkijärjestelmästä, jotta lainojen leikkaukset onnistuisivat. Sisäinen devalvaatio ilmeisesti johtaisi kotitalouksien faktiseen ylivelkaantumiseen.
Kolmas vaihtoehto sitten on, että Suomen kilpailukyvyssä ei ole oikeasti mitään ongelmaa ja velkaantuminenkaan ei ole mitenkään hälyttävää, kuten Krugman tuntuu ajattelevan. Totta on toki, että Nokia ajautui ongelmiin aivan muista syistä kuin työn tuottavuus -ongelmien takia. Nokia ajautui ongelmiin, koska markkinajohtajan on nyt vaan kertakaikkiaan vaikea sopeutua tilanteeseen, missä teknologia menee uusiksi. Krugmannin ajatus kaatuu todennäköisesti siihen, että Vanhan Nokian edustama teollisuuden ala (mobiili-laite -business) ei ole ainoa ala, joka Suomessa on kuihtumassa.
Mihin Suomi oikeasti ajautuu?
Suomi ylläpitää nyt laajaa julkista sektoria laajoine tulonsiirtoineen lainarahalla - julkista sektoria joka epäonnistuu jatkuvasti kaikissa uudistuksissaan, koska järjestelmä on liian kompleksinen kehitettäväksi. Tällainen monimutkainen järjestelmä ei korjaudu kuin supistamalla ja korvaamalla vanhoja rakenteita kokonaan uusilla - esimerkiksi yksityistämällä. Mutta poliittinen tahto ja kyky puuttuu. Jatkuvasti esitetään lisäksi, että näivettyvää teollisuutta pitäisi ylläpitää valtion rahoin. Kansan enemmistö kannattaa valtion telakoita. Toisin sanoen suuri osa suomalaisista kuvittelee, että voimme noin vain siirtyä takaisin 80-luvulle.
Latvian tie - eli sisäinen devalvaatio - ei Suomessa onnistu koska väki on liian mukavuuden haluista ja uskovat populismissaan tajuavansa miten asioita hoidetaan. Eurosta eroamiseenkaan ei näytä olevan rohkeutta, eikä edes Krugman kannata sitä. Oikeastaan jäljelle jää sitten ajautuminen. Ajaudutaan kun ei ole kykyä tehdä ratkaisuja:
Velkaantumisen kasvu jatkuu - mukaan lukien kuihtuvan teollisuuden tukeminen velkarahalla ja myöhempi konkurssiin päästäminen. Toisaalta ykstyinen sektori leikkaa työpaikkoja, mikä nostaa ehkä vielä työttömyyttä. Hiljalleen alkaa kuitenkin syntyä uusia työpaikkoja, joissa on joko korkeampi työn tuottavuus tai - useimmiten - alhaisempi palkka. Palkat siis laskevat kuitenkin. Mutta tällainen palkan laskeminen onnistuu helpommin kuin sisäinen devalvaatio koska tässä ei tarvita poliittista rohkeutta.
On kuitenkin epätodennäköistä, että velkaantuminen saadaan kuriin koska eläkkeitä ja tulonsiirtoja ei alenneta mutta palkat alenevat ainakin aluksi. Julkisen sektorin työntekijät ja eläkeläiset nostelevat mukavia rahoja kuten ennenkin. Hinnatkin laskevat deflaation myötä - eläkeläiset ja virkamiehet hyötyvät. Yhteiskunta alkaa näivettyä toden teolla. Suomi romahtaa pahimmassa tapauksessa ja tulonsiirroista riippumaton väki siirtyy muualle. Näivettymisen ja romahduksen jälkeistä aikaa on vaikea ennustaa. Venäläisiä maahanmuuttajia tänne on todennäköisesti jatkossakin tulossa. Venäläiset ja kiinalaiset ostavat omakotitalot ja yritykset kuin Microsoft Nokian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti