Sympatiani eivät ole koskaan sellaisen järjestelmän puolella joka ei kykene edes pitämään itseään pystyssä. Marksilainen sosialismi oli huono (tehoton) järjestelmä monellakin tapaa mutta sen perusongelma oli, että se perustui virheelliselle ihmiskuvalle eikä sillä näin ollen ollut edes mahdollisuuksia pysyä pystyssä kovin pitkään. Pakkovallalla se pysyi pystyssä jonkin aikaa, mutta kun kilpailevien järjestelmien paine kasvoi, järjestelmä tuhoutui.
Suuret eivät ole sympatiani sellaista yksityisomistukseenkaan perustuvaa järjestelmää kohtaan, joka jostain syystä synnyttää niin suuren eriarvoisuuden, että suurella osaa kansaa ei ole mitään syytä puolustaa yksityisomaisuutta vaan päinvastoin kansa ryhtyy vallankumoukseen ja ykstyisomistuksen haltuunottoon. Tai kansa ryhtyy demokratian saavutettuaan enemmistövaltaa hyväksikäyttäen ajamaan kestämätöntä talouspolitiikkaa, minkä jälkeen rahaeliitti joutuu tekemään sotilasvallankaappaukseen. Mutta koska sotilasvalta epäonnistuu ratkaisemaan eriarvoisuuden ongelman, kierre jatkuu loputtomiin kuten Argentiinassa. Jos kansa sosialisoi maaomaisuuden, eliitti syyttäkään omaa typeryyttään ja impotenssiaan.
(Omistusoikeus voi jollekin olla arvo sinänsä ja sen hylkääminen voi synnyttää vihan tunteita, mutta ei minulle. Ymmärrän toki tällaisen Nash tasapainotilojen pyhittämisen mainiosti, koska teen sitä itsekin.)
Hyvinvointivaltion alkuperäinen ajatus on hyvä. Köyhistä ja sairaista huolehditaan, jokainen tekee työtä kykyjensä mukaan ja eriarvoisuus pidetään sen verran alhaalla, että kansa ottaa yhteiskunnan arvot ja olemassaolon omakseen. Pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa on ilmeisesti kuitenkin suurehko kestävyysvaje - osin se näkyy jatkuvana lainanottona osin moraalisena vajeena. Ihmiset eivät enää samaistu yhteiskunnan arvoihin, rikkaat eivät halua ylläpitää järjestelmää, suuri osa kansaa ei näe velvollisuudekseen tehdä mitään vaan loisii vain yhteiskunnan tuilla. Kansan enemmistö varmasti vaaliuurnilla edelleen kannattaa hyvinvointivaltiota, mutta kestävyysvaje on kuitenkin se mikä hyvinvointivaltion kohtalon määrää eikä mikään (sosiali)demokratia. Sosialidemokraatit uskovat että paha oikeisto keikuttaa hyvinvointivaltiota, mutta perimmäinen syy hyvinvointivaltion heikkenevään tehokkuuteen on muualla.
(Solidaarisuus voi jollekin olla arvo sinänsä ja sen hylkääminen voi synnyttää vihan tunteita. Ymmärrän toki tällaisen Nash tasapainotilojen pyhittämisen mainiosti, koska teen sitä itsekin.)
Kestävyysvaje pätee myös euro-järjestelmään. Vasarahammer kirjoitti kommenttina eurosta:
Kreikan ja Italian taloudet ovat kilpailukyvyttömiä eurossa. Asiaa ei eurossa voi korjata kuin palkkoja alentamalla ja säästämällä julkisissa menoissa. Molemmat ovat erittäin vaikeita toteuttaa ja onnistuessaankin kestävät kauan.
Näiden maiden kulttuuria eli korruptiota ja yleisesti hyvänä pidettyä valtion kusettamista ei pysty lyhyellä tähtäimellä poistamaan jos koskaan. Siksi oli erittäin suuri virhe sekä näiden maiden itsensä että muiden euromaiden kannalta ottaa nämä maat mukaan yhteisvaluuttaan.
Järjestelmä joka on paperilla loistava, mutta joka ei kestä todellisuuden painetta, ei ole kestävä (sustainable). Yhteisvaluutta ei sovi yhteen kulttuurin kanssa, mikä ei syystä tai toisesta hyväksy saavutettujen etujen leikkauksia. Tähän voi toki sanoa, joko että yhteisvaluutta generoi painetta kulttuurin sponttaaniin (evolutiiviseen) muutokseen tai että politiikan pitää perustua järjen käyttöön.
Molemmat väitteet ovat tietysti tiettyyn rajaan asti totta, mutta kulttuurin inertia (hitausvoimat) on todellisuudessa hyvin voimakas. Voimme tietysti kirota kreikkalaiset alimpaan helvettiin, mutta se ei muuta mitään. Kreikkalaisten demonisointi - tai argentiinalaisten peronistipopulistien demonisointi - antaa korkeintaan moraalisen oikeutuksen vetää taloudellinen tuki näiltä "idiooteilta" - mutta mitä sen kautta todellisuudessa sitten opitaan. Ei mitään.
On puhtaasti (100%:sti) oma vikamme jos uskomme korttitaloihin eli pilvilinnoihin.
Juho totesi Virosta: Viro on (uus)nuori maa, joten siellä yhteiskunnan toiminnan tavoitteet voivat olla vielä paremmassa muistissa, ja siksi se kykenee ajamaan tavoitteitaan eteenpäin rationaalisemmin kuin vanhat maat.
Inflaatio / devalvaatio / palkankorotus -kierteen korvaaminen vakaalla eurolla on haastava tehtävä. Jos Viro kykenee tiukan velkakurin lisäksi jopa nimellispalkkojen alentamiseen, sillä on etulyöntiasema uudessa vahvan yhteisvaluutan mallissa.
Sympatiani ovat monella tapaa Viron puolella. Se kuinka kestävällä pohjalla Viro todellisuudessa on, jää vielä nähtäväksi. Syntyvyyden romahtaminen neuvostoajoista on ainakin yksi suuri ongelma Virossa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
43 kommenttia:
Oma näkemykseni on, että Euroopan suhteellista stagnaatiota ei voida korjata inflaatiopolitiikalla, koska se on mahdollistanut nykyisten typerien rakenteiden kehittymisen ja säilymisen.
Euro voi olla huono tai tehoton, mutta ainakin se pakottaa - tai sen oli ainakin alunperin tarkoitus pakottaa - Italian ja Kreikan tapaiset maat virtaviivaistamaan julkista sektoriaan.
Pidän euroskeptisiä tahoja epämielenkiintoisina populistena, en siksi että Euro olisi mielestäni hyvä idea, vaan pääasiassa siksi että eurovastaisissa argumenteissa näkyy selvästi päällepäin se, että ne on liimattu päälle, eivätkä perustu mihinkään sellaiseen analyysiin, jonka lopputulos olisi voinut olla jokin muu kuin "euro on paska".
Tarkoitan siis sitä, että euroa ei kritisoida siksi, mitä Euro on, vaan siksi, että se ei sovi ideologisesta omaan palettiin, tai, mikä ehkä vielä yleisempää, se nähdään osana jotain sellaista "vastapuolen" ideologiaa, jota pitää kokonaisuutena vastustaa.
Minusta on ilmeistä, että yhteisvaluutta ei sovi yhteen tiettyjen kulttuurien kanssa sinänsä. Tästä ei kuitenkaan ole mielekästä vetää johtopäätöstä, että vika kannattaa korjata luopumalla Eurosta. Joskus mielekkäät ja rakentavat muutokset vaativat kivuliaita välivaiheita. Euro oli valtaisa menestystarina alkuaikanaan, sen ongelmat tulivat esiin nyt; jos ongelmien edessä heitetään systeemi roskiin, se on minusta pelkuruutta ja laiskuutta, ei mitään "viisautta". Mitään ei koskaan saada aikaiseksi, jos ongelmien edessä aina luovutetaan.
En itse ole euroskpetinen siinä mielessä että vastustaisin yhteisvaluuttaa sinänsä.
Ihmettelenpä vaan mitä tässä nyt pitäisi tehdä. Eurobondit kuullostavat minusta niin vihoviimeieltä ratkaisulta, että kannatan mieluummin euron purkamista.
Euron supistaminen niin että osa porukasta heitettäisiin ulos kuullostaisi ehkä hyvältä.
Tai budjettikurin TODELLINEN käyttöönotto. Mutta puhuminen budjettikurista tyyliin "ensin eurobondit ja sitten mahdollisimman nopeasti budjettikuri" niin kuin HS puhui on minusta älytöntä. En luota enää siihen että ongelmat saadaan ratkaistua. Ensin pitäisi luottamus palauttaa ennen kuin Suomen pitäisi suostua mihinkään yhteisvastuisiin.
Ongelmia on kaksi. Lyhyellä aikavälillä on likviditeettiongelma (korot), pitkällä aikavälillä kestävyysongelma (vajeet).
Lyhyen aikavälin ongelma voidaan hoitaa eurobondien tapaisella järjestelyllä, mutta se voi olla (ja uskon että on) haitallinen pitkän aikavälin ongelman ratkaisemiseksi.
Minusta Montin hallitukselle nyt ainakin pitäisi antaa mahdollisuus. Monti on toki osin ryvettynyt Goldman Sachsin tapauksen vuoksi, mutta uskoisin hänen olevan suurin piirtein pätevin ihminen maailmassa hoitamaan Italian taloutta.
Monti on euromies tietysti henkeen ja vereen. Meillä täällä Suomessa naureskellaan ja irvaillaan Lipposen tai vielä ehkä enemmän Stubbin kaltaisten eurointoilijoiden innostukselle. Kun olen ollut keskieurooppalaisten kanssa tekemisissä, integraatio on oikeasti ihan eri tasolla henkisesti, esimerkiksi Pohjois-Italiassa, Benelux-maissa ja osin läntisessä Saksassa.
Tarkoitan tässä nyt sitä, että siinä on minusta perää, miten jotkut haukkuvat suomalaisia euroskeptikoita "impivaaralaisiksi" tai metsäläisiksi. En itse näe haukkumisessa sinänsä mitään pointtia, mutta ymmärrän, ja osin jaan turhautumisen sen taustalla. Tuntuu, että skeptikoilla ei ole mitään halua myöntää yhtään mitään positiivista, mitä integraatio on tuonut, ja mitä se voi tuoda. He näkevät vain jotain mitä haluavat nähdä, syitä en käy arvailemaan.
"Kun olen ollut keskieurooppalaisten kanssa tekemisissä, integraatio on oikeasti ihan eri tasolla henkisesti, esimerkiksi Pohjois-Italiassa, Benelux-maissa ja osin läntisessä Saksassa."
Tämä nyt on harvinaisen totta, mutta sille on kyllä todella syvät kulttuuriset juurensakin. Monessa mielessä 'alueiden Eurooppa' tarkoittaa siellä vanhoja, hallinnollisia alueita ennen nykyisten kansallisvaltioiden muodostumista. Suomessa se vaikuttaa tarkoittavan sitä, että vanhat maakunnat lopetetaan ja Suomesta tulisi Euroopan maakunta.
Suomessa ei yleensäkään lähestytä koko asiaa mistään kulttuurillisesta näkökulmasta, vaan kuvitellaan, että tässä nyt ollaan vain talouspolitiikan ytimessä tekemässä taloudellisia päätöksiä ( kommarit ). Ja tietenkin Liisa Jaakonsaari on demareiden kärkenä varmistamassa ikuisen maailmanrauhan, mutta se on lähes ainoa mitä asioiden kulttuurisesta puolesta puhutaan. Ja se on surkuhupaisaa.
Eli ei ihme, että luottamus heikkenee.
Tavallaan jotenkin noin. Meillä on Suomessa jonkinlainen kummallinen ilmapiiri, jossa koko ajan täysin neuroottisesti etsitään jotain kokonaisratkaisua kaikkeen, ja kaikki pitäisi redusoida aina milloin mihinkäkin yksittäiseen asiaan.
Olen esimerkiksi vakuuttunut siitä, että kuntauudistus pitäisi kyllä tehdä, mutta se pitäisi tehdä niin, että kuntia lisätään. Tamperekin pitäisi jakaa ainakin viiteen osaan niin, että Hervanta itsenäistyisi, Länsi-Tampereelle tulisi kaksi kuntaa, keskustaan yksi ja itään toinen, mahdollisesti parikin. Espoo ja varsinkin Helsinki pitäisi jakaa kymmeniin pieniin yksiköihin.
Tämä ihan vaan siksi, että suurten kaupunkien päättäjille tulee kaikenlaisia suuruudenhulluja ideoita päähän. Jos halutaan kehittää joukkoliikennettä jne, niin naapurikunnat voivat tällaisessa tilanteessa ihan hyvin sopia keskenään erilaisista järjestelyistä. Ja terveydenhuollossa on jo nyt sairaanhoitopiirit, joten siellä mikään ei muuttuisi.
Ensinnäkin kiitän Jukkaa yhteisresurssi-aihepiirin (commons) tuomisesta esiin blogissaan, ja samoin Ostromin mietteiden esiin tuomisesta.
Mielestäni nämä avaavat uudenlaisen näkökulman valtioon ja sen olemassa olon oikeutuksen, valtuuksien, laajuuden jne. tutkimiseen.
Tässä erityisesti kaksi kirjoitustani nykyisen kaltaiseen (hyvinvointi)valtioon liittyen:
Kuppaamisesta kansanhuvia
Suomea kupataan - big time!
---
Ydinsanoma näissä on se, että jokainen eturyhmä pyrkii hyötymään valtiosta, samalla kun se haluaa kontribuoida mahdollisimman vähän valtiolle päin.
Ilman voimakasta diktaattoria, joka rajoittaa eturyhmien oikeuksia, hyvinvointivaltiossa tapahtuu yhteisresurssin ylilaidunnus.
Toisaalta diktaattoria aletaan vaatimaan esiin vasta kun kaikki on jo niin maan viturallaan, että se on ainoa järkevä vaihtoehto. Kansa sanoo: "Oi herra diktaattori, pelasta meidät meidän omalta ahneudeltamme!"
Ihmettelenpä vaan mitä tässä nyt pitäisi tehdä. Eurobondit kuullostavat minusta niin vihoviimeieltä ratkaisulta, että kannatan mieluummin euron purkamista.
Mietippä Jukka niitä aikaisempia teorioita, joita kerroin mihin euro johtaa ja mikä on sen tarkoitus.
Hyviä kysymyksiä:
-Miksi Kreikassa on vielä piikki auki? Kreikka ei ole tehnyt mitään sitten 2010 kesän, jolloin "kosahti". Moolokin kita on auki.
-Valtionlainojen CDS-instrumentit pomppaavat pilviin, kun luottoluokittajat ilmoittavat uuden maan maksukyvyttömyydestä.
-Kreikan Papadimos, Italian Monti ja EKP:n Draghi ovat kaikki Goldman Sachsin entisiä työntekijöitä.
---
Se mitä väitän, on se, että CDS-instrumenteilla tehdään rahaa USA:n 2008 sub-prime -kriisin tapaan. EU:n velkakriisi on kuin sub-prime -kriisi hieman suuremmassa mittakaavassa.
Juuri CDS-instrumenteilla on mahdollista saavuttaa suurimmat arvonnousut. Mitkään osakkeet, lainat tai rahastot eivät pysty samaan. Esim. tämän Kreikan CDS-instrumentin arvon muutosprosentti on ollut vuodesta 2009 lähtien yli 3100 %. Siis todella: yli kolmetuhattasata prosenttia.
GS tekee vinon pinon rahaa eurokriisillä.
Seuraavana sijoittaisin vahvojen talouksien CDS-instrumentteihin. Myös Suomen. Arvonnousu tulee olemaan seuraavan viiden vuoden sisällä lähes eksponentiaalinen.
Olen esimerkiksi vakuuttunut siitä, että kuntauudistus pitäisi kyllä tehdä, mutta se pitäisi tehdä niin, että kuntia lisätään.
Yritän juuri pähkäillä miten sovitamme juuri tämän tyylikkään perustellusti Kotkan PS:n kunnallisvaaliohjelmaan :D
Oma ideani tiivistettynä olisi, että kunnilla ei tarvitse olla tarjolla samoja palveluja ja vastaavasti niillä ei tarvitse olla samanlaista hallinnollista virkarakennetta. Ne voivat "myydä" palveluja toisilleen.
TM:
Tavallaan jotenkin noin. Meillä on Suomessa jonkinlainen kummallinen ilmapiiri, jossa koko ajan täysin neuroottisesti etsitään jotain kokonaisratkaisua kaikkeen, ja kaikki pitäisi redusoida aina milloin mihinkäkin yksittäiseen asiaan.
Tämä päti kyllä NSN:ssäkin firman sisällä.
"Joskus mielekkäät ja rakentavat muutokset vaativat kivuliaita välivaiheita. Euro oli valtaisa menestystarina alkuaikanaan, sen ongelmat tulivat esiin nyt; jos ongelmien edessä heitetään systeemi roskiin, se on minusta pelkuruutta ja laiskuutta,"
Minusta asiaa ei voi kuvata, että kyseessä olisi menestystarina joka on tullut ongelmiin. Ennemmin kyse on systeemistä, jonka edut materialiasoituivat välittömästi, mutta valtavat ongelmat vasta myöhemmin. Ei ole ongelmanratkaisusta, vaan koko systeemiä täytyy vauhdissa muuttaa toiseksi, eikä se tunnu olevan poliittisesti mahdollista.
Euro käynnistettiin ennenkuin se oli valmis. Jotain samanlaista olen kuullut tapahtuneen tietyssä kuntien liikelaitosten ja yhteistoimintojen perustamisessa. On asioita jotka saattavat mennä, pieleen varsinkin jos mistään tule erimielisyyttä, mutta luotetaan siihen, että parhaassa tapauksessa mikään ei mene pieleen.
Jos halutaan yhteisiä vastuita kantaa niin jäsenmaiden olisi voitava puuttua toistensa tekemisiin. Siihen ei ole keinoa, eikä sitä missään maassa tunnuta hyväksyttävä. Integraatio voi olla pitkälle, mutta valtionrajat tuntuvat silti aika pysyviltä jakolinjoilta.
En myöskään ymmärrä miten euro pakottaa, tai miten sen oli edes tarkoittaa pakottaa julkisen sektorin virtaviivaistamista. Markkinat olisivat pakottaneet tehokkaammin, euro oli keinoton. Eikä se mitenkään ollut euron tarkoitus, vaikka euro olisi toimiakseen sen tarvinnut.
Vakaussopimusta rikottiin. Tämä on ongelma, joka johtuu siitä, että sitä toimeenpantiin tehottomasti. Väite, että tämä oli jotenkin perustavanlaatuinen yhteisvaluutan ominaisuus, on vähän kummallinen. Voi toki olla, että se oli jollakin tapaa väistämätöntä. Mutta minusta on vähän outoa nähdä velkakriisi jotenkin inherentiksi yhteisvaluutan ominaisuudeksi.
Olen samoilla linjoilla kuntauudistusen suhteen.
Suomessa tunnutaan näkevän keskittäminen ratkaisuna silloin kun rahat alkavat loppua. Yleensä uskotaan muutenkin että keskittäminen tehostaa. Uuudellamaalla luotiin sairaanhoitoon HUS, joka ei ainakaan ulkopuolisesta vaikuta miltään loistavalta menestystarinalta. Keskittäminen johtaa ehkä päällekkäisyyksien karsintaan, mutta byrokratia kasvaa ja jokaiselle organisaatiolle tärkeä me-henki murenee, jolloin tehokkuus alkaa laskea.
Kuntien autonomia olisi lisättävä, niiden lakisääteisiä tehtäviä olisi vähennettävä, kuntien määrän pitäisi saada jopa kasvaa luonnollisen jakautumisen kautta.
Kokoomuksen Nuorten Liiton varapuheenjohtaja Saul Schubak kirjoitti:
Meidän tulee antaa kuntakentän hajota optimikokoon, vähintään 600 kuntaan.
Viime vuosikymmenet on kuljettu määrätietoisesti täysin päinvastaiseen suuntaan, kuntien velvoitteita on lisätty kiihtyvään tahtiin ja valtaa on keskitetty ministeriöihin. Valitettavasti oma puolueeni kokoomus voittaa tällä erää älyvaipaimman kuntauudistuksen kruunun. Uutta kuntasuunnitelmaa lukiessa on vaikea kuvitella että sen laatijana on toiminut oman puolueeni kuntaministeri Henna Virkkunen. ...
Kokoomuksen periaateohjelmassa lukee: ”Laaja kuntalaisten itsehallinto on suomalaisen yhteiskunnan keskeinen kulmakivi. Julkisessa hallinnossa päätöksenteon tulee olla läheisyysperiaatteen mukaisesti mahdollisimman lähellä kuntalaista ja käsiteltävinä olevia asioita.”
Kokoomus on murentamassa läheisyysperiaatetta.
Kuntien toiminta on julkishyödykkeiden tuottamista. Tähän pätee kaikki mitä Elinor Ostrom on sanonut. Erityisen tärkeä on Ostromin painottama autonomia. Autonomiaa ei ole jos kaikki kunnan tehtävät ja säännöt niiden tehtävien toteuttamiseen annetaan ylhäältä. Kunnista on tullut melkeinpä valtion organisaation osia.
Kuntien välillä on vaikea syntyä mitään diversiteettiä - paitsi väestön laatuun tms. resurssiin liittyvä diversiteetti - kun kunnat eivät voi kokeilla erilaisia käytäntöjä. Kunnat voisivat kehittyä evoluution kautta, kun yksi kunta kokeilee uutta tapaa ja menestyessään tulee malliksi muille kunnille.
Vaikka Virkkunen varmasti tarkoittaa hyvää ja taistelee asiansa puolesta itseään säästämättä, hän edustaa kyllä keskittämisinnossaan tyypillisimmillään kohtalokasta ylimieltä, suunnittelu-näkökulmaa sponttaanin järjestyksen ajatuksen sijasta. Kuntauudistus on anti-hayeklainen uudistus. Voisi sanoa että se on feminiininen uudistus.
Kun kaikki päätetään keskitetysti, meneteään paikallinen traditioon ja kokemukseen perustuva tietämys.
Säästöjä syntyy kun valtion tukia kunnille vähennetään samalla kuin kuntien pakolliset tehtävät vähenevät.
Paavo totesi eurosta: Minusta asiaa ei voi kuvata, että kyseessä olisi menestystarina joka on tullut ongelmiin. Ennemmin kyse on systeemistä, jonka edut materialiasoituivat välittömästi, mutta valtavat ongelmat vasta myöhemmin. Ei ole ongelmanratkaisusta, vaan koko systeemiä täytyy vauhdissa muuttaa toiseksi, eikä se tunnu olevan poliittisesti mahdollista.
Vaikka yhteinen valuutta epäilemättä vähentää transaktiokustannuksia, ja on näin tavallaan terve uudistus, Paavon pointissa on perää.
Miksi yhteisvaluutta ei olisi voinut muuten toteuttaa Viron mallilla. Maa toisensa perään olisi sitonut valuuttansa Saksan markkaan, jolloin vain ne maat jotka ovat terveellä pohjalla olisivat tulleet mukaan. Hiljalleen omasta rahasta olisi sitten voitu luopua kokonaan.
Malli olisi ollut hayeklaisempi.
Implementaatioasiat tietysti ovat kokonaan toinen aspekti. Yhteinen valuutta on mielekäs projekti, sen vastustaminen nationalistisen ideologian perusteella ja sitten erilaisten rationalisointien keksiminen ad hoc, kun ongelmia tulee, on minusta vain epärehellistä. Jukan esittämä implementaationäkökulma on kyllä validi, eli voi hyvin olla, että Eurosta seurasi ongelmia johtuen tavasta, jolla sen käyttöönotto toteutettiin.
Mitä tulee keskittämiseen ja läheisyysperiaatteeseen, siinä on perää. Isompien kuntien kohdalla päätöksenteko siirtyy aina vain kauemmas kuntalaisista ja byrokratia alkaa oman logiikkansa mukaan syödä enemmän ja enemmän resursseja. Skaalaedut lisäävät tehokkuutta johonkin pisteeseen asti, mutta esimerkiksi jo Tampere on aivan liian iso kunta tässä suhteessa. Kuntapäättäjillä on megalomaanisia suunnitelmia, korruptiota esiintyy yleisesti(*) jne.
(*) Korruptioalttius on hyvin pienissä kunnissa myös kovin suuri, koska yhteisöllisyys voi olla niin vahvaa, että syntyy jokin kähmintämekanismi.
En tiedä voidaanko puhua pelkästään implementaatiosta, koska se että euro pystyttiin käynnistämään siihen mennessä kun se käynnistettiin perustui osittain siihen, vapautta jäsenmaille jätettiin enemmän kuin on turvallista, eikä sääntöjen valvontaan onnistuttu luomaan mitään keinoa. Kestävästi implementoitu euro olisi voinut olla poliittisesti mahdoton tai ainakin huomattavasti pienempi.
Tekstit keskiviikolta:
Milton Friedman, yhteiskunta ja mökkivanhus
Säästäminen vs. kulutus - Case hyvinvointivaltio
Ohjauskorko ja impotentti interventio
Jukka: Säästöjä syntyy kun valtion tukia kunnille vähennetään samalla kuin kuntien pakolliset tehtävät vähenevät.
Samaa mieltä.
Malli olisi ollut hayeklaisempi.
Valtion rahamonopolin lakkauttaminen ja siirtyminen kilpaileviin valuuttoihin olisi hayeklainen ratkaisu.
Friedrich A. Hayek - Denationalisation of Money: The Argument Refined
--------
Suostuuko Suomi velkasuon kantojuhdaksi?
Minulla ei riitä sanat kuvaamaan mitä ajattelen tuosta.
[HT: Valkea]
Kansallisvaltion valtiollinen raha on minusta hyvin riskialtis ja, sanalla sanoen, kehno idea. En salaa tässä sitä, että suhtaudun kansallismielisyyteen penseästi, etenkin silloin kun talouspolitiikka nähdään jonkinlaisen harhaisen "kansallisen suuruuden" pönkittäjänä. Tästä hulluin esimerkki ehkä on jonkinlainen merkantilismi, jossa uskotaan että viennin mahdollisimman suuri ylijäämä on kansallisen talouspolitiikan ainoa mielekäs tavoite.
Väittäisin, että monilla kansallisiin valuuttoihin palaamista halajavilla on devalvaationkiilto silmissä, he näkevät siinä suuren potentiaalin viennin ylijäämän kasvattamiseen. Näille tyypeille kauhistuttava rappion signaali on siinä, että kauppatase on käynyt negatiivisena. Siis se, että ulkomaalaiset ovat ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin tehneet enemmän töitä suomalaisten kulutettavaksi kuin suomalaiset ulkomaalaisten.
O tempora o mores.
Valtion rahamonopolin lakkauttaminen ja siirtyminen kilpaileviin valuuttoihin olisi hayeklainen ratkaisu.
Eli de facto valuuttavapaus. Ihmiset käyttävät sitä valuuttaa, joka on vakain.
Miksihän esim. USA:n dollari on niin suosittu monissa taloudellisesti epävakaissa (kehitys)maissa?
Suosittelen viimeisintä Marginal Revolutionia.
Sivujuonne ko. tekstissä, mutta tärkeä argumentti yleisestiottaen: velkataakka ei ole taloustieteellinen, vaan poliittinen ongelma, koska velallisten maiden valtioiden varallisuus, puhumaatakaan kansallisvarallisuudesta, ylittää valtioiden velkataakan moninkertaisesti. Esim. Kreikka saisi omaisuuttaan myymällä velkansa maksettua helposti, Italiasta puhumattakaan.
Uusimmat:
Liiketalous ei ole suomalaisten verissä
Kiitti vitusti!
Muutosparadoksi ja suomalainen status quo
TM: Kansallisvaltion valtiollinen raha on minusta hyvin riskialtis ja, sanalla sanoen, kehno idea.
Kuten Sveitsin frangi? Norjan kruunu? Rahan vakaus on taloudelle pitkässä juoksussa tärkeä asia, esim. Saksan D-markka. Oleellista ei ole se onko kyseessä kansallisvaltion raha vai ei. Oleellista on vakaus.
Väittäisin, että monilla kansallisiin valuuttoihin palaamista halajavilla on devalvaationkiilto silmissä, he näkevät siinä suuren potentiaalin viennin ylijäämän kasvattamiseen.
Täysin samaa mieltä.
---------
MF: Eli de facto valuuttavapaus. Ihmiset käyttävät sitä valuuttaa, joka on vakain.
Todennäköisesti. Mutta myös yksityiset tahot saavat laskea liikkeelle omaaa rahaa.
Miksihän esim. USA:n dollari on niin suosittu monissa taloudellisesti epävakaissa (kehitys)maissa?
Dollari on edelleen suhteellisen vakaa verrattuna maihin joissa on voimakkaampi inflaatio. Lisäksi öljyä myydään vain dollareissa. Sekä USA on vieläkin maailman suurin talous.
Euroopassa oli pitkään jatkunut "yhteisvaluutta" jo ennen euroa. Esimerkiksi Viro sitoi valuuttansa yksipuolisesti Saksan markkaan vuonna 1991.
Tällaisen pienten askelten politiikan kautta olisi varmaan voitu evolutiivisesti kokeilemalla saavuttaa järkevä yhteisvaluutta ilman suuria illuusioita, suuria puheita, suuria suunnitelmia ja suuria petoksia jne. (Tätä tarkoitan hayeklaisuudella.)
Jokainen uusi poliittinen ratkaisu on kokeilu joka pitää asettaa evoluution testattavaksi (jos suinkin mahdolllista) ennen kuin sitä kannattaa lähteä levittelemään. Eikä se riitä että uutta politiikkaa kokeillaan silloin kun on lihavat vuodet.
Tätä eivät tietysti eurobyrokraatit, libertaarit, haloslaiset ja kommunistit ymmärrä vaan suin päin halutaan edetä kohti kohtalokkaita virheitä.
Kansalliseen valuuttaan siirtyminen ei kuullosta kyllä minusta optimaaliselta ratkaisulta sekään.
Kansalliseen valuuttaan siirtyminen ei kuullosta kyllä minusta optimaaliselta ratkaisulta sekään.
Ei niin.
Toisaalta valuuttavapaus vie keskuspankeilta rahan määrän säätelyyn perustuvat interventiot pois keinovalikoimasta.
RKP on Suomen liberaalein ja yritysmyönteisin puolue
Vahva valtio suojaa markkinatalouden volatiliteetilta - vai suojaako?
Han-suomalaisuus ja yrityskielteisyys
Köh, kompastuin taas Osmo A. Wiion viestinnänlakeihin
(#1.1: Jos viestintä voi epäonnistua, niin se epäonnistuu.
#2: Jos sanoma voidaan tulkita eri tavoin, niin se tulkitaan tavalla, josta on eniten vahinkoa.)
Viittaan siis tähän Tiedemiehen kappaleeseen:
Väittäisin, että monilla kansallisiin valuuttoihin palaamista halajavilla on devalvaationkiilto silmissä, he näkevät siinä suuren potentiaalin viennin ylijäämän kasvattamiseen. Näille tyypeille kauhistuttava rappion signaali on siinä, että kauppatase on käynyt negatiivisena. Siis se, että ulkomaalaiset ovat ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin tehneet enemmän töitä suomalaisten kulutettavaksi kuin suomalaiset ulkomaalaisten.
Tarkoitin siis, että olen Tiedemiehen kanssa samaa mieltä. Devalvointia tulee vastustaa ja sen sijaan antaa valuutan kellua. Tämä siis jos valtiolla on rahan monopoli.
----------
@Jukka,
Denationalisation of Money: The Argument Refined -kirjan johdannossa Hayek kirjoittaa:
In my despair about the hopelessness of finding a politically feasible solution to what is technically the simplest possible problem, namely to stop inflation, I threw out in a lecture... a somewhat startling suggestion, the pursuit of which has opened quite unexpected new horizons. I could not resist pursuing the idea further, since the task of preventing inflation has always seemed to me to be of the greatest importance, not only because of the harm and suffering major inflations cause, but also because I have long been convinced that even mild inflations ultimately produce the recurring depressions and unemployment which have been a justified grievance against the free enterprise system and must be prevented if a free society is to survive.
Itävaltalaisena Hayek tiesi hyvin kuinka haitallista inflaatio on ja hän täten arvosti rahan vakautta. Tämä oli nimenomaan hayeklainen ratkaisu.
Teen mielessäni selvän eron euron käytön ja liittovaltioistumisen välillä. Osa eurokritiikistä on eriytymätöntä liittovaltiokritiikkiä, ja siksi huonosti perusteltua. Toisaalta euron ja euron kriisin varjolla tapahtuu myös liittovaltioistumista, joten tältä kannalta on ymmärrettävää, että liittovaltion vastustaja vastustaa myös euron käyttöä (varmuuden vuoksi, koska euro käytännössä johtaa kuitenkin liittovaltioistumiseen).
Mutta periaatteessa nämä ovat kaksi aika erillistä asiaa. Nykyistä politiikkaa voi kritisoida molemmista näkökulkista. Ja kolmannestakin, eli yleisestä typeryydestä.
Euron kriisin hoidossa itse euroon liittyvät esimerkiksi kysymykset siitä, onko vahvan valuutan systeemi liian vahva tilanteessa, jossa valtiot eivät kuitenkaan kykene sisäiseen devalvaatioon eivätkä budjetti- ja velkakuriin. Euron ja yleisen typeryyden yhdistelmä on se, että kasvu- ja vakaussopimuksen ehdoista ruvettiin lipsumaan isoimpien valtioiden johdolla. Suomikaan ei vaatinut riittävästi niiden kunnioittamista.
Liittovaltiokehitystä sekoitetaan soppaa lahjakkaasti niin, että ratkaisuehdotuksina tarjotaan malleja, joissa keskushallinnon valtaa kasvatettaisiin pysyvästi. Eurobondien tiukka versio voisi jo viedä kaikki euroalueen velat ja rahat Brysselin kontrolliin.
Yleisen typeryyden kategoriaan haluaisin luokitella vaikkapa sellaiset ajatukset, että yksittäisten valtioiden ottamia ylisuuria velkoja takaamaan kannattaa perustaa yhteisvastuullisia (tilapäisiä ja pysyviäkin!) järjestelyitä. Moraalikato on aika ilmeinen. Tuollaisia takuita ja lahjoituksia varmasti hyödynnetään niin kauan kuin antajia piisaa.
Kuntauudistukseen tämä liittyy niin, että tuo (euroon liittymätön) liittovaltiokehitys on samaa jatkumoa. Kyse on siis kahden periaatteen vastakkaisasettelusta. Onko yleisesti tai tapaus kerrallaan viisaampaa keskittää päätöksenteko hierarkian huipulle, vai lähelle kansalaisia? Olen sitä mieltä, että koska kaikissa organisaatioissa on luonnonlainmukainen veto keskuksiin päin, myös vastavoima tuolle voimalle tarvitaan, jotta päästään optimaaliseen tulokseen.
LS:
Itävaltalaisena Hayek tiesi hyvin kuinka haitallista inflaatio on ja hän täten arvosti rahan vakautta. Tämä oli nimenomaan hayeklainen ratkaisu.
Hayekissa on monta puolta. Itse sanot häntä itävaltalaisen taloustieteen kannattajaksi ja sosialidemokraatiksi.
Minä olen painottanut omasta taustastani sitä, että hän painottaa sitä että instituutiot kehittyvät kulttuurisen evoluution kautta sponttanisti ilman että "kohtalokas ylimieli" ne suunnittelee työpöydällään.
Tämä tulkinta on aivan ilmeinen Kohtalokkaassa Ylimielessä nyt erityisesti. Tässä aiheesta lisää.
@Jukka,
Tämä voi näyttää sekavalta (Osmo A. Wiio, anyone?). Hayek oli nimenomaan rahateoriassa täysiverinen itävaltalainen vaikka olikin käytännössä sosialidemokraatti. Eli sosialidemokraatti voi ihan hyvin kannattaa kilpailevia valuuttoja. Hayekista käytetään kuitenkin termiä itävaltalainen joten tässä erikoistapauksessa tulee ymmärtää tämä erikoinen konteksti.
Toivottavasti tämä selventi asiaa.
-----
Linkkaamastasi tekstistä:
Lait eivät Hayekin mielestä ole syntyneet rationaalisen konstruktion kautta vaan spontaanisti evoluution lainalaisuuksia noudattaen.
Juuri näin rahakin on syntynyt. Evolutiivisesti epäsuoraksi vaihdannan välineeksi. Kilpailevat valuutat olisivatkin palaamista 'luonnolliseen' tilaan.
Kysynnän ja tarjonnan tasapaino - Case "Kiinan yhden lapsen politiikka"
Taksien säätely kaupungeissa ja maaseudulla
Misallokaatio suomalaisessa koulutuksessa ja työelämässä
Moraalikato on aika ilmeinen. Tuollaisia takuita ja lahjoituksia varmasti hyödynnetään niin kauan kuin antajia piisaa.
Macchiavellikin neuvoo käyttämään rahaa surutta, etenkin jos se ei ole omaa. Sillä ostetaan kansansuosiota.
Vasemmisto Euroopan velkakriisin ytimessä
"En usko, että koskaan saan vakituista työsuhdetta" - henkilökohtaisesta vastuusta
"Vaikka voissa paistais" - vasemmistolainen autoritäriä
Suomalainen ei ole luonnollinen johtaja: Suomen EU-myönteisyydestä
Valuuttaunioni ei voi toimia ilman eteläeurooppalaisten kulttuurista assimilointia pohjoiseurooppalaisuuteen tai päinvastoin. Saksa ja Italia eivät voi olla samassa valuuttaunionissa menestyksekkäästi paitsi, jos joko saksalainen kurinalaisuus tai italialainen dolce vita -meininki lakkautetaan. Tuollaiseen muutokseen kuluu minimissään useiden sukupolvien ajan.
Euroopan integraatiota on ajettu aivan liian nopeasti. Vastareaktiot voivat olla pahimmillaan tuhoisia koko projektille. Ikäänkuin Euroopan unionin johtomiehet haluaisivat saada koko homman valmiiksi omana elinaikanaan. Mielipuolista.
Oma näkemykseni on, että Euroopan suhteellista stagnaatiota ei voida korjata inflaatiopolitiikalla, koska se on mahdollistanut nykyisten typerien rakenteiden kehittymisen ja säilymisen.
Noiden typerien rakenteiden purkaminen edellyttäisi kreikkalaisen ja italialaisen korruption kitkemistä. Se taas merkitsisi vallankumousta tavassa, jolla esimerkiksi italialaiset ymmärtävät johtajuuden. Italiassa elää ja voi hyvin vanha patriarkaalinen henkilösuhteisiin perustuva johtamismalli. Samankaltaisista syistä Japanissa on ollut äärimmäisen vaikeaa siivota ongelmaluottoja pankkien taseista.
Ennenaikainen valuuttaunioni aiheutti velkakatastrofin, koska valuuttaunionin takia markkinat hinnoittelivat PIIGS-maiden valtiolainojen riskit väärin. Velkojen asteittainen sulattaminen inflaatiolla on pienimmän riesan tie. Vaihtoehtona on velkojen yhteisvastuullistaminen, mikä uhkaisi tuoda veronkiertämisen kulttuurin myös Pohjois-Eurooppaan. Pohjoismainen rehellisyys ja korkea luottamuksen aste ovat suunnattoman arvokkaita aarteita, joita ei saa vaarantaa holtittomilla yhteiskuntakokeiluilla.
Yksi mieleeni muistuva esimerkki asenteiden erilaisuudesta Italian ja Suomen välillä on yhden italialaisen tuttavani täysin itsestäänselvänä ja neutraalina faktana lausuma käsitys, että miehet ovat "tärkeämpi sukupuoli". En ole koskaan kuullut miestä sanottavan kontekstivapaasti "tärkeämmäksi sukupuoleksi" muutoin kuin uhmakkaassa tai ironisessa tyylilajissa. Ns. liberaalien tahojen ikuinen helmasynti on tuollaisten tekijöiden karkea aliarviointi ja liiallinen luottamus kykyyn ohjata yhteiskuntaa hallinnollisilla rakenteilla ja päätöksillä.
Tässä hieman useammalta päivältä:
Luterilainen työmoraali ja muita suomalaisia vääriä meemejä
Raha- ja reaaliprosessin eriytyminen on vasemmistolainen myytti
Yliopistokoulutus maksulliseksi? Näin "solidaarisia" opettajat ovat
Meksikon huumesota - markkinalähtöinen ratkaisu
Ruukinmatruunan koottuja ristiriitaisuuksia - osa 2
"Köyhyys on sairautta" - naulan kantaan!
Velkojen asteittainen sulattaminen inflaatiolla on pienimmän riesan tie.
Minimivaltio ja valuuttavapaus on parempi idea.
Velkojen asteittainen "sulattaminen" inflaatiolla vaatii moraalia rahapainon käyttäjältä. Pahoin pelkään, että painettu raha menee aivan jonnekin muualle, kuin velkojen sulattamiseen.
Ennenaikainen valuuttaunioni aiheutti velkakatastrofin, koska valuuttaunionin takia markkinat hinnoittelivat PIIGS-maiden valtiolainojen riskit väärin.
Olen tästä jokseenkin eri mieltä. PIIGS-maissa ei ole velkakatastrofia. Sellainen kyllä tulee, jos ne jättävät lainansa maksamatta. Kyseessä on kuitenkin poliittinen, ei talousteoreettinen ongelma.
On totta, että kulttuurien yhteensopimattomuus on merkittävä tekijä kriisin synnyssä, eikä sitä voi ratkaista pakottamalla kulttuureja sopeutumaan. Sensijaan voidaan välttää moraalikato markkinoilta niin, että inflaatio pidetään maltillisena. Nykyinen euroalueen inflaatio näyttäisi olevan jotakin kolmen - neljän prosentin luokkaa. Jos se jää sille tasolle, esimerkiksi Italian velan reaalinen yieldi on parin prosentin luokkaa. Tämän nimittäminen "kriisiksi" on kyllä aivan yliampuvaa. Kriisimieliala on minusta yliampuva muutenkin.
Kompromissi, johon todennäköisesti päästään -- toivottavasti ilman mitään kattavien eurobondien kaltaista hölmöilyä -- on, että vakautukseen tehdään joku rahoituspaketti, jossa hyvän luokituksen maiden lainaa on joku 20 prosenttia, EKP:n rahaa 20 prosenttia, IMF:n rahaa 20 prosenttia ja loput suoraan markkinoilta lainattua. (Luvut hatusta, en ala sen kummemmin erittelemään)
EKP pitää inflaation 3-4 prosentissa ja kriisimielialan mentyä ohi, velkojen korko asettuu suunnilleen tälle tasolle, ja näiden valtioiden alijäämät nolliin kolmessa vuodessa. Jos (reaalinen) talouskasvu lähtee normaaliin käyntiin (~2% vuodessa), niin 20 vuoden päästä ko. valtiot olisivat liki velattomia.
Olennaista on, ja tätä en voi kylliksi korostaa, että nimenomaan markkinoilla ei edellytetä tai oleteta kaikkien euromaiden toimivan samalla tavalla. Alijäämien kasvaminen uudelleen pitää estää, ja se estyy parhaiten pakottamalla näiden maiden kansalaiset pari vuotta kokemaan, mitä yli varojen eläminen tarkoittaa.
Samalla pankkijärjestelmän moral hazard pitää eliminoida, eli pankkien pääomitus pitää ottaa takaisin pankeilta. Joka sentti pitää maksaa takaisin rivakalla aikataululla, ja sentikin takaisinmaksamatonta pääomitusta saaneet pankit sosialisoidaan, pilkotaan, myydään ja pistetään johtokunnat vaikka linnaan, jos rahoja on piiloteltu. Takautuvalla lainsäädännöllä takavarikoidaan osakkeenomistajilta osingot viimeisten vuosien ajalta, jos muu ei auta.
"Markkinoita" ei voi voittaa eikä niistä ottaa mitään niskalenkkiä. Se, mitä voidaan tehdä, on poistaa kuppausmahdollisuudet.
Siis, budjetti tasapainossa, niin nimellinen velka ei kasva. Jos reaalinen kasvu on 2% ja inflaatio 4%, niin 20 vuoden päästä velan suhde BKT:hen on kolmannes nykyisestä. So. Kreikalla olisi suhteessa vähemmän velkaa kuin Norjalla.
Viimeisimpiä tekstejäni:
Missä ovat ne paljon puhutut islamistit?
Sininen vasemmisto tyrkyttää islamia uhkana, mutta tälle uhalle ei löydy katetta todellisuudesta
Miksi kannatan ylikansallista EU:ta?
Miksi EU:n keskusvallan lisääminen kansallisvaltioiden kustannuksella voisi auttaa Eurooppaa markkinaliberaalimpaan suuntaan?
Minne katosi solidaarisuus? Eurooppalainen vasemmisto haluaa viedä suomalaisen vasemmiston rahat
Todellinen vastakkainasettelu eurokriisissä käydään eurooppalaisen ja suomalaisen vasemmiston välillä
Kommentoin tänne vielä nimimerkki Tiedemiehen puheita, jotka kuulostavat minusta epärealistisilta.
"Olen tästä jokseenkin eri mieltä. PIIGS-maissa ei ole velkakatastrofia. Sellainen kyllä tulee, jos ne jättävät lainansa maksamatta."
Joissakin maissa on, joissakin ei. Esimerkiksi Irlannissa ja Espanjassa taustalta löytyy kiinteistökupla. Italian, Portugalin ja Kreikan yhtenä perusongelmana on talouden kilpailukyvyttömyys euro-oloissa.
Toisaalta Tiedemies on oikeassa, sillä esim. Italian velka suhteessa BKT:een on suurin piirtein sama kuin vuonna 2002, jolloin euro otettiin käyttöön.
"Alijäämien kasvaminen uudelleen pitää estää, ja se estyy parhaiten pakottamalla näiden maiden kansalaiset pari vuotta kokemaan, mitä yli varojen eläminen tarkoittaa."
Tämä taas edustaa sokeaa uskoa Saksan ajamaan uuskalvinistiseen talouskuriin.
Kreikassa ja Italiassa toteutettiin de facto -vallankaappaus, kun vanhat pääministerit korvattiin EU:n luottomiehillä.
Tällainen pelleily on tulella leikkimistä. Jos ja kun sitä odotettua talouskasvua ei tule, parin vuoden päästä nämä maat ovat paljon nykyistä pahemmassa tilanteessa.
Talouskasvua ei tule, koska PIIGS-maiden ja Saksan välinen tuottavuusero on niin suuri. Tätä eroa ei valuuttaunionissa voi korjata devalvaatiolla, joten PIIGS-maat saavat kitua liekanarussaan ikuisesti.
EU ei ole Yhdysvallat, jossa maan sisäinen muuttoliike oikeasti toimii.
Vasarahammerin kommentti on kyllä aiheellinen.
Muistan kun Suomi 80-90-lukujen vaihteessa piti tiukkaan kiinni vahvan markan politiikasta ja muistan myös miten suht yksin puolustin hallituksen kantaa työpaikan kahvipöydässä.
Italian%Espanjan&Kreikan eurojäsenyys on samanlaista vahvan valuutan politiikkaa.
Sinänsähän vahva valuutta voisi teoriassa pakottaa ongelmamaat muuttamaan budjettipolitiikkaansa terveempään suuntaan, pakottaa ne panemaan palkat kellumaan yms., mutta melkoista tulella leikkimistä vahvan valuutan politiikka on.
Se on eräänlaista revoluutiota.
Välimeren maiden alhaisempi tuottavuus on toki ongelmien taustalla, mutta devalvaatio ei sitä tuottavuutta nosta. Toki Etelä-Euroopan maat voivat irtautua Eurosta (en pidä tätä äärimmäisen epätodennäköisenä, mutten kovin todennäköisenäkään ainakaan lyhyellä aikavälillä), mutta se tarkoittaa tällöin käytännössä velkojen maksamattajättämistä.
Tuottavuusero ei myöskään ole talouskasvun este, kunhan reaalipalkat heijastelevat tuottavuutta. Sitä ne eivät nyt tee. Ulkoinen devalvointi tietysti mahdollistaa poliitikoille niiden pakottamisen alhaisemmiksi. Voidaan sitten miettiä, mitä noiden maiden pääomamarkkinoille, tuottavuudelle, ja reaalipalkoille sitten tapahtuu, jos ne antavat poliitikoille tällaisen vallan. Ajatus, jonka mukaan devalvaatiopolitiikka olisi jonkinlainen ilmainen lounas, on kyllä vähän harhainen.
Vertaus vahvan markan politiikkaan on myös vähän ontuva. Vahvan markan politiikan epäonnistuminen johtui siitä, että keskuspankki yritti pitää kynsin hampain kiinni vaihtosuhteesta, eikä valuuttaa päästetty kellumaan. Tällaisissa olosuhteissa keskuspankki ajautuu ennenpitkää tilanteeseen, jossa sillä ei enää ole mitään pelimerkkejä, joilla tukea valuutan vaihtoarvoa, ja devalvaatio on pakollinen.
Vertaus ei ole täysin väärä, koska Etelä-Euroopan maille shokki Eurosta irtautuessa olisi samankaltainen kuin devalvaatioshokki 90-luvun alussa oli Suomen taloudelle. Ja tähän liittyen, se shokin suuruus johtui juuri siitä, että vahvan markan politiikkaa oli ylläpidetty liian pitkään. Aivan samaan, Euroaluaeesta irtautuminen on sitä kivuliaampaa, mitä myöhemmin se tapahtuu.
Kuitenkin kannattaa muistaa, että mahdollinen irtautuminen ei tule olemaan samalla tavalla pakotettu kuin devalvaatio. 90-luvun alun devalvaatiot tapahtuivat, koska Suomen Pankin valuuttavarannot olivat lopussa, eikä sillä ollut enää mitään keinoa pitää yllä entistä kurssia. Toisin kuin jotkut edelleen kuvittelevat, devalvaatio ei ollut poliittinen päätös. Eurosta irtautuminen sensijaan olisi. Etelä-Euroopan maat ovat jo nyt tilanteessa, ja ajautuvat siihen yhä syvemmälle sitä mukaa kun uusia lainapaketteja tulee, jossa irtautumisen shokki tekisi massiivista tuhoa.
Lähetä kommentti