Luottamus ja valtio

Uskomus vahvan valtion tärkeyteen saa eräissä konservatiiveissakin outoja piirteitä. Valtion väitetään olevan aina luonteeltaan rikollisjärjestö, mutta ehdottoman välttämätön sellainen. Luottamusta esimerkiksi sopimusten sitovuuteen ja ihmisten fyysiseen koskemattomuuteen ei voida muka saavuttaa ilman vahvaa valtiota.

Ajatus perustuu Hobbesin väitteeseen, että voidakseen luottaa toisiinsa, kaksi yksilöä ovat pakosta riippuvaisia kolmannesta osapuolesta, Leviathanista, joka on käytännössä suvereeni yksinvaltias tai valtiovalta.

Hobbesilainen uskoo, että ennen Leviathania elimme vääjäämättä aina ja kaikkialla kaikkien sodassa kaikkia vastaan. Vasta Leviathanin syntyminen - yhteiskuntasopimuksen kautta tai välivallan monopolisoinnin kautta - saavutettiin hyvä yhteiskunta.

Hobbesilainen on tietysti siinä oikeassa, että ihmiskunnan esihistoriaa leimaa väkivalta. Kyseessä ei kuitenkaan koskaan ollut kaikkien sota kaikkia vastaan, vaan ryhmien sota ryhmiä vastaan. Heimojen sisällä saattoi vallita suhteellinen harmoniakin - sisäisesti hajanaiset ryhmät eivät onnistuneet yhteistyössä, mikä oli metsästyksessä ja sodankäynnissä äärimmäisen tärkeää.

Hobbesilainen on toki oikeassa siinäkin, että väkivaltamonopoli saattoi joskus vähentää väkivallaan määrää vahvasti.

Syy- ja seuraus-suhde on kuitenkin usein aivan päinvastainen kuin Hobbes väittää. Robert Putnamin mukaan luottamus syntyy usein alhaalta ylöspäin. Samaa osoittaa peliteoreettinen näkökulma. Kaksi yksilöä - tai joukko yksilöitä - voi ajautua yhtestyön kierteeseen yhtä hyvin kuin epäluottamuksenkin kierteeseen.

Yksilö A, joka tekee yhteistyötä kun kumppani B:kin tekee ja vetäytyy yhteistyöstä tai pettää kun B:kin pettää, pärjää parhaiten. Jos sattuman kautta yhteisö muodostuu ensi sijassa yksilöistä, jotka tekevät aluksi yhteistyötä, yhteistyö palkitsee yhteistyön tekijän, ja yhteistyö leviää yhteisössä. Syntyy luottamus.

Jos syntyy vielä muita käytäntöjä kuin puhdas dyadinen vastavuoroisuus, esimerkiksi yhteisöllinen rankaisu, yhteistyön edellytykset saattavat edelleen kasvaa ja luottamus lisääntyä. Syntyy kansalaisyhteiskunta.

Putnamin mukaan kansalaisyhteiskunta on onnistuneen valtionkin perusta, pikemmin kuin niin että valtio loisi luottamuksen. Putnam toteaa Italia-kirjassaan Making Democracy Work: Civic Traditions in Modern Italy :

Hobbes, one of the first great social theorists to confront this perplexity, offered the classic solution: third-party enforcement. If both parties concede to the Leviathan the power to enforce comity between them, their reward is the mutual confidence necessary to civil life. The state enables its subjects to do what they cannot do on their own-trust one another.

"Everyone for himself and the State for all," as Pietr Kropotkin, the Russian anarchist, skeptically characterized the guiding principle of modern society.

Sadly, the solution is too neat.

North puts the problem succinctly: In principle, third-party enforcement would involve a neutral party with the ability, costlessly, to be able to measure the attributes of a contract and, costlessly, to enforce agreements such that the offending party always had to compensate the injured party to a degree that made it costly to violate the contract. These are strong conditions that obviously are seldom, if ever, met in the real world.'

Part of the difficulty is that coercive enforcement is expensive: "Societies which rely heavily on the use of force are likely to be less efficient, more costly, and more unpleasant than those where trust is maintained by other means.

The more basic problem, however, is that impartial enforcement is itself a public good, subject to the same basic dilemma that it aims to solve. For third-party enforcement to work, the third party must itself be trustworthy, but what power could ensure that the sovereign would not "defect"? "Put simply, if the state has coercive force, then those who run the state will use that force in their own interest at the expense of the rest of society."

Primääri ongelma on kuitenkin se, että hyvä yhteiskunta on julkishyödyke siinä missä kirjasto, infrastruktuuri ja koululaitos. Hyvän yhteiskunnan tuottaminen / luominen edellyttää jo se yhteistyötä ja sitä myötä luottamusta.

Pohjois-Italiassa viimeistään 1100-luvulta eteenpäin yhteiskuntaa luotiin - monien ristiriitojen kautta toki - alhaalta ylöspäin. Satojen vuosien myötä Putnamin mukaan syntyi luottamuksen ja yhteistyön ilmapiiri. Putnamin mukaan historiallinen jatkumo selittää Pohjois-Italian nykyisenkin menestyksen.

Etelä-Italia "valitsi" samoihin aikoihin toisenlaisen hobbesilaisen tien. Se oli aluksi hyvin onnistunut. Normandi-hallitsijat loivat erään aikansa menstyksekkäimmän hierarkkisesti johdetun feodaalivation. Etelä-Italia oli kuitenkin hierarkkisten suhteiden, pakon ja alistamisen yhteiskunta siiinä missä Pohjois-Italia oli verkostoitut yhteiskunta.

Myös Etelä-Italia on "kyennyt" säilyttämään perinteen, jossa ihmisen ainoat edes jollain lailla positiiviset suhteet ovat suhde ydinperheeseen ja suhde herraan (patron), joka tarjoaa suojelupalveluita rahaa ja palveluksia vastaan. Talkoot ovat Etelä-Italiassa tuntemattomia ja yhdistystoiminta heikkoa. Taloutta leimaa hidas kehitys.

Italia muodostuu kahdesta osasta - kehitysmaasta ja sivistysmaasta. Elämää Etelä-Italiassa leimaa köyhyys ja takapajuisuus ja niitä leimaavat hierarkkiset suhteet:

"Connections" are crucial to survival here [in Southern Italy], and the connections that work best are vertical ones of dependence and dominion rather than horizontal ones of collaboration and solidarity.

In Montegrano [Southern Italy] the extreme poverty and backwardness ... is to be explained largely (but not entirely) by the inability of the villagers to act together for their common good or, indeed, for any end transcending the immediate material interest of the nuclear family.

Putnam esittää kirjassaan vahvaa tilastollista näyttöä sillä, että modernisaatioteoria, jonka mukaan demokratia ja kansalaisyhteiskunta kehittyvät taludellisen kasvun avulla, on väärä.

On lukuisia esimerkkejä - sekä positiivisia että negatiivisia - siitä miten köyhäkin maa voi omata vahvan kansalaisyhteiskunnan ja sitä myötä korkean inhimillisen kehityksen tason (Intian Kerala) ja miten maissa, joissa talous nousee kohisten, rikollisuus, korruptio ja alhainen inhimillisen kehityksen taso vallitsevat (Meksiko, Botswana).

Pelkät hyvät säännöt tai vahva valtio eivät luo hyvää yhteiskuntaa. En ole libertaari enkä vastusta valtion olemassaoloa, mutta vierastan tehottomia monopoleja ja hierarkkisia alistamiseen perustuvia organisaatioita.