Vanhoillislestadiolaisten uskonnonvapaus vaarassa

Mari Stenlund kysyy HS:n vieraskynässä, onko ihanteena uskonnollisuus joka ei vaikuta ihmisen elämään mitenkään. Kysymys liittyy tietysti Ihmisoikeusliiton päätökseen tutkia, onko Vanhoillislestadiolaisten ehkäisykielto ihmisoikeuksien vastainen. Ehkäisykiellon epäillään olevan ristiriidassa naisen ruumiillisen itsemääräämisoikeuden kanssa erityisesti silloin, kun raskaudet ja synnytykset uhkaavat naisen henkeä ja terveyttä.

Stenlund kysyy:

Jos Ihmisoikeusliitto käsittää lestadiolaisten ehkäisykiellon ihmisoikeuksien vastaiseksi, lienee seuraavaksi tulilinjalla Jehovan todistajien verensiirtokielto. Mitä seuraavaksi? Kielletäänkö helvetistä opettaminen mielenterveyden suojelemisen nimissä? Onko lopulta ihanteena sellainen uskonnollisuus, joka ei näy ihmisen elämässä mitenkään?

Sopii todella kysyä onko ihanteena uskonnollisuus, joka ei vaikuta ihmisen elämään mitenkään ja jolla ei erityisesti ole mitään yhteisöllistä komponenttia ja josta yhteisöllinen rankaiseminen ja yhteisöllinen painostus on kokonaan poistettu. Koska uskonto kuitenkin on yhteisöllinen ilmiö, tällainen uskonnon tulkinta johtaa eittämättä uskonnon täydelliseen vesittämiseen. Ajatus, että "uskonto on yksityisasia" on samanlainen looginen järjettömyys kuin Leninin "enemmistö ei ole matemaattinen vaan poliittinen käsite".

Koska uskonto on yhteiskunnan yksi välttämätön kivijalka, uskonnon vesittämisyritys on myös agressio suomalaista yhteiskuntaa ja Suomen kansaa vastaan.

Ihmisoikeusliiton uskonnonvapauden tulkinta johtaa myös perinteisen uskonnonvapauden murtumiseen. Mari Stenlund toteaa:

Muuttunut uskonnonvapauskäsitys voi johtaa siihen, että oudolta vaikuttavan ratkaisun tekevän ihmisen arvellaan olevan manipuloitu, ja julkinen valta puuttuu siksi peliin turvatakseen hänen "autenttisuutensa". Psykoottisten, kehitysvammaisten, lasten ja dementoituneiden vanhusten joukkoon päätyisivät kaikki, joiden ratkaisut eivät noudata yleisesti suvaittuja linjauksia. Tällöin klassisesta uskonnonvapauskäsityksestä on jäljellä vain rippeet, jos niitäkään.

Valtion ja sen tukemien "virallisten" kansalaisjärjestöjen sekaantuminen ihmisten ja yhteisöjen asioihin alkaa saada yhä oudompia piirteitä. Käynnissä on eräänlainen pakkoyhtenäistäminen (die Gleichschaltung), mutta yhtenäistäminen arvoihin, jotka ovat suomalaiselle kansalle vieraita.

Lyhennelmä Stenlundin kirjoituksesta on tässä:

Ehkäisykielto koettelee klassista käsitystä uskonnonvapaudesta

Uskonnonvapaudella on perinteisesti tarkoitettu sitä, että yksilö ja yhteisö saavat päättää uskonnollisista näkemyksistään ja uskonnon harjoittamisestaan muiden niihin puuttumatta.

Yksilöillä on ajateltu olevan oikeus myös sellaisiin itseään koskeviin ja uskonnollisesti perusteltuihin ratkaisuihin, jotka uhkaavat heidän omaa terveyttään ja turvallisuuttaan. Tätä oikeutta on voinut rajoittaa vain, jos terveyttä ja turvallisuutta uhkaavan ratkaisun tekijä on niin sanotussa paternalismin oikeuttavassa tilassa eli psykoottinen, kehitysvammainen, lapsi tai dementoitunut vanhus.

Kun Ihmisoikeusliitto nyt lähtee selvittämään lestadiolaisten ehkäisykieltoa ihmisoikeuksien näkökulmasta, se samalla ilmaisee, että edellä kuvattu klassinen tulkinta uskonnonvapaudesta on ehkä riittämätön. Jos uskonnonvapaus nimittäin ymmärrettäisiin klassisessa merkityksessään, ei ehkäisykieltokysymyksessä olisi mitään tutkittavaa.

Klassisen uskonnonvapauskäsityksen rinnalle on ehkäisykieltokeskustelussa ilmestynyt uusia vapaustulkintoja. Tuloksena on käsitteiden sekamelska.

Ensinnäkin on pohdittu, ovatko uskonnollisessa yhteisössä elävän yksilön näkemykset ja päätökset autenttisia vai onko henkilö yhteisön harjoittaman manipulaation uhri. Tällöin kysytään, onko ehkäisykieltoon myöntyminen yksilön aito päätös vai lestadiolaisyhteisön harrastaman suoran tai epäsuoran aivopesun tulos.

Esimerkiksi Suomi24.fi:n keskustelufoorumilla todettiin: "Mutta jos olet kasvanut uskovaisessa perheessä ja sinut on lapsesta asti aivopesty uskoon, et muusta tiedä, vaan seuraat sokeasti uskonoppeja, olivat ne sitten hyväksi tai pahaksi, ja opit vielä pitämään niitä omina mielipiteinäsi."

Klassisen uskonnonvapauskäsityksen rinnalle on siis tullut käsitys yksilön autenttisen eli omaehtoisen uskon turvaamisesta.

Ehkäisykieltokeskustelussa ilmenee myös yksilön mahdollisuuksiin keskittyvä vapauskäsitys. On nimittäin kysytty, onko lestadiolaisperheellä aitoa mahdollisuutta päättää ehkäisystä, jos yhteisön periaatteiden vastaan toimimisen hintana on yhteisön hylkäämäksi tuleminen.

Kun Vauva-lehden keskustelupalstalla väläytettiin mahdollisuutta erota lestadiolaisuudesta, vastaukseksi tuli kipakka kommentti: "Ei se ole niin yksinkertaista. Ero lestadiolaisuudesta on tuskien tie."

Klassinen uskonnonvapauskäsitys luottaa siihen, että yksilöllä on oikeus erota sellaisesta uskonnollisesta yhteisöstä, jonka oppeja hän ei hyväksy tai halua noudattaa. Yhä useammin esitetään kuitenkin näkemys, että yksilöä pitäisi suojella hänen omalta uskonnolliselta yhteisöltään.

Ajatuksena näyttää olevan, että uskonnollisessa yhteisössä pitäisi olla lupa uskoa, mitä huvittaa, ja toimia, miten huvittaa. Muuten yhteisöä pidetään manipuloivana tai yksilön mahdollisuuksia kyseenalaisesti rajoittavana. Kotimaa-lehden keskustelupalstalla kauhisteltiin: "On pöyristyttävää, että lestadiolaiset uskonoppineet tunkeutuvat ihmisten makuuhuoneisiin."

On ymmärrettävää, että internetin keskustelupalstoilta puuttuu käsitteellinen ryhti. Samaan uskonnonvapautta koskevien käsitteiden epäselvyyteen sortui kuitenkin myös Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros, kun hän totesi (HS 25. 1. 2009): "Emme halua puuttua uskonnonvapauteen vaan muita vapauksia uhkaavaan pakkoon. Ihmisillä pitää myös olla vapaus valita omaan ruumiiseensa liittyvistä asioista, kuten ehkäisystä. Tätä ehkäisevä pakko voi ilmetä monella tavalla, myös yhteisön hiljaisena paineena."

Näyttää siltä, että uskonnonvapauden tulkinta on laajentunut ja monimutkaistunut niistä ajoista, kun uskonnonvapausartiklat on kirjattu kansainvälisiin ihmisoikeusasiakirjoihin. On hyvä, että keskustelua käydään. Samalla on kuitenkin tiedostettava, että kannanotoilla on merkittävät vaikutukset käsityksiimme uskonnonvapaudesta ja että jokaisella käsityksellä uskonnonvapaudesta on uhkansa.

Kun klassista uskonnonvapauskäsitystä voidaan syyttää välinpitämättömyydestä, on muuttuneen uskonnonvapauskäsityksen uhkana orwellilainen "orjuuttaminen vapauden nimissä".

Jos Ihmisoikeusliitto käsittää lestadiolaisten ehkäisykiellon ihmisoikeuksien vastaiseksi, lienee seuraavaksi tulilinjalla Jehovan todistajien verensiirtokielto. Mitä seuraavaksi? Kielletäänkö helvetistä opettaminen mielenterveyden suojelemisen nimissä? Onko lopulta ihanteena sellainen uskonnollisuus, joka ei näy ihmisen elämässä mitenkään?

Muuttunut uskonnonvapauskäsitys voi johtaa siihen, että oudolta vaikuttavan ratkaisun tekevän ihmisen arvellaan olevan manipuloitu, ja julkinen valta puuttuu siksi peliin turvatakseen hänen "autenttisuutensa". Psykoottisten, kehitysvammaisten, lasten ja dementoituneiden vanhusten joukkoon päätyisivät kaikki, joiden ratkaisut eivät noudata yleisesti suvaittuja linjauksia. Tällöin klassisesta uskonnonvapauskäsityksestä on jäljellä vain rippeet, jos niitäkään.