tiistaina, tammikuuta 15, 2008

Takkirauta ja yhteismaan ongelma

Ruukinmatruuna käsittelee yhteismaan ongelmaa Takkirauta-blogissaan varsin sujuvasti ja värikkäästi.

Hän ottaa esimerkiksi yhteismaan ongelmasta Suomen luonnonvarojen ylilaiduntamisen. Hän osoittaa että yhteismaan ongelma syntyi vasta, kun Ruotsin valta lopetti heimojen väliset sodat, jolloin Suomen väestömäärä alkoi nousta ja luonnonvarojen käyttö samoin.

Hänen esimerkkinsä on itse asiassa aivan samanrakenteinen kuin Hardinin alkuperäinen esimerkki yhteislaitumesta:

Picture a pasture open to all. It is to be expected that each herdsman will try to keep as many cattle as possible on the commons. Such an arrangement may work reasonably satisfactorily for centuries because tribal wars, poaching, and disease keep the numbers of both man and beast well below the carrying capacity of the land. Finally, however, comes the day of reckoning, that is, the day when the long-desired goal of social stability becomes a reality. At this point, the inherent logic of the commons remorselessly generates tragedy.

As a rational being, each herdsman seeks to maximize his gain. Explicitly or implicitly, more or less consciously, he asks, "What is the utility to me of adding one more animal to my herd?" This utility has one negative and one positive component.

1) The positive component is a function of the increment of one animal. Since the herdsman receives all the proceeds from the sale of the additional animal, the positive utility is nearly +1.

2) The negative component is a function of the additional overgrazing created by one more animal. Since, however, the effects of overgrazing are shared by all the herdsmen, the negative utility for any particular decision-making herdsman is only a fraction of -1.

Adding together the component partial utilities, the rational herdsman concludes that the only sensible course for him to pursue is to add another animal to his herd. And another; and another.... But this is the conclusion reached by each and every rational herdsman sharing a commons. Therein is the tragedy. Each man is locked into a system that compels him to increase his herd without limit--in a world that is limited. Ruin is the destination toward which all men rush, each pursuing his own best interest in a society that believes in the freedom of the commons. Freedom in a commons brings ruin to all.


Ruukinmatruunan ja Hardinin johtopäätökset sen sijaan eivät ole täysin identtisiä:

Ruukinmatruuna uskoo lähinnä yksityistämiseen:

Siksi yhteismaan ongelma ratkeaa yleisesti maanjaon ja yksityistämisen kautta - yhteismaa yksityistetään joko niin, että jokainen saa osuutensa tai niin, että yksi henkilö saa kaiken ja hänen vastuullaan on resurssien ylläpito ja valvonta.

Hardin uskoo pakkoon: Mutual Coercion Mutually Agreed Upon ja ongelmien lokalisointiin:

The moral is surely obvious: never globalize a problem if it can possibly be solved locally. It may be chic but it is not wise to tack the adjective global onto the names of problems that are merely widespread -- for example, "global hunger," "global poverty," and the global population problem."

We will make no progress with population problems, which are a root cause of both hunger and poverty, until we deglobalize them. Populations, like potholes, are produced locally, and, unlike atmospheric pollution, remain local unless some people are so unwise as to globalize them by permitting population excesses to migrate into the better-endowed countries. Marx's formula, "to each according to his needs" is a recipe for national suicide.


Molemmat johtopäätökset ovat osittain oikeita. Mutta todellisuudessa yhteismaan ongelmaan on lukuisia hyvin heterogeenisia kulttuurista riippuvia lokaaleja ratkaisuja.

Uskontotieteilijä Scott Atran kuvaa kirjassaan In Gods We Trust, miten Izha Maya-intiaanien uskonto ratkaisee resurssien ylilaiduntamisen: Intiaanit mm. uskovat metsänhenkien tarkkailevan kaikkia heidän tekojaan. Atranin mittausten mukaan Izha Mayat toimivat metsässä huomattavasti ekologisemmin kuin muut väestöryhmät.

Rationalisti toteaa tähän sarkastisesti että miten kaikki maailman ihmiset saadaan uskomaan metsänhenkiin. Pointti ei olekaan tässä. Väestö-ongelma ei ratkeakaan jos sitä yritetään ratkaista globaalina ongelmana. Väestöongelma pitää rekonstruoida monien lokaalien ongelmien summaksi. Kun kukin maa ratkaisee väestöongelmansa erikseen, ja estää maahanmuuton niistä maista joissa väestöongelmaa ei ole ratkaistu, globaalikin väestöongelma voidaan ratkaista. Kukin maa voi käyttää omassa kulttuurissaan sopivinta tapaa ratkaista väestöongelma.

Valitettavasti kaikkia yhteismaan ongelmia ei voi lokalisoida. Ilmaston lämpeneminen on aidosti globaali ongelma koska on olemassa vain yksi ilmakehä, jota ei voi aidalla jakaa paloiksi.

Ilmaston lämpenemistä ei voi myöskään käytännössä ratkaista yksityistämisellä. Globaali haittavero on vain osittainen ratkaisu, koska haittavero-ehdotus vain transformoi alkuperäisen ongelman muotoon:

Miten saada kaikki maailman maat määräämään tarpeeksi korkea haittavero ?

Katso aiempi postaukseni ilmaston lämpenemisestä.

Elionor Ostrom on käsitellyt eri kulttuurien ratkaisuja yhteismaan ja vapaamatkustajaan ongelmaan laajasti teoksissaan.

2 kommenttia:

tiedelin kirjoitti...

Jos joku yksittäinen maa ei suostuisi pitämään ilmastosta huolta, niin muut maat voisivat julistaa sille kauppasaarron. Tarpeeksi moni maa ei tosin vielä ole valveutunut asian suhteen niin, että kauppasaarrosta olisi tarpeeksi haittaa.

Jukka kirjoitti...

"Tarpeeksi moni maa ei tosin vielä ole valveutunut asian suhteen niin, että kauppasaarrosta olisi tarpeeksi haittaa."

Niinpä.

Kiinan kansantasavallan osuus hiilidioksidipäästöistä kasvaa valtavaa vauhtia ja se on jo ohittanut USA:n.

Kenellä olisi kanttia panna Kiina kauppasaartoon ?

Kiinaa ei juuri luontoarvot kiinnosta. Kiina voi suostua rajoituksiin jossain vaiheessa mutta silloin maapallon lämpötila on noussut jo paljon.

No tämä on spekulaatiota.