perjantaina, lokakuuta 19, 2007

Laillisuus, moraali vai kunnia

Turun Mikaelin seurakunta piilottelee kurdipakolaista, jolla ei ole oleskelulupaa Suomessa. Seurakunta toimii lain vastaisesti mutta noudattaa omasta mielestään kristillistä moraalia.

Kurdimies tappaa tyttärensä, joka on mennyt ruotsalaisen miehen kanssa yhteen, koska tytön teko rikkoo miehen käsityksen mukaan suvun kunniaa.

Suomalainen mies tuomitaan menettämään lastensa tapaamisoikeus - omasta mielestään ilman todellista syytä. Mm. Takkiraudan mukaan miehen on taivuttava oikeuden päätökseen, koska ei muuta voi (=uskalla).

Mutta toimiiko suomalainen mies moraalisesti oikein, kun hän alistuu päätökseen, joka riistää hänen lapsiltaan isän ? Voimmeko arvostaa häntä vai menettääkö hän kunniansa meidän silmissämme ?

Omasta mielestäni koko Suomen kansa saa häpeää nössöistä, jotka taipuvat tuollaisissa tilanteissa. Joku voi sanoa, että ehkä mies todellisuudessa oli kelvoton isä tai hän ei välitä lapsistaan tarpeeksi että viitsisi taistella. Ehkä, mutta silloin hänen häpeänsä on vielä suurempi.

Mutta unohdettakoon minun mielipiteeni. Yleinen kysymys kuuluu, onko miehen toimittava laillisuuden, moraalin vai kunniansa vaatimalla tavalla ?

Yleisesti ottaen laillisuus on hyvä kriteeri, kun laki ei ole mielivaltainen vaan linjassa kansakokonaisuuden moraalin ja edun kanssa. Lisäksi pitää olla olemassa vahva koneisto (uskonto, poliisi, kirkko tai Neighborhood Watch) joka ylläpitää lakia. Elleivät edellytykset toteudu, laillisuus murtuu.

7 kommenttia:

Ironmistress kirjoitti...

Siitä vain itse jokainen hopi hopi kirjoittautumaan oikikseen sisään, opiskelemaan juristeriaa ja soluttamaan Suomen oikeuslaitosta. Ei se sen vaikeampaa ole - onnistuihan se feministeiltä, miksei se onnistuisi miehiltäkin?

Kyse ei ole lakiuskovaisuudesta vaan legitimiteettiperiaatteesta. Koko länsimainen yhteiskunta perustuu legitimiteetille ja legitimiteetin periaatteelle, ja sille, että lait tai pikemminkin niiden lukeminen heijastaa yhteiskunnassa vallitsevia käyttäytymisnormeja eikä niiden rikkomiseen anneta erivapauksia mihinkään kunniakulttuuriin tai omaantuntoon vedoten.

Jukka Aakula kirjoitti...

"Kyse ei ole lakiuskovaisuudesta vaan legitimiteettiperiaatteesta. Koko länsimainen yhteiskunta perustuu legitimiteetille ja legitimiteetin periaatteelle, ja sille, että lait tai pikemminkin niiden lukeminen heijastaa yhteiskunnassa vallitsevia käyttäytymisnormeja eikä niiden rikkomiseen anneta erivapauksia mihinkään kunniakulttuuriin tai omaantuntoon vedoten."

Päällisin puolin olen tottakai samaa mieltä. Kysymys vaan on siitä, että jos viranomaispäätökset ajautuvat tarpeeksi kauas kansalaismielipteestä, legitimiteettiperiaate ei ole enää toimiva ratkaisu.

Muistan kun henkilö A alkoi soitella ja mollata ja mustamaalata läheistäni henkilöä B, joka lähes murtui henkisesti. Soitin henkilölle A ja kerroin melko värikkäästi seuraamuksista joihin ryhdyn ellei terrorisointi lopu. (Seuraukset eivät sinänsä olisi olleet laittomia, mutta hieman noloja.) Terrorisointi loppuikin sitten heti. Syy lienee ollut se, että henkilö A arvasi että olisin todennäköisesti toteuttanut lupaukseni koska "se on niin saatanan hullu". Kenellekään ei syntynyt asiasta sitten minkäänlaista haittaa. Rationaalisesti toimittu !

No tuo oli tuollainen pieni poikkeama legitimiteettiperiaatteesta.

Tämä kommentti linkkautuukin sitten mukavasti myös aiheeseen sitoutuminen ja incredible thread.

Palaan tähän aihepiiriin lähiaikoina uudelleen.

Jukka Aakula kirjoitti...

Niin ja tuosta tapauksesta on kulunut se kymmenen vuotta jo muutenkin.

IDA kirjoitti...

"Siitä vain itse jokainen hopi hopi kirjoittautumaan oikikseen sisään, opiskelemaan juristeriaa ja soluttamaan Suomen oikeuslaitosta"

Lakeja kyllä säätää - vielä - eduskunta, ei oikeuslaitos. Tässä mielessä millekään solutukselle ei pitäisi olla mitään tarvetta.

Ironmistress kirjoitti...

Ida, lakeja kyllä säätää eduskunta, mutta niitä lukee oikeuslaitos. Ja laki ei ole niinkuin se säädetään, vaan laki on niinkuin se luetaan.

Vasarahammer kirjoitti...

Kun sinänsä oikeaan asiaan perustuva aate (feminismi) saavuttaa tavoitteensa, vaihtoehtoina on joko laiskistuminen tai radikalisoituminen.

Jälkimmäisessä tapauksessa radikalisoitunut feministiliike saa edelleen esittää mielipiteitään lähes ilman kritiikkiä. Jossain vaiheessa yhteiskunta kyllästyy liian radikaaliin liikkeeseen ja se sysätään marginaaliin. Radikalisoitumisen ja yhteiskunnan kyllästymisen välisenä aikana liike saa kuitenkin paljon vahinkoa aikaiseksi. Ruotsissa homma on mennyt täysin överiksi, kun valtapuolue Sosialidemokraatit julistautuu feministiseksi puolueeksi.

Suomessa ei vielä olla näin pitkällä. Silti epäilen vahvasti, pystytäänkö radikaalin feminismin vahingonteko täällä täysin estämään.

Miesasialiikettä ei oikeasti ole olemassa ja miesten keskinäinen solidaarisuuskin on enimmäkseen salaliittoteoriaa. Jos radikaali feminismi pääsee liian pitkälle, miesasialiike perustetaan ja se saa tavoitteensa läpi, kunnes sekin joko laiskistuu tai muuttuu radikaaliksi.

IDA kirjoitti...

"Ja laki ei ole niinkuin se säädetään, vaan laki on niinkuin se luetaan."

No ei se aivan noin ole. Tarvittaessa voidaan helposti säätää lakeja, jotka eivät jätä varaa tulkinnoille. Sitä tilannetta tietysti yritetään välttää.

Tietty vaara on olemassa, että sitoudumme sellaisiin kansainvälisiin lakeihin, joita ei missään ole säädetty kansanvaltaisesti. Se on monin tavoin huono homma, jos sellainen kehitys voimistuu.