Hallinnollinen ilmoitus: vanhat postaukset

Vieressä on palkki jonka otsikkona on "Kansankokonaisuus 16 vuotta".

Alan aktiivisesti kierrättää postauksia siinä vanhimmasta alkaen, mutta jättäen nyt kuitenkin sellaiset postaukset jakamatta, jotka eivät enää oikein vastaa tämän hetken ajattelua tai joilla ei ole enää juuri mitään relevanssia. Saatan samalla tehdä postauksen tekstiin jonkun pienen lisäyksen.

Oliko Edward Westermarck eugeenikko?

1800/1900-luvun vaihteessa vaikuttanut suomalainen antropologi ja London School of Economicsin ensimmäinen sosiologian professori Edvard Westermarck lienee kaikkien aikojen nimekkäin suomalainen yhteiskuntatieteilijä. Westermarckia referoidaan laajalti edelleen varsinkin hänen keksimänsä ns. Westermarck-ilmiön takia:

Westermarck-ilmiö on suomalaisen Edvard Westermarckin teoria, jonka mukaan henkilöt eivät tunne luontaista sukupuolista vetoa kasvukumppaneihinsa, kuten sisaruksiinsa. Westermarck arveli, että kyseessä on biologisen evoluution tuottama vaisto, jonka tarkoituksena on estää sisäsiittoisuutta ja insestiä. Westermarck siis vastusti Sigmund Freudin psykoanalyyttista teoriaa, jonka mukaan lapsilla on luontainen taipumus oidipuskompleksiin ja muihin insestikuvitelmiin. (Lähde wikipedia.)

Ilmiö on kokeellisesti todennettu moneen kertaan mm. Israelin kibbutseissa: Aikaisemmin kibbutseissa lastenkasvatus ei ollut perheiden tehtävä, vaan lapset vieroitettiin vanhemmistaan heti syntymän jälkeen ja kasvatettiin suuremmissa ryhmissä. Myöhemmin havaittiin, että lapset eivät rakastuneet toisiinsa myöhemminkään, vaikka minkäänlaista verisukulaisuutta ei ollut. Varsin yllättävää oli, että edes kibbutsien yhteisissä suihkuhuoneissa alastomat murrosikäiset tytöt ja pojat eivät olleet seksuaalisesti kiinnostuneita toisistaan. Tämä johtui siitä, että yhdessä kasvatetut tytöt ja pojat kokivat olevansa ikään kuin sisaria ja veljiä.

Westermarck oli tiedemies mutta myös progressiivinen poliittinen aktivisti, joka puolusti naisten tasa-arvoisuutta avioliitossa, naisten oikeutta aborttiin ja homoseksuaalisuuden dekriminalisointia. 

Erinomaisessa kirjassaan Edvard Westermarck - Totuuden etsijä aatehistorian tutkija tohtori Niina Timosaari kuvaa Westermarckia ansiokkaasti progressiivisena vaikuttaja, mutta tuo esiin myös erään sivujuonteen Westermarckin ajattelussa: Westermarck oli monen muun progressiivisiin aatteisiin 1800/1900-luvun vaihteessa sitoutuneen henkilön tavoin eugeenikko. 

Westermarckin eugenismi näyttäytyy kuitenkin Timosaaren kuvauksessa sellaiseksi, että sen ohittaminen vain ajelleen tyypillisenä on henkisesti epärehellistä. Ei siksi, että Westermarck olisi ollut fanaattinen eugeenikko taikka pakkosterilaation kiihkeä kannattaja, vaan siksi että Westermarck puolustaa eugeniikkaa  nimenomaan John Stuart Millin - klassisen liberalismin isän - vahinkoperiaatteella:

"Ainoa päämäärä, jonka saavuttamiseksi voidaan oikeutetusti käyttää valtaa jonkun sivistyneen yhteiskunnan jäsenen yli vastoin hänen tahtoaan, on tarkoitus estää häntä tuottamasta muille vahinkoa.”

Westermarck perusteli eugeniikka ensisijassa lapsen edulla ja vahinkoperiaatteella - samaisen vahinkoperiaatteen nojalla hän kannatti homoseksualismin dekriminalisointia:

"Näyttää siltä, että vallitseva mielipide, jonka mukaan lähes kuka tahansa on kelvollinen avioitumaan, johtuu pääosin siitä, että tässä tapauksessa syy ja seuraus, avioliitto ja jälkikasvun heikkous, ovat niin etäällä toisistaan, ettei likinäköinen silmä havaitse niiden yhteyttä. Niinpä sellaista henkilöä ei paheksuta, joka avioituu kaukokatseisuuden tai itsehillinnän puutteesta ja niin tekemällä tuottaa kärsimykseen tuomittuja jälkeläisiä. Mutta tämä ei voi koskaan olla oikein. Totisesti, tuskin missään asiassa sivistyneen ihmisen moraalinen tajunta vielä tarvitsee yhtä paljon älyperäistä kasvatusta kuin niitä tapauksia koskevissa päätöksissä, jotka vaativat huolellisuutta tai kaukokatseisuutta. Paljon edistystä tässä suhteessa on saavutettu evoluution kuluessa, ja olisi mieletöntä uskoa, että olisimme jo saavuttaneet prosessin lopun. Olisi mieletöntä uskoa, että ihmiset tulisivat ikuisiksi ajoiksi jättämään yksilön mielihalujen armoille ihmiskunnan tärkeimmän ja vaikutuksiltaan kaikkein kauaskantoisimman tehtävän suorittamisen."

Tänä päivänä on muodikasta kauhistella sitä, miten Suomessakin ihmisiä pakkosteriloitiin ilmeisesti noin 7000 kappaletta eugeniikan kukoistusaikaan - välillä kieltämättä kevyin perustein tai luottamalla liikaa siihen että alempien sosiaaliluokkien elämän kurjuus johtuu ensi sijassa geneettisistä eikä rakenteellista syistä. 

Toisaalta päihdeäidit synnyttävät nykyään yli 3000 lasta vuodessa, joista ilmeisesti suuri osa on vammautuneita. Vuodessa. Vilpitön ihmisystävä näkee ristiriidan. Miksi tällainen sallitaan, jos kerran klassiset liberaalit edelleen vannovat vahinkoperiaatteen nimeen.

Vaikka Westermarck näki lasten edun tärkeimpänä, hän ajatteli Timosaaren mukaan että on myös yhteiskunnan etu, että väestönlaatu nousee.

Timosaari tulkitsee Westermarckia näin: Myös Westermarck liitti ehkäisyn puolustamisen eugeenisiin kysymyksiin. Hänen mielestään ehkäisytietoa tuli levittää eritoten alemmissa yhteiskuntaluokissa, jolloin väestön laadun kärsimisestä ei tarvinnut huolehtia. Näin tuli tehdä, vaikka se olisi ristiriidassa väestön lisäämisen periaatteen kanssa. Positiiviseen eugeniikkaan nojaten hän ilmaisi toivovansa, että tulevaisuudessa yhteiskunnan ”parhaat ainekset" eivät turvautuisi ehkäisymenetelmiin niin innokkaasti kuin tuolloin oli laita. Hän viittasi myös näkemykseen, jonka mukaan eugeenikkojen tuli rohkaista kansakunnan fyysisesti ja henkisesti parhaita ryhmiä (ansiotuloista riippumatta) lisääntymään. Hän kannatti siis monien syntyvyydensäännöstelyliikkeen edustajien tavoin eugeenista väestönlaatuun vaikuttamista väestön määrän lisäämisen sijaan. Hän näytti myös sen enempää asiaa problematisoimatta samaistavan yhteiskuntaluokan ja perimän laadun. 

Tilanteen pitää räjähtää käsiin ennen kuin totuus voittaa ideologian. Esimerkkinä Ruotsin klaaniväkivalta

Seuraavat väitteet ovat nyt mainstreamiä Ruotsissa, kun pääministerikin on sanonut ne ääneen:

”Jos on maahanmuuttoa, johon liittyy suuria vaikeuksia integraatiossa, siitä seuraa sosiaalisia jännitteitä yhteiskuntaan, eikä se ole hyvä... Jos emme onnistu integraatiossa ja meillä on laajaa maahanmuuttoa, siitä seuraa suurempi riski tällaisille ongelmille, joita nyt näemme. Se on päivänselvää. Rikollisuutta ei kuitenkaan tule yhdistää automaattisesti ihonväriin tai uskontoon, sitä haluan välttää ja siinä meidän on oltava hyvin tarkkoja.”

HS toteaa: 

"RUOTSIA riivaava jengiväkivalta ja maahanmuuttopolitiikka ovat nousemassa syksyn kuumaksi kysymykseksi maan politiikassa. Jengit ovat otsikoissa käytännössä päivittäin. Viime lauantaina poliisipäällikkö Mats Löfving sanoi Ruotsin radion Ekot-toimitukselle, että Ruotsissa toimii nelisenkymmentä jengiä, joita johtavat rikollissuvut. Löfving kuvasi sukuja klaaneiksi, jotka ovat tulleet Ruotsiin pyörittämään rikollisorganisaatioitaan ja kasvattamaan valtaansa. Torstaina Ruotsin yleisradio raportoi, että jengirikollisuus on kasvussa, eikä hallituksen viime vuonna käynnistämä suuroperaatio jengien saamiseksi kuriin ole ainakaan vielä onnistunut.

Kysymys kuuluu tietenkin, miksi asiasta ei puhuttu aikaisemmin. Miksi ongelman esille ottajia demonisoitiin. Vastaus on tietysti sama kuin kaikessa totuuden lausujien demonisoinnissa. Totuus on ristiriidassa ideologian kanssa. 

Poliittisen korrektiuden peruslause numero yksi pätee:

Tilanteen pitää räjähtää käsiin ennen kuin totuus voittaa ideologian.

Helsingin Sanomissa asian toteaa toimittaja Jussi Sippola:

"TARKOITUS oli hyvä, loppu­tulos ei.

Vuosien ajan Ruotsi katsoi syrjään, kun ongelmat maan suur­kaupunkien lähiöissä kasvoivat.

Lähiöissä asuneet ja työskennelleet ihmiset tiesivät ja kertoivatkin ongelmista. Mutta huomiota niille ei riittänyt. Valtaapitävien megafonit kuuluttivat muita asioita.

Lähiöiden ongelmista puhuminen oli liian vaikeaa etenkin niille, jotka eivät lähiössä asuneet. Puhuminen jätettiin ruotsi­demokraateille. Puolueen poliittisella eristämisellä ei kuitenkaan ratkaistu lähiöiden ongelmia, vaan kasvatettiin ruotsi­demokraattien suosiota.

...TAPASIN kesällä kaksi kirjailijaa, jotka molemmat käsittelevät teoksissaan Ruotsin jengi­rikollisuutta: Jens Lapidus fiktion, Johanna Bäckström-Lerneby faktan kautta.

Molemmat sanoivat, että Ruotsi ei ole uskaltanut kohdata lähiöiden jengi­rikollisuuden ja integraation ongelmia. Ongelmia on toki yritetty ratkoa, mutta aito julkinen keskustelu niiden syistä olisi pitänyt aloittaa yli kymmenen vuotta aiemmin, sanoi Lapidus.

”Nyt väkivaltaa ja ampumisia on niin paljon, että enää ei voi teeskennellä, etteikö ongelmia olisi”, hän kiteytti.

RUOTSIN tarkoitus oli hyvä. Ei haluttu leimata, osoitella sormella. Haluttiin suojella lähiöissä asuvia ihmisiä, joista suurin osa ei ole tekemisissä rikollisuuden kanssa. Leimaamalla lähiöt leimattaisiin myös viattomat.

Mutta ketä virallinen Ruotsi lopulta suojeli? Lähiöiden maahanmuuttajia leimaamiselta vai itseään ikäviltä ajatuksilta ja vaikeilta päätöksiltä?

Lähiöiden ongelmat ovat todellisuutta siellä asuville, viattomille mutta myös rikollisille, joista monet haluaisivat jättää rikollisen elämän. Varakkaalle keskiluokalle lähiöiden ongelmat ovat otsikoita lehdissä ja viihdettä Netflixissä."

Totuus rodusta ja rasismista?

Kirjoitin arvion Charles Murrayn - Bell Curve-kirjan toisen kirjoittajan - uudesta kirjasta Facing Reality: Two Truths about Race in America.