Economist-lehti referoi tutkimusta jonka mukaan teiniäitiys ei aiheuta nuoren naisen ongelmia. Teiniäiten sisarilla, joilla ei ole lapsia, ei ole sen parempi tilanne.
Economist-lehti spekuloi, että todennäköisesti teiniäitiys on lisääntynyt vain siksi että teiniäitiyteen liittyvät kustannukset laskevat. Tähän voisi tietysti sanoa, että kustannukset voivat olla sekä taloudellisia että sosiaalisia. Sosiaalisilla kustannuksilla tarkoitan au-lasten ja heidän äitiensä demonisointia.
Teiniäitiys on todennäköisesti työttömyyden kanssa samanlainen ilmiö. Jos työttömyyden taloudelliset ja sosiaaliset kustannukset laskevat, työttömyys lisääntyy. Sosiaalisilla kustannuksilla tarkoitan työttömien demonisointia eli vaikkapa ns. luterilaista työmoraalia.
tiistaina, toukokuuta 22, 2012
perjantaina, toukokuuta 18, 2012
Mitä on evoltutiivinen uskontotiede ja mitä uusateismi ?
Ekologi ja evolutiivinen uskontotieteilijä David Sloan Wilson kuvaa uudessa artikkelissaan Huntington Postissa sitä, mitä eroa on (evolutiivisessa) uskontotieteessä ja uusateismissa.
Koko kysymyksen pitäisi periaatteessa olla triviaali - uusateismihan on aatesuunta ja evolutiivinen uskontotiede (ERS) taas on tieteenala, jossa uskontoa pyritään ymmärtämään ihmistieteen keinoin. Asia ei ole kuitenkaan triviaali koska eräät muuten hyvinkin arvostetut biologit ja filosofit - Richard Dawkins etunenässä - ovat pyrkineet antamaan uusateismille jonkinlaisen tieteellisyyden kaavun.
David Sloan Wilson selittää eron selkeästi: Uusateismi ottaa yhden uskonnon synnyn hypoteesin ja julistaa sen "Jumalan sanaksi". Evolutiivinen uskontotiede taas tutkii eri hypoteeseja tieteellisesti.
In a widely viewed video on YouTube, Richard Dawkins is asked by a member of a packed audience to comment on religion as a product of evolution and what its evolutionary advantage might be.
In reply, he gives a mini-lecture on the concept of byproducts -- traits that are not advantageous by themselves but nevertheless evolve by being connected to other traits -- using moths flying into flames as a biological example. Their suicidal behavior is obviously not adaptive by itself, but nevertheless persists because moths are adapted to navigate by orienting toward celestial light sources at optical infinity.
Dawkins then states his opinion that religion is analogous to self-immolation by moths, providing the example of children who evolved to learn uncritically from their elders (the adaptation), who are then vulnerable to "stupid advice" such as "sacrifice a mongoose's kidneys at the time of the full moon or the crops will fail" (the maladaptive byproduct).
This is Dawkins at his best, explaining evolutionary concepts in a way that anyone can understand. The problem is that the byproduct hypothesis is only one of six major evolutionary hypotheses that can explain any given aspect of religion. The others explain religion as an adaptation to the current environment (at the group level, the individual level, or only for the cultural trait as a parasite), as an adaptation to past environments that has become mismatched to its current environment, or as a neutral product of drift.
Kuvaavaa uusateistien hegemonialle Suomessa on, että Dawkins esitellään wikipedian Uskonnon Alkuperä -artikkelissa ensimmäisenä nykyajan uskonnon alkuperän selittäjänä, vaikka englanninkielisessä artikkelissa Dawkinsia ei edes mainita.
Lainaan tiedetoimittaja Marko Hamiloa: Olen ihmetellyt jo vuosia, miten kaikkien aikojen Sturmüberempiristi Dawkins on tässä yhdessä asiassa hylännyt empirisminsä ja ottanut dogmaattisen ideologisen kannan.
Koko kysymyksen pitäisi periaatteessa olla triviaali - uusateismihan on aatesuunta ja evolutiivinen uskontotiede (ERS) taas on tieteenala, jossa uskontoa pyritään ymmärtämään ihmistieteen keinoin. Asia ei ole kuitenkaan triviaali koska eräät muuten hyvinkin arvostetut biologit ja filosofit - Richard Dawkins etunenässä - ovat pyrkineet antamaan uusateismille jonkinlaisen tieteellisyyden kaavun.
David Sloan Wilson selittää eron selkeästi: Uusateismi ottaa yhden uskonnon synnyn hypoteesin ja julistaa sen "Jumalan sanaksi". Evolutiivinen uskontotiede taas tutkii eri hypoteeseja tieteellisesti.
In a widely viewed video on YouTube, Richard Dawkins is asked by a member of a packed audience to comment on religion as a product of evolution and what its evolutionary advantage might be.
In reply, he gives a mini-lecture on the concept of byproducts -- traits that are not advantageous by themselves but nevertheless evolve by being connected to other traits -- using moths flying into flames as a biological example. Their suicidal behavior is obviously not adaptive by itself, but nevertheless persists because moths are adapted to navigate by orienting toward celestial light sources at optical infinity.
Dawkins then states his opinion that religion is analogous to self-immolation by moths, providing the example of children who evolved to learn uncritically from their elders (the adaptation), who are then vulnerable to "stupid advice" such as "sacrifice a mongoose's kidneys at the time of the full moon or the crops will fail" (the maladaptive byproduct).
This is Dawkins at his best, explaining evolutionary concepts in a way that anyone can understand. The problem is that the byproduct hypothesis is only one of six major evolutionary hypotheses that can explain any given aspect of religion. The others explain religion as an adaptation to the current environment (at the group level, the individual level, or only for the cultural trait as a parasite), as an adaptation to past environments that has become mismatched to its current environment, or as a neutral product of drift.
Kuvaavaa uusateistien hegemonialle Suomessa on, että Dawkins esitellään wikipedian Uskonnon Alkuperä -artikkelissa ensimmäisenä nykyajan uskonnon alkuperän selittäjänä, vaikka englanninkielisessä artikkelissa Dawkinsia ei edes mainita.
Lainaan tiedetoimittaja Marko Hamiloa: Olen ihmetellyt jo vuosia, miten kaikkien aikojen Sturmüberempiristi Dawkins on tässä yhdessä asiassa hylännyt empirisminsä ja ottanut dogmaattisen ideologisen kannan.
torstaina, toukokuuta 17, 2012
Demokratia ja Euroopan syvenevä kriisi
Talouselämä-lehden kolumnisti Vesa Varhee arvelee, että Kreikan kriisi erityisesti ja Euroopan valtioiden velkaantumiskriisi yleensä on demokratian ongelma. Kyseessä on oikeastaan demokratiaan liittyvä perustavaa laatua oleva ongelma, joka tuli esiin toden teolla vasta globalisaation myötä. Varheen mukaan demokratia tarvitsee päivitystä:
Kreikan nopeutuva luisu kohti maksukyvyttömyyttä ja todennäköisesti IMF:n holhoukseen ajautumista kertoo enemmän demokratian kuin Kreikan talouden kriisistä...
Koska kehittyneemmätkin taloudet ovat alttiita tartunnalle, olisi ehkä hyvä varautua haasteisiin, joita globalisoituva talous asettaa demokratialle. Samalla olisi aika päivittää äänestykseen perustuvia yhteiskuntajärjestelmiä...
Demokratian nykyisin käytettävän version perusongelma on vallan ja vastuun erottaminen toisistaan. Kun jokainen tietyn iän saavuttanut kansalainen saa osallistua päätöksentekoon yhtäläisesti, päätökset tahtovat luisua suurimman – tai suuriäänisimmän – ryhmittymän lyhyen aikavälin etujen mukaisiksi...
Pääomaliikkeiden ja kansainvälisen kaupan vapautuminen on 1970-luvulta alkaen kuitenkin helpottanut velkaantumista. Siten se on lisännyt kiusausta tarjota äänestäjille enemmän vaalitäkyjä kuin mihin varat todellisuudessa ovat riittäneet...
Velkoja uusimalla, toisin sanoen maksamalla Visa-lasku automaatista nostetulla käteisellä kuukaudesta toiseen, on meno voinut jatkua ja valtioiden velat kasvaneet.
Loppuosan kirjoituksesta Varhee mietiskelee erilaisia vaihtoehtoja nykymyotoiselle mies- ja ääni periaatteelle.
Kaikissa järjestelmissä on ongelmansa, myös demokratiassa. Toisen maailmansodan jälkeen länsimaissa on kuitenkin vallinnut konsensus siitä, että demokratia on paras mahdollinen hallitusjärjestelmä. Tuo konsensus on nyt pahasti rikkoutumassa.
Björn Wahlroos sanoi, että demokratia on enemmistön tyranniaa, mikä aiheutti laajaa närkästystä monien keskuudessa. Libertaarit ovat jo pitkään kritisoineet demokraattista valtiota osin tehottomuus-näkökulmasta tehottomaksi ja osin arvo-näkökulmasta vapauden riistäjäksi.
Nykyinen demokratiakritiikki on erilaista kuin äärioikeiston demokratiakritiikki, mutta ei välttämättä 100% erilaista. Esitin ajat sitten Halla-ahon scriptassa äärioikeistolaista terminologiaa käyttävän ajatuksen, että eläkeläisten äänioikeutta pitäisi rajoittaa, koska kansankokonaisuuden etu on että yhteiskunta ensi sijassa palvelee lapsiperheitä. Viisi vuotta sitten tällaista ajatusta pidettiin täysin tabuna. Wahlroos ehdottaa käsittääkseni nyt kuitenkin ihan samaa - eläkeläisten äänioikeuden rajoittamista - perusteet liittyvät tietysti tehokkuuteen eivätkä "kansankokonaisuuden etuun".
Tällaiset ehdotukset demokratian muuuttamisesta tuskin tulevat menemään koskaan läpi - siis demokraattisessa päätöksenteossa. Kreikan kriisi voi kuitenkin panna alulle kehityksen missä demokratian muuttaminen tehdään ei-demokraattisen päätöksen teon kautta. Jos Kreikka ajautuu kaaokseen, Kreikan armeija saattaa väliaikaisesti ottaa vallan ja muodostaa joko sotilashallinnon tai "kansallisen yhtenäisyyden hallituksen", joka saattaa tehdä muutoksia perustuslakiin.
En pidä tällaista kehitystä, missä demokraattista järjestelmää muutetaan hallitusti - demokraattisin tai ei-demokraattisin keinoin - lähiaikoina kovinkaan todennäköisenä. Todennäköisempää on että ainakin osassa Eurooppaa tulee vallitsemaan jonkinlainen argentiinalainen malli, mitä leimaa holtiton lainanotto, populismi, taloudellinen stagnaatio, yhteiskunnallinen epävakaisuus ja moraalinen rappio, mikä sitten johtaa lopulta nuoren koulutetun väen poistumiseen maasta ja maan lopulliseen stagnaatioon - tai EU:n tapauksessa EU:n hajoamiseen.
Toivoa sopii, että kriisi ratkaistaan suunnitelmallisesti, jollain tavalla. Tabuja keskustelussa ei varsinkaan tarvita. Pitää kuitenkin muistaa että ongelma ei yleensä ratkea keskustelemalla. Instituutiot muuuttuvat vain kun tarpeeksi suuri joukko ihmisiä toimii yksin tai koordinoidusti. Toiminta voi olla jaloilla äänestämistä, se voi olla kieltäytymistä yhteistyöstä vallanpitäjien kanssa tai aktiivista toimintaa vallan kumoamiseksi. Niiden, jotka ajattelevat Varheen tavoin, pitää ymmärtää että vallanpitäjä, jota vastaan he kapinoivat, on enemmistödiktatuuri.
En edusta konservatiivina 100% samaa maailmankuvaa kuin suht libertaari Wahlroos, mutta Wahlroosin keskustelun avaus on äärimmäisen piristävä ja kannatettava, kun sitä vertaa demarien ja perussuomalaisten populismiin ja kokoomuksen munattomuuteen.
Kreikan nopeutuva luisu kohti maksukyvyttömyyttä ja todennäköisesti IMF:n holhoukseen ajautumista kertoo enemmän demokratian kuin Kreikan talouden kriisistä...
Koska kehittyneemmätkin taloudet ovat alttiita tartunnalle, olisi ehkä hyvä varautua haasteisiin, joita globalisoituva talous asettaa demokratialle. Samalla olisi aika päivittää äänestykseen perustuvia yhteiskuntajärjestelmiä...
Demokratian nykyisin käytettävän version perusongelma on vallan ja vastuun erottaminen toisistaan. Kun jokainen tietyn iän saavuttanut kansalainen saa osallistua päätöksentekoon yhtäläisesti, päätökset tahtovat luisua suurimman – tai suuriäänisimmän – ryhmittymän lyhyen aikavälin etujen mukaisiksi...
Pääomaliikkeiden ja kansainvälisen kaupan vapautuminen on 1970-luvulta alkaen kuitenkin helpottanut velkaantumista. Siten se on lisännyt kiusausta tarjota äänestäjille enemmän vaalitäkyjä kuin mihin varat todellisuudessa ovat riittäneet...
Velkoja uusimalla, toisin sanoen maksamalla Visa-lasku automaatista nostetulla käteisellä kuukaudesta toiseen, on meno voinut jatkua ja valtioiden velat kasvaneet.
Loppuosan kirjoituksesta Varhee mietiskelee erilaisia vaihtoehtoja nykymyotoiselle mies- ja ääni periaatteelle.
Kaikissa järjestelmissä on ongelmansa, myös demokratiassa. Toisen maailmansodan jälkeen länsimaissa on kuitenkin vallinnut konsensus siitä, että demokratia on paras mahdollinen hallitusjärjestelmä. Tuo konsensus on nyt pahasti rikkoutumassa.
Björn Wahlroos sanoi, että demokratia on enemmistön tyranniaa, mikä aiheutti laajaa närkästystä monien keskuudessa. Libertaarit ovat jo pitkään kritisoineet demokraattista valtiota osin tehottomuus-näkökulmasta tehottomaksi ja osin arvo-näkökulmasta vapauden riistäjäksi.
Nykyinen demokratiakritiikki on erilaista kuin äärioikeiston demokratiakritiikki, mutta ei välttämättä 100% erilaista. Esitin ajat sitten Halla-ahon scriptassa äärioikeistolaista terminologiaa käyttävän ajatuksen, että eläkeläisten äänioikeutta pitäisi rajoittaa, koska kansankokonaisuuden etu on että yhteiskunta ensi sijassa palvelee lapsiperheitä. Viisi vuotta sitten tällaista ajatusta pidettiin täysin tabuna. Wahlroos ehdottaa käsittääkseni nyt kuitenkin ihan samaa - eläkeläisten äänioikeuden rajoittamista - perusteet liittyvät tietysti tehokkuuteen eivätkä "kansankokonaisuuden etuun".
Tällaiset ehdotukset demokratian muuuttamisesta tuskin tulevat menemään koskaan läpi - siis demokraattisessa päätöksenteossa. Kreikan kriisi voi kuitenkin panna alulle kehityksen missä demokratian muuttaminen tehdään ei-demokraattisen päätöksen teon kautta. Jos Kreikka ajautuu kaaokseen, Kreikan armeija saattaa väliaikaisesti ottaa vallan ja muodostaa joko sotilashallinnon tai "kansallisen yhtenäisyyden hallituksen", joka saattaa tehdä muutoksia perustuslakiin.
En pidä tällaista kehitystä, missä demokraattista järjestelmää muutetaan hallitusti - demokraattisin tai ei-demokraattisin keinoin - lähiaikoina kovinkaan todennäköisenä. Todennäköisempää on että ainakin osassa Eurooppaa tulee vallitsemaan jonkinlainen argentiinalainen malli, mitä leimaa holtiton lainanotto, populismi, taloudellinen stagnaatio, yhteiskunnallinen epävakaisuus ja moraalinen rappio, mikä sitten johtaa lopulta nuoren koulutetun väen poistumiseen maasta ja maan lopulliseen stagnaatioon - tai EU:n tapauksessa EU:n hajoamiseen.
Toivoa sopii, että kriisi ratkaistaan suunnitelmallisesti, jollain tavalla. Tabuja keskustelussa ei varsinkaan tarvita. Pitää kuitenkin muistaa että ongelma ei yleensä ratkea keskustelemalla. Instituutiot muuuttuvat vain kun tarpeeksi suuri joukko ihmisiä toimii yksin tai koordinoidusti. Toiminta voi olla jaloilla äänestämistä, se voi olla kieltäytymistä yhteistyöstä vallanpitäjien kanssa tai aktiivista toimintaa vallan kumoamiseksi. Niiden, jotka ajattelevat Varheen tavoin, pitää ymmärtää että vallanpitäjä, jota vastaan he kapinoivat, on enemmistödiktatuuri.
En edusta konservatiivina 100% samaa maailmankuvaa kuin suht libertaari Wahlroos, mutta Wahlroosin keskustelun avaus on äärimmäisen piristävä ja kannatettava, kun sitä vertaa demarien ja perussuomalaisten populismiin ja kokoomuksen munattomuuteen.
sunnuntai, toukokuuta 13, 2012
Biodiversiteetti ja kulttuuridiversiteetti käsi kädessä ?
Mielenkiintoinen tutkimus linkkaa biodiversiteetin ja kulttuuridiversiteetin: 70% maailman kaikista kielistä puhutaan nimenomaan planeettamme biodiversity hotspoteilla, jotka muodostavat 2.3% maapallon pinta-alasta. (Alkuperäinen PNAS paperi on tässä.) Monet hotspoteilla puhuttavista kielistä ovat endeemisiä.
Moreover, the languages involved are frequently unique endemic to particular regions, with many facing extinction. Likely reasons for co-occurrence of linguistic and biological diversity are complex and appear to vary among localities, although strong geographic concordance between biological and linguistic diversity in many areas argues for some form of functional connection.
Languages in high biodiversity regions also often co-occur with one or more specific conservation priorities, here defined as endangered species and protected areas, marking particular localities important for maintaining both forms of diversity.
Aiemminkin on tiedetty että maissa joissa hotspotit sijaitsevat, kielellinen diversiteetti on laajaa, nyt tarkemman datan perusteella on voitu osoittaa, että kielellinen diversiteetti on nimenomaan hotspottien alueella.
Kun itse ajattelen, että erilaiset kulttuurin muodot (kieliryhmät, uskonnolliset yhteisöt, ideologiat) voidaan nähdä samanlaisina ekologisina entiteetteinä kuin eläinlajitkin, tulos tuntuu INTUITIIVISESTI erittäin luonnolliselta. Missä luonto synnyttää laajan biodiversiteetin, se synnyttää kai myös laajan kulttuurisen diversiteetin ? (Tällä en väitä etteikö kulttuurinen diversiteetti voisi syntyä muutakin kautta.)
Rationaalinen taloustieteilijä - tai pitäisi oikeammin sanoa rationalismin kannattaja - tuntuu muuten usein ajattelevan, että emme tarvitse kulttuuridiversiteettiä tai että kielten kirjo ja endogamia-säännöt ovat suorastaan esteitä inklusiivisen ja tehokkaan yhteiskunnan synnylle, yksilöiden työnjako on riittävä takaamaan tehokkuuden. Itse olen kyllä eri mieltä vaikken ehkä 100%:sti osaa asiaa perustellakaan. (Puhtaan rationalismin sijasta kannatankin ehkä "evolutionismia", "gradualismia", empirismiä ja "ekologismia" rationalismilla höystettynä.)
Moreover, the languages involved are frequently unique endemic to particular regions, with many facing extinction. Likely reasons for co-occurrence of linguistic and biological diversity are complex and appear to vary among localities, although strong geographic concordance between biological and linguistic diversity in many areas argues for some form of functional connection.
Languages in high biodiversity regions also often co-occur with one or more specific conservation priorities, here defined as endangered species and protected areas, marking particular localities important for maintaining both forms of diversity.
Aiemminkin on tiedetty että maissa joissa hotspotit sijaitsevat, kielellinen diversiteetti on laajaa, nyt tarkemman datan perusteella on voitu osoittaa, että kielellinen diversiteetti on nimenomaan hotspottien alueella.
Kun itse ajattelen, että erilaiset kulttuurin muodot (kieliryhmät, uskonnolliset yhteisöt, ideologiat) voidaan nähdä samanlaisina ekologisina entiteetteinä kuin eläinlajitkin, tulos tuntuu INTUITIIVISESTI erittäin luonnolliselta. Missä luonto synnyttää laajan biodiversiteetin, se synnyttää kai myös laajan kulttuurisen diversiteetin ? (Tällä en väitä etteikö kulttuurinen diversiteetti voisi syntyä muutakin kautta.)
Rationaalinen taloustieteilijä - tai pitäisi oikeammin sanoa rationalismin kannattaja - tuntuu muuten usein ajattelevan, että emme tarvitse kulttuuridiversiteettiä tai että kielten kirjo ja endogamia-säännöt ovat suorastaan esteitä inklusiivisen ja tehokkaan yhteiskunnan synnylle, yksilöiden työnjako on riittävä takaamaan tehokkuuden. Itse olen kyllä eri mieltä vaikken ehkä 100%:sti osaa asiaa perustellakaan. (Puhtaan rationalismin sijasta kannatankin ehkä "evolutionismia", "gradualismia", empirismiä ja "ekologismia" rationalismilla höystettynä.)
lauantaina, toukokuuta 05, 2012
Charles Murray ja valkoisen alaluokan rappio
Olen jo kauan aika intuitiivisella pohjalla väittänyt että suomalaisen kantaväestön alaluokka on muuttumassa lapsistaan huonosti huolehtivaksi moraalittomaksi roskaväeksi, joka elää yhteiskunnan kustannuksella. Näyttöäkin alkaa olla: Erot lastensuojelullisissa toimissa ovat kymmenkertaiset Länsi-Pakilan ja Jakomäen välillä.
Samaan johtopäätökseen viittaa tämä.
Vasemmisto ja osa perussuomalaisista tulkitsevat tätä tietysti niin, että hyvinvointiyhteiskunnan resurssien leikkaukset aiheuttavat syrjäytymistä köyhimpien keskuudessa. Oma tulkintani on se, että vastuun siirtäminen yksilön ja hänen läheistensä toimeentulosta yksilöltä itseltään yhteiskunnalle on ongelmien merkittävä osasyy. Porvaripuolueet ja vihreät ovat tehneetkin jo tässä hengessä leikkauksia nuorten toimeentulotukeen estääkseen sen, että hyvinvointiyhteiskunnan liialliset tuet aiheuttavat nuorten syrjäytymisen. Syrjäytyminen on poliittisesti korrekti termi, jota sopii käyttää myös vaapamatkustajasta, joka loisii työtätekevien kustannuksella ja mätänee moraalisesti limaiseksi klonkuksi. (Suomessa ongelma ei ole vain alaluokalla. Esimerkiksi moni hyvin koulutettu irtisanottava olettaa että yhteiskunnan pitäisi järjestää heille varhaiseläke.)
Libertaari amerikkalainen politiikan tutkija Charles Murray on käynyt läpi valkoisen alaluokan ongelmavyyhtiä ja osoittanut, että alaluokan rappeutuminen on tosiasia. Valkoinen alaluokka ei muussa kuin korkeintaan lain kunnioituksessa ole parempi latino- ja negroidi-alaluokkaa. (Alaluokan suhteellinen osuus on valkoisilla toki pienempi kuin latinoilla ja muistilla, itäaasialaisilla ja eteläaasialaisilla vieläkin pienempi.)
Murray on varsinkin Bell Curve-kirjan takia leimautumut jopa äärioikeistolaiseksi, mutta hänen viimeaikojen kirjansa ovat saaneet kiitosta myös vasemmalta. Hän on mm. asettunut (toki suhteellisen vaatimattoman) kansalaispalkan puolestapuhujaksi.
Valkoisen alaluokan (alin 30%) rappio kuminoituu avioliiton merkityksen romahtamisena ja isättömien lasten määrän räjähtämisenä. Kun miehellä ei ole perhettä eli kun hän ei edes koe sitä porukkaa, joka ehkä asuu samassa asunnossa kuin hän ja jossa hän saa naiselta seksiä, omaksi perheekseen, jonka eteen hänen pitäisi tehdä työtä, mies syrjäytyy usein työmarkkinoilta. Jos ei kokonaan, ainakin hänestä tulee alisuorittaja. Kaikkinainen naapuriapu esimerkiksi lasten kasvatuksessa on alaluokan lähiöissä degeneroitunut siihen, että yksihuoltaja-äiti sysää lapsensa lasten äidinäidille. Rikollisuus on lisääntynyt ja yhteisöllisyys on romahtanut.
Tässä väitteessä ei tietenkään ole sinällään mitään uutta. Murray tuo keskusteluun kaksi uutta asiaa a) raaan tilastotiedon, joka osoittaa ilmiön laajuuden ja b) poliittisen johtopäätöksen. Jättäessään suositukset kirjan loppuun hän tekee kirjastaan helpommin hyväksyttävän myös konservatiiveille ja vasemmistoliberaaleille.
Kopioin tähän muutaman tilasto-tiedon.
Eronneiden osuus avioliiton solmineista on noussut valkoisen alaluokan keskuudessa 35%:iin ja on jatkuvassa nousussa, kun se ylemmän keskuudessa on kymmenen prosentin luokkaa ja tasaantunut. Naimattomien määrä on vastaavasti 25% ja 10%. Myös tyytyväisyys omaan avioliittoon on alaluokan keskuudessa laskenut nopeasti ja on jatkuvassa laskussa, kun taas ylemmän keskiluokan keskuudessa tyytyväisyys omaan avioliittoon on korkea ja nousussa. 40-vuotiaiden alaluokan äitien alaikäisistä lapsista 25% asuu molempien vanhempien luona kun vastaava luku on ylemmän keskiluokan keskuudessa 85%.
Nämä luvut ovat oleellisia erityisesti kahdesta syystä:
1. Heikon vanhemmuuden aiheuttamat ongelmat (lapsiin kohdistuva väkivalta, lasten hyväksikäyttö ja lasten käyttäytymishäiriöt) ovat oleellisesti suurempia yksinhuoltaja- ja uusioperheissä kuin perinteisessä perheessä, jossa lasten vanhemmat ovat avioliitossa keskenään.
2. 30-49 vuotiaat naimattomat ja eronneet miehet ovat yli kolme kertaa todennäköisemmin työmarkkinoiden ulkopuolella kuin naimisissa olevat. Syy- ja seuraussuhde on toki kaksisuuntainen.
Rappion syyt ja eurooppalainen malli
Murrayn mukaan ongelma on suurelta osin se, että USA:han on levinyt eurooppalainen meininki: Euroopassa ihmiselle turvataan valtion kassasta toimeentulo. Se mitä ei kuitenkaan voida turvata on itsekunnioitus. Ihmisellä, joka ei joudu itse tekemään työtä päämääriensä hyväksi ja jolla ei ole edes riskiä todella epäonnistua, ei ole itsekunnioitusta.
Amerikkalaisten pitäisi Murrayn mukaan tehdä selkeä pesäero eurooppalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan. USA:n on panostettava amerikkalaisiin arvoihin, kuten vapauteen perustuvaan omaehtoisuuteen, työhön, naapuriapuun, uskontoon ja yhteisöllisyyteen.
Ylemmän keskiluokan, joka suurelta osalta äänestää demokraatteja ja dominoi mm. mediaa, on Murrayn mukaan kannettava velvollisuutensa ja sanottava selkeä ei rappion edistämiselle. Ylempi keskiluokka osallistuu tähän rappion edistämiseen kahdella tavalla:
a) tukemalla sitä taloudellisesti ja hyväksymällä korkeat verot
ja
b) tukemalla esimerkiksi mediassa relativistista moraalia, missä melkein mikään ei enää ole pahaa, vaan "vaihtoehtoisten perhemuotojen" nimellä edistetään lasten turvattomuutta. Eliiitti on kyllä itse sitoutunut laadukkaaseen vanhemmuuteen, mutta ei ole valmis antamaan laadukasta vanhemmuutta alaluokan lapsille.
Pesäeron tekoa Eurooppaan helpottaa Murrayn mukaan se, että amerikkalaiset tulevat muutamien seuraavien vuosikymmenten aikana näkemään, miten eurooppalainen holhousmalli kaatuu omaan taloudelliseen ja moraaliseen mahdottomuuteensa. Euroopassa ei enää ymmärretä, että ihmisen onnellisuus syntyy omaan aloitekykyyn ja vastuunottoon perustuvasta yrittämisestä ja riskinotosta, yhteisöllisyydestä ja perheestä. Lapset nähdään lähinnä esteenä nautinnon maksimoimisessa. Yksilön ongelmien uskotaan ratkeavan kun hänelle annetaan lisää rahaa sen sijaan että hän joutuisi itse ratkaisemaan ongelmansa. Hyvinvointivaltio ei ole kestävällä pohjalla. Syntyvyyden romahtaminen pakottaa ottamaan runsaasti maahanmuuttajia, joista suuri osa kuitenkin halveksii koko eurooppalaista elämäntapaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)