Integratiivinen nationalismi - organistinen yhteiskuntateoria

Historian Tietosanomissa oli 2001 mielenkiintoinen tarina ns. integratiivisesta nationalismista.

Integrativinen nationalismi oli alunperin ruotsalaisen konservatiivin Rudolf Kjellenin luoma organistinen yhteiskuntateoria, jota Suomessa sovelsivat ja kehittivät vanhasuomalaiset kuten Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen, Niilo Kärjen johtama ryhmä Akateemisessa Karjala-Seurassa (AKS) ja sodan jälkeen entiset AKS-läiset kuten Urho Kekkonen ja suomalaisen sosiaalipolitiikan teoreetikko Pekka Kuusi. Kekkosen toteuttama kommunistien integroiminen yhteiskuntaan ja suomalainen sosiaalipolitiikka olivat integratiivisen nationalismin saavutuksia.

Integratiiviset nationalistit vaativat vahvaa sosialipolitiikkaa luokkaristiriitojen vähentämiseksi. Päämääränä oli kansan eheys ja maanpuolustahto. Köyhien puolustaminen ei ollut arvo sinänsä vaan keino kansan ryhmäkoheesion vahvistamiseksi. Termi (ruotsalainen) kansankoti olikin alunperin Kjellenin keksimä - ei suinkaan sosiaalidemokraattien. Suomessa AKS ja IKL käyttivät suunnilleen samasta asiasta termiä kansankokonaisuus.

Integratiivisten nationalistien ohjelmassa tärkeässä osassa oli myös eugeniikka ja muu aktiivinen väestöpolitiikka.

Boydin ja Richersonin teorian näkökulmasta integratiivinen nationalismi tuntuu melko ajankohtaiselta ideologialta. Globalisaatio ja individualismi ovat äärimmäisissä muodoissaan tulleet tiensä päähän. Yhteiskunnan kokonaisetu on uudelleen otettava yksilön edun rinnalle. Toisaalta integratiivista nationalismia on syytä arvioida kriittisesti - kykeneekö se esimerkiksi ratkaisemaan vapaamatkustajan ongelman.