Huhtikuussa 1940 Norjan kansallismieliset (Nasjonal Samling -puolue) asettuivat tukemaan natsi-miehittäjiä.
Vidkun Quislingia ei varsinaisesti voi kutsua takinkääntäjäksi - hän oli toki kannattanut natsismia jo pitkään ennen miehitystä. Quislingista oli tullut natsi henkisen kehityksen kautta. Hän oli toimiessaan avustustehtävässä 20-luvun alun Neuvostoliitossa nähnyt paljon pahaa ja määritellyt siksi kommunismin ihmiskunnnan pahimmaksi viholliseksi.
Neuvosto-helvetti oli Quislingin suuri kokemus. Quisling sokeutui ja alkoi uskoa, että vain Hitler voi pelastaa Euroopan. Hitler oli Quislingille ainoa vastavoima bolsevismille. Quislingin rooli maailmanhistoriassa on kuitenkin maanpetturin rooli - hän valitsi väärin - ei välttämättä pahuuttaan vaan koska teki katastrofaalisesti väärän arvion.
Nykyajan nuorten kansallismielisten eurooppalaisten sukupolvikokemus on ollut
1. Islamilainen maahanmuutto Eurooppaan ja siihen kiinteästi liittyvä terrorismi.
2. Monikulttuurisuusideologia ja siihen liiittyvä sananvapauden rajoittaminen ja monikulttuurisuusideologiaan kiinteästi liittyvä länsimaisiin arvoihin vihamielisen kulttuurin hyysääminen.
3. Euroopan integraation syveneminen kansallisvaltioiden kustannuksella, mihin on mm. liittynyt suuret rahansiirrot Pohjois-Euroopan maista Kreikan kaltaisiin vastuutonta talouspolitiikkaa harjoittaviin banaanivaltioihin.
4. Kouluttamattomien miesten syrjäytyminen yhä feministisemmästä yhteiskunnasta.
Eurooppalaiset kansallismieliset, jos nyt eivät suorastaan ihailisikaan Putinia, ovat lähteneet yhteistyöhän Suomen pahimman vihollisen Venäjän kanssa kuin äärivasemmisto 60- ja 70-luvuilla. On ajateltu että, että yhteistyöllä Putinin kanssa voidaan saada ongelmat 1 - 4 ratkaistuksi, koska Putinilla ja kansallismielisillä on muka yhteinen vihollinen - monikulttuurinen EU.
Hitler ei voinut pelastaa Eurooppaa kommunismilta, koska Hitler edusti samalla tapaa epätoivottavaa yhteiskuntamallia kuin kommunismi. Baltit olivat kärsineet neuvostomiehityksestä vuoden verran ja merkittävä osa balttien sivistyneistöä oli siirretty Siperiaan. Saksalaisia tervehdittiin siksi 1941 vapauttajina. Todellisuudessa natsien suunnitelmat balttien suhteen olivat vielä ikävämmät kuin kommunistien.
EU:n ja monikultturismin vastustaminen veljeilemällä Putinin kanssa, mitä erityisesti italialaiset, ranskalaiset, itävaltalaiset ja unkarilaiset kansallismieliset ovat harjoittaneet, on omiaan tekemään näistä eurooppalaisista kansallismielisistä Euroopan historian suuria pettureita - uusia quislingeja. Banaanivaltio Italian kansallismielisten veljeily Putinin kanssa on tietysti vielä jollain lailla ymmärrettävää - onhan Italia pitkän matkan päässä Venäjästä.
Suomalaisten kansallismielisten olisi erityisesti tehtävä Ruotsidemokraattien tavoin pesäero näihin italialaisiin, ranskalaisiin ja itävaltalaisiin pettureihin.
Vidkun Quislingia ei varsinaisesti voi kutsua takinkääntäjäksi - hän oli toki kannattanut natsismia jo pitkään ennen miehitystä. Quislingista oli tullut natsi henkisen kehityksen kautta. Hän oli toimiessaan avustustehtävässä 20-luvun alun Neuvostoliitossa nähnyt paljon pahaa ja määritellyt siksi kommunismin ihmiskunnnan pahimmaksi viholliseksi.
Neuvosto-helvetti oli Quislingin suuri kokemus. Quisling sokeutui ja alkoi uskoa, että vain Hitler voi pelastaa Euroopan. Hitler oli Quislingille ainoa vastavoima bolsevismille. Quislingin rooli maailmanhistoriassa on kuitenkin maanpetturin rooli - hän valitsi väärin - ei välttämättä pahuuttaan vaan koska teki katastrofaalisesti väärän arvion.
Nykyajan nuorten kansallismielisten eurooppalaisten sukupolvikokemus on ollut
1. Islamilainen maahanmuutto Eurooppaan ja siihen kiinteästi liittyvä terrorismi.
2. Monikulttuurisuusideologia ja siihen liiittyvä sananvapauden rajoittaminen ja monikulttuurisuusideologiaan kiinteästi liittyvä länsimaisiin arvoihin vihamielisen kulttuurin hyysääminen.
3. Euroopan integraation syveneminen kansallisvaltioiden kustannuksella, mihin on mm. liittynyt suuret rahansiirrot Pohjois-Euroopan maista Kreikan kaltaisiin vastuutonta talouspolitiikkaa harjoittaviin banaanivaltioihin.
4. Kouluttamattomien miesten syrjäytyminen yhä feministisemmästä yhteiskunnasta.
Eurooppalaiset kansallismieliset, jos nyt eivät suorastaan ihailisikaan Putinia, ovat lähteneet yhteistyöhän Suomen pahimman vihollisen Venäjän kanssa kuin äärivasemmisto 60- ja 70-luvuilla. On ajateltu että, että yhteistyöllä Putinin kanssa voidaan saada ongelmat 1 - 4 ratkaistuksi, koska Putinilla ja kansallismielisillä on muka yhteinen vihollinen - monikulttuurinen EU.
Hitler ei voinut pelastaa Eurooppaa kommunismilta, koska Hitler edusti samalla tapaa epätoivottavaa yhteiskuntamallia kuin kommunismi. Baltit olivat kärsineet neuvostomiehityksestä vuoden verran ja merkittävä osa balttien sivistyneistöä oli siirretty Siperiaan. Saksalaisia tervehdittiin siksi 1941 vapauttajina. Todellisuudessa natsien suunnitelmat balttien suhteen olivat vielä ikävämmät kuin kommunistien.
EU:n ja monikultturismin vastustaminen veljeilemällä Putinin kanssa, mitä erityisesti italialaiset, ranskalaiset, itävaltalaiset ja unkarilaiset kansallismieliset ovat harjoittaneet, on omiaan tekemään näistä eurooppalaisista kansallismielisistä Euroopan historian suuria pettureita - uusia quislingeja. Banaanivaltio Italian kansallismielisten veljeily Putinin kanssa on tietysti vielä jollain lailla ymmärrettävää - onhan Italia pitkän matkan päässä Venäjästä.
Suomalaisten kansallismielisten olisi erityisesti tehtävä Ruotsidemokraattien tavoin pesäero näihin italialaisiin, ranskalaisiin ja itävaltalaisiin pettureihin.
2 kommenttia:
Eräässä teoksessa, muistaakseni (ei ole hyllyssäni) tässä
https://www.booky.fi/tuote/mann_chris/hitlerin_sota_pohjoisessa_saksan_sotatoimet_norjassa/9789512063697
mainittiin Quislingin oikeusministerin Sverre Riisnæsin lausuneen asianomaiselle suomeksi käännettynä:
"Minusta tuntuu, että saksalaiset tekevät sinusta pilaa...kuten koko Nasjonal Samlingista..."
Anekdootti ei taustoita lausumaa sen kummemmin, mutta voisin olettaa Vidkunin kysyneen Sverreltä kahden kesken mitä hän oikeasti ajattelee tästä kaikesta; sanokoon aivan suoraan.
Voisin olettaa myös Quislingin tuon jälkeen alkaneen ymmärtää yrittäneensä toimia Norjan kansan ja valtakunnan parhaaksi, mutta epäonnistuneensa jo lähtökohtaisesti raskaimman kautta. Samaan tapaan kuin aikalaisensa ja kollegansa Philippe Pétain.
Jep Pétainille kävi hiukan samalla tavalla. Vaikka hän tuskin alunperin oli tyytyväinen natsimiehitykseen, vaan harjoitti myöntyvyyspolitiikkaa pakkoraossa. Aluksi hänellä oli Ranskan kansan laajat sympatiat päinvastoin kuin Quislingilla.
Mutta lopputuloksena hänkin ajautui historian petturin rooliin - osin aiheesta osin aiheetta. Oliko hän loppuvaiheessa vain vanha mies, joka oli ajautunut keulakuvaksi Ranskan natsihallitukselle vai aktiivinen toimija joka kuitenkin esti mm. Ranskan oman juutalaisväestön lähettämisen keskitysleirille? Pitäisi tutustua aiheeseen paremmin.
Lähetä kommentti