tiistaina, elokuuta 23, 2011

Vapaakaupasta luonnonvarapolitiikkaan ?

Vapaa toimittaja toimittaja ELINA GRUNDSTRÖM kirjoitti tänään HS:n yliössä:

Joidenkin arvioiden mukaan jo vuosien 2008-2009 finanssikriisi merkitsi globalisaatiokehityksen loppua. Valtiot alkoivat tukea kotimaista tuotantoa, nostaa tuontitulleja ja rajoittaa ruoan ja raaka-aineiden vientiä. Samalla kriisi vauhditti vallan ja vaurauden siirtymistä Kiinaan ja muihin runsasväkisiin maihin, joiden kulutustarpeet ovat rajattomat ja jotka eivät oikeasti usko vapaakauppaan vaan luonnonvarojen haalimiseen itselle.

Kiina toimii tehokkaasti. Se antaa aseita Zimbabwen hallitukselle kansan orjuuttamiseen ja saa vastalahjaksi raaka-aineita. Se antaa aseita Burman hallitukselle kansan orjuuttamiseen ja saa vastalahjaksi raaka-aineita. Se antaa aseita Iranin hallitukselle kansan orjuuttamiseen ja saa vastalahjaksi raaka-aineita. Se antaa aseita Päiväntasajan Guinean hallitukselle kansan orjuuttamiseen ja saa vastalahjaksi raaka-aineita. (Euroopan vasemmistoälymystö syyttää USA:ta uus-imperialismista samalla kun Kiina toimii monin verroin töykeämmin kuin USA. No eihän vasemmistoa solidaarisuus elähdytä eikä Afrikan norsujen säilyminen lajina vaan jokin muu.)

Grundström vaati Suomeltakin aktiivista luonnonvarapolitiikkaa: suomalaisten pitäisi tehdä niin kuin parikymmentä vuotta sitten: nostaa katse ohi vaikeuksissa kärvistelevien länsimaiden ja ennakoida, mihin maailma on menossa. 1990-luvun lopussa Suomi nousi lamasta nopeammin kuin muut EU-maat, koska se mukautui talouden globalisoitumiseen. Suomessa nähtiin jo 1980-luvulla, että maailmankauppa oli avautumassa, ja sen mukaan sitten toimittiin. Rahamarkkinat vapautettiin ja Nokiaa tuettiin.

[Tällä kertaa] Suomen pitäisi valmistautua siihen, että kilpailu luonnonvaroista on kiihtymässä. Otetaan vaikkapa kaksi uutista viime viikolta. Helsingin Sanomat kirjoitti 19.8., että Suomen tärkeimpien globaalisti toimivien vientiyhtiöiden pörssikurssit olivat viimeisen kuukauden aikana laskeneet vähintään neljänneksen. Kauppalehti taas kertoi 15.8., että kaivosteollisuuden työpaikat ovat valumassa ulkomaalaisille. Itä- ja Pohjois-Suomessa on avautumassa uusia kaivoksia niin nopeasti, ettei ammattikouluista ehdi valmistua niihin riittävästi työvoimaa.

Kaivosalan tilanne on lievästi sanottuna erikoinen, koska myös kaivostoimintaa harjoittavat yhtiöt ovat ulkomaalaisia. Valtio on tukenut niiden toimintaa sillä perusteella, että ne työllistävät suomalaisia. Suomen pitäisi nopeasti luoda johdonmukainen luonnonvarapolitiikka, joka varmistaa, ettei vastedes enää hölmöillä näin.


3 kommenttia:

Aakke / Miltton kirjoitti...

En pidä huonona asiana sitä, että ulkomaiset firmat kaivavat Suomessa.

Eikä Suomi tarvitse mielestäni luonnonvarapolitiikkaa.

---

Itä- ja Pohjois-Suomessa on avautumassa uusia kaivoksia niin nopeasti, ettei ammattikouluista ehdi valmistua niihin riittävästi työvoimaa.

Huonoa koulutuspolitiikkaa.

Tiedemies kirjoitti...

Ongelmaa ei muodostu siitä, jos ulkomainen firma kaivaa maata Suomessa, ongelma muodostuu siitä, jos tämä maa annetaan käyttöön alihintaan.

Periaatteessa kyse on tulonjaosta. Ajattelutapa voidaan tässä jakaa vasemmistolaiseen, oikeistolaiseen, ja pragmaattiseen. Vasemmistolainen tapa on ajatella, että maassa oleva arvo kuuluu kansalle ja sen kuuluu olla valtion kontrollissa eli sosialisoituna sinänsä.

Toisaalta, oikeistolainen tapa ajatella on, että arvo kuuluu maan omistajalle tai jollekin omistajalle nyt ainakin, ja että omistajuuden legitimiteetin kyseenalaistaminen millään tavalla on "sosialisointia".

Pragmaattinen tapa taas on korostanut hyödyntämisen tehokkuutta. Se joutuu aika-ajoin ristiriitaan sekä vasemmistolaisen että oikeistolaisen ajattelun kanssa. Vasemmistolainen lähestyminen joutuu kriisiin siksi, että joku voi vain tulla ja kaivaa ja rikastua. Oikeistolainen taas siksi, että valtauslaki ei suojele maanomistajaa oikein mitenkään.

Luonnonvarapolitiikan ajaminen on tällaisen pragmaattisen ajattelun tuomista jonkinlaiseksi kansainvälisen politiikan tekovälineeksi. Esimerkiksi Kiina ei välitä siitä, että luonnonvarat, joita se ostaa, on varastettu, sosialisoitu, riistetty, tms.

Oma näkemykseni on osapuilleen se, että pragmaattinen lähestymistapa on oikea, mutta maanomistajien ja jossain määrin myös kansallisten etujen valvominen on tärkeää. Esimerkiksi ei voi olla niin, että jos valtion maille menee joku ja ilmoittaa alkavansa kaivaa, tämä voi vain niin tehdä ja julistaa omistavansa kaiken mitä saa maasta kaivettua. Ei se ole vapaata markkinataloutta, vaan varastamista. Omistajan -- oli se valtio tai joku muu -- pitää saada käypä korvaus.

Jukka kirjoitti...

Jep. Analyysisi vaikuttaa fiksulta.

En tunne tosiaan asiaa hyvin eikä minulla ole tähän voimakasta mielipidettä. Olen kuitenkin monesta lähteestä huomannut, että raaka-aineiden hankkiminen on nykymaailmassa paljolti politiikkaa eikä pelkkää kauppaa.

Luontoihmisenä minua kiusaa se, miten luontoarvoja menetetään kun Kiinan kansantasavalta saapuu johonkin maahan. Kuinka turvassa esimerkiksi Etelä-Afrikan upeat luontoarvot ovat ? Onko Afrikan norsu vaarassa pelkästään tämän kiinalaisen imperialismin takia.

Länsimaat voisivat kerrankin unohtaa omien syyllisyyksien kanssa märehtimiset ja ottaa oikein aktiivisen roolin tässä. Hankkia raaka-ainevaroja mutta samalla huolehtia siinä sivussa pikkuisen myös näistä isoista asioista (luontoarvoista ja ihmisoikeuksista).