Tein matkan Istanbuliin 90-luvun alussa ja luin kirjoja Turkista. Matkalla Istanbulin basaarit, saunat ja moskeijat tekivät minuun suuren vaikutuksen. Suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin Ottomaanien valtion loisto, mielettömyys ja rappio. Nyt lukiessani Salzmannin kirjaa ja Fukuyaman kirjaa jotkut matkan havainnot alkavat hiljalleen loksahtaa paikalleen.
Lainasin jonkun aikaa sitten mielestäni oleellisen havainnon antropologi Salzmannin kirjasta:
Thus the ingenious tribal system, based on balanced opposition, so effectual in supporting decentralized nomads, tends to inhibit societal integration at a more inclusive level, and to preclude civil peace, based on settlement of disputes through legal judgment, at the local level.
Havainto selittää sen miksi demokratialla - tai edes varsinaisella modernilla valtiolla - ei ole juuri kehittymisen edellytyksiä muslimimaissa. Selitys jätti kuitenkin avoimeksi kysymyksen miksi valtion muodostuminen onnistui mm. ottomaaneilta. Mikä oli se instituutiolla jolla tribalismin yli päästiin. Islamin heimokantaisuus oli toki vahvuus kun kalifaattia asein luotiin - mutta se oli valtava painolasti kun olisi pitänyt rakentaa toimivaa yhteiskuntaa.
Itse asiassa jo ibn Khaldun ymmärsi kirkkaasti ongelman ja myös sen ratkaisun - instituutio oli orjuuteen perustuva eliittiluokka. Fukuyama selittää:
the Muslim system of military slavery evolved not out of any kind of religious imperative but as a solution to the problem of state building in the context of strongly tribal societies. Military slavery was invented in the Arab Abbasid dynasty because the Abbasid rulers found they could not rely on tribally organized forces to hold on to their empire. ...
Tribal levies could be quickly mobilized and scaled up for rapid conquest; when unified and inspired by the new religion of Islam, they succeeded in overrunning much of the Middle East and the southern Mediterranean world. But, as we have seen, the tribal level of organization was displaced by state-level organization in China, India, and Europe because it could not achieve sustained collective action.
Muslimien ratkaisu valtion muodostukseen oli siis orjuus - ibn Khaldun meni jopa niin pitkälle että esitti orjuuden islamin pelastajaksi:
The system of military slavery emerged as a brilliant adaptation designed to create a strong state-level institution against the backdrop of one of the most powerfully tribal societies on earth. It was so successful as a means of concentrating and consolidating state power that, in the view of the philosopher Ibn Khaldun, it saved Islam itself as a major world religion
Kaikki ovat tietysti kuulleet ottomaanien epäinhimillisestä tavasta ottaa kristittyjä poikia pakolla vanhemmiltaan. Kaikessa on kuitenkin puolensa. Näitä orjia ei käsitelty huonosti - he faktisesti johtivat Ottomaani-valtiota. Kaikki ministerit olivat orjia - valiojoukot olivat nekin orjia.
Mutta kun orjaluokka onnistui saamaan sulttaanin näkökulmasta liikaa valtaa, orjaluokka sai mennä. 4000 janissaaria poltettiin kasarmeihinsa Mahmud II:n valtakaudella 1826.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
12 kommenttia:
Bosporinsalmen kaunpungin nimi on meille eurooppalaisille Konstantinopoli.
Mutta miksi osmanit onnistuivat niin nopeasti luomaan tehokkaan valtion? Siksi koska laskivat sen valmiisiin, yli kaksituhatvuotisiin raameihin, tahtoo sanoa bysanttilais-roomalais-kreikkalaisiin rakenteisiin.
Mitä sanot orjista, on ehdottomasti totta. Konstantinopolin seraljin puhutuin kieli, melkeinpä jonkinlainen lingua franca oli vielä 1800-luvun puolimaissa eteläslaavi, sillä vaikutusvaltaiset balkanilaistaustaiset hoviorjat käyttivät koko ajan äidinkieltään.
Michelange:
Bosporinsalmen kaunpungin nimi on meille eurooppalaisille Konstantinopoli.
Tulin kaupunkiin illan suussa enkä tiennyt vielä Turkista juuri mitään. Työssä oli ollut kiire enkä ollut kuin ehtinyt ostaa kuin jonkun matkakirjan.
Asuin maineikkaassa jos hiukan rappeutuneessa Pera Palacessa. Oli kylmä ja lunta satoi. Lähdin kävelemään. Ensimmäinen huomioni oli miten hiukan muista poikkeavaa porukkaa kerääntyi yhteen paikkaan ja meni hämärästä ovesta sisään.
Aikani katseltuani uskaltauduin ovelle asti. Ovesta ei nähnyt sisään koska metrin päässä ovesta oli seinämä. Ihmiset kävelivät ovesta vasemmalle ja oikealle. Ihmisiä oli varsin paljon. Talo näytti aivan tavalliselta kerrostalolta.
Menin aivan lähelle ja näin että seinämässä oli hämärä miehen kuva. Kristus.
Menin hotelliin ja aloin lukea kirjaa - ymmärsin että kyseessä oli Armenialainen kirkko.
Pera on se alue missä kreikkalaisetkin asuivat. (Siellä asuivat kai genovalaiset kauppiaat ja muut ulkomaalaiset silloin kun Istanbul oli Konstantinopoli.)
Kreikkalaiset ajettiin pois kai Kyproksen kriisin aikaan melkein kaikki. Kävin Peran kreikkalaisessa kirkossa. Siellä oli jumalanpalvelus. Viisi mummoa.
Kävelin Peran puolen asuinkaduilla. Aivan eurooppalaisen näköisiä taloja. Asukkaat katselivat vierasta minusta hiukan epäluuloisesti. Ehkä luulottelin. Ehkä he luulivat minua kreikkalaiseksi kotiseutumatkailijaksi. (Näytän ulkomuodoltani ehkä etelänmaalaiselta.)
Suhtaudun kaksijakoisesti ortodoksiseen Konstantinipoliin. Koen kreikkalaiset osin eurooppalaisen sivistyksen edustajiksi osin ortodokseiksi samaan tapaan kuin venäläiset ja serbit. Eikö Euroopan läpi kulje sivistyksen ja barbarian raja ? No en ehkä kutsuisi venäläisyyttä suorastaan barbariaksi, olen toki Tsehovin ystävä. Mutta kuitenkin eikö Lvov ole uniaattikapunkina Länsi-Eurooppaa ja Kiova, Ateena, Belgrad, Bukarest, Pietari ja Moskova jo jotain muuta.
Konstantinopolin seraljin puhutuin kieli, melkeinpä jonkinlainen lingua franca oli vielä 1800-luvun puolimaissa eteläslaavi, sillä vaikutusvaltaiset balkanilaistaustaiset hoviorjat käyttivät koko ajan äidinkieltään.
Mielenkiintoista. Helppo uskoa. Turkkihan ei ollut Ottomaanien virallinen kieli vaan ottomaani, jota kai lähinnä hovissa käytettiin.
Se oli kai Urdun tyyppinen kieli siinä mielessä että siinä oli paljon persian (ja arabian) lainoja eikä kansa sitä kai juuri puhunut.
Koulukieli se ehkä kuitenkin oli. Kyproslainen ystäväni kertoi että häne muslimisuvussaan yksi yksinkertainen vesa laitettiin kreikkalaiseen kouluun koska poika ei oppinut persialaisia kirjaimia. (Hänestä tuli kai samalla sitten kristitty.) Kaikki kyproslaiset maalaiset puhuivat kotona alunperin kreikkaa - muslimeja aletiin kutsua turkkilaisiksi.
Deviširme, jep. Sillä - ja arabien mamelukkijärjestelmällä - oli paha taipumus muuttua itse itseään hallitsevaksi eliitiksi.
Orjasotilasjärjestelmä toimi niin kauan kun se a) pysyi ehdottoman uskollisena sulttaanille ja b) sulttaanit olivat vahvoja. Heti, kun valtaan nousi sulttaani, joka ei ollut isänsä veroinen, orjasotilaat tekivät hänestä nukkehallitsijan.
Ja se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin.
Egyptissä orjasotilaat, mamelukit, kertakaikkiaan kaappasivat vallan täysin 1254. Vuoteen 1517 asti Egypti oli käytännössä orjien hallitsema sotilasdiktatuuri.
Turkissa tämä tapahtui Murad IV:n kuoltua 1640. Hänen veljensä Ibrahim I, joka kaappasi vallan, oli julma, vainoharhainen ja heikko, ja hän mieluummin viihtyi haaremissa kuin hallintotöissä tai sotilasleirissä. Janitšaarit hallitsivat armeijaa kuin jokin pretoriaanikaarti ikään. Ibrahim I:n kuoltua 1648 alkoi nukkehallitsijoiden aika, "naisten sultanaatti", jossa sulttaanien äidit käyttivät valtaa janitšaarien tuella käyttäen poikiaan nukkehallitsijoina, ja jos joku sulttaani tai sulttaanin poika näytti olevan liian fiksu, hänet kuristettiin jousenjänteellä kuoliaaksi.
Janitšaareille kävi kuin aikoinaan Rooman yhtenäisvaltakunnan pretoriaanikaartille. Siitä tuli valtio valtiossa. Se piti valtaa ja esti kaikki reformit, jotka olisivat uhanneet sen statusta. Turkista tuli "Euroopan sairas mies" ja kristityt valtiot vetivät oikealta ohi. Vasta kun janitšaarit olivat kaataneet 1826 kattilansa kumoon yhden kerran liikaa, sulttaani Mahmud II totesi, että nyt saa riittää, ja janitšaarit tuhottiin. Armeija uudistettiin eurooppalaiseen malliin.
Kiitos, RM.
Et siis ole eri mieltä itse väitteestä että orjasotilas-instituutio oli välttämätön paha yhteiskunnassa jossa jokainen muslimi ajoi vain oman heimonsa etua?
Mikä olisi vastaava institutio joka voisi "pelastaa" nykyajan arabimaan.
Palkkasoturi? Yhtä huono ratkaisu.
Demokratia? Ei ratkaise perusongemaa.
Kreikka ja Turkki suorittivat keskenään väestön vaihdon. Kreikkalainen väestö oli ongelma Turkissa, ja turkkilainen vähemmistö oli ongelma kreikassa joten asia ratkaistiin päittäin.
On eri asia puhua palkka-armeijasta ja palkkasotilaista kuin ammattiarmeijasta ja ammattisotilaista. Ammattiarmeija on oikeastaan sama kuin vapaaehtoisarmeija.
Palkkasoturi tarkoittaa käytännössä yksityissotilasta. Palkkasoturiarmeija on yksityisarmeija, joka on koottu yksityishenkilöistä. Se ei ole minkään tunnustetun valtion virallisen armeijan sotilas, joka olisi tunnustettu sodankäynnin osapuoli. Niitä ei myöskään koske kansainväliset sodankäynnin lait ja sotavankeja koskevat lait.
Tässä Wikipedian artikkelissa todetaan palkkasotilaan olevan eri kuin ammattisotilas. Esimerkiksi Suomen asevoimissa kantahenkilökuntaan kuuluva on henkilö ammattisotilas joka saa palkkaa.
En ymmärrä oikein vieras sinun kommenttisi relevanssia itse asian osalta. Palkkasotilaaksi Gaddafin palkkaamia murhaajia nyt kuitenkin kutsutaan. En väittänytkään että kyseessä on mikään kunniallinen ammatti.
Orjasotilasjärjestelmä on vähän kuin talvipakkasella laskisi housuunsa. Lämmittää hetken, mutta ennemmin tai myöhemmin on entistä kylmempää. Jokaisessa dynastiassa tulee vastaan tilanne, jossa uusi sulttaani on heikko tai häneltä jää ainoastaan alaikäinen, manipuloitavissa oleva poika, jäljelle.
Despotioiden ongelma yleensäkin on, etteivät hallitsijat voi luottaa omaan kansaansa ja omiin ylimyksiinsä. Tästä syystä jokaisella despootilla on aina ollut ulkomaisista palkkasotureista koottu henkivartiostonsa. Raamatun Daavidilla oli kreetit ja pleetit, Bysantissa varangikaarti ja Persiassa hopliittikaarti. Nuo palkkasoturit ovat ehdottoman uskollisia hallitsijalleen, koska heillä ei ole kansan tukea.
Ja kun tällainen heikko hallitsija tulee - se tulee ennemmin tai myöhemmin - niin orjasotilaat yleensä tällöin ottavat ohjat käsiinsä. Despotia muuttuu sotilasdiktatuuriksi.
Mikä olisi vaihtoehto? Ensimmäisenä tulee mieleen koota henkivartiosto ulkomaisista palkkasotureista kuten Bysantissa. Sen ongelma on, että jos jostakin syystä uusia palkkasotureita ei enää saada, kaarti näivettyy. Toinen vaihtoehto on koota kaarti oman maan ylimystöstä - ja ottaa heidän lapsensa panttivangeiksi.
Ongelmana on despotioissa ja teokratioissa yleinen täydellinen luottamuksen puute. Kun kansakunnassa ei ole mitään koheesiota eikä mitään yhdistävää tekijää, minkäänlaisen kansalaisyhteiskunnan kokoaminen on käytännössä mahdotonta. Orjasotilasluokka on self-defeating strategy - se toimii vain niin kauan kun sulttaanit ovat vahvoja. Heti kun tulee yksikin heikko, tapahtuu vallankeikaus.
Gaddaffin taakse järjestäytyneet ulkomaalaiset onnenonkijat ovat juurikin palkkasotureita. Ammattisotilaat puolustavat omaa kansaansa ja valtiotaan; palkkasoturit hallitsijaansa.
On kuitenkin huomattava että ongelma ei liity pelkästään despotiaan vaan myös demokratiaan.
Jos jokainen virkamies ja jokainen sotilas ajaa demokratiassa vain omaa etuaan, eikä mikään virkamiesetiikka, ideologia, periaate, taloustieteen tehokkuus-ajatus tms. vaikuta nepotismin rinnalla demokratialla ei ole edellytyksiä kasvaa.
Tai jos ei ole olemassa edes suppeaa ihmisryhmää joka ei kuulu näihin heimoihin.
Mikä olisi vastaava institutio joka voisi "pelastaa" nykyajan arabimaan.
Palkkasoturi? Yhtä huono ratkaisu.
Itse asiassa ei. Suomalaiskaarti voisi toimia oikein mainiosti. Olennaista on, että tuon joukon tulee olla ensisijaisen uskollinen hallitsijalleen - sillä ei saa olla mitään siteitä mihinkään maan tai kansakunnan ryhmittymään - ja toissijaisesti valtiolle. Suomalaiskaarti voisi toimia mainiosti: sotilaat jostain kaukaa, he edustavat toista uskontoa, he ovat erinomaisia sotilaita ja he ovat uskollisia valtiolle. Oma kysymyksensä on, voisivatko he järjestää vallankeikauksen.
Mitä tuo kattilan kumoonpotkaisu tarkoittaa? Janitšaarien yksikkötunnus oli julmetun suuri kattila, kazan, jossa keitettiin ruokaa koko rykmentille kerrallaan. Kattila oli, paitsi aktuaalinen keittoväline, myös uskollisuuden symboli; janitšaarit saivat ruokansa sulttaanilta ja kattila symboloi tätä suhdetta. Kattilat otettiin mukaan sotaretkille.
Jos ja kun tuo kattila kaadettiin kumoon, se oli merkki siitä, että nyt ei oltu tyytyväisiä sulttaaniin ja janitšaarit kapinoivat.
Tuo suomenkielinen palkkisartikkeli on erittäin vajavainen ja yleistävä, eikä kelpaa epätarkkuuksiensa takia lähteeksi.
Aluksi, palkkasoturin määritelmä on ongelmallinen, ja todennäköisesti tulee jäämään sellaiseksi. Tämä johtuu kansainvälisen järjestelmän luonteenomaisesta jatkuvasta kehityksestä, jolloin aiemmin ehkä tyhjentävästi määritelty asia ei ole sitä enää muutaman vuosikymmenen päästä kun järjestelmässä kaikki ilmiöt elävät ja hakevat jatkuvasti uutta muotoa ihan luonnostaan.
Kansallisten armeijoiden voittokulku alkoi vasta suurinpiirtein Napoleonin sotien aikana, ehkä hieman ennen Napoleonia. Koska palkkasoturius ei kuitenkaan koskaan kadonnut, asiasta on kirjoitettu useita eri määritelmiä, osa hieman aiemmin ja viimeisimmät aivan vasta.
Yksi keskeinen määritelmä on viitattu Kansainvälisen humanitäärisen oikeuden (ent. Sodan oikeussäännöt jotka käsittävät myös vankien ja siviiliväestön kohtelun) listaus jonka kaikki ehdot pitää täyttyä että henkilö olisi palkkasotilas (Suomiwikissäkin mainittu Geneven lista). Toinen määritelmä on YK:n määritelmä, joka on miltei identtinen KHO:n määritelmään, joskaan ei aivan täysin. Kolmas määritelmä löytynee myös Afrikan Unionilta - joskaan sitä ei taida olla ratifioinut kovin moni Afrikan maa (ilmeisistä syistä). Ja muistaakseni Etelä-Afrikalla on sattuneesta syystä myös ihan omansa, viitaten heidän poikkeuksellisen tiukkaan palkkasotilaslainsäädäntöönsä.
Määritelmä on siksikin hajanainen, että ensinnäkin palkkasotilaita käytetään kansallisvaltioiden kahakoissa eikä ole kansallisvaltion edun mukaista osallistua palkkasotiloimisen tyhjentävään määrittelyyn kieltämisestä puhumattakaan, kun niistä on hyötyä. Toisekseen kansallisvaltioiden keskipäivän aurinko on jo kääntynyt laskuun, zeniitti meni jo. Vaikka lasku on hidasta, lieveilmiönä painopiste sodankäynnissä on taas pikkuhiljaa siirtymässä sinne missä se alunperin on ollut eli sodan yksityistymiseen, tai paremminkin ei-kansallisvaltioitumiseen.
Seurauksena on erilaisia paramilitarioita ja sotilaspalveluyrityksiä. Nämä kaikki eivät suinkaan ole palkkasotilaita - semminkin kun määrittely, kuten todettu, on ongelmallinen ja hajanainen.
Kansainvälisen humanitäärisen oikeuden (ent. Sodan oikeussäännöt) näkökulmasta, joka on siis KANSALLISVALTIOn näkökulma, keskeinen ero palkkasotilaan ja kansalllisarmeijan sotilaan välillä on se, että jälkimmäinen nauttii virallisen sotilaan erikoissuojelua jonka takia häntä ei voida tuomita rikollisena oikeudessa sotatöistä jotka ovat Kansainvälisen humanitäärisen oikeuden mukaisia (eli eivät ole siis sotarikoksia). Sensijaan palkkasotilaalla ei ole "oikeutta sotia" eli osallistua sotatöihin kuten sotilaallinen voimankäyttö josta usein seuraa tappamista. Jos näin käy, osallistuminen oikeuttaa ottamaan palkkiksen kiinni, ja tuomitsemaan paikallisten lakien mukaan tavallisena rikollisena eikä pitämään tuomioilta suojeltuna sotavankina joka palautetaan rankaisematta viholliselle.
Sensijaan myös palkkasotilaita koskevat yleiset inhimillisen suojelun periaatteet, eli häntä ei saa teloittaa ja kiduttaa jne. Hän ei vain nauti sotilaan oikeusasemaa Kansainvälisen humanitäärisen oikeuden silmissä - jos siis KHO on se tarkastelukohta jonka perspektiivistä asiaa tutkitaan.
Henkilökohtaisesta mielestäni paras mahdollinen määritelmä nykyaikaiselle palkkasotilaalle on tutkija Peter W. Singerin kirjassa Corporate Warriors: The Rise of the Privatized Military Industry (Cornell University Press, 2003). Tein aiheesta seminaaritutkielman Yhdysvaltalaisessa yliopistossa jolloin jouduin perehtymään asiaan jonkin verran pintaa syvemmältä.
Lopuksi: Itsekään en ymmärtänyt miksi palkkasotilaan ja kansallisen armeijan sotilaan ero liittyy kirjoittajan ja kommentoijien käymään keskusteluun?
Kiitos hyvästä kommentista.
Vaikka lasku on hidasta, lieveilmiönä painopiste sodankäynnissä on taas pikkuhiljaa siirtymässä sinne missä se alunperin on ollut eli sodan yksityistymiseen, tai paremminkin ei-kansallisvaltioitumiseen.
Alunperin sana ihmetyttää. Tarkoittanet kuitenkin jotain keskiaikaa tai sellaista.
Rooman tasavallan alkuaikana - metsästäjä-keräilijöistä tai Spartasta puhumattakaan - sotajoukot kai eivät olleet mitään yksityisiä juttuja.
Juuri niin, tarkoitan myöhäistä keskiaikaa ja varhaismodernia aikaa vrt nykyaikaan, lähinnä vertailuna yksityisen ja kansallisen välillä.
Toisaalta varhaisemmat armeijat eivät käsittääkseni olleet myöskään niin yksiselitteisiä kansallisia armeijoita kuin voisi kuvitella ja käsittää.
Julius Caesarin kirjassa Gallian sota on yritetty saada aikaiseksi jonkinlaista esinationalistista "me henkeä", (tosin tämä voi olla älykkään johtajan tarkoitushakuista propagandaa mutta heijastelee aikalaiskuvauksena ilmiötä kuitenkin ja siitä huolimatta) ja ovathan kreikkalaiset kaupunkivaltiot olleet myös hyvin kansallismielisiä? Toisaalta Perisan jättiarmeijat taas eivät....
...en tunne tuon ajan sodankäyntiä kuin etäisesti, mutta nämä armeijat yleensä leimaantuivat ehkä enemmän hallitsijaan ja johtajaan kansan ja maan sijasta?
Lähetä kommentti