Uusateismi, uskonnollisuus ja suvaitsemattomuus

Uusateisti Jussi K. Niemelän toimittama suomalainen uusateismin esitys Mitä Uusateismi tarkoittaa? eroaa edukseen ainakin monesta kansainvälisestä uusateismin fanaattisesta esityksestä, kuten biologi ja uusateisti Richard Dawkinsin Jumalharhasta.

Kirjassa on annettu tilaa ei vain tavanomaiselle uusateistiselle argumentaatiolle, vaan myös uskontotieteellisille analyysille, joka ei kohdistu vain uskontoon vaan myös uusateismiin itseensä. Uskontotietelijöiden puheenvuorot eivät tällä kertaa rajoitu vain kognitiivisiin uskontotieteilijöihin.

Kognitiivisen uskontotieteen sinänsä arvokas teoria, että uskonnon synty ja säilyminen selittyy sitä kautta että ihmisellä on evoluution myötä syntynyt hyperaktiivinen agency detection module , joka näkee päämäärätietoisia toimijoita (elävien olentojen kaltaisia olentoja kuten henkiä) sielläkin missä niitä ei ole, on niin lähellä uusateistien väitettä että uskonto on mielen virus, että uusateistit suosivat yleensä kognitiivista uskontotiedettä. Kognitiivinen uskontotiede antaakin eittämättä paljon vahvemman tieteellisen perustan uusateisteille kuin julistavien ateistien Dawkinsin, Harrisin ja Hitchensin tekstit.

Dawkinsin kreationismin vastaisen argumentaation arvoa en halua tosin minäkään missään nimessä kiistää, mutta Dawkinsin kiihkeä argumentaatio Jumalan olemassaoloa vastaan ei vakuuta kuin ateismiin uskovia. Mitään uskontotiedettä se ei ainakaan ole. (Koska Suomen uusateistit ovat innokkaita wikipedian päivittäjiä suomalaisen wikipedian Uskonnon Alkuperä -artikkelissa on pitkä teksti Dawkinsista vaikka vastaavassa englanninkielisessä artikkelissa Dawkinsia ei ole mainittukaan.)

Uskontotieteilijä Kimmo Ketolan kriittinen artikkeli Niemelän kirjassa täydentää siis muuta kirjaa hienolla tavalla. Niemelä olisi voinut ottaa kriittisen puheenvuoron joltain kasvatustieteen professori Puolimatkan kaltaiselta kreationistilta, mutta ei ole ottanut.

Ketola käsittelee erityisesti kysymystä, mikä suvaitsemattomuuden ja uskonnollisuuden suhde on, yhteiskuntatieteen tilastollisen metodologian avulla. Ketola osoittaa, että uskonnollisuuden ja suvaitsemattomuuden välillä ei ole selkeää korrelaatiota saati sitten syy-seuraus-suhdetta.

Sen sijaan korrelaatio on Ketolan mukaan selkeä minkä tahansa ryhmäkuntaisuuden ja suvaitsemattomuuden välillä. Näin ollen rukoileva harras uskova ei tyypillisesti ole suvaitsematon vaan ehkä pikemmin jopa suvaitseva, kun taas voimakas identifioituminen uskonnolliseen yhteisöön ja osallistuminen uskonnollisiin tilaisuuksiin nostaa suvaitsemattomuutta toisella tapaa uskovia kohtaan.

Tältä pohjalta voidaan muodostaa vaihtoehtoinen hypoteesi uskonnon ja väkivallaan yhteen kietoutumisen mekanismeista. ... ulkoryhmiin kohdistuvia ennakkoluuloja, syrjintää ja väkivaltaa voidaan selittää liittoutumiin sitoutumisen voimakkuudella.

... on syytä ottaa vakavasti tulos, että uskonnolliset uskomukset sinällään eivät ennusta sen enempää ennakkoluuloja kuin väkivaltaakaan. ... on jopa merkkejä siitä, että hartauteen suuntautuvalla uskonnollisuudella voi olla ... suvaitsevaisuutta lisäävä vaikutus...

Uskonnon suvaitsemattomuutta ja väkivaltaa lisäävä vaikutus voidaan helposti selittää liittoutumisen vahvistamiseen tähtäävällä käyttäytymisellä.... [uskonnollisiin] tilaisuuksiin osallistuminen vahvistaa liittoutumille ominaista käyttäytymistä.

Kollektiiviset rituaalit ja jyrkät uskomukset eivät kuitenkaan ole pelkästään uskonnoille ominaisia, vaan niitä tavataan myös maallisissa yhteyksissä. ...

Uusateistit johtavat siten ihmisiä harhaan julistamalla syntipukiksi [suvaitsemattomuuteen] uskonnollisen uskon. Ajatus siitä, että maailma olisi parempi paikka elää, kunhan sieltä kitkettäisiin uskonnollinen usko voi olla vaarallinen harhakuvitelma. Uusateistien esittämät lääkkeet konfliktien korjaamiseksi, kuten uskontojen suvaitsemisen lopettaminen ja ateistisen identiteetin vahvistaminen, ovat nimittäin omiaan pahentamaan tilannetta. Näillä keinoin vahvistetaan juuri niitä asioita, jotka tieteellisen tutkimus on paljastanut suvaitsemattomuuden ja väkivallan polttoaineiksi.

Itse en tietenkään näe ryhmäkuntalaisuutta pelkästään suvaitsemattomuuden lähteinä. Onhan jopa vahvoja viitteitä siihen, että ryhmäkuntalaisuus on kietoutunut siihen persoonallisuusrakenteeseen, jota kuvastaa altruismi.

En myöskään ajattele, etteikö suvaitsemattomuuden takana JOSKUS ole täysin perusteltua tietoa. Johonkin ryhmään kohdistuva karsastus voi perustua yhtä hyvin karsastajan vääriin ennakkoluuloihin kuin karsastettavan ryhmän haitallisiin tai vaarallisiin ominaisuuksiin karsastajan kannalta.

Mutta suvaitsemattomuuden edistäminen on vääjäämättä vaarallista. Aina.

En myöskään ottanut tässä postauksessa kantaa siihen, missä määrin uskonnollisuus (uskonnollinen käyttäytyminen) nostaa tai laskee yksilön omaa elämisenlaatua.

Luottamus, hyvinvointiyhteiskunta ja kestävyys

Kansankokonaisuuden aihepiiriä kosketeltiin tänään Tekniikassa ja Taloudessa. Lainaan pätkän:

Hyvinvointiyhteiskunnan syntyehto on, että kansalaiset luottavat toisiinsa.

Luottamus on olennaista, jos halutaan eroon korruptiosta ja järjestelmän hyväksikäytöstä ja samalla halutaan taata yksityiselle sektorille toimintavapaudet, jotka mahdollistavat tuottavuuden kasvun.

Mutta onko hyvinvointiyhteiskunta muna, josta kansalaisten keskinäinen luottamus kuoriutuu? Kumpi oli ensin?

Aina tähän asti sosiaalipolitiikan tutkijoiden valtaosa on vakuuttanut, että vahva hyvinvointiyhteiskunta on kansalaisten välisen luottamuksen synnyn ehto.

Todellisuudessa asia on täsmälleen päinvastoin, ilmenee tuoreesta tanskalaistutkimuksesta.

– Hyvinvointivaltiota ei voi syntyä, ellei ole luottamusta. Todellisuudessa kansalaisten välisellä luottamuksella on syvät historialliset juuret, jotka ulottuvat kauas aikaan ennen hyvinvointiyhteiskuntaa, sanoo professori Christian Bjørnskov Aarhusin yliopiston taloustiedekunnasta.

– Vielä tänäkin päivänä Yhdysvalloissa on kansalaisten välinen luottamus korkeinta pohjoismaisten siirtolaisten jälkeläisten joukossa. He ovat muuttaneet maahan ennen hyvinvointivaltiota, joten tämä on yksi osoitus siitä, että Pohjoismaissa vallitseva luottamuksen taso on vanhempi kuin hyvinvointivaltio.

Bjørnskov ja Lundin yliopiston professori Andreas Bergh ovat tutkineet oloja 77 eri maassa verraten muun muassa kielioloja, ilmastoa, hallintomuotoa ja historiaa.

Uskon ja luottamuksen puutteella on kohtalokkaat vaikutukset hyvinvointiin.

– Jos kansalaiset petkuttavat ja lahjovat toisiaan, julkinen kulutus ampaisee kattoon ja hyvinvointivaltio hajoaa palasiksi, kuten Kreikassa on käynyt, Bjørnskov selittää.

Pohjoismaat haavoittuvia

Luottamuksen kannalta pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat huipulla. Pohjoismaat ovat siten myös enemmän riippuvaisia hyvin toimivasta ja korruptiottomasta virkavallasta.

– Mitä enemmän luotamme kadunmieheen ja mitä suuremmaksi hyvinvointisysteemimme kasvaa, sitä haavoittuvampia olemme systeemin hyväksikäytölle. Valtio ottaa huikean vastuun, verotaakka nousee korkealle, ja tämä altistaa valtion väärinkäytöksille, Bjørnskov sanoo.

Bjørnskovin mukaan kansalaisten välinen luottamus on ylpeyden aihe. Sen seurauksena on pienemmät kulut, vähemmän huijausta ja vähemmän sääntöjä, jolloin liiketoiminta on vapaampaa.

Yhteiskunnissa, joissa luottamuksen taso on matala, työolosuhteita ja jopa palkkaa pyritään sääntelemään tiukasti.

– Tanskalaisessa mallissa työmarkkinaosapuolet pääsevät sopimukseen ilman hallituksen väliintuloa, mikä on johtanut parempaan tuottavuuteen.

Nokian romahdus - kääntyykö älypuhelinten markkinaosuus jo nousuun ?

Nokian markkinaosuus älypuhelimissa oli viime kesänä pudonnut 15,2:een vuotta aiemmasta 38,1:stä prosentista. Lokakuussa raportoitiin torjuntavoitosta ja pientä optimismia oli ilmassa.

Todellisuus Britanniasta - markkinalta johon Nokia on Windows Phone -strategiallaan erityisesti panostanut - kertoo tämänhetkisestä tilanteesta:

Älypuhelimien hintavertailuja suorittavan Mobilesplease-blogin kyselyn mukaan loppuvuodesta julkaistun Lumia 800:n markkinaosuus verkkomyynnistä oli 0,17 prosenttia marraskuussa. Verkkokaupan myydyin malli oli Samsung Galaxy S II, joka kahmi 16,13 prosentin markkinaosuuden. Toiseksi myydyin oli Applen iPhone 4 16GB black (10,24%) ja kolmanneksi myydyin iPhone 4S 16GB black (5,50%). Applen puhelimien yhteenlaskettu markkinaosuus oli 17,8 prosenttia.

Kyselystä kuitenkin selviää, että Lumia on parantanut myyntiään joulukuussa. "Indikaattoreiden mukaan Lumia 800:n myynti on tuplaantunut, mutta markkinaosuus on edelleen alle prosentin luokkaa, mikä on luultavasti vielä kaukana siitä, missä Nokia haluaisi sen olevan", Mobilesplease kirjoittaa.

Vahvan keskusvallan vaatijat liikkeellä

Kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi kirjoittaa tänään HS:n Vieraskynässä, että [Euroopan] Kriisi vaatii EU:n poliittista yhdentymistä. Mielenkiintoista kirjoituksessa on, että Koskenniemi menee vielä pidemmälle kuin normi-integraatiion vaatijat, jotka ovat viime aikoina vaatineet lähinnä budjettikuria eli budjettivallan osittaista siirtämistä Brysseliin.

Koskenniemi nimittäin vaatii vallan keskittämistä eurooppalaiselle hallitukselle ja demokraattisesti valitulle parlamentille, joiden tehtävänä on talousongelmien lisäksi taata hyvinvointiyhteiskunnan säilyminen. Lisäksi uuden valtakeskittymän pitäisi ryhtyä harjoittamaan tulonjakopolitiikkaa niin, että etelän ja pohjoisen tuloerot madaltuisivat.

Usein ajatellaan, että EU:n kriisissä on valittava kahden vaihtoehdon väliltä: on joko tiivistettävä talousliittoa tai sitten palattava kansallisvaltioiden maailmaan. Tämä on väärin.

Valittavana on myös kolmas vaihtoehto, joka korostaa nykyisten ongelmien poliittista luonnetta. Ratkaisua on haettava Euroopan unionin poliittisen toimintakyvyn ja hyväksyttävyyden lisäämisestä. Vain näin voidaan päästä eroon kriisiä pahentavasta byrokraattisten osaratkaisujen kierteestä.

...

Globaalien markkinoiden synnyttämään kriisiin voidaan vastata vain poliittisen yhdentymisen avulla. Tähän tarvitaan kolme instituutiota: vahva eurooppalainen hallitus, vahva parlamentti ja vahva perustuslaki.

Vain vahva keskusvalta voi päättää niistä Euroopan sisäiseen tulonjakoon liittyvistä toimista, jotka ovat tarpeen Euroopan talouden tasapainottamiseksi luopumatta koko EU:n kattavan hyvinvoinnin periaatteesta.

Alussa olisi välttämätöntä toimia pohjoisen ja etelän välisen hyvinvointikuilun poistamiseksi. Tämä merkitsisi lyhyen aikavälin uhrauksia pohjoisen rikkaissa maissa sekä valtiokoneiston ja yhteiskunnallisten instituutioiden uudistamista etelässä.

Markkinoiden vaatimuksiin reagoitaisiin maltillisesti, säilyttämällä pitkän aikavälin poliittinen tavoite eli demokraattinen hyvinvointiyhteiskunta.

Tuntuu siltä, että Koskenniemi uskoo, että myös hyvinvointivaltion kestävyysvaje ja kaikki muutkin mahdolliset ongelmat ratkeavat, kunhan vain kaikki valta keskitetään Brysseliin. Ei tarvita siis vain lisää integraatiota vaan tarvitaan myös lisää sosialidemokratiaa Euroopan tasolle.

Ajatus kaatunee omaan mahdottomuutensa? Varsinkaan hyvinvointivaltion kestävyysvaje voi tuskin ratketa sillä, että ongelma siirretään Euroopan tasolle. Jos kestävyysvaje ei ratkea edes paikallisesti, ei se ratkea varmasti Euroopan tasollakaan.

Euroopan tasoiseen tulonjakopolitiikkaan ei taas ole poliittista tahtoa.

Vaclav Havelin muistolle

Suuri eurooppalainen humanisti Václav Havel on kuollut. Václav Havel joutui istumaan useita vuosia vankilassa mielipiteidensä takia kommunistisessa Tsekkoslovakiassa. Lainaan tähän suoraan yleisöosastonkirjoituksen HS:ltä.

Václav Havel oli eurooppalainen sankari

Miksi toivon, viisauden ja vapauden soihtu ei valaissut suomalaisten tietä kylmän sodan aikana? Suomi oli itsenäinen valtio, mutta olimme kyyryssä rautaesiripun varjossa erityisesti presidentti Urho Kekkosen aikana. Toisin kuin me suomalaiset, Václav Havel, Lech Walesa, Lennart Meri ja tuhannet muut taistelivat Neuvostoliiton satelliittivaltioissa kommunismin valhetta ja pakkovaltaa vastaan.

Kylmän sodan ajan eurooppalainen sankari oli Havel, ei Kekkonen. Uusi ja laajentuva Eurooppa perustuu Havelin henkiseen perintöön, ei Kekkosen. Nämä tosiasiat tulisi vihdoinkin tunnustaa.

Meidän tulee kansakuntana kohdata avoimesti ja rehellisesti lähihistoriamme, myös sen pimeät puolet Tiitisen listoineen. Olemme sen tuleville sukupolville velkaa. Onneksi viimeisetkin jo kylmän sodan aikana eliittiin kuuluneet vaikuttajat ovat siirtymässä eläkkeelle ja jättämässä paikkansa niille, joiden ei ole tarvinnut kyyristellä rautaesiripun varjossa.

Toivottavasti on tullut myös sen aika, että Suomen lähihistoria kirjoitetaan avoimesti, rehellisesti ja itsekriittisesti uudestaan. Tosiasioihin ja rehellisyyteen perustuva menneisyyden hallinta on edellytys kansakunnan menestykselle tulevaisuudessa.

Hannu Salo
Kirkkonummi

Hannu Salo osuu suurelta osin asian ytimeen mutta on optimismissaan väärässä. Suomi on edelleenkin venäläisten mielistelyn johtava suurvalta.

Kilpailu ja desentralisaatio

Kilpailun on useaan kertaan todettu vaikuttavan positiivisesti siihen, että markkinoille tulevien tuotteiden hinta-laatu-suhde on pienempi kuin vähemmän kilpailuilla markkinoilla. Kilpailu liittyy yleensä siihen että markkinoilla on useita yrityksiä tarjoamassa samanlaisia tai ainakin keskenään korvaavia tuotteita tai palveluita.

Taloustiede ja evoluutiotutkimus osoittavat myös toisen mielenkiintoisen tehokkuushyödyn, joka liittyy yritysten määrään. Kun yrityksiä on useita, ihmisyhteisö jakaantuu automaattisesti moneksi yhteisöksi. Vaikka yhteistyö kunkin yhteisön sisällä - ja sitä kautta yhteisön tehokkuus - yleensä ajan myötä rapautuu, yritysten lukumäärä ja uusien syntyminen takaa sen, että tehottomat yhteisöt likvidoituvat konkurssien kautta.

Desentralisaatio - jakautuminen ryhmiin - ja ryhmien välinen kilpailu nostavat koko ihmiskunnan tehokkuutta, edellyttäen että kilpailu ei ryöstäydy tiettyjen pelisääntöjen vastaiseksi.

In similar models, Vega-Redondo (1993) and Sjöström and Weitzman (1996) discuss the effect of competition on efficiency. Within companies, employees have an incentive to shirk. However, if they do so, then their companies run a larger risk of going bankrupt, implying unemployment for the staff.

Vega-Redondo (1993) considers a stag hunt game, whereas Sjöström and Weitzman (1996) consider a prisoner dilemma. In both cases the total outcome is that competition between firms hinders shirking within firms. In the setting of Sjöström and Weitzman (1996) a technical issue arises with a finite number of firms. Then it is possible that simultaneous degeneration across all firms lead to a long run degeneration of the entire population. However, they show that with an infinitesimal probability of exogenous mutations in favor of cooperation, this degenerative tendency will lead to the same qualitative results as with an infinite number of firms. Weibull (2000) extends the basic textbook Cournot model to take into account managerial owners trade-off between profit and effort. The result is that stiffer competition leads to a higher effort from managerial owners, i.e. a higher internal efficiency.

(Lähde: GROUP SELECTION: THE QUEST FOR SOCIAL PREFERENCES, Marcus Salomonsson)

Taloustiede osoittaa samalla, että tieteellisessä keskustelussa halveksittu rappion käsite on keskeinen yhteisöjen sisäisen dynamiikan ymmärtämiseksi. Tulos ei ole myöskään pelkkää epäformaalia päättelyä ja intuitiota vaan tulos kestää myös matemaattisen mallintamisen testin.

Formaalimmin voi esimerkiksi todeta tuloksen, että kun Stag Huntissa ilman desentralisaatio- ja ryhmäkilpailu-oletusta tehottomampi tasapainotila on stokastisesti stabiili, desentralisaatio- ja ryhmäkilpailu-oletus tekee Pareto-tehokkaasta tasapainotilasta stokastisesti stabiilin. Stokastinen stabiilius on peliteoreetkko Peyton Youngin käsite.

Hyvää Syntymäpäivää, toveri Stalin

Kysymys, oliko Suomen sota 1941-1944 erillissota vai oliko Suomi Suur-Saksan Valtakunnan liittolainen, on ollut poliittisen historian vakiokeskusteluaiheita. Syyllisyyttä omasta historiasta on haluttu herätellä varsinkin äärivasemmistolaisissa piireissä. Sittemmin syyllisyyttä on alettu etsiä tervalaivojen valmistuksesta.

En osaa sanoa oliko Suomi Saksan liittolainen vai ei, vaikka ei sellainen tieto minua suuremmin haittaisikaan. Suomen liikkumavara oli suht suppea vuosina 1939-1944 mutta se käytettiin tehokkaasti hyväksi.

Selvää nyt ainakin on se että Neuvostoliitto oli Suur-Saksan Valtakunnan liittolainen silloin, kun Saksa ja Venäjä yhdessä suunnitelulla operaatiolla jakoivat Baltian ja Puolan - ja aloittivat yhteistoimin toisen maailmansodan.

72 vuotta ja yksi päivä sitten liittolaisuus näytti sähkeiden valossa rikkumattomalta:

Mr. JOSEPH STALIN, Moscow.

Please accept my most sincere congratulations on your sixtieth birthday. I take this occasion to tender my best wishes. I wish you personally good health and a happy future for the peoples of the friendly Soviet Union.
ADOLF HITLER

Mr. JOSEPH STALIN, Moscow.
Remembering the historic hours in the Kremlin which inaugurated the decisive turn in the relations between our two great peoples and thereby created the basis for a lasting friendship between us, I beg us to accept my warmest congratulations on you birthday.
JOACHIM VON RIBBENTROP
Minister of Foreign Affairs

Lähde: World War II Today

Sittemmin Neuvostoliiton ja Saksan suhteet heikkenivät, Saksa hyökkäsi Neuvostolliittoon ja USA liittoutui Neuvostoliiton kansanmurhaaja-halllituksen kanssa.

EVM ja populistinen propaganda

Kuten sanottua en ole mikään suuri euro-fanittaja, koska en oikein luota euro-järjestelmän kestävyyteen tällä maa-kokoonpanolla. Mutta soisin, että poliittinen keskustelu perustuisi rehelliseen argumentointiin, eikä pelkkään populistiseen roistojen ja maanpettureiden etsimiseen.

Käsittääkseni RKP:n euroedustajan Carl Haglundin analyysi EVM:stä vastaa suunnilleen todellisuutta. HS kirjoittaa tänään:

Keskustelu Euroopan vakausväline EVM:stä on lähtenyt Suomessa täysin väärille urille...

Haglund ei näe EVM:ssä perustuslaillista tai muutakaan ongelmaa, joista Suomessa nyt kiistellään. EVM on ensi vuonna aloittava rahoitusyhtiö, jonka tarkoitus on lainata rahaa velkaisille euromaille.

EU-huippukokous linjasi viime viikolla, että EVM:ssä voidaan tietyissä tapauksissa tehdä päätöksiä yksimielisyyden sijaan 85 prosentin määräenemmistöllä. Suomessa on haluttu pitää kiinni yksimielisyyspäätöksistä.

Keskustelu on pyörinyt perustuslain ympärillä: Suomessa pelätään, että EVM:n pääomapottia voidaan kasvattaa ohi Suomen ja vain lähettää lasku Suomeen.

Talousasioita seuraava Haglund ihmettelee hälyä.

"On aivan selvää, että määräenemmistöpäätöksiä käytetään potissa olevan rahan jakamiseen. Potin muuttaminen sen sijaan on edelleen yksimielisen päätöksenteon takana."

Haglundin mukaan tämä on Brysselissä selvää jokaiselle - mutta ei Suomessa.

Haglund myöntää, että päätöspöytäkirja on kirjoitettu epäselvästi, mutta henki on Haglundin mukaan kuitenkin selvä.

"Jos sovitaan jo olemassa olevasta rahasta, se on määräenemmistö. Jos pyydetään lisää rahaa, se vaatii yksimielisyyden."

Haglund toivoo, että tulevaisuudessa EVM:n päätöksentekoa saataisiin muutettua valuuttarahasto IMF:n suuntaan. Siellä ei tarvita huippukokouksia vaan asiantuntijajohto päättää.

Haglund on siis samoilla linjoilla Kimmo Sasin kanssa, joka jo ehdittiin haukkua mediassa ja sosiaalisessa mediassa maan rakoon perättömillä argumenteilla.

Arvojohtajuudesta, moraalista ja yhtenäiskulttuurin päättymisestä

Suomalaisessa yhtenäiskulttuurissa oli mahdollista puhua "suomalaisten yhteisistä arvoista", "arvojohtajuudesta", "meistä", "kansasta", "koko kansan presidentistä" jne. Oli tai on - riippuen nyt siitä ajattelemmeko että yhtenäiskulttuuri on edelleen olemassa tai ei ole.

Post-yhtenäiskulttuurissakin voi toki mielekkäästi puhua universaaleista kaikkia maailman ihmisiä koskevista arvoista - ottamatta nyt tällä kertaa kantaa siihen onko tuollaisia universaalisia arvoja olemassa vai ei. Sellaisessa post-yhtenäiskulttuurissa, jossa moraali perustuisi universaaliin moraaliin, ei kuitenkaan voisi oikein ajatella, että suomalainen "arvojohtaja" tuomitsisi suomalaisten homofobian tai rasismin, mutta katsoo venäläisten homovihamielisyyttä, Venäjän johdon demokratiavastaisuutta ja muita ihmisoikeusloukkauksia läpi sormien, koska ne eivät kuulu "meille".

Post-yhtenäiskulttuurissa, joka perustuu universaaleihin arvoihin, ei ole olemassa mitään "meitä" (merkityksessä me suomalaiset), jota arvojohtajan on soveliasta ohjeistaa ja joitain "muita" jotka ovat "meidän" moraalisen närkästyksemme ulkopuolella. Vaikkapa venäläisiä, joiden ihmisoikeuksista emme välitä ja joiden kanssa "käymme vain kauppaa".

Jos kansa ei ole moraalinen yhteisö, jonka ulkopuolisiin suhtaudutaan eri tavoin kuin sisällä oleviin, ei ole olemassa mitään "kansan" "arvojohtajia".

Kansa moraalisena yhteisönä on joko olemassa tai ei ole olemassa, mutta on älyllistä epärehellisyyttä samaan aikaan väittää, että on olemassa joku "me" ja samaan aikaan väittää että ei ole olemassa mitään "me".

Huomautus: Post-yhtenäiskulttuuri ei välttämättä perustuisi universaaliin moraaliin niin kuin vasemmisto implisiittisesti olettaa, vaan post-yhtenäiskulttuuri jakaantuisi mahdollisesti kilpaileviksi moraalisiksi yhteisöiksi. (USA:ssahan moraalinen paine on luonut jonkinlaisen universaaliin moraalin ilman varsinaista arvojohtajuutta - "pahojen" kanssa ei kertakaikkiaan tehdä businessta - mutta pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa samanlaista painetta ei ehkä ole.)

Itsenäisyys, erillisyys ja yhtenäisyys

Suomen itsenäistyminen oli pragmaattisesta näkökulmasta äärimmäisen tärkeää jotta suomalaiset kansana ja yksilöinä kykenivät irroittautumaan siitä yhteiskunnallisesta kehityksestä joka on leimannut Venäjän yhteyteen jääneitä kansoja ja yksilöitä suurimman osan 1900-lukua. Täydellisen irtautumisen takaamiseksi oli tärkeää, että nimenomaan valkoiset (Suojeluskunnat) voittivat vuoden 1918 sodan. (Vain se osa kansasta, joka jäi vallankumouksen jälkeen Inkerinmaalle, tuhoutui. Inkeriläisten kuuluminen Suomen kansaan on minusta siinä mielessä ilmeistä, että he itse kokivat itsensä suomalaisiksi ja mm. siksi että seurakuntien papit olivat suomalaisia pappeja.)

16.5.1918 kansa oli siis vapaa - irtautunut ja eristynyt Venäjän yhteiskunnallisesta kehityksestä - mutta erittäin jakautunut. Kun nykyään puhutaan yhtenäiskulttuurista, unohdetaan usein, että Suomessa oli 20- ja 30-luvulla kaksi kulttuuria ja kaksi kansalaisyhteiskuntaa, jotka suhtautuivat hyvin epäluuloisesti tai ainakin vihamielisesti toisiinsa. Työväestöllä oli rikas oma kulttuuri - työväentalot, kuorot, työläiskirjailijat, työväenteatterit jne.

Lähes täydellinen yhtenäisyys - halu (ja kansallishenki) säilyttää suomalaisten erillisyys Venäjän yhteiskunnallisesta kehityksestä - ehdittiin kuitenkin saavuttaa 30.11.1939 mennessä. Erillisyys Venäjästä onnistuttiin säilyttämään. Yhtenäisyys ei syntynyt hokkuspokkus joskus marraskuussa 39. Suomessa oli 20- ja 30-luvulla paljon ihmisiä, jotka halusivat ensi sijassa taata valkoisten voiton synnyttämän valkoisen hegemonian. Oli myös paljon punaisia, jotka kaipasivat revanssia ja veristä kostoa.

Koska en ole mikään Suomen historian erikoisasiantuntija, en osaa täysin kuvailla miten talvisodan henki saavutettiin. On kuitenkin selvää, että Suomessa oli lukuisia poliitikkoja, jotka ymmärsivät erittäin kirkkaasti, että kansan jakautuminen oli Suomen suurin turvallisuuspoliittinen ongelma. Heille kuuluu suuri kunnia siitä että Suomi ei ole osa Venäjää.

Yksi näistä poliitikoista oli pohjoispohjalainen körttitalonpoika Kyösti Kallio. Muistan lapsuudesta, miten "sedälläni" (tätini miehellä), joka oli maalaisliittolainen/keskustalainen kansanedustajalla, oli työpöydällään Kyösti Kallion kuva. Pitkäviiksisen "kepulaisukon" kuva nauratti minua, mutta vuosien mittaan ymmärsin että että Kyösti Kallio ei ollut kuka tahansa kepulainen vaan Suomen sotienvälisen ajan ehkä merkittävin poliitikko.

Kyösti Kallion päämäärä oli, että ei olisi punaisia ja valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia. Kallio oli hyvin aktiivinen maareformin toteuttamisessa. Maareformin ensimmäinen vaihe - torppien vapauttaminen - sai nimekseen Lex Kallio. Maareformin toisessa vaiheessa (Lex Pulkkinen) palautettiin kiinteistöjä puutavarayhtiöiltä valtiolle viljelijöille edelleen jaettavaksi. Maareformi oli tärkeä turvallisuuspoliittinen toimi. Maata omistava talonpoika - päinvastoin kuin maata omistamaton maalaisproletaari - ei tue sosialistista vallankumousta.

Kyösti Kallio oli myös aktiivinen oikeiston ja kommunistien ulkoparlamentaarisen toiminnan torppaamisessa. Demokratia oli yksi perusedellytys sille että työväestö otti lopulta itsenäisyyden omakseen. Jos vasemmiston kumous olisi onnistunut, Suomi olisi todennäköisesti ajautunut stalinistiseen terroriin. Jos valkoinen kumous olisi onnistunut, kansa olisi jakautunut lopullisesti ja itsenäisyys olisi talvisodassa menetetty.

Sosialidemokraatit Väinö Tanner ja Miina Sillanpää - joka on nykyaikana reduosoitu edustamaan pelkkää naisten emansipaatiota - olivat työväenliikkeen äärivasemmistolaisen siiven kumoustyön tärkeimmät pysäyttäjät.

Väinö Tanner asettui jyrkästi vasemmiston vallankumouksellisia suuntauksia vastaan ja parlamentarismin puolelle. Hänen tärkeimpiä saavutuksiaan olikin sosiaalidemokratian nostaminen yhteiskuntakelpoiseksi sisällissodan jälkeen. Tannerin on katsottu osaltaan pelastaneen Suomen viitoittamalla vasemmistolle parlamentaarisen vaikuttamisen tien erilaisten vallankumousaatteiden sijaan. Tämä kumuloitui talvi- ja jatkosodassa, kun vasemmisto saatiin muun väestön rinnalle puolustamaan yhteistä kotimaata. Tannerin kenties suurin arvo valtiomiehenä onkin sekä oikeistolaisten että vasemmistolaisten väkivaltasuuntausten torjumisessa ja merkittävässä kansallisessa eheytystyössä. (Wikipedia)

Dramaattinen oli hetki jolloin Väinö Tanner otti pääministerinä vastaan valkoisten vuosittaisen voitonparaatin 16.5.1927. Tapahtuma aiheutti hämmennystä ja vihaa sekä valkoisen hegemonian että luokkataistelun edistäjien keskuudessa.

Miina Sillanpää taas onnistui estämään Sosialidemokraattisen Naisliiton siirtymisen kumouksellisten haltuun. Naisliitossa kostonhenki oli luonnollisista syistä suurinta - jäsenistöstä moni oli punaleski.

Yhtenäisyyden ymmärtäminen ei rajoittunut kuitenkaan ns. keskilinjan poliitikkoihin. Itsenäisyysmies Elmo Kaila - jääkäriliikkeen aktiivi, Akateemisen Karjala Seuran johtaja ja Suojeluskunta-liikkeen harmaa eminenssi - teki omalta osaltaan työtä kansan yhtenäistämisen puolesta.

Talvella 1919−1920 Kaila alkoi hahmotella uutta toimintaohjelmaa jonka tarkoituksena oli suomalaisten yhdistäminen taisteluun Venäjää ja venäläisyyttä vastaan. Tähän ohjelmaan liittyi myös aiemmin Venäjän keisarikunnan armeijassa palvelleiden tsaarinupseereiden korvaaminen jääkäritaustaisilla upseereilla Suomen armeijassa. Kailan mielestä sota Suomen ja Venäjän välillä oli tulevaisuudessa väistämätön ja sitä ennen piti kansa eheyttää ja puolustusvoimat vahvistaa ja hankkia niille kansan tuki.

Kaila vastusti siksi suojeluskunnissa esiintyvää sosiaalidemokraattien vastaista oikeistosuuntausta ja halusi koota myös työväestöön kuuluvat suomalaiset suojeluskuntien riveihin. Kaila ryhtyikin mielipidemuokkaukseen asiamiesverkkonsa kautta, lisäksi hän vaikutti rivimiesten mielipiteisiin ensin Suojeluskuntalaisen Lehden päätoimittajana 1919–1923 ja sitten Sanan ja Miekan päätoimittajana 1924−1926. Kaila lähestyi poliittisesti myös aiempaa monarkiataistelun aikaista vastustajaansa Maalaisliittoa ja sen johtajaa Santeri Alkiota, samalla tämä uusi ohjelma johti Kailan pesäeroon entisestä tsaarin kenraalista Mannerheimista.

Erillisyys ja yhtenäisyys eivät ole tietenkään mitään universaaleja kaikkien ongelmien ratkaisukeinoja, mutta eivät ne tietenkään myöskään ole mitään taantumuksellisuutta eikä irrationalisuutta. Elinor Ostromin ja Samuel Bowlesin tutkijatyö osoittaa erillisyyden ja yhtenäisyyden tärkeän merkityksen yhtenä ongelman ratkaisukeinona. Ostrom toteaa mm.

Yhteisresurssin käytön organisoimisen ensimmäinen askel on määritellä resurssin käytön rajat eli se kuka saa käyttää resurssia. Niin kauan kuin itse resurssin rajat ja resurssien käyttöön oikeutettujen henkilöiden joukko on tuntematon, kukaan ei tiedä mitä [yhteisresurssia] ollaan manageroimassa.

Ellei määritellä ketkä ovat ulkopuolisia, paikallisilla yhteisresurssin käyttäjillä on riski, että kaikki panostus minkä he kohdistavat resurssiin, riistetään heiltä sellaisten ihmisten toimesta jotka eivät ole panostaneet resurssin ylläpitoon millään lailla.

Pahimmassa tapauksessa ulkopuolisten toimet tuhoavat yhteisresurssin kokonaan. Yhteisresurssin käyttäjien pitää voida sulkea ulkopuoliset käyttämästä yhteisresurssia.

Raja on ihana insituutio - rakastakaa sitä. Venäjän uhka ei sekään ole käsittääkseni poistunut - mutta palataanpa siihen myöhemmin.

Hyvää Itsenäisyyspäivää !

Kuntauudistus ja kohtalokas ylimieli

Edellisen postauksen keskustelu muuttui näemmä keskusteluksi kuntauudistuksesta. Osallistukaa mielellään.

Eurosta, korttitaloista ja kestävyysvajeesta

Sympatiani eivät ole koskaan sellaisen järjestelmän puolella joka ei kykene edes pitämään itseään pystyssä. Marksilainen sosialismi oli huono (tehoton) järjestelmä monellakin tapaa mutta sen perusongelma oli, että se perustui virheelliselle ihmiskuvalle eikä sillä näin ollen ollut edes mahdollisuuksia pysyä pystyssä kovin pitkään. Pakkovallalla se pysyi pystyssä jonkin aikaa, mutta kun kilpailevien järjestelmien paine kasvoi, järjestelmä tuhoutui.

Suuret eivät ole sympatiani sellaista yksityisomistukseenkaan perustuvaa järjestelmää kohtaan, joka jostain syystä synnyttää niin suuren eriarvoisuuden, että suurella osaa kansaa ei ole mitään syytä puolustaa yksityisomaisuutta vaan päinvastoin kansa ryhtyy vallankumoukseen ja ykstyisomistuksen haltuunottoon. Tai kansa ryhtyy demokratian saavutettuaan enemmistövaltaa hyväksikäyttäen ajamaan kestämätöntä talouspolitiikkaa, minkä jälkeen rahaeliitti joutuu tekemään sotilasvallankaappaukseen. Mutta koska sotilasvalta epäonnistuu ratkaisemaan eriarvoisuuden ongelman, kierre jatkuu loputtomiin kuten Argentiinassa. Jos kansa sosialisoi maaomaisuuden, eliitti syyttäkään omaa typeryyttään ja impotenssiaan.

(Omistusoikeus voi jollekin olla arvo sinänsä ja sen hylkääminen voi synnyttää vihan tunteita, mutta ei minulle. Ymmärrän toki tällaisen Nash tasapainotilojen pyhittämisen mainiosti, koska teen sitä itsekin.)

Hyvinvointivaltion alkuperäinen ajatus on hyvä. Köyhistä ja sairaista huolehditaan, jokainen tekee työtä kykyjensä mukaan ja eriarvoisuus pidetään sen verran alhaalla, että kansa ottaa yhteiskunnan arvot ja olemassaolon omakseen. Pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa on ilmeisesti kuitenkin suurehko kestävyysvaje - osin se näkyy jatkuvana lainanottona osin moraalisena vajeena. Ihmiset eivät enää samaistu yhteiskunnan arvoihin, rikkaat eivät halua ylläpitää järjestelmää, suuri osa kansaa ei näe velvollisuudekseen tehdä mitään vaan loisii vain yhteiskunnan tuilla. Kansan enemmistö varmasti vaaliuurnilla edelleen kannattaa hyvinvointivaltiota, mutta kestävyysvaje on kuitenkin se mikä hyvinvointivaltion kohtalon määrää eikä mikään (sosiali)demokratia. Sosialidemokraatit uskovat että paha oikeisto keikuttaa hyvinvointivaltiota, mutta perimmäinen syy hyvinvointivaltion heikkenevään tehokkuuteen on muualla.

(Solidaarisuus voi jollekin olla arvo sinänsä ja sen hylkääminen voi synnyttää vihan tunteita. Ymmärrän toki tällaisen Nash tasapainotilojen pyhittämisen mainiosti, koska teen sitä itsekin.)

Kestävyysvaje pätee myös euro-järjestelmään. Vasarahammer kirjoitti kommenttina eurosta:

Kreikan ja Italian taloudet ovat kilpailukyvyttömiä eurossa. Asiaa ei eurossa voi korjata kuin palkkoja alentamalla ja säästämällä julkisissa menoissa. Molemmat ovat erittäin vaikeita toteuttaa ja onnistuessaankin kestävät kauan.

Näiden maiden kulttuuria eli korruptiota ja yleisesti hyvänä pidettyä valtion kusettamista ei pysty lyhyellä tähtäimellä poistamaan jos koskaan. Siksi oli erittäin suuri virhe sekä näiden maiden itsensä että muiden euromaiden kannalta ottaa nämä maat mukaan yhteisvaluuttaan.

Järjestelmä joka on paperilla loistava, mutta joka ei kestä todellisuuden painetta, ei ole kestävä (sustainable). Yhteisvaluutta ei sovi yhteen kulttuurin kanssa, mikä ei syystä tai toisesta hyväksy saavutettujen etujen leikkauksia. Tähän voi toki sanoa, joko että yhteisvaluutta generoi painetta kulttuurin sponttaaniin (evolutiiviseen) muutokseen tai että politiikan pitää perustua järjen käyttöön.

Molemmat väitteet ovat tietysti tiettyyn rajaan asti totta, mutta kulttuurin inertia (hitausvoimat) on todellisuudessa hyvin voimakas. Voimme tietysti kirota kreikkalaiset alimpaan helvettiin, mutta se ei muuta mitään. Kreikkalaisten demonisointi - tai argentiinalaisten peronistipopulistien demonisointi - antaa korkeintaan moraalisen oikeutuksen vetää taloudellinen tuki näiltä "idiooteilta" - mutta mitä sen kautta todellisuudessa sitten opitaan. Ei mitään.

On puhtaasti (100%:sti) oma vikamme jos uskomme korttitaloihin eli pilvilinnoihin.

Juho totesi Virosta: Viro on (uus)nuori maa, joten siellä yhteiskunnan toiminnan tavoitteet voivat olla vielä paremmassa muistissa, ja siksi se kykenee ajamaan tavoitteitaan eteenpäin rationaalisemmin kuin vanhat maat.

Inflaatio / devalvaatio / palkankorotus -kierteen korvaaminen vakaalla eurolla on haastava tehtävä. Jos Viro kykenee tiukan velkakurin lisäksi jopa nimellispalkkojen alentamiseen, sillä on etulyöntiasema uudessa vahvan yhteisvaluutan mallissa.

Sympatiani ovat monella tapaa Viron puolella. Se kuinka kestävällä pohjalla Viro todellisuudessa on, jää vielä nähtäväksi. Syntyvyyden romahtaminen neuvostoajoista on ainakin yksi suuri ongelma Virossa.

Elvytystä?

Kun Suomi velkaantuu kovaa vauhtia, taloustieteen nobelisti suosittelee elvytystä. HS kirjoittaa otsikolla Suomen kannattaa torjua taantumaa elvytyksellä:

Suomen kannattaa nyt tehdä talouskasvua tukevia sijoituksia jopa velkarahalla. Julkista taloutta Suomi voi tasapainottaa kiristämällä hyvätuloisten tuloverotusta.
Siinä amerikkalaisen taloustieteilijän Joseph Stiglitzin kaksi neuvoa Suomelle. Stiglitz palkittiin Nobelin muistopalkinnolla taloustieteissä vuonna 2001.

Viime aikoina sijoittajat ovat alkaneet epäillä, selviävätkö Yhdysvallat ja monet Euroopan valtiot suuresta julkisesta velastaan. Se on synnyttänyt kovan poliittisen paineen leikata julkisia menoja. Samaan aikaan talouskasvu on hidastunut Yhdysvalloissa ja euroalueella.

Nyt valtioiden suunnittelemat säästöt ja orastava taantuma ovat herättäneet epäilyjä, talouden ja työllisyyden kasvu pysähtyy kehittyneissä maissa pitkäksi aikaa. Stiglitzin mielestä tämä pitkän taantuman kausi on yhä vältettävissä, jos kehittyneet maat hylkäävät "pintyneet uskomuksensa".

Yksi tällainen piintynyt uskomus on Stiglitzin mukaan se, valtioiden pitää nyt keskittyä säästämiseen eli julkisten palveluiden ja etuuksien leikkauksiin. Pikemmin valtioiden pitäisi elvyttää eli tehdä jopa lainarahalla talouskasvua tukevia sijoituksia, Stiglitz sanoo. Olisiko siis esimerkiksi Suomen mielekästä nyt lainata rahaa ja sijoittaa ne vaikkapa edullisten asuntojen rakentamiseen pääkaupunkiseudulle?

Stiglitzin vastaus on yksiselitteinen kyllä. "Se tukisi talouden ja työllisyyden kasvua sekä torjuisi taantuman." Samalla rakennettaisiin Stiglitzin mukaan perustaa myös tulevien vuosikymmenien talouskasvulle.

Sinällään en kategorisesti vastusta elvytystä. Kysymys mikä minulle kuitenkin herää on, eikö edellisen notkahduksen aikaan pari vuotta sitten juuri yritetty elvytystä. Eikö niitä lainarahoja pitäisi välillä maksaa takaisinkin ?

HS tukee integraation tiukentamista ja eurobondeja

Kirjoitin puolitoista vuotta sitten:

Libertaarit ja monet muut spekuloivat nyt valtion tai ainakin EU:n disintegraatiolla. Toinen todennäköisempi vaihtoehto kuitenkin on, että Kreikan kriisi johtaa Euroopan integraation voimakkaaseen vahvistamiseen. ... Euroopasta tulee integroitunut ja kompleksinen järjestelmä. Kasvu pysyy todennäköisesti suht alhaisena.

HS kirjoittaa tänään:

Sdp:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen arvioi pari kuukautta sitten, että eurobondeista voidaan keskustella vasta kun euroalueella vallitsee tiukempi kuri ja valvonta. Hänellä on ehkä väärä aikajärjestys... Velkakriisin on tulkittu hajottaneen unionia ja vieneen euroalueen lähelle hajoamista.

Toisinkin voi tulkita: mikään unionin historiassa ei ole painanut kokonaisuutta yhteen niin paljon kuin velkakriisi. Me pelastamme toisia maita. Keskuspankki tukee kriisimaita. Komissio ottaa talouden valvontavastuun. Kriisimaat voidaan panna ulkopuoliseen käsinohjaukseen.

HS kirjoittaa edelleen:

Euroopan unionin komissio antaa keskiviikkona euromaiden harkittavaksi, voisiko käyttöön ottaa niin sanotut eurobondit. Niillä tarkoitetaan euromaiden velkakirjoja, joilla velat kasattaisiin joko osittain tai kokonaan euroalueen yhteisiksi.

Vaikka eurobondit on ymmärretty suureksi talousasiaksi, ne voivat olla vieläkin suurempi asia poliittisesti. Euroalueen heikkojen maiden velkakriisi ei ota hellittääkseen. Kolme maata elää jo ulkoisen avun varassa, ja kuilun reunalla horjuvat Espanja ja Italia.

Mitä kovempi kriisi, sitä kovemmat lääkkeet. On yritetty tukipaketteja: rahaa ja takauksia. Avustettavilta on vaadittu säästöohjelmia. On kehitelty keinoja vivuttaa väliaikaista vakausrahastoa, jotta siitä saisi irti enemmän...

Yhteisvelka ei välttämättä tarkoita sitä, että kun velkoja yhdistellään, holtittomilta talousmailta katoavat viimeisetkin esteet. Jotta komission idea etenisi mihinkään suuntaan, lainajärjestelyn sisään on rakennettava ehtoja ja variksenpelättimiä. Perusperiaate kaikissa komission tarjoamassa kolmessa vaihtoehdossa on, että jos jokin maa käy yhteisellä piparipurkilla liian halukkaasti, sitä saa lyödä sormille...

Muiden euromaiden lainoitukseen turvautuva tai muutoin järjestelmää hyödyntävä jättää talouspolitiikkansa toisten hoidettavaksi, luovuttaa budjettinsa komission valvontaan tai suostuu muihin automaattisesti lankeaviin ehtoihin. Hallituksen kannalta "rangaistus" on siis kansalta saadun hallintaoikeuden leikkaus.

HS tuntuu siis kannattavan tätä mallia, missä lisäintegraatio ja eurobondit nähdään ratkaisuna EU:n ongelmiin. HS myöntää, että kun eurojärjestelmä rakennettiin edettiin väärässä järjestyksessä. Nyt on siis HS:n mukaan tarve vahvistaa euroa integraatiota lisäämällä. Kyynikko voisi sanoa, että HS vaatii että eurobyrokraateille ja -poliitikoille annetaan lisää valtaa, koska he tarvitsevat sitä itse aiheuttamiensa ongelmien ratkaisemiseen:

Kun euroalue luotiin, kehitettiin yhteinen rahapolitiikka muttei yhteistä talouspolitiikkaa. Nyt tätä muutetaan ja yhteistyö tiivistyy euron ydin keskiönään.

Voi hyvin väittää, että EU on toiminut näin tarkoituksellisesti. On tiedetty että yhteinen rahapolitiikka vaatii varmasti yhteisen talouspolitiikan ja finanssipoltiikan mutta on päätetty, että otetaan se askel vasta sitten, kun kriisi on päällä ja vaihtoehdot on ajettu nollille.

HS:n mukaan integraation tiivistäminen merkitsee samalla käytännössä demokratian supistumista:

Yksikään valtiojohtaja ei kaipaa julkisesti EU-rakennetta, jossa kansan tahto jää yhä kauemmas. Kriisin keskellä tehdyt ratkaisut näyttävät kuitenkin vievän kohti mallia, jossa ilman vaaleja valitut instituutiot ja asiantuntijat saavat yhä suuremman roolin.

Tämäkin on todennäköisesti ollut integraation ajajien tietoinen tavoite. Dagens Närinsliv kirjoitti (Googlen käännös):

"Monnet method" to steer Europe towards an ever closer union is accurately described by the great veteran among the EU's prime ministers, Luxembourg's Jean-Claude Juncker: "We decide something, leave it lying around and wait and see what happens. If no one starts to fuss - most people do not know what's been decided - as we continue step by step, until it is impossible to reverse."

Monnet wanted free trade and European collection. The method was to pack all decisions in the technocracy and bureaucracy, let the politicians decide what they do not (and certainly not their voters) know much and then build brick by brick. This method, named after the cognac merchant and diplomat Jean Monnet (1888-1979), have provided spectacular political results. It has also created a deep EU-hatred in parts of Europe befolkning. Warm EU enthusiasts admit sometimes that the European Union, unfortunately, certain undemocratic and elitist move, but that we mean well in Brussels and still working on it.

Sekä a) eurobondien ja lisäintegraation hyväksyminen että b) lisäintegraation torjuminen merkitsevät valtavaa riskin ottoa. Kannatan itse intuitiivisesti mallia b) vaikka tajuan toki, että se merkitsee euron romahtamista ja syvää talouslamaa.

Poliittisesti epäkorrektia tietoa raiskauksista ?

Poliittisesti epäkorrektia tietoa raiskauksista ?.

Lisäys: Tutkimusta ei siis enää löydä verkosta joten tähän on kyllä syytä suhtautua hyvin varauksellisesti.

Taasko luovutamme osan suvereniteetistamme venäläisille ?

Selitys on siis tässä.

Perussuomalaiset ja Halonen

Halosen väite, että ihmiset, jotka tunnistavat itsessään rasismia, ovat päätyneet äänestämään perussuomalaisia on suututtanut monet perussuomalaiset.

Minun terveiseni perussuomalaisille on:

Älkää närkästykö - olkaa ylpeitä !

Jos Halonen, jonka suurimpia perintöjä suomalaiselle yhteiskunnalle on että jokaisessa kadun kulmassa on romanikerjäläinen, moittii teitä, ei teidän pidä siitä hermostua. Päinvastoin. Mikäli ne, joille suomalainen yhteiskunta on vain työkalu omien periaatteidensa toteuttamiseen, ei moittisi teitä, teillä olisi syytä hävetä.

Mobiilimarkkinoista Nokian romahduksen jälkeen

Nokia ei selvästikään ole antanut periksi mobiilimarkkinoilla, vaikka Nokian älypuhelmien markkinaosuus romahtikin. Lumia-puhelimien myynti on ollut suht vahvaa - tosin mitään varmaa näiden menestyksestä ei vielä voi sanoa. Mutta yrityksillä, joilla on runsaasti rahaa kassassa, on aina mahdollisuus romahduksen jälkeenkin toiseen yritykseen. Ihailen sitä, miten päättäväisesti Elop käänsi Nokian strategian suunnan. Aika näyttää kääntääkö hän myös markkinaosuuden kehityksen suunnan.

Markkinat elävät muutenkin edelleen hyvin voimakkaasti, eivätkä voittajat ja häviäjät vielä ole muutenkaan selvillä. Apple tietysti on jo osoittautunut yhdeksi voittajaksi.

PC-valmistajat ovat vetäytymässä tabletti-markkinoilta taiwanilaisen Digitimesin mukaan kokonaan. Sen sijaan sisällön myyjä Amazon on tilannut valmistajalta 5 miljoonaa tablettia 4Q2011 myyntiä varten. Amazon on selkeästi kehittymässä toiseksi vahvaksi tablet-pelaajaksi. Amazonin on väitetty ensi vuonna toimittavan markkinoille myös puhelimen.

Digitimes kirjoittaa:

Due to pure PC hardware players such as Hewlett-Packard (HP), Acer, Asustek and Dell not having any advantages to compete in the tablet PC market, sources from upstream supply chain believe these players will gradually phase out from the market with players that have strong content support such as Apple, Amazon and Barnes & Noble, to continue to compete through lowering their hardware prices.

With Amazon offering its Kindle Fire at US$199 and Barnes & Noble to provide its upcoming Nook Simple Touch at a price of US$99, the pure hardware players are unlikely to profit from the market through price competition.

Since Amazon and Barnes & Noble are mainly profiting from their content platforms, not the hardware, the sources believe these hardware devices will eventually be offered for free.

The sources pointed out that although iPad 2 is also seeing strong demand from consumers, sales were lower than those of iPad, indicating that consumers' strong enthusiasm for tablet PCs has already disappeared.

Nokia lienee tuomassa markkinoille Windows-puhelinten lisäksi myös Windows-tabletin. Vaikuttaa aivan selvältä, että Nokia ei ole pelkästään riippuvainen Microsoftista vaan Microsoft ja Nokia ovat naimisissa ja Microsoft on yhtä lailla riiippuvainen Nokiasta. Jos Microsoft ei menesty puhelinmarkkinoilla, se ei menesty tabletti-markkinoilla ja myös sen asema PC-markkinoilla alkaa helposti murentua.

Nokia ja Microsoft ovat tarkoituksella rakentaneet suhteen, jossa ne ovat riippuvaisia toisistaan. Näin sanoo Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop perjantaina ilmestyvän Talouselämän haastattelussa. Elop sanoo, että teknologia-ala tuntee monia menestyneitä liittoja. Microsoftin ja Intelin liitto on hyvä esimerkki: yhtiöt täydensivät toisiaan ja olivat riippuvaisia toisistaan. ”Microsoft on yhtä riippuvainen meistä kuin mekin heistä. Tärkeintä on varmistaa, että etumme ovat linjassa ja että meillä on yhteiset tavoitteet." (Talouselämä eilen.)

Olisi mielenkiintoista ymmärtää Nokian ja Micrsoftin suhdetta paremmin.

Samsungin (ja HTC:n) asema, joka tällä hetkellä vaikuttaa hyvin vahvalta, ei sekään ole niin hyvä kuin miltä älypuhelimien johtoasema näyttää. Ainakin sen asema tablettimarkkinoilla on heikko. Sen asema tabletti-markkinilla on hiukan samanlainen kuin PC-valmistajienkin. Puhelinmarkkinoillakin sillä on heikot mahdollisuudet todelliseen differentioitumiseen ja kuluttajien sitouttamiseen omiin tuotteisiinsa. Android-puhelin on commodity-tuote, ja vaikka Samsungin asema tällä hetkellä on hyvä, se voi muuttua hetkessä, kun kuluttajat löytävät laadullisesti tai hinnallisesti hiukan paremman Android-puhelimen.

Presidentinvaalit

Olen pitkään kannattanut normaaliparlamentarismia. Ei toki voi kieltää, että tietyissä äärimmäisissä Suomen historian vaiheissa voimakas presidentti on kyennyt jopa kansan tahdon vastaisesti tekemään välttämättömiä maalle edullisia päätöksiä. Paras esimerkki on Paasikiven sodan jälkeen läpi ajama välttämätön muutos Suomen ulkopolitiikkaan. Puolueettomuuspolitiikaksi kutsuttu myöntyvyyspolitiikka oli ensi sijassa Paasikiven aikaansaannos joskaan ei innovaatio - myöntyvyyden idea (taivu vaan älä taitu) oli keksitty jo sortokauden aikana.

Voimakas presidentin valta yhdistettynä suomalaisten taipumukseen herra- ja poliitikkovihaan sekä vallan ihailuun on kuitenkin johtanut siihen, että presidenteiksi ei niinkään valita suuria valtiomiehiä vaan pikkusieluisia öykkäreitä ja kyykyttäjiä, joita kutsutaan vähemmän kuvaavalla nimellä maan isiksi ja maan äideiksi. Viimeinen kaksitoista vuotta on osoittanut todella farssinomaisesti mihin tämä konkreettisesti voi johtaa. Millaisia isiä ja äitejä suomalaisilla mahtaakaan keskimäärin olla !

Seuraavaksi kuudeksi vuodeksi suomalaisille on tarjolla neljä pääehdokasta - Soini, Lipponen, Niinistö ja Väyrynen - joista ketään en soisi näkeväni maan johdossa. Niinistö - vaikkakin poliittisilta mielipiteiltään on suht siedettävä - vastaa samanlaiseen "sosiaaliseen tilaukseen" kuin Halonen. Molemmat ovat persoonallisuustyypiltään puhtaita kyykyttäjiä - Halonen lisäksi käytännöstä täysin vieraantunut "periaatteen ihminen", joka näkee Suomen pelkkänä instrumenttina ajaa omia teorioitaan. Samaan kyykyttäjä-kategoriaan kuulunee myös Lipponen. Soini on suunpieksijä-populisti, joka euron kriisin aikana tosin on alkanut esittää ihan oikeaa poliittista analyysiäkin. Väyrynen on poliittinen huijari, joka oli mm. ajamassa Suomen johtoon Neuvostoliiton sätkynukkea alkoholisti Ahti Karjalaista, ainoana motiivinaan oma poliittinen etu.

Jos presidentin virka nyt välttämättä pitää täyttää, näkisin siinä roolissa mieluiten jonkun rehellisemmän ja tavallisemman ihmisen vaikka Paula Risikon.

Äänestän vaaleissa todennäköisesti kuitenkin - ainakin ensi kierroksella - ainoana päämääränä estää Väyrysen ja Gazpromin ehdokkaan Paavo Lipposen (ja pikkupuolueiden ehdokkaiden) valinta. Toisella kierroksella jätän todennäköisesti äänestämättä.

Sota ja homostelu

Vaikka homoista on puhuttu jo aivan liikaa - ja suuri osa keskustelusta on ihan sitä samaa hedonistista tirkistelyä kuin suuri osa koko mediasta - niin tämä nyt kannattaa kuitenkin lukea.

Juttu on pitkälti linjassa sen aiemman käsitykseni kanssa, että homojen on Suomessa annettu pääsääntöisesti elää omaa elämäänsä. Erityisesti sodan aikana homo oli aseveli, jota arvioitiin aivan eri perustein kuin sukupuolikäyttäytymisen perusteella.

Homoista puhujat tekevät sen ideologisten irtopisteiden keräämiseksi. Mitään suurta ongelmaa ei oikeasti ole.

Demokratia, tehokkuus ja Kreikka - osa 2

US kirjoittaa tänään:

Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka on huolestunut siitä, mihin tilaan demokratia on ajautumassa Kreikassa ja Italiassa.

- Kansanvalta tuottaa itsetuhoista politiikkaa, demokratia lamautuu kun itse aiheutettu katastrofi pitäisi torjua, Tarkka kuvailee Kreikan pelottavana pitämäänsä kehitystä Kalevaan kirjoittamassaan kolumnissa.

Tarkan mielestä länsimaisen sivistyksen syntysijat ovat Euroopan unionin musta aukko. Tällä Tarkka viittaa antiikin Kreikan ja Italian merkitykseen länsimäisen kulttuurin merkittävinä muovaajina.

- Kreikka ja pian Italiakin ovat ajautumassa tilanteeseen, jollaiset ovat yleensä johtaneet diktatuuriin, Tarkka kirjoittaa.

- Poliitikoilla ei ole ollut rohkeutta tehdä välttämättömiä epäsuosittuja päätöksiä, eikä kansalla ole ollut voimaa vaihtaa kelvottomat poliitikot parempiin. Tuloksena on kaksinkertainen konkurssi, sekä talouden että demokratian vararikko, Tarkka kuvailee Välimeren maiden tilannetta.

Kirjoitin heinäkuussa: Euroopan nykyhallitukset vaikuttavat tänään kykenemättömiltä tekemään sellaisia uudistuksia ja leikkauksia, mitkä toisaalta turvaisivat talouden tasapainon mutta samalla takaisivat yhteiskuntarauhan. Demokratia on hidas varsinkin tilanteessa, missä laajojen joukkojen (äänestjien) etuja pitäisi leikata. Francis Fukuyama kirjoittaa uudessa kirjassaan The Origins of Political Order: From Prehuman Times to the French Revolution:

The second question concerns the future of liberal democracies. A society that is successful at one historical moment will not necessarily always remain successful, given the phenomenon of political decay. While liberal democracy may be regarded today as the most legitimate form of government, its legitimacy is conditioned on performance.

That performance depends in turn on its being able to maintain an adequate balance between strong state action when necessary and the kinds of individual freedoms that are the basis of its democratic legitimacy and that foster private-sector growth. The failings of modern democracies come in many flavors, but the dominant one in the early twenty-first century is probably state weakness: contemporary democracies become too easily gridlocked and rigid, and thus unable to make difficult decisions to ensure their long-term economic and political survival. Democratic India finds it extremely difficult to fix its crumbling public infrastructure—roads, airports, water and sewage systems, and the like—because existing stakeholders are able to use the legal and electoral systems to block action. Important parts of the European Union find it impossible to cut back on a welfare state that has become clearly unaffordable. Japan has built up one of the highest levels of public debt among developed countries and has not taken measures to eliminate rigidities in its economy that are obstacles to future growth.

Muistelen Halla-ahonkin puhuneen aiheesta :)

Tarkka analysoi tilannetta:

Talouskaaoksen torjunta on ilmeisesti epäonnistunut Kreikassa ainakin, ja sen valtiollinen järjestelmä on luhistumassa. Samalla tiellä tuntuu olevan myös Italia. Länsimaisen sivistyksen syntysijat ovat Euroopan unionin musta aukko.

Demokratian käyttövoimana on ihmisten vallanhalu ja turhamaisuus. Parlamentteihin, paikallispolitiikkaan ja virkapaikoille pyrkijöitä riittää. Alun perin jalona tarkoituksena piti olla kilvoittelu siitä, kuka pääsee palvelemaan yhteisöä ja osaa tuottaa sille eniten hyviä ratkaisuja.

...Kreikan kansa äänesti ensin valtaan typerät poliitikot, sitten se hyväksyi heidän hölmön toimintansa ja lopuksi se yrittää estää näin syntyneen älyttömyyden korjaamisen. ... Kaiken kukkuraksi Kreikassa yritettiin kuitata kansanäänestyksellä katastrofi, joka oli syntynyt vaaleissa saadun valtakirjan perusteella. Populistisen narutuksen uhriksi joutunut kansa olisi jallitettu ottamaan vastuu naruttajiensa toiminnasta...Demokratian tavoitteena ei ole päätösmenettely, joka noudattelisi taipuisasti kansan mielitekojen ailahteluja. Tarkoituksena on saada politiikan johtoon ihmisiä, jotka pystyvät tuottamaan mahdollisimman usein mahdollisimman järkeviä ratkaisuja.

Demokratian tulevaisuus riippuu siitä, pystyykö se tällä tavalla nostamaan valtaan poliitikkoja, joilla on rohkeutta ja voimaa tehdä myös kansan mielitekojen vastaisia päätöksiä silloin kun niitä tarvitaan.

Suomen itsenäisyysajan historiassa tämä on onnistunut. Monet kansallisen eloonjäämisen varmistaneet ja menestykseen johtaneet ratkaisut ovat päätöksen hetkellä olleet kansan tahdon vastaisia, mutta poliitikot toteuttivat ne silti järkiperäisen päättelynsä perusteella.

Kuten tunnettua taloustiede lähtee pitkälti ajatuksesta että ihmisten oman edun tavoittelu mahdollistaa yhteiskunnan toiminnan. Demokratian toiminta ei näemmä pelkällä poliitikkojen ja äänestäjien lyhyen tähtäimen oman edun tavoittelulla kuitenkaan mahdollistu. Siis ainakaan Kreikan tapauksessa.

Rasismin kieltäminen on hyssyttelyä ?

Kansasta 29 prosenttia ja perussuomalaisten kannattajista 51 prosenttia allekirjoittaa täysin tai osittain ajatuksen, että "joihinkin rotuihin kuuluvat ihmiset eivät kerta kaikkiaan sovi asumaan moderniin yhteiskuntaan"... 37 prosenttia suhtautuu romaneihin melko tai erittäin kielteisesti...35 prosenttia suomalaisista on täysin tai osittain sitä mieltä, että islam on uhka länsimaisille arvoille ja demokratialle...omassa itsessään rasismia tunnistaa tai tunnustaa paljon vain kaksi prosenttia ja melko paljon kaksitoista prosenttia. Suomi on vähintäänkin melko rasistinen maa, ajattelee enemmistö suomalaisista. Kaksi kolmasosaa kansasta ajattelee, että Suomessa ilmenee rasismia paljon tai melko paljon. "Suomessa hyssytellään, että ei ole rasismia, mutta on sitä. Rasismi on jokapäiväistä." (Lähde: HS tänään.)

On ilman muuta selvää, että suomalaiset suhtautuvat kielteisesti mustalaisiin, romaneihin ja afrikkalaisiin. Ja sanovat tämän ääneenkin. Käsittääkseni asiantilaa ei hyssytellä. Eliitti kyllä yritti aikoinaan estää keskustelua kokonaan.

Tietenkään lähes kukaan ei halua ilmoittautua "rasistiksi" koska rasismi on illegalisoitu. Ehkä se sitten on hyssyttelyä.

Mutta se miksi suomalaiset suhtautuvat kielteisesti romaneihin ei ole välttämättä merkki rasismista. Eivät suomalaiset pidä Jehovan todistajistakaan. Todennäköisesti nekin, jotka väittävät etteivät suhtaudu romaneihin negatiivisesti, suurimmaksi osaksi valehtelevat. 71% suomalaisista sanoo suhtautuvansa Jehovan todistajiin kielteisesti. Useimmat varmaan päästäisivät satunnaisen Jehovan todistajan kotiinsa ennen kuin romanin.

Ihmisluontoa muuttamassa

Marko Hamilo kirjoitti Tiede-lehdessä utopismista ja erityisesti siitä milloin utopismi on epätervettä:‎Tuhoisille radikaaleille utopioille taas on tyypillistä se, että ne pyrkivät synnyttämään kokonaan uuden ihmistyypin kasvatuksella, valistuksella ja propagandalla. Mutta kun ihmisluonto vain ei ole muokattavissa. Neuvostoliitto ei pystynyt tekemään Homo sapiensista Homo sovieticusta, vaikka sillä oli siihen totaalinen valta ja aikaakin kolme sukupolvea. Sosialismi halusi uskoa ihmisen luontaiseen solidaarisuuteen, mutta tuotti järjestelmän, jossa jokainen joutui ajattelemaan vain omaa ja lähimpiensä etua. Kapitalismi otti lähtökohdakseen ihmisen raadollisuuden ja oman edun tavoittelun, ja tuotti järjestelmän, jossa riittää jaettavaa huono-osaisimmillekin.

Libertarismi tuntuu perustuvan samankaltaiseen ihmisluonnon muuttamiseen. Ihmisten yhteistyön voi mukamas perustua täydelliseen vapaaehtoisuuteen ja väkivallattomuuteen. Tosiasiassa ihmisten yhteistyö on aina (ennen valtioiden perustamista erityisesti ja suuressa määrin edelleen) perustunut ns. altruistiseen rangaistukseen. Ei ole olemassa yhteisöllisyyttä missä ei ole pakottamista. Yhteisö ylläpitää aina joitain kulttuurisen evoluution myötä syntyneitä normeja, minkä rikkojia rangaistaan. Libertarismi haluaa muuttaa ihmisen (ihmisluonnon) puhtaaksi yksilöksi vaikka ihminen on biologisesti tarkasteltuna pitkälti laumaeläin, joka ylläpitää lauman koheesiota altruistisella rankaisulla.

Libertaari nimimerkki anonyymi kirjoitti:

Todellinen yhteisöllisyys muodostuu vapaaehtoisista suhteista. Mikään muu ei ole todellista yhteisöllisyyttä. Jos sinut on pakotettu mukaan johonkin, et enää voi sanoa olevasi siinä vapaaehtoisesti ... Utilitarismi ei oikeuta väkivaltaaan. Toista ihmistä kohtaan ei ole oikeutta aloittaa minkäänlaista väkivaltaa oli kuviteltu kokonaishyöty kuinka suuri tahansa. Siksi et voi pakottaa toisia mukaan hankkeeseesi, vaikka se tuottaisi mielestäsi äärettömän hyödyn. Keinoinasi voi olla ainoastaan jokin vapaaehtoisista yhteistyömuodoista ja väkivallaton suostuttelu.

Metsästäjä-keräilijä-heimot, yritykset ja armeijat toimivat samalla tavalla - normien rikkojia rangaistaan esimerkiksi puhumalla heistä selän takana pahaa. Pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, missä valtio syöttää loiset, voi sanoa että yhteisöihin (paitsi valtioon !) kuuluminen on vapaaehtoista ja ihminen on siinä mielessä vapaa. Maailmassa, missä jokaisen on itse huolehdittava itsestään, useimmat ovat riippuvaisia siitä, että he kuuluvat johonkin yhteisöön usein syntymän kautta. Yhteisöjen vaihtaminen ei niin vain ole mahdollista. Yhteisön ulkopuolella eläminen autiolla saarella on lähinnä teoreettinen mahdollisuus tai painajainen. Metsästäjä-keräilijäkin (jopa eskimo) saattoi joutua yhteisön ulkopuolelle rikottuaan normeja, minkä jälkeen hän todennäköisesti kuoli. Toiseen yhteisöön liiittyminen oli usein mahdotonta. Yhteisön ulkopuolella eläminen johtaa todennäköisesti mielenterveysongelmiin.

Ihmisten väliset suhteet eivät perustu pelkkiin vastavuoroisiin markkinasuhteisiin, vaan yhteisöllisyyteen. Sen sijaan en väitä, että valtiota sinällään tarvitaan. Contract enforcement voidaan ulkoistaa periaatteessa yhtä hyvin yksityiselle yritykselle kuin valtiolle. Omaisuuden ja rajojen turvaaminenkin voi perustua vaikka kunnian kulttuuriin. Sen sijaan en usko, että esimerkiksi Katalonian anarkistinen kokeilu olisi kestänyt kauaa, vaikka Franco ei olisi sitä onnistunut tuhoamaankaan. Tuollainen kokeilu perustuu eräänlaiseen yhteiseen innostukseen, joka on aina hetkellistä. Sen hetken minkä innostus kestää, osallistujat saattavat uskoa että kokeilu on kestävällä pohjalla. Havainto pätee samallalailla hyvinvointivaltioon, vasemmistoanarkismiin ja anarkokapitalismiin. (Sen sijaan esimerkiksi hutterismi on jo osoittanut kestävyytensä.) Libertaarit toki saattavat väittää, että puhtaisiin markkinoihin perustuva systeemi on kestävä, eikä mitään yhteistä innostusta ei tarvita. Tämä argumentti kaatuu jo siihen, että he koko ajan puhuvat universaalista moraalista niin että arkiajattelija kokee jo melkoista myötähäpeää.

Lichbach (1995, p. 17) notes “collective action, if undertaken on a short-term basis, may indeed occur; collective action that requires long periods of time does not.... Given that most people’s commitments to particular causes face inevitable decline, most dissident groups are ephemeral, most dissident campaigns brief.

This transitory nature of collective action is echoed by Tarrow (1991, p. 15), who notes “the exhaustion of mass political involvement,” and Ross and Gurr (1989, p. 414) discuss political “burnout.”

Hardin (1995) argues that ... the extensive political participation of civil society receives enthusiastic expression only in moments of state collapse or great crisis. It cannot be maintained at a perpetually high level.

(Laianukset kirjasta Economic Origins of Dictatorship and Democracy)

Ihmisluontoon kuuluu myös, että toisten heikkoutta käytetään hyväksi. Mikäli henkilö, kansa tai valtio, jolla on arvokkaita resursseja, ei kykene puolustamaan itseään tai turvautumaan isompien ja vahvempien tukeen, se menettää hallussaan olevan resurssin. Anarkokapitalistinen yhteiskunta ajautuisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä joko täydelliseen hajaannukseen, missä ulkovallat valtaisivat sen tai sitten jokin yritys ottaisi itselleen valtion kaltaisen roolin ja alkaisi harjoittaa väkivaltamonopolia.

Hamilo totesikin: Minarkistit hyväksyvät sentään yhteiskuntasopimuksen yövartijavaltiosta. Libertaarien anarkokapitalistinen fraktionsiivenkulmannurkka elää täydessä utopiassa. Heidän yhteiskunnallisen kokeilunsa elinajanodote on 72 tuntia.

Väkivallattomuuden ja omaisuuden pyhyyden idea esimerkiksi tilanteessa missä 100% maasta on 0,1%:n väestön hallussa ja muu väestö on ajautunut syvään köyhyyteen on täysin utopistinen. Tottakai enemmistö käyttää vähemmistön ensimmäistä heikkouden hetkeä hyväkseen ja jakaa maa-alueet keskenään. Mikään moralismi ei tätä voi estää. Moraalia ei ole olemassa sinänsä, se määrittyy paremmin tai huonommin palvelemaan kulttuurisen evoluution kautta palvelemaan yhteisön kulloisiakin tarpeita.

Loinen vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen ja kulttuuriin?

Olen pitkään ajatellut, että kotieläimen ja ihmisen suhde on paljon monisyisempi kuin vain se, että ihminen on kesyttänyt eläimiä hyödyntääkseen niitä omiin tarpeisiinsa. Siinä missä varsinkin koira (mutta myös esimerkiksi lehmä) leimautuu ihmiseen, myös ihminen saattaa leimautua koiraan. Koira ja ihminen ovat eläneet niin kauan yhdessä, että koiran läsnäolo on todennäköisesti vaikuttanut ihmisen evoluution tavalla tai toisella. (Samalla lailla on vaikuttanut moni muukin kulttuurinen ilmiö kuten maitokarjan pito. Jousipyssyn keksiminen on vähentänyt voiman ja statuksen välistä positiivista korrelaatiota dramaattisesti.)

Tämän päiväisen HS:n Tiede-sivu antoi esimerkin siitä, miten kissan läsnäolo vaikuttaa ihmiseen potenttiialisesti hyvinkin voimakkaasti:

Kissojen loinen, Toxoplasma gondii, käyttää väli-isäntänään jyrsijöitä ja ohjailee niiden käyttäytymistä. Siinä missä normaali jyrsijä on pelokas ja pysyttelee suojassa, toksoplasman infektoima yksilö vaeltelee ympäriinsä ja on varomaton. Loinen muokkaa jyrsijän pelkoreaktion uuteen uskoon siten, että se kavahtaa edelleen normaaleja pelotteita, kuten kärpän tai koiran hajua, mutta ei enää kissan hajua. Päinvastoin, se jopa etsiytyy kissanpissan hajua kohti ja jää nopeasti kissan saaliiksi. Toksoplasman pääisäntä on kissa. Se voi kuitenkin elää myös muissa nisäkkäissä, ihminen mukaan lukien.

Puolessa maailman väestössä on toksoplasman vasta-ainetta eli he ovat jossain vaiheessa joutuneet loiselle alttiiksi.

HS jatkaa:

Toksoplasman pääisäntä on kissa. Se voi kuitenkin elää myös muissa nisäkkäissä, ihminen mukaan lukien. Terveelle aikuiselle se ei yleensä aiheuta oireita, mutta tartunnan jälkeen se voi jäädä piileväksi kystaksi aivoihin.Monet tutkijat kysyvät nyt, voisiko toksoplasma vaikuttaa myös ihmisen käyttäytymiseen? Tästä on saatu mielenkiintoisia viitteitä. Ratkaisevat tutkimukset tosin puuttuvat.

Vuonna 2009 brittitutkijat lukivat toksoplasman genomin ja löysivät sieltä kaksi odottamatonta geeniä. Ne tuottivat entsyymejä, joita tarvitaan dopamiinin tuottamiseen. Löytö oli odottamaton, koska dopamiinia on vain eläimillä, joilla on keskushermosto, mutta toksoplasma on yksisoluinen. Oli siis ilmeistä, että loinen käyttää entsyymejä isäntänä dopamiinijärjestelmän muuttamiseen. Jos loinen muuttaa isäntänsä käyttäytymistä peukaloimalla sen dopamiinin tuotantoa, miksi se ei voisi vaikuttaa myös ihmisen dopamiinijärjestelmään, joka on pitkälti samanlainen?

Näyttö toksoplasman vaikutuksesta ihmisen käyttäytymiseen on hajanainen mutta kiinnostava. Jo 1950-luvulta lähtien toksoplasma on yhdistetty skitsofreniaan. Skitsofreniaa sairastavilla on toksoplasman vasta-aineita 2-3 kertaa todennäköisemmin kuin terveellä verrokkiväestöllä. Yhteys skitsofreniaan palautuu dopamiiniin, sillä skitsofreniassa potilaan dopamiinijärjestelmä poikkeaa normaalista. On siis mahdollista, että loisinfektio saisi joidenkin ihmisten dopamiinit pahasti raiteiltaan. Seurauksena olisi skitsofrenia. On myös huomattu, että skitsofrenian hoidossa käytetty antipsykootti, haloperidoli, estää toksoplasman toimintaa. Jos sitä annetaan infektoiduille jyrsijöille, niiden pelko kissoja kohtaan palaa.

Toksoplasman infektoimat ihmiset joutuvat muita todennäköisemmin auto-onnettomuuksiin. Tšekissä tutkittin heitä. Ihmisillä, jotka joutuivat auto-onnettomuuteen, on kolme tai kuusi kertaa todennäköisemmin toksoplasman vasta-aineita kuin samalla alueella elävällä väestöllä, jotka eivät olleet osapuolina auto-onnettomuudessa. Turkkilaiset tutkijat toistivat tutkimuksen samanlaisin tuloksin. Ilmiö saattaa selittyä sillä, että toksoplasma hidastaisi ihmisen reaktionopeutta. Yksi kiinnostavista toksoplasmoosiin liitetyistä väitteistä koskee sen vaikutuksia persoonallisuuteen. Asiaa tutkineen parasitologi Jaroslav Flegrin mukaan toksoplasman infektoimat miehet ovat keskimäärin neuroottisempia, epävarmempia ja epäluuloisempia kuin terveet verrokit. He ovat myös haluttomia tutustumaan uusiin asioihin. Naisilla vaikutus oli päinvastainen. Infektoidut naiset olivat keskimäärin avoimempia ja suvaitsevaisempia kuin verrokit.

Kalifornian yliopiston tutkija Kevin Lafferty on esittänyt, että toksoplasma voisi olla osatekijänä jopa kokonaisten kulttuurien "luonteessa". Lafferty keräsi kirjallisuudesta tietoja neurotismin yleisyydestä 39 eri maassa. Hän vertaili niitä toksoplasman yleisyyteen niiden väestössä. Aineisto osoitti, että neuroottiset piirteet olivat yleisempiä siellä, missä myös toksoplasman esiintyvyys oli korkea. Esimerkiksi flegmaattisessa Englannissa toksoplasman esiintyvyys väestössä on vain 6,6 prosenttia, mutta kuumaverisessä Ranskassa peräti 45 prosenttia.

Vakaus meidän elinajaksemme ?

HS kirjoitti eilen: "Käytännössä pääsimme sopuun niistä asioista, jotka olivat pöydällä. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen", Suomen pääministeri Jyrki Katainen(kok) sanoi euromaiden yli yön kestäneen huippukokouksen jälkeen Brysselissä torstaiaamuna kello viiden jälkeen Suomen aikaa. Kataisen mukaan euromaiden hallitusten johtajat tekivät alustavat päätökset kaikista kolmesta kysymyksestä, jotka olivat kokouksen asialistalla. Yksityisten sijoittajien saatavia Kreikalta leikataan 50 prosenttia, Euroopan rahoitusvakausvälinettä (ERVV) vahvistetaan ja 70 merkittävän eurooppalaisen pankin pääomittamisesta sovittiin, Katainen kertoi.

Eduskunnan Suuri Valiokunta otti Brysselistä palanneen pääministerin tyytyväisenä vastaan.

Iltalehden mukaan perussuomalaisten kansanedustajan Vesa-Matti Saarakkalan mielestä EU:n kriisiratkaisua ei pitäisi hyväksyä,.... Saarakkala sanoi poistuessaan eduskunnan suuresta valiokunnasta, että peli olisi vihellettävä poikki ja otettava mieluummin vastaan siitä seuraavat ongelmat. Hän arvioi, että Suomelle seuraisi päätöksen kaatamisesta muun muassa korkojen nousua, mutta tarjolla ei ole hyviä ratkaisuja.

Kysymykseni lukijoille kuuluuvat:

1. Mitä todisteita meillä on siitä, että lainojen leikkaus on alkusoittoa politiikalle, missä jäsenmaat eivät enää voi ylivelkaantua? Eikö nykyinen euroooppalainen malli de facto ole kuin rangaistusjärjestelmä, jossa rikollinen armahdetaan ennen kuin häntä on edes vielä vangittu?

2. Onko olemassa mekanismi, jolla Kreikka ja muut euromaat voivat sitoutua kestävämpään politiikkaan niin, että muut euromaat voivat luottaa Kreikan sitoutumiseen? (Sama kysymys kirjoitettuna taloustieteellisempään muotoon: How to solve the problem of credible commitment ?)

3. Miten todennäköistä on että tällainen mekanismi todellisuudessa toteutetaan edelyttäen että mekanismi voidaan määritellä?

Unohdetaanpa nyt hetkeksi ne sivuvaikutukset, kuten kansallisen itsemääräämisoikeuden rajoitukset, mihin mekanismin käyttöönotto johtaisi.

Hyvinvointiyhteiskunnan kestävyydestä

Luvattuja eläke-etuja joudutaan kestävyysvajeen takia jatkossa todennäköisesti leikkaamaan. Tämä tuskin tulee enää suurena yllätyksenä kenellekään. On kuitenkin huomattava että eläkeläisillä on suomalaisessa demokratiassa niin suuri poliittinen painoarvo, että taistelutta nämä leikkaukset eivät tule tapahtumaan. Riski on suuri että vajeet peitetään työeläkemaksuja ja eläkkeitä nostamalla.

Verojen ja maksujen nostamisen tie ei ole todennäköisesti kestävä. Vaikka veropakolaisuus on toistaiseksi pientä, kynnys esimerkiksi Viroon muuuttamisessa on varsin alhainen. Ja jos veropakolaisuus lähtee ensin alkuun se etenee helposti S-käyrän mukaisesti.

Nokian romahdus - joko lasku hidastuu ?

Nokian tulos oli siis positiivinen yllätys - tulos oli selkeästi positiivinen vaikka analyytikot olivat ennustaneet pikemmin nolla-tulosta. Älypuhelinten markkinaosuuden romahdusta hyvä tulos ei toki muuksi muuta, mutta feature phonien (peruspuhelinten) myynti on pysynyt vakaana. Myynti ei kasvanut mutta ei laskenutkaan.

Ainakin minä odotin että Nokian tulos menee negatiiviseksi ennen kuin ensimmäistäkään Windows-puhelinta on edes markkinoilla. Tämä riski ei ilmeisesti toteutudu. Nyt Nokian tulevaisuuden menestys riippuu pitkälti Windows-puhelimen menestyksestä. USA:ssa Windows Phonen markkinaosuus on tällä hetkellä 9% luokkaa. Tarvitaan ihme jotta Nokia pääsisi jatkossa lähellekään sitä 40%:n älypuhelinten markkinaosuutta mikä sillä oli. Minusta 10 % voisi olla optimistinen tavoite. Markkinaosuus ja liikevaihto laskevat siis edelleen varmasti.

Lisäys 21.10.

Mielenkiintoista on että jopa älypuhelimien markkinaosuuden romahdusmainen lasku on pysähtynyt aivan viimekuukausien aikana. Symbian-älypuhelimet myyvät siis vielä suht hyvin. Tätä tulosta voi pitää melkoisena torjuntavoittona. Torjuntavoitto on moraalisesti tärkeä, koska Nokian on saatava kuluttajien ja omien työntekijöidensä usko takaisin. Se on erityisen tärkeää juuri nyt kun täysin uusi Windows-pohjainen tuote-perhe launchataan.

Eräs asia minkä olen ymmärtänyt todennäköisesti väärin on Nokian riippuvuus Microsoftista. Nokia on toki naimisissa Microsoftin kanssa, mutta melkein samalla lailla kuin Nokia on riippuvauinen Microsoftista, Microsoft on riippuvainen Nokian onnistumisesta. Jos Microsoft epäonnistuu mobiili-laiteiden markkinoilla, se tulee menettämään myös PC-markkinat. Nokialla on käsittääkseni jonkinlaiset pienehköt mahdollisuudet pysäyttää romahdus kokonaan - yhdessä Microsoftin kanssa.

Reima Nikkinen - mustalainen

Ylen Teema esitti eilen loistavan dokumentin Reima Nikkisestä. Reima Nikkinen on romani - tai kuten romanit itse Nikkisen mukaan sanovat mustalainen tai kaale. Nikkisen mukaan sana "romani", vaikkakin on alunperin asiallinen sana, on täti-ihmisten kieltä. Nikkisestä välittyy katsojalle kuva huumorintajuisesta, vastuuntuntoisesta hienosta ihmisestä, jonka kuvitelmat maailman parantamisen mahdollisuuksista ovat karisseet ilman että Nikkinen silti olisi katkeroitunut. Vihainen hän toki välillä on - ei yhteiskunnalle vaan omilleen.

Reima Nikkinen on pitkän elämänsä aikana toiminut romani-aktiivina ja flamenco-tanssin uranuurtajana Suomessa. Hänen tarinansa romanien elämästä sodan jälkeisessä Suomessa menee tiivistettynä näin:

1. 70-luvun puoleen väliin saakka romanien olot olivat Suomessa äärimmäisen huonot ja avointa rasismia ja jopa fyysistä väkivaltaa esiintyi paljon. Mm. Hankasalmella satapäinen miesjoukko hyökkäsi seipäin romanien koteihin ja tuhosi nämä. Romanikulttuuri oli kuitenkin vahvaa, vanhuksia arvostettiin ja romanit olivat toimeliaita mm. hevoskaupassa ja sittemmin raviurheilussa.

2. Progressiivisten aatteiden ansiosta romaanien asunto-olot paranivat Suomessa oleellisesti 70-luvulta alkaen ja syrjintä väheni. Samalla romanikulttuuri on menettänyt vahvuutensa, romanien toimeliaisuus on lopahtanut, romanit elävät lähinnä sosiaalituen varassa, vanhuksia ei enää todellisuudessa arvosteta, eletään epäsosiaalista ja usein jopa rikollista elämää. Nikkinen kutsuu näitä nykyajan romaneja vale-mustalaisiksi.

Kyseessä lienee koko vasemmistolaisen "60-lukulaisen" progressiivisuuden dilemma yhden esimerkin kautta nähtynä. Paljon yritettiin ja saatiin hetkellisesti paljon aikaakin. Koska aate perustui täysin vääriin premisseihin - huonossa asemassa olevien ihmisten näkemiseen pelkästään ulkopuolisten sorron uhreina toisaalta ja toisaalta kaiken tradition, velvollisuudentunteen ja moraalin halveksimiseen - aatten kokonaisvaikutus jäi lähes puhtaasti negatiiviseksi.

Haastattelusta heräsi toki muitakin ajatuksia. Esimerkiksi kysymys hankalsalmelaisten ihmisten motiiveista. Mutta palattakoon siihen aiheeseen myöhemmin.

Toinen aihe mikä nousi esiin oli Nikkisen kategorsointi oikeasta mustalaiskulttuurista: Mustalaiskulttuuri merkitse sitä, että ihminen ei alistu. (En nyt muista sanamuotoa tarkasti.)

Lue myös aikaisempi analyysini siitä, millaista romani-kulttuuri käsittääkseni todellisuudessa on.

Kirja elää ja voi hyvin mutta arvoketju on murroksessa - osa 2

Jatkona edelliseen postaukseen vielä: Katsokaapa kuinka hyvin suomen kieli sijoittuu tekijänoikeudettomien e-kirjojen saatavuuden osalta.

Talkoohenkeä on siis tässä asiassa Suomessa.

Kaikki nämä kirjat ovat sitten luettavissa tietokoneella tai millä tahansa e-kirjan lukulaitteella - myös Kindlellä.

Kirja elää ja voi hyvin mutta arvoketju on murroksessa

Nokian romahduksen seuraaminen on herättänyt taas kerran kiinnostukseni teknologia-disruptioon. Joten jatketaanpa nyt siitäkin aiheesta vaikka aihe on hiukan sivussa blogin varsinaisesta ideasta.

Internet on murentamassa sanomalehti-talojen kannattavuutta. On puhuttu jopa sanomalehden kuolemasta. Kirja sen sijaan ei ole ainakaan lähiaikoina kuolemassa. Pikemmin e-kirjan tulo lisää kirjojen lukemista ja kirjoista myös maksetaan.

Mitä on tapahtumassa varsinkin englanninkielisissä maissa on että Amazon ja Google ovat syömässä kustantajien busineksen. Kirjailija kirjoittaa kirjan ja sopii kirjan myynnistä Amazonin kanssa. Kustantaja sivutetaan. Disruptiossa arvoketjusta ei häviä vain kustantaja vaan myös tukkuri. (Kirjojen tukkumyynti on ainakin Suomessa käsittääkseni varsin keskittynyttä.)

Kirjailija ei välttämättä ole kuitenkaan disruption voittaja. Kustantaja ei ole kirjailijan kannalta ollut vain joku välttämätön paha joka nappaa osan kirjailijan voitosta. Kustanmolla on ollut myös eräänlainen venture capitalist rooli. Kustantaja on ottanut osan riskistä aloittelevan kirjailijan puolesta.

Suomessa e-kirjan aiheuttama disruptio ei ole vielä alkanutkaan - e-kirjojen hinnat ovat edelleen samat kuin pokkarien. E-kirjoja kyllä myydään varsin paljon, mutta myyntikanavat ja liiketoimintamallit ovat samat kuin ennenkin. E-kirjan arvoketjussa on samat pelaajat kuin perinteisenkin kirjan arvoketjussa (kirjailija, kustantamo, tukkuri ja kirjakauppa) paitsi että kirjapainoa ei ole. Lukulaitteen toimittajakin on tavallaan ulkona arvoketjusta - kirjan voi lukea yhtä hyvin millä tahansa lukulaitteella joka tukee esimerkiksi epub-formaattia. Kustantamot ovat lehtiuutisten mukaan Suomessa kyllä vaikeuksissa, mutta muista syistä kuin englanninkielisissä maissa.

Suomen Kuvalehti spekuloi kyllä jo puolitoistavuotta sitten e-kirjojen esiinmarssilla, mutta paljoa ei suomalaiselle kirjalle ole käsittääkseni vielä tapahtunut. Maailmalla koulukirjojen ja tenttikirjojen digitalisointi on jo alkanut toden teolla. Julkiset kirjastot lainaavat e-kirjoja jne.

Akateeminen myy e-kirjojen lukulaitteita ja e-kirjoja omien sanojensa mukaan suht paljon - kuusikymppiset miehet ovat kuulemma innokkaimpia ostajia. Akateemisen lukulaite-myyjä oli äärimmäisen innostunut asiastaan - valitteli tosin että lukulaitteissa olisi vielä toivomisen varaa. Ongelma taitaa olla sama kuin puhelimissa ja tableteissa - ne laitetimittajat jotka vievät alaa eteenpäin (Amazon, Apple) - myyvät sekä laitteita että itse sisältöä ja ovat siksi kirjakaupan kannalta hankalia petikumppaneita. Muut toimijat tekevät laitteita puolella sydämellä ja jälki näkyy.

Luonnonvarakirous ja kehitysapukirous ?

Ruukinmatruuna on puhunut luonnonvarojen kirouksesta puhumatta päästyään. Kuten edellisessä postauksessani esitin, luonnonvarojen kirjous on totta monella tapaa. Mm. beniniläis-syntyinen taloustieteilijä Leonard Wantchekon on tutkinut demokratian tason ja raaka-ainevarojen runsauden yhteyttä: NYU politics professor Leonard Wantchekon documented systematically the association of resource wealth with autocracy in Africa, as others did using worldwide patterns... Wantchekon shows that new democracies have succeeded in Africa mainly in resource-poor places such as Benin, Madagascar, and Mali, while oil-rich states such as Algeria, Cameroon, Gabon, and Libya still have dictators...(The White Man's Burden: Why the West's Efforts to Aid the Rest Have Done So Much Ill and So Little Good)

Tärkeä havainto on että sama yhteys vallitsee ilmeisesti myös demokratian tason ja kehitysavun määrän välillä: oil makes democracy and good government less likely—the “natural-resource curse.” More recent studies have found that there is also an “aid curse”—probably for the same reasons as the oil curse. (sama)

Ps. Tällä en halua väittää että kaikki kehitysapu olisi negatiivista. Harrastan itsekin säännöllisesti kehitysapua toki hyvin pienessä määrin tukemalla kastittomien pienimuotoista kouluprojektia Tamilimaassa. Olen myös osallistunut mikrolaina-toimintaan.

Shokkiterapia - osa 2 - eli demokratiasta, etnisyydestä ja raaka-aineista

Demokratia toimii paremmin kuin mikään muu valtioon perustuva poliittinen järjestelmä. Yleensä. Tästä monet ovat tehneet sen johtopäätöksen, että maihin joissa ei ole demokratiaa se pitää tuoda pakolla. Demokratia on tuotu pakolla mm. Irakiin ja sitä ollaan nyt pakottamassa myös Syyriaan. Seuraukset voivat olla dramaattiset. Vaikka amerikkalaiset eittämättä kaatoivat Irakissa hyvin epäinhimillisen hallinnon, hallinnon kaatuminen ei ole ilmeisesti johtanut hyvinvoinnin kasvuun paitsi kurdialueilla ja on johtanut suoranaiseen kansanmurhaan eräitä vähemmistöjä kohtaan. Lännen pakotteet Syyriaa vastaan voivat johtaa vastaaviin - ja todennäköisesti dramaattisempiinkin seurauksiin - Syyrian tapauksessa.

Kansankokonaisuuden käsitys on, että yhteiskunnat kehittyvät yleensä evolutiivisen prosessin kautta, eikä ulkoa pakottamalla tai vallankumouksen kautta. Demokratian kehitykseen soveltuu sama viisaus kuin markkinatalouden kehitykseen: [In reality] markets everywhere emerge in an unplanned, spontaneous way, adapting to local traditions and circumstances, and not through reforms designed by outsiders. The free market depends on the bottom-up emergence of complex institutions and social norms that are difficult for outsiders to understand, much less change.

Demokratian evoluutiota voidaan kuitenkin ymmärtää. Voidaan ymmärtää sitä, millaisissa oloissa demokratia etenee helpoiten ja millaisissa oloissa huonommin. Voidaan ymmärtää, miten demokratia on kehittynyt ensimmäiseksi juuri Englannissa ja miten se on onnistunut joissain kehittymättömissä maissa kuten Intiassa.

Demokratian edellytykset ovat tutkimuksen mukaan heikommat etnisesti heterogeenisessa maassa. Erityisesti maassa missä on olemassa etninen enemmistö, demokratia saattaa ilmeisesti jopa edistää kansanmurhia. (Tieteellistä evidenssiä on tosin vain väitteelle, että demokratia ei vähennä kansanmurhan riskiä.) On myös näyttöä sille, että etnisesti heterogeenisessa maassa infrastruktuuri on heikompi, koulutus on heikompaa ja julkishyödykkeiden tuottamiseen käytetään vähemmän varoja.

Researchers have documented links between ethnic divisions and poor schooling and infrastructure, between ethnic divisions and poor-quality government, and between ethnic divisions and lower spending on public services. (The White Man's Burden: Why the West's Efforts to Aid the Rest Have Done So Much Ill and So Little Good)

Erityisesti demokratian edellytykset ovat heikommat maissa missä talous perustuu runsaisiin raaka-ainevaroihin.

NYU politics professor Leonard Wantchekon documented systematically the association of resource wealth with autocracy in Africa, as others did using worldwide patterns... Wantchekon shows that new democracies have succeeded in Africa mainly in resource-poor places such as Benin, Madagascar, and Mali, while oil-rich states such as Algeria, Cameroon, Gabon, and Libya still have dictators... (sama)

Toisaalta raaka-aineisiin perustuvissa talouksissa yritykset (kaivosyhtiöt, sokeriruokaplantaasit ja öljy-yhtiöt) ovat usein hyvin suuria ja itsenäinen keskiluokka jää kehittymättä. Itsenäinen keskiluokka on selkeästi osoitettu olevan demokratiakehityksen avain. Raaka-aineisiin perustuva talous rajoittaa itsenäisen keskiluokan syntymistä ja sitä kautta demokratian kehitystä ja myös innovaation kehitystä. Lopulta rikkaat raaka-ainevarat omaavan valtion taloudellinenkin kehitys hidastuu.

What has determined different-size middle classes in different countries? Many authors have pointed to natural-resource endowments. Economic historians Stanley Engerman and Kenneth Sokoloff have highlighted the role of sugar plantations and silver mines in contributing to Latin America and the Caribbean’s high inequality (which adds another angle on Caribbean stagnation to that given earlier). The plantations and mines had to be operated on a large scale, and wound up in the hands of a few, and the planters relied on slavery to work the sugar plantations—an extreme form of inequality. You couldn’t grow sugar in North America; wheat was the crop of choice. Wheat could be produced on a small scale, hence a middle class was formed made up of family farmers in the United States and C...anada. Heavy reliance on tropical commodities and minerals was also associated with inequality elsewhere in the world.

Raaka-aineisiin perustuva talous hidastaa demokratian kehitystä myös toisella tavalla. Tämä liittyy siihen miten demokratia yleensä kehityy:

Professor of Economics Daron Acemoğlu of MIT and political scientist James A. Robinson of Harvard discuss the role of the oligarchy in a fascinating new book, Economic Origins of Dictatorship and Democracy. They see democracy emerging out of a strategic face-off between the rich minority and the poor majority. The rich prefer not to have democracy because of the threat of redistribution. However, an even worse threat to the elite is total revolution by the poor, which would destroy the elite altogether. The poor can threaten revolution in order to try to extract democratic concessions from the rich.

Prime Minister Earl Grey explained in 1831, well before he launched his world-class brand of tea: “There is no-one more decided against annual parliaments, universal suffrage and the ballot, than I am. My object is not to favour, but to put an end to such hopes and projects…. The principle of my reform is, to prevent the necessity of revolution…reforming to preserve and not to overthrow.

The rich gave in more easily to democracy in Britain and America because the design of the new democratic system had some checks against the redistributive powers of the majority. A two-chamber legislature had the upper chamber less under the sway of the majority.

Maassa jossa varallisuus perustuu raaka-ainevaroihin eliitin on huomattavasti vaikeampi tehdä kompromisseja, koska raaka-ainevarojen tai maaomaisuuden uudelleenjako tai voimakas verottaminen on helppoa. Maassa jossa viljelymaa on muutaman harvan plantaasin omistajan hallussa, demokratia on suuri riski eliitille. Näin ollen demokratiaa jää kehittymättä ja köyhien protesteihin vastataan väkivallalla. Tyyppiesimerkki on Etelä-Amerikan Bolivia missä ensin intiaanien parhaat maat siirtyivät kolonisaation myötä vakoisille ja missä sen lisäksi 1600-luvulta alkaen on tapahtunut lukuisia lyhytaikaisia raaka-aineisiin perustuvia talousihmeitä. Varallisuuus on siirtynyt kokonaan valkoisen vähemmistön käsiin ja enemmistö on ollut lähinnä orjan asemassa. Maaomaisuutta on kyllä jaettu uudelleen mutta lähinnä niin, että intiaaniyhteisöjen yhteismistuksessa olevia maita on yksityistetty, minkä jälkeen maa on sitten siirtynyt eliitin haltuun.

A natural-resource oligarchy is particularly inimical to democracy. Oil is infamous for undermining or preventing democracy. Oil revenues are very easy to redistribute, so wealthy and well-connected insiders who benefit from oil controlled by a dictatorship have a lot to lose from a democracy that would surely result in redistribution. Hence we get oil societies desperate to prevent democracy, ranging from the oil-rich Middle East to Africa.

Kun varallisuus lisääntyy ...

... rahaa voi käyttää haaveiden toteuttamiseen. Tässäpä yksi vastenmielisimmistä tavoista käyttää rahaa. En suosittele lukemaan mutta postattakoon nyt kuitenkin.

Homoista ja lesboista - osa 2

HS:n tiede-sivut kirjoittavat tänään otsikolla Homo? mm.:

Milloin homoseksuaalisuus oli Suomessa laitonta?

Homoseksuaalisuus on ollut teoriassa kielletty vuosisatoja, aina Mooseksen laista lähtien, mutta käytännössä tuomioita on jaettu hyvin vähän. Suomen laissa homoseksuaalisuus määriteltiin rikokseksi vasta vuonna 1889. Kriminalisointi perustui siihen, että Venäjän vallan aikana haluttiin ottaa mallia Euroopasta. Ruotsin vallan aikana asia ei kiinnostanut lainsäätäjiä eikä pappejakaan.

Homous tuli ilmiönä suomalaiseen yhteiskuntaan vasta lain säätämisen jälkeen. Sitä edeltävältä ajalta homoista on äärimmäisen vähän todisteita. Suomessa kriminalisointi koski myös lesbosuhteita, mikä oli eurooppalaisittain jokseenkin harvinaista.

Tuomiot olivat 1900-luvun alussa melko lieviä, korkeintaan pari vuotta kuritushuonetta. Oikeusjutuissa oli harvoin kyse kahden täysikäisen miehen vapaaehtoisesta suhteesta, sillä hissukseen elänyttä poikaparia tuskin ilmiannettiin. Oikeudenkäynnit yleistyivät hieman 1930-luvulta lähtien.

Oikeushistoriallisesti katsottuna Suomi on yksi maailman homomyönteisimmistä maista. Ainoa tapaus, jossa homoja tiedetään teloitetun, on vuodelta 1665. Tuolloin kaksi pappilan renkiä poltettiin roviolla varsinaissuomalaisessa Taivassalossa, niin sanotulla Kyynelten kalliolla.

Homoseksuaalisuus poistui rikoslaista vuonna 1971.

Johtopäätökseni on, että Suomessa puhutaan tällä hetkellä homojen ihmisoikeuksista koska halutaan ottaa mallia Euroopasta ja Usasta. Vaikka oikeasti mitään merkittävää ongelmaa ei ole , on tärkeää puhua tästä asiasta jotta annettaisiin mielikuva, että Suomi on eräänlainen länsimaa. Sekä homoliittojen vastustajat että kannattajat haluavat ottaa mallia lännestä.

Muistan hyvin miten kotikaupunkini kaupunginhallituksessa oli aivan 70-luvun alussa ehkä jopa 60-luvun puolella avoimesti homoseksuaali mies, joka toi poikaystävänsä kaupungin juhlatilaisuuksiin. Asia ei juurikaan ketään kiinnostanut eikä homoseksuaalisuus ollut este saada ääniä. Toki homoseksuaalien oikeuksissa oli puutteita - en sitä kiellä - mutta nykyinen keskustelu on silkka myrsky vesilasissa.

Poliittisesti korerktien mielestä lesbot ovat samanlaisia - naispuolisia homoja - kuin miespuolisetkin homot. Totuus on kuitenkin täysin erilainen:

Onko homoja ja lesboja yhtä paljon?

Lesbonaisia on paljon vähemmän kuin homomiehiä. Naisissa biseksuaalisuus on kuitenkin yleisempää kuin miehissä. Naisten seksuaalisuus on psykologisesti holistisempaa. Se tarkoittaa, että biseksuaalisuuteen taipuvaisilla naisilla kumppanin luonteenpiirteet vaikuttavat enemmän kuin sukupuoli. On toki olemassa naisia, jotka jo hyvin nuorena tuntevat olevansa kiinnostuneita vain naisista. Miesten seksuaalisuus on eräällä tapaa primitiivisempää: mies on joko homo tai hetero.

Kerroin aiemmin:

"Västöliiton tutkija Anna Rotkirch kirjoittaa kirja-arviossaan teoksesta Juhani E. Lehto ja Camilla Kovero: Homoseksuaalisuus tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana näin:

Suomalaisessa seksuaalivähemmistöjen tutkimuksessa on tähän mennessä korostunut sosiologinen ja konstruktionistinen ote. Teoksen pääkirjoittaja Lehto kritisoi radikaalia konstruktionismia muiden tieteiden tulosten ohittamisesta ja vääristämisestä sekä ikävystyttävästä kehämäisyydestä.

Konstruktionistit esimerkiksi olettavat, että seksuaalinen identiteetti on alati muuttuva. Koska tätä ei testata, teoria on tyhjän päällä.

Lehto sen sijaan esittää, että juuri homomiehiä leimaa identiteetin muuttumattomuus. Tietyn kehitysvaiheen jälkeen juuri kukaan ei siirry homosta heteroksi.

Miesten seksuaalisuutta luonnehtii myös bimodaalisuus eli ääripäiden korostuminen. Useimmat aikuiset miehet ovat joko selvästi homoja tai selvästi heteroita. Seksuaalisen orientaation "jäykkyys" kulkee suvuissa: homomiesten suvuissa on enemmän toisia homoja mutta myös enemmän selkeästi heteroseksuaalisia miehiä.

Naisten seksuaalinen orientaatio muistuttaa jatkumoa, jossa heteroiden jälkeen on toiseksi eniten biseksuaaleja ja vähiten lesboja."

Shokkiterapia

Markkinatalousjärjestelmä toimii paremmin kuin mikään muu talousjärjestelmä. Yleensä. Tästä monet ovat tehneet sen johtopäätöksen, että maihin joissa ei ole markkinataloutta, markkinatalous pitää luoda vaikka sitten Maailmanpankin pakottamana. Maailmanpankin apu on pantu riippuvaiseksi siitä ottaako avun saaja käyttöön markkinatalouden.

Kuten tunnettua markkinatalous yritettiin tuoda Venäjälle 1990-luvun alussa shokkiterapian avulla. New Yorkin Yliopiston taloustieteen professori William Easterly oli talousasiantuntijana mukana tuomassa Venäjälle markkinataloutta. Easterley kuvailee kokemuksiaan Venäjän shokkiterapiasta ja muista IMF:n yrityksistä tuoda markkinatalous nopeasti johonkin maahan:

[In reality] markets everywhere emerge in an unplanned, spontaneous way, adapting to local traditions and circumstances, and not through reforms designed by outsiders. The free market depends on the bottom-up emergence of complex institutions and social norms that are difficult for outsiders to understand, much less change.

Paradoxically, the West tried to plan how to achieve a market. Even after evidence accumulated that these outsider-imposed free markets were not working, unfortunately, the interests of the poor did not have enough weight to force a change in Western policy. Economists like me were slow on the uptake, in that it took us a decade of failure to convince us that top-down imposition of markets did not work. With the World Bank, I was intermittently working on Russia in 1990–1995, and I confess I believed in shock therapy.

Like many other Western economists flooding Moscow at the time, I had only the most superficial knowledge of Russian institutions and history. [But] University of Maryland economist Peter Murrell—a longtime student of centrally planned economies—wrote a series of articles in 1991–1993 arguing against shock therapy as utopian social engineering. At the time, he lost the argument.

Murrell kuvaili sitä ajatustapaa joka leimasi näitä oikeistolaisia stalinisteja:

“There is complete disdain for all that exists…. History, society, and the economics of present institutions are all minor issues in choosing a reform program…. Establishment of a market economy is seen as mostly involving destruction…shock therapists assume that technocratic solutions are fairly easy to implement…. One must reject all existing arrangements."

Murrell lainasi vuonna 1992 Popperia ennustaen shokkiterapian täydellisen epäonnistumisen:

“It is not reasonable to assume that a complete reconstruction of our social system would lead at once to a workable system."

Murrel olisi voinut yhtä hyvin lainata Hayekia:

Yhteiskunta voi olla olemassa vain, jos valinnan prosessin kautta [sponttaanisti] on syntynyt säännöt, jotka panevat ihmiset käyttäytymään tavalla joka mahdollistaa sosiaalisen yhteiselämän.

Kokonaan toinen juttu sitten on se, että joskus shokkiterapia pakotetaan meille ilman että kukaan on sitä suositellut tai halunnut. Arvaan että me eurooppalaiset olemme pian shokkiterapian kohteita.

Mainos: