sunnuntaina, tammikuuta 31, 2021

Daron Acemoğlun haastattelu HS:ssä - muutamia pointteja

HS haastattelee yhtä nykyajan merkittävimmistä taloustieteijöistä Daron Acemoğlua - leikkaan tähän pätkiä kirjoituksesta.

"Länsimaissa keskeinen ongelma on, miten varmistetaan hyvinvoinnin jakautuminen kaikille ja huolehditaan talouskasvusta, joka perustuu etenkin työn tuottavuuden paranemiseen. Lähes kaikissa eurooppalaisissa valtioissa epätasa-arvo on kasvanut ja työn tuottavuuden kasvu on hidastunut, vaikka kaikki vaikuttavat olevan innoissaan uuden tekniikan mahdollisuuksista. Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että uudesta tekniikasta ei ole vain saatu kovin paljon hyötyä.”

Pandemia on todennäköisesti jossain määrin parantanut työn tuottavuutta, koska monet ihmiset eri puolilla maailmaa ovat tehneet etätöitä ja digitalisaatio on edistynyt. Vaarana kuitenkin on, että pandemian kielteiset vaikutukset työn tuottavuuteen ovat sen myönteisiä puolia suuremmat.

Henry Ford otti vuonna 1908 liukuhihnan käyttöön autojen valmistuksessa. Keksinnön seurauksena Fordin T-mallin korien kokoonpanoaika supistui runsaasta 12 tunnista viiteen ja puoleen tuntiin ensimmäisen vuoden aikana. Työn tuottavuuden kasvu oli lopulta sen verran voimakasta, että Ford pystyi kaksinkertaistamaan työntekijöidensä tuntipalkan, vaikka auton hinta romahti kolmasosaan. Lähempänä nykyaikaa työn tuottavuutta paransivat 1940-luvulla keksityt tietokoneet ja 1980-luvulla käyttöön tulleet henkilökohtaiset tietokoneet. Internetin ja älypuhelimien vaikutus työn tuottavuuden paranemiseen on sen sijaan ollut 2000-luvulla vähäisempää.

Acemoğlu korostaa, että valtioilla on ollut tärkeä asema antibioottien, nanotekniikan ja internetin kehittämisessä. Nykyisin ongelmana on, että valtiot eivät enää rahoita tutkimusta ja tuotekehitystä yhtä paljon kuin ennen, vaan ne pikemminkin palvelevat suuryhtiöiden pyrkimyksiä.

PANDEMIA saattaa Acemoğlun mielestä pitkän ajan kuluessa muuttaa eri puolilla maailmaa omaksuttua näkemystä, että valtion asemaa taloudessa pitäisi supistaa. ”Tätä ajatusta voi toki puolustaa, mutta nimenomaan tutkimuksessa ja tuotekehityksessä valtiolla on oltava vahva asema, jotta kansantalouksia hyödyntäviä innovaatioita saadaan aikaan ja niitä hyödynnetään mielekkäällä tavalla. Valtiot eivät ole pystyneet kilpailemaan parhaista lahjakkuuksista yritysten kanssa. Ja ehkä tärkein muutos on, että monilta valtioilta puuttuu näkemys siitä, miten uutta tekniikkaa pitäisi hyödyntää. Monissa valtioissa päättäjät kysyvät mieluummin Googlelta ja Facebookilta, miten uutta tekniikkaa pitäisi hyödyntää.” Se vie valtiot harhapoluille, koska yritysten tehtävänä on tuottaa voittoa. Toisaalta hyvin kannattavat yritykset saavat aikaan myös yhteiskunnallista hyvää, koska niillä on varaa maksaa suurempia palkkoja työntekijöilleen.

ONGELMA EI OLE se, etteikö innovaatioita tehtäisi. Pikemmin kysymys on siitä, miten ne valjastetaan palvelemaan paremmin yhteiskuntia.

Acemoğlu pitää selvänä, että uudet innovaatiot ovat viime vuosina hyödyttäneet eniten yhtiöitä eivätkä suinkaan yhteiskuntia. ”Kokonaiskuvassa ongelma on lukittuminen yhtiöiden näkemyksiin, miten innovaatioita voidaan hyödyntää. Olen aika varma, että suuryhtiötkin hyötyisivät siitä, jos uutta tekniikkaa hyödynnettäisiin enemmän uusien ja mielekkäiden työpaikkojen luomisessa ja saataisiin siten ihmisten taidot paremmin käyttöön palveluissa, koulutuksessa ja terveydenhuollossa.”

KORONAVIRUSPANDEMIA on nykyajan suurin taloudellinen sekasorto. Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) mukaan se on pahin taantuma 1930-luvun suuren laman jälkeen. Vakavissa taloudellisissa kriiseissä valtioiden merkitys taloudessa on aina kasvanut, koska vain niillä on talouden jäätyessä keinot pelastaa rahoitusjärjestelmä, yritykset ja työpaikat. Siksi myös nykyisessä kriisissä valtiot ovat keskuspankkien lisäksi elintärkeässä asemassa taloudellisten vahinkojen korjaamisessa. Yksi nykyisen kriisin pitkän ajan seurauksia on Acemoğlun mukaan se, että valtioiden asema taloudessa pysyy entistä vahvempana senkin jälkeen, kun kriisi on ohitse.

Acemoğlun mielestä on ollut virhe korostaa sitä, että valtioiden ei pidä osallistua uuden tekniikan kehittämiseen vaan se on jätettävä yrityksille. ”Mielestäni tämä on väärin, koska uudessa tekniikassa ulkoisvaikutukset ovat suuret. Etenkin, jos tekniikan kehittyminen on pienen homogeenisen joukon varassa. Tulevaisuudessa tarvitaan uutta sääntelyä uutta tekniikkaa varten, mutta valtioiden ja yritysten yhteistyö on edelleen myös järkevää ja mahdollista.”

Markkinatalouden keskeinen ajatus taas on, että yritykset ja kotitaloudet ratkaisevat talouden ongelmat markkinoilla kysynnän ja tarjonnan perusteella. Lisäksi pääoma ja työvoima voivat liikkua vapaasti. Periaatteessa markkinatalous voi toimia myös silloin, jos tuotantovälineet olisivat valtion omistuksessa. ”Markkinataloudelle ei mielestäni ole vaihtoehtoa. Mallia voisi ottaa Pohjoismaista, jossa markkinatalous ja hyvinvointivaltio sosiaalisine turvaverkkoineen toimivat hyvin yhdessä. Terve yhteiskunta tarkoittaa hyviä työpaikkoja mahdollisimman monelle. Terve yhteiskunta ei voi mielestäni perustua ajatukselle, että ihmiset eläisivät esimerkiksi perustulon varassa. Sen sijaan pitää olla työpaikkoja, jotka takaavat ihmisille ainakin kohtalaisen elintason.”

”Monissa länsivaltioissa onnistuttiin toisen maailmansodan jälkeen luomaan ihmisille mielekkäitä työpaikkoja. Nykyisin yhteiskunnat tuottavat mielekkäitä työtehtäviä vain hyvin suppealle joukolle. Jos tarkastellaan vaikkapa oppilaitoksista valmistuvien palkkoja Yhdysvalloissa, ne eivät ole muuttuneet vuosiin.”

KYMMENEN viime vuoden kuluessa on keskusteltu myös paljon globalisaatiosta. Sadat miljoonat ihmiset teollisuusvaltioissa ovat menettäneet työpaikkansa, kun niitä on siirretty halvemman työvoiman valtioihin. Työpaikkansa menettämisestä turhautuneet ovat alkaneet etsiä vaihtoehtoja poliittisista ääriliikkeistä. Ne tarjoavat monimutkaisiin kysymyksiin usein yksinkertaisia vastauksia. 

”Globalisaatiosta ovat hyötyneet eniten suuret yritykset ja kaikista rikkaimmat”

lauantaina, tammikuuta 30, 2021

Ilmaston lämpeneminen - punavihreillä ja perussuomalaisilla taitaa olla sama suunta

Eilen oli Ekomodernistien mahtava ilmasto- ja ydinvoima-seminaari. Puhujia oli Fortumista ja varsinkin suomalaisten yritysten ilmastofoorumista CLC:stä.

Minua kiinnosti eniten CLC:n Jouni Kerosen esitys ja hänen analyysinsä taloudellisista insentiiveistä realimaailman pitkän linjan yritysihmisten näkökulmasta. Suomalaiset firmat ovat näemmä heränneet sille, että jos ilmaston lämpenemistä ei pysäytetä taloudellisella insentiivillä, se pysäytetään pakkolailla joka on aivan mahdottomasti tehottomampaa ja yritysten ja yksilön vapautta rajoittavaa. (Jouni Kerosen ja Mari Pantsarin kirja menee luklistalle.)

Yritysten edustajat näemmä ajattelevat että CO2-veron pitäisi olla globaalisti ehkä jopa 70$ per tonni eikä 2$ niin kuin keskimäärin maailmassa. Pessimismiä oli kyllä ilmassa, että onnistuuko.
On tärkeää tajuta että korkea CO2-vero (tai päästön hinta jos päästökauppa) ei mene käytännössä hintoihin vaan vaikeuttaa energiainvestointeihin. (Sama oli viesti talousnobelisti Nordhausin kirjassa). Mutta jotta ei menisi, pitää toimia CO2-veron osalta nopeasti ja globaalisti. Investoinnit ja rakentamiset vievät nimittäin joka tapauksessa aikaan. Insentiivit pitää luoda.

Yritykset puhuvat aina yhteiskuntavastuusta signaloidakseen hyvyyttään ja suhtauduin siksi hiukan kyynisesti heidän innostukseensa ilmaston lämpenemisen torjunnasta. Mutta tajusin nyt lopullisesti, että yritystenkin - samoin kuin keskiluokan - etu on, että CO2-verot nousevat, jotta ei mennä pakkolakeihin.
Tietysti osa punavihreitä haluaakin rajoittaa ensisijassa keskiluokan vapautta ja osa perussuomalaisista toivoo että näin tapahtuisi, jotta ihmisiä vituttaisi mahdollisimman paljon ja he saisivat ääniä ja sitä myöten paikkoja eduskunnasta.
Politiikka on usein koordinaatiopeli. Äärilaidat haluavat, että politiikka muuttuu identiteettipolitiikaksi. Puhutaan lähinnä homoista, avioliitosta, keskiluokan vapauden rajoittamisesta, maahanmuutosta niin kyllä äärilaidat hyötyvät. Se onkin heidän yhteinen suunta.

keskiviikkona, tammikuuta 27, 2021

Yhteisöllisyys ja modernisaatio - yhteenvetoa

HS haastattelee evoluutiopsykologian tutkijaa Markus J. Rantalaa: 1700-luvun elämäntyyliä noudattavilla amisheilla kaksisuuntainen mielialahäiriö on 18 kertaa harvinaisempi kuin niillä yhdysvaltalaisilla, jotka elävät moderniin länsimaiseen tapaan. Kanadassa asuvilla, hyvin yhteisöllisillä hutterilaisilla sairaus on peräti 62 kertaa muuta väestöä harvinaisempi.

Tutkimusryhmän väitettä tukee muun muassa se, että esi-isiemme tapaan elävillä metsästäjä-keräilijäkansoilla kaksisuuntaista mielialahäiriötä ei ilmene. Myös kliininen masennus on heillä erittäin harvinaista.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö on Rantalan mukaan osin perinnöllinen, osin ruokavalioon ja osin stressitasoon liittyvä ongelma. On tietysti hätiköityä väittää varmasti, että nimenomaan ihmisen atomistuminen ja yhteisöllisyyden alenemisen olisi stressitason kasvun syy, mutta vahvoja viitteitä siihen siis on.


Moderni elämäntapa ja sen yksilökeskeisyys tuovat mukanaan monia hyviä puolia. Yksi on tietysti se, että voimme tieteen keinoin löytää syitä vaikkapa niihin ongelmiin mitkä leimaavat nykyaikaa. Toinen hyvä esimerkki on lapsikuolleisuuden romahtaminen ja muu terveyden tilan paraneminen. Kolmas on se, että ihminen ei ole enää pakolla sidottu niihin ihmisyhteisöihin, joihin he ovat syntyneet, vaan voivat jatkaa matkaa ja siirtyä muualle.

Modernisaatio siinä mielessä, että ihminen ei ole enää pakolla sidottu niihin ihmisyhteisöihin, joihin he ovat syntyneet, on Euroopassa vuosisatoja hiljalleen edennyt prosessi eikä pelkästään nykyaikaa leimaava ilmiö. Antropologi Joseph Henrichin uusin kirja avasi tutkimusta laajasti. Euroopan kehitys näyttäisi liittyneen paljolti nimenomaan siihen, että ihminen ei ole enää pakolla sidottu niihin ihmisyhteisöihin, joihin he ovat syntyneet, vaan ovat voineet vaihtaa yhteisöä sellaiseen missä elämän laatu on kasvanut. Yhteisöjen keskinäinen kilpailu on ollut Euroopan edistystä ajava voima. Uskonnollisten yhteisöjen, käsityöläis- ja kauppiasyhteisöjen, työyhteisöjen, yhdistysten, paikallisyhteisöjen, luostariveljeskuntien, yliopisto-yhteisöjen, yritysten. 

Modenissa yhteiskunnassa yhteisöön kuuluminen on vapaaehtoista ja yhteisöä voi vaihtaa ja ihminen voi kuulua useampaankin yhteisöön samaan aikaan.  Tutkimukset osoittavat, että modernissa yhteiskunnassa ihmisten luottamus ja reiluus muitakin kuin omaan sukuun kuuluvia ihmisiä kohtaan on selkeästi korkeampi kuin esimodernissa suku- ja klaanikeskeisessä kulttuurissa. 

Ihminen on kuitenkin edelleen yhteisöllinen laji. Ihmisen reiluus ja luottamus kasvavat tutkimusten mukaan, mikäli hän toimii yrityksessä ja työyhteisössä, joka on voimakkaassa kilpailuasetelmassa muiden yritysten kanssa. Ihmisen osallistuminen kansalaisyhteiskuntaan vahvistuu tutkimuksen mukaan, mikäli hän on joutunut elämään tilanteessa missä hänen yhteisönsä (kansa, paikallisyhteisö) on joutunut aseelliseen konfliktiin.

Näyttäisi siltä, että mitä kauemmaksi etenemme sota-ajasta, sitä heikommaksi yhteiskuntien sisäinen kuky tehdä uudistuksia muuttuu. Se, että pohjoismaisessa yhteiskunnassa ihminen pärjää taloudellisesti sosiaaliturvan varassa, vaikka ei aseta itseään alttiiksi esimerkiksi työyhteisön sosiaalisille paineille, näyttäisi lisäävän egoismia ja kusipäisyyttä. 

Professori Paul Collier mukaan hyvinvointiyhteiskunta toimi loistavasti vuoden 45 ja 70 välillä koska se perustui toisen maailmansodan aikana kertyneeseen voimaan: yhteiseen identiteettiin, joka oli syntynyt onnistuneesta kansallisesta ponnistuksesta.

lauantaina, tammikuuta 23, 2021

Yritysten hyvesignalointi - positiiviset ja negatiiviset ulkoisvaikutukset

Samaan tapaan kuin ihmisetkin, yrityksetkin tekevät osan taloudellisista ja muista päätöksistään signaloidakseen vaikkapa yhteiskunnallista vastuutaan tai arvojaan. Google mm. erotti työntekijänsä signaloidakseen sitoutumistaan sukupuolten tasa-arvoon. 

Erottaminen tosin tapahtui täysin valheellisin perustein. Googlen toimitusjohtaja antoi väärän todistuksen työntekijänsä puheista ja sen jälkeen erotti tämän. 

Keskilinjan kolumnisti David Brooks kirjoitti New York Timesissa Pichaista: 

He fired Damore and wrote, “To suggest a group of our colleagues have traits that make them less biologically suited to that work is offensive and not O.K.” That is a blatantly dishonest characterization of the memo. Damore wrote nothing like that about his Google colleagues. Either Pichai is unprepared to understand the research (unlikely), is not capable of handling complex data flows (a bad trait in a C.E.O.) or was simply too afraid to stand up to a mob. Regardless which weakness applies, this episode suggests he should seek a nonleadership position. We are at a moment when mobs on the left and the right ignore evidence and destroy scapegoats. That’s when we need good leaders most.

Näin ollen Googlen hyvesignaloinnin seurauksena työntekijä menetti työpaikkansa ja sananvapaus aleni Googlella ja Piilaaksossa yleisestikin. Googlen hyvesignaloinnin ulkoisvaikutukset olivat selkeän negatiiviset.

Googlen viesti lienee vääjäämättä valheellinen. Googlen koko business malli perustuu kuluttajien henkilökohtaisten tietojen haltuunottoon ja niiden hyväksikäyttöön. Google tukee neoliberaalia talouspolitiikka estääkseen valtion yksityisyyslainsäädännön kehittämisen ja muun sekaantumiseen liiketoimintaansa. Ristiriita ulospäin annettuun kuvaan hyväfirmana on huutava. 


Toisaalta yritykset voivat signaloida yhteiskuntavastuutaan myös niin, että ulkoisvaikutukset ovat positiiviset. Amazon mm. tarjoaa tuotteitaan ns Smile-kanavassa, jossa 0.5% kaupan arvosta menee hyväntekeväisyyteen. Tällä hetkellä Amazon mm. tukee yksityisyyttä kunnioittavan viestipalvelun Signalin toimintaa. 

Yrityksille itselleen se, aiheutuuko signaloinnista positiivisia vai negatiivisia ulkoisvaikutuksia, tuskin on niinkään oleellista. Oma hyöty signaloinnista on tärkeintä. On osin onnesta kiinni signaloivatko yritykset niin että ulkoisvaikutukset ovat positiivisia. Amazon esimerkiksi tuskin on mitenkään erityisen yhteiskuntavastuullinen yritys - Amazon kiertää veroja ja maksaa työntekijöilleen huonoa palkkaa - mutta haluaa toki luoda positiivista kuvaa itsestään sekin.

Se, että Amazon tänään signaloi yhteiskuntavastuuta tukemalla yksityisyyttä ei takaa mitään siitä tekeekö se näin jatkossakin. Keskustelin asiasta Petteri Järvisen kanssa HS:n kommenttipalstalla: 


Kuluttajat voivat valinnoillaan tietysti vaikuttaa asiaan jonkun verran. 

Yksityisyyden perustaminen pelkkään yritysten signaloinnin positiiviseen ulkoisvaikutukseen (hyväntekeväisyyteen) on tuskin kuitenkaan pitkällä tähtäimellä kestävällä pohjalla. Valtion toimia tarvitaan myös.

tiistaina, tammikuuta 19, 2021

Trump ja populismi Amerikassa

 Trump ja populismi Amerikassa - käännös Bulletin.nu -lehdestä

Kolumnisti Mauricio Rojas kirjoittaa Donald Trumpin matkasta valtaan ja siitä miksi hänen presidenttikautensa loppu ei ole loppu amerikkalaiselle populismille.
 
Huomenna päättyy Donald Trumpin presidenttiys, mutta se ei tule merkitsemään hänen poliittisen roolinsa päättymistä eikä populismin loppua USA:ssa. Populismin juuret ovat liian syvällä, populismia ylläpitävät voimat ovat liian vahvat ja 74 miljoonaa ääntä takaavat että tämä republikaani tulee myös jatkossa edelleen esittämään merkittävää roolia amerikkalaisessa politiikassa. Trumpin voiton 2016 ja hänen edelleen säilyneen kannatuksensa selittää kaksi seikkaa, jotka tulevat vaikuttamaan tulevaisuudessakin. Toinen seikka johtuu maan historiasta, toinen globalisaatiosta ja informaatiovallankumouksesta.

USA:n tasavallan historiaa on sen ensimmäisistä päivistä alkaen leimannut suuri etäisyys sen sivistyneemmän ja kosmopoliittisemman eliitin ja tavallisen kansan yksinkertaisen uskonnollisuuden ja paikallishengen välillä. Tunnettu on kuilu Perustajaisien - näiden rationalistisen deismin, hienostuneen kulttuurin ja korkean sosiaalisen statuksen - ja tavallisten amerikkalaisten välillä, joita 1700- ja 1800-luvuilla oli kiehtonut Suuri Herätys. 1600-luvun Pyhinvaeltajaisien haaveena oli rakentaa loistava kaupunki uskon vuorelle. Se haave inspiroi niitä, jotka osallistuivat masiivisiin herätysliikkeisiin ja se tulisi jatkossakin inspiroimaan valtavaa määrää amerikkalaisia.

Siinä, missä sanalla vapaus oli Washingtonille, Jeffersonille, Adamsille ja Franklinille valistuksen kaiku joka liittyi henkilökohtaiseen autonomiaan ja järjen valtaan, enemmistölle amerikkalaisia sana vapaus merkitsi oikeutta elää häiriöttä omissa uskonnollisissa yhteisöissä. Tästä johtuu kansan epäluulo, tai suorastaan vastustus, keskusvaltaa ja sen toimia vastaan. Itsehallinnollinen kansalaisyhteiskunta oli ihanne ja valtion vastaisuus (antietaismi) sen looginen seuraus.

Jännite USA:n kahden sielun välillä on saanut maan historian aikana monenlaisia muotoja, mutta ei ole jättänyt sen suurempia poliittisia vaikutuksia niin kauan kuin amerikkalainen unelma toimi enemmistön kannalta tarpeeksi hyvin. Kaikki päättyi joskus vuosituhannen vaihteessa. Jo 1970-luvulla vaikutusvaltaiset TV-saarnaajat kuten Jerry Falwell olivat julistaneet uskonnollisen Amerikan tarvetta lähteä mukaan poliittiselle areenalle jarruttamaan sitä mikä koettiin moraaliseksi rappioksi, mutta matka Trumpin voittoon 2016 oli pitkä ja vaati myös merkittäviä sosioekonomisia muutoksia, jotka radikaalisti laajensivat sitä joukkoa ihmisiä, jotka tunsivat itsensä uhatuksi ja ohitetuksi.

Informaatiovallankumouksella ja globalisaatiolla oli ratkaiseva vaikutus populismin läpimurrolle vuoden 2016 vaaleissa. Jo 1991 Robert Reich varoitti kirjassaan The Work of Nations siitä kehityksestä joka oli murentamassa perinteisen valkoisen keskiluokan ja jakamassa USA:n: "Amerikka ei tule nousemaan eikä uppoamaan yhdessä ikään kuin olisimme yhdessä veneessä (...) Olemme nyt eri veneissä, yksi uppoaa nopeasti, yksi uppoaa hitaammin ja yksi nousee jatkuvasti.”


1995 julkaistiin postuumisti Christopher Laschin The Revolt of the Elites and the Betrayal of Democracy, teos joka määritteli perustan kaikelle mikä myöhemmin tapahtuisi: Itsetyytyväisen kosmopoliittisen eliitin, uuden "älyllisen aristokratian", joka kukoisti globalisaation uudessa uljaassa maailmassa ja käänsi selkänsä Keskilinjan Amerikalle: "Ne jotka haluavat älyllisen artistokratian jäseniksi ajautuvat rannikoille, kääntävät selkänsä maan sydämelle ja luovat kontakteja kansainvälisille markkinoille välineinään nopeasti liikuteltava raha
, glamour, muoti ja popkulttuuri. Voi miettiä kokevatko he ollenkaan itseään amerikkalaiseksi. Patriotismi ei tosiaankaan ole korkealla heidän hyveidensä luettelossa. Monikulttuurisuus sopii heille sen sijaan mainiosti.

Käynnissä oleva teollistumisen alasajo, vähemmistöjen nopea eteneminen, laaja maahanmuutto ja "progressiivisten" arvojen eteneminen asetti merkittävän osan valkoista äänestäjäkuntaa hyvin epävarmaan asemaan, erityisesti uskovaiset ja alemman koulutustason amerikkalaiset. Heidän joukossaan Trump marssi maanvyörymävoittoon 2016. Hän sai melkein 80 prosenttia valkoisten evankelikaalien äänistä, kaksi kolmesta katolisten ja samoin kaksi kolmesta ilman korkeakoulututkintoa olevien valkoisten äänistä.

Kyse oli suoranaisesta kansan kapinasta, joka vei monimiljonäärin Valkoiseen Taloon. USA:n kaksi sielua halusivat, kuin Goethen Faust, kulkea eri teitä ja niin on ollut asian laita siitä lähtien. Nyt kuilu on suurempi kuin koskaan. Toiveikkaan E Pluribus Unum (monesta yksi) sijasta on uhkaavasta E Pluribus Duo (monesta kaksi) tulossa USA:n tunnus. Ikävää Amerikalle, ikävää meille kaikille.

perjantaina, tammikuuta 15, 2021

Liberaalikonservatiivi Bulletin: Ruotsalaisen maahanmuuttokeskustelun pimennys

Pitkän linjan toimittaja, Ruotsiin Augusto Pinochetin vallankaappauksen jälkeen paennut chileläinen ex-marksisti ja Ruotsin uuden liberaalikonservatiivin päivälehden Bulletinin kolumnisti Mauricio Rojas kirjoittaa kolumnissaan millaista oli 15 vuotta sitten kirjoittaa maahanmuuttajien rikollisuudesta. Elettiin itsensä kiduttamisen ja pimennyksen aikaa - maahanmuuttajien rikollisuudesta kirjoittaminen oli täydellinen skandaali.

Dagens Nyheter julkaisi viistoista vuotta sitten kirjoitukseni, joka enemmän kuin mikään teksteistäni herätti suurta hämmennystä. Aihe oli maahanmuuttajien rikollisuus:

Ryhmänä maahanmuuttajat ovat selvästi yliedustettuina rikostilastoissa. Yliedustus säilyy vaikka huomioitaisiin kaikki muut sosioekonomiset tekijät. [Alkuperäisessä tekstissä puhuttiin 100% erosta - vakavampien rikosten osalta 300-400% erosta - kääntäjän lisäys]. Tämä yleinen huomio peittää kuitenkin suuret erot eri maahanmuuttajaryhmien välillä. Maahanmuuttajat tietystä maista eivät tee enempää rikoksia kuin syntyperäiset ruotsalaiset, kun taas toiset ryhmät tekevät rikoksia paljon suuremmassa määrin, erityisesti väkivalta- ja seksuaalirikoksia.

Ei ole mitään tekijöitä, jotka liittyisivät suoraan Ruotsin tilanteeseen, jotka kykenisivät selittämään nämä suuret erot - siis useiden satojen prosenttien erot - ryhmien välillä - ryhmien joita on ulkomuodollisesti vaikeaa erottaa toisistaan ja jotka sosioekonomisessa suhteessa ovat käytännössä aivan samassa asemassa [Ruotsin yhteiskunnassa]

On välttämätöntä kaivaa pintaa syvemmältä: “Se ilmiö, joka väistämättä pitää huomioida jotta voimme antaa seltyksen esitetyille kysymyksille, on maahanmuuttajien sosiaalikulttuurinen perintö. Erot tässä perinnössä yhdessä muiden yleisten tekijöiden - kuten syrjinnän - kanssa voivat antaa selityksen eroihin rikollisuudessa kuten myös eroihin “erikoistumisessa” tietyntyyppisiin rikoksiin. Sellainen väite on tähän mennessä ollut enemmän tai vähemmän tabu, mutta se on ainoa lähestymistapa,  jolla voimme sekä ymmärtää tilanteen että ryhtyä korjaamaan tilannetta, joka on syvästi epätyydyttävä.

Maahanmuuttajien rikollisuudesta kirjoittaminen oli täydellinen skandaali aikana jolloin Bulletinin kaltainen päivälehti oli vielä mahdottomuus. Elettiin suurta maahanmuuton aiheuttamien ongelmien pimennyksen aikaa. Inkvisitio oli valmis reagoimaan - sanaa kulttuuri ei saanut käyttää kuin positiivisessa merkityksessä, paitsi tietysti jos oli kyse ruotsalaisesta tai länsimaisesta kulttuurista.

Kyseessä oli kiusallinen itsensä kiduttaminen - kaikki viat ja puutteet olivat ruotsalaisuudessa. Kyseessä oli provosoiva ja epärakentava itsensä kiduttaminen, mutta ilmiö myös aiheutti suurta kärsimystä ja jopa ihmishenkien menetystä. Ruotsalainen yhteiskunta sulki silmänsä sorrolta, joka maksoi nuorten naisten kuten Pela Atroshin ja Fadime Sahindalin hengen. Ja sama tylsä sokeus aiheutti, että annoimme islamismin ja klaaniväkivallan saada jalansijan rinnakkaisyhteiskunnissamme. 
Tilanne pahani, koska koko virallinen Ruotsi - viranomaiset, akateeminen maailma, media ja myös sosialidemokratia - oli ainakin uskovinaan kaikkialla läsnäolevaan rakenteelliseen rasismiin, jota propagoitiin osana äärimmäistä teoriaa intersektionaalisuudesta.Tämän teorian mukaan kaikessa on kysymys enemmistöyhteiskunnan valtarakenteista, sen kolonialistisista ajatusrakenteista ja rakenteellisesta rasismista. Esimerkiksi kunniaväkivallasta tai klaanirakenteista puhuminen  - tai ylipäätään maahanmuuttajien kulttuuriperinnön ongelmakohtien esiintuominen - ymmärretään tässä perspektiivissä stigmatisoivan syyllistämisen ilmaukseksi sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka ovat rasismin uhreja.

Jonkin aikaa sitten hämmästelivät valtiotieteilijät Peter Esaiasson ja Bo Rothstein sitä, miten ruotsalainen tutkijakunta on kokonaan ohittanut “sukuun perustuvat verkostot jotka uhkaamalla väkivallalla käyttävät suurta valtaa maahanmuuttalähiöissä”. He totesivat, että tutkimusalueen “ideloginen ja poliittinen lataus” on mahdollinen syy tähän yksisilmäisyyteen: ”Tämä on voinut johtaa siihen että ne tutkijat jotka ovat halunneet kyseenalaistaa vallitsevan käsityksen, jonka mukaan integraatio-ongelmat ovat oire enemmistöväestön harjoittamasta rakenteellisesta syrjinnästä, eivät ole voineet harjoittaa tutkimustyötä alalla.”

Juuri siksi, että haluamme lopullisesti murtaa itsensä kiduttamisen petoksen ja tarttua todellisiin ongelmiimme, Bulletin-lehti tarvitaan. On aika katsoa totuutta silmiin, vaikka se voi tuntua pahalta pimennyksen vuosien jälkeen.

Bobi Sivénin, Repolan ja Porajärven muistolle

Kansankokonaisuus kunnioittaa Bobi Sivénin muistoa

Sivénin itsemurha itäkarjalaisen - Suomeen kansanäänestyksellä liittyneen - Repolan kunnan kunnantalolla Repolan ja Porajärven bolshevikeille luovutuksen yhteydessä oli kannanotto sitä vastaan, että valkoinen Suomi petti lupauksensa Vienan ja Aunuksen kansalle, että aseita ei panna tuppeen ennen kuin viimeinen bolshevikki on poistettu alueelta.

Toki ymmärremme, että pienen maan realipolitiikka ei aina mahdollista pitämään kaikkia lupauksia. Suomi mm. palautti kymmeniä tuhansia inkeriläisiä takaisin Neuvostoliittoon toisen maailmansodan jälkeen. Se on samanlainen häpeä kuin Repolan ja Porajärven kansanäänestyksellä Suomeen liittyneiden kuntien palauttaminen bolshevikeille.

Sivénin teko ei jäänyt tyhjäksi teoksi vaan hänestä tuli 20- ja 30-luvun opiskelevan nuorison innoittaja. Niiden ihmisten, jotka johtivat joukko-osastoja taistelussa vihollistamme Venäjää vastaan 1939-1944 ja jotka sitten rauhan ja AKS:n kieltämisen jälkeen asettuivat yhteiskunnassa korkeisiin asemiin.


torstaina, tammikuuta 14, 2021

USA:n todelliset sankarit - Meijer, Newhouse jne.

103 vuotta sitten SDP ryhtyi kapinaan laillista yhteiskuntajärjestelmää maanpetturi-fanaatikko Kullervo Mannerin johdolla vastaan. Hävittyään kapinan SDP:n johdon laaja enemmistö pakeni Neuvostoliittoon. Josif Stalin pani heidät kylmäksi, mikä oli Suomelle ja suomalaiselle työväenluokalle lopulta ehkä siunaukseksi - kapinalliset eivät jääneet piikiksi Isänmaan lihaan, vaikka pari hienoakin ihmistä meni siinä samassa (Karjalan SNT:n johtaja filosofian tohtori Edward Gylling).

SDP perustettiin uudelleen kun joukko kapinasta kieltäytyneitä isänmaallisia sosialidemokraatteja Väinö Tannerin ja Miina Sillanpään johdalla johti SDP:n demokraattiseksi ja isänmaalliseksi liikkeeksi. Vuonna 1939 kansallisessa yhtenäisyydessä kerättiin hedelmiä Tannerinkin työstä.
USA:ssa kymmenen isänmaallista republikaania on asettunut keskiviikkona Donald Trumpia vastaan. Mutta mistä republikaaneille löytyisi Tanner ja Sillanpää? Stalinia USA:n republikaanipuolue tosin ei tällä kertaa "saa". No ehkä Donald vielä pakenee Venäjälle.
"Trumpia syytetään kiihotuksesta kapinaan. Syytteen puolesta äänesti 232 kongressiedustajaa, joiden joukossa oli kymmenen republikaania. 197 republikaania äänesti vastaan."
"”Tältä brutaalilta hyökkäykseltä tasavaltaamme vastaan ei voi sulkea silmiä”, republikaaniedustaja Dan Newhouse sanoi istuntosalissa keskiviikkona.
Hänen puoluetoverinsa Peter Meijer kertoi äänestävänsä virkasyytteen puolesta raskain sydämin.
”Presidentti Trump petti virkavalansa yrittämällä horjuttaa perustuslaillista prosessia ja hän kantaa vastuuta viime viikon kapinan lietsomisesta.”"
Kiitos Meijer ja Newhouse. Olette USA:n todelliset sankarit. 
Toisilta puuttuu rohkeutta, vaikka hekin kyllä hyötyvät kymmen isänmaan ystävän toiminnasta:
The New York Times uutisoi tiistaina, että [republikaaniryhmän johtajan] McConnellin kerrotaan olevan mielissään virkasyytteestä. Lehden mukaan McConnell on kertonut lähipiirilleen uskovansa, että Trump on syyllistynyt virkasyytteen alaisiin rikoksiin.
Lisäksi hänen kerrotaan ajattelevan, että virkasyyte on puolueelle keino päästä Trumpista eroon. Jos presidentti tuomitaan, hän ei voi pyrkiä enää takaisin politiikkaan.

keskiviikkona, tammikuuta 13, 2021

Sananvapaus Capitol Hillin jälkeen osa 2

Whatsappin uudet käyttöehdot, jotka ainakin periaatteessa aiheuttavat sen, että Whatsapp voi jakaa mitä tahansa tietoasi muihin koneisiin, ei itse asiassa liity Capitol Hillin tapahtumiin mitenkään. (Katso aiempi päivitykseni tänään.)

Paitsi tietysti niin, että käyttöehtojen huononnus tapahtuu samaan aikaan, kun Trumpin ja republikaanien hölmöilyt antavat Googlelle, Applelle, Twitterille ja Amazonille tekosyyn alkaa vaikeuttaa konservatiiveja toimimasta Netissä.

Some-monopoli Facebook, joka siis omistaa Whatsappin, on rikkonut vuonna 2016 antaneensa lupauksen olla jakamatta Whatsapp-tietoja Facebookin. Tällä hetkellä on hieman epäselvää koskeeko tiedon jako myös Eurooppaa. Sopimusteksti on epäselvä ja Facebookin johto on selitellyt milloin mitäkin. Whatsapp haluaa sinun hyväksyvän epämääräisen sopimuksen tai menetät Whataspp-tilisi.

Elon Musk mm. suosittelee toista palvelua Signal. Lopetan itse Whatsupin käytön helmikuussa, koska lähes kaikki kontaktini ovat pyynnöstäni luoneet jo tilin Signaliin. (Olin sivumennen sanoen hyvin hämmästynyt miten helposti ylipuhuminen onnistui.) Signal on muuten melkein samanlainen kuin Whatsapp paitsi että se ei jaa tietojasi Facebookiin. Signalissa voit perustaa myös ryhmiä ja kutsua käyttäjiä Signaliin jolloin he saavat myös latausohjeet:

Aloita lataamalla apps puhelimeesi, luomalla tili ja alkamalla kutsua kaveritasi palveluun. Todennäköisesti saat hyvän vastaanoton, jos kerrot heille Whatsupin toiminnasta ylläolevan tekstin mukaisesti. Itselläni 90% kontakteistani siirtyi Signalin käyttäjäksi. Sen jälkeen voit ladata sovelluksen Windows-, Mac- tai Linux- koneeseesi. Jos kaikki kaverisi eivät heti aluksi suostu siirtymään voit käyttää Signal Appsia näidenkin henkilöiden kanssa. Signal lähettää näille tekstiviestin, kunhan panet asetuksista SMS:n päälle.

Sananvapaus Capitol Hillin jälkeen

Republikaanit ovat vastustaneet monopolien purkua neoliberalismin nimissä ja vaatineet myös, että firmat saavat valita asiakkaansa, koska markkinatalous muka näin vaatii. 

Monopolien purkua ovat vastustaneet myös Google ja Facebook. Googlen talouspoliittinen linja on itseasiassa mustavalkoinen neoliberalismi. Google on USA:n suurin lobbaaja, joka lobbaa saadakseen käyttää käyttäjiensä tietoja mahdollisimman vapaasti oman liiketoimintansa hyväksi - ja estääkseen monopolien purun. Facebook on toiseksi suurin lobbaaja.

Päälähde väitteilleni. 

Monopolien ei kuulu saada valita asiakkaitaan. Mainstream taloustiede vaatii pikemmin, että monopolifirmat pitää purkaa - tai - jos purku on tehotonta, niiden toimintaa pitää rajoittaa tiukoin säädöksin esimerkiksi niin että Twitterin, Karunan, Elisan yms. pitää tarjota palveluitaan kaikille jotka eivät riko lakia. Vähemmistö taloustieteilijöistä on sitä mieltä, että monopolin purku on harvoin tehokasta (itävaltalainen koulukunta). 

Capitol Hillin tapauksen jälkeinen ilmapiiri antaa monopolifirmoille nyt mahdollisuudeen:

1) estää konservatiivien pääsy asiakkaakseen, 
2) estää uusia some-yrityksiä toimimasta riistämältä niiltä mahdollisuus pilvipalveluihin. 

Seuraus on kuin Suomessa 1918. Demonisoidaan osa kansasta niin totaalisesti että heidän kuplautumisensa saadaan jäädytettyä. 

Trump on rikollinen ja osa hänen kannattajistaan on seonnut salaliittoteoriohin, mutta liiallinen reagoiminen - tyyliin Ilmari Kiannon teoria sudenmorsiamien tappamisesta - on kyllä nyt suurena vaarana. Se, että tilanne on päässyt tähän on tietysti ensi sijassa republikaanien oma vika, mutta kohtuus kaikessa.

Suomessa 1918 kapianallisten eduskuntaryhmän enemmistö pakeni Neuvostoliittoon ja sai siellä kuulan kalloonsa. Se oli Suomelle ja sen työväenliikkeelle lopulta valtava onni. Väinö Tanner rekonstruoi Sosialidemokraattisen puolueen demokraattiseksi isänmaalliseksi voimaksi. Miina Sillanpää johti SDP:n naisjärjestöä ja pisti katkeroituneet punikin lesket järjestössään kuriin. USA:n republikaanipuolue tarvitsisi nyt Tannerinsa ja Sillanpäänsä - sen sijaan USA ei tarvitse Ilmari Kiantoja demonisoimaan puolta kansasta. 

maanantaina, tammikuuta 11, 2021

Sarastuksessa kaksi kirjoitusta USA:n tapauksesta

Sarastuksessa on kaksi hyvin erilaista kirjoitusta USA:n tapahtumista - minun kirjoittamani ja Olli Virtasen kääntämä ruotsalaiskirjoitus Fria Tider-lehdestä. 

Fria-tiderin kirjoitus on ihan sitä itseään. Fria Tider uhoaa ja kritisoi järkensä säilyttäneitä konservatiiveja kuten Bulletinin Per Gudmunssonia:

"Myös monet sellaiset henkilöt, joiden lausunnot eivät aina ole olleet poliittisesti erityisen korrekteja, ovat enemmän tai vähemmän selkeästi osoittaneet lojaaliutensa Yhdysvaltain establishmentille. Maltillisen kokoomuksen Hanif Bali kutsui rynnäköijiä ”salaliittoteorioita kannattavaksi roskaväeksi”, liberaalikonservatiivisen Bulletin-verkkolehden toimittaja Per Gudmundson meni vielä pitemmälle ja kuvaili Trumpia ”säälittäväksi rikolliseksi”."

Gudmunssonin terävä analyysi ruotsiksi on tässä.

sunnuntaina, tammikuuta 10, 2021

Polarisaatio, twitter ja facebook

Twitter lopetti Trumpin tilin eli Twitter lopetti toimimasta Trumpin propagandan levittäjänä. Trump yllytti kannattajiaan kapinaan laillista yhteiskuntajärjestelmää vastaan ja oli minusta kohtuullista, että Twitter lopultakin lopetti propagandan levittämisen. Mitään moraalista hyvyyttä Twitterin toimi ei tietysti edustanut.

Facebookin rooli on toki ollut vielä mielenkiintoisempi:

Esimerkiksi valtajärjestelmien kumoamista ihannoivat ääriryhmät löysivät usein poliittisen kodin itselleen Facebook-ryhmistä. Usein heidät ajoi yhteen Facebook itse.

The Wall Street Journal paljasti toukokuussa Facebookin sisäisen raportin, jonka mukaan peräti 64 prosenttia ääriryhmiin Facebookissa liittyneistä käyttäjistä oli tullut ryhmien jäseneksi Facebookin omien suosittelutyökalujen avulla.

Facebook oli siis usein tunnistanut, että käyttäjä voisi olla ääriryhmistä innostuva ja ohjannut hänet siihen suuntaan. WSJ:n mukaan yhtiön johto sai jo vuosia sitten tiedon, että sen järjestelmät ruokkivat yhteiskunnan polarisaatiota.


lauantaina, tammikuuta 02, 2021

Putnamin uusi kirja Upswing

Referoin jo aiemmin American Enterprise Instituten johtajan Yuval Levinin arvostelua Robert Putnamin uudesta kirjasta Upswing. Nyt sain kirjan itsekin luettua. 

Putnamhan on aiemmin kirjoittanut mm. seuraavista teemoista:

- USA:n yhteisöllisyyden voimakkaasta laskusta 50-luvulta tähän päivään kirjassaan Bowling Alone: The Collapse and Revival of American Community

- luottamuksesta sosiaalisena pääomana case studyna Pohjois-Italian ja Etelä-Italian erot (Making Democracy Work: Civic Traditions in Modern Italy), 

- etnisen diversiteetin negatiivisesta vaikutuksesta luottamukseen ainakin lyhyellä tähtäimellä (E Pluribus Unum: Diversity and community in the twenty-first century).

Hänen viimeistä edellisen kirjansa Our Kids piti jo jäädä viimeiseksi. Kirjan teema oli 50-luvun Amerikan ja nyky-Amerikan vertailu lasten ja nuorten hyvinvoinnin näkökulmasta. 50-luku leimasi Putnamin mukaan yhteisöllisyys, "ketään ei jätetä" -ajattelu ja vaikeistakin perheoloista tulevien lasten tukeminen. Joskin yhteisöllisyys oli jossain määrin poissulkevaa mustien osalta. Sosiaalinen mobiliteetti oli vahvaa. 2020-luvulle tultaessa eri yhteiskuntaluokkien elämä on eritynyt täysin - koulut ovat eriytyneet sosiaalisesti ja ihmiset vieraantuneet ajattelusta, että hyvin toimeentulevien pitäisi tukea huonommassa asemassa olevia - muutenkin kuin korkeintaan verovaroin. Sosiaalinen mobiliteetti on alentunut. 

Upswing laajentaa Our Kids-kirjaa oleellisesti. Ensinnäkin aikaperspektiivi laajennetaan ajanjaksoksi 1900-luvun alusta nykyaikaan. Putnam esittää hypoteesin, jonka mukaan tuota 120 vuoden jaksoa voi hyvällä syyllä nimittää Minä-me-minä-sykliksi (I-We-I cycle):

1. 1900-luvun alku edustaa hyvin samanlaista aikaa kuin nykaika. Talous kasvoi ja teknologia kehittyi nopeasti mutta samaan aikaan eriarvoistuminen ja poliittinen polarisaatio olivat maksimissaan. Markkinatalous ei toiminut täysimääräisesti, koska monopolit olivat voimakkaita. Yksilökeskeisyys oli maksimissaan. Se eetos, että pärjääminen on vain itsestä kiinni ja egoismi on posiitivinen asia, oli vahvaa.

The economic power of corporations has in turn become political power. While profits mount, so, too, does corporations’ creativity in evading financial and ethical responsibility to the public systems that allow them to flourish..... Politicians collect exorbitant amounts of money from wealthy donors which they use to win elections, creating a dangerous mutuality between wealth and power. Interest groups also relentlessly pressure elected officials both to prop up corporate agendas and, paradoxically, to get out of the way of the free market.

....A philosophy of supreme self-reliance is common, and the pursuit of unfettered self-interest is considered a laudable ethic to live by. The idea that one must do what is best for oneself at every turn—and that only those willing to live by this code deserve to prevail in the economy—has been translated into a subtle but powerful cultural narrative about the unimpeachable fairness of the market and the undeservingness of the poor.

...Redistributive programs are often criticized as wasteful and an irresponsible use of resources.

...drift toward self-centeredness in private life is matched in the public square. In politics, an overfocus on the promotion of one’s own interests at the expense of others’ has created an environment of relentless zero-sum competition and a repeated failure of compromise. Public debates are characterized not by deliberation on differing ideas, but by demonization of those on the opposing side. Party platforms move toward the extremes.

2. 1900-luvun jälkeen amerikkalainen yhteiskunta alkoi kuitenkin muuttua yhteisöllisempään suuntaan. Ammattiyhdistysten jäsenmäärä nousi. Syntyi suuri joukko vertaistukeen perustuvia yhdistyksiä - osa uskonnollisia - joissa jäsenet tukivat toisiaan taloudellisesti mutta myös moraalisesti ottamaan vastuun elämästään. Ns. kolmannen sektorin toiminta vahvistui kaikilla elämän alueilla.

Poliittinen polarisaatio alkoi korvautua ruohonjuuritason ns. progressiivisella liikkeellä joka levisi molempiin puolueisiin. Progressiivisuus yhdisti valtavan määrän erilaisia yhdenasian sosiaalisia liikkeitä. Progressiivisuus onnistui välttämään dogmaattisuuden vaaran - liike oli hyvin pragmaattinen ja hyvin heterogeeninen. Osa liikkeestä oli avoimen rasistista - esimerkkinä progressiivisestä liikkeestä presidentiksi noussut Woodrow Wilson. Ay-liike saattoi sulkea mustat toiminnan ulkopuolelle.

Progressiivinen liike onnistui myös valtakunnan tasolla - Theodore Roosevelt nousi  Progressiivisen Puolueen ehdokkaana presidentiksi ja kehitti mm. kilpailulainsäädäntöä. Maahanmuuton lopettaminen vähensi työn tarjontaa ja paransi työntekijöiden asemaa - myös mustien työntekijöiden. 30-luvun New Deal aika ja toisen maailmansodan jälkeinen aika olivat yhteisöllisyyden kulta-aikoja. 

Usein on esitetty väite, että 50-luvulla maksimissaan ollut yhteisöllisyys oli lähinnä vain valkoisten miesten yhteisöllisyyttä, joka jätti mustat ja naiset yhteisöllisyyden ulkopuolelle. Putnam tyrmää väitteen ja toteaa että vaikka Minä-Me-Minä-syklin yhteisöllisyyden kasvun vaihetta leimasi lakiin perustuva rotusorto, mustien asema parani koko tuon ajan aimoharppauksin. 

We will therefore argue that the rights revolutions of the 1960s and 1970s must be seen not as a bolt from the blue, but rather as the culmination of more than four decades of progress. This progress was most often made in persistently segregated spheres, was (in the case of race) driven largely by black Americans themselves rather than by institutional change, and was certainly far from sufficient, but it is nevertheless a vitally important part of the history of equality and inclusion in the twentieth century.

3. 60-luku merkitsi käännettä. Yhteisöllisyys alettiin kokea tunkkaiseksi ja rajoittavaksi, tilalle tuli yksilökeskeisyys ja hiljalleen suoranainen narsismi.  

Yhteisöllisyyden kritiikki oli Putnamin mukaan monella tapaa aiheellista - alkuperäinen kritiikki kohdistui yhteisöllisyyden varjopuoliin kuten liialliseen konformismiin, yksilön vapauden rajoittamiseen ja yhteisöllisyyteen liittyneeseen mustien ekskluusioon. Lopulta käänne kuitenkin johti yhteen hiileen puhaltamiseen romahdukseen, solidaarisuus-katoon ja polarisaatioon.

On tärkeää nähdä, että yhteisöllisyyden kritiikki tuli kahtaalta - sekä oikealta (äärimmäisenä esimerkkinä Ayn Rand, Milton Friedman ja Friedrich Hayek, pragmaattisena toteuttajana Ronald Reagan) että vasemmalta.  USA:ssa 60-lukulainen käänne johti sekä vasemmiston että oikeiston muuttumiseen individualistisempaan suuntaan. Uusi vasemmisto lähti liikkeelle idealistisena kansalaisoikeusliikkeenä ja seksuaalista yms. vapautta edistävänä liikkeenä - uusi oikeisto kritisoi valtion laajentunutta roolia kaikille elämän alueille ja ammattiyhdistyksen valtaa.

Vaikka 60-lukulaisuus näyttäytyy Euroopassa poliittisesti lähinnä uusvasemmiston syntyhetkenä, USA:ssa tilanne on Putnamin mukaan toinen. 

For the most part the New Right had much more long-term success than the New Left. The Republican Party in 2018 was much more like the New Right of the 1950s than the Democratic Party was like the New Left of the 1960s. In only one domain did the legacy of the New Left linger and expand into the twenty-first century, and that involves the concept of “identity.” 

Kansalaisoikeustaistelu pani aluelle kehityksen kohti polarisaatiota:

The Democrats’ move to the left on civil rights, gender rights, and social rights coupled with the Republicans’ incitement and exploitation of the white backlash to the civil rights victories produced ever greater social, cultural, and political polarization. Southern Democrats left the party over civil rights legislation, just as liberal Republicans were marginalized by their party’s shift to the right on those same issues. On both sides the centrist party establishment was weakened, and racial conflict was the primary cause.

...Partisan tribalism began to reemerge—slowly at first, but then with gathering speed and force. The polarization that began in the late 1960s was initially driven primarily by race, as the two parties became more distinct and more internally homogeneous. Johnson and Nixon (ironically, each a moderate within his own party) were the twin progenitors of that turn toward polarization, Johnson by signing the Civil Rights bills in 1964-65 that (as he himself reportedly had foretold) cost the Democrats their conservative, Southern wing, and Nixon by following an essentially racist “Southern strategy” in 1968 to bring those same conservative Southerners into the Republican fold.

...Participation by self-described “moderate” liberals or conservatives declined by only about one third. Among people who described themselves as “very” liberal or “very” conservative, declines in participation were even more muted. Ironically, at the same time that more and more Americans described their political views as “middle of the road” or “moderate,” the extremes on the ideological spectrum accounted for a bigger and bigger share of those who actually attend meetings, write letters, serve on civic committees, and even go to church.

Demokratian toimivuus - kyky vastata yhteiskunnallisiin ongelmiin - on alentunut voimakkaasti. Lopputuloksena tuloerot ovat uudella "vapauden kaudella" kasvaneet mutta niin ovat myös terveyserot. Pitkään saattoi sentään todeta, että vaikka erot kasvavat, kaikkien hyvinvointi on noussut. Tämäkään ei enää pidä paikkansa, vaan suurella osaa väestöä elinajanodote on laskussa.


Kirjan suurin arvo on siinä, että Putnam osoittaa tilastollisella analyysillä miten monet mittarit (palkkaerot, väestön terveyserot, poliittinen polarisaatio ja yksilökeskeinen kulttuurinen eetos) alenivat  rinnakkain 1900-luvun alusta 1960-luvun alkuun, jolloin saavuttivat suunilleen samaan aikaan minimiarvonsa ja alkoivat sen jälkeen kasvaa. Vastaavasti yhteisöllisyys, yhteen hiileen puhaltaminen ja yhdistystoiminta kasvoivat rinnakkain, saavuttivat maksiminsa samaan aikaan ja alkoivat sen jälkeen alentua.

Tilastoesimerkki

Ehkä mielenkiintoisin tilastollinen havainto on, että mustien asema parani todellisuudessa huomattavasti vahvemmin 1900-luvun alusta 1960-luvun puoliväliin jatkuneella kasvavan yhteisöllisyyden kaudella (I-to-We kausi) kuin se on kehittynyt sen jälkeen. Amerikkalainen yhteisöllisyys ei ollut vain valkoisten miesten yhteisöllisyyttä, vaan samaan aikaan afroamerikkalisten yhteisöllisyys kukoisti ja se yhteisöllisyys myös tuotti merkittävää konkreettista hyötyä.  

"Our examination of race in twentieth-century America will show that the decades after 1970—the period Americans often believe brought about the greatest gains in racial equality—actually represented a marked slowdown of progress for black Americans. ... as America took a more individualistic and narcissistic turn after 1970, we simultaneously took our “foot off the gas” in pushing toward true racial equality."                

Muodollinen mustien ekskluusio on loppunut, mutta mustien aseman kehitys on hidastunut tai pysähtynyt. Kansalaisoikeusliikeen lainsäädännölliset voitot eivät aiheuttaneet käännettä parempaan. 

Elinajanodote suhteessa valkoisiin kasvoi 60-luvulla asti minkä jälkeen kehitys kääntyi negatiiviseksi: 

Nationally, the black-white ratio of age-adjusted death rates shows a marked improvement during the first half of the century, followed by steady worsening between 1955 and 2000.

Vasta valkoisen työväen luokan voimakas kurjistuminen 2000-luvulla ja kurjistumiseen liittynyt elinajanodotteen selkeä lasku on nostanut mustien elinajandotetta valkoisiin nähden.

Mustien koulutuksen taso kasvoi nopeasti 60-luvulle asti, minkä jälkeen kehitys pysähtyi.

today black Americans are completing college at a lower rate compared to whites than they were in 1970... even the sharp upward trend toward school integration, which began after Brown, leveled off in the early 1970s, after which a modest trend toward re-segregation began.

Mustien palkka suhteessa valkoisten palkkaan nousi pelkästäänn 40-luvulla 27%, 60-luvun jälkeen palkkaerot eivät ole muuttuneet

black-white family income disparities in the United States remain [in 2018] almost exactly the same as what they were in 1968, ... a key and underappreciated driver of the [persistent] racial income gap has been the national trend of rising income inequality.

Ns. tieteellisen rasismin Putnam tyrmää palkkaerojen pysymisen selittäjänä sen kummemmin perustelematta. 

Käyttövoima johon mustien aseman parantuminen yhteisöllisyyden kasvun aikana perustui oli kahtalainen. Toisaalta mainittu mustien yhdistystoiminta ja jottenkin valkoisten sille antama tuki nosti mustien asemaa (mm. lukutaitoa) dramaattisesti. Etelävaltioissa mustat oli 1900-luvun alussa käytännössä suljettu yhteiskunnallisten palveluiden ulkopuolelle ja nyt kolmas sektori alkoi luoda niitä palveluita. Toisaalta mustille aukeni markkinavoimien ja teknologian kehityksen takia EXIT-mahdollisuus - 5 miljoonaa mustaa siirtyi etelän maatiloilta pohjoisen teollisuuskaupunkeihin suhteelliseen vapauteen - samalla etelävaltioiden hallitusten oli pakko alkaa parantaa muistien asemaa. Etelän ulkopuolella syntyi myös synergiaetu: mustien yhteisöllisyys vahvistui eniten nimenomaan Etelän ulkopuolle.

the former Confederacy was made better in part by the pressures put upon it by those who made the sacrifice to leave it.

Life was better in almost every way for black Americans outside the South. In the North and West, African Americans were also far more able to engage in mutual aid; organize cooperatives and institutions that brought social, educational, and economic advancement; develop a powerful voice through art, literature, and activism; build political power; and advocate for change—acts of courage and persistence that, perhaps more than anything else, explain the progress outlined above.

Johtopäätös

Putnam ei halua paluuta kultaiselle viisikymmenluvulle, vaan toteaa:

our thesis is not that we should return nostalgically to some peak of American greatness, but that we should take inspiration and perhaps instruction from a period of despair much like our own, on the heels of which Americans successfully—and measurably—bent history in a more promising direction.

As Tocqueville rightly noted, in order for the American experiment to succeed, personal liberty must be fiercely protected, but also carefully balanced with a commitment to the common good.

If ever there were a historical moment whose lessons we as a nation need to learn, then, it is the moment when the first American Gilded Age turned into the Progressive Era, a moment which set in motion a sea change that helped us reclaim our nation’s promise, and whose effects rippled into almost every corner of American life for over half a century.