Kuten sanottua en ole mikään suuri euro-fanittaja, koska en oikein luota euro-järjestelmän kestävyyteen tällä maa-kokoonpanolla. Mutta soisin, että poliittinen keskustelu perustuisi rehelliseen argumentointiin, eikä pelkkään populistiseen roistojen ja maanpettureiden etsimiseen.
Käsittääkseni RKP:n euroedustajan Carl Haglundin analyysi EVM:stä vastaa suunnilleen todellisuutta. HS kirjoittaa tänään:
Keskustelu Euroopan vakausväline EVM:stä on lähtenyt Suomessa täysin väärille urille...
Haglund ei näe EVM:ssä perustuslaillista tai muutakaan ongelmaa, joista Suomessa nyt kiistellään. EVM on ensi vuonna aloittava rahoitusyhtiö, jonka tarkoitus on lainata rahaa velkaisille euromaille.
EU-huippukokous linjasi viime viikolla, että EVM:ssä voidaan tietyissä tapauksissa tehdä päätöksiä yksimielisyyden sijaan 85 prosentin määräenemmistöllä. Suomessa on haluttu pitää kiinni yksimielisyyspäätöksistä.
Keskustelu on pyörinyt perustuslain ympärillä: Suomessa pelätään, että EVM:n pääomapottia voidaan kasvattaa ohi Suomen ja vain lähettää lasku Suomeen.
Talousasioita seuraava Haglund ihmettelee hälyä.
"On aivan selvää, että määräenemmistöpäätöksiä käytetään potissa olevan rahan jakamiseen. Potin muuttaminen sen sijaan on edelleen yksimielisen päätöksenteon takana."
Haglundin mukaan tämä on Brysselissä selvää jokaiselle - mutta ei Suomessa.
Haglund myöntää, että päätöspöytäkirja on kirjoitettu epäselvästi, mutta henki on Haglundin mukaan kuitenkin selvä.
"Jos sovitaan jo olemassa olevasta rahasta, se on määräenemmistö. Jos pyydetään lisää rahaa, se vaatii yksimielisyyden."
Haglund toivoo, että tulevaisuudessa EVM:n päätöksentekoa saataisiin muutettua valuuttarahasto IMF:n suuntaan. Siellä ei tarvita huippukokouksia vaan asiantuntijajohto päättää.
Haglund on siis samoilla linjoilla Kimmo Sasin kanssa, joka jo ehdittiin haukkua mediassa ja sosiaalisessa mediassa maan rakoon perättömillä argumenteilla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
EU-asioissa media on yleensä pihalla eikä ymmärrä, mistä todellisuudessa on kyse. Poliitikot käyttävät tätä hyväkseen ja pyrkivät esittämään asiat omalta kannaltaan edullisella tavalla.
Viimeisimmässä huippukokouksessa Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen käsitykset poikkesivat merkittävästi toisistaan.
Tämä johtui siitä, että Urpilaisella on suuri tarve esittää tiukkaa neuvottelijaa ja sitä, että tiukalla neuvottelulla saadaan jotakin aikaiseksi (kuten "takuuksia"). Tv-haastattelussa Urpilainen esitti "takuudet" häpeämättömästi omana saavutuksenaan, vaikka jokainen asioista tietävä tajuaa, että "takuudet" ovat pelkkää hämäystä ja itse asiassa Suomelle epäedullisia.
Carl Haglundin oikeassa olo selviää sitten, kun sopimusteksti on valmis. En suoralta kädeltä luottaisi Haglundin käsitykseen asioiden todellisesta tilasta.
Suhteeni Eurooppa-projektiin on hiukan ambivalentti.
Toisaalta se edustaa Kohtalokasta Ylimieltä pahimmillaan. Se edustaa myös kansallisen itsemääräämisoikeuden supistamista ilman että olisi helppo nähdä suurta syntyvää suurta hyötyä.
Toisaalta vanhana junnilalaisena haluaisin että Suomi kääntyisi mahdollisimman paljon länteen, osallistuisi läntisiin rientoihin kuten Natoon ja hylkäisi selvästi perinteisen puolueettomuuden, joka oli ehkä hyvä (=välttämätön pakko) 40-80-luvun pimeinä aikoina mutta ei enää. Valitsisi Viron mallin. Valitsisi vapauden.
Toisaalta vanhana junnilalaisena haluaisin että Suomi kääntyisi mahdollisimman paljon länteen, osallistuisi läntisiin rientoihin kuten Natoon ja hylkäisi selvästi perinteisen puolueettomuuden, joka oli ehkä hyvä (=välttämätön pakko) 40-80-luvun pimeinä aikoina mutta ei enää. Valitsisi Viron mallin. Valitsisi vapauden.
Miten olisi Norjan malli: Kyllä Natolle, mutta ei EU:lle.
"Toisaalta vanhana junnilalaisena haluaisin että Suomi kääntyisi mahdollisimman paljon länteen, osallistuisi läntisiin rientoihin kuten Natoon ja hylkäisi selvästi perinteisen puolueettomuuden"
Tätä Suomen johto ajatteli 1990-luvulla, kun Suomi päätti hakea EU:n jäsenyyttä. Valitettavasti kotiläksyjä ei tehty eli ilmiselvästi poliittinen johto ei ymmärtänyt unionin todellista luonnetta.
Jos kotiläksyt olisi tehty kunnolla, euroon ei oltaisi menty ilman kansanäänestystä.
Meidän onneksi Suomi ei ole Kreikka eikä tuottavuusero Saksaan verrattuna ole liian suuri. Itse asiassa Suomen talouden tuottavuus pystyy kilpailemaan Saksan kanssa, mutta Saksa pelaa filunkia eli harjoittaa merkantilistista talouspolitiikkaa.
Toisin kuin poliitikot kertovat, Suomen markan ajautuminen devalvaatioon 90-luvulla johtui osaltaan Saksasta, joka pyrki hillitsemään Saksan yhdistymisestä johtuvaa inflaatiota korkealla korolla. Tämä taas koitui velkaantuneelle Suomelle kohtalokkaaksi iskuksi, joka pakotti kelluttamaan markan.
Saksa on hyötynyt valtavasti etelän maiden velkakuplasta ja siitä, että nämä eivät voi devalvoimalla parantaa kilpailukykyään. Suomelle hyöty on ollut +/- 0.
Velkakriisissä Suomen kannattaisi välttää liian suuria vastuita muiden maiden veloista.
Euron vaihtaminen markkaan ei sinänsä ratkaise mitään eikä ole välttämättä Suomelle edullista, mutta siihen pitää varautua, jos euro romahtaa. Suomen ei yksin kannata lähteä eurosta, koska se tulkittaisiin veneen keikuttamiseksi. Suomen kaltainen pieni maa ei yksinkertaisesti voi toimia sillä tavalla.
Historiansa aikana Suomi on ennekin vaihtanut puolta, kun olosuhteet ovat muuttuneet.
Lähetä kommentti