lauantaina, joulukuuta 29, 2012

Sixten Korkman ja sukupolvien välinen sopimus

Sixten Korkmannin uusi Talous ja Utopia on virkistävää luettavaa. Minun kaltaiselleni ihmiselle, joka ei ole koskaan päivääkään opiskellut yliopistossa taloustiedettä on mielenkiintoista lukea ensi kertaa maltillinen perusopus aiheesta.  Eipä kirjassa sinänsä mitään kovin erikoista uutta ole minulle. Mutta tutut asiat on kerrottu erittäin selkeästi. Suosittelen kirjaa lämpimästi.

Kirjassa oikeastaan yllättää se, miten kaukana Korkmannin ajattelu on hänen markkinafundamentalisteiksi kutsumiensa ihmisten ajattelusta. Korkman ei hylkää hyvinvointivaltiota vaan näkee yövartiovaltiota huomattavasti laajemmasta valtiosta oleellistakin tehokkuusetua. Tosin pelko hyvinvointivaltion kasvavasta kestävyysvajeesta on kirjassa paljon esillä. (Olen vasta puolessa välissä kirjaa.)

Seuraava kohta kirjassa jäi vahviten mieleen:

Hyvinvointivaltio voidaan nähdä sukupolvien välisenä sopimuksena, jossa kukin ikäryhmä sitoutuu (julkilausumattomasti) maksamaan sitä edeltävien ja sitä seuraavien ikäryhmien kustannuksia sillä oletuksella, että myöhemmät ikäryhmät oman vuoron tullessa toimivat samoin.

Tässä on hyvinvointivaltion yksi keskeinen ongelma. Mihin sopimuksen valvonta perustuu? Ovatko suomalaiset - puhumattakaan Suomessa asuvista - valmiita velvollisuudentunnosta toteuttamaan tuollaista sopimusta? Vai voidaanko sopimuksen noudattamiseen jollainlailla pakottaa? Miten on suhtauduttava henkilöön, joka ei edes aio missään vaiheessa maksaa Suomen valtiolle veroja ja näin kustantaa edellisten tai seuraavien sukupolvien kustannuksia?

Jos kansa on keinotekoinen ja naurettava konstruktio, niin kuin esimerkiksi vihreä intelektuelli Jarkko Tontti uhoaa, sopimus ei voi perustua mihinkään velvollisuuden tunteeseen? Miksi ihmiset haluaisivat kustantaa juuri toisten suomalaisten kustannuksia? Sopimuksen ylläpidon olisi siis perustuttava pakkoon tai automatiikkaan? Esimerkiksi siihen, että ellet itse osallistu, ei sinunkaan kustannuksiasi makseta?

Minusta sukupolvien välinen sopimus pitäisi nostaa yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön. Useammin tosin puhutaan sukupolvien välisestä kuilusta tai sodasta. Tiettyä katkeruutta on ilmassa - aiheestakin. Eli ehkä peruutan keskustelutoivomuksen. Ei tässä maassa kansalaiskeskustelulla ole ennenkään mitään saatu aikaan? Eliitti on jo talvisota-talvesta asti sopinut kompromisseista työmarkkinapöydissä, mutta kuka edustaa eri sukupolvia neuvottelupöydässä.

Nuorten sukupolvien voima neuvottelupöydässä voinee syntyä vain veropakolaisuuden uhasta. Äänimäärä tai taloudellinen valta ei riitä.

tiistaina, joulukuuta 18, 2012

Kirja-arvostelu: Kiista yhteismaista

Syväekologisen yhdistyksen Elonkehän sivulla on päätoimittaja Hanna-Leena Ylisen kirja-arvostelu viime vuonna ilmestyneestä kirjasta Kiista Yhteismaasta. Suosittelen.

Ilmaston lämpeneminen ja koordinaatio-ongelmat

Kesällä Kaliforniassa kokeiltiin geoengineeringiä (ilmaston keinotekoista muokkausta) ilmaston lämpenemisen ratkaisukeinona. Amerikkalaiseen tapaan kokeen kustansi joukko liikemiehiä. Kalifornialaisessa kokeessa  vaikutettiin rautapitoisella aineella Tyynessä meressä elävän levän määrään. Ko. levä kerää luonnostaan  hiilidioksidia ilmakehästä. Kuollessaan levä vie hiilidioksidin meren pohjaan missä sen pitäisi pysyä vuosisatoja.

Kokeilu on saanut Economist-lehden mietiskelemään koordinaatio-ongelmia. Tähän mennessä ilmaston lämpenemistä on mallinnettu yhteismaan ongelmana eli koordinaatio-ongelma on materialisoitunut yhteismaan ongelmana. Käytännössä lähinnä Euroopan maat ovat pyrkineet supistamaan hiilidioksidipäästöjään ja muut maat ovat tuhonneet ilmakehää kiihtyvällä vauhdilla eli ne ovat ylilaiduntaneet yhteismaata.

Jos ilmaston lämpenemistä aletaan ratkaista geoengineeringillä, koordinaatio-ongelmat muuttuvat toisen luonteiseksi, mutta eivät ne mihinkään häviä. Eivät ne myöskään häviä silloin, jos alkuperäinen ongelma jätetään kokonaan ratkaisematta ja oletetaan ihmisten siirtyvän asumiskelvottomiksi muuttuneilta alueilta lähemmäs napoja.

Vaikka itse geoengineering tuskin on niin kallista, etteikö se onnistuisi yksipuolisesti vaikkapa USA:lta, syntyy kuitenkin koordinaatio-ongelma siitä, miten geoengineeringistä päätetään. Kanadalle tai Venäjälle ei ole välttämättä läheskään yhtä suurta etua ilmaston lämpenemisen pysäyttämisestä kuin muilla mailla. Geoengineeringin käyttö on lisäksi hyppy tuntemattomaan. Pohjoisille maille moinen riskinotto voi tuntua liian suurelta. Kanadan ja Venäjän on lisäksi väestösiirroin ratkaisevasti helpompaa sopeutua ilmaston lämpenemiseen kuin päiväntasajaa lähempänä olevilla mailla, joiden  asukkaiden olisi todennäköisesti pakko siirtyä lähemmäs napoja.

Seuraava koordinaatio-ongelma siis on se, miten ilmastopakolaisten vastaanotosta sovitaan maiden välillä. Jos jokin maa ei ota ilmastopakolaisia, muille maille tulee vieläkin suurempi väestöpaine. Ilmastopakolaisten vastaanotosta tulee taloustieteen termein julkishyödyke ja vastaanotosta kieltäytyjistä vapaamatkustajia.

Sanottakoon suoraan, että itse en hyväksy, että Suomi ottaa Afrikan maista ja Lähi-Idästä vastaan merkittäviä määriä ilmastopakolaisia. Ihmisten kanta on 7 miljardia. Eläinten joukko-sukupuutot ovat minun näkökulmastani suurempi huolenaihe.

torstaina, joulukuuta 13, 2012

Venäjä menettänyt uskonsa Syyrian hallintoon?

Venäjä on BBC:n mukaan menettämänsä uskonsa siihen, että sen tukema Syyrian hallinto kestäisi. Ongelma vallansiirrossa tulee olemaan tämä:

Uskonnoltaan syyrialaisten enemmistö (90 %) on muslimeja Sunnit muodostavat 74 % muslimiväestöstä, kun taas pienemmät suuntaukset (alaviitit, shiiat ja druusit) käsittävät 16 % väestöstä. Kristittyjen osuus Syyrian väestöstä on noin 10 %, ja he jakautuvat useisiin suuntauksiin ja lahkoihin.

Vähemmistöt ovat enemmän tai vähemmän tukeneet hallitusta - eritysesti tietysti alaviitit. Viha alaviitteja kohtaan on kova. Kolme kuukautta sitten julkaistun New York Timesin jutun perusteella voisi olettaa, että teurastusveitsiä jo hiotaan.

Toinen ongelma on se, että kun taistelut ovat jatkuneet melko pitkään, sunni-oppositio on jatkuvasti radikalisoitunut. Ulkomaalaisia jihadisteja on tullut maahan. 

Libyan sisällissotaan verrattuna nyt on kyse kertaluokkaa traagisemmasta konfliktista. Riski on, että Syyriassa ajaudutaan Ruandan kansanmurhan kaltaiseen tilanteeseen.

Oras Tynkkynen ja suomalainen kirja

Oras Tynkkynen ja kumppanit puhuvat asiaa:

Arvoisat Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Stubb sekä kulttuuri- ja urheiluministeri Arhinmäki
Olemme huolissamme suomenkielisen kirjallisuuden pääsystä nykyaikaisille markkinoille. Erityisesti haluamme kiinnittää huomiota ongelmiin, jotka liittyvät sähköisten kirjojen yleisimpiin kauppapaikkoihin.

New York Timesin mukaan yksittäisellä yrityksellä, Amazonilla, on 60 prosentin osuus sähkökirjamarkkinoista. Amazonin rooli on ratkaiseva, ja merkittävä määrä kirjallisuudesta myydään nykyisin tämän palvelun kautta. Vaikka markkinaosuus ei liene aivan näin suuri Suomessa, Amazonin rooli on todennäköisesti hyvin merkittävä myös meillä.

Ongelmalliseksi Amazonin vahvan markkina-aseman tekee se, että Amazonissa ei voi tällä hetkellä itse julkaista suomeksi tai ruotsiksi mitään. Kielialueidemme pienuuden takia Amazon ei tuota suomen- ja ruotsinkielisille kirjoille seulontaa, jota kuitenkin tarvitaan rasistisen ja loukkaavan sisällön estämiseksi.

Suuremmat kustantajat eivät toistaiseksi ole nähneet asiaa ongelmana. Vaikka myös suomalaiset julkaisijat ovat viime vuosina parantaneet sähköisten kirjojen saatavuutta kotimaassa, on selvää, että merkittävä osa suomalaisista kirjallisuuden ostajista kääntyy tällä hetkellä helppouden vuoksi englanninkielisen kirjallisuuden ja kansainvälisten kauppapaikkojen puoleen. Helppous on usein ratkaiseva asia ostopäätöstä tehtäessä. Vaikkapa Kindlen tai iPadin omistajalle on paljon vaikeampaa myydä teos kustantajan omalta verkkosivulta kuin Amazonin kauppapaikalta.

Tällä hetkellä monen suomalaisen onkin helpompi valita englanninkielinen käännös kuin ostaa teos äidinkielellään. Olemme huomanneet omassa tuttavapiirissämme monen ostavan nykyään paljon enemmän teoksia englanniksi kuin suomeksi. Vain siksi, että ostaminen on näin helpompaa.

Suomalaiset kustantajat yrittävät sulkea ulkomaiset toimijat mahdollisimman pitkään markkinoiden ulkopuolelle.Kärsijöinä suomalainen lukija ja suomalainen kirjailija. Mutta aikaa myöten käy niin kuin videokaupassa - Sonera ja Elisa saivat ulkomaisen kilpailijan Netflixistä - hyötyjänä suomalainen kuluttaja.

Stubbin ja Arhinmäen vastaus Tynkkyselle on niitä näitä:

E-kirjojen liiketoiminta Suomessa on kehittymässä. Liiketoimintamallit hakevat muotoaan. Tästä on osoituksena esimerkiksi Viestinnän Keskusliiton koordinoima kustantajien yhteinen eReading-hanke, jossa tutkitaan muun muassa sähköisiä lukulaitteita ja kehitetään niihin liittyviä tuote- ja palvelukonsepteja ja liiketoimintamalleja.

Sama kuin kysyisi S:ltä tarvitaanko Suomessa lisää kilpailua elintarvikemarkkinoilla. Suosittelen että joku pikkukustantaja ryhtyy yhteistyöhön Amazonin kanssa suomalaisten kirjojen saamiseksi Amazoniin. Ison toimijan kannattaa toki jarruttaa kaikkea muutosta, mutta pienemmälle toimijalle tämä voi olla mahdollisuus.

Kun Cortes tuli Meksikoon yksi atsteekkien hampaissa ollut itsenäinen intiaanivaltio liittoutui Cortesin kanssa atsteekkeja vastaan - ko. intiaaniheimo onnistui pitämään itsenäisyytensä vähän kauemmin kuin muut.

sunnuntaina, joulukuuta 09, 2012

Kriistiterapia heikentää yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia?

Kun yhteisö kokee syvän trauman niin kuin Jokelassa esimerkiksi tapahtui, Suomessa annetaan yhteisölle kriisiterapiaa. Suomen Kuvalehdessä Marko Hamilo referoi tutkimuksia, joiden mukaan kriisiterapia usein nakertaa yhteisöllisyyttä ja heikentää hyvinvointia.

Tutkimustulosten mukaan katastrofien hetkellä yhteisöllisyyden merkitys korostuu entisestään. Yhteisöllisyyden tunne ja naapuriapu osoittautuivat sekä Suomessa että Yhdysvalloissa hyvinvointia tukeviksi tekijöiksi sekä kriisin aikana että sen jälkeen.

 Yhdysvalloissa paikallisyhteisöjen yhteistoiminta korostui traumaattisten tapahtumien jälkeen, mutta Suomessa viranomaiset vaikeuttivat ihmisten yrityksiä kokoontua ja järjestää vapaaehtoisesti keskustelutilaisuuksia. ... näin kävi erityisesti Jokelassa.... kriisiterapiaan osallistuminen vähensi yhteisöllisyyden tunnetta ja vaikutti negatiivisesti hyvinvointiin.

Tällä(kin) blogilla on puhuttu siitä, että kun valtio huolehtii yksilöiden ja yhteisöjen puolesta köyhistä ja vanhuksista, välittäminen, yhteisöllisyys ja yksilöiden omatoimisuus rapautuvat ja sitä myötä hyvinvointi: Avun saaja ei tunne henkilökohtaisesti avun antajaa eikä koe olevansa kiitollisuuden velassa kenellekään. Veronmaksaja taas ajattelee, että hän on tehnyt osuutensa kun maksaa veroja, eikä näin koe velvollisuudekseen osallistua millään muulla tavalla.

Tämäkään tutkimustulos ei tule yllätyksenä. Kun valtio sekaantuu jopa yhteiseen suruun ja vie yhteisöltä ja yksilöiltä autonomian yhteisen surun hoitamisessakin, yhteisöllisyys heikkenee.

torstaina, joulukuuta 06, 2012

Maahanmuuton laatu laskussa

Suomessa maahan muuttavan väen koulutustaso on laskenut viimeisen kymmenen vuoden aikana selvästi siinä missä Saksan, Itävallan, Kanadan, Hollannin, Tanskan ja Luxemburgin maahanmuuttajien koulutustaso on noussut dramaattisesti.

Suomi on Economist-lehden tilaston kuvaamista maista voimakkaimmin laskenut maahanmuuton tasoa.  Osasyy on toki varmaan se, että suomalainen vientiteollisuus ei enää vedä korkeasti koulutettua väkeä Suomeen, mutta suunta on huolestuttava.

Väestönlaatu on kansakunnan merkittävimpiä menestystekijöitä. 

Viideskolonnalaisuus etenee

HS raportoi tänään Suomen venäläisten liitossa olevasta laajasta kriisistä. Osa liiton aktiiveista haluaa tehdä liitosta Venäjän hallituksen työkalun. Venäjä käyttää  ulkomailla asuvia kansalaisiaan oman ulkopolitiikkansa välineenä, mutta osa työntekijöistä ei halua että liitto toimii Venäjän hallituksen välineenä.

Tulkitsen HS:n uutista niin, että viideskolonnalaisuutta vastustavat liiton viisi työntekijää ovat eronneet liiton palveluksesta, koska viideskolonnalaiset ovat saaneet liiton hallintaansa.

keskiviikkona, joulukuuta 05, 2012

Modernin yhteiskunnan rappio

Timo Hännikäinen käänsi ranskalaisen ns. uuden oikeiston sosiologin Alain de  Benoistin kirjoituksen the Decay of Modern Society, joka on ilmestynyt vuonna 94 Mankind Quaterly-lehdessä. 

Kirjoitus on liberalismin ja libertarismin kritiikki. Allekirjoitan Benoistin tekstin suurimmalta osin - termin kaikkien sota kaikkia vastaan käyttö markkinataloudesta on huonoa terminologiaa koska usein interaktio ei ole nollasumma-peli vaan molemmat hyötyvät. 

Lainaan de Benoistia:

Ferdinand Tonnies (1855-1936) ... teoriassaan gemeinschaftista ja gesellschaftista (Gemeinschaft und Gesellschaft, 1887) ... paljasti, kuinka varhaiset heimoyhteisöt tai kansalliset (gemeinschaft) yhteisöt saavuttivat harmonisen yhteistyön tilan enemmän tai vähemmän automaattisesti, koska niillä oli yhteinen kulttuuri sekä tunne yhteisestä geneettis-kulttuurisesta identiteetistä, johon niiden kaikki jäsenet kasvatettiin. Merkittävät konfliktit vältettiin, kun kaikki jakoivat yhteisen arvojärjestelmän ja tunteen yhteisestä kohtalosta.

Ajan myötä alkoi kuitenkin kehittyä suurempia monietnisiä ja -kulttuurisia yhteiskuntia, ja niitä Tonnies väitti gesellschaft-siteiden yhdistämiksi. Yhdistävä tekijä ei ollut mikään yhteinen arvojärjestelmä tai historiallinen identiteetti, ja yhteistyö nojasi ainoastaan tarpeeseen vaihtaa tuotteita ja palveluita. Lyhyesti sanottuna niiden olemassaolo riippui taloudellisista suhteista, ja kulttuuriarvojen moninaisuuden, “perhetunteen” puuttumisen sekä taloudellisen vaihdon ja vaurauden korostamisen seurauksena taloudellinen tai arvokonflitkti saattoi helposti rikkoa niiden harmonian milloin hyvänsä. Poliittisin termein ilmaistuna liberalismi kehittyi ylistämään yksilöiden vapautta kansallisen lojaalisuuden ja kansalliseen kohtaloon sitoutumisen vaatimuksista, ja marxismi kasvoi niiden tyytymättömyydestä, jotka olivat vähemmän onnekkaita vallan ja vaurauden tavoittelussa, josta nyt tuli modernin gesellschaft-yhteiskunnan armoille jääneiden yksilöiden pääasiallinen elämäntehtävä. 

Nationalismin ja kaiken erilliseen etniseen sukulaisuusyksikköön kohdistuvan lojaalisuuden julistivat pannaan niin liberaalit kuin marxilaiset. Ihminen kehittyi yhteistyössä toimivissa ryhmissä joita yhdistivät kulttuuriset ja geneettiset siteet, ja vain sellaisissa puitteissa yksilö voi tuntea olevansa aidosti vapaa ja aidosti turvassa.  Ihmiset eivät voi elää onnellisina yksinään ja vailla arvoja tai mitään identiteettiä: moinen tilanne johtaa nihilismiin, huumeiden käyttöön, rikollisuuteen ja pahempaankin. 

Puhtaan egoististen tavoitteiden levitessä perheen ja kansakunnan altruistisen arvostamisen kustannuksella yksilö alkaa puhua mieluummin oikeuksistaan kuin velvollisuuksistaan, sillä hän on kadottanut tunteen kohtalosta ja kuulumisesta itseään suurempaan ja kestävämpään kokonaisuuteen. Hän ei enää riemuitse turvallisesta uskosta, että hän jakaa yhteistä perintöä jota hänen velvollisuutensa on suojella – hän ei enää koe, että hänellä olisi mitään yhteistä ympärillään olevien kanssa."

Kirjoitus on melkein 20 vuotta vanha, mutta jos kirjoitusta esimerkiksi vertaa yhteisöllisyyden tuoreiden tutkijoiden Bowlesin, Gintisin, Boydin ja Richersonin tutkimuksiin ja ajatuksiin, näkee vääjäämättä selkeän yhteyden. Bowles ja Gintis ovat enemmän tosin kiinnostuneita solidaarisuudesta työpaikalla työntekijöiden kesken, mutta myös solidaarisuudesta hyvinvointiyhteiskunnan sisällä. Richerson taas yhteisyydestä yrityksen sisällä.

Toisaalta en toki väitä että ns. uuden oikeiston esittämän yhteiskuntaihanteen ja Gesellschaft-tyyppisen yhteiskuntaihanteen paremmuuden vertailu on helppoa. Oikeassa yhteiskunnassa on usein optimaalisesti sekä Gemeinschaftin että Gesellschaftin piirteitä. Toisaalta todelliseen yhteiskuntaan kuuluu usein edellisen mureneminen jälkimmäisen tieltä, mitä usein voi aiheesta kutsua termillä rappio.


tiistaina, joulukuuta 04, 2012

Timo Harakka, Kärpästen Herra ja Samuel Bowles


Kärpästen herran päähenkilö on poika nimeltä Ralph, joka valikoituu johtajaksi. Ralph yrittää järjestää joukkoja järkevään ja vastuulliseen yhteistoimintaan.
Mutta pian Ralph saa ylivoimaisen kilpailijan, Jackin. 10 kirjaa vallasta-sarjan vakiovieraan, Anna Kortelaisen sanoin: ”Sitten tulee huomattavasti aistillisempi, vetoavampi ja populistisempi Jackin puolue, joka sanoo, että ei, kun pidetään hauskaa, pidetään bileitä ja grillataan!”
Yksi toisensa jälkeen kaikki liittyvät Jackin metsästäjäheimoon, jossa asema ansaitaan mieskunnolla, heikompia vainoamalla ja kiduttamalla, ja vahvistetaan rituaalisella rumputanssilla.
Kärpästen herra siis varoittaa, että sivistyksen pintakerroksen läpi voi milloin tahansa murtautua raaka vaistovalta. Mutta toisella lukemalla huomaan, että sympatiani liukuu yllättäen Jackin villilauman puolelle. Jackin ympärillehän ryhmittyy aito yhteisö, jota leimaavat solidaarisuus, epäitsekkyys ja sitoutuminen: hyviä asioita kaikki.
Yhteisöllisyys on pehmoinen sana, josta tulee mieleen joukkohali ja yhteislaulu leirinuotiolla. Mutta evoluutiopsykologit Samuel Bowles ja Herbert Gintis muistuttavat, että historiallisesti yhteisöllisyys edellyttää yhteisen vihollisen. Väkivallasta poisoppiminen vie ihmiskunnalta tuhansia ja taas tuhansia vuosia."
Tämä lainaus oli tarkoitettu vain muistutukseksi tutustua näihin kahteen aikamme merkittävimpiin yhteisöllisyyden ja altruismin tutkijaan. (Lukekaapa tarkemmin Tiede-lehden artikkeli ja oma aikaisempi tekstini.)
Timo Harakka jatkoi:
10 kirjaa vallasta –ohjelman ensimmäisenä aiheena on siis väkivallan valta. Se vallitsee edelleen maailman monissa osissa, muistuttaa ohjelman vieras, kehitysministeri Heidi Hautala. Kärpästen herra on täyttä totta esimerkiksi Somaliassa.
Mutta onko sattumaa, että nimenomaan pojat eivät kykene rakentamaan rauhan yhteiskuntaa. Entäs jos saarelle olisi joutunut joukko tyttöjä – näin vastaa Heidi  Hautala:
”Uskon, että naisyhteisö pystyisi sopimaan, miten eletään yhdessä ja ratkaistaan ongelmat. Jos Lehman Brothers olisi ollut Lehman Sisters, niin oltaisiinko tässä, missä maailma tällä hetkellä on? Ei oltaisi.”
Naisyhteisöt eivät varmasti ainakaan aloittaisi sotia. Sotimiseen tarvitaan nimittäin yhteishenkeä. Naisvaltainen työpaikka on yleensä keskenään riitelevien ihmisten yhteisö.  Sotiminen on tyypillistä yhteistyökykyisille lajeille kuten muurahaisille ja ihmisille. Ihmisten osalta miehille. Pankkejakaan ei varmaan olisi jos miehet eivät olisi niitä perustaneet.

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2012

Menestys ja hattu


Presidentti S. Niinistö totesi: 

"Ti­lan­ne on sii­nä mie­les­sä ikä­vä, et­tä ta­lous­po­li­tii­kas­sa vir­he teh­dään hy­vi­nä ai­koi­na. Se [menestys] nou­see jo­ten­kin hat­tuun. Ei ym­mär­re­tä si­tä, et­tä ajat ei­vät ai­na jat­ku hy­vi­nä, ei­kä va­rau­du­ta riit­tä­väs­ti sii­hen, et­tä ala­mä­kiä­kin tu­lee. Ja ala­mäes­sä me nyt täl­lä het­kel­lä olem­me".

Menestys tekee ihmisen, yrityksen ja kansakunnan ylimieliseksi. Ylimielisyys taas tekee ihmisestä tyhmän ja ylimielisyys kerääntyy kusena päähän.

Siitä miten ylimielisyys tekee älykkäästäkin tyhmän olemme viime aikoina saaneet näyttävimmät esimerkit toki yritysmaailmasta. Vanjoki ei varmasti ollut Nokian lahjattomimpia pomoja mutta hänelle oli ilo muuttua jonkinlaiseksi Nokian ylimielisyyden mannekiiniksi. Vanjoki julisti Samsungit, HTC:t ja Sony Ericsonit pakkasella housuihin kuseviksi pikkupojiksi, joilla on hetken lämmin, mutta pidemmällä tähtäimellä pojat ovat sitten vielä pahemmissa ongelmissa.

Teknologiamurros vaikuttaa aina pahimmin aikaisampaan ykkös-menestyjään. Usein aikaisemmat kakkoset ja kolmaset ovat sen verran nöyriä jo valmiiksi, että kykenevät taipumaan ja sopeutumaan teknologiamurrokseen. Entinen menestyjä katsoo kusipäänä uutta teknologiaa nenän vartta pitkin niin kuin Nokia. Nokia ei taipunut eikä sopeutunut ennen kuin oli viimeinen pakko - silloin ei enää ollut jäljellä kuin lähteminen Microsoftin kelkkaan. Housuun kusijoista ainakin aikaisempi kakkonen Samsung on menestynyt loistavasti. 

Mieluummin kusi housussa kuin päässä.

Suomen taloudellinen menestys on poikinut ylimielisyyttä poliitikoissa ja kansassa. Edessä saattaa olla samanlainen tilanne kuin 90-luvun alussa: valtion menoja leikataan paniikinomaisesti juustohöylällä, perheet joutuvat myymään asuntonsa alle hankintahinnan ja työttömyys nousee. Aika näyttää - positiivisetkin yllätykset ovat toki mahdollisia.

Oma lukunsa on se, miten Suomi Itä-Euroopan aikaisempana ulkopoliittisena menestyjänä on katsonut nenän varttaan pitkin Natoa. 90-luvulla suomalaiset poliitikot väittivät, että Suomi on puolueettomana maana aivan eri asemassa kuin Viro ja Puola eikä Nato-jäsenyys ole ajankohtainen. Nato on Suomen Android. Housuun kusijat ovat menestyneet ja Suomi on Venäjän etupiirissä niin kuin Nokia Microsoftin.

Ylimielisyydessä on kuitenkin yksi hyvä puoli. Jossain vaiheessa menestyksen menettäminen ainakin saattaa johtaa ylimielisyyden menettämiseen. Sitä odotellessa olen oikeastaan aika toiveikas. Tyydyn olemaan syntisenä ja kelvottomana Jumalani edessä.

NSN näytti yritysmaailmassa muuten justiinsa miten kovalla työllä ja tosiasioiden tunnustamisella uusi nousu on mahdollinen.

lauantaina, joulukuuta 01, 2012

Epäluuloisuus

Suomalaisia vaivaa epäluuloisuus. Epäluuloisuus on tiettyyn rajaan asti tervettä - kaikki ajavat kuitenkin ensi sijassa omaa etuaan. Yksilön, pienen yrityksen ja pienen valtion on kuitenkin usein käytännössä valittava kumppaneita, joista se on riippuvainen. Kaikkea ei voi markkinoillakaan kilpailuttaa joka ostoksen yhteydessä erikseen.

Amerikkalaiset pikkufirmat myyvät tuotteitaan Amazonin markkinapaikoilla, antavat Amazonin huolehtia markkinoinnista, tuotteiden kuljetuksesta ja varastoinnista puolestaan. Pikkufirmat tulevat riippuvaiseksi Amazonista, mutta säästävät kustannuksissa ja tavoittavat suuremman kuluttajakunnan.

Viro sai itsenäisyytensä takaisin pitkän neuvostomiehityksen jälkeen 1990-luvun alussa. Se kiirehti kuitenkin liittoutumaan nopeasti USA:n kanssa ja käytännössä delegoi puolustuksensa USA:lle ja toissijaisesti Natolle. Viro toki tietää olevansa riippuvainen USA:sta, mutta hyödyt menevät haittojen edelle. Riippuvuus materialisoituu mm. sitä kautta, että Viro lähetti sotilaitaan Irakiin ja Afganistaniin pitääkseen maineensa USA:n silmissä hyvänä.

Vaikka Viron ja Venäjän suhteet ovat huonot, Viron ja Venäjän kauppa on aivan yhtä suurta suhteutettuna Viron kansantuloon kuin Suomenkin kauppa Venäjän kanssa.

Olen henkilökohtaisessa elämässäni delegoinut Googlelle mailieni ja kaikkien dokumenttieni säilyttämisen ja siis myös varmuuskopioinnin. Google tietää missä browsaan. Olen ostanut jopa Googlen Chromebookin , johon ei edes voi ladata muita browsereita kuin Chromen. Kirjani ovat ensi sijassa Amazonilla . Olen tietysti riippuvainen Googlesta ja Amazonista ja kynnys vaihtaa toisiin toimittajiin on jonkinmoinen, mutta toisaalta pääsen eroon varmuuskopioinnista, virustorjunnasta huolehtimisesta ja kaikkinaisesta tietokoneen administroinnista. En tarvitse rootin salasanaa - se on Googlella ja Amazonilla.

Liiaallinen epäluuloisuus maksaa. En luota Googlen tai Amazonin tai USA:n hyvyyteen vaan siihen että Amazonin ja Googlen insentiivi pettää odotukseni on hyvin pieni - suorastaan negatiivinen - ja USA:n insentiivi pettää Rajamaa-liittolaisiaan on samoin pieni.