"Maamme syntyvyys on laskenut reilussa kymmenessä vuodessa yli 30 prosenttia"

Väestötieteen professori Marika Jalovaara kertoo MTV3:ssa, että suomalaisten syntyvyys on 10 vuodessa laskenut 30%. 

Tilanne on ilmeisen hälyttävä, kuten edellisessä kirjoituksessa totesin. Kahdessa sukupolvessa Suomen väestö laskee alle puoleen näillä syntyvyysluvuilla ilman merkittävää maahanmuuttoa. Suuri maahanmuutto sisältää omat ongelmansa, kuten jengirikollisuuden kasvun.

Onhan se kova pudotus ja kokoajan tippuu tippumistaan. Suomessa jo pitkään lapsettomien osuus on ollut poikkeuksellisen korkea, saattaa olla jopa maailman korkein, toteaa Jalovaara.

35-vuotiaista miehistä puolet on lapsettomia, naisista 35 prosenttia. Nämä ovat valtavia osuuksia. Myös korkeakoulutetuilla on kasvanut voimakkaasti lapsettomien osuus.... 35 vuoden ikä indikoi jo elinikäistä lapsettomuutta. Professorin mukaan tilanteen vakavuutta väestörakenteeseen, hoivaan ja sosiaalisiin ongelmiin ei ole täysin ymmärretty. 

Kyse ei juurikaan ole siitä [, että ihmiset eivät haluaisi lasia]. Useimmin lapsettomuudessa on kyse siitä, että lapsitoive on olemassa, mutta se on lykkääntynyt. Kyselyjen mukaan heitä, joiden toivottu lapsiluku on nolla, on runsas 10 prosenttia. Se ei ole erityisen paljon kasvanut. 

"Ikinuoret" ja elämän tuska

Monilla nuorilla aikuisilla identiteetin muodostus on hyvin vaikeaa. On yhä vaikeampaa tehdä valintoja ja sitoutua niihin. Se näkyy hyvin parisuhteissa. Parisuhteita muodostuu, mutta ne liitot päättyvät yhä useimmin erilleen muuttoon ennen kuin ensimmäistäkään lasta syntyy. Ne eivät kestä. 

... lapsettomuutta ei ratkaista nostamalla perhetukia, vaan tarvitaan laajasti panostuksia työllisyyteen, koulutukseen ja mielenterveyteen. – Jos ajatellaan sitä 35-vuotiasta sinkkua, niin eihän lapsilisän nostolla ole mitään relevanssia hänen perheellistymiseensä lähiaikoina.

Oma tulkintani on, että niin sanottu liberaali yksilökeskeinen maailmankuva ei anna ihmisille paljoakaan eväitä kasvaa täysipainoisiksi ihmisiksi. On vaikea sitoutua, kun mieltää itsensä ja elämänsä joksikin ainutkertaiseksi. Yksilö on vain geenien hetkellinen levähdyspaikka. Kansat ja suvut elävät parhaassa tapauksessa vuosituhansia. Se mitä yksilö antaa sukupolvien väliselle ketjulle - omille ja sisartensa lapsille ja lapsenlapsille ja näiden lapsille - on yksilön elämän arvon tärkeä mittari eikä pelkkä oma huvi, "tarpeiden" tyydytys ja itseilmaus. Pelkkään omaan itseilmaisuun keskittyminen ei anna ihmiselle itselleenkään onnea. Mitä enemmän ihminen haikailee onnen ja tarpeiden tyydytyksen perään, sitä kauemmaksi ne kaikkoavat.

Syntyvyys nousi voimakkaasti sodan jälkeen oltuaan jo 20/30-luvuilla kovassa laskussa. Tietty sodasta selvinneiden elämän nälkä ja kansakunnan päättäväisyys selvitä nosti syntyvyyttä. 

Aladin Maher oikeassa: Suomessa on kohta kaksi miljoonaa kanta-asukasta

Muslimijohtaja Aladin Maher siis sanoi:

Kohta suomalaiset kaksi miljoonaa. ... muslimit kohta kymmenen miljoonaa.

Vihreiden Osmo Soininvaara sanoi tilastotietoon perustuen:

Tällä syntyvyydellä jokainen sukupolvi on kolmanneksen edellistä pienempi ja syntyvyys on pikemminkin laskussa kuin nousussa. Kahdessa sukupolvessa siis väkiluku alle puoleen nykyisestä.

Maher oli suomalaisten määrän osalta varsin oikeilla jäljillä. Hyvä, että avasi suunsa. Selityksen (suomalaisten homoseksualismi) osalta Maher ei ollut ehkä oikeassa, mutta hyvä kun sanoi senkin. Asia jäi mieleen.

Ennen kuin joku sanoo, että tukia pitää kasvattaa, jotta syntyvyys nousee, niin ei hyödytä. Sekä Väestöliiton tutkimusjohtaja Anna Rotkirch että Soininvaara on todennut tämän: Nuoremmat sukupolvet eivät priorisoi lasten saamista kovin korkealle jolloin niitä ei synny, tai sitten ei vaan löydy sopivaa paria yhtä helposti.

Rotkirch totesi 2019:

Rotkirch totesi myös:

Mikäli haluamme ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaa, väestörakenne ei saa muuttua sellaiseksi, että yhä suurempi osa väestöstä on työmarkkinoiden ulkopuolella. On joko oltava tarpeeksi korkea syntyvyyden taso tai on otettava vastaan työperäistä maahanmuuttoa. Tai on alennettava eläkkeiden tasoa. Oma ehdotukseni on että alaikäisille lapsille annetaan välittömästi äänioikeus, jota käyttävät lasten vanhemmat. Perhepolitiikan merkitys nousee. Tällä hetkellä politiikan painopiste näyttäisi olevan vanhusten hoidossa, koska vanhusten osuus äänestäjistä on korkea. Liian korkea.

Chilen sotilasvallankaappauksesta 50 vuotta!

Huomenna on kulunut 50 vuotta Chilen sotilasvallankaappauksesta. 

70-80-luvulla maailmassa ja myös Suomessa oli ideologioiden sota. Taistolaisliike pyrki avoimesti tekemään Suomen sosialistiseksi Neuvostoliiton nukkevaltioksi. Moni suomalainen oikeistolainen kokikin silloin varmasti hyvänä asiana, että Chilen armeija pysäytti marksilaisuuden etenemisen ainakin yhdessä maassa, vaikkakin keinot olivat raaat.  Ainakin minä 16v koin niin.

Referoin kahta kirjaa, jotka käsittelevät silloisia tapahtumia Chilessä - ja tapahtumien pitkän tähtäimen seurauksia -, ottamatta enää kantaa puoleen taikka toiseen. Referointi on aiemmin julkaistu Sarastuksessa.

Chile 1973

Sotilasvallankaappaus Etelä-Amerikan ainoassa suhteellisen vakaassa demokratiassa Chilessä 1973 oli 70-luvun dramaattisimpia tapahtumia Vietnamin sodan lisäksi. Referoin tapahtumia ja tapahtumien tulkintaa amerikkalaisen maantieteilijän professori Jared Diamondin kirjan Mullistus : Valtiollisten kriisien käännepisteitä perusteella. Diamond on tullut aiemmin tunnetuksi erityisesti kirjoistaan Romahdus ja Tykit, taudit ja teräs.

Chilen sotilaskaappausta oli edeltänyt poarisaation voimakas kasvu ja toisaalta marksilaisen Salvador Allenden valinta demokraattisissa vaaleissa presidentiksi. Allende itse lienee kunnioittanut demokratiaa ja suunnitellut vain suurimpien kaivosyritysten kansallistamista, mutta Allenden takana olevassa puolueryhmittymässä Frente Popular oli vasemmiston voiton jälkeen tiettyä radikalisoitumiskehitystä.

Hänen radikaaleimmat kannattajansa, Movimiento de Izquierda Revolucionaria (MIR), halusi nopeaa vallankumousta ja Chilen kapitalistisen järjestelmän kaatamista. He keräsivät aseita, valittivat että Allende on liian heikko, ja kieltäytyivät kuuntelemasta hänen vetoomuksiaan “Odottakaa kärsivällisesti muutamia vuosia”.

USA:n tuella Chilen armeija ylipäällikkönsä Augusto Pinochetin johdolla teki vallankaappauksen syyskuussa 1973. Varsinkin juntan alkuaikaa leimasivat vasemmistolaisten vangitsemiset, teloitukset ja kidutus.

Heti kun juntta sai vallan, se pidätti Allenden Unidad Popular -puolueen johtajat ja muita vasemmistolaisia … päämääränä kirjaimellisesti hävittää Chilen vasemmisto. Kymmenessä päivässä tuhansia vasemmistolaisia oli vangittu kahdelle pääkaupunki Santiagon stadionille, kuulusteltu, kidutettu ja tapettu. … Viisi viikkoa vallankaappauksen jälkeen Pinochet määräsi henkilökohtaisesti yhden kenraaleistaan suorittamaan ns. Kuoleman karavaanin Chilen kaupunkeihin ja tappamaan poliittiset vangit ja Unidad Popular -poliitikot, jotka armeija oli ollut liian hidas tappamaan. Juntta kielsi kaiken poliittisen toiminnan, sulki kongressin ja otti yliopistot haltuun.

Sotilashallitus alkoi samaan aikaan kuitenkin myös uudistaa taloutta, mikä ei ollut tyypillistä eteläamerikkalaisille sotilasdiktaattoreille.

Eteläamerikkalaiset sotilasdiktaattorit suosivat yleensä talousjärjestelmää, jota he voivat kontrolloida omaksi hyväkseen, sen sijaan että suosivat markkinataloutta, jota eivät kykene kontrolloimaan. Juntta otti kuitenkin käyttöön Chicagon koulukunnan talouspolitiikan… [Pinochetin talouspolitiikka] avasi Chilen talouden kansainväliselle kilpailulle. Tämä aiheutti vastustusta Chilen oligarkeissa ja perinteisissä valtakeskittymissä, joiden tehotonta liiketoimintaa oli aiemmin suojeltu kansainväliseltä kilpailulta korkeilla tulleilla.

Alun poliittinen terrori vaimeni myöhemmin – viesti oli mennyt perille poliitikoille: "Pelätkää!" Seitsemäntoista vuoden poliittisen jääkauden ja taloudellisen kehityksen jälkeen Chile palautui rauhanomaista tietä demokratiaan vuonna 1990. Demokratiaa leimasi pitkään uuden sotilasdiktatuurin pelko. Tämä uhka vaikutti samalla tavalla kuin Venäjän uhka Suomessa. Uutta demokratiaa leimasi voimakas yhteen hiileen puhaltaminen. Juntan talouspolitiikka jatkui, mutta samalla siirryttiin tulonjakoa tasaavaan sosiaalipolitiikkaan.

Chile palasi toimivaan demokratiaan tavalla, joka oli epätyypillinen Latinalaiselle Amerikalle. Demokratiaa leimasi merkittiävä etu: halu suvaita, tehdä kompromisseja, jakaa valtaa ja hyväksyä vallan vaihtuminen. … Demokraattiset hallitukset jatkoivat Pinochetin talouspolitiikkaa suurimmalta osin, koska sen tajuttiin olevan hyödyllistä pitkällä tähtäimellä. … Seuraus on ollut että Chilen talous on kasvanut vuoden 1990 jälkeen nopeasti…

Chilen polarisaatio samoin kuin 1900-luvun alun Suomenkin polarisaatio parani uhan ja trauman myötä. Suomessa uhka oli ulkoinen (Venäjä) ja Chilessä sisäinen (armeija). Uhkatietoisuus on demokratian vahvistaja.

Diamondin Chile-tulkinta on linjassa demokratian historiaa ja nykyajan polarisaatioita tutkineiden professorien Steven Levitskyn ja Daniel Ziblattin kirjan How Democarcies die: What History Reaveals About Our Future kanssa:

[Chilessä] poliittiset johtajat kehittivät epäformaalin yhteistyön järjestelmän – chileläiset puhuvat “sopimisen demokratiasta” – presidentti neuvotteli kaikkien puolueiden johtajien kanssa ennen lakiehdotusten esittämistä kongressille. … [Istuva kristillisdemokraatti presidentti] neuvotteli lainsäädännöstä myös niiden oikeistopuolueiden kanssa, jotka olivat tukeneet Pinochetin diktatuuria. … uudet [sopimisen] normit onnistuivat estämään mahdollisen destabilisaation sekä hallituskoalition sisällä että hallituksen ja opposition välillä. … Chile on ollut 30 vuotta Etelä-Amerikan stabiileimpia ja onnistuneimpia demokratioita.

Kysyin Sarastus-kirjoituksessa hieman provosoivasti (?), voisiko USA oppia Chilen 1973 kokemuksista. Olihan Chilen sotilasvallankaappauskin osin CIA:n ja Nixonin hallinnon suunnittelemaan tai jopa tilaamaa. Olisiko aika kokeilla omia lääkkeitä omassakin maassa nykyiseen USA:n kriisiin?

Ishiguron Pitkän päivän ilta ja Tarja Halosen ilta

Luin uudelleen vuoden 2017 kirjallisuuden nobelisti Kazuo Ishiguron kirjan Pitkän päivän ilta, joka käsittelee sitä miten ihminen katsoo elämänsä loppupuolella taaksepäin tehtyjä valintoja. Kirjan päähenkilöt (hovimestari Stevens, taloudenhoitaja neiti Kenton ja loordi Darlington) ovat tehneet valintoja - valinneet polkuja. Kahden päähenkilön (hovimestari Stevens ja loordi Darlington) osalta on ilmeistä että he ovat valinneet väärän polun hyvästä tarkoituksesta huolimatta. Loordi Darlington on aloittanut uransa englantilaisena herrasmiehenä ja humanistina, joka pyhittää elämänsä Versaillesin rauhan kohtuuttomien ehtojen lieventämisen, koska on kunniatonta panna sakasalaiset polvilleen. Minä taistelin sodassa, jotta tässä maailmassa säilyisi oikeus. Mutta en ymmärtääkseni osallistunut verikostoon germaanista rotua vastaan. Mutta polku vie hänet lopulta Hitlerin tahdottomaksi kätyriksi. Huomaamatta, koska hienojakin ihmisiä manipuloidaan. 

Kertojaminä (hovimestari) toteaa jopa kirjan lopussa:

Lordi Darlington ei ollut mikään paha mies. Ei suinkaan mikään paha mies. Ja hänellä oli ainakin se etu puolellaan, että hän pystyi elämänsä lopulla sanomaan, että oli tehnyt omat virheensä. Hänen ylhäisyytensä oli urhea mies. Hän valitsi elämässään tietyn tien, ja se osoittautui harhatieksi, mutta sen hän kuitenkin valitsi, ja ainakin sen hän saattoi sanoa. Minä taas en voi väittää edes sitä. Minä luotin, ymmärrättekö. Minä luotin hänen ylhäisyytensä viisauteen. Kaikki ne vuodet jotka minä häntä palvelin, minä luotin siihen, että työni oli arvokasta. Minä en voi edes sanoa, että olisin tehnyt itse omat virheeni. Ja minun onkin pakko 

Vaatii myös rohkeutta ihmiseltä sanoa valitsin täysin väärän polun - harhatien. 

On suorastaan häämentävää ja samalla hyvin kunnioitettavaa miten taistolaisliikkeessä toiminut ja entinen Tiedonantajan toimittaja Lauri Hokkanen väittää kirjassaan Kenen joukoissa seisoin - Taistolaiset ja valtioterrorin perintö tehneensä ei vain väärän valinnan vaan heittäneensä elämänsä hukkaan. 

Olisiko vaikkapa Tarja Halosella kykyä samaan. Hän kuvitteli lähteneensä ihmisoikeuspolulle, mutta lopulta ajautui Suomen puolustuksen heikentämisen ja Naton kiihkeän vastustuksen kautta traagiseksi hahmoksi pitämään Putinin - ihmisoikeuksien polkijan - "ystäväksi".

 

Nyt hän on muuttunut robotiksi joka tweettaa jokaisen naisten päivän tms. kunniaksi jonkun iskulauseen. Edes lastaan hän ei ole hoitanut kunnolla vaan "työ" on vienyt kaiken ajan. Nostaisin Tarja Haloselle hattua, jos hän myöntäisi - kuten Hokkanen - että elämä tuli heitettyä hukkaan.

Halosen ihmisoikeuspolulla oli esimerkiksi seuraava tapaus. Tarkkanäköinen toimittaja ja kansanedustaja Tuulikki Ukkola -vainaa kertoo ja tulkitsee Halosen ratkaisuja vuonna 2011 todennäköisesti aivan oikein: 

presidentillemme [ei] kelvannut Euroopan Neuvoston ihmisoikeuskomissaarin pesti.  

...Jaakko Laakso (laitavas.) ja Sinikka Hurskainen (sd.) tekivät hartiavoimin töitä saadakseen EN-valtuuskuntia Halosen nimityksen kannattajiksi. 

Lehtitietojen mukaan Halonen ei ollut halukas sitoutumaan tehtävään, joka kestäisi kuusi vuotta ja vaatisi siirtymistä Strasbourgiin Ranskaan. Minä epäilen syyksi aivan muita asioita. Euroopan Neuvoston jäsenmaista pahiten ihmisoikeuksia rikkoo Venäjä.

... Jos Halonen olisi ottanut vastaan ihmisoikeuskomissaarin tehtävät, hän olisi ajautunut napit vastakkain hyvän ystävänsä Vladimir Putinin kanssa. Ja eihän se käy käy päinsä.

... Haloselle ihmisoikeudet ovat olleet vain politiikan teon väline, ei suinkaan aito asia. Samaa voidaan väittää myös Halosen rasismilausunnosta. HS:n haastattelussa presidentti on hyvin hyvin huolestunut perussuomalaisten rasismista – vaikka tutkimuksen mukaan rasismia on kaikkien puolueiden kannattajissa. Haastattelussa hän sanoo kauniisti: “Ratkaisevaa on meidän oma arkikäytös ja rohkeus.”

Helsingissä jonkin aikaa loisineena korviin kantautui asioita ja tapahtumia, joita ei voi toistaa. Sen kuitenkin voi sanoa, että jokaisen päättäjän, poliitikon, huippuvirkamiehen ja myös presidentin arkikäytös ja rohkeus paljastuu myös siinä, miten kohdellaan arjessa alaisia, niitä vähempiarvoisia ihmisiä.

Kauniit sanat ja puheet eivät ratkaise, vaan arkikäytös.

Halosen traagisuus johtuu siis lopulta siitä, että häntä ei motivoi oikeasti ihmisoukeushuoli vaan herraviha. Hän on aina lopulta punikkityttö Sörkasta, jolla jostain syystä on katkeruus päällimmäinen luonteenpiirre. Hänen elämäkertansa Paremman maailman puolesta voisi sisältönsä perusteella olla nimeltään Miten vittuilin miespoliitikoille mutta mielistelin Vladimir Putinia. Halonen ei voi sanoa niin kuin loordi Darlington valitsin hyvässä uskossa, mutta valitsin väärin. Siksi hän ei edes voi myöntää kulkeneensa harhatietä. Halosen ilta ei ole kunniakas eikä hän todennäköisesti edes tajua asiaa itse.

Trump, polarisaatio ja demokratian kriisi

Ensi vuoden lopussa Donald Trump voidaan hyvinkin valita taas presidentiksi. Seuraukset voivat olla Euroopalle ja Suomellekin dramaattisen huonot, jos Trump toteuttaa lupauksensa järjestää "rauhan" Ukrainaan viikossa tai toteuttaa uhkauksensa vetäytyä Natosta.

Trump on laillista yhteiskunta vastaan kapinoinut henkilö, joka kiihotti kannattajansa kapinaan ja estämään vaalituloksen toteuttamisen. Kun Suomessa 1918 sosialidemokraatit ja 1932 Lapuan liike nousivat kapinaan laillista hallitusta vastaan, kapinajohtajat vangittiin ja Lapuan liikkeen toiminta kiellettiin. USA:n demokratia näyttää olevan kykenemätön korjaamaan ongelmiaan. USA:ssa kapinajohtaja kävelee kolme vuotta kapinan jälkeen vapaana. Amerikkalainen hteiskunta on täysin polarisoitunut.

Oikeusministeri Urho Kekkonen kirjoitti pamfletin Demokratian itsepuolustus 1934. Hän oli tutustunut Saksan tilanteeseen 1931 ja 1932. Hän halusi kieltää myös IKL:n (ns. Kekkosen konstit). Kekkosella oli AKS-tausta mutta vuonna 1932 Kekkonen kuitenkin erosi AKS:stä yhdessä monien muiden keskustaan suuntautuneiden jäsenten kanssa, koska AKS:n enemmistö ei suostunut tuomitsemaan Mäntsälän kapinaa.

Kekkosen mukaan … demokratialla oli oikeus ja velvollisuus turvautua pakkokeinoihin, jos valtiossa esiintyi toimintaa, joka tähtäsi demokratian tuhoamiseen ja voimassa olevan valtiojärjestyksen kumoamiseen. Kekkonen arvosteli pamfletissa myös liberalismia, joka hänen mukaansa antoi vapaat toimintamahdollisuudet totalitarismiin pyrkiville liikkeille ja vaaransi siten demokraattisen valtion olemassaolon. … Kekkonen ei hyväksynyt liberalismin käsitystä valtiosta ”välttämättömänä pahana” ja hänen mukaansa 1930-luvun alussa vallinnut käsitys demokratioiden ”nahjusmaisuudesta” johtui nimenomaan liberalistisista opeista, jotka eivät antaneet demokratialle mahdollisuutta itsepuolustukseen. (Wikipedia)

Kekkonen kirjoitti pamfletissaan:

… käsitys demokratiasta nahjusmaisuutena on peräisin liberalististen oppien elävän elämän valitettavilta välttämättömyyksiltä ilmatiiviisti suljetusta varuskamarista. Liberalismia luonnehtivat iskulauseet: ”antaa mennä”, ”elää ja antaa toistenkin elää”, ”jokaisen tulee sallia tulla uskollaan autuaaksi” ynnä monet muut samantapaiset, ylevät ja kauniit viileässä ylimaallisessa ylhäisyydessään, mutta perin vähän elämän syövyttävää pesua kestävät, ne ne juuri ovat luoneet maaperän ajatukselle, että kansanvallan ei ole nostettava sormeakaan itsepuolustukseksi, milloin se koetetaan, vaikkapa väkivallalla, tuhota.

Kuvaavana esimerkkinä liberalismin nahjusmaisuudesta Kekkonen lainaa suomalaistenkin libertaarien suosikkiajattelijaa Ludwig von Misestä:

Liberaalisen hengen syvin perustietoisuus on siinä, että yhteiskunnan tulee rakentua liberaalisille opeille, ja että vastakkaisten aatteiden pohjalle ei voida jatkuvaa yhteiskuntaelämää rakentaa. Elleivät ihmiset vapaaehtoisesti yhteiskunnallisesta tietoisuudesta tee, mitä heidän yhteiskunnan säilymisen ja hyvinvoinnin edistymisen nimessä olisi tehtävä, ei heitä voida viekkaudella eikä keinokkuudella viedä oikealle tielle. Jos he erehtyvät, heidät on opettamalla valistettava. Jos he eivät voi valistua, jos he pysyvät erehdyksessään, silloin ei ole mitään tehtävänä perikadon välttämiseksi. Liberalismille ei jää muuta tietä kuin saada kansalaiset vakuutetuiksi vapaamielisen politiikan välttämättömyydestä. Tämä valistustyö on ainoa, mitä liberalismi voi suorittaa ja mitä sen täytyy suorittaa, jotta, sikäli kuin se sille kuuluu, voitaisiin vastustaa sitä perikatoa, mikä tänään yhteiskuntaa uhkaa.

Olen parin vuoden aikana lukenut melko paljon akateemista kirjallisuutta demokratiasta ja myös demokratian itsepuolustuksesta tai itsensä korjaamisesta ja kirjoitin asiasta pitkähkön tutkielman Sarastukseen. En ota mitään lopullista kantaa siihen miten polarisaatio ja muut demokratian ongelmat voi korjata.

Chilessä sotilasdikatuurin trauman jälkeen ja Saksassa natsismin trauman jälkeen demokratia on ollut varsin kukoistavaa. Kysyn kirjoituksessa myös millaisen trauman USA tarvitsee toipuakseen polarisaatiosta. USA järjesti Chileen sotilaskaappauksen, joka pysäytti marksismin ja jonka sivuvaikutuksena Chilen demokratia tervehtyi. Tarvitaanko USA:ssa jotain vastaavaa. Osaamista USA:ssa ainakin on ✌.

Jos poikien syrjäytyminen ei kiinnosta niin se ei sitten kiinnosta

Poikien syrjäytymisestä on nyt alettu puhua. HS toteaa mm. pääkirjoituksessaan:

Suomesta on tulossa uudestaan luokkayhteiskunta – nyt poikien koulutuksen kautta. Pudonneista pojista on tulossa alaluokka, jolle kasautuvat matala koulutus, alhaiset tulot ja perheettömyys. Tämä tilanne taas tuo mukanaan koko joukon muita ongelmia. Jos ei-akateemista perheistä tulevia poikia ei saada paremmin kiinni koulutusjärjestelmään, rakennetaan vakavaa ongelmaa. Sen hiljainen hyväksyminen on virhe.

Olen jotensakin hämmentynyt, että asia nostetaan vasta nyt kunnolla esiin, kun ongelma on ollut tiedossa vaikka kuinka kauan. Auttamatta tulee mieleen, että poikien ongelmat eivät ole korkeassa prioriteetissa ns. intersektionaalisessa feminismissä ja siksi asia ei ole ennen ollut mediaseksikäs.

Mutta nyt aletaan ymmärtää, että koko yhteiskunta kärsii asiasta:

1. Syntyvyys on romahtanut ja poikien syrjäytyminen pahentaa asiaa. 

Parisuhdetta ja puolisoa on perinteisesti etsitty samantasoisen koulutuksen saaneista tai samasta sosiaaliluokasta. Lukiovaiheessa tapahtunut koulutuspolkujen erkaantuminen johtaa siihen, että parisuhteiden muodostus ja lasten saanti vaarantuvat. Korkeakoulutettujen miesten laskennallinen lapsiluku eli kokonaishedelmällisyysluku on noin 1,5, kun peruskoulutetuilla luku on alle yksi.

Ongelma on todellisuudessa suurempi. Syrjäytyneet miehet eivät saa lapsia. Mutta myös toisin päin: miehet joilla ei ole lapsia, alkavat usein nelikymppisinä menettää mielenkiintonsa työmarkkinoita kohtaan. Kansankokonaisuus käsitteli aihetta 2015:

[USA:ssa] Merkittävä osa valkoisista miehistä on [Charles] Murrayn [kirjan Coming Apart: The State of White America, 1960-2010] mukaan pudonnut työmarkkinoilta. Työmarkkinoilta putoamiseen liittyy myös putoaminen perhe-järjestelmän ulkopuolelle: Miehet, jotka eivät elä lastensa kanssa tai joilla ei ole lapsia, ovat USA:ssa tilastollisesti tehottomampia yhteiskunnan jäseniä kuin muut miehet. Syy/seuraus-suhde on ilmeisesti kaksisuuntainen... 

[Murray:] "Valkoisen alaluokan (alin 30%) rappio kuminoituu avioliiton merkityksen romahtamisena ja isättömien lasten määrän räjähtämisenä. Kun miehellä ei ole perhettä eli kun hän ei edes koe sitä porukkaa, joka ehkä asuu samassa asunnossa kuin hän ja jossa hän saa naiselta seksiä, omaksi perheekseen, jonka eteen hänen pitäisi tehdä työtä, mies syrjäytyy usein työmarkkinoilta. Jos ei kokonaan, ainakin hänestä tulee alisuorittaja." 

2. Kun pojat eivät kouluttaudu, innovaatiotaso, yrittäjyys ja ammattitaito Suomessa laskee. HS toteaa:

koko yhteiskunta kärsii, kun osa poikien lahjakkuudesta hukataan. Eniten kärsivät tietysti yksilöt itse. 

3. Syrjäytyneet saattavat radikalisoitua ja alkaa uskoa salaliittoteorioita - tästä HS:n pääkirjoitus ei puhu. Uskon, että tämä ongelma on iskenyt punaviherväen silmille, kun he ovat tajunneet että nuoret miehet äänestävät perussuomalaisia. Huoli rasismista - olkoon nyt todellista huolta tai hyvesignalointia - on  herättänyt punaviherväen huolen poikien syrjäytymisestä. Empatian kanssa asialla ei todennäköisesti ole mitään tekemistä.

4. Maahanmuuttajien pojat syrjäytyvät vielä pahemmin kuin suomalaiset. Tämä on vaarassa johtaa myös jengirikollisuuden pahenemiseen. HS toteaa:

Maahanmuuttajien lapset, erityisesti pakolaisperheistä tulevat, joutuvat aloittamaan koulunkäynnin kulttuuri- ja kielierojen takia takamatkalta. Näissäkin ryhmissä poikien ohjaaminen opin imuun on tyttöjä haastavampaa. Lukioon menossa maahanmuuttajatytöt ovat saamassa kiinni kantaväestön poikien tason, mutta pojat ovat heikommassa asemassa. Merkittävä osa maahanmuuttajapojista jää pelkän peruskoulutuksen varaan.

Soininvaara tosin puhui syrjäytymisen vaikutuksesta syntyvyyteen jo neljä vuotta sitten ja viittasi Martti Hetemäen tutkimukseen:

Martti Hetemäki on laatinut varsin hyvän paperin siitä, mitkä tekijät ovat laskeneet syntyvyyttä Suomessa. Kun asiaa tutkitaan taloudellisilla tekijöillä, merkittäväksi selittäjäksi paljastuu nuorten miesten heikentynyt asema työmarkkinoilla. Huonosti koulutettu mies ei saa töitä. Nuorten miesten asema työmarkkinoilla on heikentynyt todella pahasti. Peräti 18 % 25–34 vuotiasta miehistä kuuluu pienituloisiin (alle 60 % mediaanista), kun saman ikäluokan naisista alle 10 %. Työtön vähän koulutettu mies ei saa naista tai ei tämä ainakaan tee lasta hänen kanssaan.

Yllä lainaamani vuoden 2015 kansankokonaisuuden postaus totesi lopuksi:

Kun on seurannut Suomea kuukautta vaille 60 vuotta, ei voi olla havaitsematta, että miehen asema yhteiskunnassa on Suomessa heikentynyt voimakkaasti ja syrjäytyminen on lisääntynyt. Kuolleisuusluvut eivät ilmeisesti ole vielä nousseet - Suomessa miesten elämäntapojen fyysinen tervehtyminen on vielä peittänyt tällaiset ilmiöt.

Kunniaväkivallasta Helsingin Sanomissa

HS:n mukaan "HELSINGIN poliisiin on perustettu kunniaan liittyvää väkivaltaa ennalta ehkäisevä ryhmä". Ryhmä on ilmeisesti ollut olemassa jo jonkin aikaa. HS kävi läpi yli sata viimeisen vuoden aikana ratkaistua lähestymiskieltotuomiota. Joukosta löytyi useita tapauksia, joissa uhka väkivaltaan liittyi kunniakulttuuriin. 

HS kertoo esimerkin:

KESÄLLÄ 2022 isä kertoi tyttärelleen myyvänsä kaiken omaisuutensa, jotta hän voi hankkia tarpeelliset välineet vaimonsa surmaamiseksi. Pojalleen hän vannotti, ettei tämä ole kunnon mies, jollei hän tapa äitiään. Miestä ravistellut viha ja tarve kostaa johtui yhdestä ainoasta asiasta: hänen vaimonsa halusi erota. Käräjäoikeuden asiakirjojen mukaan mies meni niinkin pitkälle, että hän soitti puolisonsa perheelle Irakiin, että nainen on mennyt uusiin naimisiin. Tyttären mukaan isä yritti saada lankonsa surmaamaan perheelle ”häpeää” aiheuttaneen naisen. Nainen itse kielsi menneensä uusiin naimisiin ja sanoi miehen valehdelleen. Viikkoa tai kahta ennen käräjäoikeuden käsittelyä naisen poika otti yhteyttä. Hän syytti äitiään ja uhkasi tappaa hänet. Isän viesti oli mennyt perille. 

...

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) määritelmän mukaan ”kunniaan liittyvä väkivalta on yhteisöllistä väkivaltaa, jossa perhe, suku tai muu yhteisö kontrolloi yksilöä väkivaltaisesti syyttäen normien vastaisesta käytöksestä.”

Kuniankulttuuriin liittyy uskoakseni Suomessa myös suuri osa jengirikollisuudesta. Kiinteät etniset yhteisöt, joissa on jo valmiiksi kunniankulttuuri, mahdollistavat rikollisjengien luomisen helposti. Infrastruktuuri on jo olemassa tavallaan ja kynnys luoda rikollisjengi alenee - jokainen rikollisjärjestö tarvitsee käsittääkseni kunniakoodiston toimiakseen.

Toisaalta rikollisjengin ei tietysti tarvitse syntyä alunperin kunniankulttuuria harjoittavasta etnisestä yhteisöstä - suomalaisetkin voivat luoda rikollisjengejä. Kunniakoodisto syntyy todennäköisesti silloinkin ajan kanssa suht spontaanisti, koska rikollisten välisistä sopimusrikkomuksista ei voi tietenkään valittaa oikeuteen vaan konfliktit on hoidettava kunniankulttuurin keinoin. Rikollisjengille ei ole tyypillistä vain se, että jengi toimii lakia vastaan, vaan myös se, että rikollisjengin jäsenten on mahdotonta tehdä juridisesti päteviä sopimuksia keskenään tai vaikka suojelurahastuksen uhrien kanssa, koska sopimusten täytäntöönpano ei voi perustua oikeuslaitokseen.

THL:n määritelmässä kunniaan liittyvä väkivalta unohtavan jengirikollisten välisen väkivallan. No en tunne toki THL:n työtä tässä suhteessa tarpeeksi hyvin. Pitää tutustua paremmin.