Laffer-Khaldun-käyrä

Wikipedia määrittelee käsitteen Lafferin käyrä:

Lafferin käyrä on taloustieteilijä Arthur Lafferin luoma yksihuippuinen käyrä, joka kuvaa valtion verokertymää veroasteen funktiona. Se ennustaa, että valtion verotulot kasvavat veroasteen mukana vain tiettyyn pisteeseen asti, jonka jälkeen verotulot alkavat laskea. Veroastetta, joka tuottaa suurimman verokertymän, sanotaan optimiveroksi. Käyrän muodon perustelu nojaa siihen, että verotus paitsi kasvattaa verokertymää myös aiheuttaa työn tarjonnan laskua ja veronkiertoa. Tarpeeksi korkeilla veroasteilla jälkimmäiset vaikutukset ylittävät ensimmäisen.

Englannin kielinen wikipedia mainitsee myös Lafferin käyrän toisen nimen Laffer-Khaldun-käyrä. Toinen nimi on perustellumpi, koska ajatuksen esitti ensimmäisenä pohjoisafrikkalainen sosiologi ibn Khaldun. Laffer kirjoitti itse:

The Laffer Curve, by the way, was not invented by me. For example, Ibn Khaldun, a 14th century Muslim philosopher, wrote in his work The Muqaddimah: “It should be known that at the beginning of the dynasty, taxation yields a large revenue from small assessments. At the end of the dynasty, taxation yields a small revenue from large assessments.”

ibn Khaldun on sosiologi, jota mm. liberaali Vaapaa Sana ylisti vuonna 2001 artikkelissaan "1300-luvun muslimioppineella meille paljon opetettavaa". Khaldun käsitteli mm. verotusta ja verotuottoa hyvinkin tieteellisesti pukien sen toki aikansa islamilaisen lukijan ymmärtämään muotoon. (Kirjoitin itse ibn Khaldunin syklisestä historiankäsityksestä ensi kerran vuonna 2006.)

Vapaa Sana kuvaa ibn Khaldunin ajattelua yleensä:

Ibn Khaldunin historianfilosofia on ... syklistä. Hänen tutkimuksensa valtava näköala johtaa hänet päättelemään, että kaikki sivilisaatiot käyvät läpi useita vaiheita, alkaen nuoruudesta ja päättyen seniliteettiin. Hän ei tee poikkeusta muslimivaltioiden kohdalla, vaikka hurskaana muslimina hän luonnollisesti allekirjoittaakin islamin maailmanlaajuisen mission, jonka on määrä lopulta käännyttää tai tuhota vääräuskoiset.

Ibn Khaldun väittää, että sivilisaatio (umran) nousee vain, kun vallitsee ”asabiyah”, solidaarisuus: tietoisuus yhteisöllisistä tai verisiteistä. Hän vertaa beduiinien kaltaisia nomadikansoja paikalleen asettuneisiin, jotka ovat paljon sivistyneempiä, mutta menettävät vähitellen kykynsä solidaarisuuteen. Paikalleen asettunut kulttuuri on sivilisaation päämäärä, joka luo välttämättömät edellytykset tieteille ja taiteille kukoistaa. Sen ei tarvitse olla liberaali tai demokraattinen, mutta kauppa ja yksityisomistus ovat olennaisia. Paikalleen asettuneen kulttuurin myötä tulevat kuitenkin myös luksus ja vauraus, jotka johtavat turmeltumiseen. ... Lopulta seniili sivilisaatio hylkää uskonnon ja siten sinetöi kohtalonsa.

Eräs mielenkiintoinen ero ibn Khaldunin ja Lafferin ajattelussa kuitenkin on. Siinä missä Laffer perustelee ilmiön universaalisuutta taloustieteen staattisilla malleilla - työn nettohinnan lasku verotuksen takia vähentää työn tarjontaa kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti - kun taas ibn Khaldun perustelee ilmiön universaalisuutta oman syklisen historiakäsityksen kautta:

Heimoasenteeseen kuuluu ibn Khaldunin mukaan toisten omaisuuden kunnioitus, yksinkertaiset elämäntavat, ahkeruus ja valtion tehtävien rajoittaminen islamin määräämiin tehtäviin kuten suppeaan sosiaalihuoltoon.

Aluksi taloudellinen toimeliaisuus nousee vasta syntyneessä dynastiassa nopeasti, kansantulo nousee ja verotuotto kasvaa. Kun heimoasenne (asabiyah) kuihtuu, yksinkertaisen elämäntavan arvostus laskee, valtion tehtävät lisääntyvät, valtaa pitävä luokka tottuu hyvin korkeaan elintasoon ja valtio muuttuu yhä monimutkaisemmaksi. Verotusta nostetaan uusien menojen peittämiseksi. Kansalaiset menettävät toimeliaisuutensa ja verotulojen kertymä kääntyy laskuun.

...When tax assessments and imposts upon the subjects are low, the latter have the energy and desire to do things. Cultural enterprises grow and increase, because the low taxes bring satisfaction. ... When cultural enterprises grow, the number of individual imposts and assessments mount. In consequence, the tax revenue, which is the sum total of the individual assessments, increases.

On mielenkiintoista huomata että Stockholm Business Schoolin professori Jörgen Weibull käsittelee Lafferin-Khaldunin käyrää osin Khaldunin hengessä. Asabiyah korvautuu Weibullin mallissa työmoraalilla, joka jarruttaa työttömyyskorvausten ja muiden tukien väärinkäyttöä ja verojen nousua.

Weibull olettaa mallissaan, että työmoraalin normin rikkominen tahallisesti tai tahattomasti johtaa sosiaaliseen demonisointiin, mikä pitää työttömyyden omalta osaltaan alhaisena. Normin voimakkuus korreloi kuitenkin negatiivisesti työttömyyden suuruden kanssa, mikä on työmoraaliin perustuvan hyvinvointivaltion ehkä suurin kompastuskivi.

Mikäli työttömyys sitten taloudellisen laman tilanteessa nousee keskipitkäksi aikaa kovin ylös, työmoraalin normi saattaa heiketä oleellisesti. Normin alentuminen pysyy nousukaudenkin aikana ja ne, jotka arvostavat vapaa-aikaa tarpeeksi paljon, jättäytyvät kokonaan tai oleellisesti työmarkkinoiden ulkopuolelle.

Normin alentuminen voi johtaa joko verojen nousuun ja sitä kautta alentuneeseen taloudelliseen aktiviteettiin tai paremmassa tapauksessa siihen, että väestön enemmistö äänestää vaaleissa (tai jaloillaan) hyvinvointiyhteiskunnan supistamisen puolesta.

Weibullin johtopäätös on kuitenkin samanhenkinen kuin ibn Khaldunin: työmoraalin / asabiyahin lasku alentaa taloudellista tehokkuutta. Työttömyyskorvaus laskee Weibullin mallissa sen alle mikä olisi korkean työmoraalin vallitessa mahdollista ja tehokkuudeltaan optimaalista.

Vihavainen kritisoi globalisaatiota ja taloustiedettä Fukuyaman hengessä

Suosittelen tätä keskustelua Timo Vihavaisen sivulla.

Polarisaatiosta tieteellistä tutkimusta

Lienette huomanneet tällaisen yleisen ilmiön:

Kun joku juttu (A) ei toimi, ihmiset jakaantuvat usein kahteen ryhmään X ja Y, joista toinen porukka X sanoo että tarvitaan lisää A:ta ja toinen Y sanoo että tarvitaan vähemmän A:ta. Esimerkkinä A:sta vaikkapa hyvinvointiyhteiskunnan tulonsiirrot tai alkoholipolitiikan liberalisointi tai tiukentaminen. Usein käy vieläpä niin, että mitä huonommin juttu A toimii, sitä voimakkaampi polarisaatio mielipiteiden X ja Y välille syntyy.



Molemmille osapuolille X ja Y on aivan selvää, miten pitää toimia, mielipide vain on päinvastainen. Polarisaatio oli todella kova mm. Britanniassa, kun Thatcher vaati nopeita markkinalähtöisiä reformeja ja Labour vaati lisää sosialismia.

Princetonin Yliopiston tutkija Avinash K. Dixita ja Stockholm School of Economicsin professori Jörgen W. Weibull ovat mallintaneet asiaa matemaattisesti ja osoittavat, että polarisaatio ei välttämättä johdu siitä että ryhmät X ja Y eroaisivat preferensseiltään, älyllisiltä kyvyiltään tai taloudelliselta asemaltaan. Polarisaatio voi edetä myös tilanteessa missä ihmisillä on vain jonkin verran erilaiset etukäteisoletukset siitä mikä on järkevintä politiikkaa.

Tietyillä reunaehdoilla talouspoliittiset kokeilut ja niistä saadut kokemukset johtavat nimittäin ns. Bayesian Updating -prosessin kautta siihen, että ryhmien X ja Y mielipiteet oikeasta politiikasta ajautuvat yhä vain kauemmas toisestaan. Intuitiivisesti johtopäätös on oikeastaan liiankin selvä:

Jos harjoitettua politiikkaa mallinnetaan vaikkapa lukuvälillä 0%,100% ja valittu politiikka tietyllä hetkellä on 50% mikä johtaa todella huonoon tulokseen, henkilö jonka ennakkokäsitys on että sopiva politiikka on noin 40%, tekee johtopäätöksen että 40%:kin voi olla liikaa kun 50%:kin kerran johti näin huonoon tulokseen ja päivittää ennakkokäsityksensä 30%:iin. Vastaavasti henkilö jonka ennakkokäsitys on että sopiva politiikka on 60%, tekee johtopäätöksen että 60%:kin voi olla liian vähän ja päivittää ennakkokäsityksensä 70%:iin.

Tutkijat esittävät kaksi hyvää esimerkkiä:

(i) Suppose country A intervenes militarily in country B, and the result is violence and ethnic conflict in B. This could be happening either because each ethnic group in B supports its own militants to resist A’s forces, and the militants then turn on each other or because A’s forces are not strong enough to maintain law and order. That is, the ideal policy could be either no intervention or a much stronger intervention, and the actual policy may be failing in the respective cases because it is too much or because it is too little.

(ii) Suppose a country is experiencing high unemployment. Those who take a Keynesian view of the world may think this is because monetary policy is too tight, whereas those who take a monetarist view may think that the policy is too loose and that businesses are not hiring because they think that the loose policy will lead to inflation and then to much higher interest rates.

Todellisuus ja matemaattinen mallikin on toki monimutkaisempi. Polarisaation syntyminen riippuu ainakin mielipidejakaumasta ja tavasta, jolla politiikan sisällöstä päätetään.

Tutkijoiden mukaan polarisaation hinta on usein kova. Toisaalta polarisaatio ei tällaisessa tilanteessa kestä ikuisesti. Jossain vaiheessa havaintoja erilaisista politiikoista ja niiden menestyksestä tulee niin paljon, että polarisaatio alkaa vähetä. Elleivät polarisaatiota siis ylläpidä muut voimat kuten erilaiset preferenssit.

Libyassa valtatyhjiö ?

Pitkään on spekuloitu että Libyaan syntyy Gaddafin kaatumisen jälkeen valtatyhiö. Nyt Itä-Libya on irtautumassa osittain muusta Libyasta vahvistamalla itsehallintoa. Joku ajattelee näkevänsä tässä lännen intervention epäonnistumisen, toinen taas islamin mädännäisyyden.

Oikeasti Libyassa ei tietenkään ole syntymässä mitään valtatyhjiötä, vaan siellä on monta valtakeskittymää. Libya on heimoyhteiskunta ja heimoyhteiskunnassa on määritelmän mukaan monta valtakeskittymää. Valtio on heikko - mahdollisesti olematon.

Antropologi Salzmannin mukaan arabialaisista heimoyhteiskunnista puuttuu sosiaalinen koheesio. Siksi kansalaisyhteiskunta ja kansalaisyhteiskuntaan perustuva valtio on hyvin vaikeasti synnytettävissä:

People act politically as Muslims only when in opposition to infidels. Among Muslims, people will mobilize on a sectarian basis, as Sunni vs. Shi'a. Among Sunni, people will mobilize as the Karim tribe vs. the Mahmud tribe; within the Karim tribe, people will mobilize according to whom they find themselves in opposition to: tribal section vs. tribal section, major lineage vs. major lineage, and so on.

The structural fissiparousness of the tribal order makes very difficult societal cohesion in the Middle East. The particularism of affiliation constantly places people and groups in opposition to one another.

Oppositionalism is the cultural imperative.

Joku - vaikkapa libertaari - saattaa nähdä tällaisessa kehityksessä jopa edistystä - en kuitenkaan usko koska siinä määrin kaukana tällainen heimoyhteiskunta on libertaarien väkivallattomuuden ideasta. Toisaalta evoluution kautta heimoyhteiskuntakin on joissain tilanteissa kehittynyt sellaiseksi klaaniyhteiskunnaksi jota libertaarit ovat pitäneet jo jollain lailla edistyksellisenä.

Positiivinen ulkoisvaikutus, reproduktiivinen ulkoisvaikutus ja yhteisön menestys

Taloudellisen toiminnan negatiivisten ulkoisvaikutusten (saastuminen tms.) ohella on yhtä tärkeää ymmärtää positiivisia ulkoisvaikutuksia. Käsitän niin, että ihmisyhteisön tai kansakunnan menestys on suurelta osalta riippuvaista siitä, että tavalla tai toisella yksilöiden omaehtoinen toiminta synnyttää sivuvaikutuksena hyötyä muillekin yksilöille.

Klassinen esimerkki on koulutus. Vanhemmat hankkivat lapsilleen korkeatasoisen koulutuksen omien preferenssiensä perusteella ja varallisuutensa rajoissa. Yksilön korkea koulutustaso ei hyödytä kuitenkaan vain yksilöä itseään vaan, kun koko yhteisön keskimääräinen koulutustaso on korkea, syntyy synergiaetuja.

When marginal social costs of production are less than that of the private cost function, we see the occurrence of a positive externality of production. Production of public goods are a textbook example of production that create positive externalities. An example of such a public good, which creates a divergence in social and private costs, includes the production of education. (Lainaus: GROUP SELECTION: THE QUEST FOR SOCIAL PREFERENCES, Marcus Salomonsson, SSE/EFI Working Paper Series in Economics and Finance, No 712)

Se, että tietyssä yhteisössä vanhemmat preferoivat lasten koulutusta enemmän kuin toisessa yhteisössä, liittyy esimerkiksi vallitseviin arvoihin. Intian Keralassa kastilaitoksen kehitystä jarruttava vaikutus on kääntynyt osin positiiviseksi sitä kautta, että kastit ja alakastit ovat jo kauan ennen modernin yhteiskunnan syntyä alkaneet kilpailla keskenään mm. naisten koulutustasossa. Maharadjat kilpailivat keskenään alamaistensa lukutaitoprosentista. Juutalaiset ovat aina arvostaneet kirjaviisautta, nokkeluutta ja viisastelua. Liberaalin amerikkalaisen juutalaisuuden keskeisin yhteinen nimittäjä on koulutuksen arvostus.

Ihmisen preferenssit eivät synny PELKÄSTÄÄN jokaisen ihmisen aivoissa erikseen vaan tietyssä sosiaalisessa kontekstissa. Koska tuo sosiaalinen konteksti (kulttuuri tms.) on suuressa määrin sukupolvet ylittävää, voidaan sanoa, kuten taloustieteilijät Weibull ja Salomonsson sanovat, että positiiviset ulkoisvaikutukset ovat joskus reporoduktiivisia. (Lähde: Weibull, J. W., and M. Salomonsson (2006): “Natural Selection and Social Preferences,” Journal of Theoretical Biology, 239, 79–92.)

Se käytäntö, että nyky-Suomessa nimenomaan julkissektori verovaroin luo koulutuspalveluita, ei sekään ole syntynyt missään kulttuurityhjiössä. Luterilaisella kirkolla oli aikoinaan tärkeä sija ko. koulutusmyönteisen kulttuurin synnyssä. Autonomian aikana oli tärkeää painottaa kansakunnan sivistystasoa, koska haluttiin olla jollain tavalla parempia ja erilaisia kuin venäläiset.

Vasta aikojen saatossa on syntynyt ajatus, että jotain toimintoja pitää subventoida positiivisten ulkoisvaikutusten takia.

It is often seen that education is a positive for any whole society, as well as a positive for those directly involved in the market. ... In an equilibrium state we see that markets creating positive externalities of production will under produce that good. As a result, the socially optimal production level would be greater than that observed. (Lainaus wikipedia)

Valtion suhventoinnissa on kuitenkin ongelmansa kuten moral hazard. Varmasti tehokkaampaa on jos yhteisö onnistuu internalisoimaan positiivisen ulkoisvaikutuksen sitä kautta että koulutuksen arvostus sisäistetään. Juutalainen äiti on sisäistänyt lastensa kouluttamisen eli hän tietää että muut naiset eivät kunnioita häntä, ellei hän satsaa kaikkia voimavarojaan lastensa opiskelun tukemiseen. (Normien sisäistämisestä ja altruismin evoluutiosta enemmän paperissa The Hitchhiker’s Guide to Altruism: Gene-Culture Coevolution, and the Internalization of Norms, Herbert Gintis.)

Yhteisöjen menestys ja ryhmävalinta

Kun yhteisön jäsenet tuottavat positiivisia ulkoisvaikutuksia, koko yhteisö menestyy. Kiinalaiset ja juutalaiset etniset verkostot ovat syrjäyttäneet monessa paikassa kantaväestön kannattavimmilta talouden sektoreilta. Kyse ei ole ainoastaan siitä, että juutalaisten ja kiinalaisten äo on biologisesti korkeampi kuin paikallisväestöjen, vaan myös yksilöiden toiminnan reproduktiivista ulkoisvaikutuksista. Kun yksi menestyy, ja luo pääomia, muutkin hyötyvät. Suomenruotsalaiset ovat kolmas esimerkki. Suuri osa suomenruotsalaisista instituutioista on luonut oleellisen osan pääomastaan menestyneiden suomenruotsalaisten testamenttien kautta. Menestyneet Ankkalammen jäsenet luovat työpaikkoja toisille suomenruotsalaisille, mikä samalla nostaa Ankkalampeen kuulumisen rahallista arvoa ja vahvistaa Ankkalampea. (Kaksikielisten perheiden lapsista tulee Ankkalammen jäseniä.)

Toisaalta juutalaisten korkea äo:kin on todennäköisesti syntynyt positiivisena ulkoisvaikutuksena yksilöiden parivalinnasta. Ashkenazi-juutalaiset ovat faktisesti harjoittaneet tehokasta eugeniikka satojen vuosien ajan.

Yhteisöjen ja kansakuntien välinen kilpailu toimii evolutiivisesti, kuten jo Hayek aikoinaan totesi: Kilpailun kautta yhteisöjen keskimääräinen tehokkuus nousee ja nousu on ainakin jossain määrin pysyvää ja kasautuvaa (kumulatiivista). Hayekin mukaan yhteiskunta voi olla olemassa vain, jos valinnan prosessin kautta on syntynyt säännöt, jotka panevat ihmiset käyttäytymään tavalla joka mahdollistaa sosiaalisen yhteiselämän. Säännöt eivät siis ole syntyneet (pelkästään) rationaalisen konstruktion kautta, eivätkä (pelkästään) vapaan sopimusten teon kautta, vaan (oleellisin osin) sponttaanisti kulttuurisen ryhmävalinnan kautta. Ihmisen on Hayekin mukaan mahdotonta luoda ratioon perustuen optimaalista sääntöjärjestelmää suunnittelemalla. Siksi ryhmävalinnalla on merkittävä rooli.

Yhteisöjen ryhmävalinta ei tarkoita sitä, että yksi ryhmä välttämättä fyysisesti tuhoutuu. Tehottomat yhteisöt ja valtiot voivat kopioida tehokkaan ryhmän kulttuurin tai sulautua tehokkaampaan yhteisöön. Jatkuvasti syntyy uusia yhteisöjä, jotka syntyhetkellä napsivat tehokkaimpia käytäntöjä muilta yhteisöiltä. Näin ollen yhteisöjen ja yritysten divergenssi ja autonomia voi olla tehokkuutta lisäävä elementti.

Many activities create externalities for others. That is, an organismisms behavior will affect also other organisms fitness, without this effect on others affecting the first organismís fitness. In economics this is called an externality. Externalities can be internalized through different avenues. In some cases... such as defense or public roads, a central authority can at least partially ensure that such public goods are provided.

In other cases, although much less explored, competition between companies may lead to higher efficiency within each company. ... a natural way to internalize externalities is through group selection Groups that provide the public good will be more successful than others, which will lead to provision of that public good to spread.

The members in the new groups can either imitate strategies that earn the highest average payoff in the general population, or imitate the strategies in the group with the highest payoff. Any weight on the latter imitation rule is thus a weight on group selection. (Lainaus: sama, Marcus Salomonsson )

Rappio

Yhteisöt muuttuvat. Esimerkiksi yrityksen kasvaessa suoranainen yrityksen edun vastainen oman edun tavoittelu lisääntyy. Tämä on se ennuste minkä taloustiede/peliteoriakin tekee. Olen nähnyt miten keskijohto ajaa tuotepäätöksiä kuin käärmettä pulloon vaikka tuotteella ei ole menestysmahdollisuuksia, koska tuote vahvistaa hänen organisaatioyksikkönsä asemaa keskipitkällä aikavälillä.

Yhteisöillä ja yrityksillä on taipumus rappeutua. Yritysten määrä aiheuttaa kuitenkin se, että rappeutuvat yritykset menettävät markkinaosuutta ja ajautuvat lopulta konkurssiin. Jotkut yritykset ja yhteisöt onnistuvat ratkaisemaan rappion ongelman luomalla tavalla tai toisella yritykseen hengen, missä keskijohto sisäistää yrityksen edun omiksi arvoikseen ja toimii niiden mukaan.

Insentiivijärjestelmät, joilla tätä on yritetty eivät minusta ole toimivia. Jos insentiivi riippuu kaikkien tuloksesta, vapaamatkustaminen on usein vallitsevaa. Jos insentiivi on henkilökohtainen, keskijohto keskittyy ajamaan omaa etuaan ja maksimoimaan insentiivejään. Ei ole mitään takeita siitä, että tällainen oman edun ajaminen välttämättä synnyttää positiivisia ulkoisvaikutuksia. Yritys ei voi useinkaan ostaa työntekijöiltään hyvää tulosta. (Yrityksen ja työntekijän suhteen mallintaminen puhtaana markkinatransaktiona on ongelmallista syistä jotka ovat tämän postauksen ulkopuolella.) Kun kaikki keskittyvät omiin kvarttaali-insentiiveihinsä, markkinoiden viestit eivät välttämättä nopeasti välity koko yritykseen tai ainakaan yritys ei reagoi niihin nopeasti. Toisaalta vaikka teknistä innovaatiota syntyy jossain päin yhtiötä (esim. Nokian tutkimuskeskus) innovaatio ei välity muualle yritykseen.

In similar models, Vega-Redondo (1993) and Sjöström and Weitzman (1996) discuss the effect of competition on efficiency. Within companies, employees have an incentive to shirk. However, if they do so, then their companies run a larger risk of going bankrupt, implying unemployment for the staff.

Vega-Redondo (1993) considers a stag hunt game, whereas Sjöström and Weitzman (1996) consider a prisoner dilemma. In both cases the total outcome is that competition between firms hinders shirking within firms. In the setting of Sjöström and Weitzman (1996) a technical issue arises with a finite number of firms. Then it is possible that simultaneous degeneration across all firms lead to a long run degeneration of the entire population. However, they show that with an infinitesimal probability of exogenous mutations in favor of cooperation, this degenerative tendency will lead to the same qualitative results as with an infinite number of firms. Weibull (2000) extends the basic textbook Cournot model to take into account managerial owners trade-off between profit and effort. The result is that stiffer competition leads to a higher effort from managerial owners, i.e. a higher internal efficiency. (sama)

Maatalouden subventointi, markkinat ja ympäristö

Olen viime aikoina puhunut runsaasti siitä, miten taloudellinen toiminta aiheuttaa ilmaston lämpenemistä ja muuta saastumista ja siitä että mikäli näitä ulkoisvaikutuksia ei huomioida tuotteen hinnassa, päädytään tehokkuustappioon sitä kautta että tuotteen hinta on liian alhainen.

On kuitenkin yhtä tärkeää huomioida se, että markkinat myös auttavat ratkaisemaan ympäristö-ongelmia. Toisin sanoen valtion puuttuminen talouteen aiheuttaa usein ympäristöongelmien voimakasta kärjistymistä. Yksi hyvä esimerkki on maatalouden subventointi.

Maataloustuet tekevät suuren loven Suomen ja varsinkin EU:n budjettiin. Näin syntyvä haitta ei kuitenkaan ole ainoa maataloustukien tai yleensä maatalouden synnyttämä haitta. Vaikka maataloudella (ja kalankasvatuksella) on Suomen kansantuotteen kannalta varsin vähäinen merkitys, on hämmentävää tajuta miten suuri osa vesistöjen saasteista tulee maataloudesta ja kalataloudesta - ja osuus on vieläpä kovassa kasvussa: Maatalouden osuus vesistöjen fosforikuormituksesta on 67 prosenttia ja typpikuormituksesta 53 prosenttia. Viisi vuotta sitten vastaavat lukemat olivat 62 prosenttia ja 51 prosenttia. (Lähde: Suomen ympäristökeskus).

Mutta nämä kaksi asiaa - maataloustuet ja maatalouden aiheuttamat ympäristöongelmat - kietoutuvat vielä kaiken lisäksi voimakkaasti yhteen. Mitä enemmän maataloutta tietyssä maassa tuetaan, sitä enemmän käytetään myös lannoitteita. Lannoitteiden käytön ja maataloustuen/suojatullien tason välillä on hyvin selkeä positiivinen yhteys. Kun subventoidaan maataloustuotantoa, subventoidaan käytännössä myös lannoitteiden käyttöä ja sitä kautta ilman ja veden saastumista. (Lähde: The Undercover Economist : Exposing Why the Rich Are Rich, the Poor Are Poor--and Why You Can Never Buy a Decent Used Car!)

Mikäli subventoinneista luovuttaisiin, syntyisi siis monenlaista hyötyä:

1. Hinnat saavuttaisivat oikean tason (=kysynnän ja tarjonnan määräämän tason) ja ylituotanto ja muut tehokkuushäviöt vältettäisiin.
2. Maataloustukien kustannukset veronmaksajille vältettäisiin.
3. Lannoitteiden käyttö laskisi ja ympäristön kuormitus laskisi tuntuvasti.

Allaoleva kuva esittää subventointien ja lannoitteiden käytön välistä suhdetta. Lähde on OECD.

Kun ulkomaalainen mies syyllistyi pedofiliaan

Ulkomaalainen miesporukka syyllistyi Suomen lain mukaan pedofiliaan. Käytännössä tämä siis merkitsi sitä, että selvästi yli 18-vuotias mies paritteli 15-vuotiaan tytön kanssa. Ottamatta kantaa siihen, onko tällainen seksuaalisuhde aikuisenoikeasti pedofiliaa, lienee kaikille selvää, että jokainen selvästi yli 18-vuotias suomalainen mies joka viime aikoina on jäänyt kiinni tällaisesta seksuaalisuhteesta, on joutunut valtavan demonisoinnin kohteeksi juridisten seurausten lisäksi. Ja niin ovat joutuneet nämä ulkomaalaiset miehetkin.

Mutta montaa päivää ei tarvinnut odottaa kun ko. miehet saavat ymmärtäjiä ainakin yhden naisen taholta. Homma-foorumin palstalla eräs nainen vastasi kirjoituksiin, joissa ko. ulkomaalaisten miesten pedofilia tuomittiin, näin:

Lueskelin tätä ketjua ja nyt on pakko laittaa lusikka soppaan.

Anteeksi nyt äidit ja isät, mutta 15-vuotias ei ole mikään pikkutyttö. Tuossa iässä kun naisen seksuaalisuus ja tietoisuus omasta vartalosta herää, niin sitä voi verrata 60-luvun vapaaseen rakkauteen. Ja ainakin omassa nuoruudessani 90-luvun Tampereella sitä seuraa saatiin juuri vanhemmista pojista ja miehistä. Luulen tämän johtuvan siitä, että miehet ehkä keskimäärin kuitenkin alkavat seksuaalisesti aktiivisiksi myöhemmin kuin naiset. 15-18 vuotiaana itselläni oli kaksi kertaa enemmän suhteita kuin koko aikuisiällä yhteensä. Näistä suurin osa 20-28 vuotiaita. Niin ja kaikki muuten suomalaisia. Ei käynyt mielessä, että vastapuoli syyllistyi rikokseen. Olinko itse rikokseen yllyttäjä?

En väitä että nainen on väärässä. 15-vuotiaalle tytölle seksi 28-vuotiaan miehen kanssa voi tietysti olla huomattavasti miellyttävämpi kokemus kuin seksi 15-vuotiaan kokemattoman pojan kanssa. Minulle tämä asia on ollut selvää aika kauan, ja olen ymmärtänyt että suuri osa kaikesta moralisesta tyrmistyksestä on teeskentelyä. Suurta kädenheiluttelua ilman mitään sitoutumista mihinkään moraalisiin arvoihin.

Mutta Suomen lain mukaan tässä on on joka tapauksessa kyse rikoksesta ja on minusta hyvä ollakin.

Ylläoleva teksti on sinällään täysin järkevä ja hyvin perusteltu, mutta kun tällainen kommentti esitetään, kun suuri joukko samanlaisen teon tehneitä miehiä on jo demonisoitu ja menettänyt kaiken ihmisarvonsa ilman että kukaan on heitä puolustanut, herää ainakin ilkeä olo siitä, että onko ne aiemmat miehet sitten tuomittu liian jyrkästi vain siksi että he ovat vaikkapa a) kantasuomalaisia tai b) limaisia keski-ikäisiä miehiä. En väitä että näin on.

Haluan vaan taas muistuttaa kaikkia miehiä siitä itsestäänselvyydestä, että sama nainen tai naisporukka saattaa demonisoida yhden miehen alimpaan helvettiin aivan samasta teosta mistä joku toinen mies saa ymmärrystä ja jopa ihailua, eikä naisporukka koe tässä mitään ristiriitaa. On sitten kysymys naisen alistamisesta tai pedofiliasta. Tästä on oikeastaan turha hermostua.

Keskiverto-nainen ei ole oikeasti mikään moraalinen otus: nainen esimerkiksi saattaa haluta Suomeen mahdollisimman paljon ulkomaalaisia miehiä parantaakseen seksuaalista markkina-arvoaan, mutta jälkirationalisoi asian niin, että väittää arvostavansa kansainvälisyyttä. Naiset ihailivat 30-luvulla fasisteja ja Hitleriä eikä se tuottanut heille minkäänlaisia moraalisia ristiriitoja.

Tietysti miehissä on samanlaisia jälkimoralisista ja omien tekojensa ymmärtäjiä, mutta ei yhtä paljon. Mies ei väitä kannattavansa kansainvälisyyttä hakiessaan Filippiineiltä naisen.