Iranin konfliktissa ei liene kuultu vielä viimeistä sanaa - äärivanhoilliset vallanpitäjät lienevät voittaneet taistelun mutta ei sotaa.
Iranin oppositio tietää että äärivanhoillisia ei voiteta uskontokritiikillä vaan aseellisella tai aseettomalla taistelulla, jossa kuolee ihmisiä. Josssa kuolee nimenomaan opposition kannattajia.
Ilman kuolonuhreja ei ole marttyyriutta ja ilman marttyyriutta Teheranin tapahtumat eivät linkkaudu Karbalan taisteluun. Shiialainen vapausihanne kulkee käsi kädessä marttyyriuden käsitteen kanssa.
Kuolonuhreja on onneksi tullut. Marttyyreja on saatu.
Marttyyreja on surtava ensin kolmantena, sitten seitsemäntenä ja sitten neljäntenäkymmenentenä päivänä. Jokainen suremispäivä antaa mahdollisuuden uuteen marttyyriuteen ja toiminnan jatkumiseen. Niin kaatui maallinen tyrannia kolmekymmentä vuotta sitten ja niin kaatuu uskonnollinenkin tyrannia.
Demokraattinen kansalaisyhteiskunta on mahdollinen Iranissa ja shiia-enemmistöisessä Irakissa. Iranin on nyt mahdollista osoittaa koko maailmalle että muslimeilla on rakentava asema ihmiskunnan osana.
Vai onko ?
perjantai, kesäkuu 26, 2009
keskiviikko, kesäkuu 24, 2009
Keskustelu äo:sta, rodusta ja sosiaalisesta pääomasta
Muutama vuosi sitten Tatu Vanhasen ja Richard Lynnin kirjasta syntyneen kohun yhteydessä ja sen jälkeen Suomessa käytiin mielenkiintoinen keskustelu älykkydestä. (Katso Jussi K. Niemelän artikeli Skeptikossa. Katso myös Kansankokonaisuuden postaus Flynnin uudesta kirjasta). Keskusteltiin älykkyyden vaikutuksesta yksilön suorituskykyyn, kansallisen äo:n vaikutuksesta kansakunnan taloudelliseen suorituskykyyn, keskusteltiin äo:n ja rikollisuuden yhteydestä jne. Keskusteltiin myös siitä, miten eri etniset ryhmät eroavat äo:n ja persoonallisuustyypin osalta.
Keskusteltiin myös siitä, onko yksilöiden ja kansakuntien välisillä äo-eroilla vaikutusta siihen millaista koulutus- tai maahanmuuttopolitiikkaa maassa kannattaisi harjoittaa.
Keskustelu tyrehtyi myöhemmin, mutta ymmärrys asiasta kasvoi kuitenkin. Keskustelun tyrehtymisen syistä kannattaa keskustella. Osasyy oli käsiittäkseni äärivanhoillisten virkamiesten lanseeraamat sananvapausrajoitukset. Toinen syy oli mielestäni keskustelun liika politisoituminen ja bipolarisoituminen. Sen sijaan että olisi puhuttu äo:sta ja sen merkityksestä, alettiin puhua siitä kuka on hyvä ja kuka paha.
Sama bipolarisoituminen on tapahtunut keskustelussa maahanmuutosta, keskustelussa uskonnosta, keskustelussa EU:sta ja keskustelussa individualismista/yhteisöllisyydestä.
Vaikka äo:lla - yksilöiden oppimiskyvyllä - on suuri merkitys yksilön ja kansakunnan menestykselle, Suomessa on taistelun tiimellyksessä jäänyt aika vähälle toinen tärkeä menestysfaktori - sosiaalinen pääoma.
Jonkun verran suomalaista tutkimusta ja keskustelua aiheesta toki on - mutta laajea keskustelua aiheesta ei ainakaan näyttäisi generoituneen. (Laiva on Täynnä-blogi käsitteli yhtä sosiaalisen pääoman aspektia tässä eli sitä miten etninen diversiteetti vaikuttaa sosiaaliseen pääomaan. Katso myös Minna Zettertmannin gradu ja sen kirjallisuusliite. Katso myös Tilastokeskuksen raportti sosiaalisesta pääomasta Suomessa.)
Vaikka Vanhanen ja Lynn - ja Maailmanpankki - ovat varmasti oikeassa siinä että (kansallinen) äo on hyvin oleellinen tekijä yksilön, yhteisön ja kansakunnan menestyksessä, myös kansakunnan sosiaalinen pääoma - kyky luottamukselliseen yhteistyöhön - on lähes yhtä oleellinen tekijä.
Kansakunnan äo:hon vaikuttaminen on mahdollista, mutta huomattavasti vaikeampaa kuin sosiaaliseen pääomaan. Esimerkiksi USA:n slummien ongelmien syitä ja erityisesti niitten ratkaisuja etsittäessä, äo ja rotu on toki oleellinen seikka mutta ehkä oleellisempi on sosiaalinen pääoma. Alueita, joissa ainoat yhteisöt ovat hiipuvat seurakunnat, romahtaneet ydinperheet ja koko ajan vahvistuvat rikollisjengit, auttamatta leimaa seuraavat asiat:
1. Kasvava rikollisuus
2. Kasvava työttömyys
3. Heikentyvät oppimustulokset kouluissa
4. Alenevat asuntojen hinnat
Suomessa nämä ongelmat ovat myös kasvussa. Niitä ei torjuta jos olemassaolevia sosiaalisia verkostoja ei kyetä vahvistamaan ja uusia rakentamaan.
Erityisesti toivoisin että suomalainen älymystö alkaisi keskustelemaan sosiaalisesta pääomasta edes niin avoimesti kuin aikoinaan Vanhasen ja Lynnin teeseistä. En oikein näe tällaista keskustelua - en oikeiston enkä vasemmiston - saati sitten erilaisten vapaa-ajatteleijoiden tai haloslaisten virkamies-mullahien keskuudessa.
Keskusteltiin myös siitä, onko yksilöiden ja kansakuntien välisillä äo-eroilla vaikutusta siihen millaista koulutus- tai maahanmuuttopolitiikkaa maassa kannattaisi harjoittaa.
Keskustelu tyrehtyi myöhemmin, mutta ymmärrys asiasta kasvoi kuitenkin. Keskustelun tyrehtymisen syistä kannattaa keskustella. Osasyy oli käsiittäkseni äärivanhoillisten virkamiesten lanseeraamat sananvapausrajoitukset. Toinen syy oli mielestäni keskustelun liika politisoituminen ja bipolarisoituminen. Sen sijaan että olisi puhuttu äo:sta ja sen merkityksestä, alettiin puhua siitä kuka on hyvä ja kuka paha.
Sama bipolarisoituminen on tapahtunut keskustelussa maahanmuutosta, keskustelussa uskonnosta, keskustelussa EU:sta ja keskustelussa individualismista/yhteisöllisyydestä.
Vaikka äo:lla - yksilöiden oppimiskyvyllä - on suuri merkitys yksilön ja kansakunnan menestykselle, Suomessa on taistelun tiimellyksessä jäänyt aika vähälle toinen tärkeä menestysfaktori - sosiaalinen pääoma.
Jonkun verran suomalaista tutkimusta ja keskustelua aiheesta toki on - mutta laajea keskustelua aiheesta ei ainakaan näyttäisi generoituneen. (Laiva on Täynnä-blogi käsitteli yhtä sosiaalisen pääoman aspektia tässä eli sitä miten etninen diversiteetti vaikuttaa sosiaaliseen pääomaan. Katso myös Minna Zettertmannin gradu ja sen kirjallisuusliite. Katso myös Tilastokeskuksen raportti sosiaalisesta pääomasta Suomessa.)
Vaikka Vanhanen ja Lynn - ja Maailmanpankki - ovat varmasti oikeassa siinä että (kansallinen) äo on hyvin oleellinen tekijä yksilön, yhteisön ja kansakunnan menestyksessä, myös kansakunnan sosiaalinen pääoma - kyky luottamukselliseen yhteistyöhön - on lähes yhtä oleellinen tekijä.
Kansakunnan äo:hon vaikuttaminen on mahdollista, mutta huomattavasti vaikeampaa kuin sosiaaliseen pääomaan. Esimerkiksi USA:n slummien ongelmien syitä ja erityisesti niitten ratkaisuja etsittäessä, äo ja rotu on toki oleellinen seikka mutta ehkä oleellisempi on sosiaalinen pääoma. Alueita, joissa ainoat yhteisöt ovat hiipuvat seurakunnat, romahtaneet ydinperheet ja koko ajan vahvistuvat rikollisjengit, auttamatta leimaa seuraavat asiat:
1. Kasvava rikollisuus
2. Kasvava työttömyys
3. Heikentyvät oppimustulokset kouluissa
4. Alenevat asuntojen hinnat
Suomessa nämä ongelmat ovat myös kasvussa. Niitä ei torjuta jos olemassaolevia sosiaalisia verkostoja ei kyetä vahvistamaan ja uusia rakentamaan.
Erityisesti toivoisin että suomalainen älymystö alkaisi keskustelemaan sosiaalisesta pääomasta edes niin avoimesti kuin aikoinaan Vanhasen ja Lynnin teeseistä. En oikein näe tällaista keskustelua - en oikeiston enkä vasemmiston - saati sitten erilaisten vapaa-ajatteleijoiden tai haloslaisten virkamies-mullahien keskuudessa.
maanantai, kesäkuu 22, 2009
Iran - koittaako vapaus koskaan?
Siinä missä suomalainen arvostaa usein valtaa vallan vuoksi, shiia-muslimi arvostaa marttyyriutta marttyyriuden vuoksi,
Suomalainen valitsee äärivasemmistolaisen presidentin, jonka ainoa avu on että hän harrastaa poliitikkojen nöyryyttämisestä. Shiia-muslimi saattaa vastaavasti hakeutua marttyyriuteen täysin älyttömänkin asian puolesta.
Iranilainen vallanpitäjä yrittää tällä hetkellä pysäyttää opposition vastarintaa kiinalaisilta ystäviltään oppimillaan menetelmillä eli opiskelijoita ampumalla ja Internettiä valvomalla. Toisaalta iranilainen vallanpitäjä tietää että jokainen marttyyri lisää potentiaalisesti kansan taistelutahtoa.
Shiia-muslimies tietää että on kauniimpaa kuolla vapauden puolesta kuin taipua tyrannin edessä. Shiia-mies kokee psykologien mukaan syvää surua siitä, ettei saanut osallistua Karbalan taisteluun Husayn ibn Alin johdolla ja kuolla Alin tavoin marttyyrinä vapauden puolesta.
Shiia-mies muistelee joka vuosi ahura-juhlassa Karbalan taistelua, ruoskii ja silpoo itsensä verille ja suggeroi itsensä kaipaamaan marttyyriutta.
Shiiojen taisteltahto ja marttyyriuden kaipuu oli vahva ase Iranin islamilaisessa vallankumouksessa 30 vuotta sitten, mutta se voi kääntyä islamilaista vallankumousta vastaan, kun islamilainen vallankumous haluaa tukahduttaa iranilaisen nuorison vapauden kaipuun.
Se mikä onnistui Kiinassa ei välttämättä onnistu Iranissa. Yhteisöllisyys ja kollektiivisuus on ollut aina vahvempi ase totalitarismia vastaan kuin individualismi. Individualistit kuten vapaa-ajattelijat eivät uhraisi itseään paremman maailman puolesta. Kiinalaiset eivät kykene järjestäytymään yhtä tehokkaaseen vastarintaan kuin iranilaiset.
Suomalaisten olisi ehkä aika oppia meidänkin jotain iranilaisilta - meidänkään ei ole pakko alistua sananvapauden rajoituksiin ja muuhun äärivanhoillisen virkamiesten harjoittamaan kansankyykyttämiseen.
Suomalainen valitsee äärivasemmistolaisen presidentin, jonka ainoa avu on että hän harrastaa poliitikkojen nöyryyttämisestä. Shiia-muslimi saattaa vastaavasti hakeutua marttyyriuteen täysin älyttömänkin asian puolesta.
Iranilainen vallanpitäjä yrittää tällä hetkellä pysäyttää opposition vastarintaa kiinalaisilta ystäviltään oppimillaan menetelmillä eli opiskelijoita ampumalla ja Internettiä valvomalla. Toisaalta iranilainen vallanpitäjä tietää että jokainen marttyyri lisää potentiaalisesti kansan taistelutahtoa.
Shiia-muslimies tietää että on kauniimpaa kuolla vapauden puolesta kuin taipua tyrannin edessä. Shiia-mies kokee psykologien mukaan syvää surua siitä, ettei saanut osallistua Karbalan taisteluun Husayn ibn Alin johdolla ja kuolla Alin tavoin marttyyrinä vapauden puolesta.
Shiia-mies muistelee joka vuosi ahura-juhlassa Karbalan taistelua, ruoskii ja silpoo itsensä verille ja suggeroi itsensä kaipaamaan marttyyriutta.
Shiiojen taisteltahto ja marttyyriuden kaipuu oli vahva ase Iranin islamilaisessa vallankumouksessa 30 vuotta sitten, mutta se voi kääntyä islamilaista vallankumousta vastaan, kun islamilainen vallankumous haluaa tukahduttaa iranilaisen nuorison vapauden kaipuun.
Se mikä onnistui Kiinassa ei välttämättä onnistu Iranissa. Yhteisöllisyys ja kollektiivisuus on ollut aina vahvempi ase totalitarismia vastaan kuin individualismi. Individualistit kuten vapaa-ajattelijat eivät uhraisi itseään paremman maailman puolesta. Kiinalaiset eivät kykene järjestäytymään yhtä tehokkaaseen vastarintaan kuin iranilaiset.
Suomalaisten olisi ehkä aika oppia meidänkin jotain iranilaisilta - meidänkään ei ole pakko alistua sananvapauden rajoituksiin ja muuhun äärivanhoillisen virkamiesten harjoittamaan kansankyykyttämiseen.
sunnuntai, kesäkuu 21, 2009
Raiskaaja on uhri ?
Tämänpäiväinen Time kertoo että 25% eteläafrikkalaisista miehistä on raiskannut naisen. Koulutettu ja hyväpalkkainen mies raiskaa todennäköisemmin kuin köyhä ja kouluttamaton.
Raiskaamista Time selittää tietysti yhteiskunnallisilla syillä. Siis sillä että eteläafrikkalaiset miehet työskentelevät usein kaukana kotoa ja perheensä luota.
Valkoisen vallan aikanahan mustat asuivat erillisissä "kotimaissa", joista miehet lähtivät siirtotyöläisiksi kaupunkeihin voimatta ottaa perhettään mukaan.
Selitys kuullostaa ensi kuulemalta järkevältä, mutta toisaalta raiskaukset ovat varsin yleisiä myös Afrikan maaseudulla ja useimpien afrikkalaisten maiden suurkaupungeissa. Kyseessä lienee osaselitys. Toinen osaselitys on Vanhasen, Lynnin ja Rushtonin kuvaama "Afrikka-faktori".
Time menee niinkin pitkälle, että esittää miehet uhreiksi. "Haavoittuneet miehet haavoittavat naisia ja lapsia." Ilmeisesti erityisen haavoittuneita ovat koulutetut ja korkean statuksen omaavat.
Eteläafrikkalainen mies ei itse näe itseään uhriksi. Hän ei näe käyttäytymisessään itse mitään ongelmaa - päinvastoin. Raiskaus on tapa saada seksiä. Mitä enemmän eteläafrikkalainen mies saa seksiä, sitä tyytväisempi hän on elämäänsä ja sitä enemmän muut miehet häntä arvostavat.
Raiskaamista Time selittää tietysti yhteiskunnallisilla syillä. Siis sillä että eteläafrikkalaiset miehet työskentelevät usein kaukana kotoa ja perheensä luota.
Valkoisen vallan aikanahan mustat asuivat erillisissä "kotimaissa", joista miehet lähtivät siirtotyöläisiksi kaupunkeihin voimatta ottaa perhettään mukaan.
Selitys kuullostaa ensi kuulemalta järkevältä, mutta toisaalta raiskaukset ovat varsin yleisiä myös Afrikan maaseudulla ja useimpien afrikkalaisten maiden suurkaupungeissa. Kyseessä lienee osaselitys. Toinen osaselitys on Vanhasen, Lynnin ja Rushtonin kuvaama "Afrikka-faktori".
Time menee niinkin pitkälle, että esittää miehet uhreiksi. "Haavoittuneet miehet haavoittavat naisia ja lapsia." Ilmeisesti erityisen haavoittuneita ovat koulutetut ja korkean statuksen omaavat.
Eteläafrikkalainen mies ei itse näe itseään uhriksi. Hän ei näe käyttäytymisessään itse mitään ongelmaa - päinvastoin. Raiskaus on tapa saada seksiä. Mitä enemmän eteläafrikkalainen mies saa seksiä, sitä tyytväisempi hän on elämäänsä ja sitä enemmän muut miehet häntä arvostavat.
maanantai, kesäkuu 15, 2009
Missä vasemmistolainen juristi, siellä ongelma
On sitten kysymys ihmiskaappauksista, sananvapauden rajoituksesta, talousrikollisuudesta tai venäläistyyppisen "demokratian" ihailusta, aina tuntuu pääjehuna toimivan juristi. Luulen, että tämä johtuu ainakin osittain siitä, että juristiksi ajautuu keskimääräistä enemmän toisaalta sosiaalirajoitteisia toisaalta amoraalisia ihmisiä. Ne juristit, joilla on sosiaalisia taitoja, vaikka ei välttämättä moraalia, ajautuvat yritystehtäviin. Kaikkein sosiaalirajoitteisemmat ihmiset, jota leimaa täysin teoreettinen (ideologinen) suhtautuminen lähimmäisiin, ajautuvat juristeiksi ihmisoikeusjärjestöihin, ammattiyhdistyksiin, valtiojohtoon jne.
USA on pelottava esimerkki siitä, millaisen yhteiskunnan saamme, kun sitä dominoivat juristit. USA:ssa juristien dominanssi nostaa transaktiokustannuksia, kun kaikkeen taloudelliseen toimintaan liittyy suuret riskit siitä, että kaupan toinen osapuoli haastaa palvelun tarjoajan oikeuteen ja saa valtavat korvaukset jostain näennäisestä haitasta. Suomessa juristien haitallinen toiminta on näkynyt viime aikoina erityisesti politiikassa ja valtionsyyttäjän viraston toiminnassa.
Juristien määrä nousee, kun yhteiskunnan sosiaalinen pääoma laskee ja yhä suurempi osa konflikteista ratkaistaan oikeudessa. Siinä, missä sosiaalisen pääoman lasku ja lainsäädännön monimutkaistuminen on johtanut juristien määrän ja vallan kasvuun USA:ssa, Etelä-Italiassa sosiaalisen pääoman alhaisuus on synnyttänyt mafian. Siinä missä eteläitalialainen yrittäjä maksaa suojelurahan mafialle, amerikkalainen maksaa suojelurahansa juristille.
Molemmat harjoittavat rent-seekingiä eli yrittävät muuttaa ympäristöä omalle toiminnalleen edulliseksi. Juristit lobbaavat uusia lakeja ja vanhojen monimutkaistamista, suomalaiset rikolliset äänestivät aikoinaan kieltolain kaatamista vastaan.
Viimeaikainen keskustelu tekijänoikeuksista liittyy aiheeseen. Jos koko tekijänoikeusjärjestelmä romutettaisiin, juristien merkitys laskisi voimakkaasti. Onhan lääkeyritysten ja softatalojen (erityisesti Microsoft) kustannuksista suuri osa (kymmeniä prosentteja) juuri juristien korvaukset. Kauhulla voi tosin ajatella mihin tehtäviin kaikki nämä juristit hakeutuisivat, jos tekijäonoikeusjuristit vapautettaisiiin tehtävistään. Siinä missä työttömästä nörtistä voi tulla haittaohjelman koodaaja ja työttömästä venäläisestä upseerista tai ydinfyysikosta asekauppias, työtön juristikin voi olla vaarallinen.
Otsikko on tietysti propagandistinen siinä mielessä, että ongelmat eivät liity pelkästään vasemmistolaisiin juristeihin.
USA on pelottava esimerkki siitä, millaisen yhteiskunnan saamme, kun sitä dominoivat juristit. USA:ssa juristien dominanssi nostaa transaktiokustannuksia, kun kaikkeen taloudelliseen toimintaan liittyy suuret riskit siitä, että kaupan toinen osapuoli haastaa palvelun tarjoajan oikeuteen ja saa valtavat korvaukset jostain näennäisestä haitasta. Suomessa juristien haitallinen toiminta on näkynyt viime aikoina erityisesti politiikassa ja valtionsyyttäjän viraston toiminnassa.
Juristien määrä nousee, kun yhteiskunnan sosiaalinen pääoma laskee ja yhä suurempi osa konflikteista ratkaistaan oikeudessa. Siinä, missä sosiaalisen pääoman lasku ja lainsäädännön monimutkaistuminen on johtanut juristien määrän ja vallan kasvuun USA:ssa, Etelä-Italiassa sosiaalisen pääoman alhaisuus on synnyttänyt mafian. Siinä missä eteläitalialainen yrittäjä maksaa suojelurahan mafialle, amerikkalainen maksaa suojelurahansa juristille.
Molemmat harjoittavat rent-seekingiä eli yrittävät muuttaa ympäristöä omalle toiminnalleen edulliseksi. Juristit lobbaavat uusia lakeja ja vanhojen monimutkaistamista, suomalaiset rikolliset äänestivät aikoinaan kieltolain kaatamista vastaan.
Viimeaikainen keskustelu tekijänoikeuksista liittyy aiheeseen. Jos koko tekijänoikeusjärjestelmä romutettaisiin, juristien merkitys laskisi voimakkaasti. Onhan lääkeyritysten ja softatalojen (erityisesti Microsoft) kustannuksista suuri osa (kymmeniä prosentteja) juuri juristien korvaukset. Kauhulla voi tosin ajatella mihin tehtäviin kaikki nämä juristit hakeutuisivat, jos tekijäonoikeusjuristit vapautettaisiiin tehtävistään. Siinä missä työttömästä nörtistä voi tulla haittaohjelman koodaaja ja työttömästä venäläisestä upseerista tai ydinfyysikosta asekauppias, työtön juristikin voi olla vaarallinen.
Otsikko on tietysti propagandistinen siinä mielessä, että ongelmat eivät liity pelkästään vasemmistolaisiin juristeihin.
sunnuntai, kesäkuu 14, 2009
Sosiaalinen pääoma Suomessa - keskustelua tarvitaan
Jos olisi hegeliläis-snellmanilainen filosofi, voisi sanoa, että olemme tarvinneet vahvan yksilökeskeisen vaiheen irtautuaksemme sitovasta sosiaalisesta pääomasta ja löytääksemme tien siloittavaan sosiaaliseen pääomaan, kirjoittaa Seppo Niemelä arviossaan Robert Putnamin kirjasta Bowling Alone.
Olen samaa mieltä - äärimmäisen yksilökeskeisyyden on aika Suomessakin väistyä monipuolisemman - sekä yksilöllisyyden että yhteisöllisyyden arvon ymmärtävän - ajattelun tieltä. Harva voinee kiistää että suomalaisessakin yhteiskunnassa tietyt Putnamin mainitsemat alenevan sosiaalisen pääoman oireet ovat suht vahvasti näkyvissä:
kun sosiaalinen pääoma pienenee, lapset ovat heitteillä, koulu tukehtuu ongelmiinsa, talous taantuu, rikollisuus kasvaa, päihteidenkäyttö lisääntyy, hallinto korruptoituu, väkivalta ja turvattomuus vallitsevat jne. Terveiden yhteisöjen puutteessa syntyy myös sosiaalisen pääoman pimeitä ja sitovia muotoja, kuten rikollis- ja huumejengit sekä erilaiset vaarallisetkin ääriliikkeet.
Toisaalta vaikka yhdistystoimintaan osallistuminen on hieman laskussa ja yhdinperheet heikkenemässä, ongelmat tuntuvat kasautuvan erityisesti alimpaan sosiaaliluokkaan. Keskiluokkaisessa lähiössä asuvan perheen näkökulmasta sosiaalinen pääoma on ainakin omassa lähiössämme varsin korkea ja yhdistystoiminta varsin vilkasta. Lapset harrastavat paikallisissa urheilujärjestöissä ja partiossa - vanhemmat osallistuvat erilaisiin talkoisiin.
Toisaalta varsinkin suurissa yrityksissä työntekijöiden luottamus yrityksen johtoon ja työntekijöiden keskinäinenkin solidaarisuus on romahtanut.
Luottamus perinteiseen poliittisen päätöksentekoon ja varsinkin työväenliikkeeseen on heikentynyt. Demokratia on kastroitunut niin, että kansalaiset osallistuvat suhteellisen vähämerkityksellisiin presidentinvaaleihin mutta eivät osallistu tärkeämpiin EU-vaaleihin. (Presidentiksi on lisäksi valittu kaksissa peräkkäisissä vaaleissa henkilö, jota motivoi lähinnä poliitikkojen nöyryyttäminen, eikä varsinainen Suomea rakentava konstruktiivinen toiminta.)
Tiedän että olen syntyjäni pessmisti ja puhun mielelläni rappiosta ja näen sitä joskus sielläkin missä sitä ei ole. Monet muut ovat taas syntyjään optimisteja ja näkevät asiat aina parhainpäin. Pessimistien ja optimistien on turha silti antaa tämän estää asiallista keskustelua. Sosiaalinen pääoma on aivan liian tärkeä asia jotta keskustelu siitä kannattaisi pääästää degeneroitumaan riitelyksi.
Pidän Niemelän jakoa sitovaan ja siloittavaan sosiaaliseen pääomaan hieman naivina:
Voidaan erottaa sosiaalisen pääoman sitova ja silloittava muoto. Edellinen korostaa sosiaalista kontrollia. Se rajoittaa vapautta ja luo eriarvoisuutta, mutta saattaa olla paikallaan esimerkiksi pienten lasten hoidossa. Silloittava sosiaalinen pääoma vahvistaa vapautta ja tasa-arvoisuutta. Yhdysvalloissa ne osavaltiot, joissa sosiaalisen pääoman mittarit näyttävät korkeita lukemia, ovat samalla keskimääräistä tasa-arvoisempia, suvaitsevampia ja vapaampia. Vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus eivät siis sulje pois toisiaan; sosiaalinen pääoma on lähellä solidaarisuuden tai veljeyden ideaa.
Sosiaalinen kontrolli toki vähentää usein vapautta mutta vertaiskontrolli - sosiaalisen kontrollin tärkein muoto - ei vähennä vaan pikemmin lisää ihmisten välistä tasa-arvoisuutta ja montaa muutakin arvokasta asiaa kuten luottamusta. Antropologi Boehmin havainto ei päde vain metsästäjä-keräilijöihin vaan moniin moderneihinkin yhteisöihin:
The premise was that humans are innately disposed to form social dominance hierarchies similar to those of the African great apes, but that prehistoric hunter-gatherers, acting as moral communities, were largely able to neutralize such tendencies--just as extant hunter-gatherers do. The ethnographic basis for that hypothesis was that present-day foragers apply techniques of social control in suppressing both dominant leadership and undue competitiveness
Sosiaalinen kontrolli ei ole hyvä eikä huono asia sinällään. Sosiaalisen kontrollin vallitseva muoto tietyssä yhteisössä voi olla hyvä tai huono. Esimerkiksi uskonnolliseen sosiaaliseen kontrolliin liittyy yleensä aina sekä hyviä että pahoja vaikutuksia. Esimerkkinä hyvistä vaikutuksista mainittakoon USA:n 1700-luvun puritaanismin taloudellista toimintaa tehostava vaikutus ja huonoista vaikutuksista saman uskontokunnan harjoittama eriuskoisten ja normin rikkojien nöyryyttäminen ja roviolla polttaminen.
Asoiden yksinkertaistaminen - tekeminen mustavalkoiseksi - tavalla johon Niemelä käsittääkseni syyllistyy vie pohjan pois koko sosiaalisen pääoman käsitteeltä. Tottakai on pyrittävä siihen että sosiaalisen kontrollin vaikutukset ovat optimaalisia, mutta koska kulttuurievoluutio on hyvin hidasta, emme voi suunnitella sosiaalisen kontrollin muotoja rajatta työpöydällä.
On käytettävä kussakin kulttuurissa olemassaolevia - vääjämättä usein epäoptimaalisia - sosiaalisen kontrollin muotoja.
Sosiaalisen kontrollin ohella tietysti myös vapaaehtoisuuteen perustuva vastavuoroisuus on oleellinen sosiaalisen pääoman rakennuspalikka.
Olen samaa mieltä - äärimmäisen yksilökeskeisyyden on aika Suomessakin väistyä monipuolisemman - sekä yksilöllisyyden että yhteisöllisyyden arvon ymmärtävän - ajattelun tieltä. Harva voinee kiistää että suomalaisessakin yhteiskunnassa tietyt Putnamin mainitsemat alenevan sosiaalisen pääoman oireet ovat suht vahvasti näkyvissä:
kun sosiaalinen pääoma pienenee, lapset ovat heitteillä, koulu tukehtuu ongelmiinsa, talous taantuu, rikollisuus kasvaa, päihteidenkäyttö lisääntyy, hallinto korruptoituu, väkivalta ja turvattomuus vallitsevat jne. Terveiden yhteisöjen puutteessa syntyy myös sosiaalisen pääoman pimeitä ja sitovia muotoja, kuten rikollis- ja huumejengit sekä erilaiset vaarallisetkin ääriliikkeet.
Toisaalta vaikka yhdistystoimintaan osallistuminen on hieman laskussa ja yhdinperheet heikkenemässä, ongelmat tuntuvat kasautuvan erityisesti alimpaan sosiaaliluokkaan. Keskiluokkaisessa lähiössä asuvan perheen näkökulmasta sosiaalinen pääoma on ainakin omassa lähiössämme varsin korkea ja yhdistystoiminta varsin vilkasta. Lapset harrastavat paikallisissa urheilujärjestöissä ja partiossa - vanhemmat osallistuvat erilaisiin talkoisiin.
Toisaalta varsinkin suurissa yrityksissä työntekijöiden luottamus yrityksen johtoon ja työntekijöiden keskinäinenkin solidaarisuus on romahtanut.
Luottamus perinteiseen poliittisen päätöksentekoon ja varsinkin työväenliikkeeseen on heikentynyt. Demokratia on kastroitunut niin, että kansalaiset osallistuvat suhteellisen vähämerkityksellisiin presidentinvaaleihin mutta eivät osallistu tärkeämpiin EU-vaaleihin. (Presidentiksi on lisäksi valittu kaksissa peräkkäisissä vaaleissa henkilö, jota motivoi lähinnä poliitikkojen nöyryyttäminen, eikä varsinainen Suomea rakentava konstruktiivinen toiminta.)
Tiedän että olen syntyjäni pessmisti ja puhun mielelläni rappiosta ja näen sitä joskus sielläkin missä sitä ei ole. Monet muut ovat taas syntyjään optimisteja ja näkevät asiat aina parhainpäin. Pessimistien ja optimistien on turha silti antaa tämän estää asiallista keskustelua. Sosiaalinen pääoma on aivan liian tärkeä asia jotta keskustelu siitä kannattaisi pääästää degeneroitumaan riitelyksi.
Pidän Niemelän jakoa sitovaan ja siloittavaan sosiaaliseen pääomaan hieman naivina:
Voidaan erottaa sosiaalisen pääoman sitova ja silloittava muoto. Edellinen korostaa sosiaalista kontrollia. Se rajoittaa vapautta ja luo eriarvoisuutta, mutta saattaa olla paikallaan esimerkiksi pienten lasten hoidossa. Silloittava sosiaalinen pääoma vahvistaa vapautta ja tasa-arvoisuutta. Yhdysvalloissa ne osavaltiot, joissa sosiaalisen pääoman mittarit näyttävät korkeita lukemia, ovat samalla keskimääräistä tasa-arvoisempia, suvaitsevampia ja vapaampia. Vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus eivät siis sulje pois toisiaan; sosiaalinen pääoma on lähellä solidaarisuuden tai veljeyden ideaa.
Sosiaalinen kontrolli toki vähentää usein vapautta mutta vertaiskontrolli - sosiaalisen kontrollin tärkein muoto - ei vähennä vaan pikemmin lisää ihmisten välistä tasa-arvoisuutta ja montaa muutakin arvokasta asiaa kuten luottamusta. Antropologi Boehmin havainto ei päde vain metsästäjä-keräilijöihin vaan moniin moderneihinkin yhteisöihin:
The premise was that humans are innately disposed to form social dominance hierarchies similar to those of the African great apes, but that prehistoric hunter-gatherers, acting as moral communities, were largely able to neutralize such tendencies--just as extant hunter-gatherers do. The ethnographic basis for that hypothesis was that present-day foragers apply techniques of social control in suppressing both dominant leadership and undue competitiveness
Sosiaalinen kontrolli ei ole hyvä eikä huono asia sinällään. Sosiaalisen kontrollin vallitseva muoto tietyssä yhteisössä voi olla hyvä tai huono. Esimerkiksi uskonnolliseen sosiaaliseen kontrolliin liittyy yleensä aina sekä hyviä että pahoja vaikutuksia. Esimerkkinä hyvistä vaikutuksista mainittakoon USA:n 1700-luvun puritaanismin taloudellista toimintaa tehostava vaikutus ja huonoista vaikutuksista saman uskontokunnan harjoittama eriuskoisten ja normin rikkojien nöyryyttäminen ja roviolla polttaminen.
Asoiden yksinkertaistaminen - tekeminen mustavalkoiseksi - tavalla johon Niemelä käsittääkseni syyllistyy vie pohjan pois koko sosiaalisen pääoman käsitteeltä. Tottakai on pyrittävä siihen että sosiaalisen kontrollin vaikutukset ovat optimaalisia, mutta koska kulttuurievoluutio on hyvin hidasta, emme voi suunnitella sosiaalisen kontrollin muotoja rajatta työpöydällä.
On käytettävä kussakin kulttuurissa olemassaolevia - vääjämättä usein epäoptimaalisia - sosiaalisen kontrollin muotoja.
Sosiaalisen kontrollin ohella tietysti myös vapaaehtoisuuteen perustuva vastavuoroisuus on oleellinen sosiaalisen pääoman rakennuspalikka.
torstai, kesäkuu 11, 2009
Vastavuoroisuus
Vastavuoroisuus on yksi tärkeimmistä ihmisen yhteistyön rakennuspalikoista.
Oletetaan että kaksi yksilöä A ja B kohtaa toisensa tilanteessa, joissa yhteistoiminta on molempien etujen mukaista, mutta pettäminen on edullista A:lle jos B naivisti tekee yhteistyötä. Vaikka molemmat tietävät, että yhteistyö olisi edullista, voidaan luottamuspulan takia ajautua tilanteeseen jossa yhteistyö epäonnistuu. Puhutaan vangin dilemmasta.
Luottamus voi syntyä ainakin kahta kautta.
1. Luottamus voi syntyä hiljalleen vastavuoroisuuden kautta, kun A ja B kohtaavat useammin kuin kerran. A antaa B:lle ensin vaikkapa jonkin edun "hyvän tahdon eleenä". Sitten esimerkiksi B auttaa A:ta tilanteessa, jossa A tarvitsee apua, mutta avun antaminen B:lle on suht halpaa. Ajaudutaan "vastavuoroisuuden kierteeseen".
2. Luottamus voi syntyä myös sitä kautta, että petos tavalla tai toisella muuttuu epäedulliseksi. (Vangin dilemma transformoidaan koordinaatiopeliksi.)
2.1. Petos saattaa muuttua epäedulliseksi, koska uskonnollinen tms. normi kieltää petoksen ainakin sisäryhmän sisällä. Normin rikkojaa ojennetaan vertaisryhmässä. (Altruistic punishment)
2.2. Oikeusjärjestelmä saattaa mahdollistaa että A ja B sopivat ennakolta, että molemmat tekevät yhteistyötä. Sopimuksen rikkoja voidaan haastaa oikeuteen. (Enforcable agreement.)
Tavat 1, 2.1 ja 2.2 voitaneen nähdä toisiaan täydentävinä. En tiedä onko niitten välillä jotain ristiriitaa. Tavallaanhan tapaa 1 voi ajatella individualistisena tapana luoda yhteistyötä, tapaa 2.1 yhteisöllisempänä ja tapaa 2.2 legalistisempana. Tapa 1 oli se jolla foinikialaiset loivat kauppasuhteita täysin vieraisiin kulttureihin. Tapa 2.1 on se, jonka takia vaikkapa juutalaiset timanttikauppiaat voivat luottaa kumppaaniinsa.
Ristiriitaa on sen sijaan käsittääkseni siinä, että pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa yhä suurempi osa väestöä muuttuu puhtaiksi edun saajiksi (pettäjiksi, vapaamakustajiksi). Useimpien ihmisten moraali on siten rakennettu, että ihminen tekee yhteistyötä jos muutkin tekevät mutta vetäytyy yhteistyöstä jos toiset pettävät.
Hyvinvointiyhteiskunta menettää hiljalleen moraalisen oikeutuksensa ja se perustuu enemmässä ja enemmässä määrin pakkovaltaan. Suomessa pakkovallalla on tietysti hyvät edellytykset - ihaileehan suuri osa kansaa vallan käyttöä vallan käytön vuoksi (haloslainen äärikonservatismi). En kuitenkaan usko että yhteiskunta voi perustua pitkän päälle pakkovaltaan.
Vaikka hyvinvointiyhteiskunta ei kokonaan romahtaisikaan, hyvinvointiyhteiskunta joka tapauksessa pienentää vastavuoroisuuden sfääriä yhteiskunnassa suhteessa pakon sfääriin. Hyvinvointiyhteiskunta nykyisessä muodossa vähintäänkin laskee sosiaalista pääomaa.
Lisäksi hyvinvointiyhteiskunnan tehokkuus laskee koko ajan - pettäjien eli vapaa-matkustajien määrä nousee, terveyspalvelujen taso laskee, terveyspalvelujen asiakkaita kohdellaan huonosti, asiakkaat käyttäytyvät huonosti hoitohenkilökuntaa kohtaan. Hyvinvointiyhteiskunnan edun saajat ajautuvat rajatta kasvaneiden lasten kaltaisiksi narsistisiksi öykkäreiksi.
Oletetaan että kaksi yksilöä A ja B kohtaa toisensa tilanteessa, joissa yhteistoiminta on molempien etujen mukaista, mutta pettäminen on edullista A:lle jos B naivisti tekee yhteistyötä. Vaikka molemmat tietävät, että yhteistyö olisi edullista, voidaan luottamuspulan takia ajautua tilanteeseen jossa yhteistyö epäonnistuu. Puhutaan vangin dilemmasta.
Luottamus voi syntyä ainakin kahta kautta.
1. Luottamus voi syntyä hiljalleen vastavuoroisuuden kautta, kun A ja B kohtaavat useammin kuin kerran. A antaa B:lle ensin vaikkapa jonkin edun "hyvän tahdon eleenä". Sitten esimerkiksi B auttaa A:ta tilanteessa, jossa A tarvitsee apua, mutta avun antaminen B:lle on suht halpaa. Ajaudutaan "vastavuoroisuuden kierteeseen".
2. Luottamus voi syntyä myös sitä kautta, että petos tavalla tai toisella muuttuu epäedulliseksi. (Vangin dilemma transformoidaan koordinaatiopeliksi.)
2.1. Petos saattaa muuttua epäedulliseksi, koska uskonnollinen tms. normi kieltää petoksen ainakin sisäryhmän sisällä. Normin rikkojaa ojennetaan vertaisryhmässä. (Altruistic punishment)
2.2. Oikeusjärjestelmä saattaa mahdollistaa että A ja B sopivat ennakolta, että molemmat tekevät yhteistyötä. Sopimuksen rikkoja voidaan haastaa oikeuteen. (Enforcable agreement.)
Tavat 1, 2.1 ja 2.2 voitaneen nähdä toisiaan täydentävinä. En tiedä onko niitten välillä jotain ristiriitaa. Tavallaanhan tapaa 1 voi ajatella individualistisena tapana luoda yhteistyötä, tapaa 2.1 yhteisöllisempänä ja tapaa 2.2 legalistisempana. Tapa 1 oli se jolla foinikialaiset loivat kauppasuhteita täysin vieraisiin kulttureihin. Tapa 2.1 on se, jonka takia vaikkapa juutalaiset timanttikauppiaat voivat luottaa kumppaaniinsa.
Ristiriitaa on sen sijaan käsittääkseni siinä, että pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa yhä suurempi osa väestöä muuttuu puhtaiksi edun saajiksi (pettäjiksi, vapaamakustajiksi). Useimpien ihmisten moraali on siten rakennettu, että ihminen tekee yhteistyötä jos muutkin tekevät mutta vetäytyy yhteistyöstä jos toiset pettävät.
Hyvinvointiyhteiskunta menettää hiljalleen moraalisen oikeutuksensa ja se perustuu enemmässä ja enemmässä määrin pakkovaltaan. Suomessa pakkovallalla on tietysti hyvät edellytykset - ihaileehan suuri osa kansaa vallan käyttöä vallan käytön vuoksi (haloslainen äärikonservatismi). En kuitenkaan usko että yhteiskunta voi perustua pitkän päälle pakkovaltaan.
Vaikka hyvinvointiyhteiskunta ei kokonaan romahtaisikaan, hyvinvointiyhteiskunta joka tapauksessa pienentää vastavuoroisuuden sfääriä yhteiskunnassa suhteessa pakon sfääriin. Hyvinvointiyhteiskunta nykyisessä muodossa vähintäänkin laskee sosiaalista pääomaa.
Lisäksi hyvinvointiyhteiskunnan tehokkuus laskee koko ajan - pettäjien eli vapaa-matkustajien määrä nousee, terveyspalvelujen taso laskee, terveyspalvelujen asiakkaita kohdellaan huonosti, asiakkaat käyttäytyvät huonosti hoitohenkilökuntaa kohtaan. Hyvinvointiyhteiskunnan edun saajat ajautuvat rajatta kasvaneiden lasten kaltaisiksi narsistisiksi öykkäreiksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
