torstaina, kesäkuuta 21, 2018

Rantakieli

Liivinrannassa käynnin jälkeen olen miettinyt ilmiötä ranta ja rannan ihmisten kulttuuri. Liivinranta teki kauneudessaan ja surullisessa historiassaan minuun syvän vaikutuksen. Kuurin kynnäksessä käynti teki samanlaisen vaikutuksen. Paikka on kaunis, mutta alkuperäiset kielet ovat kadonneet ja asukkaat ajettu suurelta osin muualle.

Rannan "taloudellinen ekologia" on perinteisesti ollut erilainen kuin sisämaan. Rannan ihmisillä on omat elinkeinonsa ja omat taitonsa - erilaiset kuin sisämaan ihmiselle. Rannan ihminen kalastaa, käy kauppaa sisämaahan - myy kalaa ja ulkomailta tuotuja tuotteita - ja käy usein kauppaa pitkien matkojen päähän purjelaivoillaan.


Esimerkiksi Varsinais-Suomen Pyhämaan talonpojat viljelivät kivisiä peltojaan, kalastivat ja kävivät ulkomaankauppaa lukuisilla purjelaivoillaan ainakin silloin, kun lainsäädäntö sen salli, eikä kauppaa ollut rajoitettu erityisiin tapulikaupunkeihin.


Itämerellä on monta kielimuotoa, joita on puhuttu ensi sijassa rannalla. Kielet ovat 1900-luvulla pitkälti hävinneet. Häviämisen syy on ollut toisaalta sulautuminen isompiin kansoihin - toisaalta Neuvostoliiton aktiivinen likvidointipolitiikka. Rantakieli on muodostanut rannan ihmisen erityisen identiteetin. Mutta kieli edusti myös rannanihmisen avarampaa mieltä ja vapautta - se oli ja on uhka Venäjälle.


Itämeren rantakieliä ovat ainakin


1. Suomenruotsi, jota joskus rantaruotsiksi kutsutaan.


2. Rannarootsi eli Viron ruotsi.

3. Inkerinmaan toisen alkuperäiskansan ortodoksisten inkeroisten eli inkerikkojen kieli. (Kartassa tumman keltainen - vaaleampi keltainen on Inkerin suomi ja vihreä vatja.)



4. Liivi eli rantakieli. Wikipedian kielinäyte menee näin: Minā rõkāndõb rāndakīeldõ - Minä puhun rantakieltä (liiviä)



5. Kuurin kynnäksen latvia eli kuronia.



Osa yllämainituista kielistä on ollut aiemmin laajemmalle levinneitä, mutta niistä tuli jossain vaiheessa voittopuolisesti rantakieliä.


Esitän siis väitteen, että kieliä ei vain sattumalta puhuta juuri rannassa, vaan ne ovat levinneet ja niitä on ylläpidetty osana rannan taloudellista ekosysteemiä. Niillä on ollut rannanihmisille erityinen funktio. Siinäkin vaiheessa, kun inkeroisen puhujia oli enää muutama tuhat, neuvostoliittolaisessa kalastaja-laivassa saatettiin käyttää inkeroista työkielenä.


Ilmiö on tietysti yleisempi kuin vain rantaa koskeva. Usein vähemmistöt - uskonnolliset tai etniset - erikoistuvat tiettyihin ammatteihin. Juutalaiset ja Intian jainit tyyppiesimerkkeinä kauppiaista. Kyse ei kuitenkaan ole vain erikoistumisesta tiettyyn ammattiin, vaan ammatin vaatimukset ovat myös muovanneet uskontoa ja ylläpitäneet kieltä. Ortodoksijuutalaisuus ja jainilaisuus ovat luoneet voimakkaan luottamuksen kulttuurin, joka on mahdollistanut yhteistyön mm. timanttikaupassa.


PS. Pienen etsimisen jälkeen löysinkin tutkimuksen kielten ekologiasta. Jatkanpa siitä! Kielten diversiteetti on korkeimmillaan niillä alueilla missä geneettinenkin diversiteetti on korkeimmillaan. Missä luonto on monimuotoista, myös kielten monimuotoisuus vallitsee.



lauantaina, kesäkuuta 16, 2018

HS puhuu hyvinvointiyhteiskunnan kestävyydestä Bowlesin ja Gintisin hengessä

Helsingin Sanomien toimittaja Tuomas Niskakangas puhuu asiaa sosiaaliturvasta:

"Hyvinvointivaltion tulevaisuuden suurin uhka on se, että se menettää kansalaisten silmissä oikeutuksensa.

Hyvinvointivaltio ei kestä ilman runsaita verotuloja, joita keskiluokka ja rikkaat helposti alkavat kyseenalaistaa. Olisi musertavaa, jos keskiluokka kokisi elättävänsä maksamillaan veroilla ihmisiä, jotka eivät edes halua elättää itseään.

Siksi työttömien pitäminen aktiivisena on tärkeä keino pitää yllä hyvinvointiyhteiskunnan oikeutusta. Työttömän aktiivisuus lähettää viestin silloinkin kun työhakemus on epätoivoinen tai koulutukseen on menty vastahakoisesti. Aktiivisuus kertoo, että kaikki tekevät jotain, kaikki osallistuvat.

Silloin veronmaksaja pysyy tyytyväisenä ja hyvinvointivaltio terveenä."

Vasemmistolaiset amerikkalaiset sosiaaliturvan tutkijat ja taloustieteilijät Samuel Bowles ja Herbert Gintis puhuivat samasta asiaa jo 90-luvulla.

Ihmiset ovat valmiita auttamaan jos tietävät että avun vastaanottajat ovat valmiita auttamaan itseään ja osallistumaan työhön yhteiseksi hyväksi. 

Bowlesin ja Gintisin mukaan suurin uhka sosiaaliturvalle on se, että ihmisen todellista luontoa ei ymmärretä ja romutetaan ihmisten halua auttaa köyhiä. Bowles ja Gintis käyttävät termiä Homo Reciprocans ihmisen luonnosta - eli siitä että ihminen on ns. vahvaa vastavuoroisuutta harjoittava laji. Ihminen auttaa mielellään niitä, jotka ovat köyhiä ilman omaa syytään tai ainakin pyrkivät parantamaan omaa asemaansa aktiivisesti ja jotka ovat valmiita tekemään työtä yhteiseksi hyväksi.

" In experiments and surveys people are not stingy, but their generosity is conditional. Moreover, they distinguish among the goods and services to be distributed, favoring those which meet basic needs, and among the recipients themselves, favoring those thought to be "deserving." Strong reciprocity and basic needs generosity better explain the motivations that undergird egalitarian politics than does unconditional altruism. By "strong reciprocity" we mean a propensity to cooperate and share with others similarly disposed, and a willingness to punish those who violate cooperative and other social norms--even when such sharing and punishing is personally costly. We call a person who acts this way Homo reciprocans. Homo reciprocans cares about the well-being of others and about the processes determining outcomes--whether they are fair, for example, or violate a social norm. He differs in this from the self-regarding and outcome-oriented Homo economicus. We see Homo reciprocans at work in Chicago's neighborhoods, in a recent study that documented a widespread willingness to intervene with co-residents to discourage truancy, public disorders, and antisocial behaviors, as well as the dramatic impact of this "collective efficacy" on community safety and amenities."

Bowles ja Gintis ovat kontribuoineet ihmisen yhteistyön tutkimukseen erittäin voimakkaasti tieteen eturivissä. Kansankokonaisuus on raportoinut heidän tutkimuksistaan useaan otteeseen. Tässä kirjoitukseni Sarastuksesta.

tiistaina, kesäkuuta 05, 2018

Suomalaisuuden portinvartija

Presidentti määritteli suomalaisuuden: Suomalaiset eivät tue (Nato-jäsenyyttä) ja minä olen suomalainen.

Valtiomies Kyösti Kallio halusi päinvastoin yhdistää kansaa: Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia, Suomen tasavallan kansalaisia, jotka kaikki tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä. 

Niinistö panee turvansa Putiniin siinä missä virolaiset NATO:on turvatakuisiin: Hän (presidentti Vladimir Putin) ei unohda ystäviään, jos häntä on kohdeltu kunnioittaen.

Niinistö on samanlainen lakeijaluonne kuin Halonen. Putiniin päin hän luottaa mielistelyn voimaan - alamaisiinsa suhtautumisessa hän luottaa taas toisaalta kyykyttämiseen ja toisaalta siihen, että massa ihailee johtajaa joka kyykyttää poliitikkoja ja niitä jotka ajattelevat omilla aivoillaan. Massaihmiset jakavat Niinistön lakeijaluonteen, vaikka ovat kyykytys-mielistely-hierarkkiassa toki alemmalla tasolla.


sunnuntaina, kesäkuuta 03, 2018

Vanha raha ei haise, mutta korkea ÄO haisee?

Quillettessa on Daniel Friedmanin mielenkiintoista pohdintaa siitä, miksi eliitille on edullista kritisoida ÄO-testien tai SAT-testien tulosten läpinäkyvyyttä. 

Juttu lähti liikkeelle siitä, kun Stefan Molyneux ehdotti ns. läppänä youtube-seuraajilleen, että työhakemukseen kannattaisi liittää ÄO- ja SAT-tulos. Asiasta noisi USA:n liberaalipiireissä some-raivo ja some-pilkka.



Friedman analysoi kysymystä minusta oikein. Mitä suurempi testitulosten läpinäkyvyys on ja mitä enemmän testituloksia käytetään työhönotossa ja opiskelijavalinnassa, sitä parempia työntekijöitä ja opiskelijoita saadaan. Kun sata vuotta sitten Yalen kaltaisiin huippuyliopistoihin otettiin vain Uuden Englannin tms. aristokraattisukujen jäseniä, valtava osa lahjakkaista ihmisistä jäi reserviin. SAT-tulosten käyttöönotto opiskelijavalinnossa ja stipendi-järjestelmä paransivat sittemmin tilannetta oleellisesti. Opiskelijoiden ÄO-tuloksetkin nousivat noin 110:stä useita kymmeniä pisteitä. 

Kun testitulosten arvoa on USA:ssa vähemmistöjen (lue afrikkalaisten ja latinojen - ei aasialaisten) suojelemisen nimissä pyritty vähättelemään ja ÄO-testien käyttö on jopa kielletty työhön otossa, rikas eliitti on itse asiassa saattanut ajaa pikemmin omien vähemmän lahjakkaitten perillistensä asiaa kuin vähemmistöjen etua. 

USA:ssa onkin viime aikoina ollut laajaa keskustelua siitä, miten rikkaat pääsevät taas rahalla huippuyliopistoihin - kuten 100 vuotta sitten.

Daniel Golden won the Pulitzer Prize in 2004 for reporting on college admissions for the Wall Street Journal, and he explains how these systems work in his excellent 2006 book The Price of Admission. In addition to the widely-discussed practice of using lower admissions cutoffs for underrepresented minorities, the most prestigious colleges in the country also use lower academic criteria to admit students who are legacies — the children or grandchildren of alumni, and students who can participate in athletics. And, while admissions officials flatly denied this on the record, Golden makes a strong anecdotal case that the admissions standards can bend much further for the children of the very rich and the very powerful.
He found cases where administrators who focused on cultivating donors, attempted to exert pressure on admissions committees on behalf of certain applicants. Or found sports teams to slot favored candidates onto, in order to get them the benefit of lower admissions criteria for athletes. And certain special cases got very special treatment.
Before he married Ivanka Trump and became a top adviser to the President, Jared Kushner was well-known for the rumors surrounding the circumstances of his admission to Harvard. Jared’s father, Charles, a New Jersey real-estate developer, donated $2.5 million to the college shortly before Jared applied. Officials at Jared’s high school told Goldent hat they were shocked he got in; his transcripts and test scores were unremarkable. And they were especially disappointed that he was admitted while his high-school classmates who were better-qualified on the merits got rejected.  
Kushner’s story is famous, but not unusual; Golden obtained a list of elite Harvard donors and found that most of them had gotten their kids admitted. And recent admissions data shows that nearly a third of the students admitted to Harvard are legacies.
Friedman mainitsee erityisesti sen seikan, että siinä missä korkean ÄO-tuloksen mainitseminen työhaastattelussa, työhakemuksessa, sosiaalisessa mediassa tai smalltalkissa mielletään tabuksi, eliittiyliopistossa suoritettu tutkinto ei ole tabu. ÄO:n mainitseminenhan on lähes rasismia, koska ÄO-testeissä on muka kulttuurinen bias, joka parantaa valkoisten tuloksia mustiin mutta kumma kyllä ei aasialaisiin nähden.

Vanha raha ei haise, mutta korkea ÄO ja uusi raha muka haisevat. 

Ei ole ensimmäinen kerta kun eliitti on nostamalla lukukausimaksuja tai vähentämällä testitulosten merkitystä yrittänyt vaikuttaa sisäänottoihin. 20-30-luvulla maksuja nostettiin ja juutalaisten osuutta opiskelijoista vähennettiin mm. Harvardissa 23%:ista 12%:iin erityisillä kiintiöillä - samaan tapaan kuin nyt aasialaisten osuutta alennetaan affirmative action -mekanismilla. (Lähde Peter Turchin, Ages of Discord.)

sunnuntaina, toukokuuta 27, 2018

Naisten ja miesten eroista uusi artikkeli Sarastuksessa

Raportoin aikoinaan Sarastukseen tutkimuksesta, jonka mukaan naisryhmät toimivat tehottomammin kuin miesten muodostamat ryhmät, mutta toimiessaan yhdessä miehen kanssa, nainen tekee suuremman osan työstä.

Naisten ja miesten välisessä yhteistyössä on myös toinen selkeä ero. Naisryhmät toimivat huonommin kuin sekaryhmät ja puhtaat miesten ryhmät. ... Havainto tukee kokemusperäistä tietoa, jonka mukaan naiset naisvaltaisilla aloilla klikkiytyvät ja ovat joskus jopa jatkuvassa konfliktitilanteessa keskenään.

Uusi Timo Hännikäikäisen kääntämä artikkeli taas kuvaa naisten käyttäytymistä muita naisia kohtaan:

Niinpä Allison Gabriel, johtamisen ja organisaation tutkimuksen apulaisprofessori Arizonan yliopiston yritysjohtajacollegesta, on äskettäisessä miesten ja naisten työpaikkakäyttäytymistä koskevassa tutkimuksessaan ”löytänyt pätevää todistusaineistoa siitä, että naiset saavat osakseen enemmän epäkohteliaisuutta naispuolisilta kuin miespuolisilta työtovereiltaan. (…) [Naiset] ovat töykeämpiä toisilleen kuin miehille tai kuin miehet ovat heille.” Ja mitä itsevarmempia naiset ovat, sitä karkeammin muut naiset kohtelevat heitä...

Miesten ja naisten väliset moraaliset eroavaisuudet ovat hämmästyttäviä. On ilmeistä, että äidillisten vaistojensa takia naiset ovat epäitsekkäämpiä ja myötätuntoisempia kuin miehet. Ja kuten naisten myönteisempi suhtautuminen maahanmuuttoon antaa ymmärtää, naisten moraalikäsitykset ovat myös universaalimpia. Näyttää kuitenkin siltä, että henkilökohtaisissa suhteissa naiset ovat vähemmän reiluja kuin miehet. Miksei niin olisi? Moraaliset järjestelmät kaikessa abstraktissa ankaruudessaan ja velvollisuudentunnossaan ovat miesten keksintöä, ja koska naisten suuremmalla viekkaudella ja teennäisyydellä on todennäköisesti evolutiivinen perusta, kenties naisten suurempi epäreiluus yksilötasolla palvelee samaa tarkoitusta.

PS. Miehet toimivat tehokkaammin ryhmä-tilanteessa, kun ryhmä on konfliktissa toisen ryhmän kanssa:
Stanfordin Yliopiston tutkimuksen mukaan yhteistyökäyttäytymisessä on hyvin merkittävä ero sukupuolten välillä. Nimenomaan miehet tekevät tehokkaammin yhteistyötä ryhmässä, kun ryhmä on kilpailu- tai konfliktitilanteessa toisen ryhmän kanssa, verrattuna tilanteeseen missä konfliktia ei ole. Naisten yhteistyön määrä ei riipu konfliktin tasosta. Tulos antaa tukea evolutiiviseen ajatteluun perustuvalle ns. Male warrior -hypoteesille:
Mies on metsästäjä-keräilijäyhteisössä sopeutunut toimimaan metsästäjänä ja sotilaana. Metsästäjä-keräilijäyhteisössä metsästyksen ja sodan tehokkuus riippuu paljolti miesten kyvystä toimia konfliktitilanteessa sekä miesten keskinäisestä luottamuksesta ja uhrautumishalustakin. Mies yksilönä saattaa myös hyötyä sodasta. Voitokas taistelija valtaa resursseja (muiden heimojen maa-alueita ja naisia) itselleen. Toisaalta sodassa tai metsästyksessä kunnostautunut mies saa oman heimonsa naisten ja toisten miesten silmissä arvostusta ja siten myös etuja. Hävitty konflikti taas merkitsi metsästäjä-keräilijäyhteisön miehille hyvin todennäköisesti kuolemaa. Usein naiset sen sijaan otettiin voittaneen heimon jäseniksi. Miehelle oman yhteisön kukoistus oli elinehto, naiselle ei. 

keskiviikkona, toukokuuta 23, 2018

Vasemmistolainen akateeminen arvio Jordan Petersonista

Suosittelen.

I see him as part of a tradition of conservative political thought that’s deeply committed to trying to understand the fundamentals of what was classically called ‘the human condition.’ This is not the sort of conservativism that most Americans and Canadians think of when they hear the term ‘conservative.’ For example, it has no necessary connection to the sort of uncritical championing of corporate capitalism favored by conservatives today. Rather, it is concerned with issues such as the fragility of cultural norms that help provide individuals with a sense of purpose, and enable societies to remain relatively peaceful and functional.
Conservatives of this stripe mistrust radical movements that are ready to rip apart a cultural fabric that took generations to weave in pursuit of some idealistic vision of social justice. They believe that there is such a thing as ‘human nature,’ and that it’s highly fallible, and inevitably bedeviled by problems such as envy, corruption, and greed.
Consequently, such conservatives have no faith in leftist visions of a transformational ‘revolution’ that will definitively destroy oppression and establish a truly just society. Instead, they see them as dangerously naïve, and likely to produce violent anarchy and/or repressive authoritarianism. While acknowledging the realities of social injustice, they believe that political reforms need to be cautiously incremental—in a word, conservative.
Kirjoitus sisältää laajaa kritiikkiä niitä kohtaan vasemmalla, jotka leimaavat yksikantaan Petersonin rasistiksi tai muuten taantumukselliseksi. 
Kirjoittaja suree erityisesti siitä, että ne vasemmistolaiset jotka ajattelevat kuin kirjoittaja itse, usein eivät uskalla sanoa ajatuksiaan ääneen vaan pelkäävät joutumista suljetuksi ulos omasta sosiaalisesta verkostostaan, tai äärimäisessä tapauksessa siirtyvät oikeasti äärioikeiston leiriin.