Olen kirjoittanut referaatin taloustieteilijöiden Samuel Bowles ja Herbert Gintis kirjasta The Cooperative Species.
Perustavanlaatuisin havainto on, että varhainen ihminen ajautui ekologiseen lokeroon (nicheen), missä hän metsästi suurriistaa pienehkössä yhteisössä ja valtasi resursseja toisilta ihmisyhteisöiltä väkivaltaisesti. Siinä missä gasellit ja gepardit kehittyivät kilpailussa toisiaan vastaan, ihmiset kehittyivät pitkälti väkivaltaisessa kilpailussa toisten ihmisten kanssa. Ihmisellä suurin osa kilpailusta oli kilpailua ihmisyhteisöjen välillä. Tehottoman yhteisön jäsen – erityisesti mies mutta usein myös nainen ja lapsi – kuoli yhdessä muiden saman yhteisön jäsenten kanssa pitkälti henkilökohtaisista ominaisuuksistaan riippumatta.
... Metsästäjä-keräilijöillä ja paimentolaisilla miesten tavallisin kuolinsyy on sota – 40% miehistä kuolee yhteisöjen välisissä sodissa.
Yhteisöllisyys edellytti yhteistyötä jäsenten kesken ja sitä, että osa yhteisöstä oli valmis vaarantamaan henkensä muiden hyväksi. Yhteisön oli kyettävä minimoimaan se, että vapaamatkustajat käyttävät altruisteja hyväkseen. Ihmisen innovaatiokyky mahdollisti kokeilun erilaisilla käytännön tavoilla (instituutioilla) järjestää yhteisöjen sisäinen toiminta. Saaliin jaon ja yksiavioisuuden (monogamian) kaltaiset instituutiot olivat erityisen tehokkaita järjestäytymistapoja.
... normien rikkojia myös rankaistiin. Ihmisyhteisöillä oli taipumus innovoida normeja, mutta kun tietystä normista oli tullut vallitseva, sitä ylläpidettiin rankaisemalla. Kitsaita ja laiskoja yhteisön jäseniä, vapaamatkustajia ja egoisteja pilkattiin aluksi päin naamaa, mutta lopulta joukko miehiä ja / tai naisia sopi yhdessä koordinoidusti rangaistuksesta ja sen täytäntöönpanosta. Antropologi Christopher Boehm kertoo kirjassaan Hierarchy in the Forest, että koordinoitu rankaiseminen oli metsästäjä-keräilijöillä lähes universaalia. Vahvakin mies kyettiin ääritapauksessa tappamaan jousella tai karkottamaan yhteisöstä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti