sunnuntaina, marraskuuta 22, 2009

"Länsimainen elämäntapa on uhattuna"

Tämän laajahkon ja yhteenvedonomaisen postauksen myötä jään joksikin aikaa tauolle.

Näin Talvisodan 70-vuotisjuhlan aattona on ajankohtaista keskustella siitä, miten toimia kun yhteisresurssi - esimerkkinä itsenäisyys, suomalainen elämäntapa, eurooppalainen sivistys tai kansan fyysinen koskemattomuus - on uhattuna.

Vapaa-ajattelijoiden liiton mukaan eurooppalainen elämäntapa on taas kerran uhattuna:

Juuri islamin maallistuminen on sen vaikutuspiiristä tulevan maahanmuuton ja muhamettilaisten korkean syntyvyyden vuoksi ainoa realistinen vaihtoehto kyseisen totalitaristisen uskomusjärjestelmän ja vapaamielisen länsimaisen kulttuurin syvien ristiriitojen ratkaisemiseksi. Kyse on ennen kaikkea Euroopan, sen tieteen, taiteen ja moniarvoisen yhteiskuntamallin tulevaisuudesta.

Samalla kun Vapaa-ajattelijat minusta varsin ansiokkaasti määrittelevät uhan, he väittävät liian hätäisen analyysin perusteella myös tietävänsä ratkaisun uhan torjumiseksi. Minusta on aika keskustella analyyttisemmin ja kiiihkottomammin siitä, miten ulkopuolisten aiheuttama uhka yhteisrerssille voidaan torjua.

Mutta ensin uhan laadusta muutama sana. Klassifion uhan kahteen luokkaan:

1. Perinteinen vapaamatkustajan tai yhteismaan ongelma. Yhteisresurssi (kalastusalue, hyvinvointiyhteiskunta) joutuu ylilaiduntamisen kohteeksi ja tuhoutuu. Tai riittävän moni ei ole halukas osallistumaan resurssin (maanpuolustus, hyvinvointiyhteiskunta) tuottamiseen.

2. Vihamielisen aktorin aiheuttama uhka. Yhteisresurssi kuten suomalainen tai eurooppalainen elämäntapa halutaan tietoisesti tuhota tai sitä halutaan heikentää.

Vapaa-ajattelijoiden esittämä uhka kuuluu siis ainakin osin jälkimmäiseen kategoriaan. Uhan analysoimiseksi on olemassa tieteelistä tutkimustietoa toisaalta ja historiallisia kokemuksia toisaalta. Kukaan ei voi tietysti hallita tätä alaa kokonaan, mutta yritän seuraavassa tuoda joitain näkökulmia asiaan.

Yhteenevetoa esitetyistä keinoista

Yhteisresurssin ylilaiduntamiseen tai tietoiseen tuhoamiseen on esitetty useanlaisia keinoja.

1. Uhan torjuminen hyvällä. Yritetään vaikuttaa hyvällä niihin, jotka uhkaavat yhteisresurssia. Islamin uhan tapauksessa yritetään saada muslimit maallistumaan - tai oletetaan että maallistuminen tapahtuu jotenkin itsestään.

2. Uhan torjuminen kovalla kovaa vastaan. Valtiovalta, jonka ensisijainen tehtävä uhan torjuminen on, lisää resursseja poliisivoimiin, rankaisee länsimaisesta tasa-arvokäsitykseksestä poikkeavat tavat käsitellä naista ja kieltäytyy hyväksymästä shariaa. 30- ja 40-luvulla suomalaista elämäntapaa puolustettiin kovalla kovaa vastaan varsin onnistuneesti.

3. Yhteisresurssin pilkkominen. Yhteiskunta pilkotaan eri lailla hallittuihin enklaaveihin. Kukin etninen ryhmä hallitsee omia resurssejaan.

Taloudellinen resurssi ykstyistetään.

4. Eksluusio. Maahanmuutto islamilaisista kulttuureista rajoitetaan mahdollisimman alhaiseksi.

Tätä keinoa suomalaiset käyttivät erittäin onnistuneesti Suomen suuriruhtinaskunnan itsenäistyessä vuonna 1917. Bolshevismin ja slavofilian uhka suomalaiselle elämänmuodolle torjuttiin luomalla raja Suomen ja Neuvosto-Venäjän välille. Noin kaksi prosenttia maan väestöstä menetettiin kuitenkin ekskluusion yhteydessä. Tätä lukua voi verrata siihen hintaan, jonka Pietarin alueen suomalainen väestö maksoi siitä, että ei kyennyt kyennyt irtaantumaan Venäjästä. Pelkästään teloittamalla kuoli yli 10% väestöstä, kaikki instituutiot tuhottiin lähes täysin, väki siirrettiin synnyinseudultaan Siperiaan ja kieli menetettiin.

5. Sosiaalisen identiteetin vahvistaminen. Luodaan vahva sosiaalinen identiteetti, mihin liittyy sisäryhmämoraali ja äärimmäisessä tapauksessa ulkoryhmän demonisointi. Sosiaaliseen identiteettiin liittyy yleensä irrationaalinen ideologia kuten uskonto tai idelogia joka selittää ulkoryhmän demoonisuutta.

Sosiaalisen identiteetin vahvistamiseen liittyy myös petturuuden käsite. Puhutaan ryssänmorsiamista, ryssäläisyydestä, luokkapettureista, kerettiläisestä tai luopuruudesta. Painotettakoon että vihollisen demonisointi on sosiaalisen identiteetin vahvistamisen äärimmäinen muoto, eikä välttämätön osa.

20-30-luvun Suomessa sosiaalinen identiteeti määriteltiin suurelta osin nimenomaan viholliskuvan kautta. AKS:n johtaja Elmo Kaila määritteli suomalaisen identiteetin oleellisesti ryssävihan kautta. Syntyi organisaatio nimeltä Vihan Veljet, joka levitti dehumanisaation asiaa. Kieli oli hyvin voimakasta.

AKS:n valajäsen numero 1, Elias Simojoki, kirjoitti Ylioppilaslehdessä vuonna 1923:

"Me tiedämme, ettette te rakasta ryssää, niin kuin osa kansaamme tekee, vaan kysytään, osaatteko te vihata sitä. Osaatteko te vihata, niin kuin verivihassa vihataan, niin kuin esi-isänne vihasivat, niin kuin vapaussodan jääkärit vihasivat ja vihaavat. Vai onko teihin tarttunut se nykyajan lattea henki, jolle ryssä, jos ei olekaan rakas, on ainakin yhdentekevä - tuollainen tosin kavala ja väliin mahdollisesti vaarallinenkin, mutta toiselta puolelta sellainen "herttainen ja lapsellisen hyväsydäminen" (kuten eräässä juhlapuheessa sanottiin), jonka kanssa on hyvä olla "ystävällisissä" väleissä, tehdä kauppoja j. n."

On vaikea sanoa, onko ryssänvihan lietsonnasta ollut mitään oleelista hyötyä suomalaisen elämäntavan puolustamisessa edes sotavuosina. En tiedä onko asiaa edes tutkittu. Poliittisesti motivoituneita mielipiteitä asiasta on toki esitetty.

Esiteltyjen keinojen analyysiä

Itse uskon, että keinojen 1 ja 2 mahdollisuudet ovat rajatut. Toki molemmat keinot ovat tärkeitä. Keino 3 ei islamin uhan tapauksessa oikeastaan ole muuta kuin uhan työntämistä ajassa eteenpäin. Islamilaiset enkalaavit - ovat ne maatieteellisesti tai vain henkisesti eriytyneitä - muuttuvat helposti radikaalin islamin tyyssijoiksi joista radikaalia islamia levitetään enklaavien ulkopuolelle. Toisaalta on todettava että yhteiskunnan pilkkomista enklaaveihin on joskus toteutettu ainakin jollain lailla onnistuneesti mm. Puolassa ennen Puolan jakoa, Ottomaanien valtakunnassa ja Intiassa.

Ekskluusiota ja sosiaalisen identiteetin vahvistamista on tutkittu toisen maailman sodan jälkeen ensin sosiaalipsykologiassa (Tajfel) ja myöhemmin ekologiassa (Hardin), politiikan tutkimuksessa (Ostrom), ja behavioristisessa taloustieteessä (Bowles et al).

Lainaan eri lähteitä suoraan:

0. Ekologi Garret Hardin painotti eksluusion tärkeyttä yhteismaan ongelman ratkaisussa artikkelissaan There is no Global Population Problem:

Never globalize a problem if it can possibly be solved locally. It may be chic but it is not wise to tack the adjective global onto the names of problems that are merely widespread -- for example, "global hunger," "global poverty," and the global population problem."

We will make no progress with population problems, which are a root cause of both hunger and poverty, until we deglobalize them. Populations, like potholes, are produced locally, and, unlike atmospheric pollution, remain local unless some people are so unwise as to globalize them by permitting population excesses to migrate into the better-endowed countries. Marx's formula, "to each according to his needs" is a recipe for national suicide.

We are not faced with a single global population problem but, rather, with about 180 separate national population problems. All population controls must be applied locally; local governments are the agents best prepared to choose local means. Means must fit local traditions. For one nation to attempt to impose its ethical principles on another is to violate national sovereignty and endanger international peace. The only legitimate demand that nations can make on one another is this: "Don't try to solve your population problem by exporting your excess people to us." All nations should take this position, and most do. Unfortunately, many Americans seem to believe that our nation can solve everyone else's population problems.


1. Elinor Ostrom, vuoden 2009 taloustieteen nobelisti, painottaa ekskluusion tärkeyttä kirjassaan Global Commons (oma käännös)

Yhteisresurssin käytön organisoimisen ensimmäinen askel on määritellä resurssin käytön rajat eli se kuka saa käyttää resurssia. Niin kauan kuin itse resurssin rajat ja resurssien käyttöön oikeutettujen henkilöiden joukko on tuntematon, kukaan ei tiedä mitä ollaan manageroimassa.

Ellei määritellä ketkä ovat ulkopuolisia, paikallisilla yhteisresurssin käyttäjillä on riski, että kaikki panostus minkä he kohdistavat resurssiin, riistetään heiltä sellaisten ihmisten toimesta jotka eivät ole panostaneet resurssin ylläpitoon. Pahimmassa tapauksessa ulkopuolisten toimet tuhoavat yhteisresurssin kokonaan.

Yhteisresurssin käyttäjien pitää voida sulkea ulkopuoliset käyttämästä resurssia.


2. Elinor Ostrom, Drama of Commons, puhuu siitä miten yhteisresurssien hoito on vaikeaa ellei sen hyödyntäjät jaa yhteisiä arvoja ja normeja ja identifoidu kuuluvaksi samaan ryhmään.

If social groups (not solely ethnic groups) are defined as those whose boundaries coincide with the effective monitoring and enforcement of shared social norms ... this is one way of understanding the notion cited earlier of cultural homogeneity, a variant of what many authors have called social capital or social cohesion. ...

Irrigation organizations that cross village boundaries can rely less on social sanctions and norms to enforce cooperative behavior ...


3. Steve Sailerin kirjoittama lyhennelmä Jared Diamondin tekstistä kirjassa Collapse: How Societies Choose to Fail or Succeed puhuu eksluusion tärkeydestä:

The remaining solution to the tragedy of the commons is for the consumers [i.e., harvesters of the resource] to recognize their common interests and to design, obey, and enforce prudent harvesting quotas themselves. That is likely to happen only if a whole series of conditions is met: the consumers form a homogeneous group; they have learned to trust and communicate with each other; they expect to share a common future and to pass on the resource to their heirs; they are capable of and permitted to organize and police themselves; and the boundaries of the resource and of its pool of consumers are well defined

4. Steve Sailerin kommentti Ostromin Nobel-palkintoon liittyen kuvaa ekskluusiota paikallisen yhteisresurssin tapauksessa:

There are basically two ways to get people to play nice with a common resource such as shrimp or irrigation water: violence or ostracism. The latter works most effectively regarding marriage -- if you don't play by the rules, nobody respectable will let your kid marry his daughter. But when newcomers who don't ever want their children to marry your children arrive and start exploiting your irrigation system or fishery (or whatever), then the old non-violent traditions break down, and people start turning to violence or its threat, whether anarchic or government-based (e.g.,
socialism and property rights are based on the threat of the government's monopoly on violence).

...

For example, if you show up in a New England lobstering village, where tradition dictates which families can do how much lobstering when, and announce you are going into the lobstering business, unless you've married into a local family, you'll find your boat at the bottom of the marina the next morning.

A classic case: American shrimp fishermen in Texas were universally denounced as racists in the late 1970s when they resisted the government's efforts to encourage Vietnamese refugees to become shrimpers in their waters. French director Louis Malle made a movie, Alamo Bay, denouncing ugly Americans fighting hardworking immigrants.

What got lost in all the tsk-tsking is that fishing communities always resist newcomers, especially hardworking ones, because of the sizable chance that the outsiders who don't know the local rules or don't care about them will ruin the ecological balance and wipe out the stocks of fish.


5. Juutalaisen sosiaalipsykologin Henri Tajfelin sosiaalisen identiteetin teoria (oma käännös wikipediasta) kuvaa sosiaalisen identiteetin käsitettä:

Identiteetti ei ole jotakin mikä pakotetaan ihmiselle. Se on todellista ja oleellinen osa persoonaamme. On oleellista tajuta että sisäryhmä on se ryhmä johon identifioidumme ja ulkoryhmä se ryhmä jota vastaan identifioidumme. Miellämme olevamme jollain tavalla samankaltaisia kuin sisäryhmän jäsenet ja erilaisia kuin ulkoryhmän jäsenet.

Äärimmäisessä tapauksessa - väkivaltaisesssa konfliktissa - ulkoryhmän jäsenet nähdään keskenään identtisinä ja täysin erilaisina kuin sisäryhmän jäsenet - näin siinä määrin että ulkoryhmän jäsenet ansaitsevat kuolla. Mutta tässä ei ole kyse mistään psykologisesta persoonallisuushäiriöstä vaan rationaalisesta käyttäytymisestä.

Joissakin tilanteissa ajattelemme itsemme ensi sijassa ryhmän jäseniksi ja jossain toisissa tilanteissa ensi sijassa yksilöiksi. Tämä vaihtelee tilanteesta riippuen. Mutta sekä sosiaalinen identiteetti että persoonallinen identiteetti ovat oleellinen osa käsitystämme itsestä.


Mitä vaikeampaan konfliktiin ryhmä joutuu sitä voimakkaammin ryhmän jäsenet identifiotuvat sosiaalisesti persoonallisen identiteetin kustannuksella. Sitä enemmän ihmiset myös demonisoivat vihollisen (ulkoryhmän jäsenet)

Johtopäätös

Oma johtopäätökseni on, että ei ole muuta tehokasta, inhimillistä ja realistista tapaa ratkaista radikaalin islamin uhkaa kuin ekskluusio. Ekskluusion on lisäksi syytä perustua maahanmuuton rajoittamiseen eikä väkivaltaan.
.

perjantaina, marraskuuta 20, 2009

Kaksi faktaa

Maa on lättänä ja maailmanloppu tulee, kun maa nousee kyljelleen ja kaatuu. (Etiopian koptilainen kirkko)

Maallistuminen on ratkaisu islamin uhkaan eurooppalaiselle sivistykselle (Vapaa-ajattelijat)

Siinä on kaksi faktaa, joista ensimmäinen ei pidä varmasti paikkaansa ja toinenkaan todennäköisesti ei. Väitteissä on kuitenkin yksi oleellinen ero: Etiopialaisen maanviljelijän elämä ei muuksi muutu vaikka hän uskoisi että maa on lättänä sen sijaan että uskoisi sen olevan pyöreä. Euroopan tulevaisuudelle on ratkaisevan tärkeää, että emme usko Vapaa-ajattelijoiden levittämää satua.

Vaapa-ajattelija-lehti toteaa siis:

Juuri islamin maallistuminen on sen vaikutuspiiristä tulevan maahanmuuton ja muhamettilaisten korkean syntyvyyden vuoksi ainoa realistinen vaihtoehto kyseisen totalitaristisen uskomusjärjestelmän ja vapaamielisen länsimaisen kulttuurin syvien ristiriitojen ratkaisemiseksi. Kyse on ennen kaikkea Euroopan, sen tieteen, taiteen ja moniarvoisen yhteiskuntamallin tulevaisuudesta.

Kysyn:

1. Millä perusteella ratkaisu on realistinen ?
2. Mitä muita vaihtoehtoja Vapaa-Ajattelijat ovat asian ratkaisemiseksi harkinneet ?

Vaihtoehtojahan on monia muitakin. Herää kysymys perustuuko Vapaa-ajattelijoiden analyysi skeptisen rationalismiin vai johonkin muuhun.

Suomalaisella naiselle menee huonosti

Joku näemmä mättää suomalaisten naisten(kin) elämässä pahasti.Alkoholismi lisääntyy voimakkaasti. Naiset syyllistyvät väkivaltaan parisuhteessa jopa miestä useammin. Teinitytöt taas huorittelevat, alistavat ja lyövät toisiaan HS:ssä referoidun tutkimuksen mukaan.

Oireyhtymä muiistuttaa vapaan kasvatuksen - eli sallivan ja välinpitämättömän kasvatuksen - oireyhtymää. Vapaus (ilman vastuuta) synnyttää pahuutta. Mutta oireyhtymä ei tässä tapauksessa koske lapsia, vaan aikuiset naisetkin oirehtivat pahasti.

Mies on luovuttanut olemasta perheen pää ja naisesta on tullut hyvin autonominen ja samalla kuitenkin myös itsekäs. Naisille on annettu kaikki vapaus, mutta suomalaisella naiselle ei mene kuitenkaan hyvin.
Somalityttö-porukka, joka istuu ystäviensä kanssa Ala-Malmin Subilla, näyttää onnellisemmalta kuin suomalainen tyttöporukka. Joku on mennyt pieleen ja pahasti.

Itse konservatiivina uskon tietysti, että Suomessa ennen vallinneen laimeahkon patriarkaatin tuhoutuminen on ainakin osasyy tähän. Suomalainen terve ja rakastava mies, jolla on tytär, ei ikinä toivo että tyttärestä tulisi tavallinen suomalainen teinityttö ja tavallinen suomalainen nainen. Että hän degeneroituisi iloisesta lapsesta suorituskeskeiseksi naiseksi, jonka parsiuhde mättää ja jolla on alkoholiongelma ja joka lyö lapsiaan ja miestään. Tai että tytär teininä huorittelisi ja hakkaisi ystäviään. Miehen on otettava aktiivisempi ja patriarkkaalisempi ote yhteiskunnassa.

sunnuntaina, marraskuuta 15, 2009

Lukeneisto

Jos lukeneisto olisi saanut päättää, Suomen vakinainen armeija olisi joskus vuonna 1918-1922 hyökännyt Neuvostoliittoon päämääränä liittää Kuola, Viena, Aunus ja Inkeri Suomeen. Sen sijaan hallitus solmi häpeällisen rauhan Neuvostoliiton - pääperkeleen - kanssa Tartossa vuonna 1922.

Jos lukeneiston kärki olisi saanut päättää, Suomi olisi vuonna 1944 jatkanut Saksan rinnalla loppuun asti syyllistymättä häpeälliseen erillisrauhaan.

Jos lukeneisto olisi saanut päättää, Suomessa olisi 70-luvulla laadittu sananvapauden romuttava rauhanlaki sekä romutettu talous ja itsenäisyys siirtymällä sosialismiin.

70-luvulla lukeneisto onnistui toteuttamaan kansan moraalin murtamisen.

Tällä hetkellä lukeneisto on kärjessä muuttamassa Suomea monikulttuuriseksi ja monirotuiseksi helvetiksi, jossa autot palavat naisten oikeuksia sorretaan, sananvapautta rajoitetaan jne.

Kun viisautta ja nöyryyttä puuttuu, kirjaviisaudesta ja älykkyydestä ei ole kuin haittaa. Suomalaisen lukeneiston ongelma on lisäksi konformismi. Pohjoissuomalaisessa hirviporukassa on enemmän mielipiteiden kirjoa kun suomalaisella nuorella lukeneistolla. Puolet sukupolvesta liittyi 20-luvulla AKS:ään, kannatti 70-luvulla taistolaisia tai heitä hännysteleviä keskusta- ja demariopiskelijoita. Ja ne jotka eivät menneet mukaan näihin aikansa konformistisiin liikkeisiin, olivat hiljaa eivätkä tehneet mitään.

Sama jako pätee nytkin. Puolet kannattaa konformismin nykyistä instanssia - monikultturismia. Loput ovat hiljaa ja pieni porukka narisee ja esittää kritiikkiä. Hiljaa olijat hihittelevät narisijoille ja kokevat typerää ylemmyyttä.

Konformismin nykyinstanssissa on se erityispiirre että samalla kun Yliopiston monikultturistit tuomitsevat kaikkinaisen kansallismielisyyden kansallistunkkaisuutena, Yliopiston yhteiskunnaliset ja humanistiset laitokset ovat usein sisäänpäinlämpiäviä, tunkkaisia ja torjuvat tuoreet ulkomaiset vaikutteet. (Kts. tämänpäiväinen HS: "Suomeen ei haluta ulkomaisia tutkijoita".)

keskiviikkona, marraskuuta 11, 2009

Vihreä Puolue

Ensisijaisina liittolaisina on pidettävä kaikkia niitä vallankumouksellisia tahoja (muun muassa syväekologit, anarkistit, kommunistit, kommunalistit, ekososialistit, survivalistit, primitivistit, konservatiivivallankumoukselliset, ekofasistit ja niin edelleen), jotka suhtautuvat aikamme ympäristökatastrofiin sen vaativalla vakavuudella sekä yleisestikin ympäristöradikaaleja tahoja.

Lähde: Puolueohjelma.

Väestönlaatu on yhteismaan ongelma - osa 2

Wikipedia kuvaa Yhteismaan ongelmaa esimerkin avulla:

Garrett Hardin kuvasi vuoden 1968 esseessään tilannetta, jossa karjanomistajat voivat laiduntaa karjaansa kylän yhteisesti omistamalla laidunmaalla eli yhteismaalla. Karjanomistajat omistavat karjansa ja saavat kaiken tuoton karjasta, kun taas karjan laiduntamisesta yhteismaan kulumisen muodossa syntyvät kulut ovat kaikkien maanomistajien yhteisesti maksamia.

Yksittäisen karjanomistajan rajahyöty, eli yhden uuden eläimen laiduntamisesta aiheutuva hyöty, vastaa eläimen arvoa. Sen sijaan eläimen laiduntamisesta aiheutuvat kustannukset yksittäiselle karjankasvattajalle ovat eläimestä yhteismaalle aiheutuvat kustannukset jaettuna yhteismaan omistajien määrällä.

Koska yhden uuden eläimen laiduntamisesta karjanomistajalle aiheutuva hyöty on itsestään selvästi korkeampi kuin siitä aiheutuva kustannus, kaikki rationaalisesti toimivat oman hyötynsä maksimointiin pyrkivät karjankasvattajat pyrkivät kasvattamaan oman karjalaumansa koon mahdollisimman suureksi mahdollisimman nopeasti. Tästä on seurauksena yhteismaan nopea täyttyminen ja kuluminen käyttökelvottomaksi.


Maahanmuutto on myös yhteismaan ongelma, jos maahanmuuton laatu on alhainen.

Kehitysaluekunta, joka perustaa vastaanottokeskuksen, saa valtiolta merkittävän tukiaisen vastaanottokeskuksen perustamiseen tai laajentamiseen. Kustannus jakaantuu koko maan kesken, koska vastaanottokeskus rakennetaan ja sitä pyöritetään verovaroin.

Osa heikkolaatuisesta maahanmuutosta tulevasta haitasta tulee toki kunnan maksettavaksi, mutta koska vastaanottokeskuksen asukas muuttaa todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin Helsinkiin tai johonkin muuhun suureen kaupunkiin, suuri osa haitasta tulee nimenomaan suurkaupungin (ja valtion) kannettavaksi.

Saksassa Berliinin entinen rahaministeri on todennut, että maahanmuutto eräistä maista on suurkaupungin taloudelle hyvin raskasta. Lisäksi koulujärjestelmä rapautuu. Ministeri totesi myös väestönlaadun (koululaisten laadun) laskevan.

Näin ollen kehitysaluekunnan yhdestä uudesta maahanmuuttajasta saama hyöty ylittää maahanmuuttajasta tulevan haitan, koska maahanmuutajasta tuleva haitta jakaantuu suurelta osin koko maalle. Perustamiskustannusten osalta haitta jakaantuu varmasti koko maahan, mutta myös muu haitta jakaantuu paljon tasaisemmin kuin hyöty.

Maahanmuutto on siis yhteismaan ongelma.

Joensuulainen vapaamatkustaja kirjoittaa siitä. miten vastaanottokeskuksen perustaminen on "rationaalista" siinä mielessä kuin rationaalisuus uusklassisessa taloustieteessä nähdään:

Pitäisikö Lieksaan perustaa tuo kaavailtu vastaanottokeskus? Lyhyesti: pitäisi. Onhan se nyt surullista, jos valtio tarjoaa työpaikkoja Lieksan kaltaiseen kaupunkiin oikein kultalautasella, eikä niitä oteta vastaan käytännössä pelkän ennakkoluuloisuuden vuoksi. Tässä asiassa ei taida lopulta olla kyse rahasta, vaan rakkaudesta.

Vapaamatkustaminen esitetään tässä tapauksessa vielä positiiviseksi asiaksi. Mainitsin aikaisemmin vastaavanlaisen esimerkin, jossa vapaamatkustaja esitää itsensä moraalisesti paremmaksi ihmiseksi kuin se, joka kantaa korkensa kekoon.

tiistaina, marraskuuta 10, 2009

Väestönlaatukeskustelu Saksassa alkoi todenteolla

Yle kertoo:

Berliinin entinen rahaministeri .... Sarrazin väittää, että Berliinin väestö tyhmenee sukupolvesta toiseen, koska luokkia täyttävät entistä enemmän sellaisten vanhempien lapset, jotka aloittavat koulunkäynnin lähes kielitaidottomina, ja jotka eivät saa vanhemmiltaan tukea.

...

Lähes puolet pääkaupungin turkkilaisista ja arabimaahanmuuttajista elää sosiaaliavulla. Nelilapsinen perhe saa kuukaudessa 1 500 euroa puhtaana käteen sekä rahat vuokraan ja lämmitykseen. Yhteiskunta maksaa myös sairausvakuutuksen.

Paisuvat sosiaalikulut ovat Sarrazinin mukaan eräs syy Berliinin huonoon talouteen. Osavaltiolla on velkaa yli 60 miljardia euroa. Joka viides kaupunkilainen elää työttömyys- ja sosiaaliavun varassa. Työttömänä on runsaat 13 prosenttia työvoimasta.

Berliinin ulkomaalaisrikkaimman kaupunginosan Neuköllnin pormestari Heinz Buschkowsky (sd.) ehdottaa, että lapsilisiä maksettaisiin vain sellaisille vanhemmille, jotka huolehtivat lastensa koulunkännistä. Jos lapsi ei ilmesty kouluun, tilille ei tulisi myöskään lapsilisiä.


Sarrazin on tietysti tuomittu natsiksi - sananvapauden vastustajat ovat Saksassakin liikekannalla. Mutta:

Lehtien yleisönosastot ja nettisivut pursuavat Sarrazinin mielipiteitä puoltavia kirjoituksia. Useimpien mielestä maahanmuuton epäkohdista on korkein aika keskustella asioiden oikeilla nimillä. Mielipidekyselyjen mukaan kaksi kolmasosaa saksalaisista on samaa mieltä Sarrazinin kanssa.

Keskuspankin johtokunnan varapuheenjohtajasta on tehty useita tutkimuspyyntöjä. Poliisi selvittää, onko hän syyllistynyt mielipiteillään kansankiihotukseen. Myös monet lehdet ja tv-kanavien tutkivat toimittajat ovat paneutuneet Sarrazinin väitteisiin, mutta eivät ole löytäneet hänen lausumistaan asia- tai muita virheitä.


Sarrazinin ehdotus väestönlaadun kohottamiseksi on osin samansuuntainen kuin Kansankokonaisuuden:

turkkilaisten ja arabien sijasta Saksaan olisi houkuteltava enemmän itäaasialaisia ja itäeurooppalaisia siirtolaisia.

Muuten - suosittelen tätä Klaus Härön eugeniikkaa kritisoivaa elokuvaa Uusi Ihminen. Hyvä elokuva, vaikka en ohjaajan kanssa välttämättä samaa mieltä eugeniikasta olekaan.

maanantaina, marraskuuta 09, 2009

"Naisjohtajat ovat ihania"

Kuten kaikki tiedämme nyky-Suomen suurimpia ongelmia on se, että media ei kehu tarpeeksi ihanaa suomalaista naista. Vastaavasti 70-luvulla suurin ongelma oli se, että Neuvostoliittoa ei tarpeeksi ylistetty suomalaisessa mediassa. 30-luvulla suurin ongelma taas oli ruotsin kielen hyvä asema Yliopistossa.

HS valistaa tänään kansalaisia siitä, että naisjohtajien arvoa ei ylistetä tarpeeksi. Naisjohtajien arvoa ei ole tajuttu, vaikka työolotutkimuksen mukaan miehetkin ovat tyytyväisempiä naisesimiehiin.

Itse väitteessä, että miehet ovat tyytyväisempiä naisten alaisuudessa kuin miesten alaisuudessa, ei tietenkään ole mitään pahaa. Ihmettelenkin vain sitä väitettä että naisjohtajien arvoa ei ole tajuttu, kun HS:kin on puhunut asiasta useita kertoja. Toisaalta muistelisin vähän aikaa sitten lukeneeni että naiset eivät välttämättä viihdy naisjohtajien alaisuudessa. Ehkä siitäkin pitäisi puhua. Lisäksi puolella suomalaisista on jo naispomo, joten naisjohtajia on jo nyt paljon.

Toisaalta ainoa kriteeri hyvälle johtajuudelle ei ole se viihtyvätkö työntekijät. Toinen kriteeri on tuloksen teko. Oma koekemukseni työmarkkinoilta on, että naisjohtajilla ja miesjohtajilla on omat vahvuutensa ja omat heikkoutensa ja niistä on syytä keskustella. Arvelisin, että miehet ovat EHKÄ parempia viemään läpi muutoksia ja parempia innovaatiojohtajia. Ongelmahan on se, että siitä missä naisjohtajat ovat huonompia kuin miesjohtajat ei oikeastaan sovi puhua.

Kolme suomalaista erittäin heikkoa naisjohtajaa - Astrid Thors, Tarja Halonen ja Anneli Holmlund - kuvaavat minusta naisjohtajuuden kompastuskiveä. Päämäärät otetaan ulkopuolelta (aate, YK:n peruskirjat) eikä niitä osata kyseenalaistaa. Maata johdetaan kuin Aspergerin syndroomassa.

Sinänsä naisjohtajuuden ja miesjohtajuuden eroista on hyvin tärkeä keskustella. Naiset ja miehet ovat erilaisia ja molemmilla on vahvuutensa ja heikkoutensa. Yhteiskunta toimii tehokkaammin, jos nämä seikat ymmärretään ja otetaan huomioon.

Sinänsä en kiistä tätä dosentti Lehdon väitettä millään lailla:

Kun Tilastokeskuksen työolotutkimuksessa kysyttiin vastaajien käsityksiä lähimmän esimiehensä ominaisuuksista, naisjohtajat osoittautuivat selvästi miehiä paremmiksi työntekijöiden tukemisessa ja rohkaisemisessa, työsuorituksista kiittämisessä, palautteen antamisessa, innostavuudessa, tunteiden huomioon ottamisessa sekä opiskeluun ja kehittymiseen kannustamisessa.

Kuten nykyisissä johtamismalleissa painotetaan, työntekijöiden motivaatio on avainasemassa, kun yritys pyrkii olemaan tuottava ja innovatiivinen. Tätä motivaatiota naisesimiehet ovat pystyneet houkuttelemaan esiin miehiä paremmin.


Mielenkiintoinen havainto on myös se, että miehet ovat tyytyväisempiä esimiehiinsä - sekä miehiin että naisiin - kuin naiset. Miesten tyytyväisiyys on viisi prosenttiyksiköä korkeampi kuin naisten. Ehkä tämä kuvaa sitä, naiset ovat alaisina hankalampia ja yleisestikin pahempia narisijoita.

Ai niin - eipä tietenkään - se kuvaa vain sitä että naiset osaavat vaatia ja toisaalta sitä että naisten asema työpaikalla on huonompi kuin miesten ja siksi heillä on syytäkin olla tyytymättömämpiä. Onko kukaan koskaan edes tavannut aiheetta narisevaa naista ?

lauantaina, marraskuuta 07, 2009

Sosiaalinen pääoma ja rikollisuus

Olen useaan otteeseen todennut, että vaikka tämä blogi suhtautuu positiivisesti yhteisöllisyyteen, ja kritisoi ajallemme tyypillistä tendenssiä nähdä individualismi kollektivismia absoluuttisesti parempana asiana, olen kuitenkin täysin tietoinen yhteisöllisyyden - ja yleensä korkean sosiaalisen pääoman - nurjista puolista.

Tämä postaus käsittelee sitä, miten vahva sosiaalinen pääoma joskus lisää rikollisuutta. (Käsittelin tätä aihetta jo aiemmin Jokelan tapauksen yhteydessä kriminologi Mika Aaltolan artikkelin pohjalta.)

Sosiaalinen pääoma, yhteisöllisyys ja ulossulkeminen

Sosiaalinen pääoma ja yhteisöllisyys ei ole sama asia - sosiaalinen pääoma on laajempi käsite ja sisältää yhteisöllisyyden ("minä kuulun tähän ryhmään, sinäkin kuulut tähän ryhmään, mutta sinäpä et kuulukaan tähän ryhmään") lisäksi myös dyadiset ihmissuhteet ("me kaksi olemme ystäviä, työtovereita tai liikekumppaneita"). Usein edellisestä käytetään termiä bonding social capital ja jälkimmäisestä termiä bridging social capital. Monet ovat nähneet edellisen jotenkin huonompana sosiaalisen pääoman lajina, koska siihen liittyy ulossulkeminen. Käsitys on kuitenkin väärä. Mm. taloustieteen nobelisti Elinor Ostrom on osoittanut, että ulossulkeminen on äärimmäisen tärkeä yhteistoiminnan mahdollistaja (enableri). Tietenkään ei voi kieltää, että ulossulkemiseen liittyy ongelmia, mutta ulossulkemisen mustavalkea demonisoiminen edustaa täydellistä älyllistä epärehellisyyttä. Lue myös aiempi postaukseni nurkkakuntaisesta altruismista.

Toinen yhteisöllisyyteen liittyvä piirre on sosiaalinen kontrolli (altruistinen rankaisu, vertaiskontrolli), mikä sekin joskus tietysti voi realisoitua yksilön vapauden nujertamisena, mutta on sekin myös yhteistyön tärkeä mahdollistaja.

Sosiaalinen pääoma ja rikollisuus

Kriminologi Venla Salmi on tutkinut sosiaalisen pääoman ja rikollisuuden yhteyttä. Sosiaalisen pääoman ja rikollisuuden yhteys on monimutkainen. Usein vahva sosiaalinen pääoma vähentää rikollisuutta. Toisaalta esimerkiksi nuorisoryhmän sosiaalinen pääoma saattaa vahvistaa ryhmän jäsenessä mitä tahansa ryhmässä vallitsevaa käyttäytymistä - vaikkapa rikollisuutta.

Salmi analysoi rikollisuuta mielenkiintoisesti:

Kriminologien keskuudessa ehkä tunnetuimman teorian kahdesta eri tyyppisestä polusta rikoskäyttäytymiseen kehittänyt Moffitt (1993) puhuu elämänaikaisesta ja nuoruudenaikaisesta rikoskäyttäytymisestä. Nuoruusikään rajoittunut tikoskäyttäytyminen on hyvin yleistä, jopa niin, että sitä voidaan pitää normina enemminkin kuin poikkeavana käyttäytymisenä (Moffitt 1993, 692). Suuri osa nuorista osallistuu jonkinlaiseen rikolliseen toimitaan lyhyen ajanjakson aikana nuoruudessa.

Elämänaikaisen rikoskäyttäytymisen pieneen ryhmään kuuluvien henkilöiden asosiaalinen käytös sen sijaan alkaa jo hyvin nuorena. Yksilökohtaiset ja ympäristöön liittyvät ongelmat kasaantuvat elämän aikana; epäsosiaalisista ja aggressiivisista lapsista kehittyy ongelmanuoria ja rikollisia aikuisia.

Voidaan esittää, että nämä kaksi ryhmää poikkeavat toisistaan myös sosiaalisen pääoman resurssien suhteen. Nuoruusikään rajoittunut rikoskäyttäytyminen ei välttämättä liity puutteelliseen sosiaaliseen pääomaan, vaan suhde perheeseen ja muuhun lähiympäristöön voi olla samanlainen kuin sellaisella nuorella, joka pidättäytyy rikoksista. Nämä nuoret saavat kuitenkin yhteiskunnan kannalta negatiivista sosiaalista pääomaa muilta rikoksia tekeviltä ja rikollisuuteen hyväksyvästi suhtautuvilta nuorilta. Negatiivinen sosiaalinen pääoman siis ilmenee yhteisöllisyytenä ja kaveruutena, joka kannustaa normien rikkomiseen. Elämänaikaisen rikoskäyttäytymisen ryhmässä näyttäisi taas siltä, että sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ylipäätään ja tätä kautta sosiaalisessa pääomassa on puutteita.

Vuorovaikutuksen ongelmat voivat juontaa juurensa vaikeista varhaislapsuuden kokemuksista. Myös nuoren geneettiset ja persoonaan liittyvät ominaisuudet muodostavat tärkeän tekijän vaikuttaen tarjottuun ja vastaanotettuun sosiaaliseen pääomaan. Käytökseltään vaikea lapsi tai nuori voi tahtomattaankin rajoittaa omia sosiaalisen pääoman resurssejaan. Vuorovaikutustilanteissa nuoren vaikea käytös herättää vastapuolessa – niin vanhemmissa, muissa läheisissä aikuisissa kuin toisissa nuorissa – negatiivisia reaktioita, jotka ovat omiaan vahvistamaan nuoren asosiaalisia käyttäytymismalleja. Lapsi ja nuori ajautuu negatiiviseen vastavuoroiseen kierteeseen, jota on vaikea katkaista.

Puutteellisen sosiaalisen pääoman lisäksi elämänaikaisen rikoskäyttäytymiseen osallistuvat nuoret tulevat osallisiksi myös negatiivisesta sosiaalisesta pääomasta. Koska nuoret harvoin tekevät rikoksia yksin, myös tämän ryhmän nuoret löytävät vertaisryhmästä kanssatekijöitä. Aggressiivisen ja häiriköivän nuoren on kuitenkin vaikea solmia ystävyyssuhteita, ja kuten jo edellä todettiin, ainut kumppani voi löytyä toisista aggressiivista ja asosiaalisista nuorista. Tällaisen ryhmän negatiivinen sosiaalinen pääoma vaikeuttaa yhä nuoren jo muutenkin heikentyneitä mahdollisuuksia integroitua yhteisöön ja toimia yhteiskunnan hyväksymällä tavalla.

maanantaina, marraskuuta 02, 2009

Somaleista - osa 4

Tänään HS:ssä oli Teppo Moision artikkeli monikulttuurikouluista:

Ennakkoluulot maahanmuuttajakoulusta ovat totta

On kahdenlaisia ennakkoluuloja, joita kohdistuu kouluun, jossa suuri osa oppilaista on maahanmuuttajataustaisia: myönteisiä ja kielteisiä.

Myönteisten ennakkoluulojen mukaan monikulttuurisessa koulussa erilaisuutta suvaitaan ja koululaiset oppivat opintojen ohessa ymmärtämään vieraita kulttuureita.

Kielteisten ennakkoluulojen mukaan erilaisten ihmisten kirjo aiheuttaa kulttuurien yhteentörmäyksiä ja huonosti suomea osaavat oppilaat hidastavat muiden opintojen etenemistä. ...

Näkemäni ja kuulemani perusteella väitän, että molemmat ennakkoluulot osuvat oikeaan. ...


Minua pisti kuitenkin eniten silmään seuraava lause:

Suomalaislasten vanhemmat eivät tiedä, miten suhtautua lastensa somalikaverien viittauksiin kunniasäännöksistä, joiden takia entiset parhaat kaverukset eivät saisikaan pitää yhteyttä.

Vielä kerran käytännöllisestä "tiedosta"

DS Wilsonin mukaan on siis olemassa kahdenlaista tietoa:

a) akateemista tietoa (faktatietoa) ja akateemisen tiedon soveltamista. Akateemisen tiedon arvo määräytyy sen mukaan kuinka hyvin akateemisilla tiedoilla (teorioilla) voidaan selittää luonnon ilmiöitä ja ennustaa uusia ilmiöitä (hypoteettis-deduduktiivinen kriteeri). Esimerkkinä tällaisesta tiedosta on painovoimateoria. Faktatiedoksi voi laskea myös kokemukseen perustuvan tiedon.

b) käytännöllistä tietoa. Käytännöllisen tiedon arvo määräytyy sen ja vain sen mukaan kuinka hyvin ko. tieto parantaa sen omaksuneen yksilön tai yhteisön kelpoisuutta. Esimerkkinä tällaisesta "tiedosta" on Jumalan olemassaolo - tai pikemmin voi olla.


Hyvä esimerkki käytännöllisestä tiedosta ovat tietynasteiset ennakkoluulot:

Vihavainen kuvasi sitä miksi äärivasemmisto epäonnistui 1970-luvulla, vaikka media toitotti sosialismin siunauksellisuutta aivan kuin nykymedia monikultturismia:

Kollektiivinen mielenhäiriö ei juuri ollenkaan tarttunut laajempiin kansankerroksiin. Julkinen sana oli kyllä täynnä uutta evanekeliumia ... Mutta suuri enemmistö piti jukuripäisesti pintansa ja kieltäytyi uskomasta. Todettakoon että kyseessä ei ollut varsinainen älyllinen uroteko eikä moraalinenkaan.... Taistolaisuuden ydinsanoman perimmäiset argumentit eivät auenneet massoille. Maan ja kansan pelasti penseys, ehkä peräti tyhmyys.

Kansalla oli käytännöllistä tietoa. Kansa tiesti että taistolaisuus oli herrasväen kakaroitten kotkotusta.

Koulutustason nousu ilmeisesti vähentää tällaisen käytännöllisen tiedon määrää.