torstaina, joulukuuta 28, 2017

Maahanmuuton laadusta laaja tutkimus

Cambridge University Pressin julkaisemassa lehdessä on laaja tutkimus maahanmuuttajien äo-tasosta. Kiitos filosofian tohtori J. Sakari Hankamäelle linkistä. Tutkimus on vuodelta 2014.

Jos onnistuneen maahanmuuttopolitiikan mittarina halutaan pitää maahanmuuttajien laatua, Kanada on maahanmuuttopolitiikan suuri onnistuja ja mm. Suomi maahanmuuttopolitiikan suuri häviäjä. Kanadassa maahanmuuttajien äo on vain 1.4 pistettä kantaväestön äo:ta alempi, Virossa 3.6 pistettä, Ruotsissa 6.5, Tanskassa 7.2 ja Suomessa 8.3.

Kuvassa mustat maat ovat niitä, joissa maahanmuuttajien äo on selkeästi kantaväestöä alhaisempi, siniset niitä joissa maahanmuuttajien äo on kantaväestön äo:ta korkeampi. Musta on Suomen ja Kiinan lisäksi myös Egypti, johon tulee väkeä etelästä. Sinisin lienee Dubai, jossa maahanmuuttajat tekevät pitkälti sekä paskatyöt että kaikki muutkin työt, mutta ovat myös huomattavasti korkeammalla tasolla kognitiivisesti kuin dubailaiset.



Tieto ei tietysti kriittiselle lukijalle tule yllätyksenä. Kanadan maahanmuuttopolitiikka on hyvin valikoivaa - maahanmuuttajien koulutustaso on kantaväestön koulutustasoa korkeampi. Viron sosiaalisten tulonsiirtojen alhainen taso alentaa maan houkuttelevuutta sosiaalishoppailijoille. Ruotsi, Suomi ja Tanska ovat selvästi heikommassa asemassa.

Huomautettakoon, että en ole lukenut tutkimusta vielä kokonaan läpi - kommentoin aihetta mahdollisesti laajemmin myöhemmin. Todettakaan kuitenkin, että lähestymistapa on sama kuin Bell Curve-kirjassa aikoinaan. Suosittelen lämpimästi lukijaa kertaamaan aiemman kirjoitukseni.

Lisäys 1: Tarkemmin sanoen pitäisi ehkä puhua kognitiivisista kyvyistä eikä äo:sta koska tässä mitataan lähinnä PISA-tuloksia. Toisaalta PISA-tulokset ovat tunnetusti hyvin g-latautuneita, joten virhe ei ole suuren suuri. Esimerkiksi Osmo Soinivaara on todennut:

Pisa-tutkimus mittaa jokseenkin samaa kuin nuo älykkyystutkimukset tai kääntäen, älykkyystutkimukset mittaavat jokseenkin samaa kuin Pisa-tutkimus. 


keskiviikkona, joulukuuta 20, 2017

Kuka uskaltaa?

Muistan miten silloin kun maahanmuuttokriittinen liike alkoi, vaati rohkeutta sanoa että emme halua tänne muslimeja emmekä afrikkalaisia. Vaati järkeä tuoda esiin perustelut. Vaati rohkeutta ilmaista ajatuksia, jotka olivat melkein kaikkien muiden ihmisten mielestä moraalittomia tai vanhanaikaisia. Poliisi tuli oven taa, jos ilmaisit ajatuksesi joskus hiukan liian kärkevästi. Yhdistyksissä, missä toimit muiden ihmisten kanssa, sait kuulla että et oikeastaan kuulu tänne.  Koit tietysti joskus yksinäisyyttä.

Sittemmin on syntynyt suuria yhteisöjä - kuten Homma Forum - jossa maahanmuuttokriittiset toimivat omiensa kesken. Toisaalta Euroopan viimevuosien tapahtumat ovat niin ilmeisiä osoituksia siitä, että monikultturismi ei toimi, että mainstream-väkikin on menettänyt uskonsa monikultturismiin.

Mukaan on tullut paljon ihmisiä ja sitä mukaa paljon ihmisiä, jotka eivät uskalla ole eri mieltä. Eivät uskalla etteivät menettäisi uusia kavereitaan. Eivätkä rakasta totuutta niin paljon, että uskaltaisivat vaikka pelkäävät. Tarraudutaan tuttuihin maahanmuuttokriittisen liikkeen opinkappaleisiin kuten EU:n turmiollisuuteen niin voimakkaasti, että ei nähdä, että Venäjä on tällä hetkellä suurempi uhka kuin islam ja että meidän on liittouduttava lännen kanssa itää vastaan. Tai jos ollaan jo jonkinlaisessa asemassa liikkeessä, nautitaan siitä että liike on kasvanut ja sitä myötä oma asema.

Samanlaisia ei-uskaltajia on vihreä liike täynnään. Tilanteessa, missä ilmasto lämpenee kovaa vauhtia, ei uskalleta sanoa, että ilmaston pelastamisessa tarvitaan myös ydinvoimaa. Ei uskalleta, koska pelätään että menetettäisiin kavereita. Ei rakasteta niin paljoa tulevia sukupolvia tai edes omia lapsia, että riskeerattaisiin että menetetään kavereita. Ei edes päästetä ajatusta, että nyt tarvitaan ydinvoimaa, aivoihin, koska jo pelkkä ajatus on liian pelottava. Timur Kuran sanoisi että unthinkable on jo ajat sitten muuttunut unthoughtiksi.

"beliefs treated as unthinkable disappear from society's repertoire of ideas, that is, become unthought"

Totuus on julkishyödyke.


torstaina, joulukuuta 14, 2017

perjantaina, joulukuuta 01, 2017

Onko nykyinen turvallisuuspoliittinen linja huonoin mahdollinen?

Suomi on lähentynyt Natoa ja joittenkin kommenttien mukaan Suomi leimautuu Venäjällä osaksi Länttä. Toisaalta Suomella ei mm. puolustusministeri Niinistön mukaan ole minkäänlaisia turvatakuita miltään järjestöltä. 

Naton korkea-arvoinen upseeri totesi

Suomen ja Ruotsin lähentyneet välit Natoon ovat lisänneet niihin kohdistuvaa sotilaallista uhkaa, joten Natolla on moraalinen velvollisuus tulla Suomen ja Ruotsin avuksi, jos maihin hyökätään. 

– Maiden ei-jäsenyyssuhteet (Natoon) itseasiassa alentavat kynnystä heidän joutumisesta aseellisen aggression kohteiksi. Siksi mielestäni Natolla on moraaliset ja muut syyt tulla apuun näille kahdelle maalle, Helseth sanoi Reutersin mukaan. 


Jos väite lisääntyneestä sotiaallisesta uhasta pitää paikkansa nykyinen keskitien turvallisuuspolitiikka on ehkä huonoin mahdollinen. Edellyttäen nyt, että Suomella ei todellakaan ole mitään salassa sovittuja turvatakuita Venäjää vastaan.

Ajatuskoe

Ajatellaanpa muuten, että tässä tilanteessa Venäjä miehittäisi vaikkapa Lappeenrannan. Natoa ja isäntämaasopimusta vastustavat toteaisivat, että aggressio johtui Suomen vejeilystä Naton kanssa. Ja Naton kannattajat toteaisivat, että aggressio johtui siitä, että Suomella ei ollut turvatakuita. Jos Nato-upseerin analyysi on totta, molemmat olisivat itse asiassa oikeassa!

Syvennetään vielä ajatuskoetta

Jos ajatuskoetta jatkaa, voi ymmärtää, että vaikka toinen malli - X) perinteinen liittoutumattomuuspolitiikka tai Y) Natoon liittyminen olisi sinällään selvästi toista mallia parempi - sekä mallin X) että mallin Y) kannattajien mielipiteet todennäköisesti jyrkkenisivät Venäjän agression takia.

Molemmilla olisi itse asiassa rationaalinen perustelu jyrkentää mielipidettään! Kirjoitin asiasta aiemmin:

Lienette huomanneet tällaisen yleisen ilmiön:

Kun joku juttu (A [ - siis nykyinen turvallisuuspoliittinen malli]) ei toimi [koska Venäjä tekee aggression], ihmiset jakaantuvat usein kahteen ryhmään X ja Y, joista toinen porukka X sanoo että tarvitaan lisää A:ta [yhteistyötä Naton kanssa] ja toinen Y sanoo että tarvitaan vähemmän A:ta. Esimerkkinä A:sta vaikkapa hyvinvointiyhteiskunnan tulonsiirrot tai alkoholipolitiikan liberalisointi tai tiukentaminen. Usein käy vieläpä niin, että mitä huonommin juttu A toimii, sitä voimakkaampi polarisaatio mielipiteiden X ja Y välille syntyy.












Molemmille osapuolille X ja Y on aivan selvää, miten pitää toimia, mielipide vain on päinvastainen. Polarisaatio oli todella kova mm. Britanniassa, kun Thatcher vaati nopeita markkinalähtöisiä reformeja ja Labour vaati lisää sosialismia.

Princetonin Yliopiston tutkija Avinash K. Dixita ja Stockholm School of Economicsin professori Jörgen W. Weibull ovat mallintaneet asiaa matemaattisesti ja osoittavat, että polarisaatio ei välttämättä johdu siitä että ryhmät X ja Y eroaisivat preferensseiltään, älyllisiltä kyvyiltään tai taloudelliselta asemaltaan. Polarisaatio voi edetä myös tilanteessa missä ihmisillä on vain jonkin verran erilaiset etukäteisoletukset siitä mikä on järkevintä politiikkaa.

Tietyillä reunaehdoilla talouspoliittiset kokeilut ja niistä saadut kokemukset johtavat nimittäin ns. Bayesian Updating -prosessin kautta siihen, että ryhmien X ja Y mielipiteet oikeasta politiikasta ajautuvat yhä vain kauemmas toisestaan. Intuitiivisesti johtopäätös on oikeastaan liiankin selvä:

Jos harjoitettua politiikkaa mallinnetaan vaikkapa lukuvälillä 0%,100% ja valittu politiikka tietyllä hetkellä on 50% mikä johtaa todella huonoon tulokseen, henkilö jonka ennakkokäsitys on että sopiva politiikka on noin 40%, tekee johtopäätöksen että 40%:kin voi olla liikaa kun 50%:kin kerran johti näin huonoon tulokseen ja päivittää ennakkokäsityksensä 30%:iin. Vastaavasti henkilö jonka ennakkokäsitys on että sopiva politiikka on 60%, tekee johtopäätöksen että 60%:kin voi olla liian vähän ja päivittää ennakkokäsityksensä 70%:iin.

Tutkijat esittävät kaksi hyvää esimerkkiä:

(i) Suppose country A intervenes militarily in country B, and the result is violence and ethnic conflict in B. This could be happening either because each ethnic group in B supports its own militants to resist A’s forces, and the militants then turn on each other or because A’s forces are not strong enough to maintain law and order. That is, the ideal policy could be either no intervention or a much stronger intervention, and the actual policy may be failing in the respective cases because it is too much or because it is too little.

(ii) Suppose a country is experiencing high unemployment. Those who take a Keynesian view of the world may think this is because monetary policy is too tight, whereas those who take a monetarist view may think that the policy is too loose and that businesses are not hiring because they think that the loose policy will lead to inflation and then to much higher interest rates.


Todellisuus ja matemaattinen mallikin on toki monimutkaisempi. Polarisaation syntyminen riippuu ainakin mielipidejakaumasta ja tavasta, jolla politiikan sisällöstä päätetään. Tutkijoiden mukaan polarisaation hinta on usein kova. Toisaalta polarisaatio ei tällaisessa tilanteessa kestä ikuisesti. Jossain vaiheessa havaintoja erilaisista politiikoista ja niiden menestyksestä tulee niin paljon, että polarisaatio alkaa vähetä. Elleivät polarisaatiota siis ylläpidä muut voimat kuten erilaiset preferenssit.

[Hyvänä esimerkkinä muista voimista hyvesignalointi.]