lauantaina, joulukuuta 29, 2012

Sixten Korkman ja sukupolvien välinen sopimus

Sixten Korkmannin uusi Talous ja Utopia on virkistävää luettavaa. Minun kaltaiselleni ihmiselle, joka ei ole koskaan päivääkään opiskellut yliopistossa taloustiedettä on mielenkiintoista lukea ensi kertaa maltillinen perusopus aiheesta.  Eipä kirjassa sinänsä mitään kovin erikoista uutta ole minulle. Mutta tutut asiat on kerrottu erittäin selkeästi. Suosittelen kirjaa lämpimästi.

Kirjassa oikeastaan yllättää se, miten kaukana Korkmannin ajattelu on hänen markkinafundamentalisteiksi kutsumiensa ihmisten ajattelusta. Korkman ei hylkää hyvinvointivaltiota vaan näkee yövartiovaltiota huomattavasti laajemmasta valtiosta oleellistakin tehokkuusetua. Tosin pelko hyvinvointivaltion kasvavasta kestävyysvajeesta on kirjassa paljon esillä. (Olen vasta puolessa välissä kirjaa.)

Seuraava kohta kirjassa jäi vahviten mieleen:

Hyvinvointivaltio voidaan nähdä sukupolvien välisenä sopimuksena, jossa kukin ikäryhmä sitoutuu (julkilausumattomasti) maksamaan sitä edeltävien ja sitä seuraavien ikäryhmien kustannuksia sillä oletuksella, että myöhemmät ikäryhmät oman vuoron tullessa toimivat samoin.

Tässä on hyvinvointivaltion yksi keskeinen ongelma. Mihin sopimuksen valvonta perustuu? Ovatko suomalaiset - puhumattakaan Suomessa asuvista - valmiita velvollisuudentunnosta toteuttamaan tuollaista sopimusta? Vai voidaanko sopimuksen noudattamiseen jollainlailla pakottaa? Miten on suhtauduttava henkilöön, joka ei edes aio missään vaiheessa maksaa Suomen valtiolle veroja ja näin kustantaa edellisten tai seuraavien sukupolvien kustannuksia?

Jos kansa on keinotekoinen ja naurettava konstruktio, niin kuin esimerkiksi vihreä intelektuelli Jarkko Tontti uhoaa, sopimus ei voi perustua mihinkään velvollisuuden tunteeseen? Miksi ihmiset haluaisivat kustantaa juuri toisten suomalaisten kustannuksia? Sopimuksen ylläpidon olisi siis perustuttava pakkoon tai automatiikkaan? Esimerkiksi siihen, että ellet itse osallistu, ei sinunkaan kustannuksiasi makseta?

Minusta sukupolvien välinen sopimus pitäisi nostaa yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön. Useammin tosin puhutaan sukupolvien välisestä kuilusta tai sodasta. Tiettyä katkeruutta on ilmassa - aiheestakin. Eli ehkä peruutan keskustelutoivomuksen. Ei tässä maassa kansalaiskeskustelulla ole ennenkään mitään saatu aikaan? Eliitti on jo talvisota-talvesta asti sopinut kompromisseista työmarkkinapöydissä, mutta kuka edustaa eri sukupolvia neuvottelupöydässä.

Nuorten sukupolvien voima neuvottelupöydässä voinee syntyä vain veropakolaisuuden uhasta. Äänimäärä tai taloudellinen valta ei riitä.

tiistaina, joulukuuta 18, 2012

Kirja-arvostelu: Kiista yhteismaista

Syväekologisen yhdistyksen Elonkehän sivulla on päätoimittaja Hanna-Leena Ylisen kirja-arvostelu viime vuonna ilmestyneestä kirjasta Kiista Yhteismaasta. Suosittelen.

Ilmaston lämpeneminen ja koordinaatio-ongelmat

Kesällä Kaliforniassa kokeiltiin geoengineeringiä (ilmaston keinotekoista muokkausta) ilmaston lämpenemisen ratkaisukeinona. Amerikkalaiseen tapaan kokeen kustansi joukko liikemiehiä. Kalifornialaisessa kokeessa  vaikutettiin rautapitoisella aineella Tyynessä meressä elävän levän määrään. Ko. levä kerää luonnostaan  hiilidioksidia ilmakehästä. Kuollessaan levä vie hiilidioksidin meren pohjaan missä sen pitäisi pysyä vuosisatoja.

Kokeilu on saanut Economist-lehden mietiskelemään koordinaatio-ongelmia. Tähän mennessä ilmaston lämpenemistä on mallinnettu yhteismaan ongelmana eli koordinaatio-ongelma on materialisoitunut yhteismaan ongelmana. Käytännössä lähinnä Euroopan maat ovat pyrkineet supistamaan hiilidioksidipäästöjään ja muut maat ovat tuhonneet ilmakehää kiihtyvällä vauhdilla eli ne ovat ylilaiduntaneet yhteismaata.

Jos ilmaston lämpenemistä aletaan ratkaista geoengineeringillä, koordinaatio-ongelmat muuttuvat toisen luonteiseksi, mutta eivät ne mihinkään häviä. Eivät ne myöskään häviä silloin, jos alkuperäinen ongelma jätetään kokonaan ratkaisematta ja oletetaan ihmisten siirtyvän asumiskelvottomiksi muuttuneilta alueilta lähemmäs napoja.

Vaikka itse geoengineering tuskin on niin kallista, etteikö se onnistuisi yksipuolisesti vaikkapa USA:lta, syntyy kuitenkin koordinaatio-ongelma siitä, miten geoengineeringistä päätetään. Kanadalle tai Venäjälle ei ole välttämättä läheskään yhtä suurta etua ilmaston lämpenemisen pysäyttämisestä kuin muilla mailla. Geoengineeringin käyttö on lisäksi hyppy tuntemattomaan. Pohjoisille maille moinen riskinotto voi tuntua liian suurelta. Kanadan ja Venäjän on lisäksi väestösiirroin ratkaisevasti helpompaa sopeutua ilmaston lämpenemiseen kuin päiväntasajaa lähempänä olevilla mailla, joiden  asukkaiden olisi todennäköisesti pakko siirtyä lähemmäs napoja.

Seuraava koordinaatio-ongelma siis on se, miten ilmastopakolaisten vastaanotosta sovitaan maiden välillä. Jos jokin maa ei ota ilmastopakolaisia, muille maille tulee vieläkin suurempi väestöpaine. Ilmastopakolaisten vastaanotosta tulee taloustieteen termein julkishyödyke ja vastaanotosta kieltäytyjistä vapaamatkustajia.

Sanottakoon suoraan, että itse en hyväksy, että Suomi ottaa Afrikan maista ja Lähi-Idästä vastaan merkittäviä määriä ilmastopakolaisia. Ihmisten kanta on 7 miljardia. Eläinten joukko-sukupuutot ovat minun näkökulmastani suurempi huolenaihe.

torstaina, joulukuuta 13, 2012

Venäjä menettänyt uskonsa Syyrian hallintoon?

Venäjä on BBC:n mukaan menettämänsä uskonsa siihen, että sen tukema Syyrian hallinto kestäisi. Ongelma vallansiirrossa tulee olemaan tämä:

Uskonnoltaan syyrialaisten enemmistö (90 %) on muslimeja Sunnit muodostavat 74 % muslimiväestöstä, kun taas pienemmät suuntaukset (alaviitit, shiiat ja druusit) käsittävät 16 % väestöstä. Kristittyjen osuus Syyrian väestöstä on noin 10 %, ja he jakautuvat useisiin suuntauksiin ja lahkoihin.

Vähemmistöt ovat enemmän tai vähemmän tukeneet hallitusta - eritysesti tietysti alaviitit. Viha alaviitteja kohtaan on kova. Kolme kuukautta sitten julkaistun New York Timesin jutun perusteella voisi olettaa, että teurastusveitsiä jo hiotaan.

Toinen ongelma on se, että kun taistelut ovat jatkuneet melko pitkään, sunni-oppositio on jatkuvasti radikalisoitunut. Ulkomaalaisia jihadisteja on tullut maahan. 

Libyan sisällissotaan verrattuna nyt on kyse kertaluokkaa traagisemmasta konfliktista. Riski on, että Syyriassa ajaudutaan Ruandan kansanmurhan kaltaiseen tilanteeseen.

Oras Tynkkynen ja suomalainen kirja

Oras Tynkkynen ja kumppanit puhuvat asiaa:

Arvoisat Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Stubb sekä kulttuuri- ja urheiluministeri Arhinmäki
Olemme huolissamme suomenkielisen kirjallisuuden pääsystä nykyaikaisille markkinoille. Erityisesti haluamme kiinnittää huomiota ongelmiin, jotka liittyvät sähköisten kirjojen yleisimpiin kauppapaikkoihin.

New York Timesin mukaan yksittäisellä yrityksellä, Amazonilla, on 60 prosentin osuus sähkökirjamarkkinoista. Amazonin rooli on ratkaiseva, ja merkittävä määrä kirjallisuudesta myydään nykyisin tämän palvelun kautta. Vaikka markkinaosuus ei liene aivan näin suuri Suomessa, Amazonin rooli on todennäköisesti hyvin merkittävä myös meillä.

Ongelmalliseksi Amazonin vahvan markkina-aseman tekee se, että Amazonissa ei voi tällä hetkellä itse julkaista suomeksi tai ruotsiksi mitään. Kielialueidemme pienuuden takia Amazon ei tuota suomen- ja ruotsinkielisille kirjoille seulontaa, jota kuitenkin tarvitaan rasistisen ja loukkaavan sisällön estämiseksi.

Suuremmat kustantajat eivät toistaiseksi ole nähneet asiaa ongelmana. Vaikka myös suomalaiset julkaisijat ovat viime vuosina parantaneet sähköisten kirjojen saatavuutta kotimaassa, on selvää, että merkittävä osa suomalaisista kirjallisuuden ostajista kääntyy tällä hetkellä helppouden vuoksi englanninkielisen kirjallisuuden ja kansainvälisten kauppapaikkojen puoleen. Helppous on usein ratkaiseva asia ostopäätöstä tehtäessä. Vaikkapa Kindlen tai iPadin omistajalle on paljon vaikeampaa myydä teos kustantajan omalta verkkosivulta kuin Amazonin kauppapaikalta.

Tällä hetkellä monen suomalaisen onkin helpompi valita englanninkielinen käännös kuin ostaa teos äidinkielellään. Olemme huomanneet omassa tuttavapiirissämme monen ostavan nykyään paljon enemmän teoksia englanniksi kuin suomeksi. Vain siksi, että ostaminen on näin helpompaa.

Suomalaiset kustantajat yrittävät sulkea ulkomaiset toimijat mahdollisimman pitkään markkinoiden ulkopuolelle.Kärsijöinä suomalainen lukija ja suomalainen kirjailija. Mutta aikaa myöten käy niin kuin videokaupassa - Sonera ja Elisa saivat ulkomaisen kilpailijan Netflixistä - hyötyjänä suomalainen kuluttaja.

Stubbin ja Arhinmäen vastaus Tynkkyselle on niitä näitä:

E-kirjojen liiketoiminta Suomessa on kehittymässä. Liiketoimintamallit hakevat muotoaan. Tästä on osoituksena esimerkiksi Viestinnän Keskusliiton koordinoima kustantajien yhteinen eReading-hanke, jossa tutkitaan muun muassa sähköisiä lukulaitteita ja kehitetään niihin liittyviä tuote- ja palvelukonsepteja ja liiketoimintamalleja.

Sama kuin kysyisi S:ltä tarvitaanko Suomessa lisää kilpailua elintarvikemarkkinoilla. Suosittelen että joku pikkukustantaja ryhtyy yhteistyöhön Amazonin kanssa suomalaisten kirjojen saamiseksi Amazoniin. Ison toimijan kannattaa toki jarruttaa kaikkea muutosta, mutta pienemmälle toimijalle tämä voi olla mahdollisuus.

Kun Cortes tuli Meksikoon yksi atsteekkien hampaissa ollut itsenäinen intiaanivaltio liittoutui Cortesin kanssa atsteekkeja vastaan - ko. intiaaniheimo onnistui pitämään itsenäisyytensä vähän kauemmin kuin muut.

sunnuntaina, joulukuuta 09, 2012

Kriistiterapia heikentää yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia?

Kun yhteisö kokee syvän trauman niin kuin Jokelassa esimerkiksi tapahtui, Suomessa annetaan yhteisölle kriisiterapiaa. Suomen Kuvalehdessä Marko Hamilo referoi tutkimuksia, joiden mukaan kriisiterapia usein nakertaa yhteisöllisyyttä ja heikentää hyvinvointia.

Tutkimustulosten mukaan katastrofien hetkellä yhteisöllisyyden merkitys korostuu entisestään. Yhteisöllisyyden tunne ja naapuriapu osoittautuivat sekä Suomessa että Yhdysvalloissa hyvinvointia tukeviksi tekijöiksi sekä kriisin aikana että sen jälkeen.

 Yhdysvalloissa paikallisyhteisöjen yhteistoiminta korostui traumaattisten tapahtumien jälkeen, mutta Suomessa viranomaiset vaikeuttivat ihmisten yrityksiä kokoontua ja järjestää vapaaehtoisesti keskustelutilaisuuksia. ... näin kävi erityisesti Jokelassa.... kriisiterapiaan osallistuminen vähensi yhteisöllisyyden tunnetta ja vaikutti negatiivisesti hyvinvointiin.

Tällä(kin) blogilla on puhuttu siitä, että kun valtio huolehtii yksilöiden ja yhteisöjen puolesta köyhistä ja vanhuksista, välittäminen, yhteisöllisyys ja yksilöiden omatoimisuus rapautuvat ja sitä myötä hyvinvointi: Avun saaja ei tunne henkilökohtaisesti avun antajaa eikä koe olevansa kiitollisuuden velassa kenellekään. Veronmaksaja taas ajattelee, että hän on tehnyt osuutensa kun maksaa veroja, eikä näin koe velvollisuudekseen osallistua millään muulla tavalla.

Tämäkään tutkimustulos ei tule yllätyksenä. Kun valtio sekaantuu jopa yhteiseen suruun ja vie yhteisöltä ja yksilöiltä autonomian yhteisen surun hoitamisessakin, yhteisöllisyys heikkenee.

torstaina, joulukuuta 06, 2012

Maahanmuuton laatu laskussa

Suomessa maahan muuttavan väen koulutustaso on laskenut viimeisen kymmenen vuoden aikana selvästi siinä missä Saksan, Itävallan, Kanadan, Hollannin, Tanskan ja Luxemburgin maahanmuuttajien koulutustaso on noussut dramaattisesti.

Suomi on Economist-lehden tilaston kuvaamista maista voimakkaimmin laskenut maahanmuuton tasoa.  Osasyy on toki varmaan se, että suomalainen vientiteollisuus ei enää vedä korkeasti koulutettua väkeä Suomeen, mutta suunta on huolestuttava.

Väestönlaatu on kansakunnan merkittävimpiä menestystekijöitä. 

Viideskolonnalaisuus etenee

HS raportoi tänään Suomen venäläisten liitossa olevasta laajasta kriisistä. Osa liiton aktiiveista haluaa tehdä liitosta Venäjän hallituksen työkalun. Venäjä käyttää  ulkomailla asuvia kansalaisiaan oman ulkopolitiikkansa välineenä, mutta osa työntekijöistä ei halua että liitto toimii Venäjän hallituksen välineenä.

Tulkitsen HS:n uutista niin, että viideskolonnalaisuutta vastustavat liiton viisi työntekijää ovat eronneet liiton palveluksesta, koska viideskolonnalaiset ovat saaneet liiton hallintaansa.

keskiviikkona, joulukuuta 05, 2012

Modernin yhteiskunnan rappio

Timo Hännikäinen käänsi ranskalaisen ns. uuden oikeiston sosiologin Alain de  Benoistin kirjoituksen the Decay of Modern Society, joka on ilmestynyt vuonna 94 Mankind Quaterly-lehdessä. 

Kirjoitus on liberalismin ja libertarismin kritiikki. Allekirjoitan Benoistin tekstin suurimmalta osin - termin kaikkien sota kaikkia vastaan käyttö markkinataloudesta on huonoa terminologiaa koska usein interaktio ei ole nollasumma-peli vaan molemmat hyötyvät. 

Lainaan de Benoistia:

Ferdinand Tonnies (1855-1936) ... teoriassaan gemeinschaftista ja gesellschaftista (Gemeinschaft und Gesellschaft, 1887) ... paljasti, kuinka varhaiset heimoyhteisöt tai kansalliset (gemeinschaft) yhteisöt saavuttivat harmonisen yhteistyön tilan enemmän tai vähemmän automaattisesti, koska niillä oli yhteinen kulttuuri sekä tunne yhteisestä geneettis-kulttuurisesta identiteetistä, johon niiden kaikki jäsenet kasvatettiin. Merkittävät konfliktit vältettiin, kun kaikki jakoivat yhteisen arvojärjestelmän ja tunteen yhteisestä kohtalosta.

Ajan myötä alkoi kuitenkin kehittyä suurempia monietnisiä ja -kulttuurisia yhteiskuntia, ja niitä Tonnies väitti gesellschaft-siteiden yhdistämiksi. Yhdistävä tekijä ei ollut mikään yhteinen arvojärjestelmä tai historiallinen identiteetti, ja yhteistyö nojasi ainoastaan tarpeeseen vaihtaa tuotteita ja palveluita. Lyhyesti sanottuna niiden olemassaolo riippui taloudellisista suhteista, ja kulttuuriarvojen moninaisuuden, “perhetunteen” puuttumisen sekä taloudellisen vaihdon ja vaurauden korostamisen seurauksena taloudellinen tai arvokonflitkti saattoi helposti rikkoa niiden harmonian milloin hyvänsä. Poliittisin termein ilmaistuna liberalismi kehittyi ylistämään yksilöiden vapautta kansallisen lojaalisuuden ja kansalliseen kohtaloon sitoutumisen vaatimuksista, ja marxismi kasvoi niiden tyytymättömyydestä, jotka olivat vähemmän onnekkaita vallan ja vaurauden tavoittelussa, josta nyt tuli modernin gesellschaft-yhteiskunnan armoille jääneiden yksilöiden pääasiallinen elämäntehtävä. 

Nationalismin ja kaiken erilliseen etniseen sukulaisuusyksikköön kohdistuvan lojaalisuuden julistivat pannaan niin liberaalit kuin marxilaiset. Ihminen kehittyi yhteistyössä toimivissa ryhmissä joita yhdistivät kulttuuriset ja geneettiset siteet, ja vain sellaisissa puitteissa yksilö voi tuntea olevansa aidosti vapaa ja aidosti turvassa.  Ihmiset eivät voi elää onnellisina yksinään ja vailla arvoja tai mitään identiteettiä: moinen tilanne johtaa nihilismiin, huumeiden käyttöön, rikollisuuteen ja pahempaankin. 

Puhtaan egoististen tavoitteiden levitessä perheen ja kansakunnan altruistisen arvostamisen kustannuksella yksilö alkaa puhua mieluummin oikeuksistaan kuin velvollisuuksistaan, sillä hän on kadottanut tunteen kohtalosta ja kuulumisesta itseään suurempaan ja kestävämpään kokonaisuuteen. Hän ei enää riemuitse turvallisesta uskosta, että hän jakaa yhteistä perintöä jota hänen velvollisuutensa on suojella – hän ei enää koe, että hänellä olisi mitään yhteistä ympärillään olevien kanssa."

Kirjoitus on melkein 20 vuotta vanha, mutta jos kirjoitusta esimerkiksi vertaa yhteisöllisyyden tuoreiden tutkijoiden Bowlesin, Gintisin, Boydin ja Richersonin tutkimuksiin ja ajatuksiin, näkee vääjäämättä selkeän yhteyden. Bowles ja Gintis ovat enemmän tosin kiinnostuneita solidaarisuudesta työpaikalla työntekijöiden kesken, mutta myös solidaarisuudesta hyvinvointiyhteiskunnan sisällä. Richerson taas yhteisyydestä yrityksen sisällä.

Toisaalta en toki väitä että ns. uuden oikeiston esittämän yhteiskuntaihanteen ja Gesellschaft-tyyppisen yhteiskuntaihanteen paremmuuden vertailu on helppoa. Oikeassa yhteiskunnassa on usein optimaalisesti sekä Gemeinschaftin että Gesellschaftin piirteitä. Toisaalta todelliseen yhteiskuntaan kuuluu usein edellisen mureneminen jälkimmäisen tieltä, mitä usein voi aiheesta kutsua termillä rappio.


tiistaina, joulukuuta 04, 2012

Timo Harakka, Kärpästen Herra ja Samuel Bowles


Kärpästen herran päähenkilö on poika nimeltä Ralph, joka valikoituu johtajaksi. Ralph yrittää järjestää joukkoja järkevään ja vastuulliseen yhteistoimintaan.
Mutta pian Ralph saa ylivoimaisen kilpailijan, Jackin. 10 kirjaa vallasta-sarjan vakiovieraan, Anna Kortelaisen sanoin: ”Sitten tulee huomattavasti aistillisempi, vetoavampi ja populistisempi Jackin puolue, joka sanoo, että ei, kun pidetään hauskaa, pidetään bileitä ja grillataan!”
Yksi toisensa jälkeen kaikki liittyvät Jackin metsästäjäheimoon, jossa asema ansaitaan mieskunnolla, heikompia vainoamalla ja kiduttamalla, ja vahvistetaan rituaalisella rumputanssilla.
Kärpästen herra siis varoittaa, että sivistyksen pintakerroksen läpi voi milloin tahansa murtautua raaka vaistovalta. Mutta toisella lukemalla huomaan, että sympatiani liukuu yllättäen Jackin villilauman puolelle. Jackin ympärillehän ryhmittyy aito yhteisö, jota leimaavat solidaarisuus, epäitsekkyys ja sitoutuminen: hyviä asioita kaikki.
Yhteisöllisyys on pehmoinen sana, josta tulee mieleen joukkohali ja yhteislaulu leirinuotiolla. Mutta evoluutiopsykologit Samuel Bowles ja Herbert Gintis muistuttavat, että historiallisesti yhteisöllisyys edellyttää yhteisen vihollisen. Väkivallasta poisoppiminen vie ihmiskunnalta tuhansia ja taas tuhansia vuosia."
Tämä lainaus oli tarkoitettu vain muistutukseksi tutustua näihin kahteen aikamme merkittävimpiin yhteisöllisyyden ja altruismin tutkijaan. (Lukekaapa tarkemmin Tiede-lehden artikkeli ja oma aikaisempi tekstini.)
Timo Harakka jatkoi:
10 kirjaa vallasta –ohjelman ensimmäisenä aiheena on siis väkivallan valta. Se vallitsee edelleen maailman monissa osissa, muistuttaa ohjelman vieras, kehitysministeri Heidi Hautala. Kärpästen herra on täyttä totta esimerkiksi Somaliassa.
Mutta onko sattumaa, että nimenomaan pojat eivät kykene rakentamaan rauhan yhteiskuntaa. Entäs jos saarelle olisi joutunut joukko tyttöjä – näin vastaa Heidi  Hautala:
”Uskon, että naisyhteisö pystyisi sopimaan, miten eletään yhdessä ja ratkaistaan ongelmat. Jos Lehman Brothers olisi ollut Lehman Sisters, niin oltaisiinko tässä, missä maailma tällä hetkellä on? Ei oltaisi.”
Naisyhteisöt eivät varmasti ainakaan aloittaisi sotia. Sotimiseen tarvitaan nimittäin yhteishenkeä. Naisvaltainen työpaikka on yleensä keskenään riitelevien ihmisten yhteisö.  Sotiminen on tyypillistä yhteistyökykyisille lajeille kuten muurahaisille ja ihmisille. Ihmisten osalta miehille. Pankkejakaan ei varmaan olisi jos miehet eivät olisi niitä perustaneet.

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2012

Menestys ja hattu


Presidentti S. Niinistö totesi: 

"Ti­lan­ne on sii­nä mie­les­sä ikä­vä, et­tä ta­lous­po­li­tii­kas­sa vir­he teh­dään hy­vi­nä ai­koi­na. Se [menestys] nou­see jo­ten­kin hat­tuun. Ei ym­mär­re­tä si­tä, et­tä ajat ei­vät ai­na jat­ku hy­vi­nä, ei­kä va­rau­du­ta riit­tä­väs­ti sii­hen, et­tä ala­mä­kiä­kin tu­lee. Ja ala­mäes­sä me nyt täl­lä het­kel­lä olem­me".

Menestys tekee ihmisen, yrityksen ja kansakunnan ylimieliseksi. Ylimielisyys taas tekee ihmisestä tyhmän ja ylimielisyys kerääntyy kusena päähän.

Siitä miten ylimielisyys tekee älykkäästäkin tyhmän olemme viime aikoina saaneet näyttävimmät esimerkit toki yritysmaailmasta. Vanjoki ei varmasti ollut Nokian lahjattomimpia pomoja mutta hänelle oli ilo muuttua jonkinlaiseksi Nokian ylimielisyyden mannekiiniksi. Vanjoki julisti Samsungit, HTC:t ja Sony Ericsonit pakkasella housuihin kuseviksi pikkupojiksi, joilla on hetken lämmin, mutta pidemmällä tähtäimellä pojat ovat sitten vielä pahemmissa ongelmissa.

Teknologiamurros vaikuttaa aina pahimmin aikaisampaan ykkös-menestyjään. Usein aikaisemmat kakkoset ja kolmaset ovat sen verran nöyriä jo valmiiksi, että kykenevät taipumaan ja sopeutumaan teknologiamurrokseen. Entinen menestyjä katsoo kusipäänä uutta teknologiaa nenän vartta pitkin niin kuin Nokia. Nokia ei taipunut eikä sopeutunut ennen kuin oli viimeinen pakko - silloin ei enää ollut jäljellä kuin lähteminen Microsoftin kelkkaan. Housuun kusijoista ainakin aikaisempi kakkonen Samsung on menestynyt loistavasti. 

Mieluummin kusi housussa kuin päässä.

Suomen taloudellinen menestys on poikinut ylimielisyyttä poliitikoissa ja kansassa. Edessä saattaa olla samanlainen tilanne kuin 90-luvun alussa: valtion menoja leikataan paniikinomaisesti juustohöylällä, perheet joutuvat myymään asuntonsa alle hankintahinnan ja työttömyys nousee. Aika näyttää - positiivisetkin yllätykset ovat toki mahdollisia.

Oma lukunsa on se, miten Suomi Itä-Euroopan aikaisempana ulkopoliittisena menestyjänä on katsonut nenän varttaan pitkin Natoa. 90-luvulla suomalaiset poliitikot väittivät, että Suomi on puolueettomana maana aivan eri asemassa kuin Viro ja Puola eikä Nato-jäsenyys ole ajankohtainen. Nato on Suomen Android. Housuun kusijat ovat menestyneet ja Suomi on Venäjän etupiirissä niin kuin Nokia Microsoftin.

Ylimielisyydessä on kuitenkin yksi hyvä puoli. Jossain vaiheessa menestyksen menettäminen ainakin saattaa johtaa ylimielisyyden menettämiseen. Sitä odotellessa olen oikeastaan aika toiveikas. Tyydyn olemaan syntisenä ja kelvottomana Jumalani edessä.

NSN näytti yritysmaailmassa muuten justiinsa miten kovalla työllä ja tosiasioiden tunnustamisella uusi nousu on mahdollinen.

lauantaina, joulukuuta 01, 2012

Epäluuloisuus

Suomalaisia vaivaa epäluuloisuus. Epäluuloisuus on tiettyyn rajaan asti tervettä - kaikki ajavat kuitenkin ensi sijassa omaa etuaan. Yksilön, pienen yrityksen ja pienen valtion on kuitenkin usein käytännössä valittava kumppaneita, joista se on riippuvainen. Kaikkea ei voi markkinoillakaan kilpailuttaa joka ostoksen yhteydessä erikseen.

Amerikkalaiset pikkufirmat myyvät tuotteitaan Amazonin markkinapaikoilla, antavat Amazonin huolehtia markkinoinnista, tuotteiden kuljetuksesta ja varastoinnista puolestaan. Pikkufirmat tulevat riippuvaiseksi Amazonista, mutta säästävät kustannuksissa ja tavoittavat suuremman kuluttajakunnan.

Viro sai itsenäisyytensä takaisin pitkän neuvostomiehityksen jälkeen 1990-luvun alussa. Se kiirehti kuitenkin liittoutumaan nopeasti USA:n kanssa ja käytännössä delegoi puolustuksensa USA:lle ja toissijaisesti Natolle. Viro toki tietää olevansa riippuvainen USA:sta, mutta hyödyt menevät haittojen edelle. Riippuvuus materialisoituu mm. sitä kautta, että Viro lähetti sotilaitaan Irakiin ja Afganistaniin pitääkseen maineensa USA:n silmissä hyvänä.

Vaikka Viron ja Venäjän suhteet ovat huonot, Viron ja Venäjän kauppa on aivan yhtä suurta suhteutettuna Viron kansantuloon kuin Suomenkin kauppa Venäjän kanssa.

Olen henkilökohtaisessa elämässäni delegoinut Googlelle mailieni ja kaikkien dokumenttieni säilyttämisen ja siis myös varmuuskopioinnin. Google tietää missä browsaan. Olen ostanut jopa Googlen Chromebookin , johon ei edes voi ladata muita browsereita kuin Chromen. Kirjani ovat ensi sijassa Amazonilla . Olen tietysti riippuvainen Googlesta ja Amazonista ja kynnys vaihtaa toisiin toimittajiin on jonkinmoinen, mutta toisaalta pääsen eroon varmuuskopioinnista, virustorjunnasta huolehtimisesta ja kaikkinaisesta tietokoneen administroinnista. En tarvitse rootin salasanaa - se on Googlella ja Amazonilla.

Liiaallinen epäluuloisuus maksaa. En luota Googlen tai Amazonin tai USA:n hyvyyteen vaan siihen että Amazonin ja Googlen insentiivi pettää odotukseni on hyvin pieni - suorastaan negatiivinen - ja USA:n insentiivi pettää Rajamaa-liittolaisiaan on samoin pieni. 

tiistaina, marraskuuta 27, 2012

Liberan muistio hyvinvointiyhteiskunnasta

Suomalaiset libertaarit ovat julkaisseet erittäin hyvän muistion hyvinvointiyhteiskunnan kestämättömyydestä. Tällaista keskustelua tarvitaan.

Hyvinvointiyhteiskuntaa on tällä blogilla käsitelty aika paljon. Referoin mm. aikaisemmin kahden eturivin amerikkalaisen vasemmistolaisen taloustieteilijän Samuel Bowlesin ja Herbert Gintisin ajatuksia hyvinvointiyhteiskunnasta ja toisaalta amerikkalaisen maltillisen libertaarin Charles Murrayn kirjaa samasta aiheesta.

Liberan malli on mustavalkoinen - hyvinvointiyhteiskunta on tuhoon tuomittu alunperinkin - piste. Vaikka ei Liberan ideologiaa jakaisikaan, muistio kannattaa ehdottomasti lukea.

Vaikka en itsekään jaa ajatusta, että hyvinvointivaltio on aina kestämätön, jaan libertaarien käsityksen että eurooppalainen hyvinvointiyhteiskunta on hiljalleen romuttumassa. Siihen, miten esimerkiksi köyhien, vanhusten, tyttömien ja vammaisten ylläpito tulevaisuudessa tullaan ratkaisemaan, minulla ei ole vahvaa mielipidettä. Arvaukseni on, että se tulee tapahtumaan markkinoihin perustuvien ratkaisujen että yhteisöllisten ratkaisujen kautta.

tiistaina, marraskuuta 20, 2012

Olli Kivinen ja Suomen yritys päästä YK:n turvaneuvostoon

HS:n pääkirjoitussivulla Olli Kivinen ihmettelee samaa mitä Kansankokonaisuuden kirjoittaja: Eikö Suomen ulkopoliittinen johto vieläkään ole tajunnut seuraavia yksinkertaisia asioita:

a) YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyys ei ole enää kovin tärkeä vaikutuskanava eikä se erityisesti tarjoa Suomelle turvatakuita, ja

b) Suomen kaltainen maa, joka änkyröi EU:ssa, joka kieltäytyy Nato-jäsenyydestä haluten pitää kiinni sitoutumattomuudestaan - ikään kuin sitoutumattomuus olisi muuta kuin 70-luvun tyhjä slogan - ja joka on turvatakuita vailla olevana haavoittuvana maana Venäjän erityinen sylkykuppi, ei luonnollisestikaan saa ääniä muilta mailta.

On suorastaan hämmästyttävää että Suomi sai niinkin paljon ääniä.

"Kirvelevä tappio YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyyskilvassa on tärkeä ulkopoliittinen muistutus. Koko hanke puhallettiin täyteen ilmaa ikään kuin jäsenyys olisi ollut maan tärkein asia vuosikymmeniin. Ilmeisesti takana oli presidentti Tarja Halosen ulkopoliittisen johtaja-aseman ja ulkoministeriön moraalin kohottaminen sen jälkeen, kun EU-asiat oli keskitetty pääministerin johdettaviksi. YK:n äänestystulosta on päivitelty ja käännelty monelta taholta aivan aiheellisesti. 

Kyseessä oli paha mahalasku ja väärinarviointi, joka täytyy arvioida perusteellisesti. Yksi näkökulma puuttuu vielä: miksi niin moni sittenkin äänesti Suomea? Kuinkahan moni EU-maa oli puolellamme viimeaikaisen äkäpussikäytöksen jälkeen? Etelästä niitä ei ole, päinvastoin – vakuustemppuilu vei kannatuksen. Mahdollista on, että alueen EU-jäsenet käyttivät vaikutusvaltaansa myös Välimeren etelärannan valtioissa. 

 Ongelmia oli pohjoisempanakin: kuka katsoo suopeasti jäsenvaltiota, joka keinuttaa venettä keskellä vaikeata kriisiä? Kuinkahan moni läheisimmän viiteryhmämme euroryhmän jäsenistä äänesti Suomea eikä rakentavaa ja taitavaa euromaata Luxemburgia? 

 Toinen hankala ryhmä ovat Naton jäsenmaat. Pääosa EU-kumppaneistamme sekä Norja, Yhdysvallat ja Kanada ovat valinneet Naton puolustuksensa ytimeksi, joten se on monien tärkeimpien verrokkimaidemme puolustusliitto. Meillä Natoa käsitellään jopa kuntavaalien tupailloissa ja vastaavissa poliittisissa kokouksissa helvetin esikartanona, jossa pääpiruna häärii tietenkin liiton suurin jäsenvaltio Yhdysvallat. 

 Saattaapa olla, että joissakin maissa katsotaan Suomen olevan vapaamatkustaja, joka uskoo länsimaiden pelastavan, jos eteen tulee tosi hankala tilanne. Jotkut maat epäilevät Suomea, koska se pyrkii itsepintaisesti ja vaistonvaraisesti hakeutumaan idän ja lännen väliselle harmaalle vyöhykkeelle. Kuinkahan paljon ääniä Naton jäsenmaista mahtoi tulla? 

 ... 

 Lisämausteena keitossa on itänaapurimme Venäjä. Itäsuunnalla ei ole kyse ylimielisyydestä, mutta suhteet eivät ole mitenkään ongelmattomat. Sen osoitti lapsikiistojen lietsominen kesken YK-kampanjaamme. Venäjän politiikkaa on selitetty sisäpolitiikalla ja ties millä, mutta ulkoiset tunnusmerkit kertovat aivan muuta. Venäjän päämäärä on vaikutusvallan palauttaminen naapurimaissa Neuvostoliiton aikojen tasolle. 

Korkeiden viranomaisten ja Kremlin komennossa olevien tiedotusvälineiden toiminta osoitti, että lapsikiistassa on kyseessä harhatiedolla käytävän nykyaikaisen tiedotussodan harjoitus. Ilmeisesti sen tarkoituksena on näyttää Suomelle kaapin paikka. Toimintaan kuuluvat myös iskusanat. 
Tämänkertainen on "sivistysvaltio", jota pääministeri Dmitri Medvedev ja ulkoministeri Sergei Lavrov ovat käyttäneet. Tässähän Venäjällä on paljon opetettavaa vaikkapa korruption, katulasten tai oikeusvaltion alalla. 

 Lisäksi menetelmään kuuluu vanhoilta huonoilta ajoita tunnettu hajota ja hallitse -menetelmä, jolla kohdemaan toimijat pyritään leimaamaan hyviksi ja huonoiksi. Hyville annetaan kissanpentuja. Kansanäänestyksestä puhunut pääministeri Medvedev nosti Suomen holhoamisen maamme demokraattisen poliittisen päätöksenteon tasolle. Se ei ole kuulunut Venäjän hallitsijoille vuoden 1917 jälkeen. Onneksi maamme kaikissa puolueissa nousee koko ajan uusia poliitikkoja, joita ei ole marinoitu suomettumisliemessä ja joilla on mahdollisuus välttää menneisyyteen taantuminen."

Miksi Suomi saisi kannatusta turvaneuvostoon länsimaitla kun Suomi ei kerran kuulu länteen, taikka Venäjältä, kun Suomea ei vielä ole onnistuttu liittämään kokonaan Venäjän etupiiriin ?

keskiviikkona, marraskuuta 07, 2012

Presidentinvaalit USA:ssa ja Suomessa

Olen tyytyväinen että Obama voitti. Vaikka oikeistolainen olenkin, ilmastonlämpenemis-skeptisyydellä ja kreationismilla ratsastajaa on hiukka vaikea hyväksyä. Tosiasia tietysti on että republikaanien ehdokkaiden kreationismista ja ilmastonlämpenemisestä puhuminen on osittain signalointia, mutta mielestäni vaarallista sellaista. Obaman valinta torjuu myös amerikkalaisten pahimman isolationismin. Mitä enemmän USA on läsnä Euroopassa, sitä vapaampi on Eurooppa.

Suomen edelliset presidentinvaalit tulivat taas mieleen. Vaaleja leimasi sellainen konstellaatio, että molemmat ehdokkaat olivat säällisen fiksuja ja hyväksyttäviä. Suuri osa suomalaisista signaloi kuulumista tiettyyn joukkoon ottamalla kiihkeästikin kantaa presidentti-kysymykseen, jota ei oikeastaan ollut. Itsekin äänestin Niinistöä varmaan ensi sijassa siksi, että en halunnut kuulua siihen joukkoon joka oli edellisissä vaaleissa äänestänyt Halosta.

Suomalaisten edellisen vaalin signalointi oli äärimmäisen halpaa. Lopulta oli aika samantekevää kumpaa äänesti. Samaa ei voi sanoa USA:n signaloijista tai Suomen kahden aikaisemman presidentinvaalin signaloijista. Aikaisemmissa Suomen vaaleissa internationalistinen haihattelija valittiin tuon signaloinnin tuloksena Suomen presidentiksi.

Yhteiskunnan polarisaatio on kallista koska se panee ihmiset tekemään äänestyspäätöksensä signalointi-motiivilla.

Timo Vihavaisen Itäraja häviää -kirjaa lukiessa tajusin miten Suomessa on internationalistisella haihattelulla ollut pidempääkin perinnettä. SDP:n luottamus venäläiseen matruusiin vuonna 1918 oli aikoinaan viedä Suomen turmion tielle, vaikka monien punaisten kuten Eduard Gyllingin vilpittömyyttä ei ole syytä kiistää. Otto-Wille Kuusisen toiminta Neuvostoliitossa olikin sitten jo puhdasta Suomen syömistä. Stalinkin mainitsi asiasta usein huvittuneena Kuusiselle. (Koska Yle muuten esittää jonkun ohjelman Stalinin kätyreistä / kollaboratööreistä?)

Internationalistiseen väkivallattomuuteen uskomisella on silläkin perinteitä. Pasifisti Arndt Pekurista edelsi yli sata vuotta sitten suomalainen tolstoilaisuus. Tosin sen kirkkaimmat edustajat Ilmari Kianto, Eino Railo, Arvid Järnefelt ja Kyösti Vilkuna käänsivät kelkkaansa nähtyään ensi kertaa kansojen veljeyden todellisuuden alkaen keväästä 1917. Veljeyden idea oli korvattava kaiken "ryssäläisyyden" ja siis myös tolstoilaisuuden hylkäämisellä. Mentiin toiseen - tosin selvästi vähemmän kohtalokkaaseen - äärimmäisyyteen. Veljeyden tilalle ex-tolstoilaisetkin halusivat tuoda vihan.


perjantaina, marraskuuta 02, 2012

Yle: Venäjä haluaa olla Suomen vihollinen

Jarmo Mäkelä Ylen Uutisista kirjoittaa: "Mitä Venäjään ja venäläisiin tulee, me suomalaiset olemme itsepetoksen maailmanmestareita. Me emme suostu ymmärtämään, kuinka harkiten ja määrätietoisesti viholliskuvaa rakennetaan. Emme myöskään tajua, ettei valtiollisen median tehtävänä ole totuuden etsiminen vaan valtaapitävien aseman vahvistaminen.

Tiedotussodassa otettiin Venäjällä viime kuussa käyttöön uusi ase, presidentin hallintoon perustettu sosiaalisten projektien direktoraatti. Sen tehtävänä on Venäjän kansallisen ylpeyden palauttaminen ja isänmaallisen kasvatuksen vahvistaminen.

Tavoitteena on täyttää venäläisellä äärinationalismilla se tyhjiö, jonka kommunismin romahtaminen jätti jälkeensä sekä elvyttää patriotismi, jonka lähes ainoana selkärankana Venäjällä on Neuvostoliiton rooli toisessa maailmansodassa. Tämä on todellinen syy siihen, miksi Stalinin rikosten tuomitseminen on Venäjällä nykyoloissa mahdotonta

Moskovan Carnegie Centerin tutkijan Nikolai Petrovin mukaan tämä Putinin linja merkitsee kuitenkin sitä, että uudistuminen ja modernisaatio käyvät mahdottomiksi. Tämä merkitsee sitä, että kaikki ne jotka suomalaisten tavoin haluavat uskoa, että Venäjän tie oikeusvaltioksi, kansanvallaksi ja nykyaikaiseksi teollisuusmaaksi on pitkä, ovat oikeassa vain teoriassa. Käytännössä Venäjä ei ole matkalla siihen suuntaan.

Suomalaisten poliitikkojen epäluuloisuus Venäjää kohtaan on ollut aivan liian alhaista. Venäjään ei pidä luottaa missään asiassa. On muistettava, että Venäjä on pahantahtoinen ikuisesti muuttumaton maa, joka koulukiusaajan tavoin kiusaa juuri sitä naapuriaan, joka on haavoittuvin.

Suomen suurin ongelma on se, että emme enää identifioi itseämme Rajamaaksi tai Reuna-alueeksi eurooppalaisen sivistyksen ja Venäjän rajalla. Puola ja Viro tietävät olevansa Euroopan Rajalla. Suomalaiset oppivat asian nyt uudelleen. Taitaa vain olla hiukan myöhäistä.

lauantaina, lokakuuta 27, 2012

Nokian romahdus: romahdus päättyy ?

Nokian romahdus on ehkä päättymässä. Puhelinliiketoiminnan alasajo on hyvässä käynnissä kun taas Nokia Siemens Networksin kannattavuus on rönsyjen leikkausten jälkeen suorastaan loistava.

JP Morgan sanoo tämän päiväisen HS:n mukaan jo sen mitä Elop ei vielä ole sanonut. Nokian pitäisi keskittyä verkkotoimialaan. NSN:n tulos on hyvä nimenomaan uusimmissa teknologioissa, joten tulevaisuuskin näyttää hyvältä.

Oma arvaukseni on, että kassavarojen ohjaaminen hiipuvan puhelinliiketoiminnan edistämiseen tullaan lopettamaan kunhan Windows 8 -kortti on katsottu läpi - ja todennäköisesti havaittu heppoiseksi.

torstaina, lokakuuta 25, 2012

UK: Kannattaako sosiaalituen varassa olevien tehtailla lapsia ?

Sosiaalituen varassa olevan kannattaa brittiläisen ministerin Iain Duncan Smithin mukaan hankkia koko ajan vain lisää ja lisää lapsia

Työssä käyvän ei kannata. Tällaista insentiivirakennette ei Smithin mukaan pidä ylläpitää.

"When you look at families across the board across all incomes, you find the vast majority make decisions about the number of children they have, the families they want, based on what they think they can afford... People who are having support from welfare are often freed from that decision. Can there be not be a limit to the fact you need to cut your cloth in accordance with with what capabilities and finances you have?"

Väestönlaatu on julkishyödyke. Moisia insentiivejä ei ole tietenkään aihetta ylläpitää.  Jos syntyvyyttä halutaan nostaa, insentiivien pitää olla sellaisia että syntyvyys nousee pikemmin keskiluokan kuin sosiaalituen varassa elävien keskuudessa.

keskiviikkona, lokakuuta 24, 2012

Ketä saamme syyttää turvatakuiden puuttumisesta?

HS kertoo tänään artikkelissaan "Halonen puhuu nyt asiat halki", että Halonen väittää kirjassaan, että nimenomaan hän esti Nato-jäsenyyden.

Halonen kertoo, että hän yritti selittää kaikille että Nato-jäsenyys merkitsee poliittista suunnanmuutosta. Presidentin valtaoikeuksien supistamisen takana oli pyrkimys ajaa Suomi Natoon.

Suomen Kuvalehti kertoi tämän meille jo epäsuorasti aiemmin:

Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat.

Ihmetellä sopii miksi suunnan muuttaminen politiikassa on tilanteen muuttuessa jotenkin vältettävä asia. Oma arvaukseni on, että joillekin asia on näin siksi että he ajattelevat että politiikka on periaatteiden tai vaalilupausten noudattamista ja niistä kiinni pitämistä, eikä esimerkiksi mahdollisuuksien taidetta kuten Paasikivi ajatteli tai tehokkuuden maksimointia.

Kansan ei pitäisi pitkällä tikullakaan koskea poliitikkoihin joille periaatteet menevät kaiken ohi. Sen sijaan kannattaisi äänestää mieluummin Halosen esiin tuomia pragmaatikkoja:

"Niinistö, Lipponen, Haavisto ja niin edelleen ovat olleet Nato-miehiä".

Uskon tosin että Halonen liioittelee omaa rooliaan. Hän ei ole sentään yksin syyllinen onnettomuuteen, jota hän itse pitää merkittävänä positiivisena saavutuksena.

tiistaina, lokakuuta 23, 2012

Olli Kivinen siitä miksi Venäjä on juuri Suomen kimpussa


Kreik­ka­lais­ka­to­li­sen kir­kon tu­ke­mal­la kan­sal­lis­mie­li­syy­del­lä on si­ten vah­va ti­laus Ve­nä­jäl­lä. Naa­pu­reis­ta Suo­mi tar­joaa peh­meän koh­teen, kos­ka se on EU-jä­se­nyy­des­tä huo­li­mat­ta jät­tä­nyt toi­sen jal­kan­sa har­maal­le vyö­hyk­keel­le idän ja län­nen vä­liin. Kos­kaan ei saa­da sel­vil­le, mis­sä mää­rin tä­mä eri­seu­rai­suus tai eu­roän­ky­röin­ti vai­kut­ta­vat tur­val­li­suus­neu­vos­to­läs­säh­dyk­sen ta­pai­siin asioi­hin. Muut en­ti­sen Neu­vos­to­lii­ton etu­pii­rin maat ovat jo­ko Ve­nä­jän ki­ris­ty­väs­sä ot­tees­sa tai ka­ran­neet Na­ton suo­jiin. Li­säk­si Län­si-Eu­roo­pan ra­joil­la saa rä­hi­näl­lä pal­jon enem­män huo­mio­ta kuin muual­la.
Suo­mes­sa vai­kut­taa li­säk­si suo­met­tu­mis­kau­den ai­ka­na is­kos­tu­nut ajat­te­lu­ta­pa, jo­ta voi­si kut­sua vaik­ka sel­käy­din­suo­met­tu­mi­sek­si. Sen ta­kia Ve­nä­jän te­ke­mi­siä sel­vi­tel­lään eri­lai­sil­la kier­to­pu­heil­la. Hy­vän esi­mer­kin tar­jo­si ul­ko­mi­nis­te­ri Erk­ki Tuo­mio­ja, jo­ka syyt­ti me­diaa liioit­te­lus­ta lap­sia­sias­sa. Me­dian syyt­tä­mi­nen kai­kis­ta vi­ran­omais­ten vai­keuk­sis­ta on muut­tu­nut hu­vit­ta­vak­si maan ta­vak­si.
To­del­li­suu­des­sa mör­kö­ta­ri­noi­den ta­ka­na ei ole jo­ku mi­tä­tön suo­ma­lais­do­sent­ti tai me­dia vaan esi­mer­kik­si ul­ko­mi­nis­te­ri Ser­gei Lav­rov, jo­ka to­te­si jul­ki­ses­ti, et­tei Suo­mi ole si­vis­tys­val­tio, tai "lap­sia­sia­mies", KGB-kas­vat­ti Pa­vel As­ta­hov. Mo­lem­mat tie­tä­vät, et­tä kes­kei­set ja Suo­men-vas­tais­ta hys­te­riaa lap­sil­la liet­so­vat val­ta­kun­nal­li­set te­le­vi­sio­ver­kot ovat Krem­lin tai sen juok­su­poi­kien nä­peis­sä. Yk­si pu­he­lin­soit­to Krem­lis­tä riit­täi­si lo­pet­ta­maan vää­ris­te­lyn.
Ve­nä­jän la­ki vaa­tii suo­je­le­maan maan ra­jo­jen ul­ko­puo­lel­la asu­via ve­nä­läi­siä. La­ki on käyt­tö­kel­poi­nen, kos­ka se an­taa mah­dol­li­suu­den to­teut­taa tois­ta Mos­ko­vas­sa vaa­lit­tua ajat­te­lu­ta­paa, jon­ka mu­kaan mah­dol­li­sim­man mo­ni maa tu­li­si ve­tää "lä­hiul­ko­mai­den" jouk­koon, Ve­nä­jän etu­pii­riin. Suo­mel­le äri­se­mi­nen ja eri­oi­keuk­sien vaa­ti­mi­nen ker­to­vat, et­tä tä­mä yri­tys koh­dis­tuu Suo­meen ai­van ku­ten ai­kai­sem­min­kin, vaik­ka so­ti­laal­li­nen uh­ka Eu­roo­pas­sa on lien­ty­nyt.
Sel­kä­ydin­suo­met­tu­mi­seen kuu­luu myös mai­den jon­kin­lai­sen eri­tyis­suh­teen vaa­li­mi­nen. Suur­val­loil­le "e­ri­tyis­suh­teet" ovat vai­ku­tus­val­lan kas­vat­ta­mi­seen so­pi­via kei­no­ja.

Päinvastoin kuin muut Venäjän kiristyvässä otteessa olevat maat Suomi on tässä liemessä kokonaan omasta syystään. Suomi olisi voinut valita Baltian tien mutta ei valinnut.



sunnuntaina, lokakuuta 21, 2012

Sarastus: Vaikka voissa paistais

Uusi artikkelini Sarastuslehdessä aiheesta suomalaisten perinteinen Venäjä-kuva on luettavissa. Kommentoida voi tähän.

Mainittakoon että olen kiireiden takia vastannut hiukan hitaasti blogini kommentteihin. Olen siitä pahoillani.

sunnuntaina, lokakuuta 14, 2012

Suomi kuuluu Venäjän etupiiriin ?

HS:n mukaan venäläinen media katsoo että Suomi kuuluu Venäjän etupiiriin.

On totta että suomalaisten poliitikkojen äärimmäisen taitamattoman ulkopoliittisen linjan takia Suomi on ajatutumassa Venäjän etupiiriin.  80-luvulla suomalainen oli äärimmäisen  närkästynyt, jos vaikkapa amerikkalainen turisti rinnasti Suomen samaan porukkaan Tsekkoslovakian kanssa. Nykyään suomalainen voi oikeastaan vain kateellisena katsoa, kun vapaa Tsekki kuuluu Naton jäsenenä selkeästi länteen. (Siis edellyttäen että suomalainen itse tajuaa tilanteemme - kansamme enemmistö kieltäytyy toki tajuamasta.)

Äärivasemmistolainen maailmanparantaja ja ex-presidenttimme Tarja Halonen ei ole ainoa syy onnettomaan tilaan. Populisti Soini on vastustanut kaikkea länsi-integraatiota ja myös sotilaallista integraatiota. Koko poliittinen establishmenttimme kantaa itseasiassa vastuun siitä, että Suomi ei hankkinut turvatakuita.
Suomen Kuvalehti kirjoitti pari vuotta sitten pääkirjoituksessaan Nato-jäsenyydestä ja Halosen roolista Nato-jäsenyyden torppaamisessa:

Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat.

Lapsikiista on vain jäävuorenhuippu. Putinin kieltäytyminen vastaanottamasta Niinistöä vieraakseen oli seuraavaa nöyryytys. Ja lisää on tulossa. On oletettavissa, että Suomen johto ja koko kansa tulee hiljalleen "ymmärtämään" venäläisten vaatimuksia. Nyt ei kuitenkaan pitäisi antaa periksi. Muuten olemme jatkuvien nöyryytysten ja myöntyvyyden tiellä.

Suomi jättäytyi Naton ulkopuolelle omaa typeryyttään. Tulemme kantamaan siitä syntyvää haittaa vuosikymmeniä. Kansalla on tietysti sellaiset poliitikot kuin kansa ansaitsee. Surullista tämä kuitenkin on.

Paasikiven viisaus oli että realiteetit on otettava huomioon. Myöhemmät poliitikot ovat kääntäneet Paasikiven 50-luvun maailmanpoliittisessa tilanteessa taktisista syistä soveltaman "sitoutumattomuuden" eli myöntyvyyden politiikan arvoksi sinänsä. Ovatpa jotkut poliitikot alkaneet uskoa että Venäjä on kehittymässä moderniksi demokratiaksikin ja että Venäjä ei ole enää muka edes uhka Suomelle. Joillekin "viisaille" lännen sotilasliitto ja EU toisaalta ja Venäjä toisaalta näyttäytyvät aivan samanlaisiksi itsenäisyytemme uhiksi.

Paasikivi joutui ottamaan 40-luvulla työtehtävän johon kuului oleellisena osana venäläisten nöyristely päämääränä edes jonkinasteisen itsenäisyyden säilyttäminen. Vain todella vahva ihminen kesti tuollaisen kunniattoman työtehtävän moraalinsa säilyttäen. (Paasikivi sanoi itse että ainoa kunniallinen tehtävä minkä hän sai presidenttinä toimittaa oli Rytin armahdus.)

Myöhemmät poliitikot ovat tehneet venäläisille huoraamisesta elämäntavan. Ennen maa repee kuin huora häpee sanotaan.

30-luvulla ajauduimme Venäjän etupiiriin olosuhteiden pakosta Saksan ja Neuvostoliiton paktin seurauksena ja nyt omaa typeryyttämme.

tiistaina, lokakuuta 09, 2012

Maaseutu ja tulonsiirrot

Maaseutu ei herätä minussa enää myönteisiä tunteita. Luonto herättää mutta maaseutu ei.

Luontoihmisenä olen varsin kyllästynyt susien salakaatoon. Ymmärrän toki että maaseudun ihmiset ovat huolissaan lastensa ja karjansa turvallisuudesta, mutta Suomessa tuntuu vallitsevan suoranainen petohysteria alle kahdesta sadasta sudesta vaikka Virossa ei vastaavaa hysteriaa ole suuremmasta susi-kannasta. Yksi selitys asiantilaan lienee se, että Suomessa on laajoilla subventioilla pyritty pitämään maa niin sanotusti kokonaan asuttuna. Virossa maaseudulla on tyhjää ja luontomatkailun osuus toimeentulosta lienee korkeaa.

Koko maan pitäminen asuttuna on yksi osa hyvinvointivaltiota, jonka taloudellinen perusta on murtumassa tulonsiirtojen liiallisen kasvun takia. Tulonsiirrot ovat kasvaneet selvästi nopeammin kuin BKT. Kansan enemmistö toki tukee edelleen verojen nostoa, ja laajan sosiaalivaltion ylläpitoa.

Kansan enemmistön tahto voi toki johtaa valtion velkaantumisen jatkumiseen, hyvinvointivaltion kestävyysvajeen edelleen heikkenemiseen jne. mutta pitkän päälle tällainen tahto ei ole kestävällä pohjalla. Luottamus siihen että taloudellinen kasvu tulee jatkossa luomaan edellytykset velan kasvun pysähtymiseen ei juuri tällä hetkellä vaikuta kovinkaan perustellulta mielipiteeltä.

Maatalouden kansallinen tuki, yli-investoinnit maaseudun infrastruktuureihin, metsätalouden tuet -  kaikki nämä maksavat ja kaikki nämäkin tulonsiirrot on otettava uuteen harkintaan. Subventoinneilla ei luoda tervettä yhteiskuntaa, vaan narisijoiden yhteiskunta missä omista saavutetuista eduista pyritään pitämään kiinni sen sijaan että keskityttäisiin taloudelliseen toimeliaisuuteen.

lauantaina, lokakuuta 06, 2012

Professori Philippe Rushton on kuollut

Rotujen äo-erojen tutkija psykologian professori Philippe Rushton on kuollut. Galilein tavoin Rushton joutui kärsimään sananvapauden ja tieteen vapauden vastustajien häneen kohdistamasta painostuksesta. Muistosanoiksi lainaan aikamme erään merkittävimmän evoluutiobiologin Edward O. Wilsonin sanoja Rushtonista:

I think Phil is an honest and capable researcher. The basic reasoning by Rushton is solid evolutionary reasoning; that is, it is logically sound. If he had seen some apparent geographic variation for a non-human species-a species of sparrow or sparrow hawk, for example-no one would have batted an eye. (...) when it comes to [human] racial differences, especially in the inflamed situation in this country, special safeguards and conventions need to be developed.

lauantaina, syyskuuta 29, 2012

Antropologian kuva islamista

Islamin – tai minkä tahansa uskonnon – ymmärtämiseen sen pyhien kirjoitusten tai virallisten opinkappaleiden tutkiminen antaa vain osittaista apua. Usein teologista lähestymistapaa hedelmällisempää on tutkia uskontoa osana ihmisyhteisön arkipäiväistä elämää sosiologian, antropologian, psykologian ja taloustieteen keinoin. Kirjoitin tästä näkökulmasta Sarastus-lehteen artikkelin aiheesta antropologian kuva islamista.

Itse artikkelin ulkopuolelta esitän veikkauksen, että muslimit tulevat (ortodoksi)juutalaisten tavoin hyvin vähäisessä määrin sulautumaan lännen kantaväestöön. Päinvastoin kuin vaikkapa Puolan ortodoksijuutalaiset aikoinaan muslimit eivät tule kuitenkaan eristäytymään lännen yhteiskunnasta, vaan tulevat pyrkimään hyvin voimakkaasti vaikuttamaan yhteiskunnan politiikan sisältöön. Aluksi osa muslimeista tulee olemaan passiivisia, mutta kun heidän aktiivisemmat uskonveljensä (jihadistit) vaativat heitä osallistumaan "talkoisiin" (Jihad), he alkavat enemmässä määrin osallistumaan. Vastahakoisesti aluksi mutta sitten "ymmärtäen velvollisuutensa".

Muslimit tulevat vaatimaan aluksi muslimien asuma-alueiden autonomian kasvattamista. Myöhemmin vaatimukset kasvavat.

lauantaina, syyskuuta 15, 2012

Sarastus

Olen seitsemän muun ihmisen kanssa perustanut uuden verkkolehden Sarastus, jonka ensimmäinen numero julkaistiin viime yönä. Lehdellä ei ole mitään tiukkaa agendaa mutta sen yleislinja selvinnee sloganista Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti.



Omaa artikkeliani Hayekista voi tietysti kommentoida Kansankokonaisuudessa.

sunnuntaina, syyskuuta 09, 2012

"Kukaan ei usko ... romahdukseen"

Aina silloin kun kaikki julistavat, että eivät usko romahdukseen, on syytä arvella, että romahdus on lähellä. HS kirjoittaa tänään otsikolla Mutta koko unionihan murenee!.

Ko­ko Eu­roo­pan unio­nin ha­joa­mi­seen ei us­ko oi­kein ku­kaan, vaik­ka unio­nin si­säis­tä eu­ro­aluet­ta va­vi­sut­tai­si min­kä­lai­nen krii­si hy­vän­sä....

Elin­kei­no­elä­män tut­ki­mus­lai­tok­sen toi­mi­tus­joh­ta­ja Ve­sa Vih­riä­lä sa­noo, et­tei us­ko edes eu­ron ha­joa­mi­seen. Sen hyö­dyt ovat liian suu­ret ja ha­joa­mi­sen hai­tat tun­te­mat­to­mat.

"Jos se jol­la­kin ta­val­la mu­re­ni­si laa­jem­min, kyl­lä sen ta­lou­del­li­set seu­rauk­set oli­si­vat hy­vin han­ka­lat ko­ko Eu­roo­pal­le, ja sen mu­ka­na Suo­mel­le", Vih­riä­lä sa­noo. "Sii­hen liit­tyi­si mi­tä suu­rim­mis­sa mää­rin eri­lais­ta epä­var­muut­ta, sot­kua, mo­nien mai­den jou­tu­mis­ta mak­su­ky­vyt­tö­myy­den ti­laan. Sa­ma kos­ki­si pank­ke­ja, sa­moin yri­tyk­siä ja ko­ti­ta­louk­sia. Syn­tyi­si sel­lai­nen ar­vaa­ma­ton ket­ju."

Sen si­jaan on mah­dol­lis­ta, et­tä eu­ro­alue in­teg­roi­tuu vie­lä tii­viim­min ja Bri­tan­nian ta­pai­set muut EU-maat jää­vät yhä sel­vem­min yti­men ul­ko­puo­lel­le.


Ongelma on se, että vaikka vaikutukset mistä tahansa romahduksesta ovat usein hankalat, hankaluuden ymmärtäminen ei yksin estä romahdusta tapahtumasta. Hankaluuden ymmärtäminen voi korkeintaan kasvattaa taistelutahtoa ja panna ihmiset harkitsemaan asioita toisen kerran. Hankaluuden tajuaminen voi panna ihmiset puhaltamaan yhteen hiileen ja luomaan instituutioita joilla veneen keikuttajat pannaan kuriin.

Sanomalehdistön romahduksesta

Tänään HS:ssä on varsin hyvätasoinen professori Robert G. Picardin analyysi sanomalehdistön historiasta ja tulevaisuudesta.

Moni sanomalehti - esimerkkinä Helsingin Sanomat - oli 80-90-luvulla lähes monopoli omassa nichessään ja tuotot olivat sen mukaiset. 2000-luvun alussa taas alkoi näyttää, että Internet tappaa sanomalehti-liiketoiminnan kokonaan. Kannattavuus romahtikin eikä verkkoon siirtyminen tuntutunut onnistuvan: Malli, missä sisältö on ilmaista ja tulot syntyvät mainonnasta, ei ole osoittautunut oikein toimivaksi ainakaan perinteisille lehdille.

Picard ei kuitenkaan usko sanomalehdistön kuolemaan, vaikkakin paperilehti kuolee käytännössä kokonaan. Maksullisuus säilyy, mutta kannattavuus ei enää koskaan saavuta samaa tasoa kuin aiemmin.

Nyt sanomalehdistön arvo – rahassa mitattuna – on romahtanut maailmanlaajuisesti. Vie­lä äs­ket­täin sa­no­ma­leh­ti­bis­nes Suo­mes­sa oli kuin rau­hai­sa sa­ta­ma kes­kel­lä myrs­kyä­vää mer­ta. Suo­ma­lais­leh­tiä suo­je­li­vat kor­keat lu­ki­ja­mää­rät, kie­li­muu­ri ja se, et­tä uu­ti­sia Suo­mes­ta oli saa­ta­vil­la vain suo­ma­lais­me­dias­ta.

Picard kertoo sanomalehdistön historiaa:

USEIM­MAT sa­no­ma­leh­det syn­tyi­vät 1800-lu­vun lo­pus­sa ja 1900-lu­vun alus­sa. Voi­ton­ta­voit­te­lun si­jaan ne pe­rus­tet­tiin po­liit­ti­sis­ta tai so­siaa­li­sis­ta syis­tä. Mo­net leh­det te­ki­vät tap­pio­ta, ja nii­tä tu­ki­vat va­rak­kaat yk­si­tyis­hen­ki­löt, kaup­piaat tai po­liit­ti­set jär­jes­töt, jot­ka ym­mär­si­vät leh­dis­tön mer­ki­tyk­sen jul­ki­sel­le kes­kus­te­lul­le.

Eli sanomalehtitoiminta oli aluksi bloggaamisen tyyppistä poliittista vaikuttamista ilman taloudellisen voiton tavoittelua. Sitten mukaan tuli mainonta:

Kun mai­non­ta ke­hit­tyi 1900-lu­vun al­ku­puo­lis­kol­la, sa­no­ma­leh­det kää­ri­vät val­ta­osan mai­nos­ka­kus­ta. Tä­mä te­ki jois­ta­kin sa­no­ma­leh­dis­tä voi­tol­li­sia. Ajan myö­tä suur­ten sa­no­ma­leh­tien me­nes­tys kaa­toi pie­nem­piä leh­tiä, mi­kä joh­ti leh­ti­kuo­le­mien aal­toon 1930-, 1950-, 1970- ja 1990-lu­vuil­la. Näin sa­no­ma­leh­ti­mark­ki­nat siir­tyi­vät lä­hes mo­no­po­li­ai­kaan – sel­vin­nei­den leh­tien lii­ke­vaih­dot ja voi­tot kas­voi­vat.

Tu­lo­jen kas­vu joh­tui pää­osin mai­non­nas­ta. Jos inf­laa­tio ote­taan huo­mioon, mai­non­ta sa­no­ma­leh­dis­sä kol­min­ker­tais­tui Eu­roo­pas­sa ja Poh­jois-Ame­ri­kas­sa 1900-lu­vun jäl­kim­mäi­sel­lä puo­lis­kol­la...

Sa­no­ma­leh­ti­bis­nek­ses­sä oli niin help­po me­nes­tyä, et­tä per­he­yri­tyk­sis­sä lah­jat­to­min poi­ka sai usein hoi­taak­seen leh­det. Mi­tä ta­han­sa hän te­ki­kin, voit­to­pro­sen­tit lä­hen­te­li­vät lait­to­man uh­ka­pe­lin ja vii­na­kau­pan lu­ku­ja.

Sa­no­ma­leh­ti­yh­tiöt lis­tau­tui­vat pörs­siin ja nii­den ar­vo vain kas­voi: 1990-lu­vul­le tul­taes­sa mo­net sa­no­ma­leh­det tuot­ti­vat jo­pa 20–30 pro­sen­tin lii­ke­voit­toa. Ta­lou­del­li­nen me­nes­tys peit­ti kui­ten­kin al­leen alan haa­voit­tu­vai­suu­den. Alan am­mat­ti­lai­set­kin ym­mär­si­vät bis­nek­sen pe­ri­aat­teet vää­rin. Sa­no­ma­leh­dis­tä teh­tiin uu­tis­ten le­vit­tä­jiä, ei uu­tis­ten tuot­ta­jia. Tä­män vää­rin­ym­mär­ryk­sen ta­kia toi­mit­ta­jat ja kus­tan­ta­jat ei­vät kä­sit­tä­neet, mi­ten muut vies­ti­met muut­ti­vat uu­tis­ten ku­lu­tus­ta. Ih­mi­set al­koi­vat luot­taa te­le­vi­sioon, ja in­ter­net ja kän­ny­kät vain vah­vis­ti­vat tä­tä tren­diä. In­ter­net al­koi na­ker­taa myös sa­no­ma­leh­tien mai­nos­tu­lo­ja....

ON­KO SA­NO­MA­LEH­DIL­LÄ sit­ten­kin tu­le­vai­suut­ta? Kyl­lä. Mut­ta se on toi­sen­lai­nen kuin men­nei­syys. Ai­kaa myö­ten uu­tis­ten jul­kai­se­mi­nen pa­pe­ri­leh­des­sä päät­tyy, kos­ka sii­nä ei ole enää ta­lou­del­li­ses­ti jär­keä. Kak­si kol­mas­osaa sa­no­ma­leh­den tuo­tan­to­kus­tan­nuk­sis­ta koos­tuu pai­nos­ta, ja­ke­lus­ta ja muus­ta ka­lus­tos­ta. Nä­mä ka­toa­vat di­gi­taa­li­sen ja­ke­lun myö­tä.

Sa­no­ma­leh­tien teh­tä­vät säi­ly­vät elin­tär­kei­nä yh­teis­kun­nal­le. Mei­dän täy­tyy ym­mär­tää yh­teis­kun­taa ja maail­maa ym­pä­ril­läm­me. Tar­vit­sem­me foo­ru­min po­liit­ti­sel­le ja yh­teis­kun­nal­li­sel­le kes­kus­te­lul­le ja jon­kun, jo­ka val­voo ins­ti­tuu­tioi­den toi­min­taa.

Sa­no­ma­leh­tien 1980–90-lu­ku­jen lii­ke­vaih­to- ja kan­nat­ta­vuus­lu­ke­mat pe­rus­tui­vat ai­nut­laa­tui­sil­le mark­ki­nao­lo­suh­teil­le, joi­ta di­gi­taa­li­ses­sa maail­mas­sa ei ole. Ajat, jol­loin kus­tan­ta­jat saat­toi­vat odot­taa yli 20 pro­sen­tin voit­toa, ovat ohi. Tu­le­vi­na vuo­si­na uu­tis­vä­li­nei­den ta­lous­ti­lan­ne ta­saan­tuu ja nor­ma­li­soi­tuu. Haas­te on sel­vi­tä sii­hen as­ti. Ne, jot­ka sel­viä­vät, so­peu­tu­vat uu­siin olo­suh­tei­siin ja ot­ta­vat vah­van ase­man di­gi­taa­li­ses­sa me­dias­sa, tu­le­vat te­ke­mään koh­tuul­lis­ta tu­los­ta ja voi­vat jat­kaa tär­keää teh­tä­vään­sä vuo­si­kym­me­niä.


Mainonnan merkityksen Picard uskoo jatkossa laskevan.

Vii­me vuo­si­kym­me­nen ai­ka­na leh­det ovat nos­ta­neet hin­to­ja, kas­vat­ta­neet le­vik­ki­tuot­to­ja ja vä­hen­tä­neet riip­pu­vuut­ta mai­non­nas­ta. Muu­tos aut­taa sa­no­ma­leh­tiä siir­ty­mään di­gi­taa­li­seen ai­ka­kau­teen. Sa­no­ma­leh­det ovat myös muut­tu­neet mo­ni­ka­na­vai­sik­si si­säl­tö­jen ja­ke­li­joik­si.

Enää leh­det ei­vät ha­lua jul­kais­ta si­säl­töään il­mai­sek­si ver­kos­sa, vaan pys­tyt­tä­vät mak­su­muu­re­ja, ku­ten Hel­sin­gin Sa­no­mat­kin al­kaa pian teh­dä. On epä­to­den­nä­köis­tä, et­tä leh­det tu­le­vat enää kos­kaan tuot­ta­maan yh­tä pal­jon ra­haa kuin en­nen, mut­ta nii­den ku­lu­ra­ken­ne­kin muut­tuu. Kun di­gi­taa­li­set mark­ki­nat kas­va­vat ja pa­pe­ri­ja­ke­lu päät­tyy, pi­täi­si syn­tyä riit­tä­väs­ti tu­lo­ja, jot­ta di­gi­taa­li­set uu­tis­vä­li­neet voi­vat me­nes­tyä.


Picardin usko sanomalehdistön tulevaisuuteen vaikuuttaa minusta vielä lähes ylioptimismilta. Vaikka musiikin tuottajat ovat löytäneet esimerkiksi Applen iTunesista uuden myyntikanavan tuotteileen ja kirjat myyvät digitaalisina Applen ja Amazonin verkkokaupoissa, on vielä epäselvää onnistuuko sama sanomalehdiltä. On mahdollista, että musiikin ja kirjojen myynti sekin tulee jatkossa pikemmin kuihtumaan, vaikka tilanne nyt melko hyvältä näyttääkin.

Kirja myy digitaalisenakin hyvin. Digitalisoituminen ei ole muuttanut kirjaa vielä oikeastaan ollenkaan. Kirjan kirjoittajan ei oikeastaan ole tarvinnut ottaa uuttaa kanavaa huomioon. Toki digitalisoituminen on alentanut kirjan julkaisemisen kynnystä ja antanut uusia jakelukanavia kirjalle. Jatkossa ainakin oppikirjat tulevat muuttumaan digitalisoitumisen myötä monikanavaisiksi.

Sanomalehdistön tulevaisuus on lyhyelläkin tähtäimellä vielä avoin. Kirjan tilanne sen sijaan on lyhyellä ja keskipitkällä tähtäimellä vielä hyvä - päinvastoin kuin perinteisten kustantajien.

perjantaina, syyskuuta 07, 2012

"Tuotekehittäjillä minä pyyhin pöytää"

Kymmenisen vuotta sitten minulle sattui hauska juttu - kokonimi-kaimastani ja hänen veljestään oli Helsingin Sanomissa yli puolen sivun juttu taloussivulla ilman kuvaa. Kaveri oli rikas perijä. Nokialla moni oli lukenut artikkelin ja koska artikkelista ei mitenkään selvinnyt mitä miehet tekevät työkseen vaan vain se että he omistivat isänsä perintönä paljon rahaa myytyään perheyrityksen, monet katselivat minua ilmeisesti toisella silmällä.

Harva kysyi suoraan mutta jotkut kysyivät. Mutta huomasin myös vastenmielisen ilmiön: Muutamat Nokia-optioilla rikastuneet tulivat juttelemaan ja arvelivat selvästikin että kuuluin nyt "heihin". Että olen rikas enkä kuulu tavalliseen rupusakkiin.

Yritys, jonka ylin johto ja keskijohto on suurilla insentiiveillä saatu uskomaan olevansa parempaa väkeä kuin muut, kärsii yhteisyys-vajeesta. Insentiivit saaneista syntyy uusi eliitti, jolla on omat arvot ja joka näkee ryhmän ulkopuoliset ulkoryhmänä. Sosiaalisen identiteetin dynamiikka alkaa toimia: aletaan uskoa että oma ryhmä on ylivertaista ulkoryhmään verrattuna, että oman ryhmän hyvä asema ulkoryhmään verrattuna perustuu omiin ansioihin eikä kaikkien yhteisiin ponnistuksiin ja että ulkoryhmän jäsenet ovat alimittaisia ihmisiä.

Ja mikä pahinta, eliitti unohtaa että tärkeintä on kilpailu markkinoilla, ei oman aseman puolustelu. Nokian keskijohto toisti tavallaan Puolan aatelistasavallan virheen.

Eräs merkittävässä asemassa suomalaisessa teknologia-kentässä oleva henkilö kiteyttikin eliitin asenteen kirkkaasti naapurilleen: Tyotekehittäjillä minä pyyhin pöytää. Toteamus oli toistettu useampaan kertaan eri henkilöille.

maanantaina, elokuuta 27, 2012

Suomi ei ole oikeusvaltio

HS sanoo tänään selkeästi sen mitä olen uumoillit jo aikaisemmin: Erotilanteessa, vaikka lapsi tuomittaisiin yhteishuoltajuuteen, "lähivanhempi" (yleensä äiti) voi ilman mitään syytä jättää tapaamisoikeuden noudattamatta ilman pelkoa rankaisusta. Lain mukaan tapaamisoikeuden noudattamatta jättäminen ei ole rangaistava teko.

Yhteiskunta, missä ihmiseltä voidaan ottaa lapsi pois ilman mitään syytä, ei ole sanan missään mielessä oikeusvaltio. Tällainen valtio loukkaa ihmisoikeuksia ratkaisevalla tavalla. (HS, Osattomat Isät, sivu D1.)

sunnuntaina, elokuuta 26, 2012

Suomen Kuvalehti Saksan juutalais-kysymyksestä 1938

Suosittelen tätä blogikirjoitusta, joka referoi Suomen Kuvalehden artikkelia Saksan juutalais-kysymyksestä vuodelta 1938.

"Totuus" muuttuu aina ajan mukana. On vaikea sanoa, onko vuoden 1938 suomalaisen laatulehden käsitys juutalaisuuden luonteesta lähempänä vai kauempana totuutta kuin sodanjälkeinen käsitys juutalaisista syyttöminä uhreina.

Vuoden 1938 artikkeli lienee kyllä oikeassa siinä suhteessa, että nykyterminologiaa käyttääksemme juutalaisuus on pitkälti sisäryhmä-moraalia harjoittava ryhmä samalla tavalla kuin romanitkin. (Suomenruotsalaisuus sen sijaan ei harjoita sisäryhmä-moraalia vaan on ainoastaan tehokas etninen verkosto. Vaikka suomenruotsalaiset eivät yksilöinä ole sen älykkäämpiä kuin suomalaiset, etninen verkosto Ankdammen tehostaa heidän toimintaansa.)

Vuoden 1938 artikkeli kuullostaa tietysti nykyihmisen silmin jollain lailla kuvottavalta syyttäessään juutalaisia moraalittomuuden levittäjiksi. Holocaustin taustaa vastaan Suomen Kuvalehden artikkelia on ehkä vaikea nähdä analyyttisenä ja rakentavana analyysinä juutalaiskysymystä kohtaan, miksi sen kirjoittaja artikkelin ehkä kuitenkin oli tarkoittanut. Toisaalta Suomen Kuvalehti tunnustaa juutalaiset myös äärimmäisen lahjakkaiksi ja yritteliäiksi ihmisiksi, jos kohta tavallista normityötä halveksiviksi elitisteiksi.

Avoimessa yhteiskunnassa etnisten ryhmien erityispiirteitä - hyvässä ja huonossa - pitää voida analyyttisesti käsitellä. Niin suomalaisten, juutalaisten kuin romanien.

lauantaina, elokuuta 25, 2012

Voittajien historiasta - osa 1

Viron ja Suomen syyllisyys toisessa maailmansodassa on noussut sodan jälkeen uudelleen ja uudelleen esiin. Suomea on syytetty siitä, että Suomi oli Natsi-Saksan liittolainen eikä sotamme ollut erillissota, on sanottu suomalaisten lähettäneen juutalaisia Natsi-Saksaan keskityslereille ja kohdelleen venäläisiä sotavankeja ja Itä-Karjalan sotilashallinnon alaisia siviilejä huonosti. Virolaisia on syytetty liittymisestä vapaaehtoisesti Saksan armeijaan, muusta natsien kanssa veljeilystä ja natsien avustamisessa juutalaisten kansanmurhassa. Kyseisessä asiassa on kunnostautunut suuri osa vasemmistoa ja älymystöä erityisesti 70-luvulta alkaen, mutta viime aikoina erityisesti sinänsä marginaalinen äärivasemmistolainen järjestö SAFKA, joka saa Venäjällä laajaa medianäkyvyyttä. SAFKA tosin ei rajoita puheitaan toiseen maailmansotaan, vaan esittää Suomen ja Viron jatkavan edelleen fasistista ja russofobista politiikkaansa.

Venäläisten rikokset - 6 miljoonaa murhattua ukrainalaista ja parikymmentä miljoonaa muuta murhattua, hyökkäyssota Puolaan ja Suomeen jne. jne. - ovat näiden ihmisten silmissä pieniä rikoksia suomalaisten ja virolaisten rikoksiin verrattuna. Ja ne ovat erityisesti jollain lailla ymmärrettäviä - Neuvostoliitto teki näiden ihmisten silmissä "hyökkäämättömyyssopimuksen" Saksan kanssa vain siksi, että saisi lisäaikaa varustautumiseen natsismin vastaiseen sotaan.

Sitä ei kuitenkaan mikään muuta toiseksi, että Kolmas Valtakunta ja Neuvostoliitto jakoivat liittosuhteensa puitteissa lähes koko Euroopan etupiireihinsä. Näiden kahden maan sotilasliitto ei rajoittunut suinkaan vain Baltian, Suomen, Romanian ja Puolan alueiden anastamiseen, vaan Neuvostoliitto ja koko kommunistinen liike tuki faktisesti natsien toimintaa Länsi-Euroopassa. Neuvostoliitto ja Komintern antoi mm. eurooppalaisille kommunisteille määräyksen olla osallistumatta imperialistien (ranskalaisten ja englantilaisten) sotaan natseja vastaan. Ranskan kommunistinen puolue seurasikin Kominternin määräyksiä.

Tämän näköinen oli Neuvostoliiton ja Saksan yhdessä luoma Eurooppa vuonna 1941.



Ranskalaiset yleensä, ja ranskalaiset kommunistit erityisesti, ovat halunneet esittää itsensä natsismin vastaisen vastarintaliikkeen ydinjoukoksi. No, toisen maailmansodan historia on tietysti voittajien historiaa. USA:n ja Britannian liittoutuminen stalinistien kanssa oli ehkä pragmaattisesti perusteltavissa, vaikkakin senkin liiton moraalista oikeutusta voi miettiä. Samalla lailla perusteltavissa oli varmasti sellaisten pikkuvaltioiden kuin Unkarin, Suomen tai Viron yhteistyö Saksan kanssa.

Neuvostoliiton ja Saksan liitto ja niiden yhteinen hyökkäys Euroopan kansoja vastaan oli kuitenkin se Suuri Rikos mikä toisen maailmansodan aikana tapahtui. Pikkuvaltioiden kuten Suomen, Slovakian, Unkarin, Vichyn hallituksen tai Viron toiminta tässä puristuksessa oli äärimmäisen hankalaa. Se toiminta voi ja pitääkin asettaa moraalisen tarkastelun kohteeksi, mutta on ymmärrettävä että niiden rikokset on suhteutettava Saksan ja Venäjän tekemään Suureen Rikokseen.

Liitettäköön mukaan mainio amerikkalaisten filmi vuodelta 1945, mikä kuvaa saksalaista kansanluonnetta ja sitä miten saksalainen kansanluonne on kerta toisensa jälkeen johtanut saksalaisten ajautumiseen sotaan.

Tasapuolisuuden vuoksi laitetaan vielä mukaan bolshevismin vastaisen taistelun norjalais-vapaaehtoisten laulu.

maanantaina, elokuuta 20, 2012

Ryhmäidentiteetti, ryhmälojaliteetti ja tehokkuus

Nature-lehti kuvailee sitä miten yhteiskunnan polarisaatio voi aiheuttaa sen, että tehottomat ratkaisut säilyvät pitkään, koska tietty mielipide tulee oleelliseksi osaksi ryhmän identiteettiä ja ko. mielipiteen kiistäminen asettaa ryhmän jäsenen lojaliteetin kyseenalaiseksi ryhmän muiden jäsenten keskuudessa:

"Culturally polarized democracies are less likely to adopt polices that reflect the best available scientific evidence on matters — such as climate change — that profoundly affect their common interests. ...

For members of the public, being right or wrong about climate-change science will have no impact. Nothing they do as individual consumers or as individual voters will meaningfully affect the risks posed by climate change. Yet the impact of taking a position that conflicts with their cultural group could be disastrous.

Take a barber in a rural town in South Carolina. Is it a good idea for him to implore his customers to sign a petition urging Congress to take action on climate change? No. If he does, he will find himself out of a job, just as his former congressman, Bob Inglis, did when he himself proposed such action.

Positions on climate change have come to signify the kind of person one is. People whose beliefs are at odds with those of the people with whom they share their basic cultural commitments risk being labelled as weird and obnoxious in the eyes of those on whom they depend for social and financial support.

... if the cost [for a person himself] of having a view of climate change that does not conform with the scientific consensus is zero, and the cost of having a view that is at odds with members of one’s cultural community [is] high, what is a rational person to do [if optimizing his own self-regarding utility function] ?

In that situation, it is perfectly sensible for individuals to be guided by modes of reasoning that connect their beliefs to ones that predominate in their group. Even people of modest scientific literacy will pick up relevant cues. Those who know more and who can reason more analytically will do a still better job, even if their group is wrong on the science."


Väitän että sama ryhmädynamiikka toimii Euroopan vihreiden ydinvoimanvastaisuuden perustana.

Nimimerkki Tiedemies esitti niinkin äärimmäisen käsityksen, että Oikeistolaisuus ja vasemmistolaisuus ovat ryhmäidentiteettejä, joilla on vain korrelaation omainen yhteys poliittisen päätöksenteon tms policy:n kanssa. Näin varmasti onkin. Pidän kuitenkin ihmistä identiteettiä luovana lajina. Identiteetin demonisoiminen jonkinlaisena sairautena on sama kuin demonisoisi ihmisten välisen ihastumisen silkkana irrationalismina. Ryhmäidentiteetin luomia tehottomuuksia on tietysti kuitenkin ehdottomasti syytä kritisoida case by case -periaatteella. On esimerkiksi äärimmäisen paha asia kyseenalaistaa luonnonsuojelua jonkinlaisena vihreiden puuhasteluna.

Ryhmä-identiteetti on kuitenkin ihmisyyden yksi perusta. Lainaan Bernhard Russelia: "Social cohesion is a necessity, and mankind has never yet succeeded in enforcing cohesion by merely rational arguments. Every community is exposed to two opposite dangers: ossification through too much discipline and reverence for tradition, on the one hand; on the other hand, dissolution, or subjection to foreign conquest, through the growth of an individualism and personal independence that makes cooperation impossible."

sunnuntaina, elokuuta 19, 2012

Alaviitit - Syyrian eliitti

Norjalaisella Document.no-sivustolla on mielenkiintoinen englanninkielinen esitys alaviittien heimosta ja heidän nousustaan syvästä kurjuudesta Syyrian eliitiksi (I osa )

Virallisesti alaviitit ovat shia-muslimeja, mutta tosiasiassa alaviittien uskonto on hyvin kaukana islamista. Omia moskeijoita ei ole. Muissa moskeijoissa ei rukoilla, koraania ei lueta eikä Mekkaan mennä pyhinvellukselle. Shioillekin tärkeästä profeetta Alista on tehty Jumalan inkarnaatio eli Jeesuksen kaltainen ihmiseksi syntynyt Jumala. Monia kristillisiä juhlia kuten joulua vietetään. Jumala on kristinuskon tavoin kolmiyhteinen. Uskonnon todellinen luonne on salainen ja oppi avataan alaviiteillekin vain hiljalleen iän karttuessa.

Kulloistakin vallanpitäjää on ollut tapana mielistellä ja heidän uskontonsa muotoja ulkoisesti seurata erityisen taqiya-periaatteen mukaisesti:

An ‘Alawi saying explains the sentiment behind taqiya: “We are the body and other sects are but clothing. However a man dresses does not change him. So we remain always Nusayris, even though we externally adopt the practices of our neighbors. Whoever does not dissimulate is a fool, for no intelligent person goes naked in the market.” Another ‘Alawi phrase expresses this sentiment succinctly: “Dissimulation is our righteous war!” (al-kitman jihadna).

A British traveler observed in 1697 that the ‘Alawis are of a strange and singular character. For ’tis their principle to adhere to no certain religion; but camelion-like, they put on the colour of religion, whatever it be, which is reflected upon them from the persons with whom they happen to converse…. No body was ever able to discover what shape or standard their consciences are really of. All that is certain concerning them is, that they make much and good wine, and are great drinkers.


Teeskentely on siis viisautta.

Tällä periaatteella alaviitit onnistuivat pääsemään ranskalaisten suosioon siirtomaa-aikana ja korottamaan omaa asemaansa. Samaista periaatetta on noudatettu milloin sunni-enemmistöä milloin Iranin shioja kohtaan. Useimmiten alaviiteille on ollut edullista teeskennellä muslimia, mutta joskus myös kristittyä. Mutta kun ulkopuolinen vihollinen on hyökännyt maahan, alaviitit ovat nopeasti asettuneet vihollisen puolelle maanmiehiään vastaan oman asemansa parantamiseksi.

Taqiyan kohde on muuttunut mutta alavismi on säilyttänyt uskonsa ytimen - mikä se sitten onkin. Pitkään alaviitit elivät eristyneinä Syyrian pääasiassa syrjäisellä vuoristoseudulla (Latakia). Crypto-juutalaisuuden tyylistä crypto-alavitismia esiintyi kaupungeissa. Kun alaviitti Assad sai vallan, Damaskuksessa sunnia teeskennelleet kymmenisentuhatta alaviittia ilmoittivat heti olemassaolostaan.

Ulkopuolisten suhtautuminen alaviitteihin on pääosin ollut hyvin epäileväinen. Heitä on samaan tapaan kuin juutalaisia leimattu mitä iljettävimpien tapojen noudattajiksi. Alaviittien heimon olemassaolo onkin taas kerran uhattuna.