lauantaina, syyskuuta 29, 2012

Antropologian kuva islamista

Islamin – tai minkä tahansa uskonnon – ymmärtämiseen sen pyhien kirjoitusten tai virallisten opinkappaleiden tutkiminen antaa vain osittaista apua. Usein teologista lähestymistapaa hedelmällisempää on tutkia uskontoa osana ihmisyhteisön arkipäiväistä elämää sosiologian, antropologian, psykologian ja taloustieteen keinoin. Kirjoitin tästä näkökulmasta Sarastus-lehteen artikkelin aiheesta antropologian kuva islamista.

Itse artikkelin ulkopuolelta esitän veikkauksen, että muslimit tulevat (ortodoksi)juutalaisten tavoin hyvin vähäisessä määrin sulautumaan lännen kantaväestöön. Päinvastoin kuin vaikkapa Puolan ortodoksijuutalaiset aikoinaan muslimit eivät tule kuitenkaan eristäytymään lännen yhteiskunnasta, vaan tulevat pyrkimään hyvin voimakkaasti vaikuttamaan yhteiskunnan politiikan sisältöön. Aluksi osa muslimeista tulee olemaan passiivisia, mutta kun heidän aktiivisemmat uskonveljensä (jihadistit) vaativat heitä osallistumaan "talkoisiin" (Jihad), he alkavat enemmässä määrin osallistumaan. Vastahakoisesti aluksi mutta sitten "ymmärtäen velvollisuutensa".

Muslimit tulevat vaatimaan aluksi muslimien asuma-alueiden autonomian kasvattamista. Myöhemmin vaatimukset kasvavat.

15 kommenttia:

Internet Mies kirjoitti...

Islam voi toki aikaa myöten maallistua ja islamismin uhka voi väistyä. Se aika ei ole vielä.

Miksi se ei ole nyt? Tämä on mielestäni varsin olennainen kysymys.

IDA kirjoitti...

Katolilaisuudessa ei ole arkipäiväistä elämää ;)

Jukka kirjoitti...

Hyvä kysymys, Internet Mies.

Minun kuvani on se, että islamilaiset maat muuttuvat jos ovat muuttuakseen oman prosessinsa kautta mihin me emme oikein voi vaikuttaa. Ei ole paljoa merkkejä maallistumisesta tai pikemmin maltillistumisesta. On pieni todennäköisyys että Turkin islamilainen hallinto saatuaan lopullisesti vallan, neutralisoituaan kenraalit ja onnistuttuaan vakauttamaan talouden muuttuu lopullisesti pragmaattiseksi islamistihallinnoksi. Ja muut muslimimaat alkavat matkia kykyjensä mukaan Turkkia. Maallistunut AKP:n Turkki ei ole mutta ehkä suht maltillinen.

Se, että päästämme länteen paljon maahanmuuttajia muslimimaista. näyttäisi pikemmin hidastavan maallistumiskehitystä. Lännessä olevat ihmiset raportoivat koko ajan muslimimaihin "muslimeihin kohidstuvista ihmisoikeusloukkauksista" ja "islamin häpäisemisestä". Vertaa tilannetta vaikka siihen miten Tsekkoslovakiassa ja Puolassa oli laaja saksalaisalaisvähemmistö ja Ottomaanien valtakunnassa laaja kristitty vähemmistö, joita Natsi-Saksa toisaalta ja länsi kokonaisuudessaan toisaalta käytti keppihevosenaan.

Kuviteltu lännen uhka muslimeja ja islamia kohtaan on käyttövoima joka koko ajan heikentää maallistumista.

Jukka kirjoitti...

IDA, käypä muuten Vilnassa. Sinne pääsee lentokoneella tunnissa. Oltiin just ja käytiin sitten sunnuntaina kirkoissa jumalanpalveluksen aikaan.

Jännä kokemus. Yhdessäkin valtavassa kirkossa yliopiston vieressä oli melkein pelkästään 20-30 vuotiaita ihmisiä joillain lapset mukana ja jotenkin rento ja samalla harras meininki. Toisessa kirkossa oli vanhempaa väkeä jotkut itkivätkin. Musta Madonna oli kans mielenkiintoinen kokemus. Kiva maa.

Jukka kirjoitti...

Mutta nyt menen äitini kanssa Rauman kirkkoon jumalanpalvelukseen.

Internet Mies kirjoitti...

Minun kuvani on se, että islamilaiset maat muuttuvat jos ovat muuttuakseen oman prosessinsa kautta mihin me emme oikein voi vaikuttaa.

Hmm, onko tälle jotain teoreettista perustelua, esim. "Lännen" vaikutteiden vastustaminen? Itse uskoisin että ainakin internetillä ym. teknologialla on maallistavia vaikutuksia, mutta ne eivät liity suoraan "meihin".

Se, että päästämme länteen paljon maahanmuuttajia muslimimaista. näyttäisi pikemmin hidastavan maallistumiskehitystä.

Tästä haluaisin saada tarkempia perusteluita.

Kuviteltu lännen uhka muslimeja ja islamia kohtaan on käyttövoima joka koko ajan heikentää maallistumista.

Olen samaa mieltä että ääripään muslimit käyttävät hyväkseen mm. USA:n röyhkeyttä Lähi-Iässä hyväkseen. Oletko muuten lukenut Eric Kaufmannin Shall the Religious Inherit the Earthia? Itse olen ja mielestäni se oli hyvä, varsin puolueettomasti kirjoitettu kirja ääriuskonnollisten liikkeiden tulevasta kasvusta.

Anonyymi kirjoitti...

Muslimimaissa on ateisteja, mutta heistä ei tiedetä, koska he eivät voi ilmaista mielipidettään.

Uskonto on pinnalla, mutta mitä se pitää sisällään? Ongelmat vaikuttavat toisiinsa: diktatuuri suosii uskontoa, koska se on helppo tapa hallita sekä sisäisesti että ulkoisesti. Siksi ei rangaista niitä, jotka osoittavat mieltään länsimaita vastaan, pikemmin rohkaistaan, koska se lisää muslimien yhtenäisyyttä.

Islam on autoritaatista politiikkaa. Demokratiaa ei edes ymmärretä. Demokratia vaatisi koulutusta, mutta sitäkin rajoitetaan. Tietoa ei ole, ja sen puuttuminen pitää kansan köyhänä. Usko auktoriteetteihin on ainoa hyväksytty ajattelutapa, kestää ehkä sukupolvia ennen kuin sitä ryhdytään epäilemään. Siis kasvatetaan sokeaksi ja tyhmäksi joukkosieluksi. Epäily ja individualismi eivät ole vaihtoehtoja.

Rahat menevät diktatuurin ylläpitoon, armeijaan, aseistukseen, propagandaan jne. Ongelmista ei saa puhua. Rikkaat voivat elää hyvin maallista ja ylellistä elämää sillä ehdolla, että eivät häiritse vallanpitäjiä.

Kuinka poistua tuosta noidankehästä?

Jukka kirjoitti...

Hmm, onko tälle jotain teoreettista perustelua, esim. "Lännen" vaikutteiden vastustaminen? Itse uskoisin että ainakin internetillä ym. teknologialla on maallistavia vaikutuksia, mutta ne eivät liity suoraan "meihin".

Teoreettinen näkökulma on se että instituutioiden tutkimuksessa sisäisiä syitä (endogeenisia) pidetään yleensä tärkeimpinä. (North, Acemoglu, Young, Bowles...)

Internet on minusta tehokas tapa edistää islamismin asiaa. Voi se toki olla tehokas tapa lisätä jotain muutakin asiaa mutta ainakin jihadismia se vaikuttaisi auttavan tehokkaasti.

Kaipaat perusteluja tälle:

Se, että päästämme länteen paljon maahanmuuttajia muslimimaista. näyttäisi pikemmin hidastavan maallistumiskehitystä.

No en tietenkään ole asiasta 100% varma. Voisihan se toki nopeennuttaakin jos ihmiset jotka asuvat lännessä kertoisivat sukulaisilleen että lännessä on se ja se asia paremmin ja meidän on otettava mallia siitä.

Ulkoa päin tarkasteltuna vaikuttaisi että näin ei pääsääntöisesti ole. Tai ymmärretään kyllä että taloudellisesti asiat ovat lännessä paremmin - ehkä siksi että länsi on muka Lähi-Itää ja kehitysmaita riistämällä saanut rahaa - mutta henkisesti länsi on rappeutunut, uskonnon vastainen, islamia häpäisevä jne. Hyvä talous on mahdollista myös islamistien hallitsemissa maissa minkä Turkki nyt on osoittanut muslimeille.

Lännen ja islamin kuilu kasvaa edelleen. Jako meihin ja muihin voimistuu sosiaalisen identiteetinn teorian mukaisesti. Muiden esittäminen vähemmän kuin ihmisinä on tyypillistä muslimimaissa mutta myös lännessä.

Maahanmuuttajaryhmät (nimenomaan muslimit) eivät integroidu Eurooppaan lähes ollenkaan. Muslimit eri maista (Punjabista, Bengalista, Irakista, Marokosta, Egyptistä jne.) integroituvat kyllä toisiinsa mutta eivät Eurooppaan. Ne muodostavat hiljalleen yhtenäisen muslimi-identiteetin:

Many French and even second-generation French students of North African origin, who make up the majority in certain schools, live as if they are foreign to the national community. They reply to anything you say to them with two categories: “the French” and “us.” Where once they claimed an Arab identity (which is not, by the way, always self-evident for North Africans), today they increasingly claim a “Muslim”. (Reflections on the Revolution In Europe: Immigration, Islam, and the West, Christopher Caldwell.)

Olen samaa mieltä että ääripään muslimit käyttävät hyväkseen mm. USA:n röyhkeyttä Lähi-Iässä hyväkseen. Oletko muuten lukenut Eric Kaufmannin Shall the Religious Inherit the Earthia? Itse olen ja mielestäni se oli hyvä, varsin puolueettomasti kirjoitettu kirja ääriuskonnollisten liikkeiden tulevasta kasvusta.

En ole. Pitääpä tutustua.

Niissäkin maissa missä amerikkalaiset ovat olleet viime aikoina puhtaasti auttamassa - esimerkiksi nyt Libyassa - amerikkalaisiin kohdistuu laajaa vihaa. En usko että vaikka amerikkalaiset luovuttaisivat Israelin alueet palestiinalaisille muslimien amerikkalaisiin kohdistuva viha vähenisi. Se on itseään ylläpitävää vihaa.

Alkusyy länteen kohdistuvaan vihaan, joka oli aluksi vihaa Britannia kohtaan, on ehkä nöyryytys kun Britannia tuhosi Ottomaanien valtion ja kolonialisoi sen alueita. Muslimit haluavat revanssia tälle nöyryytykselle. Revanssi kestää niin kauan kuin länsi on alistettu islamille.

Jukka kirjoitti...

Mitä Amerikkaan tulee muslimit ovat siellä sopeutuneet huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi Ranskassa. Markkinatalous sopeuttaa paremmin kuin hyvinvointivaltio koska kaikki mobilisoidaan työhön. Toisaalta USA on uskonnollinen maa ja sinne on uskonnollisen ihmisen helpohko sopeutua.

Islamisti vihaa Amerikkaa niin kuin sosialisti tai natsi. Koska oma systeemi on huono amerikkalaisten systeemiin verrattuna ollaan kateellisia ja syytetään omista ongelmista USA:ta. Ollaan lapsia ei aikuisia.

Internet Mies kirjoitti...

Teoreettinen näkökulma on se että instituutioiden tutkimuksessa sisäisiä syitä (endogeenisia) pidetään yleensä tärkeimpinä. (North, Acemoglu, Young, Bowles...)

Kiitoksia nimistä, en ole perehtynyt taloustieteen ulkopuolisiin yhteiskuntatieteisiin joten ne ovat sangen tuntemattomia itselleni.

Ulkoa päin tarkasteltuna vaikuttaisi että näin ei pääsääntöisesti ole. Tai ymmärretään kyllä että taloudellisesti asiat ovat lännessä paremmin - ehkä siksi että länsi on muka Lähi-Itää ja kehitysmaita riistämällä saanut rahaa - mutta henkisesti länsi on rappeutunut, uskonnon vastainen, islamia häpäisevä jne. Hyvä talous on mahdollista myös islamistien hallitsemissa maissa minkä Turkki nyt on osoittanut muslimeille.

Eli siis maahanmuuttaneet muslimit kertovat Lähi-idän sukulaisilleen että länsi on henkisesti rappeutunut? Tästä en ole kuullut aiemmin. Onko asiasta tutkimuksia?

Maahanmuuttajaryhmät (nimenomaan muslimit) eivät integroidu Eurooppaan lähes ollenkaan. Muslimit eri maista (Punjabista, Bengalista, Irakista, Marokosta, Egyptistä jne.) integroituvat kyllä toisiinsa mutta eivät Eurooppaan. Ne muodostavat hiljalleen yhtenäisen muslimi-identiteetin:

Olen ollut pitkään käsityksessä, että maltilliset muslimit kyllä integroituvat. Ilmeisesti tällä ei kuitenkaan ole mielestäsi merkitystä pitkällä aikavälillä mainitsemasi "kunniakulttuurin" vuoksi?

Markkinatalous sopeuttaa paremmin kuin hyvinvointivaltio koska kaikki mobilisoidaan työhön.

Tästä olen samaa mieltä.

En ole. Pitääpä tutustua.

Suosittelen. Tässä joitain poimintoja kirjaan liittyen:

http://www.deseretnews.com/article/700138394/Professor-the-religious-population-will-inherit-the-earth.html
http://blogs.telegraph.co.uk/news/edwest/100029971/atheism-is-doomed-the-contraceptive-pill-is-secularisms-cyanide-tablet/

Jukka kirjoitti...

Minä: Teoreettinen näkökulma on se että instituutioiden tutkimuksessa sisäisiä syitä (endogeenisia) pidetään yleensä tärkeimpinä. (North, Acemoglu, Young, Bowles...)

Internet Mies: Kiitoksia nimistä, en ole perehtynyt taloustieteen ulkopuolisiin yhteiskuntatieteisiin joten ne ovat sangen tuntemattomia itselleni.

Kyllä Acemoglu, Young ja Bowles ovat taloustieteilijöitä. Acemoglu on maailman kymmenenneksi lainatuin taloustieteilijä (development economy). Young on matemaattinen taloustieteilijä tai matemaatikko, Bowles on behavioristinen taloustieteilijä tai miksi häntä nyt pitäisi kutsua.

Olen ollut pitkään käsityksessä, että maltilliset muslimit kyllä integroituvat. Ilmeisesti tällä ei kuitenkaan ole mielestäsi merkitystä pitkällä aikavälillä mainitsemasi "kunniakulttuurin" vuoksi?

No olet oikeassa että on hyvin vaikea tietää varmasti. On tietysti mahdollista että länsi onnistuu sulauttamaan muslimit ja voi olla että olen ylipessimistinen. Pessimismini perustuu mm. Caldwellin kirjaan jota lainasin tuossa pätkän.

Onlen kirjoittanut aiheesta toisen jutun jossa käsittelen tätä pessimismiäni.

Esimerkikiksi USA:ssa markkinatalous on onnistunut sulattamaan pitkälti muut ryhmät paitsi a) afrot, b) muutama anabaptistiryhmä (Amishit ja hutteriitit) ja c) joitain juutalaisryhmiä ja d) mormonit. Mutta maa on hyvin bipolarisoitunut konservatiiveihin ja liberaaleihin.

Mutta kuten jo yllä mainitsin niissä maissa joissa on suuri muslimiväestö ja joissa muslimit asuvat etnisissä lähiöissä on syntymässä esimerkiksi ranskalaisen identiteetin rinnalle siihen negatiivisesti suhtautuva muslimi identiteetti.

Se onko jako kuinka pysyvä ja vahvistuuko polarisaatio edelleen on tietysti avoin kysymys. Olen pessimistinen. Mutta voin toki olla väärässä. Kysymys onkin siitä kuinka suuri riski on.

Esimerkiksi Saksassa jossa turkkilaisia on ollut hyvin hyvin kauan tilanne on heikkenemässä eikä paranemassa. Tästä Caldwell puhuu ja lainaa Caldwellia toisessa linkkaamassani tekstissä.

(Palaan vielä pitää tehdä ruoka.)

Jukka kirjoitti...

Internet Mies: Eli siis maahanmuuttaneet muslimit kertovat Lähi-idän sukulaisilleen että länsi on henkisesti rappeutunut? Tästä en ole kuullut aiemmin. Onko asiasta tutkimuksia?

En tiedä tutkimuksesta - teen oletuksen sen epäsuoran todistuksen perusteella että arabilehdissä puhutaan siitä miten lännessä loukataan muslimien uskoa.

Toisaalta onhan tätä materiaalia jossa jotkut ranskalaiset muslimit BBC:nkin sivulla ilmoittavat että islamia vastaan on sota jota käydään vaikkapa nyt huivikiellon kautta.

Muslimit Tunisiassa ja Egyptissä huomaavat varmasti juuri nämä viestit. Tai ainakin media huomaa. Sukulaiset tietysti kuulevat senkin viestin että lännessä on rahaa ja mahdollisuuksia.

Samalla tavalla lännessä ihmiset huomasivat aikoinaan kristittyjen valitukset Ottomaanivaltion pahoista teoista. Sosiaalisen identiteetin luonne on sellainen että ulkoryhmän agressiota omia kohtaan - varsinkin omien muodostamia ulkomailla asuvia vähemmistöryhmiä kohtaan - huomataan aina helposti, niitä liioitellaan ja niilllä kiihotetaan ihmisiä vihaan. (Hyvä esimerkki on Venäjän lapsiasiamiehen kiihotus Suomea kohtaan.)

En tietenkään väitä että tietäisin miten tulevaisuus menee. Kukaan ei tiedä koska yllättävät uudet asiat vaikuttavat aina historian kulkuun.

Ja vielä kysymykseesi kunnian kulttuurista. Amerikkalainen sosiologi Richard Nisbett on todennut, että kunniankulttuuri on itseään ylläpitävä eli sustainable. Se ei helposti murene.

Kuniankulttuuri ylläpitää myös korkeaa syntyvyyttä: Looking at Britain, the sociologist Eric Kaufmann found that Caribbean and Eastern European immigrants rapidly picked up the ambient secularism (and low birthrates) of British society, but that there was virtually no change at all in the religiosity (and fecundity) of Bangladeshi and Pakistani Muslims between the first and second generations. (Caldwell)

Salzmann: ...fathering as many children as possible increased the number of lineage members. ... the tendency seen elsewhere for decreased fertility as a result of urbanization is not evident here.

Tiedemies kirjoitti...

Toisaalta tällainen rakennelma kuin tiukka islam, voi hajota nopeastikin. Liberalismin ja imperialismin aikakaudella länsimainen kulttuuri oli 1800-luvulla hyvin voimakkaasti eräänlaista kristiuskon vastinetta jihadille. Ihmiset kokivat pyhäksi velvollisuudekseen käännyttää pakanoita. He onnistuivatkin siinä aika tehokkaasti.

Erityisen hyvin siinä tosin onnistuivat katolilaiset. Lähes koko Etelä-Amerikka, Filippiinit, jne, ovat voimakkaasti katolilaisia. Kristinusko on toiseksi suurin uskonto buddhalaisuuden jälkeen myös Singaporessa, liki viidennes on kristittyjä. Merkittävä, ellei jopa suurin osa ylempää keskiluokkaa ja liike-elämän eliittiä on kristittyjä tai ateisteja.

Pintapuolisen arvion perusteella sanoisin, että sosiaalinen nousu saa ihmiset yleensä hylkäämään buddhalaisuuden, kristinusko istuu vähän tiukemmassa. Tästä syystä ateismi yleistyy vähän hitaammin.

Islam ei yleisty juurikaan. Malaijien keskuudessa se on valtauskonto, mutta heidän osuutensa väestöstä ei ole kasvussa suuremmasta syntyvyydestä huolimatta. Maahanmuutto Kiinasta ja erityisesti intialaisten osuuden kasvu itseasiassa on pudottanut muslimien osuutta väestöstä. Tämä voi olla yllättävää, ottaen huomioon että naapurimaat ovat Malesia ja Indonesia, molemmat islamilaisia maita.

Jukka kirjoitti...

Uskontotieteilijä Kimmo Ketola kirjoitti minulle että Kiinassa kristinusko on keskiluokan uskonto - siis nousevan liikemiesluokan. Helluntailaisuus erityisesti leviää Kiinassa. Etelä-Amerikassa fundamentalisti-protestantismi kuten helluntailaisuus on levinnyt pikemmin köyhien keskuuteen - samaan tyyliin kuin Roomassa aikoinaan. Kristinusko tarjoaa ihmisille sosiaaliturvaa, koulutusta, "sitoutumispalveluita" jne. Uskonnolla on ihmisten elämässä usein joku tämmöinen funktio, mitä nämä eivät välttämättä tosin itse tajua. Kun olosuhteet muuttuvat, uskonnon funktionaalisuus saattaa väistyä ja uskontokin voi väistyy.

Toisaalta jos esimerkiksi hyvinvointivaltio murenee Euroopassa, helluntailaisuus alkaa todennäköisesti edetä vauhdilla täälläkin. En usko että rationaalisuus on uskonnon suurin uhka - hyvinvointivaltio on.

Toisaalta usein uskonto säilyy ilman että siitä on uskovalle mitään todellista materiaalista hyötyä. Jotta näin kävisi uskontoon pitää liittyä jokin itseään ylläpitävä voima kuten kunniankulttuuri.

Markku kirjoitti...

Ehkä kunniamurhista pitäisi säätää kuolemantuomio.