perjantaina, toukokuuta 11, 2018

Lestadiolaisten ankkalampi?

Paljon on puhuttu suomenruotsalaisuudesta verkostona, joka luo jäsenilleen sosiaalista turvaa ja taloudellista varallisuutta. Suomenruotsalaisen verkoston ulkoisvaikutukset koko yhteiskunnalle ovat nekin todennäköisesti suurimmalta osin - mutta ei pelkästään - positiiviset.  Tänään HS raportoi Aina Linjakumpu nimisen tutkijan tutkimuksesta, jossa on selvitetty vanhoillislestadiolaisten taloudellisia verkostoja. Linjakumpu ei tee lopullista johtopäätöstä siitä, ovatko ulkoisvaikutukset muuhun yhteiskuntaan ensi sijassa positiivisia vai negatiivisia. Ilmiselvää lienee kuitenkin, että lestadiolaisuus aivan samalla tavalla kuin juutalaisuus tai Intian jainilaisuus ovat uskontoja, jotka edesauttavat voimakkaasti uskontokuntaan linkittyneiden taloudellisten toimijoiden verkostoitumista. 

Kansankokonaisuus näkee valistushenkisen uskontokritiikin olevan rajoittunutta painottaessaan ensi sijassa uskontojen epäfaktuaalisuudesta. Uskonnollisuuden vaikutukset ovat uskonnosta riippuvia ja hyvin heterogeenisia. Luottamusverkostojen luominen on kuitenkin tyypillinen uskonnon vaikutus - voisi jopa sanoa funktio. Kirjoitin aiemmin:

On mm. selvää kokeellista näyttöä siitä että uskonnolla on tärkeä rooli ryhmäkoheesion ylläpidossa. Israelin kibbutsien jouduttua 80-luvulla taloudellisiin vaikeuksiin, uskonnolliset kibbutsit selviytyvät ja säilyttivät yhteisöllisyytensä mutta muut kibbutsit joutuivat siirtymään yksityisomistukseen. Uskonnon on todettu lisäävän ryhmän jäsenten keskinäistä luottamusta.

HS kirjoittaa:



Herätysliikettä lähellä olevat yritykset tuovat elinvoimaa esimerkiksi Oulun seudulle, mutta verkostoista syntyy myös vääränlaisia sidonnaisuuksia. Lestadiolaisuus antaa yhtenäisen pohjan, josta se keskinäinen luottamus syntyy. Maailma jäsentyy samalla tavalla, ja verkostot limittyvät.
...


Vanhoillislestadiolaisuudessa arvostetaan yrittämistä ... Verkostojen paljouden lisäksi toinen yllätys tutkijalle oli se, miten voimakkaasti yrittäminen ja yritteliäisyys ovat läsnä vanhoillislestadiolaisuudessa. Yrittäjyyteen kasvetaan ja siihen kannustetaan. Yhteisö tukee sitä sanoin ja teoin. Liikkeen kolmessa kansanopistossa ei tutkailla pelkästään uskon kysymyksiä, vaan järjestetään myös yrittäjyyskursseja. Taustalla on työnteon kunnioittaminen, joka on olennainen osa liikettä. Työ nähdään palvelutehtäväksi, jossa palvellaan niin Jumalaa, toista ihmistä kuin myös yhteiskuntaa. Toisin kuin joissakin uskonnollisissa liikkeissä, lestadiolaisuudessa ei katsota pahalla, jos yrittämisellä menestyy.

...

OLENNAISTA on ymmärtää, että taloudellisissa verkostoissa on mukana lestadiolaisia, jotka eivät ole kovin vakaumuksellisia. He ovat sosiaalisesti lestadiolaisia ja pysyvät liikkeen piirissä, koska siitä on hyötyä ja iloa – myös yritystoiminnan näkökulmasta. Jotkut lestadiolaiset yritykset toimivat kuin start up -hengessä toisiaan tukevana verkostona, joka tuo elinvoimaisuutta esimerkiksi Oulun seudulle. ”Parhaimmillaan verkostoituminen edesauttaa asiakkaiden, työntekijöiden ja yrityskumppaneiden löytämistä. Aluetaloudelliselta kannalta verkostoituminen luo dynamiikkaa”, Linjakumpu sanoo.
...



Silti verkostomaisuus johtaa siihen, että välillä liikutaan arveluttavilla vesillä. Epäilyjä on esimerkiksi siitä, että hyvä veli -verkostot saavat asiat luistamaan yritysten kannalta etenkin kuntapolitiikassa kaava- ja kilpailutuspäätöksineen. Paikallispoliitikkojen lisäksi liikkeeseen kuuluu myös kuntien ja valtion viranomaisia.
”Sidonnaisuuksia on väistämättä. Uskonnollinen vakaumus ja siihen liittyvä toiminta ovat herkkä asia, joten siitä syntyvistä sidonnaisuuksista ei juuri puhuta. Mediakin on varovainen, varmaan syystäkin”

torstaina, toukokuuta 03, 2018

Economist: Afrikassa on runsaasti viljelyskelpoista maata käyttämättä

Afrikassa on runsaasti viljelyskelpoista maata käyttämättä - enemmän kuin koko USA:n nykyinen viljelyala. Tilanne on tämä vaikka Afrikan väestö kasvaa hallitsemattomasti ja Afrikasta odotetaan Eurooppaan laajaa maahanmuuttoa.



Maatalous on kuitenkin usein tehotonta. Maatalousmaa on usein korruptoituneen eliitin käsissä, joka pitää maita usein viljelemättä. Ko. maat ovat usein samoja, jotka on "palautettu" valkoisilta maanviljelijöiltä afrikkalaiseen omistukseen. Etelä-Afrikan tasavalta suunittelee juuri samanlaista "palautusta", mikä tehtiin Zimbabwessakin ja joka johti maataloustuotannon romahtamiseen. Maita ei jaettu Zimbabwessa suinkaan afrikkalaisille maatyöläisille maareformina, vaan useinkin vallassaolevan puolueen aktiiveille ja apartheidin vastaisen taistelun veteraaneille. Ihmisille, joilla ei ole useinkaan kiinnostusta tai taitoa harjoittaa maanviljelyä.

Uusin Economist kertoi artikkelissaan Farming in Africa:

SURROUNDED by tangled shrubland, Wisdom Mababe’s farm in central Zambia seems incongruously neat. “In 2002, when I started, it was bare bush,” he says. Each year since, he has bulldozed an area the size of 40 football pitches. Maize grows in ordered rows; cattle graze behind a fence. “The land, the water, it’s in abundance,” ...

For most of its history, sub-Saharan Africa has been short of people, not land. In 2011 the World Bank estimated that the region had 200m hectares of suitable land that was not being used for crops—almost half of the world’s total, and more than the cultivated area of America. That potential excites many. “Africa is the future breadbasket of the world,” says Ephraim Nkonya of the International Food Policy Research Institute, a think-tank in Washington, DC.

Yet such aggregate figures may deceive. Most of Africa’s spare land lies in just a few big countries, such as Sudan and the Democratic Republic of Congo. In densely populated places (with more than 100 people per square kilometre of farmland), average farm sizes have shrunk by a third since the 1970s. The continent is already a net importer of food; by 2050 it may have twice as many bellies to fill. In hotspots like central Nigeria, clashes between crop-growing farmers and herders have killed thousands. Doom-mongers see a larger crisis brewing.

From Mr Mababe’s tranquil farm, such fears seem distant. Only a fifth of land in his district is being used, reckons the council chairman. A German company has bought 40,000 hectares of private land to grow maize and soya beans. The government is trying to lure other commercial outfits to designated “farm blocks” ...

...

Perhaps a tenth of Africa’s cultivated land is now in the hands of big business, which uses most of it for biofuels, timber and other non-food crops. As significant is the rise of mid-size farms (those between five and 100 hectares), often owned by civil servants in the cities. “They have the political connections,” says Thomas Jayne of Michigan State University. Many are not serious farmers. Those who own more than 20 hectares often leave most of it idle.

...


Middling farms now cover more of Zambia than small ones. Meanwhile squeezed smallholders farm their shrinking plots too intensively, degrading already poor soils. This happens even in spacious countries because people are concentrated along roads and in towns.

This presents a conundrum. Better seeds and fertiliser, as well as niftier techniques, could send Africa’s farm yields soaring. But mechanised commercial farms do not provide as many jobs as subsistence agriculture. Most Africans still live in the countryside. That life there is so tough is why they are abandoning it faster than people on any other continent.

Muuten Economist-lehteä voi lukea ilmaiseksi ainakin pääkaupungin kirjastokortilla rbdigital-sovelluksella. Katso ohje.

tiistaina, toukokuuta 01, 2018

2000-luku - eugeniikan vuosisata?

Tiedetoimittaja Steve Sailer ennusti ehkä 10 vuotta sitten että 2000-luvusta tulee eugeniikan vuosisata. Spermapankin käyttäjät voivat tietysti jo nyt valita sperman luovuttajan, joka on korkeasti koulutettu, älykäs, komea ja terveSailer ennusti, että keinohedelmöitettyjä munasoluja tullaan valitsemaan DNA screeningin perusteella. Luonnollisen hedelmöityksen tapauksessa heikkolaatuiset sikiöt abortoidaan. Perinnöllisten sairauksen riski tulee olemaan yksi laadullinen valintaperusteKiinassa näitä menetelmiä tullaan varmasti käyttämään eugeenisissa tarkoituksissa valtionkin toimesta. Tuskin kestää kauaa kun Kiinassa tulee voimaan laki, jonka mukaan kaikki sikiöt on skannattava ainakin tiettyjen geenien osalta ja heikolaatuiset sikiöt on eliminoitava.
USA:ssa ja Australiassakin testejä jo suositellaan. Uusi eugeniikka ei tietysti tule olemaan samanlaista pakkosterilaatioon perustuvaa eugeniikkaa kuin 20-50-kuvun eugeniikka Saksassa tai Ruotsissa (kuuntele podcast Ylen Areenasta), vaan ainakin Lännessä vanhempien vapaaehtoisuuteen perustuvaa kelvottomien sikiöiden abortointia tai IVF:llä hedelmöitettyjen munasolujen valintaa.
Alla on New Scientistin juttu aiheesta.



perjantaina, huhtikuuta 13, 2018

Kiitos 1918

Helsingin vapautuksesta on kulunut 100 vuotta. Kansankokonaisuus muistaa saksalaisia ja suomalaisia osallistuneita - mutta kunnioittaa myös hävinneiden muistoa.


Oli erittäin ikävää, että Suomi ajautui vuonna 1918 sisällissotaan. SDP joutui äärivasemmiston käsiin ja nousi kapinaan laillista hallitusta vastaan. Toisaalta köyhälistön kurjuus elintarvikepulan Suomessa oli omiaan synnyttämään katkeruutta.

Sisällissota jälikiselvittelyineen synnytti jyrkän kuilun kansan keskuuteen, joka onnistuttiin vasta 1939 kuromaan umpeen. Sopu oli erityisen tärkeää Venäjän uhan realisoituessa talvisotana.

Nyt vuonna 2018 tarvitaan yhteistyötä kaikkien kansankerrosten välillä. ikimuistoisen vihollisemme Venäjän uhka on taas aktivoitunut.

lauantaina, huhtikuuta 07, 2018

Yhteisen uhan ymmärtävä kansa on vahva kansa

Iltasanomat referoi:

Ulkopoliittisen instituutin tutkija arvostelee keskustelua, jota Suomessa on käyty Venäjän sotaharjoituksista Itämerellä. Charly Salonius-Pasternakin kritiikki ulottuu Puolustusvoimien ylipäällikköön, presidentti Sauli Niinistöön asti.

– Silmiinpistävää Suomessa, oli sitten kyse presidentistä tai sotilasasiantuntijasta, on selvästi tällainen, sanotaan nyt vähättelevä viesti: ei tästä tarvitse olla huolissaan, ei ole uhka Suomelle ja niin edelleen. Eihän se ole uhka, koska tarvitaan vähintään sotilaallinen hyökkäys, että se on uhka Suomelle, eli sillä periaatteella voi sanoa, että mikään ei ole uhka Suomelle, sanoo Salonius-Pasternak STT:lle.

Niinistö sanoi keskiviikkona Tampereella, että Venäjän sotaharjoituksista Itämerellä ei ole Suomessa syytä olla välittömästi huolissaan.


Uskoisin että TP Niinistö ajattelee että hänen velvollisuutensa on rauhoitella vaalikarjaa vähättelemällä uhkaa - eli esittämällä muunneltua totuutta. Esimerkiksi Baltiassa taas ajatellaan että vahvassa demokratiassa kansan pitää ymmärtää asioita, kuten Venäjän uhkaa, realistisesti.

Venäjän uhka on koko kansan asia. Mitä paremmin kansa ymmärtää uhan, sitä paremmin uhkaan voidaan varautua. Ei vain valtiovallan taholta vaan myös kansalaisyhteiskunnan taholta. Koko kansalaisyhteiskunnan on ymmärretvä roolinsa samallalailla kuin vaikkapa talvisodan aikana.

Euroopan valtioiden yhdessä suorittama venäläisten diplomaattien karkoitus kuvaa sitä, että Euroopan valtioiden tasolla on alettu ymmärtää, että Venäjän uhka on koko Euroopan asia.

Kansa, johon kohdistuu yhteinen uhka ei ole vain lauma yksilöitä, jotka kaikki touhottavat omaa itsensä toteuttamista, vaan yhteen hiileen puhaltava yhteisö, jossa jokainen toki ajattelee omilla aivoillaan, mutta jossa primääri ongelma nimeltä Venäjä ymmärretään.

Yhteisen uhan ymmärtävä kansa on vahva kansa.

Yhteisen uhan luoma yhtenäisyys ei tehosta vain primääriin uhkaan - Venäjään - varautumista, vaan tuottaa potentiaalisesti monenlaisia tehokkuushyötyjä sivuvaikutuksena. Sodan aikana ja vuosikymmeninä sen jälkeen suomalainen yhteiskunta kehittyi nopeasti. Tehtiin paljon sosiaalisia uudistuksia, jotka hyödyttivät nimenomaan vähävaraisia. Uskon, että vastaava ilmiö syntyisi nytkin, jos Niinistö johtaisi kansaa edestä ja osoittaisi että elämme taas uhan hetkeä.

sunnuntaina, helmikuuta 18, 2018

Kristillinen kommunismi Paraguayssa

Kirjoitin vuonna 2008 siitä miten kommunismin on usein väitetty epäonnistuvan aina, koska se ei ota huomioon ihmisluontoa. Kerroin, että todellisuudessa kommunismi on onnistunut ainakin kerran kristillisenä kommunismina anabaptistisen hutteriittikirkon muodossa. Hutteriitit ovat yhtäjaksoisesti eläneet yhteisomistuksessa yli 150-vuotta. Ennen lyhyehköä katkosta 1800-luvun alussa he olivat eläneet yhteisomistuksessa pari sataa vuotta.

Joku voisi tietysti sanoa, että hutteriittikommuunit eivät muodosta valtiota, vaan toimivat valtion sisällä. Mutta itse asiassa maailmassa on ollut myös suhteellisen hyvin onnistunut kristillinen kommunistivaltio - Paraguayn alueella toiminut jesuiittojen johtama Jeesuksen Valtakunta. Valtio ei toki ollut muodollisesti itsenäinen - vaan Espanjan kruunun suojeluksessa - mutta se kykeni puolustamaan intiaaniväestöä tehokkaasti orjakauppiaita vastaan. Valtio aseisti intiaanit tehokkaasti. Valtio-termi on perusteltu, koska jesuiittahallinnolla oli alueellaan väkivaltamonopoli ja lainsäädäntövalta.

Lopulta jesuiittojen toiminta koettiin uhaksi siirtomaavaltaa kohtaan. Portugalin ja Espanjan yhteishyökkäys maahan kykeni tuhoamaan kukoistavan valtion.

Alunperin jesuiittojen tarkoituksena ei ollut muodostaa omaa aluettaan puolustamaan kykenevää valtiota. Valtion synty oli reaktio orjakauppaan. Intiaaniväestö hakeutui jesuiittavaltion alueelle, koska se tarjosi intiaaneille turvan ja suhteellisen korkean hyvinvoinnin.

Wikipedia kirjoittaa:
Ensimmäiset jesuiitat saapuivat Paraguayhin 1588. Vuonna 1610 Espanjan kuningas Filip III julisti, että Paraguayn guarani-intiaaneja sai hallita vain sanan säilällä, ei väkivalloin. Kirkko salli jesuiitoille huomattavat toimintavapaudet. Jesuiittojen toiminnan tuloksena syntyikin eräs historian suurimmista yhteisöelämänmuodon kokeiluista: jopa 100 000 guarani-intiaania asutti kahtakymmentä siirtokuntaa Paraguayssa 1600-luvun puolivälissä.[7]
Uusia jesuiittojen siirtokuntia uhkasivat orjakauppiaat, jotka saivat elantonsa vangitsemalla intiaaneja ja myymällä heitä orjiksi plantaasien omistajille. Intiaanien väkiluvun ehtyessä São Paulon lähellä he huomasivat runsaasti asutetut siirtokunnat. Kun espanjalaiset viranomaiset eivät olleet halukkaita suojelemaan siirtokuntiaan, ei jesuiitoilla ja guaraneilla ollut mahdollisuuksia puolustaa itseään. Tuhansia guaraneja vangittiin ja myytiin orjiksi.
Vuonna 1639 Perun varakuningas hyväksyi intiaaneille luvan kantaa aseita. Korkeasti koulutetut ja hyvin motivoidut intiaanisotilaat ajoivat orjakauppiaat verisesti pois. Tämä voitto merkitsi Paraguayn jesuiitoille kultaista aikaa. Elämä siirtokunnissa tarjosi guaraneille korkean elintason, suojapaikan orjakauppiailta sekä fyysistä ja sosiaalista turvaa. Siirtokunnat tulivat ajan kuluessa melko vauraiksi, ne veivät kauppatavaraa kaupunkeihin sekä varustivat oman intiaaniarmeijan.[7]
Jesuiittasiirtokunnat ovat tulleet tunnetuiksi korkeatasoista taiteellisista ja moraalisista pyrkimyksistään. Jesuiittojen johdolla perustettiin kuoroja, orkestereja ja näytelmäseurueita. Viljelyllä ja kaupankäynnillä hankitut tulot päätyivät työntekijöille itselleen. Eräät valistusajattelijat ylistivätkin jesuiittoja, esimerkiksi Voltaire kutsui jesuiittasiirtokuntia “ihmisyyden triumfiksi.”[7]
Menestyksensä vuoksi Paraguayn jesuiitat saivat paljon vihollisia. Vuosina 1720–1730 Paraguayn uudisasukkaat kapinoivat jesuiittojen etuuksia ja hallintoa vastaan. Kapina epäonnistui. Kapina oli kuitenkin yksi ensimmäisistä vakavista yrityksistä nousta Espanjan valtaa vastaan siirtomaissa. Madridissa siihen suhtauduttiin vakavasti ja kuningas Kaarle III päätti ottaa alueet tiukempaan hallintaan.
Vuonna 1767 jesuiitat karkotettiin Espanjan kuninkaan käskystä Paraguaysta. Muutaman vuosikymmenen kestäneiden karkotusten aikana lähes kaikki, mitä jesuiitat olivat saaneet aikaan, tuhottiin. Guaranit hylkäsivät lähetysasemat ja ne joutuivat rappiolle. Nykypäivänä kasvien valtaamat rauniot ovat ainoa jäljelle jäänyt muisto 160-vuotisesta jaksosta Paraguayn historiassa
Valtiota kuvataan myös Olavi Pavolaisen kirjassa Lähtö ja Loitsu.

Suurin osa maasta, "Jumalan pelto", oli yhteisomaisuutta. Jokaisen oli tehtävä yhteismaalla kolme työpäivää viikossa. ... sato korjattiin yhteisiin varastoihin, joista se määräaikoina jaettiin kansalle. Jokainen kansalainen sai lisäksi oman maapalstan... Perintöoikeutta ei ollut, vaan jokainen lapsi sai täysi-ikäiseksi tultuaan oman maapalansa. Kaikki asuivat yhteistaloissa.  

Siirtokuntien koko oli hutteriittiyhteisöjä paljon suurempi. Jäseniä oli 3000-6000, kun hutteriittikommuunissa jäsenmäärä on maksimissaan 250. Kun maksimi ylitetään, kommuuni jaetaan kahtia.

maanantaina, helmikuuta 12, 2018

Maahanmuuttajien yhteisöllisyys vastaan kantaväestön individualismi


Monet maahanmuuttajaryhmät ovat yhteisöllisiä siinä mielessä, että suku tai heimo puolustaa jäseniään ja samalla rajoittaa jäsentensä elämää tiukoilla normeilla. Esimerkiksi koulun pihalla maahanmuuttajaoppilas, joka on ottanut silmätikukseen kantaväestöön kuuluvan, saa puolelleen omansa. Jos kantaväestöön kuuluva yksittäinen nuori yrittää auttaa kiusattua kaveriaan, kiusaajan yhteisö kostaa heti. Ja kantaväestöön kuuluva auttaja on nimenomaan yksittäinen, koska suomalaiset ja ruotsalaiset ovat yksilöitä.

Jossakin 500 oppilaan koulussa jo 10-20 kehitysmaista tulleen nuorukaisen joukko voi hallita koko koulua kaaoksella, ja pottunokkaiset lapset kärsivät. Nimittäin pottunokat ovat yksin. Kun tällainen kehitysmaista tullut poikalauma käyttäytyy agressiivisesti ja käy jonkun pottunokan kimppuun niin kukaan toinen pottunokka ei puolusta häntä. Pottunokilla ei ole sellaista ryhmälojaalisuutta takanaan kuin  kehitysmaista tulleilla.

Kantaväestöön kuuluvilla ei ole yhteisöjä, jotka puolustaisivat heitä.

Puolitäydessä metrossa tai bussissa istuu hiljaisia pottunokkia keskittyen kännykkäänsä tai sanomalehteensä. Kyytiin astuu lauma nuoria möliseviä kehtiysmaalaisia. Tunnelma pienessä tilassa muuttuu käsinkosketeltavan tukalaksi ja varovaiseksi. Jokainen pottunokka tekee nyt kahta asiaa: ensinnäkin hän ruuvaa korvakuulokkeidensa volyymia hieman isommalle, keskittyy entistä syvemmin sanomalehteensä pitäen katseen tiukasti vain ja ainoastaan lehdessä, tai torkkuu entistä keskittyneemmin. Hän siis keskittyy toden teolla siihen mitä oli juuri ennen kehitysmaalaisten tuloa tekemässä. Pottunokka haluaa olla niin huomaamaton kuin vain ikinä voi. Varsinkin nuoret naiset uppoutuvat aivan omaan ulottuvuuteen. Olisi katastrofi herättää vähäisintäkin huomiota ...
Pottunokka on tilassa yksin, vaikka ovat enemmistö. Jos hän sanoisi mölyävälle apinalaumalle, että voitteko olla hiljaa, niin koko apinalauma hyökkää sanojan kimppuun ja muut pottunokat keskittyvät entistä syvemmin siihen mitä ovat tekemässä. Pottunokka on yksin.
Joku voisi sanoa, että kantaväestön pitää ottaa maallia maahanmuuttajista ja muodostaa omia yhteisöjään ja jengejään. Todennäköisempi seuraus on white-filght.
Tärkeintä on, että näistä asioista puhutaan

Maahanmuuton - eirityisesti islamilaisen maahanmuuton - haaste on nimenomaan haaste Euroopassa vallitsevalle ääri-individualismille. Mikäli islamilainen maahanmuutto antaa ääri-individualismille niskalaukauksen, seuraa islamilaisesta maahanmuutosta hyvääkin. Espanjan, Venäjän ja USA:n kansakunnat ovat syntyneet aikoinaan yhteisen taistelun myötä - arabivalloittajia, tataareita ja intiaaneja vastaan käydyn taistelun myötä. Euroopan uusi yhteisöllinen uudestisyntyminen voi tapahtua sekin konfliktista Venäjää ja Islamia vastaan.

sunnuntaina, helmikuuta 04, 2018

HS: rakkaus ja oman ryhmän suosiminen kulkevat käsi kädessä

HS kirjoitti tänään rakkaushormoonin - oksitosiinin - monista hyvistä puolista kuten siitä, että huumeriippuvuus saattaa loppua, jos yksilölle annetaan oksitosiinia.

Sitten HS kertoo, että hormonista on myös "huonoja" puolia.

Lisäksi oksitosiinistakin löytyy synkkä puoli. Hollantilaisen Leidenin yliopiston järjestämässä kolmessa kokeessa henkeen vedetty tujaus rakkaushormonia sai miespuoliset osallistujat tuntemaan lämmintä yhteenkuuluvuutta oman ryhmän kanssa ja lisäsi vihamielisyyttä muita kohtaan.

Tämä artikkeli julkaistiin sattumalta juuri samaan aikaan kuin Jörn Donner - sivari ja kosmopoliitti - kertoi että ei ollut käynyt 35-vuotiaana kuolleen lapsensa hautajaisissa, koska lapsi tuli alulle vahingossa niin kuin toinenkin lapsi saman äidin kanssa.

Kirjoitin neljä vuotta sitten itsekin oksitosiini-hormonista:

Oksitosiini liittyy varmasti rakkauteen ja luottamukseen ihmisten välilllä. Autismia kyetään EHKÄ hoitamaan antamalla autisteille oksitosiinia ja tekemällä autisteista näin ollen hiukan normaalimpia ja hiukan tuntevampia ihmisiä. Oikeita ihmisiä. 

Oksitosiini lisää nimenomaan kiintymystä ja empatiaa sisäryhmän jäseniä kohtaan. Oksitosiini vahvistaa luottamusta sisäryhmän jäsenten välillä ja vahvistaa etnosentrismiä. Samalla se alentaa luottamusta ulkoryhmän jäseniin. Oksitosiini liittyy myös äidin rakkauteen lapsiaan kohtaan. Jollain tavalla oksitosiini liittynee myös anoreksiaan, joka on keskiluokkaisten tyttöjen sairaus. Oksitosiinilla voidaan mahdollisesti myös parantaa anoreksiaa ja psykopatiaa.

Oksitosiini oli aiemmin keskeisesti mielletty hormoniksi joka vahvistaa äidin ja lapsen sidettä. Sen toinen rooli etnosentrisyyden vahvistajana herätti tiettyä vastenmielisyyttä liberaaleissa piireissä. Puhuttiin oksitosiinin pimeästä puolesta. Toisaalta syntyi käsitys, että sama perusmekanismi luoda sidettä äidin ja lapsen välillä on evoluution aikana laajentunut mekanismiksi luoda sidettä sisätyhmän jäsenten välille ulkoryhmän jäseniä vastaan. Rakkaushormoonista tuli myös taisteluhormooni.

Aiheesta on julkaistu nyt uutta tutkimusta. Luonnon oloissa Norsunluurannikolla on kyetty seuraamaan simpanssilaumojen käyttäytymistä. Kaksi kymmenen simpanssin laumaa asui lähellä toisiaan ja oli usein konfliktissa keskenään. Oksitosiinitasot nousivat aina jyrkästi, kun lauma valmistautui taisteluun toista laumaa vastaan. Verikokeita ei toki päästy tekemään, mutta hormonitasot saatettiin todeta virtsasta.

Taistelun jälkeen joukkohali!

tiistaina, tammikuuta 09, 2018

Ilmastopakolaisia ja väestönkasvupakolaisia

Ympäristöpakolaisuus on pakolaisuutta joka johtuu ulkoisista tekijöistä (ilmaston lämpenemisestä). Siitä on tapana puhua paljon, koska se on toisaalta tärkeä asia mutta myös poliittisesti korrekti aihe ja oleellinen osa monikultturistista diskurssia. Tällä kertaa aiheesta kirjoittaa HS sinnsä asiallisessa ja laajassa artikkelissaan.

Toisaalta Afrikasta ja Lähi-Idästä paetaan myös siksi että ympäristö muuttuu elinkelvottomaksi sisäsyntisistä syistä. Afrikkalaiset ja jotkut lähiitämaalaiset lisääntyvät nopeasti ja esitetyt optimistiset arviot siitä että väestön kasvu on nopeasti alenemassa eivät ole toteutuneet näissä maissa. 

Science Magazine kirjoitti asiasta 2014:

Africa is likely to see the largest increase in population — from about 3.5 billion to 5.1 billion people — during the next 85 years.
United Nations Population Division Director John Wilmoth, one of the study's authors, says researchers previously anticipated population trends in Africa would follow patterns in other countries, increasing at a slower rate as birth control use became more widespread.
But that has not turned out to be the case.
“The level of contraceptive use has continued to increase but slowly — more slowly than expected — and fertility therefore has been falling less rapidly than expected, and the population therefore continues to grow more rapidly than we expected,” he said.
Research conducted jointly by the United Nations and the University of Washington anticipates the population of Asia will peak at five billion people by 2050, up from 4.4 billion people today.
YK:kin siis tunnusti asian 2010-luvun alussa. Mutta tämä ei ole HS:lle oikein poliittisesti korrekti aihe. Afrikka on erilainen, koska afrikkalaiset ovat erilaisia.


tiistaina, tammikuuta 02, 2018

Yhteisöllisyys ei ole pelkkää joukkohalia

Kananedustaja Timo Harakka totesi aikoinaan Ylen 10 kirjaa -ohjelmassa: 

Yhteisöllisyys on pehmoinen sana, josta tulee mieleen joukkohali ja yhteislaulu leirinuotiolla. Mutta [taloustieteilijät] Samuel Bowles ja Herbert Gintis muistuttavat, että historiallisesti yhteisöllisyys edellyttää yhteisen vihollisen. Väkivallasta poisoppiminen vie ihmiskunnalta tuhansia ja taas tuhansia vuosia.


”Luokallemme tuli uusi tyttö, jota kiusasimme piirtämällä hänestä pila- ja alastonkuvia ja jättämällä ulkopuolelle. Kiusaaminen vahvisti porukkamme me-henkeä. Mielessäni ei edes käväissyt, miltä kiusatusta mahtoi tuntua. Ennen kaikkea kyse oli ryhmädynamiikasta ja tyttöporukan kaveruuksien vahvistamisesta.” - Nainen, 26 vuotta. 

”Kiusasimme samalla luokalla ollutta tyttöä, jätimme pois leikeistä, nimittelimme ja levitimme ilkeitä juoruja. Seurasin muiden mukana. Jollakin raa’alla tavalla yhden lapsen kiusaaminen tuntui yhdistävän meitä muita. Tiesin, että teen väärin ja että minun olisi kuulunut puolustaa häntä. En silloin uskaltanut.” - Mies, 44 vuotta.

maanantaina, tammikuuta 01, 2018

Halllinnollinen ilmoitus

Minulla on jäänyt kommentteja hyväksymättä koska kommentit menivät eri mailiboksiin kuin muut. Alan hyväksyä käsittelemättömiä kommentteja uusimmasta alkaen.

Lisäys: kaikki on nyt käsitelty. Ja moneen on annettu kommentti. Noloa että kävi näin. Toivottavasti ei toistu.

Tommy Uschanov, Paavo Rautio, #metoo ja rasismi

Tommy Uschanov on vasemmistolainen, jonka ajattelua arvostan. HS:n kolumnissaanMiksi kuppi kaatui Harvey Weinsteinin kohdalla vasta nyt? Kyse on ”halunsalauksesta”” Uschanov kysyi, miksi seksuaalinen häirintä oli saattanut jatkua elokuva-maailmassa niin kauan ennen kuin kukaan uhri reagoi.

Uschanov etsi selitystä asialle taloustieteilijä Timur Kuranin teoriaan preferessien falsifikaatiosta (preference falsification), jolle Uschanov antoi hauskan suomenkielisen käännöksen halunsalaus.



Miten ihmeessä sadat ahdistelun uhreiksi joutuneet ihmiset ovat pysyneet siitä hiljaa jopa vuosikymmenten ajan – ja kun yksi heistä sitten rikkoo hiljaisuuden, muut ovat heti valmiita tekemään samoin?

Erään vastauksen tarjoaa yhdysvaltalais-turkkilainen taloustieteilijä Timur Kuran. Hänen teoksensa Private Truths, Public Lies – The Social Consequences of Preference Falsification (1995) nauttii melko laajaa suosiota esimerkiksi valtio-opin ja sosiaalipsyko­logian tutkimuksessa mutta on akateemisen maailman ulkopuo­lella lähes tuntematon.

Kuranin käsitteen preference falsification voisi suomentaa vaikkapa ”halunsalaukseksi”. Suuri joukko ihmisiä, joskus jopa yhteiskunnan enemmistö, on jotakin mieltä, mutta salaa sen, koska kukaan ei halua lähteä julkistamaan tätä mielipidettään yksin.

Uschanov olisi voinut jatkaa Kuranin teorian esittelyä pidemmällekin ja syventää sen soveltamista #metoo -kampanjaan. Kuranin mukaan ihmiset eivät ainoastaan salaa omaa mielipidettään, vaan lähtevät jopa mukaan rankaisemaan niitä, jotka uskaltavat rikkoa status quon. Itä-Euroopassa kommunismin haastaneita harvoja intellektuelleja kritisoitiin joukkokokouksissa ja nekin, jotka ihailivat ehkä näitä harvoja julkisesti kommunismia kritisoivia ykstyisesti, allekirjoittivat esimerkiksi kirjailijaliitoissa adresseja, jotka tuomitsivat julkisesti kommunismia kritisoineet pettureiksi ja amerikkalaisten kätyreiksi.

Enemmistöä ei ainoastaan sorrettu kommunismissa tukahduttamalla sananvapaus, vaan enemmistö osallistui itse sananvapauden tukahduttamiseen osallistumalla tehtaissa kokouksiin, jotka yksimielisesti tuomitsivat "petturit". Tavalliset "kunnon kansalaiset" jopa ilmiantoivat ystäviään salaiselle poliisille. Enemmistö tuki status quota passiivisesti ja joskus aktiivisesti - ja käytti status quota hyväkseen oman etunsa ajamiseen.


Vastaava sorrettujen tuki järjestelmälle tuli esiin ruotsalaisnäyttelijä Noomi Rapace kuvauksessa seksuaalisen häirinnän tapauksessa (Katso HS 17.12.2017):


”Monet naiset ovat itse pelanneet peliä ja kiivenneet sen avulla eteenpäin urallaan. He ovat sillä tavalla päässet sisäpiiriin, osallistuneet ’peliin’ ja käyttäneet sitä omaksi edukseen”, Rapace toteaa.

Rapacen mukaan tuottajat ja ohjaajat eivät pystyisi toimimaan kuten ovat toimineet, jos kukaan ei
lähtisi mukaan leikkiin.

”Inhottavaa on, kun siitä tulee vallankäytön väline. Kun jollain on paljon valtaa ja toiset ovat epätoivoisia. Silloin ihmiset satuttavat itseään tai antavat toisten tehdä niin. Luulen, että näin sen jo aikaisin. Näin miten sitä tapahtui teatterimaailmassa Tukholmassa ja elokuvamaailmassa Los Angelesissa.”


Myöhemmin HS:ssä oli toinen - Paavo Raution - kolumni Uschanovin jutun innoittamana, jossa myös viitattiin Kuranin kirjoitukseen. Kirjoitus jäi paljon Uschanovin kirjoitusta vaisummaksi - siinä väitettiin rasismin leviävän, koska enemmistö ei muka uskalla tuomita rasismia. Syntyi kuva, että Rautio ei itse ollut lukenut Kuranin kirjaa, vaan sovelsi teoriaa sen vähäisen tiedon varassa, jonka Uschanovin kirjoituksesta ymmärsi.

Rasismihan kyllä Suomessa tuomitaan hyvin laajasti. Toki on myönnettävä, että viime aikoina yhä useampi henkilö Euroopassa on kyllästynyt paisuneeseen maahanmuuttoon ja asenteet ovat koventuneet. Mielipiteet ovat polarisoituneet, mutta rasismi tuomitaan kyllä voimakkaasti edelleen monissa piireissä vaikkakaan ei toki kaikissa.

Kuran kyllä nostaa rasismi-aiheen esiin kirjassaan, mutta aivan eri tavalla kuin Rautio esittää. Kuran väittää, että rasismi-syytettä käytetään laajasti sorron välineenä eli sananvapauden rajoittamisen keinona. Vaikka kaksi kolmasosaa amerikkalaisista vastustaa monien tutkimusten mukaan rotukiintiöitä (affirmative action) - ja vielä enemmän siihen liittyvää poliittisen korrektiuden  ja kaikesta loukkaantumisen kulttuuria - ihmiset ovat julkisesti hiljaa, koska pelkäävät leimautuvansa rasisteiksi. Ihmiset falsifioivat omat mielipiteensä rotukiintiöistä varsinkin, jos toimivat yliopistoilla, missä sananvapaus on minimissään. Rasistiksi leimaaminen ja poliittisen korrektiuden kulttuuri oli saavuttanut jo Kuranin kirjan julkaisemisen aikaan sellaiset mittasuhteet, että Kuran ennusti siitä seuraavan rotusuhteiden uusi huononominen ja yhteiskunnallinen räjähdys.

Tulkitsen Trumpin valinnan niin, että Kuran ennusti räjähdyksen oikein.