sunnuntaina, marraskuuta 25, 2018

USA - valkoisen miehen rappio - osa 4

Raportoin aiemmin siitä miten kuolleisuus on alkanut kasvaa valkoisen väestön keskuudessa USA:ssa.
Uusin Economistin numero käsittelee nyt sitä, miten itsemurhat ovat laskussa melkein kaikkialla maailmassa paitsi USA:ssa.

USA:ssakin itsemurhien määrän kasvu keskittyy vain kahteen ryhmään - valkoisiin ja intiaaneihin.


USA:n 2000-luvun kehitys on Economistin mukaan vastakkainen Venäjän 2000-luvun kehitykselle, mutta samankaltainen kuin Venäjän kehitys 1990-luvulla. Venäjällä itsemurhien määrä nousi 90-luvulla Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, mutta itsemurhien määrä on laskenut voimakkaasti 2000-luvulla Venäjän taloudellisen nousun myötä - ja minusta myös Venäjän sotilaallisen suurvalta-aseman osittaisen palauttamisen takia. Krimin valtaus mm. nosti kansallista innostusta venälöisten keskuudessa.


Economistin mukaan selityskin itsemurhien kasvuun voi olla USA:n 2000-luvun osalta samantyyppinen kuin Venäjän 90-luvun osalta. Osin taloudellinen - osin jotain muuta:

Uskon että kyseessä on sekä arvokriisi että taloudellisen aseman heikkeneminen. Charles Murrayn Coming Apart - State of White America mukaan valkoisen alaluokan (alin 30%) rappio kuminoituu avioliiton merkityksen romahtamisena ja isättömien lasten määrän räjähtämisenä. Kun miehellä ei ole perhettä tai kun hän ei edes koe sitä porukkaa, joka ehkä asuu samassa asunnossa kuin hän ja jossa hän saa joltain naiselta seksiä, omaksi perheekseen, jonka eteen hänen pitäisi tehdä työtä, mies syrjäytyy usein työmarkkinoilta. Jos ei kokonaan, ainakin hänestä tulee alisuorittaja. 

Kaikkinainen naapuriapu esimerkiksi lasten kasvatuksessa on valkoisen(kin) alaluokan lähiöissä degeneroitunut siihen, että yksihuoltaja-äiti sysää lapsensa lasten äidinäidille. Rikollisuus on lisääntynyt ja yhteisöllisyys on romahtanut.

Lisäksi valkoinen väestö - varsinkin sen köyhin osa - on pitkälti unohdettu - varsinkin progressiivinen vasemmisto ja demokraattinen puolue on unohtanut valkoiset työväenluokan. Valkoiselle kurjistuneelle työväenluokalle on ilmaistu selvästi, että heidän ongelmansa ei eliittiä kiinnosta. USA oli aiemmin valkoisen miehen maa - enää se ei sitä ole ja varsinkin alimman sosiaaliluokan valkoiset ovat työpaikan lisäksi menettäneet asemansa - sekä perheessä, yhteisöissään ja koko maassa.

Tilanne on ehkä kuitenkin muuttunut Trumpin valinnan myötä siltä osin, että valkoinen väestö kokee ehkä, että Amerikka on palautettu heille. Veikkaan, että Trumpin valinta saattaa jopa alentaa valkoisten itsemurhien määrää. Aika näyttää. Veikkaukseni on tällä hetkellä tietysti vain sivistynyt arvaus.

Ei kommentteja: