sunnuntaina, joulukuuta 09, 2012

Kriistiterapia heikentää yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia?

Kun yhteisö kokee syvän trauman niin kuin Jokelassa esimerkiksi tapahtui, Suomessa annetaan yhteisölle kriisiterapiaa. Suomen Kuvalehdessä Marko Hamilo referoi tutkimuksia, joiden mukaan kriisiterapia usein nakertaa yhteisöllisyyttä ja heikentää hyvinvointia.

Tutkimustulosten mukaan katastrofien hetkellä yhteisöllisyyden merkitys korostuu entisestään. Yhteisöllisyyden tunne ja naapuriapu osoittautuivat sekä Suomessa että Yhdysvalloissa hyvinvointia tukeviksi tekijöiksi sekä kriisin aikana että sen jälkeen.

 Yhdysvalloissa paikallisyhteisöjen yhteistoiminta korostui traumaattisten tapahtumien jälkeen, mutta Suomessa viranomaiset vaikeuttivat ihmisten yrityksiä kokoontua ja järjestää vapaaehtoisesti keskustelutilaisuuksia. ... näin kävi erityisesti Jokelassa.... kriisiterapiaan osallistuminen vähensi yhteisöllisyyden tunnetta ja vaikutti negatiivisesti hyvinvointiin.

Tällä(kin) blogilla on puhuttu siitä, että kun valtio huolehtii yksilöiden ja yhteisöjen puolesta köyhistä ja vanhuksista, välittäminen, yhteisöllisyys ja yksilöiden omatoimisuus rapautuvat ja sitä myötä hyvinvointi: Avun saaja ei tunne henkilökohtaisesti avun antajaa eikä koe olevansa kiitollisuuden velassa kenellekään. Veronmaksaja taas ajattelee, että hän on tehnyt osuutensa kun maksaa veroja, eikä näin koe velvollisuudekseen osallistua millään muulla tavalla.

Tämäkään tutkimustulos ei tule yllätyksenä. Kun valtio sekaantuu jopa yhteiseen suruun ja vie yhteisöltä ja yksilöiltä autonomian yhteisen surun hoitamisessakin, yhteisöllisyys heikkenee.

12 kommenttia:

IDA kirjoitti...

Joo. Todennäköisesti täysin totta.

Helppo kuvitella, että tuollaisissa asioissa on kyse sanattomasta viestinnästä, läsnäolosta ja siitä, että todella tuntee ihmisiä ja taustoja. Sitten, kun ohjat tulee ottamaan joku teoreettisesti opetettu esitelmöitsijä, niin kaikki hajoaa.

Miltton Friidman kirjoitti...

Ehkä hieman turhan raflaava otsikko.

Kriisiterapia sinäänsä ei varmaan heikennä yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia, vaan se, että yhteisön ulkopuolinen viranomainen järjestää sitä.

SPR ja Punainen Risti yleensäkin on yksi pahimpia ihmisten väliseen interaktioon puuttuvia voimia niin Suomessa kuin muualla maailmassa.

Esim. YK ja Punainen Risti toimivat yhdessä kehitysmaissa, järjestävät ruokakuljetuksia, ja n******t eivät itse sitten viljele kun muualtakin saa ruokaa.

Käsittääkseni SPR:n "ammattiauttajat" olivat myös Jokelassa "vauhdissa".

Onhan se aika perseestä, että viranomaiset ryhtyvät hyysäämään yhteisöä kun jotain tapahtuu.

Paikalla ovat tietenkin heti evankelis-luterilainen kirkko ja SPR pappeineen ja psykologeineen.

Ehkä paikallisseurakunnan papit vielä jollain tavalla ovat yhteyksissä yhteisöön, mutta jostain SPR:n keskustukikohdasta tulevat "kriisipsykologit" eivät.

Tiedemies kirjoitti...

Luulen, että Miltton on oikeassa ainakin osittain. Ihmiset kaipaavat yhteisöllisyyttä, siis ystäviä, naapureita jne, laajempaa kokonaisuutta silloin, kun jokin tragedia on käsillä.

Tässä on kaksi mekanismia jotka vaikuttavat negatiivisesti valikoimalla. Ensinnäkin, ne, joilla on heikosti yhteisöllisiä kontakteja tai joiden sitoutuminen yhteisöihin on vähäistä, tarttuvat herkemmin ulkopuoliseen kriisiapuun jo ihan siitä syystä että heillä ei ole yhteisön tukea. Ja kuinka ollakaan, tämä saattaa tehdä ihmisen entistä tietoisemmaksi yhteisön tuen heikkoudesta ja siksi heikentää yhteisöllisyyden kokemusta.

Toinen on se, että ne, joihin itse kriisi vaikuttaa kaikkein voimakkaimmin, ovat yleensä heikoimmilla yhteisön tuen suhteen, koska yhteisön tuki yleensä on vuorovaikutteista ja riittävän suuri kriisi vähentää vastavuoroisuutta ja ylipäätään ihmisten resursseja ottaa yhteisöstä tukea. Ulkopuoliset avunantajat taas ovat näissä tilanteissa usein aloitteellisempia, ja erityisesti niiden suuntaan, joiden yhteisöllinen tuki on heikompi.

Itse pidän yhteisöä ambivalenttina ratkaisuna. Yhteisö on yhtäältä suuri voimavara, mutta se on labiili, mielivaltainen, ja epälooginen. Aiemmin näin yhteisöllisyyden yksinomaan negatiivisessa valossa, koska yhteisöjen koheesiota ylläpidetään usein niin että heikoimmat yksilöt tuhotaan täysin. Yhteisöllisissä ympyröissä kriisin keskellä voimavarat keskitetään usein tärkeiksi koettujen perheiden ympärille. Yhteisöllisyyden luonne on nimittäin sitä, että kriisin hetkellä paitsi voimavaroja jaetaan enemmän, myös poissulkukriteerejä tiukennetaan. Ne, jotka ovat marginaalisia yhteisöjen jäseniä, saatetaan täysin armottomasti jättää ulkopuolelle ja jopa aktiivisesti syrjiä ilman mitään varsnaista omaa syytä.

Tämä yhteisöllisyyden pimeä puoli on todellinen ja se voi olla osaltaan selittämässä noita asioita. Tiedän uskonnollisia yhteisöjä (joissa eräitä vähän kauempana olevia sukulaisia esimerkiksi on ollut jäseninä), joissa esimerkiksi psykologien palveluita käyttäviä paheksutaan aivan avoimesti.

Jukka kirjoitti...

Otsikko oli Tiede-lehden artikkelin hengen mukainen. Se ei siis ollut millään lailla liian raflaava.

Olen moneen kertaan sanonut, että samalla lailla kuin perhe voi olla hyvä tai huono, myös yhteisö voi olla hyvä tai huono. Uskon kuitenkin, että yhteisöissä eläminen on ihmiselle lajityypillinen ominaisuus samalla lailla kuin perheessä eläminen.

Aikuinen ihminen toki pärjätä ilman laajempaa yhteisöä, mutta usein se on hiukan vajaavaista elämää. En väitä, että aina.

"Onhan se aika perseestä, että viranomaiset ryhtyvät hyysäämään yhteisöä kun jotain tapahtuu."

En sanonut näinkään. Referoin tutkimusta referoivaa juttua. Minkäs totuudelle voi.

En väittänyt, että valtiolla ei saa olla mitään roolia mutta maassa missä valtion ja valtion tukemien järjestöjen oletetaan hoitavan tällaiset asiat melkeinpä yksin ja holhoavan tällöin ihmisiä, yhteisöllisyys ilmeisesti lamaantuu.

"Tiedän uskonnollisia yhteisöjä (joissa eräitä vähän kauempana olevia sukulaisia esimerkiksi on ollut jäseninä), joissa esimerkiksi psykologien palveluita käyttäviä paheksutaan aivan avoimesti."

No toki näin. Yhteisöt pyrkivät vahvistamaan omaa rooliaan ja kieltävät riippuvuuden muista, Ei se tietenkään aina ole hyvinvointia nostavaa.

Kerroin joskus aikaisemmin esimerkikistä, että amishit kieltävät vakuutusten oton. On selvää, että tällainen politiikka vahvistaa naapuriapua amish-yhteisössä. Voisi kuvitella, että tällainen todella toimii ja SAAATTAA jopa nostaa hyvinvoinnin tasoa.

Jukka kirjoitti...

Yhteisö on tietysti epälooginen. Käytännössä valtiokin on varsin epälooginen. Ja perhe.

Ellei olisi instituutioita, jotka ovat yleensä syntyneet konfliktien ratkaisuina eivätkä niinkään suunnittelupöydällä, ei valtio eikä yhteisö toimisi.

Toisin sanoen joihinkin valtioihin ja yhteisöihin on syntynyt sellaiset rakenteet ja instituutiot ja perinteet, että valtio tai yhteisö jollain lailla toimii.

Sitten kun ympäristö muuttuu tarpeeksi, siihen ei välttämättä kyetä sopeutumaan ja olemassaolevat instituutiot ja perinteet ovat usein este siihen.

Väitänpä, että lestadiolaisyhteisö sopeutuu ympäröiviin muutoksiin tehokkaammin kuin eurooppalainen demokraattinen hyvinvointivaltio. Kreikan valtio esimerkiksi ei näytä kykenevän ratkaisemaan ongelmiaan vaikka johto varmaan ymmärtää ongelmat.

Tiedemies kirjoitti...

Niin. Yhteisöllä on hyötyjä ja kustannuksia. Minä suhtaudun uutiseen skeptisesti koska takaperin vaikuttava mekanismi on todellinen ja olen sen itse havainnut. Siis, huonompi lopputulos on seurausta heikosta asemasta yhteisössä, ja tämä saa yksilön turvautumaan ulkopuoliseen apuun. Ja kääntäen jotkut yhteisöt rankaisevat ulkopuolisen avun vastaanottamisesta. En näe tässä oikein mitään tehokkuutta nostavaa mekanismia, siis jotkut yhteisöt nyt vaan ovat aivan paskoja.

Jukka kirjoitti...

Helvetin monet perheetkin ovat täysin paskoja. Useimmissa on jotain ongelmia. Jotkut hakevat esimerkiksi seksuaalipalveluita perheen ulkopuolelta ja se aiheuttaa kyllä aivan varmasti ongelmia.


Jukka kirjoitti...

Weibullin paperi - laitan sen myöhemmin - osoittaa matemaattisesti että interaktion kieltäminen ulkoryhmän kanssa voi nostaa tehokkuutta transformoimalla vangin dilemman koordinaatiopeliksi.

Jukka kirjoitti...

Tässähän se on: http://pzp.hhs.se/media/2393/jtbarticle.pdf

Miltton Friidman kirjoitti...

Otsikko oli Tiede-lehden artikkelin hengen mukainen. Se ei siis ollut millään lailla liian raflaava.

Otsikko KYLLÄ OLI liian raflaava.

Helvetin monet perheetkin ovat täysin paskoja. Useimmissa on jotain ongelmia. Jotkut hakevat esimerkiksi seksuaalipalveluita perheen ulkopuolelta ja se aiheuttaa kyllä aivan varmasti ongelmia.

Mistä moinen assosiaatio: ongelmat-seksuaalipalvelut?

Tiedemies kirjoitti...

Minulla ei ole vaikeuksia uskoa että voidaan konstruoida tilanteita joissa ulkopuolisen yhteistyön kieltäminen on tehokasta. Eikä edes että tällaisia voi esiintyä myös oikeasti.

Se, mitä tarkoitan on, että mielestäni on helppo nähdä miten mainitunlainen tutkimustulos saadaan vaikka todellisuus olisi päinvastainen. Yhteisö saattaa sitoa kriisissä yksilön tai perheen tiukemmin vaikka se olisi tämän kannalta huonokin asia. Ja tuossa on edelleen se negatiivinen valinta, jossa ne joilla on jo muutenkin huonot lähtökohdat, turvautuvat ulkopuoliseen apuun.

Jos yhteisö rankaisee tästä esim sulkemalla ulkopuolelle, voidaan saada mainittu tulos. Otsikko olisi tällöin: yhteisöllisyys haittaa kriisinhoitoa.

En kuitenkaan yritä tällä väittää että julkiset kriisiavut ovat myöskään yksikäsitteisesti hyväksi. Kriisipuolella käsittääkseni on yleisesti tiedossa että huono debriefing on vahingollista, selvästi haitallisempaa kuin se ettei auteta lainkaan. Tämänkin vaikutuksen eliminoiminen pitää hoitaa ensin; isoissa kriiseissä työntekijät ovat suuressa määrin vapaaehtoisia joilla ei ehkä ole kaikkia keinoja ja kokemusta. Lisäksi työ saattaa olla lyhytjänteistä ja pinnallista.

Tiedemies kirjoitti...

Lisään vielä että suhtaudun skeptisesti tähän siksikin etten luota Hamilon tulkintaan täysin. Hän valikoi juttujensa lähtökohdat ideologisesti.