tiistaina, marraskuuta 10, 2009

Väestönlaatukeskustelu Saksassa alkoi todenteolla

Yle kertoo:

Berliinin entinen rahaministeri .... Sarrazin väittää, että Berliinin väestö tyhmenee sukupolvesta toiseen, koska luokkia täyttävät entistä enemmän sellaisten vanhempien lapset, jotka aloittavat koulunkäynnin lähes kielitaidottomina, ja jotka eivät saa vanhemmiltaan tukea.

...

Lähes puolet pääkaupungin turkkilaisista ja arabimaahanmuuttajista elää sosiaaliavulla. Nelilapsinen perhe saa kuukaudessa 1 500 euroa puhtaana käteen sekä rahat vuokraan ja lämmitykseen. Yhteiskunta maksaa myös sairausvakuutuksen.

Paisuvat sosiaalikulut ovat Sarrazinin mukaan eräs syy Berliinin huonoon talouteen. Osavaltiolla on velkaa yli 60 miljardia euroa. Joka viides kaupunkilainen elää työttömyys- ja sosiaaliavun varassa. Työttömänä on runsaat 13 prosenttia työvoimasta.

Berliinin ulkomaalaisrikkaimman kaupunginosan Neuköllnin pormestari Heinz Buschkowsky (sd.) ehdottaa, että lapsilisiä maksettaisiin vain sellaisille vanhemmille, jotka huolehtivat lastensa koulunkännistä. Jos lapsi ei ilmesty kouluun, tilille ei tulisi myöskään lapsilisiä.


Sarrazin on tietysti tuomittu natsiksi - sananvapauden vastustajat ovat Saksassakin liikekannalla. Mutta:

Lehtien yleisönosastot ja nettisivut pursuavat Sarrazinin mielipiteitä puoltavia kirjoituksia. Useimpien mielestä maahanmuuton epäkohdista on korkein aika keskustella asioiden oikeilla nimillä. Mielipidekyselyjen mukaan kaksi kolmasosaa saksalaisista on samaa mieltä Sarrazinin kanssa.

Keskuspankin johtokunnan varapuheenjohtajasta on tehty useita tutkimuspyyntöjä. Poliisi selvittää, onko hän syyllistynyt mielipiteillään kansankiihotukseen. Myös monet lehdet ja tv-kanavien tutkivat toimittajat ovat paneutuneet Sarrazinin väitteisiin, mutta eivät ole löytäneet hänen lausumistaan asia- tai muita virheitä.


Sarrazinin ehdotus väestönlaadun kohottamiseksi on osin samansuuntainen kuin Kansankokonaisuuden:

turkkilaisten ja arabien sijasta Saksaan olisi houkuteltava enemmän itäaasialaisia ja itäeurooppalaisia siirtolaisia.

Muuten - suosittelen tätä Klaus Härön eugeniikkaa kritisoivaa elokuvaa Uusi Ihminen. Hyvä elokuva, vaikka en ohjaajan kanssa välttämättä samaa mieltä eugeniikasta olekaan.

Ei kommentteja: