Ruukinmatruuna on puhunut
luonnonvarojen kirouksesta puhumatta päästyään. Kuten edellisessä postauksessani esitin, luonnonvarojen kirjous on totta monella tapaa. Mm. beniniläis-syntyinen taloustieteilijä Leonard Wantchekon on tutkinut demokratian tason ja raaka-ainevarojen runsauden yhteyttä:
NYU politics professor Leonard Wantchekon documented systematically the association of resource wealth with autocracy in Africa, as others did using worldwide patterns... Wantchekon shows that new democracies have succeeded in Africa mainly in resource-poor places such as Benin, Madagascar, and Mali, while oil-rich states such as Algeria, Cameroon, Gabon, and Libya still have dictators...(
The White Man's Burden: Why the West's Efforts to Aid the Rest Have Done So Much Ill and So Little Good)
Tärkeä havainto on että sama yhteys vallitsee ilmeisesti myös demokratian tason ja kehitysavun määrän välillä: oil makes democracy and good government less likely—the “natural-resource curse.” More recent studies have found that there is also an “aid curse”—probably for the same reasons as the oil curse. (sama)
Ps. Tällä en halua väittää että kaikki kehitysapu olisi negatiivista. Harrastan itsekin säännöllisesti kehitysapua toki hyvin pienessä määrin tukemalla kastittomien pienimuotoista kouluprojektia Tamilimaassa. Olen myös osallistunut mikrolaina-toimintaan.
8 kommenttia:
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että KAIKKI kehitysapu tulee ohjata kehitysmaiden hallitusten ohi suoraan järjestöille ja paikallistoimijoille.
Silloin ei pääse syntymään tilanteita, joissa esim. 40 % maan BKT:sta muodostuu ulkomailta tulevasta kehitysavusta.
Jos taas kehitysapua harjoitetaan valtiotasolla, tulee se tehdä sijoitustoiminnan muodossa, Nalle Wahlroosia mukaillen.
Esimerkki maasta joka saa 40% budjetista avustuksinani on Kamerun. Yksi kaikkien mittareiden mukaan mädimpiä maita maailmassa.
YK muuten kieltää pitkälti sen että hallinnon mädännäisyys olisi primäärinen ongelma. Mutta YK on tietysti näiden hallintojen edustaja.
Voitaisiinko valtiollinen kehitysapu korvata yritysten tekemillä investoinneilla elinkeinoihin kuten jalostusteollisuuteen? Jalostusteollisuuden vähäisyys on yksi syy miksi luonnovarakiruksesta on tullut niin paha. Entäs tullien poisto kehitysmaista tehdyiltä tuotteilta kuten kasvit ja hedelmät tms.?
Yksityishenkilöt voisivat tehdä lahjoituksia sopiviin kohteisiin, kuten ammattikoulutkseen tai energiahuoltoon.
Mikrolainathan on usein yksityisihmisten tapa auttaa. Niistä saa rahansa melkein sataprosenttisesti takaisin.
Mikrolainojen ongelma on että riskisijoitukset jäävät yleensä niiden ulkopuolelle.
Toisaalta mikrolainat perustuvat yhteisvastuuseen mitä voi pitää hiukan kinkkisenä länsimaisen oikeuskäsityksen näkökulmasta - henkilö A on riippuvainen lainansaannissaan siitä maksavatko muut ryhmän jäsenet B,C,... lainansa takaisin.
Mainitsemasi koulutus tietysti ei myöskään hoidu mikrolainoilla, koska ainakin nykyiset mikrolainat maksetaan puolessa vuodessa takaisin. (Terveydenhuoltoon mikrolainat tuovat kyllä oleellisen parannuksen - kun joku köyhä sairastuu hänen ei tarvitse lääkärillä käyntiä varten ottaa lainaa koronkiskojalta.)
Vastikkeetonkin kehitysapu vaikka koulutukseen voi olla yksityishenkilöllekin ihan "kannattavaa" siinä mielessä että sitä kautta syntyy yhteyksiä kehitysmaiden ihmisiin, syntyy ystävyyssuhteita ehkä jopa business-suhteita. Voit ainakin matkustaa kehitysmaahan ja sinut otetaan ystävällisesti vastaan ja näytetään paikkoja.
Kehitysavun ongelma on dynaaminen. Se on vähän kuin yrittäisi sytyttää bensiinillä märkiä puita. Eli talous pyörii kyllä ulkoisella rahalla, mutta sen sisällä ei oikeastaan tapahdu mitään mielekästä. Se on pitkälti tuhlausta.
Avun pitäisi olla sellaista, että se tukee, muttei liikaa. Mikrolainojen idea on siinä, että koska ne täytyy kuitenkin (ainakin periaatteessa) maksaa takaisin, niillä on ihan pakko rahoittaa toimintaa, joka kannattaa omilla ehdoillaan.
Koulutus, ainakin yleinen luku- ja laskutaidon yms opetus, on kaksipiippuinen juttu. Toki koulutuksesta on hyötyä joillekin, mutta siihen palaa todella paljon resursseja suhteessa taloudelliseen hyötyyn. Inhimillinen hyöty on tietenkin sitten eri asia.
Erityisen vahingollista on minusta julkiselle sektorille suoraan annettu raha, koska se turvottaa julkista sektoria, ja näivettää yksityistä. Se aiheuttaa suoraan vahinkoa tuhoamalla ihmisten omaehtoista toimintaa. Kyse ei ole edes korruptiosta, vaan siitä, että kun kokonaiskysyntä on vähäistä (so. ei ole rahaa), ja valtiolle tms annetaan rahaa tarjota jotain palvelua, se saturoi koko markkinan heti, eikä kukaan ala tehdä markkinaehtoisesti yhtään mitään.
Juuri näin.
Koulutuksen osalta - kuten infrankin osalta - on ajauduttu lisäksi tilanteeseen missä koulujen perustamiseen (teiden rakentamiseen) kyllä saa varoja mutta koulujen pyörittämiseen ei. Koulutuksen laatu on usein hyvin alhainen.
Huonolla koululla tai heikkokuntoisella tiellä ei tee juuri mitään. Kaunis ajatus tässäkin - kuten kaikessa "suunnittelijoiden" avussa - on että autetaan kehitysmaat alkuun ja sitten he ottavat muka vastuun lopusta.
Ei toimi ellei kehitysmaiden ihmiset ole alunperinkään olleet aktiivisia koulutuksen lisäämisessä. (Kannettu vesi ei kaivossa pysy.)
Siksi kehittyneiden maiden pitäisi auttaa kehitysmaita lähinnä vain heidän itsensä jo aloittamissa projekteissa. Apumiehinä ja konsultteina - ei komendantteina.
Esimerkki maasta joka saa 40% budjetista avustuksinani on Kamerun.
Taidat olla biljardööri. ;)
(Huomaa tahaton omistusliite kirjoittamassasi sanassa "avustuksinani".)
heh
Ei mene ihan kirjoitusvirheen piikkiin possessiivi suffixin lisääminen :)
Lähetä kommentti