Peter Turchinin teos War and Peace and War imperiumien noususta ja tuhosta on ehdottomasti suositeltavaa luettavaa historiasta kiinostuneelle. Turchinin kirja edustaa historian tulkintaa, joka ammentaa voimakkaasti arabialaisen 1300-luvun sosiologin ibn Khaldunin asabiyah-teoriasta ja uudemmasta yhteisöllisyyden tutkimuksesta eli Boydin ja Richersonin kulttuurisen ryhmävalinnan teoriasta.
Turchinin pääteesi on että imperiumin nousu on rajaseutuolojen generoimaa. Esimerkiksi Rooman pohjoisrajan tuntumassa eläneet pienet germaaniheimot ja Rooman/Bysantin itärajalla eläneet arabiheimot elivät toisaalta konfliktissa suureen Roomaan/Bysanttiin mutta saivat myös runsaasti vaikutteita Rooman/Bysantin kulttuurista. Arabeilla oli toinenkin imperiumi naapurinaan - Kaksoisvirtainmaata hallitseva Partia ja sittemmin Persia.
Kyetäkseen haastamaan Rooman, germaaniheimot toisaalta ja arabiheimot toisaalta integroituivat suuremmiksi kokonaisuudeksi kuten Frankkien ja Alemannien heimokoalitioiksi ja islamilaiseksi yhteisöksi. Frankkien valtakunta ja Islamilainen kalifaatti syntyivät näiden yhteisöjen pohjalta.
Rooman keisarikunnan nousuun liittyi vastaavasti Rooman sijainti ensin etruski- ja latinalaisen kulttuurin rajalla ja sittemmin kelttiläisen ja Välimeren kulttuurin rajalla. Rooma kykeni jatkuvaa kelttiuhkaa hyväkseen käyttäen yhdistämään keskisen Italian alueet Rooman osaksi - usein yhdistäminen tapahtui vapaaehtoisesti pienemmän pahan periaatteella.
Venäjän keisarikunnan nousuun 1500-luvulla liittyi Venäjän joutuminen jatkuvien tataarihyökkäysten kohteeksi. Pienet venäläiset ruhtinaskunnat yhdistyivät Moskovan alaisuuteen osin vapaaehtoisesti kyetäkseen puolustautumaan yhteistä vihollista - Krimin, Kazanin, Astrakhanin ja Siperian kaanikuntien edustamaa tataariuhkaa - vastaan. Varsinkin etelärajan suojelu vaati venäläisiltä jatkuvaa yhteistyötä Krimin tataareja vastaan. Integroituminen alkoikin etelärajan uhatuista ruhtinaskunnista - sen sijaan pohjois-Venäjän valtiot kuten Novgorod vastustivat Moskovan ylivaltaa voimakkaasti.
Etelä-Venäjän rajaseutua asutettiin antamalla asukkaille vapaan talonpojan asema ja maata korvaukseksi sotilaspalveluksesta. Rajaseudun oloja leimasi alhainen epätasa-arvoisuus, maaorjaluokan puuttuminen ja aateliston vähäisyys. Tasa-arvon onkin aina todettu edistäneen yhteisön koheesiota ja voimaa. Turchin toteaa Rooman tasavallan aikana tuloerojen kaventuneen vuoteen 100 eKr. mennessä voimakkaasti. Kun Rooma laajeni, tasa-arvoisuus antoi tilaa äärimmäiselle epätasa-arvolle ja individualististiselle hedonismille. Asabiyah heikkeni varsinkin Rooman ydinalueilla Italiassa mutta säilyi paremmin Rooman rajaseudulla. Rooman painopiste siirtyikin pois mädännnäisestä Italiasta Konstantinopoliin. Bysantti syntyi.
Rajaseudun suojelu vaatii yhteistyötä - rajaseudun turvaaminen on julkishyödykkeen tuottamista. Julkishyödykkeen tuottaminen ja vapaamatkustajan ongelman välttäminen onnistuu parhaiten tilanteessa, jossa väestö muodostaa mahdollisemman yhtenäisen ryhmän, joka jakaa yleensä saman uskonnollisen maailmankuvan ja samat olosuhteet. Venäjän rajaseudun vapaa talonpoika taisteli oman ja lastensa elämän puolesta, mutta samalla toisten samassa asemassa olevien talonpoikien puolesta. Taistelu identifioitiin kuitenkin oikeauskoisen kirkon ja Venäjän puolesta vääräuskoisia tataareita vastaan käydyksi pyhäksi sodaksi.
Uskonto ei tässä tapauksessa ollut siis mikään tapa alistaa talonpojat keisarille, vaan tapa uskonnollis-mystistä maailmankuvaa hyväksi käyttäen turvata yhteisön koheesio niin, että raja Krimin kaanikunnasta hyökkääviä tataareita vastaan kyettiin turvaamaan.
"Projekti" onnistuikin. Ensin murtuivat Siperian, Kazanin ja Astrakhanin kaanikunnat 1600-luvulle mennessä - samalla Venäjän imperiumin eteneminen Tyynelle Merelle ja Afghanistanin, Kiinan ja Persian rajalle saatiin käyntiin. 1700-luvulla kaatui vielä Krim.
Suomen historiaa harrastaneelle tarkkanäköiselle lukijalle on heti selvää, että Suomi on suurimman osan historiaansa ollut rajaseutua kahden kulttuurin - läntisen ja ortodoksisen välillä. Asabiyah - kansakunnan yhtenäisyys - koki todennäköisesti maksiminsa talvisodan ja jatkosodan aikana. Rintamakokemuksen yhdessä kokenut suomalainen työläinen ja porvari jatkoivat yhteistyötään sodan jälkeen. Puhuttiin aseveliakselista. Suomalainen tasa-arvo saavutti maksiminsa joskus 70-80-luvulla työväestön palkkojen noustua nopeasti ja säätykierron kiihdyttyä. Sotilaallisen konfliktin uhan vähentyessä ja yhteiskunnan liberalisoitumisen myötä kansallinen yhtenäisyys on jälleen alentunut, säätykierto on hidastanut ja taloudellinen epätasa-arvo lisääntynyt.
Erityisen hyvä esimerkki rajamaan-aseman imperiumia luovasta vaikutuksesta on Espanja (Kastilia ja Aragonia). Espanjassa vallitsi rajamaaolot noin 500 vuotta maan ollessa suurelta osin - mutta ei kokonaan - islamilaisten kalfaattien hallussa. Reconquista oli vuosisatojen pituinen prosessi, jonka aikana espanjalaisen yhteiskunnan asabiyah kasvoi koko ajan. Kun islam nujerrettiin, Kastilia ja Aragonia eivät pysähtyneet laakereille lepäämään vaan kansakunnan taistelukykyä käytettiin valtavan ja rikkaan imperiumin luomiseen.
Mielenkiintoinen on myös havainto, että Kreikan ja barbarian rajalla sijainnut Makedonia oli ainoa kreikkalainen valtio joka kykeni luomaan varsinaisen imperiumin. Makedonialaiset toimivat roomalaisten tavoin ja tekivät valloitettujen maitten asukkaista makedonialaisia. Spartlaiset, mutta myös ateenalaiset, vain alistivat valloitettujen maitten asukkaat vasalleikseen - Spartan tapauksessa orjikseen. Vaikka asabiyah spartalaisten keskuudessa olikin vahva, ei-spartlaianen väestö piti Spartaa vihollisenaan ja oli täysin kansankokonaisuuden ulkopuolella. Vastaava tilanne, missä eliitin asabiyah oli vahva mutta eliitin ulkopuolinen väestö oli eliitin orjia ja kansankokonaisuuden ulkopuolella, vallitsi myös Puola-Liettuassa 1500-1700-luvulla.
Historia ei tietenkään ole pysähtynyt - uusia rajaseutuja on syntynyt 1900-luvullakin mm. Palestiinaan. Amerikkalaisten tuki Israelille on ilmeisesti yhtenäistänyt arabeja ainakin jossain määrin. Ainakin Etelä-Libanon, Länsi-Ranta ja Gaza muodostavat eräänlaisen rajaseudun, jossa arabien yhtenäisyys voimistuu islamilaisen fundamentalismin ympärille. Islamilaisen asabiyahin kehittyminen on heijastunut ja tulee heijastumaan erittäin voimakkaasti myös Eurooppaan. Islamin alennustila on loppumassa ja vaikka islamilaiset maat eivät kehity ehkä tieteellis-teknologisesti niiden merkitys maailmanpolitiikassa on kasvava.
Viitteitä:
1. Kansankokonaisuuden kirjoitus ibn Khaldunin asabiyah-teoriasta.
2. Darwinian Conservative-blogin arvostelu Turchinin kirjasta.
3. Peter J. Richersonin ja Robert Boydin The Evolution of Human Ultra-sociality
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Hyvä kirjoitus. Kirjoituksen opetus on se, että ihmisillä, tarkemmin sanottuna yhteisöillä, täytyy olla pysyviä mekanismeja liberalisoitumista, pehmentymistä ja rajojen sortumista vastaan. Nythän näissä asioissa toimitaan typerimmällä ja lyhytnäköisimmällä tavalla. Reagoidaan, erityisesti suuressa mittakaavassa, vain ulkoisiin ärsykkeisiin. Ihmisryhmät eivät ohjaa itseään. Tavoitellaan vain lyhyen tähtäimen itsekästä hyötyä. Annetaan kaiken mennä maksimaalisesti pieleen. Ajaudutaan pakkotilanteisiin. Ajaudutaan tuhoon ja verisiin sotiin.
Maltillisuus on juuri sitä, että ihmisillä on sellaisia pysyviä yhteisöllisiä rakenteita, jotka vaikuttavat mm. yhteiskuntaan siten, että ne estävät äärimmäisiä ja tuhoisia vaihteluita.
Boydin ja Richersonin paperissa oli sekä hyvää että huonoa.
Erityisen tärkeänä pidin mm. indirect bias -käsitettä ja kielten, murteiden ja kulttuuristen merkkien eriytymistä ihmisyhteisöjen ekologioiden mukaisesti, siitä huolimatta että niiden eriytymiseen vaikuttavat myös muut tekijät, esim. kommunikoinnin määrä yhteisöjen välillä (joka osittain tietysti liittyy ekologioiden yhteisyyden tasoon), geologiset esteet, yhteisölliset esteet, kognitiiviset ja taipumuksiin liittyvät erot, ja sattuma.
Heikkouksina pidän Boydin ja Richersonin puutteellista psykologista tietoutta, liiallista kulttuurin painottamista ja liiallista uskoa sen mahdollisuuksiin. Esim. herkän Elainen kokeessa jätetään käsittelemättä tutkijan auktoriteetin, ja jatkuvuuden ja sitotumisen (pykologisia elementtejä) vaikutukset kokeeseen. Kulttuuri kyllä loitontuu nopeilla mutaatioillaan lyhyellä tähtäimellä geeneiltä, mutta se ei koskaan pääse niiltä karkuun, ja geenit voittavat aina lopulta.
En ajatellut kirjoituksen opetusta noin kuin sinä. Mutta tottahan se on.
On surkeaa jos aina tarvitaan konflikteja jotta yhteisö voi edistyä. Ainakaan nykyaikana tähän ei luulisi olevan varaa.
Pitäisi kehittää tekniikoita joilla yhteisön asabiyah kyettäisiin pitää korkeana jolloin konfliktit vältettäisiin jo sillä.
Näin ei joku korkeamman asabiyahin omaava "barbaari-heimo" kykenisi käyttämään alhaisen asabiyahin omaavaa modernia yhteiskuntaa hyväkseen.
Luulen että tässä on nimenomaan ratkaisu siihen että ääri-fundamenttalistiset lahkot eivät ottaisi uusia maita haltuunsa. Joku sanoo että riski on pieni. Mutta mitä on tapahtunut vaikkapa Libanonissa 1900-luvulla. Sama voi tapahtua Euroopassakin.
Lähetä kommentti