Wikipedia määritelee modernisaation seuraavasti:
Modernisaatioon kuuluu yksilöiden ajattelun muutos individualistisemmaksi, ja samalla sosiaalisen organisaation muutos. Keskeinen osa modernisaatiota on myös talouden modernisoituminen, johon sisältyy teollistuminen (modernisaatio on neutraali käsite sen suhteen, tapahtuuko talouden muutos markkinataloutta vai suunnitelmataloutta kohti. Esimerkiksi Neuvostoliitossa modernisaatio vietiin läpi suunnitelmatalouden keinoin.) Demokratia lasketaan usein yhdeksi modernisaation piirteeksi, toisaalta monet maat näyttävät modernisoituneen ilman demokratiaa. Joka tapauksessa poliittisen organisaation muutos rationaalisemmaksi (ja ilmeisesti byrokraattisemmaksi) on osa modernisaatiota. Modernisaatio teollistumisen myötä on siis valtava muutos yksilöiden elämässä ja yhteiskunnan tasolla
Modernisaatioon liittyy myös sekularisaatio eli uskonnon merkityksen lasku. Modernisaatio ja sekularisaatio ovat tähän päivään saakka edenneet Euroopassa vääjäämttä ensin Englannissa ja Ranskassa - Saksa tuli jälkijunassa. Nimimerkin Antti laittama linkki kertoo, että tilanne saattaa jatkossa muuttua:
Kaufmann, Eric. "The End of Secularisation in Europe?: A Demographic Perspective" Paper presented at the annual meeting of the American Political Science Association, Marriott, Loews Philadelphia, and the Pennsylvania Convention Center, Philadelphia, PA, Aug 31, 2006
Johtopäätös on että Euroopassa sekularisaatio saattaa demografisista syistä (esimerkiksi muslimimaahanmuuuton takia) loppua ja uskonnollisuus kasvaa. Ongelma tällaisissa tutkimuksissa lienee se, että maahanmuuttajien modernisaation ja sekularisaation nopeutta on vaikea ennustaa.
Koskettaako modernisaatio muslimimaahanmuuttajien enemmistöä, vai onko uskonto muslimeille jatkossakin se symboli, jolla yhteisö merkitään. Suomenruotsalaisilla kieli on yhteisön määrittelevä symboli mutta muslimeilla se on vääjäämättä uskonto.
Uskontotieteilijä Richard Sosisin mukaan uskonto on sitä tehokkaampi yhteisön määrittelevä symboli/signaali mitä kalliimpaa sen ilmaiseminen on. Uskonnon tapauksessa symbolin kalleus merkitsee esimerkiksi uskonnollista fundamentalismia ja jopa terrorismia.
Sosisin tutkimuksen mukaan nimenomaan yhteiskunnan diversiteetti "pakottaa" ihmiset käyttämään kalliita signaaleita, jotka ilmaisevat henkilön voimakasta sitoutumista omaan yhteisöönsä. On oletettavissa että modernisaatio etenee hitaimmin - tai jopa loppuu kokonaan - juuri monikulttuurisissa valtioissa. Mutta asia on tässä vaiheessa vielä hyvin kiistanalainen.
keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008
sunnuntai, joulukuuta 28, 2008
Kilpailu eli jatkuva konflikti
Kilpailu on markkinatalouden moottori.
Wikipedia kirjoittaa:
Mikroekonomisen teorian mukaan mikään tapa allokoida resursseja ei ole yhtä tehokas kuin puhdas kilpailu. Kilpailu aiheuttaa mikroekonomian teorian mukaan että kaupalliset yritykset kehittävät uusia tuotteita, palveluita ja teknologioita, jotka antavat kuluttajille enemmän valinnanvaraa ja parempia tuotteita. Suurempi valikoima aiheuttaa yleensä, että hinnat laskevat siihen verrattuna että kilpailua ei olisi ollenkaan (monopoli) tai sitä olisi vähän (oligopoli).
Viimeaikaisen tutkimuksen perusteella voidaan minusta tehdä seuraavaa vahvempi huomio:
Yritysten välinen kilpailu ei ainoastaan paranna tuotevalikoimaa ja tuotteiden hinta/laatu-suhdetta, vaan se myös epäsuorasti kasvattaa yritysten tehokkuuutta sitä kautta, että kilpailutilanteessa (ryhmäkonfliktissa) olevan yrityksen - tai minkä tahansa ihmisyhteisön - koheesio kasvaa.
Koheesiolla tarkoitan sitä, että yrityksen tai muun yhteisön työntekijät keskittyvät pikemmin ajamaan yrityksen/yhteisön etua kuin omaa etuaan.
Esimerkiksi Jyväskylän Yliopistossa tehdyn kokeelliseen tutkimuksen mukaan
ihmisryhmän jäsenet harjoittavat helpommin yhteistyötä konfliktitilanteessa kuin tilanteessa jossa ihmisryhmien välillä ei ole konfliktia.
Ryhmä toimii myös tehokkaammin, kun se on konfliktissa toisten ryhmien kanssa. Tehokkuus syntyy ilmeisesti ensi sijassa sitä kautta, että konfliktitilanteissa vapaamatkustajia ei kertakaikkiaan siedetä eikä suvaita. Vapaamatkustajiin kohdistuu konfliktitilanteessa vihan tunne ja tunteesta seuraavat teot.
Homogeenisen kansallisvaltion ongelma on, että vaikka homogeenisuus sinänsä parantaa kansalaisten keskeistä luottamusta ja kykyä tehdä yhteistyötä, etnisten konfliktien puute alentaa konfliktin tasoa ja alentaa näin ryhmäkoheesiota. Näin varsinkin, jos vielä rauhantila vallitsee kansallisvaltion ja sen naapureiden kesken.
Näin on eittämättä Suomessa käynyt. Kun melkein satavuotta kestänyt kansallisvaltio, seitsemättä vuosikymmentä jatkunut rauhantila ja pitkään jatkunut tasa-arvo ja luokkasopu ovat alentaneet konfliktien määrää, yksilökeskeisyys on kasvanut liian korkeaksi. Vielä suuremmassa määrin sama on tapahtunut Ruotsissa.
Kysymykseen onko kansallisvaltio sitten huono asia, kun se alentaa konflikteja ihmisten välillä, vastaan seuraavasti:
Maailmassa mikään ei ole staattista, esimerkiksi kansallisvaltio vaatii jonkin asteisia konflikteja säilyäkseen elinvoimaisena. Maahanmuuton lopettaminen ongelmakulttuureista ei voi olla kuin minimaalinen päämäärä yhteiskunnan elinvoiman säilyttämiseksi.
Trotski vaati Venäjän vallankumouksen tulosten elinvoimaisena pitämiseksi jatkuvaa vallankumousta. Väitän että kansalliskonservatiivisen liikkeen on kansallisvaltion elinvoimaisena pitämiseksi ylläpidettävä eräänlaista jatkuvaa konservatiivista (moraalista) vallankumousta.
Individualismin äärimuodot ovat esimerkiksi politiikassa aiheuttaneet tilanteen, että poliitikot eivät enää aja kansankokonaisuuden etua vaan omaa etuaan tai tuulesta temmattuja näennäishumaaneja päämääriä.
Wikipedia kirjoittaa:
Mikroekonomisen teorian mukaan mikään tapa allokoida resursseja ei ole yhtä tehokas kuin puhdas kilpailu. Kilpailu aiheuttaa mikroekonomian teorian mukaan että kaupalliset yritykset kehittävät uusia tuotteita, palveluita ja teknologioita, jotka antavat kuluttajille enemmän valinnanvaraa ja parempia tuotteita. Suurempi valikoima aiheuttaa yleensä, että hinnat laskevat siihen verrattuna että kilpailua ei olisi ollenkaan (monopoli) tai sitä olisi vähän (oligopoli).
Viimeaikaisen tutkimuksen perusteella voidaan minusta tehdä seuraavaa vahvempi huomio:
Yritysten välinen kilpailu ei ainoastaan paranna tuotevalikoimaa ja tuotteiden hinta/laatu-suhdetta, vaan se myös epäsuorasti kasvattaa yritysten tehokkuuutta sitä kautta, että kilpailutilanteessa (ryhmäkonfliktissa) olevan yrityksen - tai minkä tahansa ihmisyhteisön - koheesio kasvaa.
Koheesiolla tarkoitan sitä, että yrityksen tai muun yhteisön työntekijät keskittyvät pikemmin ajamaan yrityksen/yhteisön etua kuin omaa etuaan.
Esimerkiksi Jyväskylän Yliopistossa tehdyn kokeelliseen tutkimuksen mukaan
ihmisryhmän jäsenet harjoittavat helpommin yhteistyötä konfliktitilanteessa kuin tilanteessa jossa ihmisryhmien välillä ei ole konfliktia.
Ryhmä toimii myös tehokkaammin, kun se on konfliktissa toisten ryhmien kanssa. Tehokkuus syntyy ilmeisesti ensi sijassa sitä kautta, että konfliktitilanteissa vapaamatkustajia ei kertakaikkiaan siedetä eikä suvaita. Vapaamatkustajiin kohdistuu konfliktitilanteessa vihan tunne ja tunteesta seuraavat teot.
Homogeenisen kansallisvaltion ongelma on, että vaikka homogeenisuus sinänsä parantaa kansalaisten keskeistä luottamusta ja kykyä tehdä yhteistyötä, etnisten konfliktien puute alentaa konfliktin tasoa ja alentaa näin ryhmäkoheesiota. Näin varsinkin, jos vielä rauhantila vallitsee kansallisvaltion ja sen naapureiden kesken.
Näin on eittämättä Suomessa käynyt. Kun melkein satavuotta kestänyt kansallisvaltio, seitsemättä vuosikymmentä jatkunut rauhantila ja pitkään jatkunut tasa-arvo ja luokkasopu ovat alentaneet konfliktien määrää, yksilökeskeisyys on kasvanut liian korkeaksi. Vielä suuremmassa määrin sama on tapahtunut Ruotsissa.
Kysymykseen onko kansallisvaltio sitten huono asia, kun se alentaa konflikteja ihmisten välillä, vastaan seuraavasti:
Maailmassa mikään ei ole staattista, esimerkiksi kansallisvaltio vaatii jonkin asteisia konflikteja säilyäkseen elinvoimaisena. Maahanmuuton lopettaminen ongelmakulttuureista ei voi olla kuin minimaalinen päämäärä yhteiskunnan elinvoiman säilyttämiseksi.
Trotski vaati Venäjän vallankumouksen tulosten elinvoimaisena pitämiseksi jatkuvaa vallankumousta. Väitän että kansalliskonservatiivisen liikkeen on kansallisvaltion elinvoimaisena pitämiseksi ylläpidettävä eräänlaista jatkuvaa konservatiivista (moraalista) vallankumousta.
Individualismin äärimuodot ovat esimerkiksi politiikassa aiheuttaneet tilanteen, että poliitikot eivät enää aja kansankokonaisuuden etua vaan omaa etuaan tai tuulesta temmattuja näennäishumaaneja päämääriä.
perjantaina, joulukuuta 26, 2008
100 000
84% suomalaisista on sitä mieltä, että Tarja Halonen on hoitanut tehtävänsä hyvin tai erittäin hyvin. 2% suomalaisista on sitä mieltä, että Halonen on hoitanut tehtävänsä erittäin huonosti. Meitä on siis 100 000. Melkoinen joukko !
Iloista joulunjatkoa ja hyvää uutta vuotta kaikille.
Toivokaamme, että Venäjän talouden romahdus ei aiheuta Suomelle poliittisia ja sotilaallisia ongelmia. Semminkin kun maamme kelvoton ulkopoliittinen johto ei ole hankkinut Suomelle Natolta turvatakuita.
Venäjän presidentti Medvedev ilmoitti jouluna, että he ovat jatkossakin valmiita voiman käyttöön samaan tapaan kuin Georgiassakin. Siis selkokielelle käännettynä: jos tekosyitä löytyy, heikkoihin ja turvatakuuttomiin naapurimaihin voidaan edelleenkin hyökätä.
Suomalaiset ovat valinneet presidentikseen äärivasemmistolaisen naisen, koska enemmistö suomalaisista uskoi kaikki ajassa liikkuvat puheet Venäjän muuttumisesta, antirasismista, monikultturismista, sukupuolten "tasa-arvosta" yms. Nyt naiviuden satoa niitetään.
Iloista joulunjatkoa ja hyvää uutta vuotta kaikille.
Toivokaamme, että Venäjän talouden romahdus ei aiheuta Suomelle poliittisia ja sotilaallisia ongelmia. Semminkin kun maamme kelvoton ulkopoliittinen johto ei ole hankkinut Suomelle Natolta turvatakuita.
Venäjän presidentti Medvedev ilmoitti jouluna, että he ovat jatkossakin valmiita voiman käyttöön samaan tapaan kuin Georgiassakin. Siis selkokielelle käännettynä: jos tekosyitä löytyy, heikkoihin ja turvatakuuttomiin naapurimaihin voidaan edelleenkin hyökätä.
Suomalaiset ovat valinneet presidentikseen äärivasemmistolaisen naisen, koska enemmistö suomalaisista uskoi kaikki ajassa liikkuvat puheet Venäjän muuttumisesta, antirasismista, monikultturismista, sukupuolten "tasa-arvosta" yms. Nyt naiviuden satoa niitetään.
sunnuntai, joulukuuta 21, 2008
Juutalaiset ja Hollywood
Useimmille lukijoille lienee selvää, että minulla ei ole mitään vastaan suomenruotsalaisia, juutalaisia, bosnialaisia, somaleja, romaaneja tai pateeneja eikä muitakaan etnisiä ryhmiä. Mutta levittelen toki mielellään stereotypioita näistä heimoista ainakin silloin kun stereotypiat pitävät paikkansa.
60-luvulla puolet amerikkalaisista uskoi että Hollywoodin filmiteollisuus on juutalaisten käsissä - nykyään enää 22%. Mitä se kertoo amerikkalaisista ?
Koska eittämättä Hollywoodin filmiteollisuus on juutalaisten käsissä, se ei ainakaan voi kertoa, että amerikkalaiset ovat tulleet ennakkoluulottomammiksi. Tuskin se kertoo, sitäkään, että amerikkalaiset ovat tulleet tyhmemmiksi. Se kertoo pikemminkin, että amerikkalaiset priorisoivat nykyään poliittista korrektiutta totuuden edelle.
Amerikkalaiset eivät ole tämän ominaisuuden suhteen mitenkään yksin.
Lähde: Los Angeles Timesin artikkei, How Jewish is Hollywood?
60-luvulla puolet amerikkalaisista uskoi että Hollywoodin filmiteollisuus on juutalaisten käsissä - nykyään enää 22%. Mitä se kertoo amerikkalaisista ?
Koska eittämättä Hollywoodin filmiteollisuus on juutalaisten käsissä, se ei ainakaan voi kertoa, että amerikkalaiset ovat tulleet ennakkoluulottomammiksi. Tuskin se kertoo, sitäkään, että amerikkalaiset ovat tulleet tyhmemmiksi. Se kertoo pikemminkin, että amerikkalaiset priorisoivat nykyään poliittista korrektiutta totuuden edelle.
Amerikkalaiset eivät ole tämän ominaisuuden suhteen mitenkään yksin.
Lähde: Los Angeles Timesin artikkei, How Jewish is Hollywood?
lauantaina, joulukuuta 20, 2008
Lama, Venäjä ja Nato
Kansainvälinen taloustilanne heikkenee ja öljyn hinta on romahtanut. Öljyn hinnan romahtaminen aiheuttaa Venäjän BKT:n romahtamisen.
Taloudellisesti heikko Venäjä on poliittisesti epävakaa Venäjä. Sisäistä epävakautta Venäjän fasistihallitus yrittänee ratkaista vanhalla kikalla: Kansan koheesiota tullaan vahvistamaan suuntaamalla huomio ulkomaihin.
Tarkemmin sanoen huomio pyritään suuntaamaan lähinaapurien venäläisväestön muka huonoon ihmisoikeustilanteeseen. Mikäli pelkkä huomion kääntäminen venäläisvähemmistöjen ihmisoikeustilanteeseen ei riitä, Venäjän fasistihallitus alkaa uhata naapureitaan aseellisen voiman käytöllä. Koska suurella osalla mielenkiintoisista naapurimaista on Naton antamat turvatakuut, uhkailu suunnataan niihin muutamiin maihin joilla turvatakuita ei ole. (Lähde väitteelle: Professori Soili Nysten-Haarala, Johtopäätöksiä Venäjän ja Georgian välisestä sodasta, Kanava 8/2008.)
Georgia on joutunut jo kokemaan venäläisten uhan realisoitumisen.
Toivon, että Suomi ei joudu vastaavan ihkailun kohteeksi. Suomi kuulu riskiryhmään lähinnä vain Suomen ulkopoliittisen johdon realiteettien puutteen takia. Presidentti T. Halonen on ensi sijassa vastuussa siitä, että Suomella ei ole turvatakuita. Hän tulee jäämään Suomen historiaan itsenäisen Suomen kaikkien aikojen huonoimpana valtionpäämiehenä.
Suomen kansa on osoittanut melkoista realiteettien puutetta valitessaan ko. äärivasemmistolaisen johtamaan Suomen ulkopolitiikka.
Taloudellisesti heikko Venäjä on poliittisesti epävakaa Venäjä. Sisäistä epävakautta Venäjän fasistihallitus yrittänee ratkaista vanhalla kikalla: Kansan koheesiota tullaan vahvistamaan suuntaamalla huomio ulkomaihin.
Tarkemmin sanoen huomio pyritään suuntaamaan lähinaapurien venäläisväestön muka huonoon ihmisoikeustilanteeseen. Mikäli pelkkä huomion kääntäminen venäläisvähemmistöjen ihmisoikeustilanteeseen ei riitä, Venäjän fasistihallitus alkaa uhata naapureitaan aseellisen voiman käytöllä. Koska suurella osalla mielenkiintoisista naapurimaista on Naton antamat turvatakuut, uhkailu suunnataan niihin muutamiin maihin joilla turvatakuita ei ole. (Lähde väitteelle: Professori Soili Nysten-Haarala, Johtopäätöksiä Venäjän ja Georgian välisestä sodasta, Kanava 8/2008.)
Georgia on joutunut jo kokemaan venäläisten uhan realisoitumisen.
Toivon, että Suomi ei joudu vastaavan ihkailun kohteeksi. Suomi kuulu riskiryhmään lähinnä vain Suomen ulkopoliittisen johdon realiteettien puutteen takia. Presidentti T. Halonen on ensi sijassa vastuussa siitä, että Suomella ei ole turvatakuita. Hän tulee jäämään Suomen historiaan itsenäisen Suomen kaikkien aikojen huonoimpana valtionpäämiehenä.
Suomen kansa on osoittanut melkoista realiteettien puutetta valitessaan ko. äärivasemmistolaisen johtamaan Suomen ulkopolitiikka.
torstaina, joulukuuta 18, 2008
Feminiinisen politiikan välintilinpäätös
Suomalainen yhteiskunnallinen toiminta on viimevuosina feminisöitynyt voimakkaasti. Nykykokemuksella näyttäisi siltä, että feminiiniselle poltiikalle on leimaa-antavaa ainakin kaksi asiaa:
1. Turvallisuuuspolitiikassa geopolitiikkaa ei ole otettu huomioon. Paasikiven ajatus tosiasiasioiden tunnustamisesta on hylätty. Suomelle ei edes ole yritetty hankkia turvatakuita Natosta.
Katso sotahistorian dosentti Markku Salomaan kirjoitus aamuisesta HS:stä. Olen lisännyt kirjoituksen postaukseni loppuun.
2. Maahanmuuttopolitiikassa ei ole panostettu maahanmuuton laatuun vaan maahanmuuton lähtömaat ovat valikoituneet tavalla, mikä ei edistä kansankokonaisuuden etua vaan korkeintaan naisten seksuaalista markkina-arvoa.
Liite - Markku Salomaan artikkeli aamuisesta HS:stä.
Venäjän hyökätessä Suomi olisi yhtä turvaton kuin Georgia
Suomen kolmannen puolustusselonteon kirjoittaminen vain monimutkaistuu pitkittyessään. Perinteiset selitykset eivät tunnu riittävän kertomaan, mitä ympärillämme oikein tapahtuu ja mitä mieltä siitä pitäisi olla. On epävarmuutta siitä, pystymmekö selviämään mahdollisista tulevaisuuden kriiseistä tai konflikteista omin voimin - ja jos emme, niin miten uskaltaisimme perustella hakemusta puolustusliitto Naton jäseneksi.
Olemme sotkeneet omat konseptimme omilla uskomuksillamme ja putoamassa neuvottomina uuden ja vanhan maailman väliin. Niitä yhdistää yksi tekijä: geopolitiikka. Sitä Suomen johtajat eivät ole koskaan osanneet - C. G. E. Mannerheimia ja J. K. Paasikiveä lukuun ottamatta.
Kun tähän liittyy vielä poliittisen johtomme rohkeuden ja ryhdikkyyden vaje, on lopputulokseksi odotettavissa niin merkityksetön selontekopaperi, että olisi parempi jättää se tekemättä ja palata asiaan vasta vuoden 2012 presidentinvaalien jälkeen.
Suurvaltojen ja erityisesti Venäjän ja Yhdysvaltojen taipumus jakaa maailmaa etupiireihinsä tekee selvästi paluuta. Vanhat geopolitiikan kartat on kaivettu esiin, vaikka keskustelun keskiöön onkin nostettu erimuotoiset uudet uhat.
Venäjä haluaa lähialueellaan mahdollisimman suuren toimintavapauden, ja siksi rajanaapureiden liittyminen Naton jäseniksi ei sovi sen sotilasjohdon suunnitelmiin. Nyt Venäjän sotilasjohto näkee Suomen sotilaallisena tyhjiönä, koska emme kuulu "blokkeihin".
Venäjän johto ymmärtää vain suurvaltojen kieltä. Tämä selittää myös sen, miksi kollektiivisen turvallisuuden järjestöt, kuten YK ja Etyj, eivät ole kyenneet hallitsemaan nykyajan alueellisia kriisejä. Lopulta tilit tehdään selviksi vasta suurvaltojen sotilaallisella voimalla kuten Georgiassa.
Suomi olisi alueellisessa kriisissä yhtä turvaton kuin Georgia ja tulisi konfliktin sattuessa yllätetyksi täysin valmistautumattomana. Vastustaja mitoittaisi toimensa niin, että meille ei jäisi mitään mahdollisuuksia selvitä voittajana.
Ei voi enää väittää, että lähialueemme vaikuttaa tällä haavaa vakaalta ja ettei mitään uusia turvallisuusratkaisuja tarvita, koska venäläiset eivät näytä varautuvan nimenomaan meitä vastaan. He varautuvat vain "yleensä" johonkin. Vakaus riippuu näkökulmasta.
Meillä ei ole juuri julkisesti pohdittu, miksi Kremlin johdon toiminta tuottaa niin herkästi ajasta ja valtiojärjestelmästä riippumatta samansuuntaista politiikkaa, oli vallassa sitten perinnöllinen tsaari, itsevaltainen puoluesihteeri tai yksinvaltainen presidentti.
Vastaus on geopolitiikka. Venäjällä perustellaan valtion politiikkaa sillä, että Venäjällä on maantieteestä johtuen oma sisä- ja ulkopoliittinen tiensä ja ennalta määrätty roolinsa maailmanpolitiikassa ja sotilasblokkien johtamisessa. Se on "ennalta määrätty" Euroopan hallitsevaksi valtioksi.
Venäjällä tunnutaan ajattelevan, että valtio ei ole täydellinen, jos se ei pysty hallitsemaan laajaa maa-aluetta rannikoilta rannikoille eli ellei se kata kokonaista mannerta. Suurvaltaideologiaan kuuluu juuri tällainen imperialismi. Venäjä on ajattelussaan oman historiallisen perintönsä vanki.
Venäjän historian "ensimmäinen valtakunta" oli historiallinen Bysantti eli Itä-Rooma. Toinen valtakunta oli Iivana Julman ja Pietari Suuren luoma ja Romanovien hallitsema Venäjän keisarikunta. Kolmas valtakunta oli Vladimir Leninin ja Josif Stalinin kommunistisen puolueen hallitsema Neuvostoliitto.
Mihail Gorbatšovin ja Boris Jeltsinin kaaosmaisen vaiheen jälkeen näyttää syntyneen Vladmir Putinin ja Dmitri Medvedevin valtiollinen luomus: neljäs valtakunta, joka yhdistelee piirteitä kaikista edellisistä kehitysvaiheista eikä juuri lähesty poliittisessa kehityksessään Eurooppaa. Päinvastoin se tekee niin selvää rajanvetoa "Länsi-Rooman" perillisiin - kuten Helsingin Etyj-kokouksessakin äskettäin nähtiin -, että näyttää kuin Venäjä eristäisi itse itseään geopoliittiseen piiriinsä.
Kylmän sodan päättyminen kohta 20 vuotta sitten vain korosti Venäjän sisäsyntyistä pyrkimystä palata globaaliksi supervallaksi. Tavoite näkyy Venäjän politiikassa kautta linjan: jopa energiapolitiikassa sekä suhteissa entisiin neuvostotasavaltoihin - ja myös Venäjän kylmässä ja periksiantamattomassa asenteessa yhteistyöhön EU:n ja Naton kanssa.
Venäjä haluaa hoitaa suhteet rajamaihin omilla ehdoillaan, ei blokkien ehdoilla. Putinin ja Medvedevin "neljäs valtakunta" on jo alueellinen suurvalta, ja sen johto uskoo, että Neuvostoliiton ja Venäjän keisarikunnan mahtiasema on palautettavissa.
On merkille pantavaa, että vaikka Venäjän maavoimien miesmäärä ja raskas aseistus vähenivät aina vuoteen 2003 asti, nyt laatuun ja määrään panostetaan taas täysillä. Myös ilmavoimien kehitysohjelmat ovat mittavat. Sotalaivaston osalta Venäjä aikoo rakentaa kuusi uutta lentotukialusta - nyt niitä on yksi - ja palauttaa voimansa kaikille merille.
Venäjän poliittisten intohimojen herääminen ja sen asemahdin nousu on myös Suomea koskettava muutos, johon olisi reagoitava jotenkin.
Venäjän sotilasjohto näyttää päätyneen ratkaisuun, että nyt on oikea aika palata puolustuksellisista sotilasopeista takaisin hyökkäyksellisiin. Syynä on ennen muuta se, että Venäjän federaation alueen puolustaminen oman alueen sisällä on käynyt Naton laajenemisen johdosta äärimmäisen vaikeaksi, jopa mahdottomaksi.
Ilman Naton positiivisia turvallisuustakuita Suomen voisi olla hankala torjua mahdollisia venäläisten ehdotuksia erillisratkaisuista, kuten negatiivisista turvallisuustakuista.
1. Turvallisuuuspolitiikassa geopolitiikkaa ei ole otettu huomioon. Paasikiven ajatus tosiasiasioiden tunnustamisesta on hylätty. Suomelle ei edes ole yritetty hankkia turvatakuita Natosta.
Katso sotahistorian dosentti Markku Salomaan kirjoitus aamuisesta HS:stä. Olen lisännyt kirjoituksen postaukseni loppuun.
2. Maahanmuuttopolitiikassa ei ole panostettu maahanmuuton laatuun vaan maahanmuuton lähtömaat ovat valikoituneet tavalla, mikä ei edistä kansankokonaisuuden etua vaan korkeintaan naisten seksuaalista markkina-arvoa.
Liite - Markku Salomaan artikkeli aamuisesta HS:stä.
Venäjän hyökätessä Suomi olisi yhtä turvaton kuin Georgia
Suomen kolmannen puolustusselonteon kirjoittaminen vain monimutkaistuu pitkittyessään. Perinteiset selitykset eivät tunnu riittävän kertomaan, mitä ympärillämme oikein tapahtuu ja mitä mieltä siitä pitäisi olla. On epävarmuutta siitä, pystymmekö selviämään mahdollisista tulevaisuuden kriiseistä tai konflikteista omin voimin - ja jos emme, niin miten uskaltaisimme perustella hakemusta puolustusliitto Naton jäseneksi.
Olemme sotkeneet omat konseptimme omilla uskomuksillamme ja putoamassa neuvottomina uuden ja vanhan maailman väliin. Niitä yhdistää yksi tekijä: geopolitiikka. Sitä Suomen johtajat eivät ole koskaan osanneet - C. G. E. Mannerheimia ja J. K. Paasikiveä lukuun ottamatta.
Kun tähän liittyy vielä poliittisen johtomme rohkeuden ja ryhdikkyyden vaje, on lopputulokseksi odotettavissa niin merkityksetön selontekopaperi, että olisi parempi jättää se tekemättä ja palata asiaan vasta vuoden 2012 presidentinvaalien jälkeen.
Suurvaltojen ja erityisesti Venäjän ja Yhdysvaltojen taipumus jakaa maailmaa etupiireihinsä tekee selvästi paluuta. Vanhat geopolitiikan kartat on kaivettu esiin, vaikka keskustelun keskiöön onkin nostettu erimuotoiset uudet uhat.
Venäjä haluaa lähialueellaan mahdollisimman suuren toimintavapauden, ja siksi rajanaapureiden liittyminen Naton jäseniksi ei sovi sen sotilasjohdon suunnitelmiin. Nyt Venäjän sotilasjohto näkee Suomen sotilaallisena tyhjiönä, koska emme kuulu "blokkeihin".
Venäjän johto ymmärtää vain suurvaltojen kieltä. Tämä selittää myös sen, miksi kollektiivisen turvallisuuden järjestöt, kuten YK ja Etyj, eivät ole kyenneet hallitsemaan nykyajan alueellisia kriisejä. Lopulta tilit tehdään selviksi vasta suurvaltojen sotilaallisella voimalla kuten Georgiassa.
Suomi olisi alueellisessa kriisissä yhtä turvaton kuin Georgia ja tulisi konfliktin sattuessa yllätetyksi täysin valmistautumattomana. Vastustaja mitoittaisi toimensa niin, että meille ei jäisi mitään mahdollisuuksia selvitä voittajana.
Ei voi enää väittää, että lähialueemme vaikuttaa tällä haavaa vakaalta ja ettei mitään uusia turvallisuusratkaisuja tarvita, koska venäläiset eivät näytä varautuvan nimenomaan meitä vastaan. He varautuvat vain "yleensä" johonkin. Vakaus riippuu näkökulmasta.
Meillä ei ole juuri julkisesti pohdittu, miksi Kremlin johdon toiminta tuottaa niin herkästi ajasta ja valtiojärjestelmästä riippumatta samansuuntaista politiikkaa, oli vallassa sitten perinnöllinen tsaari, itsevaltainen puoluesihteeri tai yksinvaltainen presidentti.
Vastaus on geopolitiikka. Venäjällä perustellaan valtion politiikkaa sillä, että Venäjällä on maantieteestä johtuen oma sisä- ja ulkopoliittinen tiensä ja ennalta määrätty roolinsa maailmanpolitiikassa ja sotilasblokkien johtamisessa. Se on "ennalta määrätty" Euroopan hallitsevaksi valtioksi.
Venäjällä tunnutaan ajattelevan, että valtio ei ole täydellinen, jos se ei pysty hallitsemaan laajaa maa-aluetta rannikoilta rannikoille eli ellei se kata kokonaista mannerta. Suurvaltaideologiaan kuuluu juuri tällainen imperialismi. Venäjä on ajattelussaan oman historiallisen perintönsä vanki.
Venäjän historian "ensimmäinen valtakunta" oli historiallinen Bysantti eli Itä-Rooma. Toinen valtakunta oli Iivana Julman ja Pietari Suuren luoma ja Romanovien hallitsema Venäjän keisarikunta. Kolmas valtakunta oli Vladimir Leninin ja Josif Stalinin kommunistisen puolueen hallitsema Neuvostoliitto.
Mihail Gorbatšovin ja Boris Jeltsinin kaaosmaisen vaiheen jälkeen näyttää syntyneen Vladmir Putinin ja Dmitri Medvedevin valtiollinen luomus: neljäs valtakunta, joka yhdistelee piirteitä kaikista edellisistä kehitysvaiheista eikä juuri lähesty poliittisessa kehityksessään Eurooppaa. Päinvastoin se tekee niin selvää rajanvetoa "Länsi-Rooman" perillisiin - kuten Helsingin Etyj-kokouksessakin äskettäin nähtiin -, että näyttää kuin Venäjä eristäisi itse itseään geopoliittiseen piiriinsä.
Kylmän sodan päättyminen kohta 20 vuotta sitten vain korosti Venäjän sisäsyntyistä pyrkimystä palata globaaliksi supervallaksi. Tavoite näkyy Venäjän politiikassa kautta linjan: jopa energiapolitiikassa sekä suhteissa entisiin neuvostotasavaltoihin - ja myös Venäjän kylmässä ja periksiantamattomassa asenteessa yhteistyöhön EU:n ja Naton kanssa.
Venäjä haluaa hoitaa suhteet rajamaihin omilla ehdoillaan, ei blokkien ehdoilla. Putinin ja Medvedevin "neljäs valtakunta" on jo alueellinen suurvalta, ja sen johto uskoo, että Neuvostoliiton ja Venäjän keisarikunnan mahtiasema on palautettavissa.
On merkille pantavaa, että vaikka Venäjän maavoimien miesmäärä ja raskas aseistus vähenivät aina vuoteen 2003 asti, nyt laatuun ja määrään panostetaan taas täysillä. Myös ilmavoimien kehitysohjelmat ovat mittavat. Sotalaivaston osalta Venäjä aikoo rakentaa kuusi uutta lentotukialusta - nyt niitä on yksi - ja palauttaa voimansa kaikille merille.
Venäjän poliittisten intohimojen herääminen ja sen asemahdin nousu on myös Suomea koskettava muutos, johon olisi reagoitava jotenkin.
Venäjän sotilasjohto näyttää päätyneen ratkaisuun, että nyt on oikea aika palata puolustuksellisista sotilasopeista takaisin hyökkäyksellisiin. Syynä on ennen muuta se, että Venäjän federaation alueen puolustaminen oman alueen sisällä on käynyt Naton laajenemisen johdosta äärimmäisen vaikeaksi, jopa mahdottomaksi.
Ilman Naton positiivisia turvallisuustakuita Suomen voisi olla hankala torjua mahdollisia venäläisten ehdotuksia erillisratkaisuista, kuten negatiivisista turvallisuustakuista.
keskiviikkona, joulukuuta 17, 2008
Maahanmuuttajien sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan
Usein ajatellaan, että kun maahanmuuttaja muuttaa uuteen maahan, on "luonnollista" että hän sopeutuu uuden maan kulttuuriin. Esimerkiksi suomalaiset sopeutuivat ja sulautuivat angloamerikkalaiseen kulttuuriin muutamassa sukupolvessa muuttaessaan USA:han.
Ajatus sopeutumisen luonnolisuudesta on nyky-Suomessa vallalla sekä maahanmuuttokriittisten että maahanmuuttomyönteisten keskuudessa. Ero on vain siinä että maahanmuuttokriittiset yleensä ajattelevat että eräät maahanmuuttajaryhmät eivät kykene sopeutumaan länsimaiseen/suomalaiseen elämäntapaan vaikka heidän pitäisi ja maahanmuuttomyönteiset ajattelevat että he kykenevät.
Länsimaisella elämäntavalla tarkoitettakoon tällä kerralla vain seuraavia asioita:
1. naisten autonomiaa ja aktiivista osallistumista yhteiskuntaan
2. ihmisten mieltämistä yksilöinä eikä ryhmän jäseninä
3. urakeskeisyyttä
Kysymys kuuluu miksi on luonnollista että maahanmuuttaja sopeutuisi länsimaiseen elämäntapaan? En tarkoita luonnollisella nyt niinkään toivottavaa vaan todennäköistä.
Sopeutuminen kohdemaan kulttuuriin merkitsee sosiaalisen oppimisen teorian näkökulmasta, että maahanmuuttaja imitoi uuden kohdemaan ihmisten tapoja ja arvoja.
Maahanmuuttajien sopeutuminen sosiaalisen oppimisen teorian näkökulmasta
Sosiaalisen oppimisen teoria tutkii sitä, miten imitaatio eli sosiaalinen oppiminen toimii. Karkeasti yksinkertaistaen voi sanoa että ihmiset oppivat sosiaalisesti lähinnä seuraavilla tavoilla:
1. Imitoidaan oman etnisen ryhmän tai muun viiteryhmän jäseniä.
2. Imitoidaan muiden viiteryhmien jäseniä, jos näillä on korkea status.
3. Sisäistetään vallitsevan yhteiskunnan normeja varsinkin jos normien rikkomista rangaistaan.
Väitän, että suurimmalle osalle islamilaisista maista tuleville kouluttamattomille maahanmuuttajille oppimistapa 1 on ilman muuta vallitseva suomalaisessa yhteiskunnassa:
Oppimistapa 2 ei ole todennäköinen, koska kouluttamaton maahanmuuttajamies kohtaa enimmäkseen sellaisia suomalaisia, jotka ovat keskimääräistä useammin eronneita, vaimonsa tossun alla, työn uuvuttamia, yksinäisiä, alkoholisoituneita tai kykenemättömiä saamaan lapsiltaan kunnioitusta. Maahanmuuttajanainen kohtaa usein suomalaisia naisia, jotka ova eronneita, yksinhuoltajia, alkoholisoituneita työn uuvuttamia tai kykenemättömiä pitämään lapsiaan kurissa.
Maahanmuuttajamiehellä ei juuri mitään insentiiviä imitoida suomalaisten normeja ja arvoja. Ne ovat hänen kannaltaan lisäksi erittäin epäedullisia - heikentäähän naisen (ja nuorten) autonomia suhteessa mieheen miehen sosiaalista asemaa. Maahanmuuttajanaisella on tiettyä insentiiviä imitoida suomalaisten elämäntapaa, mutta suomalaiseksi ryhtyminen vaatii riuhtautumista irti patriarkaalisesta yhteisöstä. Oppimistapa 2 ei siis tule kysymykseen. Oppimistapa 3:kaan ei tunnu Suomessa toimivan.
Mielenkiintoinen kysymys on voidaanko maahanmuuttajien sopeutumista helpottaa. Kysymys palautuu minusta kysymykseen, onko oppimistavan 2 merkitystä mahdollista vahvistaa.
Esitän hypoteesiin siitä miten oppimistavan 2 merkitystä voitaisiin vahvistaa:
Maahanmuuttajat sopeutuisivat paremmin, mikäli suomalaisessa yhteiskunnassa palattaisiin patriarkaalisempaan ja perhekeskeisempään kulttuuriin. Tämä olisi suomalaistenkin oma etu. Tarvitsemme suomalaisessa yhteiskunanassa eräänlaista konservatiivista (moraalista) vallankumousta.
Mikäli tässä epäonnistutaan maahanmuuttajien sopeutuminen voi tapahtua vain oppimistavalla 3 jos silläkään. Se merkitsee jatkuvaa konfrontaatiota maahanmuuttajien ja valtakulttuurin välillä.
Ajatus sopeutumisen luonnolisuudesta on nyky-Suomessa vallalla sekä maahanmuuttokriittisten että maahanmuuttomyönteisten keskuudessa. Ero on vain siinä että maahanmuuttokriittiset yleensä ajattelevat että eräät maahanmuuttajaryhmät eivät kykene sopeutumaan länsimaiseen/suomalaiseen elämäntapaan vaikka heidän pitäisi ja maahanmuuttomyönteiset ajattelevat että he kykenevät.
Länsimaisella elämäntavalla tarkoitettakoon tällä kerralla vain seuraavia asioita:
1. naisten autonomiaa ja aktiivista osallistumista yhteiskuntaan
2. ihmisten mieltämistä yksilöinä eikä ryhmän jäseninä
3. urakeskeisyyttä
Kysymys kuuluu miksi on luonnollista että maahanmuuttaja sopeutuisi länsimaiseen elämäntapaan? En tarkoita luonnollisella nyt niinkään toivottavaa vaan todennäköistä.
Sopeutuminen kohdemaan kulttuuriin merkitsee sosiaalisen oppimisen teorian näkökulmasta, että maahanmuuttaja imitoi uuden kohdemaan ihmisten tapoja ja arvoja.
Maahanmuuttajien sopeutuminen sosiaalisen oppimisen teorian näkökulmasta
Sosiaalisen oppimisen teoria tutkii sitä, miten imitaatio eli sosiaalinen oppiminen toimii. Karkeasti yksinkertaistaen voi sanoa että ihmiset oppivat sosiaalisesti lähinnä seuraavilla tavoilla:
1. Imitoidaan oman etnisen ryhmän tai muun viiteryhmän jäseniä.
2. Imitoidaan muiden viiteryhmien jäseniä, jos näillä on korkea status.
3. Sisäistetään vallitsevan yhteiskunnan normeja varsinkin jos normien rikkomista rangaistaan.
Väitän, että suurimmalle osalle islamilaisista maista tuleville kouluttamattomille maahanmuuttajille oppimistapa 1 on ilman muuta vallitseva suomalaisessa yhteiskunnassa:
Oppimistapa 2 ei ole todennäköinen, koska kouluttamaton maahanmuuttajamies kohtaa enimmäkseen sellaisia suomalaisia, jotka ovat keskimääräistä useammin eronneita, vaimonsa tossun alla, työn uuvuttamia, yksinäisiä, alkoholisoituneita tai kykenemättömiä saamaan lapsiltaan kunnioitusta. Maahanmuuttajanainen kohtaa usein suomalaisia naisia, jotka ova eronneita, yksinhuoltajia, alkoholisoituneita työn uuvuttamia tai kykenemättömiä pitämään lapsiaan kurissa.
Maahanmuuttajamiehellä ei juuri mitään insentiiviä imitoida suomalaisten normeja ja arvoja. Ne ovat hänen kannaltaan lisäksi erittäin epäedullisia - heikentäähän naisen (ja nuorten) autonomia suhteessa mieheen miehen sosiaalista asemaa. Maahanmuuttajanaisella on tiettyä insentiiviä imitoida suomalaisten elämäntapaa, mutta suomalaiseksi ryhtyminen vaatii riuhtautumista irti patriarkaalisesta yhteisöstä. Oppimistapa 2 ei siis tule kysymykseen. Oppimistapa 3:kaan ei tunnu Suomessa toimivan.
Mielenkiintoinen kysymys on voidaanko maahanmuuttajien sopeutumista helpottaa. Kysymys palautuu minusta kysymykseen, onko oppimistavan 2 merkitystä mahdollista vahvistaa.
Esitän hypoteesiin siitä miten oppimistavan 2 merkitystä voitaisiin vahvistaa:
Maahanmuuttajat sopeutuisivat paremmin, mikäli suomalaisessa yhteiskunnassa palattaisiin patriarkaalisempaan ja perhekeskeisempään kulttuuriin. Tämä olisi suomalaistenkin oma etu. Tarvitsemme suomalaisessa yhteiskunanassa eräänlaista konservatiivista (moraalista) vallankumousta.
Mikäli tässä epäonnistutaan maahanmuuttajien sopeutuminen voi tapahtua vain oppimistavalla 3 jos silläkään. Se merkitsee jatkuvaa konfrontaatiota maahanmuuttajien ja valtakulttuurin välillä.
maanantaina, joulukuuta 08, 2008
Juutalaisten demonisointi
Demonisointi ja dehumanisointi ovat kaksi vaihetta tiellä, joka johtaa kansanmurhaan.
Vasarahammerin postaus juutalaisten demonisoinnista Norjassa ja Ruotsissa kannattaa lukea.
Pohjoismainen vasemmisto tuntuu ottaneen pallon natseilta.
Vasarahammerin postaus juutalaisten demonisoinnista Norjassa ja Ruotsissa kannattaa lukea.
Pohjoismainen vasemmisto tuntuu ottaneen pallon natseilta.
sunnuntai, joulukuuta 07, 2008
Kulttuurin hitaus
Elina Hirvonen kirjoittaa Jussi Halla-ahosta, Hirsi Alista, rasismista ja joittenkin kulttuurien paremmuudesta toisiin verrattuna Vihreässä Langassa:
Kulttuurirelativismia ja rasismia yhdistää yksi asia: molemmat tuntuvat olettavan, että kulttuurit ovat monoliittisia ja muuttumattomia.
Ja silti, vain henkäys sitten eurooppalaiseen kulttuuriin kuului ihmisten poltto roviolla. Vain puolitoista vuosisataa sitten Yhdysvaltain nykyisen presidentin todennäköisin ammatti olisi ollut orja. Vain reilu kymmenen vuotta sitten avioliitossa tapahtuva raiskaus oli Suomessa ihan jees.
Ihmisoikeudet eivät ole puhkeilleet yhteenkään kulttuuriin kuin kukkaset, vaan jokaisen voittamiseksi on tarvittu tuskallista työtä. Kulttuurirelativismi ei siksi tarkoita muiden kulttuurien kunnioittamista, vaan kulttuurin määrittelyvallan antamista ihmisille, jotka haluavat kiistää muiden oikeudet.
”Meidän kulttuuri on parempaa” -ajattelu sivuuttaa, että ei ole mitään muuttumatonta meidän tai muiden kulttuuria.
Hirvosen kommentilla on arvonsa koska se painottaa työn - sanoisin mielummin yhteistyön - merkitystä kulttuurin muuttamisessa mutta on minusta liian optimistinen muutoksen suhteen:
Kulttuurit eivät toki ole muuttumattomia ja joskus kulttuuri muuttuu nopeastikin. Toisaalta monet kulttuurintutkijat painottavat pikemmin kulttuurin muuutoksen hitautta kuin nopeutta. (Lähde: Peter J Richerson ja Robert Boyd: Ei ainoastaan geeneistä. Miten kulttuuri muunsi ihmisen evoluution. Terra Cognita, Helsinki 2006.)
Esimerkkinä Richard E. Nisbett ja kumppanit mainitsevat kunniankulttuurin säilymisen USA:n Etelä-Valtioissa pitkään senkin jälkeen, kun sen syntymiseen johtaneet olosuhteet ovat väistyneet. Kunniankulttuuri syntyy esimerkiksi rajamailla joihin lain yksilöä suojaava käsi ei ulotu. Esimerkkinä Skotlannin Ylämaa.
Mutta kunniankulttuuri säilyy tyypillisesti pitkään senkin jälkeen kun sen edellytykset ovat murentuneet. Kunniankulttuuri säilyy, koska siinä on itseään säilyttäviä mekanismeja. Yksittäinen yksilö tai suku joka luopuu kunniankulttuurista - esimerkiksi suvun tyttärien seksuaalisuuden väkivaltaisesta rajoittamisesta - menettää kunniansa ja sitä myötä statuksensa muitten ihmisten silmissä. Sukua saatetaan jopa rangaista sulkemalla se yhteisön ulkopuolelle.
Koska ihmiset yleensä imitoivat nimenomaan korkean statuksen omaavia ihmisiä, kunninansa ja sitä myötä statuksensa menettäneitten ihmisten mallia ei noudateta. Takaisinkytkentä toimii ja kulttuurin tila palaa alkupisteeseensä.
Puhutaan negatiivisesta takaisinkykennästä, kun takaisinkytkentä heikentää muutoksen alkuperäistä vaikutusta stabiloiden systeemiä (=olemassaolevaa kulttuuria).
Ihmisen kulttuurievoluutiossa kulttuurin normeista poikkeamisen rankaiseminen on oleellinen tekijä. Vaikka olosuhteet muuttuvat voimakkaasti, kulttuuri ei välttämättä muutu optimaalisemmaksi uuteen ympäristöön, koska poikkeamista vanhoista arvoista rangaistaan. Boydin ja Richersonin erään artikkelin otsikko onkin paljon puhuva:
Punishment Allows the Evolution of Cooperation ( or Anything Else) in Sizable Groups
Kulttuurin muuttaminen edellyttääkin usein joukkotoimintaa/yhteistoimintaa - tarpeeksi moni tietyn kultturin paikallinen edustaja sopii yhdessä, että vanhasta tavasta luovutaan. Koska joukkotoiminta maksaa siihen osallistujille ja koska joukkotoimintaan liittyy yleensä vapaamatkustajan ongelma, kulttuurin muuttaminen on usein vaikeaa.
Kerroin aiemmin positiivisen esimerkin tyttöjen ympärileikkaus-instituution murtumisesta:
Naisten ympärileikkausta ei odotuksista huolimatta oltu koulutuksen leviämisen ja modernisoinnin kautta saatu Senegalissa loppumaan - saati sitten muissa heikommin edistyvissä Afrikan maissa.
Mutta vuonna 1997 pienessä Bambara-heimon kylässä nimeltään Malicounda pidettiin paikallisen kansalaisjärjestön aloitteesta kokous, jossa kolmentoista kylän naiset, joilla oli samanikäisiä tyttäriä, päätti kertaheitolla luopua ympärileikkauksesta.
Pian lähellä sijaitsevan Faluni-heimon kahdeksantoista kylää seurasi esimerkkiä. Päätökset levisivät kylästä kylään ja pian Senegalin hallitus kielsi ympärileikkaukset.
Instituutio mureni alhaalta ylöspäin. Oleellista oli ilmeisesti, että tietyn paikallisen yhteisön kaikki tytöt jätettiin ympärileikkaamatta. Jos vain yksittäiset naiset olisivat päättäneet että heidän tyttäriään ei ympärileikata, tytär olisi todennäköisimmin menettänyt mahdollisuutensa avioliittomarkkinoilla. Tarvittiin yhteistoimintaa.
Kulttuurirelativismia ja rasismia yhdistää yksi asia: molemmat tuntuvat olettavan, että kulttuurit ovat monoliittisia ja muuttumattomia.
Ja silti, vain henkäys sitten eurooppalaiseen kulttuuriin kuului ihmisten poltto roviolla. Vain puolitoista vuosisataa sitten Yhdysvaltain nykyisen presidentin todennäköisin ammatti olisi ollut orja. Vain reilu kymmenen vuotta sitten avioliitossa tapahtuva raiskaus oli Suomessa ihan jees.
Ihmisoikeudet eivät ole puhkeilleet yhteenkään kulttuuriin kuin kukkaset, vaan jokaisen voittamiseksi on tarvittu tuskallista työtä. Kulttuurirelativismi ei siksi tarkoita muiden kulttuurien kunnioittamista, vaan kulttuurin määrittelyvallan antamista ihmisille, jotka haluavat kiistää muiden oikeudet.
”Meidän kulttuuri on parempaa” -ajattelu sivuuttaa, että ei ole mitään muuttumatonta meidän tai muiden kulttuuria.
Hirvosen kommentilla on arvonsa koska se painottaa työn - sanoisin mielummin yhteistyön - merkitystä kulttuurin muuttamisessa mutta on minusta liian optimistinen muutoksen suhteen:
Kulttuurit eivät toki ole muuttumattomia ja joskus kulttuuri muuttuu nopeastikin. Toisaalta monet kulttuurintutkijat painottavat pikemmin kulttuurin muuutoksen hitautta kuin nopeutta. (Lähde: Peter J Richerson ja Robert Boyd: Ei ainoastaan geeneistä. Miten kulttuuri muunsi ihmisen evoluution. Terra Cognita, Helsinki 2006.)
Esimerkkinä Richard E. Nisbett ja kumppanit mainitsevat kunniankulttuurin säilymisen USA:n Etelä-Valtioissa pitkään senkin jälkeen, kun sen syntymiseen johtaneet olosuhteet ovat väistyneet. Kunniankulttuuri syntyy esimerkiksi rajamailla joihin lain yksilöä suojaava käsi ei ulotu. Esimerkkinä Skotlannin Ylämaa.
Mutta kunniankulttuuri säilyy tyypillisesti pitkään senkin jälkeen kun sen edellytykset ovat murentuneet. Kunniankulttuuri säilyy, koska siinä on itseään säilyttäviä mekanismeja. Yksittäinen yksilö tai suku joka luopuu kunniankulttuurista - esimerkiksi suvun tyttärien seksuaalisuuden väkivaltaisesta rajoittamisesta - menettää kunniansa ja sitä myötä statuksensa muitten ihmisten silmissä. Sukua saatetaan jopa rangaista sulkemalla se yhteisön ulkopuolelle.
Koska ihmiset yleensä imitoivat nimenomaan korkean statuksen omaavia ihmisiä, kunninansa ja sitä myötä statuksensa menettäneitten ihmisten mallia ei noudateta. Takaisinkytkentä toimii ja kulttuurin tila palaa alkupisteeseensä.
Puhutaan negatiivisesta takaisinkykennästä, kun takaisinkytkentä heikentää muutoksen alkuperäistä vaikutusta stabiloiden systeemiä (=olemassaolevaa kulttuuria).
Ihmisen kulttuurievoluutiossa kulttuurin normeista poikkeamisen rankaiseminen on oleellinen tekijä. Vaikka olosuhteet muuttuvat voimakkaasti, kulttuuri ei välttämättä muutu optimaalisemmaksi uuteen ympäristöön, koska poikkeamista vanhoista arvoista rangaistaan. Boydin ja Richersonin erään artikkelin otsikko onkin paljon puhuva:
Punishment Allows the Evolution of Cooperation ( or Anything Else) in Sizable Groups
Kulttuurin muuttaminen edellyttääkin usein joukkotoimintaa/yhteistoimintaa - tarpeeksi moni tietyn kultturin paikallinen edustaja sopii yhdessä, että vanhasta tavasta luovutaan. Koska joukkotoiminta maksaa siihen osallistujille ja koska joukkotoimintaan liittyy yleensä vapaamatkustajan ongelma, kulttuurin muuttaminen on usein vaikeaa.
Kerroin aiemmin positiivisen esimerkin tyttöjen ympärileikkaus-instituution murtumisesta:
Naisten ympärileikkausta ei odotuksista huolimatta oltu koulutuksen leviämisen ja modernisoinnin kautta saatu Senegalissa loppumaan - saati sitten muissa heikommin edistyvissä Afrikan maissa.
Mutta vuonna 1997 pienessä Bambara-heimon kylässä nimeltään Malicounda pidettiin paikallisen kansalaisjärjestön aloitteesta kokous, jossa kolmentoista kylän naiset, joilla oli samanikäisiä tyttäriä, päätti kertaheitolla luopua ympärileikkauksesta.
Pian lähellä sijaitsevan Faluni-heimon kahdeksantoista kylää seurasi esimerkkiä. Päätökset levisivät kylästä kylään ja pian Senegalin hallitus kielsi ympärileikkaukset.
Instituutio mureni alhaalta ylöspäin. Oleellista oli ilmeisesti, että tietyn paikallisen yhteisön kaikki tytöt jätettiin ympärileikkaamatta. Jos vain yksittäiset naiset olisivat päättäneet että heidän tyttäriään ei ympärileikata, tytär olisi todennäköisimmin menettänyt mahdollisuutensa avioliittomarkkinoilla. Tarvittiin yhteistoimintaa.
keskiviikkona, joulukuuta 03, 2008
Elinvoimaiset kulttuurit leviävät
Ihminen, jolla on flunssa aivastaa. Aivastaessaan ihminen levittää flunssan aiheuttajia (viruksia, bakteereja) ympärilleen. Virukset siirtyvät näin muihin ihmisiin.
Virus panee isäntäeläimen aivastamaan koska tällainen toiminta edistää viruksen leviämistä eli toiminta on darwinistinen sopeuma. Virus ei tietenkään tietoisesti tee päätöstä että panenpa isäntäeläimen aivastamaan. Vaan virus, jonka perimässsä on ollut ohje panna isäntäeläin aivastamaan, on olemassaolon kamppailussa pärjännyt paremmin kuin sellainen virus jolle ei ole ollut tällaista ohjetta.
Uskontoja ja kulttuureja on usein kutsuttu darwinistisessa katsannossa viruksiksi tai meemeiksi. Tässä katsannossa tietyt kulttuurit voivat pärjätä parememmin kuin toiset esimerkiksi siksi että panevat isäntävaltion "aivastamaan" pakolaisia ympärilleen. Pakolainen vie oman kulttuurinsa meemin mukanaan uusin maihin.
Miten kulttuuri siis panee isäntämaansa "aivastamaan". Keinoja on monia. Periaate on että syntyvyys maassa pidetään mahdollisimman korkeana esimerkiksi kieltämällä ehkäisy. Olot maassa tehdään lisäksi niin sietämättömiksi että ihmiset pakenevat tällaisesta maasta. Se, että kulttuuri kykenee tekemään isäntämaansa olot sietämättömiksi, on siis darwinistinen sopeuma. Kulttuuri ei tietenkään tietoisesti päätä että panenpa isäntämaan "aivastamaan" vaan kyseessä on tosiaankin sopeuma.
Darwinistisessa katsannossa tällainen kulttuuri on erittäin elinvoimainen. Tulemme tulevaisuudessa näkemään yhä enemmän sellaisia ihmisiä, jotka kantavat tällaisten elinvoimaisten kulttuurien meemejä ja yhä vähemmän sellaisia ihmisiä jotka kantavat jotain muita meemejä. Samoin kuin näemme kakkialla ihmisiä jotka kantavat elinvoimaisia - aivastamista aiheuttavia - flunssaviruksia.
Kokonaan toinen juttu on, että viruksen kantaja (ihminen) on vähemmän elinvoimainen kuin sellainen ihminen joka ei virusta kanna. Samoin "elinvoimaisen" kulttuurin isäntämaa kärsii alhaisesta elinajanosotteesta, alhaisesta BKT:sta, demokratiavajeesta ja ihmisoikeusvajeesta.
Virus panee isäntäeläimen aivastamaan koska tällainen toiminta edistää viruksen leviämistä eli toiminta on darwinistinen sopeuma. Virus ei tietenkään tietoisesti tee päätöstä että panenpa isäntäeläimen aivastamaan. Vaan virus, jonka perimässsä on ollut ohje panna isäntäeläin aivastamaan, on olemassaolon kamppailussa pärjännyt paremmin kuin sellainen virus jolle ei ole ollut tällaista ohjetta.
Uskontoja ja kulttuureja on usein kutsuttu darwinistisessa katsannossa viruksiksi tai meemeiksi. Tässä katsannossa tietyt kulttuurit voivat pärjätä parememmin kuin toiset esimerkiksi siksi että panevat isäntävaltion "aivastamaan" pakolaisia ympärilleen. Pakolainen vie oman kulttuurinsa meemin mukanaan uusin maihin.
Miten kulttuuri siis panee isäntämaansa "aivastamaan". Keinoja on monia. Periaate on että syntyvyys maassa pidetään mahdollisimman korkeana esimerkiksi kieltämällä ehkäisy. Olot maassa tehdään lisäksi niin sietämättömiksi että ihmiset pakenevat tällaisesta maasta. Se, että kulttuuri kykenee tekemään isäntämaansa olot sietämättömiksi, on siis darwinistinen sopeuma. Kulttuuri ei tietenkään tietoisesti päätä että panenpa isäntämaan "aivastamaan" vaan kyseessä on tosiaankin sopeuma.
Darwinistisessa katsannossa tällainen kulttuuri on erittäin elinvoimainen. Tulemme tulevaisuudessa näkemään yhä enemmän sellaisia ihmisiä, jotka kantavat tällaisten elinvoimaisten kulttuurien meemejä ja yhä vähemmän sellaisia ihmisiä jotka kantavat jotain muita meemejä. Samoin kuin näemme kakkialla ihmisiä jotka kantavat elinvoimaisia - aivastamista aiheuttavia - flunssaviruksia.
Kokonaan toinen juttu on, että viruksen kantaja (ihminen) on vähemmän elinvoimainen kuin sellainen ihminen joka ei virusta kanna. Samoin "elinvoimaisen" kulttuurin isäntämaa kärsii alhaisesta elinajanosotteesta, alhaisesta BKT:sta, demokratiavajeesta ja ihmisoikeusvajeesta.
tiistaina, joulukuuta 02, 2008
Romanien negatiivisuudesta
Koska tämä blogi on käsitellyt laajasti romanikulttuuria, lisään tämän postauksen tänne vaikken aktiivisesti ylläpidäkään blogia enää.
Olen esittänyt useita kertoja, että negatiivisuus on vahvin tapa rakentaa yhteisöllisyyttä. Esimerkkinä olen maininnut suomalaisten ja pataanien selviytymistarinat. Väitettä tukee myös uskontotieteen havainto, että mitä epämiellyttävämpiä rituaaleja kansa tai heimo harjoittaa esimerkiksi initiaatioriiteissä, sitä tehokkaampaa on kansan yhteistyö.
Apashit pakottivat nuorukaisensa jääkylmään veteen osana initiaatioriittiä. Adolf Hitler kehitti ajatuksen jatkuvasta sodasta slaaveja vastaan. Jokaiselle saksalaisnuorukaiselle tarjoutuisi näin mahdollisuus suorittaa initiaatioriitti itärintamalla.
Shiiamuslimit ruoskivat massarituaaleissaan itseään. Lisäksi jokainen shiiamuslimimies suggeroidaan lapsesta saakka syyllisyyden ja surun tunteeseen siitä että hän ei henkilökohtaisesti saanut olla mukana Karbalan taistelussa jossa shiiauskonnon kolmas imaami Husayn ibn Ali kaatui marttyyrinä taistellessaan sunneja vastaan. Nämä negatiiviset rituaalit ja tunteet todennäköisesti ylläpitävät shiiojen vahvaa ryhmäkoheesiota.
Väite sai tukea romanikirjailija Veijo Baltzarin kirjasta Sodassa ja rakkaudessa, joka kuvaa romanien elämää natsien hallitsemassa Euroopassa. HS kuvaa kirjaa:
[Romanisuvun] vaellus sisältää niin uhrautumista kuin petturuutta, mutta ennen muuta arjen päättymättömiä riitoja ja pahansuopaa sättimistä. "Panettelu ja kielteisten mielikuvien loihtiminen vahvisti yhteenkuuluvaisuuden tunnetta", kertojanääni toteaa.
HS:n toimittaja toteaa tähän:
Mahdotonta on silti ymmärtää, miten sisäinen eripura vahvistaa ryhmää.
Baltzar viljelee runsaasti eräänlaista mustalaisfilosofiaa, joka koostuu monista eri hienolta kuulostavista lauseista, rahvaanomaisista uskomuksista ja sutkauksista, lujasta kohtalonuskosta ja Herranpelosta. Viittaukset jäävät kauttaaltaan ylen hämäriksi, eikä asiaan perehtymätön saa niistä selvää.
Toimittajan reaktio on luonnnollinen. Ihmiset on niin iskostettu näkemään eripura, kateus, yhteisön sisäinen väkivalta ja kyräily puhtaasti negatiivisena asiana, että Baltzarin johtopäätös tuntuu käsittämättömältä.
Uskontotieteen valossa se ei sitä ole.
Negatiivisuuteen perustuva yhteisö ei ehkä ole miellyttävä yhteisö, mutta se VOI olla vahva yhteisö. Tästä varmasti monella suomalaisellakin on kokemusta - esimerkiksi omasta suvustaan.
Olen esittänyt useita kertoja, että negatiivisuus on vahvin tapa rakentaa yhteisöllisyyttä. Esimerkkinä olen maininnut suomalaisten ja pataanien selviytymistarinat. Väitettä tukee myös uskontotieteen havainto, että mitä epämiellyttävämpiä rituaaleja kansa tai heimo harjoittaa esimerkiksi initiaatioriiteissä, sitä tehokkaampaa on kansan yhteistyö.
Apashit pakottivat nuorukaisensa jääkylmään veteen osana initiaatioriittiä. Adolf Hitler kehitti ajatuksen jatkuvasta sodasta slaaveja vastaan. Jokaiselle saksalaisnuorukaiselle tarjoutuisi näin mahdollisuus suorittaa initiaatioriitti itärintamalla.
Shiiamuslimit ruoskivat massarituaaleissaan itseään. Lisäksi jokainen shiiamuslimimies suggeroidaan lapsesta saakka syyllisyyden ja surun tunteeseen siitä että hän ei henkilökohtaisesti saanut olla mukana Karbalan taistelussa jossa shiiauskonnon kolmas imaami Husayn ibn Ali kaatui marttyyrinä taistellessaan sunneja vastaan. Nämä negatiiviset rituaalit ja tunteet todennäköisesti ylläpitävät shiiojen vahvaa ryhmäkoheesiota.
Väite sai tukea romanikirjailija Veijo Baltzarin kirjasta Sodassa ja rakkaudessa, joka kuvaa romanien elämää natsien hallitsemassa Euroopassa. HS kuvaa kirjaa:
[Romanisuvun] vaellus sisältää niin uhrautumista kuin petturuutta, mutta ennen muuta arjen päättymättömiä riitoja ja pahansuopaa sättimistä. "Panettelu ja kielteisten mielikuvien loihtiminen vahvisti yhteenkuuluvaisuuden tunnetta", kertojanääni toteaa.
HS:n toimittaja toteaa tähän:
Mahdotonta on silti ymmärtää, miten sisäinen eripura vahvistaa ryhmää.
Baltzar viljelee runsaasti eräänlaista mustalaisfilosofiaa, joka koostuu monista eri hienolta kuulostavista lauseista, rahvaanomaisista uskomuksista ja sutkauksista, lujasta kohtalonuskosta ja Herranpelosta. Viittaukset jäävät kauttaaltaan ylen hämäriksi, eikä asiaan perehtymätön saa niistä selvää.
Toimittajan reaktio on luonnnollinen. Ihmiset on niin iskostettu näkemään eripura, kateus, yhteisön sisäinen väkivalta ja kyräily puhtaasti negatiivisena asiana, että Baltzarin johtopäätös tuntuu käsittämättömältä.
Uskontotieteen valossa se ei sitä ole.
Negatiivisuuteen perustuva yhteisö ei ehkä ole miellyttävä yhteisö, mutta se VOI olla vahva yhteisö. Tästä varmasti monella suomalaisellakin on kokemusta - esimerkiksi omasta suvustaan.
keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2008
Blogin aktiivinen toiminta päättyy
Tämän blogin aktiivinen toiminta päättyy tänään. Blogin postauksia voi toki lukea edelleen. Kommentointi on enabloitu toistaiseksi mutta vain toistaiseksi.
Olen pitänyt tätä blogia nyt puolitoista vuotta. Projekti on ollut mielenkiintoinen ja olen oppinut matkan varrella paljon, mutta kaikkien tällaisten projektien aika on joskus päättyä.
Tulen toki käsittelemään kaikkia blogilla käsiteltyjä aiheita muualla. Aika näyttää missä muodossa.
Kiitän kaikkia lukijoita ja melkein kaikkia kommentoijia !
Olen pitänyt tätä blogia nyt puolitoista vuotta. Projekti on ollut mielenkiintoinen ja olen oppinut matkan varrella paljon, mutta kaikkien tällaisten projektien aika on joskus päättyä.
Tulen toki käsittelemään kaikkia blogilla käsiteltyjä aiheita muualla. Aika näyttää missä muodossa.
Kiitän kaikkia lukijoita ja melkein kaikkia kommentoijia !
tiistaina, huhtikuuta 22, 2008
Debatoijan postaus ilmastonmuutoksesta, öljyn riittävyydestä yms.
Debatoijan jo vuoden vanha analyysi ilmastonmuutoksesta, öljyn riittävyydestä ja väestöräjähdyksestä kannattaa lukea. Teksti on vasta päivitetty viime viikkojen ruokamellakoiden ja muitten tapahtumien takia.
Debatoijan johtopäätös on erilainen kuin minun johtopäätökseni: Debatoijan mukaan ilmastonmuutos saadaan pika puoliin hallintaan, kun öljyn ja ruuan tuotanto alkaa nopeasti huveta. Hiilidioksidipäästöt vähenevät kahta kautta.
Octavius käsittelee samaa aihetta hiukan samassa hengessä kuin Debatoija.
Debatoijan johtopäätös on erilainen kuin minun johtopäätökseni: Debatoijan mukaan ilmastonmuutos saadaan pika puoliin hallintaan, kun öljyn ja ruuan tuotanto alkaa nopeasti huveta. Hiilidioksidipäästöt vähenevät kahta kautta.
Octavius käsittelee samaa aihetta hiukan samassa hengessä kuin Debatoija.
Esimerkki yhteisöllisyyden voimasta Nigeristä ?
HS kertoo siitä, miten Nigerissä on onnistuttu pysäyttämään aavikoituminen, kun maanviljelijät ovat alkaneet noudattaa vanhaa perinteistä tapaansa istuttaa puita:
"Maanviljelijät estivät aavikoitumisen Nigerissä
Sahara leviää eteläisessä Afrikassa ja aavikoituminen etenee rajusti. Näin kertoo media meille toistuvasti.
Tunnettu Afrikan maankäytön tutkija Chris Reij on eri mieltä. Kun hän palasi Nigeriin kymmenen vuoden tauon jälkeen, hän hämmästyi.
Paikalliset maanviljelijät olivat kaikkialla vallanneet hiekkaerämaata istutuksin.
Reij ajoi autiomaassa 800 kilometriä itään pääkaupunki Niameystä ja hämmästeli.
Puita riitti koko matkalla. Dan Sagan kylä oli aavikolla 1990-luvun alussa puuton, mutta nyt puita on siellä arviolta satakunta kappaletta hehtaarilla.
Reij arvioi, että Nigerissä on istutettu sata miljoonaa puuta 20 vuoden aikana. Hän kyseli syitä muutokseen. Viljelijät ovat kylä kylältä ottaneet puiden istutuksen osaksi arkista maataloutta.
Puita on Nigerissa osattu istuttaa aina. Kolonialismin aikaan suosittiin vain pähkinäviljelmiä.
Valtio omisti välillä viljelymaat. Se häivytti tunteen siitä, että maista ja metsistä täytyy pitää huolta. Siksi kuivina aikoina Nigerin eri heimot hakkasivat surutta puita."
Vaikuttaa siltä, että Nigerissä on onnistuttu uudelleenaktivoimaan perinteiset yhteisölliset instituutiot julkishyödykkeen (=metsä) tuottamisessa. Asiaa on käsitelty laajemmin tässä. Julkishyödykkeen tuottamisen mahdollistavien instituutioiden luonne ei tosin selvinnyt minulle ainakaan vielä. Selvältä ainakin vaikuttaa, että se että valtio aikoinaan otti maan haltuunsa, katkaisi puun istutuksen perinteen.
"Maanviljelijät estivät aavikoitumisen Nigerissä
Sahara leviää eteläisessä Afrikassa ja aavikoituminen etenee rajusti. Näin kertoo media meille toistuvasti.
Tunnettu Afrikan maankäytön tutkija Chris Reij on eri mieltä. Kun hän palasi Nigeriin kymmenen vuoden tauon jälkeen, hän hämmästyi.
Paikalliset maanviljelijät olivat kaikkialla vallanneet hiekkaerämaata istutuksin.
Reij ajoi autiomaassa 800 kilometriä itään pääkaupunki Niameystä ja hämmästeli.
Puita riitti koko matkalla. Dan Sagan kylä oli aavikolla 1990-luvun alussa puuton, mutta nyt puita on siellä arviolta satakunta kappaletta hehtaarilla.
Reij arvioi, että Nigerissä on istutettu sata miljoonaa puuta 20 vuoden aikana. Hän kyseli syitä muutokseen. Viljelijät ovat kylä kylältä ottaneet puiden istutuksen osaksi arkista maataloutta.
Puita on Nigerissa osattu istuttaa aina. Kolonialismin aikaan suosittiin vain pähkinäviljelmiä.
Valtio omisti välillä viljelymaat. Se häivytti tunteen siitä, että maista ja metsistä täytyy pitää huolta. Siksi kuivina aikoina Nigerin eri heimot hakkasivat surutta puita."
Vaikuttaa siltä, että Nigerissä on onnistuttu uudelleenaktivoimaan perinteiset yhteisölliset instituutiot julkishyödykkeen (=metsä) tuottamisessa. Asiaa on käsitelty laajemmin tässä. Julkishyödykkeen tuottamisen mahdollistavien instituutioiden luonne ei tosin selvinnyt minulle ainakaan vielä. Selvältä ainakin vaikuttaa, että se että valtio aikoinaan otti maan haltuunsa, katkaisi puun istutuksen perinteen.
sunnuntai, huhtikuuta 20, 2008
Päivän havainto
Kekkosen aikana suomalaiset poliitikot tekivät kaikkensa jotta Suomi ei olisi leimautunut samanlaiseksi maaksi kuin Puola, Unkari ja Tsekkoslovakia.
Tällä hetkellä alkaa olla selvää, että Puola, Tsekki, Slovakkia, Unkari ja Baltian maat kuuluvat länteen ja Suomi on leimautunut samaan kastiin kuin Ukraina ja Gruusia.
Kiitos kuuluu maamme ulkopoliittiselle johdolle. Jos maamme johdossa olisi valtiomies, tähän ei olisi jouduttu.
Tällä hetkellä alkaa olla selvää, että Puola, Tsekki, Slovakkia, Unkari ja Baltian maat kuuluvat länteen ja Suomi on leimautunut samaan kastiin kuin Ukraina ja Gruusia.
Kiitos kuuluu maamme ulkopoliittiselle johdolle. Jos maamme johdossa olisi valtiomies, tähän ei olisi jouduttu.
lauantaina, huhtikuuta 19, 2008
Uskonto meemipleksinä - esimerkkinä islam
Kunkin kulttuurin - myös uskonnon - voi ajatella muodostuvan joukosta ihmiseltä ihmiselle leviäviä kulttuuripiirteitä eli meemejä. Toki uskontoa voi mallintaa myös monella muullakin tavalla. Siitä, onko meemi-metafoora parempi vai huonompi kuin jokin muu tapa mallintaa uskontoa, on väitelty paljon. Väittely on osoittautunut melko hedelmättömäksi. Meemiteoria on joka tapauksessa yksi tapa mallintaa uskontoa.
Se mikä on ehdottomasti hylättävää on tapa jolla meemiteoria useimmiten sovelletaan: Meemiteoriaa käytetään yleensä hyvin löysästi - todetaan esimerkiksi että "islamin meemi leviää nopeasti". Väite ei lisää ymmärrystämme islamista tai sen leviämisestä millään lailla. On pyrittävä ehdottomasti syvällisempään analyysin tai hylättävä koko meemiteoria.
Meemiteoria on darwinilainen teoria, koska geenien tavoin
1. meemeissä on muuntelua (variation) ja uutta muuntelua syntyy koko ajan (mutation)
2. meemit siirtyvät ihmiseltä toiselle puheen, kirjoitusten ja rituaalien kautta (heritability)
3. meemien kelpoisuus (fitness) vaihtelee - meemi on sitä kelpoisempi mitä enemmän kopioita se kykenee tekemään itsestään
Voimme siis olettaa että ne meemit, jotka kopioituvat parhaiten ja säilyvät myös pitkään ihmisen mielessä, täyttävät maailman.
Sen sijaan meemin ei tarvitse lisätä kantajansa (yksilön) elämänlaatua eikä edes hänen biologista kelpoisuuttaan. Monet uskontomeemit päin vastoin alentavat kantajansa elämänlaatua aiheuttamalla esimerkiksi ahdistusta. Uskontomeemit saattavat myös alentaa kantajansa biologista kelpoisuutta vaatimalla papeilta ja munkeilta selibaattia.
Useat uskonnot - esimerkiksi lestadiolaisuus, hutterismi, fundamentalistinen islam ja hasidismi - nostavat kuitenkin ihmisen biologista kelpoisuutta erittäin oleellisesti kieltämällä ehkäisyn. Katolisuus ei sen sijaan enää oikein kykene estämään jäseniään ehkäisemästä.
Uskonto lienee ihmiselle yleensä biologisesti edullista, mutta se onko uskonnollisuus varsinainen evolutiivinen sopeuma on kiistanalaista.
Meemit leviävät meemiryppäinä - meemiplekseinä:
Tiettyyn uskontoon kuuluu paljon pelkästään teologisesti kiinnostavia meemejä kuten kolminaisuusoppi. Toiset meemit vaikuttavat voimakkaasti ihmisen arkipäiväiseen elämään kuten normit ("Älä tee huorin"). Kolmannet uskontomeemit vaikuttavat moraalin tunteisiin ja normien sisäistämiseen ("synnissä siinnyt, syntisestä sukukunnasta", "elämä on murhehuone", "Pieni syntinen ihminen pelastuu suuren Jumalan edessä yksin Kristuksen armosta" ).
Puhdasoppisuus-meemit
On olemassa myös uskontomeemejä, jotka parantavat meemipleksinsä konsistenssia, eli parantavat meemipleksinsä säilymistä yhtenäisenä kokonaisuutena. Esimerkkinä puhdasoppisuuden meemi ("yhdenkin sanan muutos, poistaminen tai lisääminen tuo väärän merkin karttaan – karttaan, jonka tarkoituksena on näyttää tie turvallisesti perille").
Ilman puhdasoppisuus-meemejä ei oikeastaan voisi edes puhua erillisistä uskonnoista. Olisi olemassa vain yksittäisiä uskonnollisia ilmiöitä - ilman että uskonnot "lajiutuisivat" erillisiksi uskonnoiksi. Tämä havainto on oleellinen ja on minusta tärkein anti mikä meemiteorialla tai yleensä evolutiivisella lähestymistavalla voi olla uskonnon tutkimukseen. Havainto liittää uskonnon biologiaan ja evolutiiviseen kulttuurin tutkimukseen:
1. Uskonnollisista ilmiöistä tulee uskontoja vasta kun syntyy muitten meemien vapaata vaihtumista kontrolloivia meemejä - puhdasoppisuusmeemejä.
2. Ekologi Richard Michodin mukaan soluryhmästä tuli eliö silloin ja vasta silloin kun syntyi sopeumia, jotka estivät yksittäisiä soluja hyötymästä muitten solujen kustannuksella.
3. Samoin Richard Michodin mukaan ihmisjoukosta tulee yhteisö vasta kun ihmiset kehittävät tavan kontrolloida ja rangaista ihmisiä jotka rikkovat yhteisön normeja. (Vrt. Boydin ja Richersonin teoria altruistisesta rangaistuksesta.)
4. Muurahaisten ja termiittien yhteisöllisyys perustuu mm. siihen että työläiset kontrolloivat toisia työläisiä. Joukko muurahaisia muodostaa työläiskontrollin avulla yhteisön, jota usein jopa kutsutaan superorganismiksi.
Uskonnon levittäminen ja Islam
Merkittäviä ovat myös meemit jotka lisäävät uskonnon leviämistä (lähetyskäsky, käsky "lisääntyä ja täyttää maa", ehkäisykielto). Islamin innovaatio liittyy erityisesti uskonnon levittämiseen:
1. Koraanissa käsketään taistelemaan vääräuskoisia vastaan, kunnes nämä kääntyvät islamiin. Kirjan kansoilla (juutalaiset ja kristityt) on myös toinen vaihtoehto: he tunnustavat islamin vallan ja alistuvat maksamaan veroa.
2. Pyhässä sodassa vääräuskoisia vastaan kuolevat pääsevät paratiisin iloihin.
3. Islamiin liittyminen on helppoa, mutta islamista eroava tuomitaan kuolemaan. Musliminainen ei saa yleensä avioitua vääräuskoisen kanssa.
4. Muslimin ei pidä alistua asumaan vääräuskoisten hallitsemassa maassa vaan on pyrittävä saamaan valta vaihdettua.
Kaikissa merkittävissä uskonnoissa on toki levittämistä tukevat meeminsä. Islamin meemipleksi tuntuu kuitenkin olevan tehokkaimmasta päästä. Islam lienee nimenomaan tehokas leviämään. Se ei todennäköisesti luo yhteiskuntaa, joka olisi tekonologisesti, tieteellisesti ja ihmisoikeuksien näkökulmasta kovinkaan edistyksellinen vaan pikemmin yhteiskunnan jota leimaa nepotismi, korruptio, kansalaisyhteiskunnan puute, uskonnon ylivalta, tieteen vastaisuus jne.
Se mikä on ehdottomasti hylättävää on tapa jolla meemiteoria useimmiten sovelletaan: Meemiteoriaa käytetään yleensä hyvin löysästi - todetaan esimerkiksi että "islamin meemi leviää nopeasti". Väite ei lisää ymmärrystämme islamista tai sen leviämisestä millään lailla. On pyrittävä ehdottomasti syvällisempään analyysin tai hylättävä koko meemiteoria.
Meemiteoria on darwinilainen teoria, koska geenien tavoin
1. meemeissä on muuntelua (variation) ja uutta muuntelua syntyy koko ajan (mutation)
2. meemit siirtyvät ihmiseltä toiselle puheen, kirjoitusten ja rituaalien kautta (heritability)
3. meemien kelpoisuus (fitness) vaihtelee - meemi on sitä kelpoisempi mitä enemmän kopioita se kykenee tekemään itsestään
Voimme siis olettaa että ne meemit, jotka kopioituvat parhaiten ja säilyvät myös pitkään ihmisen mielessä, täyttävät maailman.
Sen sijaan meemin ei tarvitse lisätä kantajansa (yksilön) elämänlaatua eikä edes hänen biologista kelpoisuuttaan. Monet uskontomeemit päin vastoin alentavat kantajansa elämänlaatua aiheuttamalla esimerkiksi ahdistusta. Uskontomeemit saattavat myös alentaa kantajansa biologista kelpoisuutta vaatimalla papeilta ja munkeilta selibaattia.
Useat uskonnot - esimerkiksi lestadiolaisuus, hutterismi, fundamentalistinen islam ja hasidismi - nostavat kuitenkin ihmisen biologista kelpoisuutta erittäin oleellisesti kieltämällä ehkäisyn. Katolisuus ei sen sijaan enää oikein kykene estämään jäseniään ehkäisemästä.
Uskonto lienee ihmiselle yleensä biologisesti edullista, mutta se onko uskonnollisuus varsinainen evolutiivinen sopeuma on kiistanalaista.
Meemit leviävät meemiryppäinä - meemiplekseinä:
Tiettyyn uskontoon kuuluu paljon pelkästään teologisesti kiinnostavia meemejä kuten kolminaisuusoppi. Toiset meemit vaikuttavat voimakkaasti ihmisen arkipäiväiseen elämään kuten normit ("Älä tee huorin"). Kolmannet uskontomeemit vaikuttavat moraalin tunteisiin ja normien sisäistämiseen ("synnissä siinnyt, syntisestä sukukunnasta", "elämä on murhehuone", "Pieni syntinen ihminen pelastuu suuren Jumalan edessä yksin Kristuksen armosta" ).
Puhdasoppisuus-meemit
On olemassa myös uskontomeemejä, jotka parantavat meemipleksinsä konsistenssia, eli parantavat meemipleksinsä säilymistä yhtenäisenä kokonaisuutena. Esimerkkinä puhdasoppisuuden meemi ("yhdenkin sanan muutos, poistaminen tai lisääminen tuo väärän merkin karttaan – karttaan, jonka tarkoituksena on näyttää tie turvallisesti perille").
Ilman puhdasoppisuus-meemejä ei oikeastaan voisi edes puhua erillisistä uskonnoista. Olisi olemassa vain yksittäisiä uskonnollisia ilmiöitä - ilman että uskonnot "lajiutuisivat" erillisiksi uskonnoiksi. Tämä havainto on oleellinen ja on minusta tärkein anti mikä meemiteorialla tai yleensä evolutiivisella lähestymistavalla voi olla uskonnon tutkimukseen. Havainto liittää uskonnon biologiaan ja evolutiiviseen kulttuurin tutkimukseen:
1. Uskonnollisista ilmiöistä tulee uskontoja vasta kun syntyy muitten meemien vapaata vaihtumista kontrolloivia meemejä - puhdasoppisuusmeemejä.
2. Ekologi Richard Michodin mukaan soluryhmästä tuli eliö silloin ja vasta silloin kun syntyi sopeumia, jotka estivät yksittäisiä soluja hyötymästä muitten solujen kustannuksella.
3. Samoin Richard Michodin mukaan ihmisjoukosta tulee yhteisö vasta kun ihmiset kehittävät tavan kontrolloida ja rangaista ihmisiä jotka rikkovat yhteisön normeja. (Vrt. Boydin ja Richersonin teoria altruistisesta rangaistuksesta.)
4. Muurahaisten ja termiittien yhteisöllisyys perustuu mm. siihen että työläiset kontrolloivat toisia työläisiä. Joukko muurahaisia muodostaa työläiskontrollin avulla yhteisön, jota usein jopa kutsutaan superorganismiksi.
Uskonnon levittäminen ja Islam
Merkittäviä ovat myös meemit jotka lisäävät uskonnon leviämistä (lähetyskäsky, käsky "lisääntyä ja täyttää maa", ehkäisykielto). Islamin innovaatio liittyy erityisesti uskonnon levittämiseen:
1. Koraanissa käsketään taistelemaan vääräuskoisia vastaan, kunnes nämä kääntyvät islamiin. Kirjan kansoilla (juutalaiset ja kristityt) on myös toinen vaihtoehto: he tunnustavat islamin vallan ja alistuvat maksamaan veroa.
2. Pyhässä sodassa vääräuskoisia vastaan kuolevat pääsevät paratiisin iloihin.
3. Islamiin liittyminen on helppoa, mutta islamista eroava tuomitaan kuolemaan. Musliminainen ei saa yleensä avioitua vääräuskoisen kanssa.
4. Muslimin ei pidä alistua asumaan vääräuskoisten hallitsemassa maassa vaan on pyrittävä saamaan valta vaihdettua.
Kaikissa merkittävissä uskonnoissa on toki levittämistä tukevat meeminsä. Islamin meemipleksi tuntuu kuitenkin olevan tehokkaimmasta päästä. Islam lienee nimenomaan tehokas leviämään. Se ei todennäköisesti luo yhteiskuntaa, joka olisi tekonologisesti, tieteellisesti ja ihmisoikeuksien näkökulmasta kovinkaan edistyksellinen vaan pikemmin yhteiskunnan jota leimaa nepotismi, korruptio, kansalaisyhteiskunnan puute, uskonnon ylivalta, tieteen vastaisuus jne.
maanantaina, huhtikuuta 14, 2008
Miksi otsonikadon ratkaisu onnistui, mutta ilmaston muutoksen ratkaisu ei onnistu ?
Nykyään puhutaan paljon ilmaston lämpenemisestä ja puhun siitä paljon itsekin. Ilmaston lämpeneminen on hankala ongelma, koska se vaatii koko kansainvälisen yhteisön yhteistyötä. Ilmaston lämpeneminen on taloustieteen termein globaali yhteismaan ongelma.
Ei ole kauaa aikaa siitä kun otsonikadosta puhuttiin paljon. Otsonikato on periaatteessa samanlainen globaali yhteismaan ongelma kuin ilmaston lämpeneminen.
Otsonikadosta puhuminen on loppunut siksi, että otsonikato on jo saatu hallintaan. Sen jälkeen kun ongelma 1980-luvulla todella myönnettiin, on edistytty varsin nopeasti:
1. Montrealin sopimus solmittiin vuonna 1987. Sopimus loi puitteet ratkaista ongelma. Sopimusta on myöhemmin jonkin verran paranneltu.
2. Vuoteen 2005 mennessä ihmisperäisten otsonia tuhoavien kaasujen määrä troposfäärissä oli laskenut jo 8–9 % 1990-luvun alussa havaittuihin huippulukemiin verrattuna.
3. Otsonikato stabilisoituu (=ei enää kasva) nykyarvioiden mukaan vuonna 2020.
4. Otsonikerroksen arvellaan palautuvan ennalleen aikaisintaan vuoden 2050 tienoilla.
Ero otsonikadon ja ilmaston lämpenemisen välillä on toisaalta huutaava: Ilmaston lämpenemisestä on siitäkin puhuttu kauan - Osmo Soininvaarakin kirjoitti aiheesta
aineen ylioppilaskirjoituksissa jo 70-luvun alkupuolella. Ilmaston lämpenemiselle ei kuitenkaan ole tehty juuri mitään, vaikka ongelman dramaattisuus on tiedetty jo varsin kauan. Ilmeisesti suurin ero on siinä, että ilmaston lämpenemisen ratkaiseminen maksaa huomattavasti enemmän kuin otsonikadon ratkaiseminen: Ilmaston lämpenemisen ratkaisu vaatisi ekonomi Nicholas Sternin mukaan seuraavan 40 vuoden ajan satsauksen, jonka vaikutus maailman bruttokansantuotteeseen olisi karkeasti arvioiden -1 % joka vuosi.
Optimisti voisi väittää että ilmaston lämpeneminenkin voidaan ratkaista, jos ilmaston lämpenemisen ratkaisussa otettaan oppia otsonikadon ratkaisusta. Palaan otsonikadon ratkaisuun ja muitten yhteismaan ongelmien ratkaisuun pikapuoliin.
Ei ole kauaa aikaa siitä kun otsonikadosta puhuttiin paljon. Otsonikato on periaatteessa samanlainen globaali yhteismaan ongelma kuin ilmaston lämpeneminen.
Otsonikadosta puhuminen on loppunut siksi, että otsonikato on jo saatu hallintaan. Sen jälkeen kun ongelma 1980-luvulla todella myönnettiin, on edistytty varsin nopeasti:
1. Montrealin sopimus solmittiin vuonna 1987. Sopimus loi puitteet ratkaista ongelma. Sopimusta on myöhemmin jonkin verran paranneltu.
2. Vuoteen 2005 mennessä ihmisperäisten otsonia tuhoavien kaasujen määrä troposfäärissä oli laskenut jo 8–9 % 1990-luvun alussa havaittuihin huippulukemiin verrattuna.
3. Otsonikato stabilisoituu (=ei enää kasva) nykyarvioiden mukaan vuonna 2020.
4. Otsonikerroksen arvellaan palautuvan ennalleen aikaisintaan vuoden 2050 tienoilla.
Ero otsonikadon ja ilmaston lämpenemisen välillä on toisaalta huutaava: Ilmaston lämpenemisestä on siitäkin puhuttu kauan - Osmo Soininvaarakin kirjoitti aiheesta
aineen ylioppilaskirjoituksissa jo 70-luvun alkupuolella. Ilmaston lämpenemiselle ei kuitenkaan ole tehty juuri mitään, vaikka ongelman dramaattisuus on tiedetty jo varsin kauan. Ilmeisesti suurin ero on siinä, että ilmaston lämpenemisen ratkaiseminen maksaa huomattavasti enemmän kuin otsonikadon ratkaiseminen: Ilmaston lämpenemisen ratkaisu vaatisi ekonomi Nicholas Sternin mukaan seuraavan 40 vuoden ajan satsauksen, jonka vaikutus maailman bruttokansantuotteeseen olisi karkeasti arvioiden -1 % joka vuosi.
Optimisti voisi väittää että ilmaston lämpeneminenkin voidaan ratkaista, jos ilmaston lämpenemisen ratkaisussa otettaan oppia otsonikadon ratkaisusta. Palaan otsonikadon ratkaisuun ja muitten yhteismaan ongelmien ratkaisuun pikapuoliin.
sunnuntai, huhtikuuta 13, 2008
Persoonallisuustyyppi, maahanmuutto ja Nato
Wikipedia määrittelee personallisuustyypin Agreeable:
Agreeableness is a tendency to be pleasant and accommodating in social situations. In contemporary personality psychology, agreeableness is one of the five major dimensions of personality structure, reflecting individual differences in concern for cooperation and social harmony. People who score high on this dimension are empathetic, considerate, friendly, generous, and helpful. They also have an optimistic view of human nature. They tend to believe that most people are honest, decent, and trustworthy.
On positiivinen, empaattinen ja kiva. On hyvä äiti, miellyttävä kumppani ja helppo alainen. Ajattelee, että ihmiset ovat pääsääntöisesti mukavia. Haluaa välttää ristiriitoja. Uskoo, että rikollisen maahanmuuttajan tai suomalaisen ongelmanuoren sopeutumattomuus johtuu henkilön vaikeasta menneisyydestä.
Ajattelee, että maahanmuuton vastustaminen vaikkapa Afrikasta siksi, että yhteiskunta koostuu ihmisistä, on rasismia, joka taas on todella paha asia. Uskoo, että työpaikan projektin tavoitteet on hyvin määritelty ja järkeviä.
People scoring low on agreeableness place self-interest above getting along with others. They are generally less concerned with others' well-being, report less empathy, and are therefore less likely to go out of their way to help others. Their skepticism about other people's motives may cause them to be suspicious and unfriendly. People very low on agreeableness have a tendency to be manipulative in their social relationships. They are more likely to compete than to cooperate.
Vastakohtana on siis ihminen joka mielellään väittelee, on skeptinen ja ehkä riidanhaluinen. On hankala. Viis veisaa onko yksin oman mielipiteensä kanssa. Sanoo vaikkapa, että afrikkalaisten ongelmat johtuvat ensi sijassa afrikkalaisista itsestään. Pitää henkilöä, joka on eri mieltä kanssaan, tyhmänä ja sanoo sen myös reippaasti ääneen.
Herää kysymys, millaisia ihmisiä politiikassa (ja työpaikalla) tarvitaan. Oliko Juho Kusti Paasikivi positiivinen ja kiva, kun ajoi läpi ulkopolitiikan muutoksen, jota kansan enemmistö vastusti. Onko ihanteellinen poliitikko särmätön ja positiivinen mukavikko. Onko keski-ikäisten körmyjen aika politiikassa ohi? Miksi miespoliitikkojen pitäisi olla kivoja, mutta naispoliitikkojen vihaisia nuoria naisia?
Vastaus ei ole helppo.
Luulen, että ristiriitoja rakastavia ihmisiä tarvitaan erityisesti herättämään keskustelua. Herättämään kansaa, kun "painuvi päät muun kansan maan" tai kun kansa ihastelee keisarin uusia ihania vaatteita.
Ristiriitoja kestäviä - mutta ei välttämättä rakastavia - tarvitaan silloin kun koko valtiolaivan suunta on muutettava kansan enemmistön vastakkaisesta mielipiteestä huolimatta.
Ristiriitoja vierastavia yhteen hiileen puhaltajia tarvitaan aivan varmasti myös. Jokainen töissä käyvä tietää, miten hankalia sellaiset projektit ovat, joissa kaikki ovat "kriittisiä". Toisaalta hyvä ei ole sekään, jos kukaan ei uskalla asettaa itseään peliin ja sanoa että nyt tämä homma kusee.
Sen sijaan voi kysyä, tarvitaanko koskaan poliitikkoa jonka mukaan Suomen ei pidä liittyä Natoon koska kansan enemmistö vierastaa sitä. Suomen Kuvalehti kirjoitti aikoinaan:
Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä.
Toisaalta voi itse asiassa olla niin, että Tarja Halonen ei todellisuudessa kunnioita kansanmielipidettä ollenkaan. Hän on ehkä vain taitava manipulaattori, joka ajaa tietoisesti tai tiedostamattaan Venäjän edun mukaista ja Suomen edun vastaista politiikkaa. Suomen Kuvalehden teksti kuuluu pidemmässä muodossaan näin:
Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat.
Halonen viestittää voimakkaasti olevansa persoonallisuustyyppiä "Agreeable" - todellisuudessa hän lienee aivan muuta. HS:n haastattelemat poliitikkojen kanssa tekemisiin joutuvat ihmiset pitivät Halosta suunnilleen yhtä sosiaalisena kuin Tuomiojaa.
Agreeableness is a tendency to be pleasant and accommodating in social situations. In contemporary personality psychology, agreeableness is one of the five major dimensions of personality structure, reflecting individual differences in concern for cooperation and social harmony. People who score high on this dimension are empathetic, considerate, friendly, generous, and helpful. They also have an optimistic view of human nature. They tend to believe that most people are honest, decent, and trustworthy.
On positiivinen, empaattinen ja kiva. On hyvä äiti, miellyttävä kumppani ja helppo alainen. Ajattelee, että ihmiset ovat pääsääntöisesti mukavia. Haluaa välttää ristiriitoja. Uskoo, että rikollisen maahanmuuttajan tai suomalaisen ongelmanuoren sopeutumattomuus johtuu henkilön vaikeasta menneisyydestä.
Ajattelee, että maahanmuuton vastustaminen vaikkapa Afrikasta siksi, että yhteiskunta koostuu ihmisistä, on rasismia, joka taas on todella paha asia. Uskoo, että työpaikan projektin tavoitteet on hyvin määritelty ja järkeviä.
People scoring low on agreeableness place self-interest above getting along with others. They are generally less concerned with others' well-being, report less empathy, and are therefore less likely to go out of their way to help others. Their skepticism about other people's motives may cause them to be suspicious and unfriendly. People very low on agreeableness have a tendency to be manipulative in their social relationships. They are more likely to compete than to cooperate.
Vastakohtana on siis ihminen joka mielellään väittelee, on skeptinen ja ehkä riidanhaluinen. On hankala. Viis veisaa onko yksin oman mielipiteensä kanssa. Sanoo vaikkapa, että afrikkalaisten ongelmat johtuvat ensi sijassa afrikkalaisista itsestään. Pitää henkilöä, joka on eri mieltä kanssaan, tyhmänä ja sanoo sen myös reippaasti ääneen.
Herää kysymys, millaisia ihmisiä politiikassa (ja työpaikalla) tarvitaan. Oliko Juho Kusti Paasikivi positiivinen ja kiva, kun ajoi läpi ulkopolitiikan muutoksen, jota kansan enemmistö vastusti. Onko ihanteellinen poliitikko särmätön ja positiivinen mukavikko. Onko keski-ikäisten körmyjen aika politiikassa ohi? Miksi miespoliitikkojen pitäisi olla kivoja, mutta naispoliitikkojen vihaisia nuoria naisia?
Vastaus ei ole helppo.
Luulen, että ristiriitoja rakastavia ihmisiä tarvitaan erityisesti herättämään keskustelua. Herättämään kansaa, kun "painuvi päät muun kansan maan" tai kun kansa ihastelee keisarin uusia ihania vaatteita.
Ristiriitoja kestäviä - mutta ei välttämättä rakastavia - tarvitaan silloin kun koko valtiolaivan suunta on muutettava kansan enemmistön vastakkaisesta mielipiteestä huolimatta.
Ristiriitoja vierastavia yhteen hiileen puhaltajia tarvitaan aivan varmasti myös. Jokainen töissä käyvä tietää, miten hankalia sellaiset projektit ovat, joissa kaikki ovat "kriittisiä". Toisaalta hyvä ei ole sekään, jos kukaan ei uskalla asettaa itseään peliin ja sanoa että nyt tämä homma kusee.
Sen sijaan voi kysyä, tarvitaanko koskaan poliitikkoa jonka mukaan Suomen ei pidä liittyä Natoon koska kansan enemmistö vierastaa sitä. Suomen Kuvalehti kirjoitti aikoinaan:
Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä.
Toisaalta voi itse asiassa olla niin, että Tarja Halonen ei todellisuudessa kunnioita kansanmielipidettä ollenkaan. Hän on ehkä vain taitava manipulaattori, joka ajaa tietoisesti tai tiedostamattaan Venäjän edun mukaista ja Suomen edun vastaista politiikkaa. Suomen Kuvalehden teksti kuuluu pidemmässä muodossaan näin:
Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat.
Halonen viestittää voimakkaasti olevansa persoonallisuustyyppiä "Agreeable" - todellisuudessa hän lienee aivan muuta. HS:n haastattelemat poliitikkojen kanssa tekemisiin joutuvat ihmiset pitivät Halosta suunnilleen yhtä sosiaalisena kuin Tuomiojaa.
lauantaina, huhtikuuta 12, 2008
"Median arvostus on nyt historiallisen alhaalla"
Kanervan tekstiviesteistä ja Vanhasen tyttöystävistä keskusteltiin taas - tällä kertaa mediapäivillä:
- Pääministeri: "Vastausta antaessani en ottanut kantaa siihen miten olen tutustunut...".
- Arkkipiispa: "Kanervan tekstiviestit tekivät kiinnostavaksi se...".
- Kulttuuriyrittäjä: "Kun Ilkka Kanerva ja Johanna Tukiainen puhuvat mediasta ..."
- Journalistiliiton puheenjohtaja: "Ja jos kuusikymppinen ulkoministeri lähettää tekstiviestejä ..."
- Ylen toimitusjohtaja: "... Kanervan tekstiviestikohun kaltaiset inhimillisesti kohtuuttomat tapahtumat"
Washington Postin toimituspäällikkö totesikin, että median arvostus on nyt historiallisen alhaalla.
(Lähde: Helsingin Sanomat 12.4.)
Andrew Keen ja tiedonvälityksen amatöörimäisyys
Toissa päivänä oli sentään mielenkiintoinen esitys. Uusmediatutkija Andrew Keen puhui ammattilaisuuden uudesta noususta uusmediassa.
Andrew Keen herätti muutama vuosi sitten suuttumustakin, kun kirjassaan The Cult Of Amateur : How Today's Internet is Killing our Culture väitti Internetin alentavan median jakaman tiedon tasoa ja tuhoavan ammattimaisen tiedonvälityksen.
Nyt Keen myönsi olleensa liian pessimistinen. Ammatimaisuus on Internetissä nousussa. Monet perinteiset lehdet kuten The Guardian, New York Times ja The Independence ovat siirtyneet Internetin.
Jotkut Internetistä alkunsa saaneet lehdet, kuten Huffington Post, joka aloitti joukkona blogeja ja on edelleenkin ensi sijassa amatöörien tekemä, luottavat yhä enemmän ammattilaisuuteen. Keen myöntää itsekin olevansa kaikkea mitä kirjassaan kritisoi - media-alan amatööri, joka on vuosien myötä sitten kuitenkin kehittynyt ammattilaiseksi.
Keenin aiempi pessimismi on minusta tyypillistä tilanteessa jossa uusi disruptiivinen teknologia alkaa kilpailla vanhan, ammattimaisen mutta hiukan luutuneen teknologian kanssa. Vallitsevan teknologian edustajat kauhistelevat aina uusien nousukkaiden epäammattimaisuutta.
Telealalla kauhisteltiin myös Internetiä - esimerkiksi Internet-puhelinta - samalla tavalla. Internetin amatöörimäisyyttä haluttiin parantaa rakentamalla erilaisia "Multimedia Systeemejä" Internetin päälle.
Ero tosin oli Keenin tapauksessa se, että harrastelijamaisuuden kritisoija edusti itse uusmediaa. Tämä teki kritiikin myös uskottavammaksi.
Epäammattimaisuus on kuitenkin samanlainen asia kuin nuoruus - vuosien mittaan se väistyy. Toki Internet tulee säilyttämään tiedottamisen tietyn demokraattisuuden ja sitä kautta amatöörimäisyyden, mutta ei ammattimainen, korkealaatuinen tiedottaminen Internetin takia häviä.
Korkealaatuista tiedottamista uhkaavat aivan muut asiat. Typeryys, moraalittomuus, tirkistely, elitismi ja narsistinen lukijoiden mielistely toisaalta ja valtaapitävien harjoittama sensuuri toisaalta.
- Pääministeri: "Vastausta antaessani en ottanut kantaa siihen miten olen tutustunut...".
- Arkkipiispa: "Kanervan tekstiviestit tekivät kiinnostavaksi se...".
- Kulttuuriyrittäjä: "Kun Ilkka Kanerva ja Johanna Tukiainen puhuvat mediasta ..."
- Journalistiliiton puheenjohtaja: "Ja jos kuusikymppinen ulkoministeri lähettää tekstiviestejä ..."
- Ylen toimitusjohtaja: "... Kanervan tekstiviestikohun kaltaiset inhimillisesti kohtuuttomat tapahtumat"
Washington Postin toimituspäällikkö totesikin, että median arvostus on nyt historiallisen alhaalla.
(Lähde: Helsingin Sanomat 12.4.)
Andrew Keen ja tiedonvälityksen amatöörimäisyys
Toissa päivänä oli sentään mielenkiintoinen esitys. Uusmediatutkija Andrew Keen puhui ammattilaisuuden uudesta noususta uusmediassa.
Andrew Keen herätti muutama vuosi sitten suuttumustakin, kun kirjassaan The Cult Of Amateur : How Today's Internet is Killing our Culture väitti Internetin alentavan median jakaman tiedon tasoa ja tuhoavan ammattimaisen tiedonvälityksen.
Nyt Keen myönsi olleensa liian pessimistinen. Ammatimaisuus on Internetissä nousussa. Monet perinteiset lehdet kuten The Guardian, New York Times ja The Independence ovat siirtyneet Internetin.
Jotkut Internetistä alkunsa saaneet lehdet, kuten Huffington Post, joka aloitti joukkona blogeja ja on edelleenkin ensi sijassa amatöörien tekemä, luottavat yhä enemmän ammattilaisuuteen. Keen myöntää itsekin olevansa kaikkea mitä kirjassaan kritisoi - media-alan amatööri, joka on vuosien myötä sitten kuitenkin kehittynyt ammattilaiseksi.
Keenin aiempi pessimismi on minusta tyypillistä tilanteessa jossa uusi disruptiivinen teknologia alkaa kilpailla vanhan, ammattimaisen mutta hiukan luutuneen teknologian kanssa. Vallitsevan teknologian edustajat kauhistelevat aina uusien nousukkaiden epäammattimaisuutta.
Telealalla kauhisteltiin myös Internetiä - esimerkiksi Internet-puhelinta - samalla tavalla. Internetin amatöörimäisyyttä haluttiin parantaa rakentamalla erilaisia "Multimedia Systeemejä" Internetin päälle.
Ero tosin oli Keenin tapauksessa se, että harrastelijamaisuuden kritisoija edusti itse uusmediaa. Tämä teki kritiikin myös uskottavammaksi.
Epäammattimaisuus on kuitenkin samanlainen asia kuin nuoruus - vuosien mittaan se väistyy. Toki Internet tulee säilyttämään tiedottamisen tietyn demokraattisuuden ja sitä kautta amatöörimäisyyden, mutta ei ammattimainen, korkealaatuinen tiedottaminen Internetin takia häviä.
Korkealaatuista tiedottamista uhkaavat aivan muut asiat. Typeryys, moraalittomuus, tirkistely, elitismi ja narsistinen lukijoiden mielistely toisaalta ja valtaapitävien harjoittama sensuuri toisaalta.
perjantaina, huhtikuuta 11, 2008
Suomalaisesta negatiivisuudesta
Ulkoministeri Stubbin mukaan suomalaiset ovat varsin rasistisia verrattuna mm. amerikkalaisiin, belgialaisiin ja ranskalaisiin.
Olen samaa mieltä, että suomalaiset ovat ylipäätään varsin negatiivisia. Ko. negatiivisuus materialisoituu mm. varsin varautuneena suhtautumisena ulkomaalaisiin ja vieraisiin.
Negatiivisuusta ei pitäisi kuitenkaan demonisoida. Negatiivisuus tai varautuneisuus ei ole paha tai hyvä asia sinänsä vaan negatiivisuuden arvo riippuu olosuhteista.
Negatiivisuus voi olla voimavara esimerkiksi silloin kun pitää estää vihamielisen vieraan kansan, valtion tai kulttuurin maahantunkeutuminen. Tällöin nimenomaan positiivisuus ja suvaitsevaisuus ovat ongelmia. Suomalaiset pärjäävät muita eurooppalaisia paremmin juuri sellaisissa tilanteissa, joissa suomalaisten luontainen negatiivisuus on voimavara.
Negatiivisuus kontra positiivisuus on samanlainen kysymys kuin aktiivisuus kontra passiivisuus. Jos aktiivisuudella kykenee saamaan parannuksia aikaan, aktiivisuus on siinä kontekstissa hyvä asia. Mutta, jos yhteiskunnallinen tilanne on sellainen että on parempi hyväksyä elämä sellaisena kuin se tulee, on parempi olla passiivinen.
Positiivisuudella / negatiivisuudella tai aktiivisuudella / passiivisuudella on siis tietyssä yhteiskunnallisessa tilanteessa tietty optimaalinen taso. Jos ihminen / kansa aina tuon optimaalisen tason mukaan valitsisi omalle positiivisuudelleen ja aktiivisuudelleen oikean arvon, niin se olisi toki adaptiivista eli johtaisi parhaaseen lopputulokseen.
Todellisuudessa positiivisuus (ja aktiivisuus) on ihmistyyppikysymys. Ihmisen positiivisuus on toisaalta synnynnäisten seikkojen ja toisaalta kulttuuristen seikkojen summa. Suomalaiset ovat yleensä negatiivisia ja varautuneita ulkomaalaisia kohtaan. Samoin ovat kai japanilaiset, kiinalaiset ja saksalaiset.
Jotkut ihmiset ovat patologisen negatiivisia ja ulkomaalaisvihamielisiä - jotkut patologisen positiivisia ja sinisilmäisiä. Patoloogista negatiivisuutta edustaa myös oman kansan vihaaminen - esimerkkinä Katja Martelius ja monet muut.
Tutkimustietoa kaivataan
En tiedä löytyykö negatiivisuuden syistä kattavaa tutkimustietoa. Luulen, että varautuneisuus vieraisiin liittyy yhteistyöhön ja moraaliin. Jos varautuneisuus vieraita kohtaan on kansan historian aikana parantanut yksilön mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä muiden ihmisten kanssa, varautuneisuus on ollut adaptiivista:
1. Jos vieraat ovat yleensä olleet epäluotettavia "kulkumiehiä" tai naapurimaan ryösteleviä sotilaita, vieraisiin on alettu suhtautua varautuneesti.
Varautuneisuus vieraisiin voidaan sitten rationalisoida selittämällä vieraiden olevan saastaisia (japanilaiset), vääräuskoisia (muslimit), ryssiä (suomalaiset).
2. Jos vieraat ovat olleet säännöllisesti samoja reittiä kulkevia kauppamiehiä, vieraisiin on voitu suhtautua ainakin valkoivan myönteisesti.
Esimerkiksi on suhtauduttu positiivisesti "meidän laukkuryssä" Ivaniin mutta ei muihin "ryssiin".
3. Jos oma kulttuuri on sellainen, että oman kansan jäseniin ei voi luottaa elleivät he kuulu samaan perheeseen, vieraisiin ei ole syytä suhtautua sen varautuneemmin kuin omiin.
Kabulin kirjakauppiaassa kerrottiin että pataanit eivät luota omiinsa, vaan ajattelevat että ihminen voi saada ystävän vain ulkomaalaisesta. Tässä suhteessa pataanien ei luulisi suhtautuvan negatiivisesti vieraisiin. Toisaalta omiin kohdistuvasta epäluulosta huolimatta pataaneilla on voimakas heimoidentiteetti.
4. Jos vieraiden kanssa veljeilijöitä on demonisoitu - erityisesti kulkumiesten kanssa tekemisissä olevia naisia - vieraisiin on kannattanut suhtautua varautuneesti tai ainakin teeskennellä omien nähden varautuneisuutta.
5. Useilla vähemmistöillä kuten mustalaisilla ja juutalaisilla on sisäryhmämoraali, jossa omaan kansaan kuulumattomat on parhaimmassa tapauksessa esineellistetty - asetettu moraalin ulkopuolelle. Pahimmassa tapauksessa heidän pettämisensä ja jopa tappamisensa on nähty moraalisesti arvokkaana.
Kun moraalia on näin höllönnetty ja vierailta on esimerkiksi voinut huoletta varastaa, on saatu materiaalista etua. Vieraiden taitavia huijaajia on arvostettu.
Olen samaa mieltä, että suomalaiset ovat ylipäätään varsin negatiivisia. Ko. negatiivisuus materialisoituu mm. varsin varautuneena suhtautumisena ulkomaalaisiin ja vieraisiin.
Negatiivisuusta ei pitäisi kuitenkaan demonisoida. Negatiivisuus tai varautuneisuus ei ole paha tai hyvä asia sinänsä vaan negatiivisuuden arvo riippuu olosuhteista.
Negatiivisuus voi olla voimavara esimerkiksi silloin kun pitää estää vihamielisen vieraan kansan, valtion tai kulttuurin maahantunkeutuminen. Tällöin nimenomaan positiivisuus ja suvaitsevaisuus ovat ongelmia. Suomalaiset pärjäävät muita eurooppalaisia paremmin juuri sellaisissa tilanteissa, joissa suomalaisten luontainen negatiivisuus on voimavara.
Negatiivisuus kontra positiivisuus on samanlainen kysymys kuin aktiivisuus kontra passiivisuus. Jos aktiivisuudella kykenee saamaan parannuksia aikaan, aktiivisuus on siinä kontekstissa hyvä asia. Mutta, jos yhteiskunnallinen tilanne on sellainen että on parempi hyväksyä elämä sellaisena kuin se tulee, on parempi olla passiivinen.
Positiivisuudella / negatiivisuudella tai aktiivisuudella / passiivisuudella on siis tietyssä yhteiskunnallisessa tilanteessa tietty optimaalinen taso. Jos ihminen / kansa aina tuon optimaalisen tason mukaan valitsisi omalle positiivisuudelleen ja aktiivisuudelleen oikean arvon, niin se olisi toki adaptiivista eli johtaisi parhaaseen lopputulokseen.
Todellisuudessa positiivisuus (ja aktiivisuus) on ihmistyyppikysymys. Ihmisen positiivisuus on toisaalta synnynnäisten seikkojen ja toisaalta kulttuuristen seikkojen summa. Suomalaiset ovat yleensä negatiivisia ja varautuneita ulkomaalaisia kohtaan. Samoin ovat kai japanilaiset, kiinalaiset ja saksalaiset.
Jotkut ihmiset ovat patologisen negatiivisia ja ulkomaalaisvihamielisiä - jotkut patologisen positiivisia ja sinisilmäisiä. Patoloogista negatiivisuutta edustaa myös oman kansan vihaaminen - esimerkkinä Katja Martelius ja monet muut.
Tutkimustietoa kaivataan
En tiedä löytyykö negatiivisuuden syistä kattavaa tutkimustietoa. Luulen, että varautuneisuus vieraisiin liittyy yhteistyöhön ja moraaliin. Jos varautuneisuus vieraita kohtaan on kansan historian aikana parantanut yksilön mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä muiden ihmisten kanssa, varautuneisuus on ollut adaptiivista:
1. Jos vieraat ovat yleensä olleet epäluotettavia "kulkumiehiä" tai naapurimaan ryösteleviä sotilaita, vieraisiin on alettu suhtautua varautuneesti.
Varautuneisuus vieraisiin voidaan sitten rationalisoida selittämällä vieraiden olevan saastaisia (japanilaiset), vääräuskoisia (muslimit), ryssiä (suomalaiset).
2. Jos vieraat ovat olleet säännöllisesti samoja reittiä kulkevia kauppamiehiä, vieraisiin on voitu suhtautua ainakin valkoivan myönteisesti.
Esimerkiksi on suhtauduttu positiivisesti "meidän laukkuryssä" Ivaniin mutta ei muihin "ryssiin".
3. Jos oma kulttuuri on sellainen, että oman kansan jäseniin ei voi luottaa elleivät he kuulu samaan perheeseen, vieraisiin ei ole syytä suhtautua sen varautuneemmin kuin omiin.
Kabulin kirjakauppiaassa kerrottiin että pataanit eivät luota omiinsa, vaan ajattelevat että ihminen voi saada ystävän vain ulkomaalaisesta. Tässä suhteessa pataanien ei luulisi suhtautuvan negatiivisesti vieraisiin. Toisaalta omiin kohdistuvasta epäluulosta huolimatta pataaneilla on voimakas heimoidentiteetti.
4. Jos vieraiden kanssa veljeilijöitä on demonisoitu - erityisesti kulkumiesten kanssa tekemisissä olevia naisia - vieraisiin on kannattanut suhtautua varautuneesti tai ainakin teeskennellä omien nähden varautuneisuutta.
5. Useilla vähemmistöillä kuten mustalaisilla ja juutalaisilla on sisäryhmämoraali, jossa omaan kansaan kuulumattomat on parhaimmassa tapauksessa esineellistetty - asetettu moraalin ulkopuolelle. Pahimmassa tapauksessa heidän pettämisensä ja jopa tappamisensa on nähty moraalisesti arvokkaana.
Kun moraalia on näin höllönnetty ja vierailta on esimerkiksi voinut huoletta varastaa, on saatu materiaalista etua. Vieraiden taitavia huijaajia on arvostettu.
tiistaina, huhtikuuta 08, 2008
Fossiiliset polttoaineet eivät lopu koskaan
--- Korjaus 9.4. Hiilidioksidipitoisuuksissa menivät prosentit ja promillet sekaisin. Korjasin lisämäällä yhden nollan pilkun jälkeen. Kiitos Kumitontulle. ---
Maailmanpankin ex-pääekonomisti professori Sir Nicholas Stern on tehnyt ehkä tähän mennessä mittavimman selvityksen ilmastonmuutoksen vaikutuksesta talouteen.
Oleellisin johtopäätös on, että ilmakehän hiilidioksidi-pitoisuuden stabilisoiminen tasolle 0,050 - 0,055 prosenttia (ja sen jälkeen tapahtuva hiilidioksidipitoisuuden lasku) vaatii seuraavan 40 vuoden ajan satsauksen jonka vaikutus maailman bruttokansantuotteeseen on karkeasti arvioiden -1 % joka vuosi.
Nykyinen ilmakehän hiilidioksidi-pitoisuushan on 0,045 %. Tällä hetkellä kasvu ei ole edes lineaarista vaan kiihtyvää. Joten stabilisoiminen alle 0,050 prosenttiin on epärealistista. Hiilidioksidi-pitoisuuden stabilisoiminen tasolle 0,050 - 0,055 % edellyttää, että energiatuotannosta 60 - 75 % tapahtuu ilman hiilidioksidipäästöjä vuonna 2050.
Vaihtoehtoinen "business as usual" -malli taas johtaa Sternin mukaan sadassa vuodessa tilanteeseen, jossa ilmastonmuutoksen vaikutus bruttokansantuotteeseen on -5 - -20 % joka vuosi. Inhimilliset vaikutukset ovat tietysti siinä vaiheessa jo erittäin dramaattiset. Ilmaston lämpötila nousisi 2 - 3 astetta jo seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana, mikä aiheuttaisi mm. tarpeen siirtää 200 miljoonaa ihmistä muualle pelkän merenpinnan nousun takia. Maataloustuotanto esimerkiksi Afrikassa romahtaisi.
Tavallaan Sternin paperi kuitenkin herättää optimismia. Periaatteessa ilmastonlämpenemisen pahimmat seuraukset ovat estettävissä ilman että maailmantalouden kasvu estyy.
Fossiilisten polttoaineiden loppumisriskin voi pyyhkiä pois ihmiskunnan ongelmien listalta kokonaan. Nykyisillä fossiilisten polttoaineiden varannoilla maapallon ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden voi nimittäin nostaa 0,075 prosenttiin, mikä merkitsee jo erittäin pahaa ekokatastrofia. Fossiilisten polttoaineiden loppuminen olisi pikemmin mahdollisuus kuin riski.
Suurin huoli on miten Sternin esittämä stabilisoimismalli onnistutaan toteuttamaan. Kysymys ei ole ensi sijassa tekninen. Kysymys on siitä, miten kansainvälinen yhteisö kykenee sopimaan, kuinka paljon kukin maa rajoittaa päästöjä. Ilmastonmutos on globaali yhteismaan ongelma, jonka ratkaiseminen on oleellisesti vaikeampaa kuin lokaalien ongelmien ratkaisu.
Maailmanpankin ex-pääekonomisti professori Sir Nicholas Stern on tehnyt ehkä tähän mennessä mittavimman selvityksen ilmastonmuutoksen vaikutuksesta talouteen.
Oleellisin johtopäätös on, että ilmakehän hiilidioksidi-pitoisuuden stabilisoiminen tasolle 0,050 - 0,055 prosenttia (ja sen jälkeen tapahtuva hiilidioksidipitoisuuden lasku) vaatii seuraavan 40 vuoden ajan satsauksen jonka vaikutus maailman bruttokansantuotteeseen on karkeasti arvioiden -1 % joka vuosi.
Nykyinen ilmakehän hiilidioksidi-pitoisuushan on 0,045 %. Tällä hetkellä kasvu ei ole edes lineaarista vaan kiihtyvää. Joten stabilisoiminen alle 0,050 prosenttiin on epärealistista. Hiilidioksidi-pitoisuuden stabilisoiminen tasolle 0,050 - 0,055 % edellyttää, että energiatuotannosta 60 - 75 % tapahtuu ilman hiilidioksidipäästöjä vuonna 2050.
Vaihtoehtoinen "business as usual" -malli taas johtaa Sternin mukaan sadassa vuodessa tilanteeseen, jossa ilmastonmuutoksen vaikutus bruttokansantuotteeseen on -5 - -20 % joka vuosi. Inhimilliset vaikutukset ovat tietysti siinä vaiheessa jo erittäin dramaattiset. Ilmaston lämpötila nousisi 2 - 3 astetta jo seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana, mikä aiheuttaisi mm. tarpeen siirtää 200 miljoonaa ihmistä muualle pelkän merenpinnan nousun takia. Maataloustuotanto esimerkiksi Afrikassa romahtaisi.
Tavallaan Sternin paperi kuitenkin herättää optimismia. Periaatteessa ilmastonlämpenemisen pahimmat seuraukset ovat estettävissä ilman että maailmantalouden kasvu estyy.
Fossiilisten polttoaineiden loppumisriskin voi pyyhkiä pois ihmiskunnan ongelmien listalta kokonaan. Nykyisillä fossiilisten polttoaineiden varannoilla maapallon ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden voi nimittäin nostaa 0,075 prosenttiin, mikä merkitsee jo erittäin pahaa ekokatastrofia. Fossiilisten polttoaineiden loppuminen olisi pikemmin mahdollisuus kuin riski.
Suurin huoli on miten Sternin esittämä stabilisoimismalli onnistutaan toteuttamaan. Kysymys ei ole ensi sijassa tekninen. Kysymys on siitä, miten kansainvälinen yhteisö kykenee sopimaan, kuinka paljon kukin maa rajoittaa päästöjä. Ilmastonmutos on globaali yhteismaan ongelma, jonka ratkaiseminen on oleellisesti vaikeampaa kuin lokaalien ongelmien ratkaisu.
maanantaina, huhtikuuta 07, 2008
Tiibet-myytti
Itsenäisestä Tiibetistä on ollut lännessä tapana puhua kuin jostain maanpäällisestä taivaasta, jossa kansa oli köyhää mutta onnellista. Maata hallitsi hyväntahtoinen Dalai Lama. Amerikkalaisen vasemmistolaisen toimittajan Michael Parentin Friendly Feudalism -- The Tibet Myth kertoo aika erilaisen kertomuksen itsenäisestä Tiibetistä kuin media yleensä. Referoin tekstiä lyhyesti:
Tiibet oli feodaaliyhteiskunta, jossa maa oli muutaman sadan aristokraatin ja rikkaitten luostarien hallussa samalla tavalla kuin feodaaliajan Euroopassa. Keskiluokka oli pieni, ainakin puolet kansasta eli maaorjuudessa. Kuten feodaalisessa yhteiskunnissa yleensä Tiibetissäkin oli mielivaltaa, orjuutta, maaorjuutta, kidutusta, ihmisten nöyryyttämistä ja naisten hyväksikäyttöä. Dalai Laman hallitsemassa Tiibetissä ei ollut sairaaloita, ei kansakouluja, ei demokratiaa eikä oikein ihmisoikeuksiakaan.
Tämä ei Parentin mukaan muuksi muuta sitä, että tiibettiläiset ovat äärimmäisen uskonnollista kansaa ja kunnioittavat ja rakastavat Dalai Lamaa. Mutta äärimmäinen uskonnollisuus ei merkitse sitä, että tiibettiläiset haluaisivat vanhan feodaalisen Tiibetin paluuta sellaisenaan.
Dalai Lamasta tuli demokratian ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden esitaistelija vasta kun Kiinan miehitys avasi hänen silmänsä maailman realiteeteille. Hänen asennemuutoksensa aitoutta Parenti ei pyri kiistämään.
Myös myytti buddhalaisuudesta poikkeuksellisena väkivallattomana uskontona on Parentin mukaan väärä tai ainakin liioiteltu. Buddhalaisuuteen kuten yleensä uskontoon liittyy aika ajoin väkivaltaa.
Kiinan valta Tiibetissä on merkinnyt Han-kiinalaista kulttuuri-imperialismia ja Han-kiinalaisen väestön määrän nopeaa kasvua Tiibetissä varsinkin 90-luvulta alkaen. Kiinalainen hallinto ei ole kuitenkaan ilmeisesti merkinnyt laajaa tiibettiläisten kansanmurhaa niin kuin pakolais-tiibettiläisissä piireissä on joskus väitetty.
Parentin analyysi ei oikeastaan yllätä - maanpäällisiä paratiiseja ei ole olemassa. Olisi erityisen outoa jos maanpäällinen paratiisi olisi feodaalivaltio. Parentin johtopäätökset eivät kuitenkaan muuksi muuttaa sitä, että Tiibetin kansalla on ainakin minusta oikeus itsenäisyyteen ja oikeus demokratiaan.
Tiibet oli feodaaliyhteiskunta, jossa maa oli muutaman sadan aristokraatin ja rikkaitten luostarien hallussa samalla tavalla kuin feodaaliajan Euroopassa. Keskiluokka oli pieni, ainakin puolet kansasta eli maaorjuudessa. Kuten feodaalisessa yhteiskunnissa yleensä Tiibetissäkin oli mielivaltaa, orjuutta, maaorjuutta, kidutusta, ihmisten nöyryyttämistä ja naisten hyväksikäyttöä. Dalai Laman hallitsemassa Tiibetissä ei ollut sairaaloita, ei kansakouluja, ei demokratiaa eikä oikein ihmisoikeuksiakaan.
Tämä ei Parentin mukaan muuksi muuta sitä, että tiibettiläiset ovat äärimmäisen uskonnollista kansaa ja kunnioittavat ja rakastavat Dalai Lamaa. Mutta äärimmäinen uskonnollisuus ei merkitse sitä, että tiibettiläiset haluaisivat vanhan feodaalisen Tiibetin paluuta sellaisenaan.
Dalai Lamasta tuli demokratian ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden esitaistelija vasta kun Kiinan miehitys avasi hänen silmänsä maailman realiteeteille. Hänen asennemuutoksensa aitoutta Parenti ei pyri kiistämään.
Myös myytti buddhalaisuudesta poikkeuksellisena väkivallattomana uskontona on Parentin mukaan väärä tai ainakin liioiteltu. Buddhalaisuuteen kuten yleensä uskontoon liittyy aika ajoin väkivaltaa.
Kiinan valta Tiibetissä on merkinnyt Han-kiinalaista kulttuuri-imperialismia ja Han-kiinalaisen väestön määrän nopeaa kasvua Tiibetissä varsinkin 90-luvulta alkaen. Kiinalainen hallinto ei ole kuitenkaan ilmeisesti merkinnyt laajaa tiibettiläisten kansanmurhaa niin kuin pakolais-tiibettiläisissä piireissä on joskus väitetty.
Parentin analyysi ei oikeastaan yllätä - maanpäällisiä paratiiseja ei ole olemassa. Olisi erityisen outoa jos maanpäällinen paratiisi olisi feodaalivaltio. Parentin johtopäätökset eivät kuitenkaan muuksi muuttaa sitä, että Tiibetin kansalla on ainakin minusta oikeus itsenäisyyteen ja oikeus demokratiaan.
Joku tässä mättää ?
Kaksi suht tylyä väitettä on esitetty:
1. Afrikkalaisten mielestä tappaminen on normaalia toimintaa. ("Afrikkalaisten mielestä ... hetken mielijohteesta huvin vuoksi tehdyt murhat ovat normaalia meininkiä.")
2. Suomalaiset miehet tappavat naisia rutiininomaisesti. ("…naisia, joita miehet täällä rutiininomaisesti tappavat ja hakkaavat…")
Väitteet ovat rakenteeltaan melkein symmetrisiä. Lauseiden semantiikkakin on varsin sama - toisessa vain puhutaan suomalaisista miehistä ja toisessa afrikkalaisista (miehistä).
Väitteitten esittäjien kohtalo ei sen sijaan ole kovin symmetrinen:
1. Edellisen väitteen esittäjä haastettiin oikeuteen ja alempi oikeusaste antoi hänelle 60 päiväsakkoa. Esittäjää on myös demonisoitu sosiaalisesti - siis parjattu eri keskustelupalstoilla.
2. Jälkimmäisen väitteen esittäjä saa Helsingin Sanomista palkkaa toimittajana ja palstatilaa väitteen esittämiseen. (No toki tätäkin henkilöä on parjattu.)
Kyllä tässä nyt joku minusta mättää. Ymmärrän toki sen, että vähemmistöjä suojellaan. Tällainen syrjivä käytäntö aiheuttaa kuitenkin luottamuksen laskua suomalaiseen yhteiskuntaan.
1. Afrikkalaisten mielestä tappaminen on normaalia toimintaa. ("Afrikkalaisten mielestä ... hetken mielijohteesta huvin vuoksi tehdyt murhat ovat normaalia meininkiä.")
2. Suomalaiset miehet tappavat naisia rutiininomaisesti. ("…naisia, joita miehet täällä rutiininomaisesti tappavat ja hakkaavat…")
Väitteet ovat rakenteeltaan melkein symmetrisiä. Lauseiden semantiikkakin on varsin sama - toisessa vain puhutaan suomalaisista miehistä ja toisessa afrikkalaisista (miehistä).
Väitteitten esittäjien kohtalo ei sen sijaan ole kovin symmetrinen:
1. Edellisen väitteen esittäjä haastettiin oikeuteen ja alempi oikeusaste antoi hänelle 60 päiväsakkoa. Esittäjää on myös demonisoitu sosiaalisesti - siis parjattu eri keskustelupalstoilla.
2. Jälkimmäisen väitteen esittäjä saa Helsingin Sanomista palkkaa toimittajana ja palstatilaa väitteen esittämiseen. (No toki tätäkin henkilöä on parjattu.)
Kyllä tässä nyt joku minusta mättää. Ymmärrän toki sen, että vähemmistöjä suojellaan. Tällainen syrjivä käytäntö aiheuttaa kuitenkin luottamuksen laskua suomalaiseen yhteiskuntaan.
lauantaina, huhtikuuta 05, 2008
Uskonto ja Ihmismieli ( ja yhteistyö )
Suosittelen uskontotieteilijöiden Kimmo Ketolan, Ilkka Pyysiäisen ja Tom Sjöblomin toimittamaa kirjaa kognitiivisesta uskontotieteestä. Kirjan nimi on Uskonto ja Ihmismieli.
Tämän blogin aiheen kannalta mielenkiintoisin kirjan osa on Kimmo Ketolan kirjoittama artikkeli Uskonto ja Yhteisöllisyys, joka kuvaa erinomaisesti eturivin tutkimusta uskonnon ja yhteisöllisyyden suhteesta:
Ketola käsittelee Robert Boydin ja Peter Richersonin kulttuurievoluution teoriaa jopa paremmin, joskin toki lyhyemmin, kuin Boydin ja Richersonin oma suomennettu kirja Ei ainoastaan geeneistä. Ketola käsittelee myös DS Wilsonin ryhmävalintaan perustuvaa uskontoteoriaa ja Wilsonin kirjaa Darwin's Cathedral. Utopististen uskonnollisten yhteisöjen - kuten hutteriittien - tutkimusta käsitellään mm. uskontotieteilijä Richard Sosiksen teoriaa ja kenttätutkimuksia referoiden.
Kaikki neljä referoitua tutkijaa näkevät uskonnon roolin oleellisesti ryhmän konsistenssia vahvistavana tekijänä:
1. Richard Sosis painottaa erityisesti rankkoihin rituaaleihin osallistumista kalliina signaalina, joka rehellisesti kertoo muille ryhmän jäsenille että tämä mies on valmis ja kykenevä sitoutumaan ryhmän yhteisiin päämääriin.
2. Boyd ja Richerson painottavat taas uskontoon usein kuuluvien normien ja rangaistusten merkitystä ryhmäkoheesion ylläpidossa - toisaalta taas uskonnon merkitystä eräänlaisena markkerina (merkkinä, symbolina) tiettyyn ryhmään kuulumisesta. Boyd ja Richerson eivät ole varsinaisia uskontotieteilijöitä vaan näkevät uskonnon yhtenä kulttuurin muotona.
3. DS Wilsonin mukaan uskonnon merkitys on siinä, että se motivoi käyttäytymismalleja, jotka ovat adaptiivisia todellisessa maailmassa. Wilson käyttää termiä praktinen tieto (=hyödyllinen tieto) vastakohtana faktuaaliselle tiedolle (=tieteellinen tieto). Jos esimerkiksi usko helvettiin panee ihmisen toimimaan moraalisesti oikein (=tavalla joka hyödyttää yhteisöä), helvetin olemassaolo on totta praktisen tiedon mielessä.
On huomattava, että Ketolan mukaan yhteisöllisyys on vain yksi uskonnon monista komponenteista. Käsittelinkin vain tätä komponenttia vain siitä syystä että se on blogin aiheen kannalta oleellisin.
Tämän blogin aiheen kannalta mielenkiintoisin kirjan osa on Kimmo Ketolan kirjoittama artikkeli Uskonto ja Yhteisöllisyys, joka kuvaa erinomaisesti eturivin tutkimusta uskonnon ja yhteisöllisyyden suhteesta:
Ketola käsittelee Robert Boydin ja Peter Richersonin kulttuurievoluution teoriaa jopa paremmin, joskin toki lyhyemmin, kuin Boydin ja Richersonin oma suomennettu kirja Ei ainoastaan geeneistä. Ketola käsittelee myös DS Wilsonin ryhmävalintaan perustuvaa uskontoteoriaa ja Wilsonin kirjaa Darwin's Cathedral. Utopististen uskonnollisten yhteisöjen - kuten hutteriittien - tutkimusta käsitellään mm. uskontotieteilijä Richard Sosiksen teoriaa ja kenttätutkimuksia referoiden.
Kaikki neljä referoitua tutkijaa näkevät uskonnon roolin oleellisesti ryhmän konsistenssia vahvistavana tekijänä:
1. Richard Sosis painottaa erityisesti rankkoihin rituaaleihin osallistumista kalliina signaalina, joka rehellisesti kertoo muille ryhmän jäsenille että tämä mies on valmis ja kykenevä sitoutumaan ryhmän yhteisiin päämääriin.
2. Boyd ja Richerson painottavat taas uskontoon usein kuuluvien normien ja rangaistusten merkitystä ryhmäkoheesion ylläpidossa - toisaalta taas uskonnon merkitystä eräänlaisena markkerina (merkkinä, symbolina) tiettyyn ryhmään kuulumisesta. Boyd ja Richerson eivät ole varsinaisia uskontotieteilijöitä vaan näkevät uskonnon yhtenä kulttuurin muotona.
3. DS Wilsonin mukaan uskonnon merkitys on siinä, että se motivoi käyttäytymismalleja, jotka ovat adaptiivisia todellisessa maailmassa. Wilson käyttää termiä praktinen tieto (=hyödyllinen tieto) vastakohtana faktuaaliselle tiedolle (=tieteellinen tieto). Jos esimerkiksi usko helvettiin panee ihmisen toimimaan moraalisesti oikein (=tavalla joka hyödyttää yhteisöä), helvetin olemassaolo on totta praktisen tiedon mielessä.
On huomattava, että Ketolan mukaan yhteisöllisyys on vain yksi uskonnon monista komponenteista. Käsittelinkin vain tätä komponenttia vain siitä syystä että se on blogin aiheen kannalta oleellisin.
perjantaina, huhtikuuta 04, 2008
Obama ja kristillinen vasemmisto
Pohjois-Amerikan kirkkohistorian dosentti Markku Ruotsila, joka on aiemminkin Kanavassa ja HS:ssä tulkinnut Pohjois-Amerikan fundamentalistisia liikkeitä suomalaisesta valtavirrasta poikkeavalla tavalla, kuvaa USA:n uutta kristillistä vasemmistoa tänään HS:n vieraskynässä.
Ruotsilan tulkinta siis on että Obaman takana oleva kristillinen vasemmisto edustaa pitkälti samanlaista fundamentalistista kristinuskoa kuin Bushin takana oleva kristillinen oikeisto. Homoja karsastetaan ja aborttia vastustetaan.
Toisaalta kristillinen vasemmisto ei rajoitu moraalin vartijan rooliin vaan kannattaa kehitysyhteistyötä, valtion harjoittamaa sosiaalipolitiikkaa, vastuullista ilmastopolitiikkaa ja sukupuolten ja rotujen tasa-arvoa.
Tuntematta taustoja voikin kysyä, onko tässä USA:n kolmas tie. Tuntematta taustoja voisi myös kysyä olisiko tällä kertaa aika valita USA:n presidentiksi musta kristitty demokraatti. Vai aiheuttaisiko Obaman valinta sen että USA:ssa alkaisi totaalisen isolaatiopolitiikan aika. USA ehkä poistuisi sekä Irakista että Euroopasta, jolloin Vanha Manner jäisi todella omilleen. Onko Obama edes tarpeeksi kokenut ja vahva USA:n presidentiksi.
Lue myös Ruotsilan aiempi vieraskynä-artikkeli suomalaisten Amerikan vastaisuudesta.
Ruotsilan tulkinta siis on että Obaman takana oleva kristillinen vasemmisto edustaa pitkälti samanlaista fundamentalistista kristinuskoa kuin Bushin takana oleva kristillinen oikeisto. Homoja karsastetaan ja aborttia vastustetaan.
Toisaalta kristillinen vasemmisto ei rajoitu moraalin vartijan rooliin vaan kannattaa kehitysyhteistyötä, valtion harjoittamaa sosiaalipolitiikkaa, vastuullista ilmastopolitiikkaa ja sukupuolten ja rotujen tasa-arvoa.
Tuntematta taustoja voikin kysyä, onko tässä USA:n kolmas tie. Tuntematta taustoja voisi myös kysyä olisiko tällä kertaa aika valita USA:n presidentiksi musta kristitty demokraatti. Vai aiheuttaisiko Obaman valinta sen että USA:ssa alkaisi totaalisen isolaatiopolitiikan aika. USA ehkä poistuisi sekä Irakista että Euroopasta, jolloin Vanha Manner jäisi todella omilleen. Onko Obama edes tarpeeksi kokenut ja vahva USA:n presidentiksi.
Lue myös Ruotsilan aiempi vieraskynä-artikkeli suomalaisten Amerikan vastaisuudesta.
torstaina, huhtikuuta 03, 2008
Missä Somalia, siellä ongelma ?
Somalia on eräs maailman etnisesti homogeenisimpia maita. Kuitenkin Somalia on jakautunut käytännössä useampaan erilliseen itsenäiseen alueeseen: Maan pohjoisosa julistautui itsenäiseksi nimellä Somalimaa, kun Somalian valtio vuonna 1991 romahti. Vuonna 1998 maan keskiosat julistautuivat autonomiseksi alueeksi nimellä Puntmaa.
Somalit ovat käytännössä soveltaneet ohjetta, että ongelmat on helpompi ratkaista kun ne lokalisoi: Somalian kaaos on helpompi ratkaista, kun Somalian kaaoksen jakaa Somalimaan kaaokseksi, Puntlandin kaaokseksi ja Etelä-Somalian kaaokseksi. Somalimaa kykenikin ratkaisemaan pahimman kaaoksensa jo 90-luvun puolessa välissä.
Yhteismaa-käsitteen kehittäjän ekologi Garrett Hardinin yleispätevä opetus onkin, että ongelmat on lokalisoitava jos se on mahdollista.
Aina lokalisointi ei ole mahdollista - esimerkkinä ilmaston lämpeneminen. Mutta melkein kaikki ongelmat ovat lokalisoitavissa. Esimerkkinä väestöräjähdys, terrorismi, sodat ja köyhyys. Typerintä mitä voi Garret Hardinin mukaan tehdä on yrittää ratkaista ihmiskunnan kurjuutta avaamalla rajat laajoille väestönliikkeille. Sen sijaan, että kurjuus näin ratkeaisi se leviää helposti kaikkialle.
Suomen itsenäistyminen vuonna 1917 tai Viron uudelleenitsenäistyminen vuonna 1991 merkitsi ongelmien lokalisoimista. Vaikka itsenäisyyttä toki ensi sijassa perusteltiin Suomen ja Viron kansojen oikeudella itsemääräämisoikeuteen, oli Venäjä vuonna 1917 ja 1991 siinä tilassa että Venäjästä irtautuminen tuntui hyvin houkuttelevalta muillekin kuin itsenäisyysmielisille. Nekin jotka vastustivat itsenäisyyttä - kuten Viron venäläiset tai Suomen vasemmisto - ymmärsivät varsin pian että itsenäisyys oli käytännössä kakkien etu.
Ongelmien lokalisointi merkitsee ulossulkemista - ongelmien ulossulkemista. Ongelmien ulossulkeminen ei tarkoita välttämättä että muitten ihmisten ongelmista ei välitetä. Afrikka tarvitsee vuosikymmeniä kehittyneitten maitten apua. Kehitysapu on myös kehittyneitten maitten etu: Kun lokaalit ongelmat ratkaistaan siellä missä ne esiintyvät, niistä ei tule globaaleja ongelmia.
Kun nainen ottaa lapsensa ja jättää juopon - tai väkivaltaisen - miehensä, nainen lokalisoi päihdeongelman. Sen sijaan että päihdeongelma olisi koko perheen ongelma, siitä tulee yhden ihmisen ongelma. Kuullostaa pahalta, mutta ongelmien lokalisointi on välttämätöntä, jotta ongelmat olisi helpompi ratkaista ja jotta ongelmien aiheuttama kärsimys minimoituisi.
Somalit ovat käytännössä soveltaneet ohjetta, että ongelmat on helpompi ratkaista kun ne lokalisoi: Somalian kaaos on helpompi ratkaista, kun Somalian kaaoksen jakaa Somalimaan kaaokseksi, Puntlandin kaaokseksi ja Etelä-Somalian kaaokseksi. Somalimaa kykenikin ratkaisemaan pahimman kaaoksensa jo 90-luvun puolessa välissä.
Yhteismaa-käsitteen kehittäjän ekologi Garrett Hardinin yleispätevä opetus onkin, että ongelmat on lokalisoitava jos se on mahdollista.
Aina lokalisointi ei ole mahdollista - esimerkkinä ilmaston lämpeneminen. Mutta melkein kaikki ongelmat ovat lokalisoitavissa. Esimerkkinä väestöräjähdys, terrorismi, sodat ja köyhyys. Typerintä mitä voi Garret Hardinin mukaan tehdä on yrittää ratkaista ihmiskunnan kurjuutta avaamalla rajat laajoille väestönliikkeille. Sen sijaan, että kurjuus näin ratkeaisi se leviää helposti kaikkialle.
Suomen itsenäistyminen vuonna 1917 tai Viron uudelleenitsenäistyminen vuonna 1991 merkitsi ongelmien lokalisoimista. Vaikka itsenäisyyttä toki ensi sijassa perusteltiin Suomen ja Viron kansojen oikeudella itsemääräämisoikeuteen, oli Venäjä vuonna 1917 ja 1991 siinä tilassa että Venäjästä irtautuminen tuntui hyvin houkuttelevalta muillekin kuin itsenäisyysmielisille. Nekin jotka vastustivat itsenäisyyttä - kuten Viron venäläiset tai Suomen vasemmisto - ymmärsivät varsin pian että itsenäisyys oli käytännössä kakkien etu.
Ongelmien lokalisointi merkitsee ulossulkemista - ongelmien ulossulkemista. Ongelmien ulossulkeminen ei tarkoita välttämättä että muitten ihmisten ongelmista ei välitetä. Afrikka tarvitsee vuosikymmeniä kehittyneitten maitten apua. Kehitysapu on myös kehittyneitten maitten etu: Kun lokaalit ongelmat ratkaistaan siellä missä ne esiintyvät, niistä ei tule globaaleja ongelmia.
Kun nainen ottaa lapsensa ja jättää juopon - tai väkivaltaisen - miehensä, nainen lokalisoi päihdeongelman. Sen sijaan että päihdeongelma olisi koko perheen ongelma, siitä tulee yhden ihmisen ongelma. Kuullostaa pahalta, mutta ongelmien lokalisointi on välttämätöntä, jotta ongelmat olisi helpompi ratkaista ja jotta ongelmien aiheuttama kärsimys minimoituisi.
keskiviikkona, huhtikuuta 02, 2008
Tampereen vapautus 3.4. - 6.4. 1918
Ensi yönä 3.4. kello 2.30 tulee kuluneeksi 90 vuotta Tampereen vapautuksen lopullisen taistelun alkamisesta.
Mannerheimin johtama Suomen Valkoinen Armeija vapautti Tampereen keskustan suurimmaksi osaksi jo seuraavana päivänä mutta Pyynikki ja Pispala antautuivat vasta 6.4.
Vapautustaistelussa kaatui melkein 1000 suojeluskuntalaista ja yli 1000 punakaartilaista.
Oheinen kartta esittää taistelun ensimmäisen päivän kulkua.
Tampereen taistelu oli hyvin verinen - taistelu traumatisoi ja katkeroitti monia ihmisiä vuosikymmeniksi. Kaupungin vapautuksella oli kuitenkin oleellinen merkitys sen kannalta että Suomen itsenäisyysjulistus toteutui eikä jäänyt vain historiallisesti mielenkiintoiseksi asiakirjaksi.
maanantaina, maaliskuuta 31, 2008
Ulossulkeminen
Yhteistyön peruslause kuuluu:
Yhteistyö ja altruismi voi kehittyä vain, jos altruistit joutuvat todennäkköisemmin tekemiseen toisen altruistin kanssa kuin ei-altruisti.
(Lause on vapaasti käännetty teoksesta Mathematical Models of Social Evolution - Richard McElreath ja Robert Boyd.)
Toisin sanoen:
Talkoisiin osallistuminen maksaa talkoolaiselle aikaa ja vaivaa. Mutta jos talkoisiin osallistuja todennäköisesti elää yhteisössä jossa muutkin osallistuvat talkoisiin, mutta talkoisiin osallistumaton taas todennäköisesti elää yhteisössä jossa muut eivät osallistu talkoisiin, yhteistyön tekijä saa vaivastaan palkan ja lisääntyy yhteistyöstä kieltäytyvän kustannuksella.
Sääntö pätee yhtä hyvin ihmisille ihmisyhteisössä, muurahaisille muurahaispesässä, geeneille solun sisällä tai soluille eliöyksilön sisällä.
Lukuisia ovat ne keinot joilla elämä on miljoonien vuosien aikana onnistunut muodostamaan talkoolaisten yhteisöjä sulkemalla vapaamatkustajat ulkopuolelle.
Ulossulkeminen on pääsääntöisesti ainoa ratkaisu jolla yhteistyö voi kehittyä:
Ulossulkemiseen perustuu solunseinä.
Ulossulkemista on se, että naaras tunnistaa omat poikasensa ja antaa huolenpitoa ensi sijassa omille poikasilleen.
Ulossulkemista on ihmisellä valtiollinen raja. Raja rajoittaa liikkumista ja parhaassa tapauksessa se mahdollistaa yhteistyön rajan rajoittamalla alueella asuvien kesken.
Ulossulkemista on etninen markkeri - juutalaiset, hutteriitit ja suomenruotsalaiset määritelevät kielen ja/tai uskonnon avulla yhteisönsä. Mitä vaikeampaa markkerin hankkiminen tai oppiminen on, sitä vahvempi yhteisö syntyy.
Ulossulkemisen mahdollistaa myös maine: niitten ihmisten kanssa ei tehdä yhteistyötä, joita ei tunneta tai jotka ovat aiemmin tehneet huonosti yhteistyötä.
Ulossulkeminen on välttämätön mutta ei riittävä ehto yhteistyön ylläpidolle.
Ei ole olemassa maailmankylää.
Yhteistyö ja altruismi voi kehittyä vain, jos altruistit joutuvat todennäkköisemmin tekemiseen toisen altruistin kanssa kuin ei-altruisti.
(Lause on vapaasti käännetty teoksesta Mathematical Models of Social Evolution - Richard McElreath ja Robert Boyd.)
Toisin sanoen:
Talkoisiin osallistuminen maksaa talkoolaiselle aikaa ja vaivaa. Mutta jos talkoisiin osallistuja todennäköisesti elää yhteisössä jossa muutkin osallistuvat talkoisiin, mutta talkoisiin osallistumaton taas todennäköisesti elää yhteisössä jossa muut eivät osallistu talkoisiin, yhteistyön tekijä saa vaivastaan palkan ja lisääntyy yhteistyöstä kieltäytyvän kustannuksella.
Sääntö pätee yhtä hyvin ihmisille ihmisyhteisössä, muurahaisille muurahaispesässä, geeneille solun sisällä tai soluille eliöyksilön sisällä.
Lukuisia ovat ne keinot joilla elämä on miljoonien vuosien aikana onnistunut muodostamaan talkoolaisten yhteisöjä sulkemalla vapaamatkustajat ulkopuolelle.
Ulossulkeminen on pääsääntöisesti ainoa ratkaisu jolla yhteistyö voi kehittyä:
Ulossulkemiseen perustuu solunseinä.
Ulossulkemista on se, että naaras tunnistaa omat poikasensa ja antaa huolenpitoa ensi sijassa omille poikasilleen.
Ulossulkemista on ihmisellä valtiollinen raja. Raja rajoittaa liikkumista ja parhaassa tapauksessa se mahdollistaa yhteistyön rajan rajoittamalla alueella asuvien kesken.
Ulossulkemista on etninen markkeri - juutalaiset, hutteriitit ja suomenruotsalaiset määritelevät kielen ja/tai uskonnon avulla yhteisönsä. Mitä vaikeampaa markkerin hankkiminen tai oppiminen on, sitä vahvempi yhteisö syntyy.
Ulossulkemisen mahdollistaa myös maine: niitten ihmisten kanssa ei tehdä yhteistyötä, joita ei tunneta tai jotka ovat aiemmin tehneet huonosti yhteistyötä.
Ulossulkeminen on välttämätön mutta ei riittävä ehto yhteistyön ylläpidolle.
Ei ole olemassa maailmankylää.
Missä valtio, siellä ongelma ?
Surettaa valtion aloittama sananvapaudenrajoitus.
Olen tähän mennessä suhtautunut myönteisesti suhteellisen laajaan valtioon, joka tarjoaa sosiaalihuoltoa, kirjastopalveluita, terveyspalveluita, työttömyysturvaa ja koulutuspalveluita. Olen jopa puolustanut maksullisia yleisradiopalveluita. Samanaikaisesti olen kuitenkin havainnut miten verorahoilla saadaan yhä vähemmän. Epäily valtion kykyyn tuottaa palveluita on jäytänyt kauan mieltäni. Mietityttää myös miksi verovaroilla pitää kustantaa sananvapauden rajoituspalveluita, miksi verorahoilla pitää kustantaa kvasitutkimusta - esimerkiksi naistutkimuksen ja kasvatustieteen aloilla. Miksi suuri osa verorahoista menee työnvieroksujille, valtion virkamiehille, kasvatustieteen "tutkijoille" ? Hyvinvointiyhteiskunnasta on tullut holhousvaltio, joka sekaantuu kaikkiin ihmisten asioihin ja passivoittaa ihmisen. Vastuu lapsista ja vanhuksista ei enää ole aikuisväestöllä vaan valtiolla. Holhousvaltio ei vain maksa liikaa, vaan se myös tekee ihmisistä yhä hedonistisempia. Holhousvaltio on kansankodin irvikuva. Jotain yksittäisiä arvokkaita jäänteitä / instituutioita hyvinvointiyhteiskunnasta on toki vielä jäljellä: Opettaja- ja terveydenhoitohenkilökunta tekee usein sydämestään töitä lasten ja sairaitten eteen.
En tiedä. USA:ssa monin paikoin syrjäytyneitten auttaminen on käytännössä yhteisöjen kontolla. Lähinnä uskonnollisten yhteisöjen. Avun tarjoajat pyrkivät samalla sitouttamaan avun saajat yhteisöihinsä. Uskonnolliset yhteisöt demonisoivat valtiota ja haluavat minimoida valtion roolin. Peruskoulun jälkeinen koulutus on maksullista mikä taas sitouttaa vanhemmat lapsiensa tulevaisuudesta huolehtimiseen paljon enemmän kuin suomalainen holhousvaltio. Huonona puolena on tuloerojen kasvu.
Jälkimmäinen malli alkaa kuullostaa jotenkin yhä paremmalta. En tiedä. En halua tehdä hätäisiä johtopäätöksiä.
Olen tähän mennessä suhtautunut myönteisesti suhteellisen laajaan valtioon, joka tarjoaa sosiaalihuoltoa, kirjastopalveluita, terveyspalveluita, työttömyysturvaa ja koulutuspalveluita. Olen jopa puolustanut maksullisia yleisradiopalveluita. Samanaikaisesti olen kuitenkin havainnut miten verorahoilla saadaan yhä vähemmän. Epäily valtion kykyyn tuottaa palveluita on jäytänyt kauan mieltäni. Mietityttää myös miksi verovaroilla pitää kustantaa sananvapauden rajoituspalveluita, miksi verorahoilla pitää kustantaa kvasitutkimusta - esimerkiksi naistutkimuksen ja kasvatustieteen aloilla. Miksi suuri osa verorahoista menee työnvieroksujille, valtion virkamiehille, kasvatustieteen "tutkijoille" ? Hyvinvointiyhteiskunnasta on tullut holhousvaltio, joka sekaantuu kaikkiin ihmisten asioihin ja passivoittaa ihmisen. Vastuu lapsista ja vanhuksista ei enää ole aikuisväestöllä vaan valtiolla. Holhousvaltio ei vain maksa liikaa, vaan se myös tekee ihmisistä yhä hedonistisempia. Holhousvaltio on kansankodin irvikuva. Jotain yksittäisiä arvokkaita jäänteitä / instituutioita hyvinvointiyhteiskunnasta on toki vielä jäljellä: Opettaja- ja terveydenhoitohenkilökunta tekee usein sydämestään töitä lasten ja sairaitten eteen.
En tiedä. USA:ssa monin paikoin syrjäytyneitten auttaminen on käytännössä yhteisöjen kontolla. Lähinnä uskonnollisten yhteisöjen. Avun tarjoajat pyrkivät samalla sitouttamaan avun saajat yhteisöihinsä. Uskonnolliset yhteisöt demonisoivat valtiota ja haluavat minimoida valtion roolin. Peruskoulun jälkeinen koulutus on maksullista mikä taas sitouttaa vanhemmat lapsiensa tulevaisuudesta huolehtimiseen paljon enemmän kuin suomalainen holhousvaltio. Huonona puolena on tuloerojen kasvu.
Jälkimmäinen malli alkaa kuullostaa jotenkin yhä paremmalta. En tiedä. En halua tehdä hätäisiä johtopäätöksiä.
perjantaina, maaliskuuta 28, 2008
Maahanmuuttokeskustelu
Maahanmuuttoa tarvitaan varmasti. Jotta maahanmuutto rikastaisi suomalaista yhteiskuntaa, eikä rapauttaisi sitä, maahanmuuton laadullisista ja määrällisistä seikoista pitää voida avoimesti keskustella. Jos asioista ei saa keskustella, vaan keskustelu demonisoidaan ja illegalisoidaan, viesti on selvä:
maahanmuuttopolitiikassamme on jotakin mikä ei siedä päivänvaloa.
Maahanmuuttokeskustelun korvikkeeksi käydään mm. Skeptikko-yhdistyksen ympärillä laajaa näennäiskeskustelua esimerkiksi islamista. Vaaditaan islam-kritiikkiä. Ne keinot, joita tässä keskustelussa esitetään fundamentalistisen islamin leviämisen estämiseksi, ovat todellisuudessa akateemisia, vesitettyjä ja elämälle vieraita. Näennäiskeskustelussa on monia todellisen (ongelmiin pureutuvan) keskustelun ulkoisia muotoja, kuten vaatimus että kaikkia osapuolia pitää kuunnella.
Näennäiskeskustelun ainoa funktio keskustelijoille itselleen on kerätä mainetta ja irtopisteitä. Keskustelujen ainoa yhteiskunnallinen funktio on palvella valtaapitäviä, antaa mielikuva että maahanmuuton sivuvaikutuksista (esim. fundamentalistisen islamin leviämisestä tai joidenkin maahanmuuttajaryhmien korkeasta rikollisuudesta) voi keskustella ja että ongelmiin on ns. sivistyneitä ratkaisuja.
Referoin aikaisemmassa postauksessani Ruukinmatruunan ja Jussi K. Niemelän postauksia länsimaisen liberalismin itsepuolustuksesta fundamentalismia vastaan ottamatta itse kantaa asiaan. Tämänkertainen postaus esittää siis oman kannanottoni asiaan.
Haluan ilmaista samalla solidaarisuuteni Mikko Ellilälle, joka on osallistunut maahanmuuttokeskusteluun erittäin ansiokkaasti ja joutunut sen takia valtaapitävien vainon kohteeksi.
maahanmuuttopolitiikassamme on jotakin mikä ei siedä päivänvaloa.
Maahanmuuttokeskustelun korvikkeeksi käydään mm. Skeptikko-yhdistyksen ympärillä laajaa näennäiskeskustelua esimerkiksi islamista. Vaaditaan islam-kritiikkiä. Ne keinot, joita tässä keskustelussa esitetään fundamentalistisen islamin leviämisen estämiseksi, ovat todellisuudessa akateemisia, vesitettyjä ja elämälle vieraita. Näennäiskeskustelussa on monia todellisen (ongelmiin pureutuvan) keskustelun ulkoisia muotoja, kuten vaatimus että kaikkia osapuolia pitää kuunnella.
Näennäiskeskustelun ainoa funktio keskustelijoille itselleen on kerätä mainetta ja irtopisteitä. Keskustelujen ainoa yhteiskunnallinen funktio on palvella valtaapitäviä, antaa mielikuva että maahanmuuton sivuvaikutuksista (esim. fundamentalistisen islamin leviämisestä tai joidenkin maahanmuuttajaryhmien korkeasta rikollisuudesta) voi keskustella ja että ongelmiin on ns. sivistyneitä ratkaisuja.
Referoin aikaisemmassa postauksessani Ruukinmatruunan ja Jussi K. Niemelän postauksia länsimaisen liberalismin itsepuolustuksesta fundamentalismia vastaan ottamatta itse kantaa asiaan. Tämänkertainen postaus esittää siis oman kannanottoni asiaan.
Haluan ilmaista samalla solidaarisuuteni Mikko Ellilälle, joka on osallistunut maahanmuuttokeskusteluun erittäin ansiokkaasti ja joutunut sen takia valtaapitävien vainon kohteeksi.
keskiviikkona, maaliskuuta 26, 2008
Somalit - osa 3
Edellisessä postauksessani referoin artikkelia jonka mukaan yksi syy Somalian sisällissotaan on demokratian ja keskitetyn hallinnon ajaminen pakolla Somaliaan. Somaliaa on perinteisesti hallittu hyvin hajautetusti klaanien yhteistoimintaan ja perinteiseen lainsäädäntöön (customary law, Xeer) tukeutuen.
Keskushallinnon synnyttäminen on aina aiheuttanut sen että klaanit ovat alkaneet kilpailla verisesti keskushallinnon kontrolloimisesta.
Somalia on artikkelin mukaan toiminut paremmin sen jälkeen kun keskushallinto vuonna 1991 romahti - ja varsinkin pohjoiset alueet alkoivat toimia klaanijärjestelmään pohjautuvina käytännössä itsenäisinä alueina. Eteläiset ja keskiset alueet ovat edelleen varsin kaoottisia.
Maailmanpankki ja Somalia
Maailmanpankki vaatii vuoden 2005 raportissaan - samoin kuin YK - keskitetyn hallinnon palauttamista Somaliaan. Hallituksen on Maailmanpankin mukaan oltava neutraali suhteessa klaanijärjestelmään. Vain keskitetty hallinto voi Maailmanpankin mukaan palauttaa järjestyksen ja rauhan Somaliaan.
Maailmanpankkikin myöntää kuitenkin että keskitetyssä hallinnossa on Somaliaan sovellettuna suuret ongelmansa:
The process of state-building consistently seems to exacerbate instability and armed conflict in Somalia. This is especially significant in the south-central region. The revival of a state structure tends to be viewed as a zero-sum game, creating winners and losers over potentially high stakes.
Control over a central government by specific clan groups would offer them opportunities to accrue economic resources at the expense of other groups, as well as to use the law and security forces to dominate politically. The political maneuvering and violent clashes in southern Somalia that preceded the 2002 peace talks in Kenya provide a reminder of the potentially high stakes linked to such a process. Whatever formula is used to establish the cabinet and other transitional institutions, one should expect a difficult and possibly extended bargaining process among the different office holders to clarify and demarcate roles, responsibilities and potential resources.
Maailmanpankki siis jopa myöntää, että pelkkä pyrkimys keskitetyn hallinnon luomiseen on omiaan kiihdyttämään väkivaltaisuuksia.
Toisaalta Maailmanpankki myöntää että pohjois-Somaliassa (Somalimaa ja Puntland) on onnistuttu varsin hyvin, kun hallinto on rakennettu perinteisen somali-yhteisöllisyyden varaan:
By contrast, in the northwest and northeast of Somalia, the collapse of the central government did not precipitate the kind of warfare and plunder that devastated the south. In Somaliland, interclan clashes did occur, including two serious wars in 1994 and 1996. But for a variety of reasons––more robust authority of traditional clan elders, greater political cohesion among the clans, more support from businessmen to support peace and subsidize demobilization, and more effective political leadership, to name a few––the fighting never devolved into anarchy and generalized violence. Instead, the self-declared state of Somaliland gradually began to build a modest capacity to govern, and a national assembly of traditional clan elders helped to manage the peace and keep young gunmen under control.
In the northeast, chronic interclan tensions were contained by traditional elders as well. In both regions, a modest economic recovery fueled by import-export activities through their seaports helped to divert energies toward commerce and away from warfare.
En tietenkään tunne asiaa niin hyvin että voisin tehdä mitään johtopäätöstä siitä, onko keskushallinto ratkaisu Somalian ongelmiin vai ei. Toisaalta ihmetyttää se, että jos ainoa malli joka Somaliassa on Maailmanpankinkin mukaan toiminut varsin hyvin on perinteinen hajautettu klaanipohjainen malli, miksi Maailmanpankki ei kannusta etelä-Somaliankin klaaneja tukeutumaan tähän.
Ehkä luottamus klaanien välillä on etelä-Somaliassa jo niin alhainen että klaanipohjaista järjestelmää ei enää voi palauttaa. Toisaalta - silloin kai keskitetynkin hallinnon luominen lienee mahdotonta ilman ulkopuolisten voimakasta väliin tuloa ?
Arvaan että lisäriskinä keskushallinnon pakkoluomisessa on se, että keskushallinto saattaa lopputulemassa perustua läntisten demokratia-ihanteitten sijasta islamilaiseen fundamentalismiin. Ulkoministeriön kuvaus viime aikojen tapahtumista Somaliassa tukee minusta tätä johtopäätöstä.
Keskushallinnon synnyttäminen on aina aiheuttanut sen että klaanit ovat alkaneet kilpailla verisesti keskushallinnon kontrolloimisesta.
Somalia on artikkelin mukaan toiminut paremmin sen jälkeen kun keskushallinto vuonna 1991 romahti - ja varsinkin pohjoiset alueet alkoivat toimia klaanijärjestelmään pohjautuvina käytännössä itsenäisinä alueina. Eteläiset ja keskiset alueet ovat edelleen varsin kaoottisia.
Maailmanpankki ja Somalia
Maailmanpankki vaatii vuoden 2005 raportissaan - samoin kuin YK - keskitetyn hallinnon palauttamista Somaliaan. Hallituksen on Maailmanpankin mukaan oltava neutraali suhteessa klaanijärjestelmään. Vain keskitetty hallinto voi Maailmanpankin mukaan palauttaa järjestyksen ja rauhan Somaliaan.
Maailmanpankkikin myöntää kuitenkin että keskitetyssä hallinnossa on Somaliaan sovellettuna suuret ongelmansa:
The process of state-building consistently seems to exacerbate instability and armed conflict in Somalia. This is especially significant in the south-central region. The revival of a state structure tends to be viewed as a zero-sum game, creating winners and losers over potentially high stakes.
Control over a central government by specific clan groups would offer them opportunities to accrue economic resources at the expense of other groups, as well as to use the law and security forces to dominate politically. The political maneuvering and violent clashes in southern Somalia that preceded the 2002 peace talks in Kenya provide a reminder of the potentially high stakes linked to such a process. Whatever formula is used to establish the cabinet and other transitional institutions, one should expect a difficult and possibly extended bargaining process among the different office holders to clarify and demarcate roles, responsibilities and potential resources.
Maailmanpankki siis jopa myöntää, että pelkkä pyrkimys keskitetyn hallinnon luomiseen on omiaan kiihdyttämään väkivaltaisuuksia.
Toisaalta Maailmanpankki myöntää että pohjois-Somaliassa (Somalimaa ja Puntland) on onnistuttu varsin hyvin, kun hallinto on rakennettu perinteisen somali-yhteisöllisyyden varaan:
By contrast, in the northwest and northeast of Somalia, the collapse of the central government did not precipitate the kind of warfare and plunder that devastated the south. In Somaliland, interclan clashes did occur, including two serious wars in 1994 and 1996. But for a variety of reasons––more robust authority of traditional clan elders, greater political cohesion among the clans, more support from businessmen to support peace and subsidize demobilization, and more effective political leadership, to name a few––the fighting never devolved into anarchy and generalized violence. Instead, the self-declared state of Somaliland gradually began to build a modest capacity to govern, and a national assembly of traditional clan elders helped to manage the peace and keep young gunmen under control.
In the northeast, chronic interclan tensions were contained by traditional elders as well. In both regions, a modest economic recovery fueled by import-export activities through their seaports helped to divert energies toward commerce and away from warfare.
En tietenkään tunne asiaa niin hyvin että voisin tehdä mitään johtopäätöstä siitä, onko keskushallinto ratkaisu Somalian ongelmiin vai ei. Toisaalta ihmetyttää se, että jos ainoa malli joka Somaliassa on Maailmanpankinkin mukaan toiminut varsin hyvin on perinteinen hajautettu klaanipohjainen malli, miksi Maailmanpankki ei kannusta etelä-Somaliankin klaaneja tukeutumaan tähän.
Ehkä luottamus klaanien välillä on etelä-Somaliassa jo niin alhainen että klaanipohjaista järjestelmää ei enää voi palauttaa. Toisaalta - silloin kai keskitetynkin hallinnon luominen lienee mahdotonta ilman ulkopuolisten voimakasta väliin tuloa ?
Arvaan että lisäriskinä keskushallinnon pakkoluomisessa on se, että keskushallinto saattaa lopputulemassa perustua läntisten demokratia-ihanteitten sijasta islamilaiseen fundamentalismiin. Ulkoministeriön kuvaus viime aikojen tapahtumista Somaliassa tukee minusta tätä johtopäätöstä.
maanantaina, maaliskuuta 24, 2008
Somalit - osa 2
Arvelin edellisessä postauksessani somalinuorten ongelmien Suomessa ja Britanniassa johtuvan ensi sijassa siitä, että he ovat ajautuneet irti perinteisestä somalien yhteisöllisyydestä:
BBC:n mukaan merkittävä osa somalinuorisosta on ajautunut vakavaan rikollisuuteen. Suomalaiset tiedotusvälineet antavat saman kuvan Suomen somalien tilanteesta. Kyseiselle somaleille on tunnusomaista että he ovat ajautuneet irti somaliyhteisöistä (klaaneista) ja omista perheistään eivätkä he osallistu juurikaan islamilaisen seurakunnan toimintaan. Toisaalta he eivät ole sopeutuneet myöskään suomalaiseen tai englantilaiseen yhteiskuntaan ja identiteettiin.
Nuorten rikollisuus ei tietenkään ole ainoa somalien ongelma Suomessa tai Englannissa - myös tyttöjen ympärileikkaus, aikuisten miesten khatin käyttö ja työn vieroksuminen ovat ongelmia, mutta palattakoon niihin myöhemmin, kun ymmärryksemme asiasta lisääntyy.
Somalia ja yhteisöllisyys
Sami Holmströmin laittama linkki viittaisi siihen että myös ongelmat Somaliassa itsessään saattaisivat johtua perinteisen somali-yhteisöllisyyden (klaani-järjestelmän) ohittamisesta:
Somali-yhteiskuntaa on kolonialismin päättymisen jälkeen alettu muovata suuntaan, joka ei ota huomioon somalien jakaantumista klaaneihin. On päinvastoin pyritty luomaan keskitetty hallinto perinteisen hajautetun klaanipohjaisen järjestelmän tilalle.
Kun keskushallitukseen osallistumisesta on tullut keskeisin vallankäytön mahdollistaja, kukin klaani pyrkii saamaan - yksin tai yhdessä jonkun toisen klaanin kanssa - keskushallituksen haltuunsa aseellisella toiminnalla. Samalla klaanien sisällä perinteisten klaanijohtajien (vanhimpien) valta on korvautunut ainakin osin sotaherra-vallalla.
Silloinkin kun keskushallinto valitaan vaaleilla, keskushallinto on aina yhden tai muutaman klaanin valtaa toisten klaanien yli. Demokratia ei toimi Somaliassa eikä se toimi juuri muuallakaan Afrikassa, koska keskitetty valta ei koskaan ole puolueilla vaan joillain heimoilla tai klaaneilla.
Myös YK on fiksoitunut ajamaan keskitettyä hallintoa Somaliaan, koska keskushallinnon olemassaolon oletetaan olevan toimivan yhteiskunnan perusedellytys. Samin laittama linkki väittää tilastoihin viitaten että Somalia on toiminut pikemmin paremmin kuin huonommin, kun keskushallintoa ei ole ollut.
Perinteinen klaaneihin perustuva järjestelmä (Xeer) määrittelee mm. lainkäytön järjestelmän, joka perustuu siihen että uhrille maksetaan kompensaatio. Jos uhria ei ole, ei ole myöskään rikosta. Mikäli syyllinen ei kykene maksamaan kompensaatiota, syyllisen suku tai klaani joutuu maksamaan uhrille. Klaanilla on näin insentiivi pitää omat jäsenensä kurissa. Mikäli joku jäsen alinomaa aiheuttaa klaanille ongelmia tekemällä rikoksia ja aiheuttamalla klaanille kompensaatiovelvoitteen, klaani voi julistaa jäsenen lainsuojattomaksi. Samanlainen järjestelmä oli myös irlantilaisilla ja skotlantilaisilla klaaneillla aikoinaan.
Somalien klaanit ovat sisällissodan aikana siis ajautuneet usein veriseen konfliktiin keskenään, kun ne aikaisemmin toimivat enemmän tai vähemmän yhteistyössä. Kuvaavaa yhteistoiminnan rapautumiselle on se, että kun klaanit aiemmin olivat eksogaamisia eli puoliso hankittiin pääsääntöisesti toisesta klaanista, nyt on siirrytty endogamiaan - eli klaanien sisäisiin avioliittoihin.
Johtopäätös
En yhtään kuvittele, että klaaneihin perustuva järjestelmä olisi ongelmaton. Varmasti klaanien välillä on ollut aiemminkin konflikteja. Klaanijärjestelmä on varmasti myös ollut ainakin jossain määrin yksilöä tukahduttava ja suuressa määrin naisia sortava. Mutta tarkoitus onkin nyt ymmärtää somaleja ja somaliyhteiskuntaa. Taustojen ymmärtäminen on tärkeä asia pyrkiessämme ratkaisemaan ne valtavat ongelmat, jotka somalien kotouttamisessa Suomessa eittämättä on.
Vastaaminen edellisessä postauksessa esittämääni kysymykseen - voiko somaliyhteisö perinteisessä muodossaan edes selviytyä suomalaisessa yhteiskunnassa vai onko edellytettävä somalien täydellistä assimilaatiota - edellyttää taustojen ymmärtämistä.
BBC:n mukaan merkittävä osa somalinuorisosta on ajautunut vakavaan rikollisuuteen. Suomalaiset tiedotusvälineet antavat saman kuvan Suomen somalien tilanteesta. Kyseiselle somaleille on tunnusomaista että he ovat ajautuneet irti somaliyhteisöistä (klaaneista) ja omista perheistään eivätkä he osallistu juurikaan islamilaisen seurakunnan toimintaan. Toisaalta he eivät ole sopeutuneet myöskään suomalaiseen tai englantilaiseen yhteiskuntaan ja identiteettiin.
Nuorten rikollisuus ei tietenkään ole ainoa somalien ongelma Suomessa tai Englannissa - myös tyttöjen ympärileikkaus, aikuisten miesten khatin käyttö ja työn vieroksuminen ovat ongelmia, mutta palattakoon niihin myöhemmin, kun ymmärryksemme asiasta lisääntyy.
Somalia ja yhteisöllisyys
Sami Holmströmin laittama linkki viittaisi siihen että myös ongelmat Somaliassa itsessään saattaisivat johtua perinteisen somali-yhteisöllisyyden (klaani-järjestelmän) ohittamisesta:
Somali-yhteiskuntaa on kolonialismin päättymisen jälkeen alettu muovata suuntaan, joka ei ota huomioon somalien jakaantumista klaaneihin. On päinvastoin pyritty luomaan keskitetty hallinto perinteisen hajautetun klaanipohjaisen järjestelmän tilalle.
Kun keskushallitukseen osallistumisesta on tullut keskeisin vallankäytön mahdollistaja, kukin klaani pyrkii saamaan - yksin tai yhdessä jonkun toisen klaanin kanssa - keskushallituksen haltuunsa aseellisella toiminnalla. Samalla klaanien sisällä perinteisten klaanijohtajien (vanhimpien) valta on korvautunut ainakin osin sotaherra-vallalla.
Silloinkin kun keskushallinto valitaan vaaleilla, keskushallinto on aina yhden tai muutaman klaanin valtaa toisten klaanien yli. Demokratia ei toimi Somaliassa eikä se toimi juuri muuallakaan Afrikassa, koska keskitetty valta ei koskaan ole puolueilla vaan joillain heimoilla tai klaaneilla.
Myös YK on fiksoitunut ajamaan keskitettyä hallintoa Somaliaan, koska keskushallinnon olemassaolon oletetaan olevan toimivan yhteiskunnan perusedellytys. Samin laittama linkki väittää tilastoihin viitaten että Somalia on toiminut pikemmin paremmin kuin huonommin, kun keskushallintoa ei ole ollut.
Perinteinen klaaneihin perustuva järjestelmä (Xeer) määrittelee mm. lainkäytön järjestelmän, joka perustuu siihen että uhrille maksetaan kompensaatio. Jos uhria ei ole, ei ole myöskään rikosta. Mikäli syyllinen ei kykene maksamaan kompensaatiota, syyllisen suku tai klaani joutuu maksamaan uhrille. Klaanilla on näin insentiivi pitää omat jäsenensä kurissa. Mikäli joku jäsen alinomaa aiheuttaa klaanille ongelmia tekemällä rikoksia ja aiheuttamalla klaanille kompensaatiovelvoitteen, klaani voi julistaa jäsenen lainsuojattomaksi. Samanlainen järjestelmä oli myös irlantilaisilla ja skotlantilaisilla klaaneillla aikoinaan.
Somalien klaanit ovat sisällissodan aikana siis ajautuneet usein veriseen konfliktiin keskenään, kun ne aikaisemmin toimivat enemmän tai vähemmän yhteistyössä. Kuvaavaa yhteistoiminnan rapautumiselle on se, että kun klaanit aiemmin olivat eksogaamisia eli puoliso hankittiin pääsääntöisesti toisesta klaanista, nyt on siirrytty endogamiaan - eli klaanien sisäisiin avioliittoihin.
Johtopäätös
En yhtään kuvittele, että klaaneihin perustuva järjestelmä olisi ongelmaton. Varmasti klaanien välillä on ollut aiemminkin konflikteja. Klaanijärjestelmä on varmasti myös ollut ainakin jossain määrin yksilöä tukahduttava ja suuressa määrin naisia sortava. Mutta tarkoitus onkin nyt ymmärtää somaleja ja somaliyhteiskuntaa. Taustojen ymmärtäminen on tärkeä asia pyrkiessämme ratkaisemaan ne valtavat ongelmat, jotka somalien kotouttamisessa Suomessa eittämättä on.
Vastaaminen edellisessä postauksessa esittämääni kysymykseen - voiko somaliyhteisö perinteisessä muodossaan edes selviytyä suomalaisessa yhteiskunnassa vai onko edellytettävä somalien täydellistä assimilaatiota - edellyttää taustojen ymmärtämistä.
torstaina, maaliskuuta 20, 2008
Somalit - kysymyksiä ilman vastauksia
Bloggaustauon aikana olen päättänyt siirtyä bloggaamaan harvakseltaan - korkeintaan kerran pari kuukaudessa - ja kirjoittamaan sitten hiukan perusteellisempia tekstejä.
Olen jonkinlaisen harrastelija-kulttuurientutkijan ominaisuudessa tähän mennessä käsitellyt erityisesti suomenruotsalaisia, juutalaisia, hutteriitteja ja romaneja. Juutalaisten osalta sain apua varsinkin Valkealta, romanien ja suomenruotsalaisten osalta La Castafiorelta. Nyt olisi aika tutustua somaleihin.
Hyvä lähtökohta projektille on BBC:n artikkeli somaleista vuodelta 2006. Artikkelin lopussa on myös laajahko keskustelu artikkelin esiin nostamista teemoista.
Somaleille on siis tunnusomaista että he ovat jakaantuneita erillisiin klaaneihin. Somaleilla ei ole vahvaa kansallista identiteettiä (somali-identiteettiä). Tästä on ilmeisesti seurauksena mm. se, että somaleilla on Englannissa hyvin vähän kansalaisjärjestöjä - varsinkaan sellaisia joihin kuuluisi somaleja kaikista somaliyhteisöistä. Tämä siitäkin huolimatta että somaleja on Englannissa asunut jo 100 vuotta.
Tässä kansallisen identiteetin puutteessaan he eroavat voimakkaasti toisesta sotaa Englantiin paenneesta ryhmästä - Sri Lankan tamileista. Tamileilla on Englannissa vahva tamili-identiteetti ja lukuisia kansalaisjärjestöjä, jotka ajavat tehokkaasti tamilien etua. Somalit sen sijaan kykenevät huonosti ajamaan omia etujaan koska heiltä puuttuvat omat kansalaisjärjestöt.
BBC:n mukaan merkittävä osa somalinuorisosta on ajautunut vakavaan rikollisuuteen. Suomalaiset tiedotusvälineet antavat saman kuvan Suomen somalien tilanteesta. Kyseiselle somaleille on tunnusomaista että he ovat ajautuneet irti somaliyhteisöistä (klaaneista) ja omista perheistään eivätkä he osallistu juurikaan islamilaisen seurakunnan toimintaan. Toisaalta he eivät ole sopeutuneet myöskään suomalaiseen tai englantilaiseen yhteiskuntaan ja identiteettiin.
Englantilainen somali Mohamed Donyaliqe kommentoi BBC:n artikkelia:
Olen brittiläinen somali ja olen asunut täällä 10 vuotta. Isäni ja isoisäni ovat myös molemmat asuneet täällä ja tehneet työtä Lontoossa ja Liverpoolissa. Luin artikkelinne kyyneleet silmissä. Somaliyhteisöllä ei ole sitä yhteisyyttä mikä muilla vähemmistöillä Britanniassa on.
Mohamed Ibrahim kommentoi:
Tilanne ei ole niin paha [kuin artikkeli väittää], koska on paljon toisen ja kolmannen polven somalinuoria jotka ovat sopeutuneet hyvin. Jos joku tässä on ongelma, se on klaanien välinen kilpailu. Meidän pitää unohtaa se ja yhdistyä.
Kassim Jibril kommentoi:
Olen kyllästynyt oman yhteisömme tapaan syyttää muita voimia yhteiskunnassa siitä etteivät he auta ja ymmärrä kulttuuriamme. Palasin juuri Mogadishusta ... Olin aina syyttänyt ulkopuolista sekaantumista ongelmistamme. EI EI EI. Meidän on luovuttava takapajuisista kulttuurisista tavoistamme ja mentävä eteenpäin. ... Älkäämme tuoko Somaliaa Britanniaan, vaan löytäkäämme uudelleen vanha somalialainen säädyllisyys.
Ehkä somalien tilanne muistuttaa jonkun verran romanien tämän hetkistä tilannetta Suomessa. Merkittävä osa romaneistakin elää yhä vahvan yhteisöllistä elämää - romaneilla suku vastaa kai somalien klaania. Toisaalta ainakin osa nuorisosta on irtautunut perinteisestä yhteisöllisestä ja tiukkaan rajoitetusta romaniperinteestä. Sen sijaan että nämä romaninuoret olisivat sulautuneet valtaväestöön täysivaltaisina jäseninä he ovat kuitenkin usein ajautuneet päihteiden käyttäjiksi ja huumausainerikollisiksi.
Herää kysymyksiä, joihin minulla ei ole tällä hetkellä vastausta:
1. Onko yhteisöllisyys romaneille ja somaleille ensi sijassa taakka ? Olisiko esimerkiksi parempi että jokainen somaliyksilö mahdollisimman nopeasti irtautuisi yhteisöstään ja pyrkisi sopeutumaan suomalaiseen elämänmuotoon ? Voisiko ajatella että nykyiset ongelmat ovat nuorten normaalia kapinointia ?
Vai onko pikemmin päinvastoin niin että somalien ja romanien hiipuva yhteisöllisyyttä olisi vahvistettava - että sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan tapahtuu sitä helpommin mitä parempi itsetunto ja vahvempi somali/romani-identiteetti yksilöillä on ?
Vai onko totuus jossain ääripäiden välissä ? Miten somalit itse kokevat yhteisönsä ja uskontonsa - voimavarana vai taakkana ? Missä määrin objektiivisen ulkopuolisen tarkkailijan silmin positiiviset ja negatiiviset piirteet painottuvat somalikulttuurissa ?
2. Onko assimilaatioon pyrkiminen ylipäätään muuta kuin kulttuuridiversiteetin vähentämistä ja siksi täysin tuomittavaa ? Toisaalta voiko somali- tai romaniyhteisö perinteisessä muodossaan edes selviytyä suomalaisessa yhteiskunnassa ?
3. Tapahtuuko somali- ja romanikulttuurien negatiivisten piirteiden - kuten tyttöjen sukuelinten silpomisen tai verikoston - poisjuurruttaminen ko. kulttuureista helpoiten täydellisen assimilaation kautta vai sen kautta että yhteisöt uudistuvat ja reagoivat suomalaisen yhteiskunnan heille asettamiin normeihin ja lakeihin ?
Jos jollain on vinkkiä miten projektiani jatkaisin, olisin tyytyväinen. Katsokaapa myös Wikipedian artikkeli somaleista.
Olen jonkinlaisen harrastelija-kulttuurientutkijan ominaisuudessa tähän mennessä käsitellyt erityisesti suomenruotsalaisia, juutalaisia, hutteriitteja ja romaneja. Juutalaisten osalta sain apua varsinkin Valkealta, romanien ja suomenruotsalaisten osalta La Castafiorelta. Nyt olisi aika tutustua somaleihin.
Hyvä lähtökohta projektille on BBC:n artikkeli somaleista vuodelta 2006. Artikkelin lopussa on myös laajahko keskustelu artikkelin esiin nostamista teemoista.
Somaleille on siis tunnusomaista että he ovat jakaantuneita erillisiin klaaneihin. Somaleilla ei ole vahvaa kansallista identiteettiä (somali-identiteettiä). Tästä on ilmeisesti seurauksena mm. se, että somaleilla on Englannissa hyvin vähän kansalaisjärjestöjä - varsinkaan sellaisia joihin kuuluisi somaleja kaikista somaliyhteisöistä. Tämä siitäkin huolimatta että somaleja on Englannissa asunut jo 100 vuotta.
Tässä kansallisen identiteetin puutteessaan he eroavat voimakkaasti toisesta sotaa Englantiin paenneesta ryhmästä - Sri Lankan tamileista. Tamileilla on Englannissa vahva tamili-identiteetti ja lukuisia kansalaisjärjestöjä, jotka ajavat tehokkaasti tamilien etua. Somalit sen sijaan kykenevät huonosti ajamaan omia etujaan koska heiltä puuttuvat omat kansalaisjärjestöt.
BBC:n mukaan merkittävä osa somalinuorisosta on ajautunut vakavaan rikollisuuteen. Suomalaiset tiedotusvälineet antavat saman kuvan Suomen somalien tilanteesta. Kyseiselle somaleille on tunnusomaista että he ovat ajautuneet irti somaliyhteisöistä (klaaneista) ja omista perheistään eivätkä he osallistu juurikaan islamilaisen seurakunnan toimintaan. Toisaalta he eivät ole sopeutuneet myöskään suomalaiseen tai englantilaiseen yhteiskuntaan ja identiteettiin.
Englantilainen somali Mohamed Donyaliqe kommentoi BBC:n artikkelia:
Olen brittiläinen somali ja olen asunut täällä 10 vuotta. Isäni ja isoisäni ovat myös molemmat asuneet täällä ja tehneet työtä Lontoossa ja Liverpoolissa. Luin artikkelinne kyyneleet silmissä. Somaliyhteisöllä ei ole sitä yhteisyyttä mikä muilla vähemmistöillä Britanniassa on.
Mohamed Ibrahim kommentoi:
Tilanne ei ole niin paha [kuin artikkeli väittää], koska on paljon toisen ja kolmannen polven somalinuoria jotka ovat sopeutuneet hyvin. Jos joku tässä on ongelma, se on klaanien välinen kilpailu. Meidän pitää unohtaa se ja yhdistyä.
Kassim Jibril kommentoi:
Olen kyllästynyt oman yhteisömme tapaan syyttää muita voimia yhteiskunnassa siitä etteivät he auta ja ymmärrä kulttuuriamme. Palasin juuri Mogadishusta ... Olin aina syyttänyt ulkopuolista sekaantumista ongelmistamme. EI EI EI. Meidän on luovuttava takapajuisista kulttuurisista tavoistamme ja mentävä eteenpäin. ... Älkäämme tuoko Somaliaa Britanniaan, vaan löytäkäämme uudelleen vanha somalialainen säädyllisyys.
Ehkä somalien tilanne muistuttaa jonkun verran romanien tämän hetkistä tilannetta Suomessa. Merkittävä osa romaneistakin elää yhä vahvan yhteisöllistä elämää - romaneilla suku vastaa kai somalien klaania. Toisaalta ainakin osa nuorisosta on irtautunut perinteisestä yhteisöllisestä ja tiukkaan rajoitetusta romaniperinteestä. Sen sijaan että nämä romaninuoret olisivat sulautuneet valtaväestöön täysivaltaisina jäseninä he ovat kuitenkin usein ajautuneet päihteiden käyttäjiksi ja huumausainerikollisiksi.
Herää kysymyksiä, joihin minulla ei ole tällä hetkellä vastausta:
1. Onko yhteisöllisyys romaneille ja somaleille ensi sijassa taakka ? Olisiko esimerkiksi parempi että jokainen somaliyksilö mahdollisimman nopeasti irtautuisi yhteisöstään ja pyrkisi sopeutumaan suomalaiseen elämänmuotoon ? Voisiko ajatella että nykyiset ongelmat ovat nuorten normaalia kapinointia ?
Vai onko pikemmin päinvastoin niin että somalien ja romanien hiipuva yhteisöllisyyttä olisi vahvistettava - että sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan tapahtuu sitä helpommin mitä parempi itsetunto ja vahvempi somali/romani-identiteetti yksilöillä on ?
Vai onko totuus jossain ääripäiden välissä ? Miten somalit itse kokevat yhteisönsä ja uskontonsa - voimavarana vai taakkana ? Missä määrin objektiivisen ulkopuolisen tarkkailijan silmin positiiviset ja negatiiviset piirteet painottuvat somalikulttuurissa ?
2. Onko assimilaatioon pyrkiminen ylipäätään muuta kuin kulttuuridiversiteetin vähentämistä ja siksi täysin tuomittavaa ? Toisaalta voiko somali- tai romaniyhteisö perinteisessä muodossaan edes selviytyä suomalaisessa yhteiskunnassa ?
3. Tapahtuuko somali- ja romanikulttuurien negatiivisten piirteiden - kuten tyttöjen sukuelinten silpomisen tai verikoston - poisjuurruttaminen ko. kulttuureista helpoiten täydellisen assimilaation kautta vai sen kautta että yhteisöt uudistuvat ja reagoivat suomalaisen yhteiskunnan heille asettamiin normeihin ja lakeihin ?
Jos jollain on vinkkiä miten projektiani jatkaisin, olisin tyytyväinen. Katsokaapa myös Wikipedian artikkeli somaleista.
torstaina, maaliskuuta 13, 2008
Uudelle lukijalle eli Disclaimer
Tämä blogi käsittelee yhteisöllisyyttä. Blogin tarkoitus on vastustaa aikamme äärimmäistä yksilökeskeisyyttä (hedonismia), yhteisöllisyyden väheksymistä.
Teoreettinen viitekehys johon blogi perustuu on kulttuurievoluution teoria (Robert Boyd, Peter Richerson, Joseph Henrich), sosiaalisen identiteetin teoria (Henri Tajfel), behavioristinen taloustiede (Ernst Fehr, Samuel Bowles), ryhmävalinta (DS Wilson), kognitiivinen uskontotiede (Pascal Boyer, Scott Atran ym.) ja äo-tutkimus (Philip Rushton, Arthur Jensen ja Richard Lynn).
Taloustieteen yhteismaan (Garret Hardin) ja julkishyödykkeen käsitteiden avulla lähestytään maahanmuuton, väestön kasvun (väestöräjähdyksen), väestönlaadun ja ilmastonlämpenemisen (ilmaston muutos) kaltaisia laajoja ilmiöitä ja ongelmia. Uusklassisen taloustieteen rationaalisen valinnan teoriaa ja Homo Economicuksen käsitettä blogi pitää kykenemättömänä täysin selittämään ihmisen taloudellista käyttäytymistä.
Sosiaalisen identiteetin teorian käsite sisäryhmämoraali on oleellinen yhteisöllisyyden ymmärtämisessä.
Blogi käsittelee monia konkreettisia yhteisöllisyyden muotoja. Erityisesti kansallisuusaatetta, yhteisöllisiä uskonnollisia ryhmiä kuten hutteriitteja, juutalaisia ja shiamuslimeja, etnisiä ryhmiä kuten mustalaisia, suomalaisia ja suomenruotsalaisia.
Blogi ei pyri olemaan arvovapaa. Blogi haluaa tukea tervettä yhteisöllisyyttä ja vastustaa yksilökeskeisyyden äärimuotoja (hedonismia). Yhteisön olemassaololle on tärkeää tietty ryhmäkoheesio - on yhteisö sitten uskonnollinen ryhmä, kansa (kansankokonaisuus) tai (moraalinen) yritys. Liika diversiteetti vähentää yhteisön ryhmäkonsistenssia kun taas yhteiset arvot, normit ja normin rikkojien altruistinen rankaisu lisää ryhmäkonsistenssia. Moraalin merkitystä painotetaan.
Blogi suhtautuu varauksella monikultturismiin koska se edustaa diversiteetin yliarvostamista ja kansallisvaltion (kansankokonaisuuden) hylkäämistä. Blogi ei suhtaudu kielteisesti islamiin, mutta näkee että tällä hetkellä islamin ja lännen välillä vallitsee yhä kiihtyvä konflikti.
Konfliktin rajoittamiseksi tarvitaan länneltä päättäväisiä toimia - siis vastarintaa. Vasta kun konflikti on saatu torjutuksi, on mahdollista ryhtyä rakentamaan suvaitsevaisuuden siltaa kulttuurien välille. Sitä ennen suvaitsevaisuus tulkitaan helposti heikkouden osoitukseksi. Vastarinnan ei pidä perustua islamin häpäisemiseen ja pilkkaamiseen vaan päättäväisyyteen.
Blogi suhtautuu tietyllä varauksella myös valistusaatteen propagoimaan maallistumiseen. Hyvin puolien lisäksi maallistumiseen liittyy auttamatta yhteisöllisyyden lasku.
Blogi ei pyri ajamaan toisaalta mitään tiettyä yhteisöllisyyden muotoa - vaan oletussuhtautuminen kaikkeen yhteisöllisyyteen on positiivinen. Yhteisöllisyyden negatiivisia muotoja toki kritisoidaan, mutta ei vaadita esimerkiksi uskonnon (=uskonnollisen yhteisön) kuolemaa kuten vapaa-ajattelijat.
Blogi on uskonnollisesti neutraali - ei kannata tiettyä uskontoa toisten kustannuksella. Blogi ei ole ehdottoman kansallismielinen vaan näkee kansan vain yhtenä tärkeänä yhteisöllisyyden muotona. Blogi ei myöskään tarkastele yksilöllisyyttä ja yhteisöllisyyttä pelkästään toistensa vastakohtina. Ihminen on usein parhaimmillaan sekä yksilö että yhteisön jäsen.
Nimi kansankokonaisuus on tavallaan poliittisesti epäkorrekti - se on lainattu saksalaisen 20-30-luvun konservatiiviselta vallankumoukselta: Kansankokonaisuuden käsitteen kehitti konservatiivinen vallankumous kuvaamaan yhteiskuntaa joka on vastakohta modernille poliittisten ja sosiaalisten ristiriitojen leimaamalle yhteiskunnalle. Konservatiivinen vallankumous näki kansankokonaisuuden vaihtoehtona taloudellisen egoismin (Homo Economicus) ja individualismin leimaamalle modernismille.
Alkuperäinen kansankokonaisuuden käsite edusti jyrkempää yhteisöllisyyttä kuin mitä tämä blogi käsitteellä haluaa hakea. Konservatiivisen vallankumouksen johtohahmo Arvid Mohler totesi:
Ottakaamme esimerkiksi yksilö. Konservatiivisessa vallankumouksessa yksilö menettää erityisarvonsa ja tulee osaksi jotain kokonaisuutta - tosin osaksi jolla on erityinen arvonsa sen kautta että se on osa tätä kokonaisuutta.
Tiettyä aihetta - esimerkiksi suomenruotsalaisuutta - käsitteleviä postauksia voi lukea klikkaamalla allaolevia linkkejä. (Lisään ne myöhemmin hiljalleen. Toistaiseksi voitte hakea boldilla yllä kirjoitetuilla käsitteillä. Labeleitä on käytetty aluksi huonosti, siksi niitten lisääminen vaatisi valtavasti työtä. Katsotaan jaksanko.)
Teoreettinen viitekehys johon blogi perustuu on kulttuurievoluution teoria (Robert Boyd, Peter Richerson, Joseph Henrich), sosiaalisen identiteetin teoria (Henri Tajfel), behavioristinen taloustiede (Ernst Fehr, Samuel Bowles), ryhmävalinta (DS Wilson), kognitiivinen uskontotiede (Pascal Boyer, Scott Atran ym.) ja äo-tutkimus (Philip Rushton, Arthur Jensen ja Richard Lynn).
Taloustieteen yhteismaan (Garret Hardin) ja julkishyödykkeen käsitteiden avulla lähestytään maahanmuuton, väestön kasvun (väestöräjähdyksen), väestönlaadun ja ilmastonlämpenemisen (ilmaston muutos) kaltaisia laajoja ilmiöitä ja ongelmia. Uusklassisen taloustieteen rationaalisen valinnan teoriaa ja Homo Economicuksen käsitettä blogi pitää kykenemättömänä täysin selittämään ihmisen taloudellista käyttäytymistä.
Sosiaalisen identiteetin teorian käsite sisäryhmämoraali on oleellinen yhteisöllisyyden ymmärtämisessä.
Blogi käsittelee monia konkreettisia yhteisöllisyyden muotoja. Erityisesti kansallisuusaatetta, yhteisöllisiä uskonnollisia ryhmiä kuten hutteriitteja, juutalaisia ja shiamuslimeja, etnisiä ryhmiä kuten mustalaisia, suomalaisia ja suomenruotsalaisia.
Blogi ei pyri olemaan arvovapaa. Blogi haluaa tukea tervettä yhteisöllisyyttä ja vastustaa yksilökeskeisyyden äärimuotoja (hedonismia). Yhteisön olemassaololle on tärkeää tietty ryhmäkoheesio - on yhteisö sitten uskonnollinen ryhmä, kansa (kansankokonaisuus) tai (moraalinen) yritys. Liika diversiteetti vähentää yhteisön ryhmäkonsistenssia kun taas yhteiset arvot, normit ja normin rikkojien altruistinen rankaisu lisää ryhmäkonsistenssia. Moraalin merkitystä painotetaan.
Blogi suhtautuu varauksella monikultturismiin koska se edustaa diversiteetin yliarvostamista ja kansallisvaltion (kansankokonaisuuden) hylkäämistä. Blogi ei suhtaudu kielteisesti islamiin, mutta näkee että tällä hetkellä islamin ja lännen välillä vallitsee yhä kiihtyvä konflikti.
Konfliktin rajoittamiseksi tarvitaan länneltä päättäväisiä toimia - siis vastarintaa. Vasta kun konflikti on saatu torjutuksi, on mahdollista ryhtyä rakentamaan suvaitsevaisuuden siltaa kulttuurien välille. Sitä ennen suvaitsevaisuus tulkitaan helposti heikkouden osoitukseksi. Vastarinnan ei pidä perustua islamin häpäisemiseen ja pilkkaamiseen vaan päättäväisyyteen.
Blogi suhtautuu tietyllä varauksella myös valistusaatteen propagoimaan maallistumiseen. Hyvin puolien lisäksi maallistumiseen liittyy auttamatta yhteisöllisyyden lasku.
Blogi ei pyri ajamaan toisaalta mitään tiettyä yhteisöllisyyden muotoa - vaan oletussuhtautuminen kaikkeen yhteisöllisyyteen on positiivinen. Yhteisöllisyyden negatiivisia muotoja toki kritisoidaan, mutta ei vaadita esimerkiksi uskonnon (=uskonnollisen yhteisön) kuolemaa kuten vapaa-ajattelijat.
Blogi on uskonnollisesti neutraali - ei kannata tiettyä uskontoa toisten kustannuksella. Blogi ei ole ehdottoman kansallismielinen vaan näkee kansan vain yhtenä tärkeänä yhteisöllisyyden muotona. Blogi ei myöskään tarkastele yksilöllisyyttä ja yhteisöllisyyttä pelkästään toistensa vastakohtina. Ihminen on usein parhaimmillaan sekä yksilö että yhteisön jäsen.
Nimi kansankokonaisuus on tavallaan poliittisesti epäkorrekti - se on lainattu saksalaisen 20-30-luvun konservatiiviselta vallankumoukselta: Kansankokonaisuuden käsitteen kehitti konservatiivinen vallankumous kuvaamaan yhteiskuntaa joka on vastakohta modernille poliittisten ja sosiaalisten ristiriitojen leimaamalle yhteiskunnalle. Konservatiivinen vallankumous näki kansankokonaisuuden vaihtoehtona taloudellisen egoismin (Homo Economicus) ja individualismin leimaamalle modernismille.
Alkuperäinen kansankokonaisuuden käsite edusti jyrkempää yhteisöllisyyttä kuin mitä tämä blogi käsitteellä haluaa hakea. Konservatiivisen vallankumouksen johtohahmo Arvid Mohler totesi:
Ottakaamme esimerkiksi yksilö. Konservatiivisessa vallankumouksessa yksilö menettää erityisarvonsa ja tulee osaksi jotain kokonaisuutta - tosin osaksi jolla on erityinen arvonsa sen kautta että se on osa tätä kokonaisuutta.
Tiettyä aihetta - esimerkiksi suomenruotsalaisuutta - käsitteleviä postauksia voi lukea klikkaamalla allaolevia linkkejä. (Lisään ne myöhemmin hiljalleen. Toistaiseksi voitte hakea boldilla yllä kirjoitetuilla käsitteillä. Labeleitä on käytetty aluksi huonosti, siksi niitten lisääminen vaatisi valtavasti työtä. Katsotaan jaksanko.)
tiistaina, maaliskuuta 11, 2008
"Hallinnollinen" ilmoitus
Tämä blogi on käsitellyt hyvin paljon altruistista rangaistusta (yhteisöllistä rangaistusta, vertaisvalvontaa). Altruistisella rangaistuksella yhteisö ylläpitää erilaisia normeja. Normit sinällään voivat kulttuurista riippuen olla hyviä tai huonoja - tyypillistä vain että normin rikkojia rangaistaan.
Yhteisöllinen rankaisu saa monenlaisia muotoja (parjaaminen, eristäminen, lynkkaaminen, oikeudellinen rankaisu). Nykyäänkin esimerkiksi netissä huomaa miten voimakas yhteisöllinen rankaisu voi olla. Sitä on paljon vaikeampi määritellä onko yhteisöllisen rankaisun rooli tietyssä tilanteessa positiivinen vai negatiivinen.
Pidän jonkin aikaa (viikko, kuukausi ?) taukoa kirjoittamisessa - mietin samalla pitäisikö siirtyä omalla nimellä postaamiseen ilman puhdistamiseksi ja avoimuuden lisäämiseksi. Teen kirjoittamisen sijaan kunnollisen sisällysluettelon blogista. Yli 300 postausta häviävät muutaman voimakkaita tunteita herättävän postauksen joukkoon ellen tee näin.
Yhteisöllinen rankaisu saa monenlaisia muotoja (parjaaminen, eristäminen, lynkkaaminen, oikeudellinen rankaisu). Nykyäänkin esimerkiksi netissä huomaa miten voimakas yhteisöllinen rankaisu voi olla. Sitä on paljon vaikeampi määritellä onko yhteisöllisen rankaisun rooli tietyssä tilanteessa positiivinen vai negatiivinen.
Pidän jonkin aikaa (viikko, kuukausi ?) taukoa kirjoittamisessa - mietin samalla pitäisikö siirtyä omalla nimellä postaamiseen ilman puhdistamiseksi ja avoimuuden lisäämiseksi. Teen kirjoittamisen sijaan kunnollisen sisällysluettelon blogista. Yli 300 postausta häviävät muutaman voimakkaita tunteita herättävän postauksen joukkoon ellen tee näin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)