torstaina, joulukuuta 18, 2008

Feminiinisen politiikan välintilinpäätös

Suomalainen yhteiskunnallinen toiminta on viimevuosina feminisöitynyt voimakkaasti. Nykykokemuksella näyttäisi siltä, että feminiiniselle poltiikalle on leimaa-antavaa ainakin kaksi asiaa:

1. Turvallisuuuspolitiikassa geopolitiikkaa ei ole otettu huomioon. Paasikiven ajatus tosiasiasioiden tunnustamisesta on hylätty. Suomelle ei edes ole yritetty hankkia turvatakuita Natosta.

Katso sotahistorian dosentti Markku Salomaan kirjoitus aamuisesta HS:stä. Olen lisännyt kirjoituksen postaukseni loppuun.

2. Maahanmuuttopolitiikassa ei ole panostettu maahanmuuton laatuun vaan maahanmuuton lähtömaat ovat valikoituneet tavalla, mikä ei edistä kansankokonaisuuden etua vaan korkeintaan naisten seksuaalista markkina-arvoa.

Liite - Markku Salomaan artikkeli aamuisesta HS:stä.

Venäjän hyökätessä Suomi olisi yhtä turvaton kuin Georgia

Suomen kolmannen puolustusselonteon kirjoittaminen vain monimutkaistuu pitkittyessään. Perinteiset selitykset eivät tunnu riittävän kertomaan, mitä ympärillämme oikein tapahtuu ja mitä mieltä siitä pitäisi olla. On epävarmuutta siitä, pystymmekö selviämään mahdollisista tulevaisuuden kriiseistä tai konflikteista omin voimin - ja jos emme, niin miten uskaltaisimme perustella hakemusta puolustusliitto Naton jäseneksi.

Olemme sotkeneet omat konseptimme omilla uskomuksillamme ja putoamassa neuvottomina uuden ja vanhan maailman väliin. Niitä yhdistää yksi tekijä: geopolitiikka. Sitä Suomen johtajat eivät ole koskaan osanneet - C. G. E. Mannerheimia ja J. K. Paasikiveä lukuun ottamatta.

Kun tähän liittyy vielä poliittisen johtomme rohkeuden ja ryhdikkyyden vaje, on lopputulokseksi odotettavissa niin merkityksetön selontekopaperi, että olisi parempi jättää se tekemättä ja palata asiaan vasta vuoden 2012 presidentinvaalien jälkeen.

Suurvaltojen ja erityisesti Venäjän ja Yhdysvaltojen taipumus jakaa maailmaa etupiireihinsä tekee selvästi paluuta. Vanhat geopolitiikan kartat on kaivettu esiin, vaikka keskustelun keskiöön onkin nostettu erimuotoiset uudet uhat.

Venäjä haluaa lähialueellaan mahdollisimman suuren toimintavapauden, ja siksi rajanaapureiden liittyminen Naton jäseniksi ei sovi sen sotilasjohdon suunnitelmiin. Nyt Venäjän sotilasjohto näkee Suomen sotilaallisena tyhjiönä, koska emme kuulu "blokkeihin".

Venäjän johto ymmärtää vain suurvaltojen kieltä. Tämä selittää myös sen, miksi kollektiivisen turvallisuuden järjestöt, kuten YK ja Etyj, eivät ole kyenneet hallitsemaan nykyajan alueellisia kriisejä. Lopulta tilit tehdään selviksi vasta suurvaltojen sotilaallisella voimalla kuten Georgiassa.

Suomi olisi alueellisessa kriisissä yhtä turvaton kuin Georgia ja tulisi konfliktin sattuessa yllätetyksi täysin valmistautumattomana. Vastustaja mitoittaisi toimensa niin, että meille ei jäisi mitään mahdollisuuksia selvitä voittajana.

Ei voi enää väittää, että lähialueemme vaikuttaa tällä haavaa vakaalta ja ettei mitään uusia turvallisuusratkaisuja tarvita, koska venäläiset eivät näytä varautuvan nimenomaan meitä vastaan. He varautuvat vain "yleensä" johonkin. Vakaus riippuu näkökulmasta.

Meillä ei ole juuri julkisesti pohdittu, miksi Kremlin johdon toiminta tuottaa niin herkästi ajasta ja valtiojärjestelmästä riippumatta samansuuntaista politiikkaa, oli vallassa sitten perinnöllinen tsaari, itsevaltainen puoluesihteeri tai yksinvaltainen presidentti.

Vastaus on geopolitiikka. Venäjällä perustellaan valtion politiikkaa sillä, että Venäjällä on maantieteestä johtuen oma sisä- ja ulkopoliittinen tiensä ja ennalta määrätty roolinsa maailmanpolitiikassa ja sotilasblokkien johtamisessa. Se on "ennalta määrätty" Euroopan hallitsevaksi valtioksi.

Venäjällä tunnutaan ajattelevan, että valtio ei ole täydellinen, jos se ei pysty hallitsemaan laajaa maa-aluetta rannikoilta rannikoille eli ellei se kata kokonaista mannerta. Suurvaltaideologiaan kuuluu juuri tällainen imperialismi. Venäjä on ajattelussaan oman historiallisen perintönsä vanki.

Venäjän historian "ensimmäinen valtakunta" oli historiallinen Bysantti eli Itä-Rooma. Toinen valtakunta oli Iivana Julman ja Pietari Suuren luoma ja Romanovien hallitsema Venäjän keisarikunta. Kolmas valtakunta oli Vladimir Leninin ja Josif Stalinin kommunistisen puolueen hallitsema Neuvostoliitto.

Mihail Gorbatšovin ja Boris Jeltsinin kaaosmaisen vaiheen jälkeen näyttää syntyneen Vladmir Putinin ja Dmitri Medvedevin valtiollinen luomus: neljäs valtakunta, joka yhdistelee piirteitä kaikista edellisistä kehitysvaiheista eikä juuri lähesty poliittisessa kehityksessään Eurooppaa. Päinvastoin se tekee niin selvää rajanvetoa "Länsi-Rooman" perillisiin - kuten Helsingin Etyj-kokouksessakin äskettäin nähtiin -, että näyttää kuin Venäjä eristäisi itse itseään geopoliittiseen piiriinsä.

Kylmän sodan päättyminen kohta 20 vuotta sitten vain korosti Venäjän sisäsyntyistä pyrkimystä palata globaaliksi supervallaksi. Tavoite näkyy Venäjän politiikassa kautta linjan: jopa energiapolitiikassa sekä suhteissa entisiin neuvostotasavaltoihin - ja myös Venäjän kylmässä ja periksiantamattomassa asenteessa yhteistyöhön EU:n ja Naton kanssa.

Venäjä haluaa hoitaa suhteet rajamaihin omilla ehdoillaan, ei blokkien ehdoilla. Putinin ja Medvedevin "neljäs valtakunta" on jo alueellinen suurvalta, ja sen johto uskoo, että Neuvostoliiton ja Venäjän keisarikunnan mahtiasema on palautettavissa.

On merkille pantavaa, että vaikka Venäjän maavoimien miesmäärä ja raskas aseistus vähenivät aina vuoteen 2003 asti, nyt laatuun ja määrään panostetaan taas täysillä. Myös ilmavoimien kehitysohjelmat ovat mittavat. Sotalaivaston osalta Venäjä aikoo rakentaa kuusi uutta lentotukialusta - nyt niitä on yksi - ja palauttaa voimansa kaikille merille.

Venäjän poliittisten intohimojen herääminen ja sen asemahdin nousu on myös Suomea koskettava muutos, johon olisi reagoitava jotenkin.

Venäjän sotilasjohto näyttää päätyneen ratkaisuun, että nyt on oikea aika palata puolustuksellisista sotilasopeista takaisin hyökkäyksellisiin. Syynä on ennen muuta se, että Venäjän federaation alueen puolustaminen oman alueen sisällä on käynyt Naton laajenemisen johdosta äärimmäisen vaikeaksi, jopa mahdottomaksi.

Ilman Naton positiivisia turvallisuustakuita Suomen voisi olla hankala torjua mahdollisia venäläisten ehdotuksia erillisratkaisuista, kuten negatiivisista turvallisuustakuista.

Ei kommentteja: