tiistaina, joulukuuta 02, 2008

Romanien negatiivisuudesta

Koska tämä blogi on käsitellyt laajasti romanikulttuuria, lisään tämän postauksen tänne vaikken aktiivisesti ylläpidäkään blogia enää.

Olen esittänyt useita kertoja, että negatiivisuus on vahvin tapa rakentaa yhteisöllisyyttä. Esimerkkinä olen maininnut suomalaisten ja pataanien selviytymistarinat. Väitettä tukee myös uskontotieteen havainto, että mitä epämiellyttävämpiä rituaaleja kansa tai heimo harjoittaa esimerkiksi initiaatioriiteissä, sitä tehokkaampaa on kansan yhteistyö.

Apashit pakottivat nuorukaisensa jääkylmään veteen osana initiaatioriittiä. Adolf Hitler kehitti ajatuksen jatkuvasta sodasta slaaveja vastaan. Jokaiselle saksalaisnuorukaiselle tarjoutuisi näin mahdollisuus suorittaa initiaatioriitti itärintamalla.

Shiiamuslimit ruoskivat massarituaaleissaan itseään. Lisäksi jokainen shiiamuslimimies suggeroidaan lapsesta saakka syyllisyyden ja surun tunteeseen siitä että hän ei henkilökohtaisesti saanut olla mukana Karbalan taistelussa jossa shiiauskonnon kolmas imaami Husayn ibn Ali kaatui marttyyrinä taistellessaan sunneja vastaan. Nämä negatiiviset rituaalit ja tunteet todennäköisesti ylläpitävät shiiojen vahvaa ryhmäkoheesiota.

Väite sai tukea romanikirjailija Veijo Baltzarin kirjasta Sodassa ja rakkaudessa, joka kuvaa romanien elämää natsien hallitsemassa Euroopassa. HS kuvaa kirjaa:

[Romanisuvun] vaellus sisältää niin uhrautumista kuin petturuutta, mutta ennen muuta arjen päättymättömiä riitoja ja pahansuopaa sättimistä. "Panettelu ja kielteisten mielikuvien loihtiminen vahvisti yhteenkuuluvaisuuden tunnetta", kertojanääni toteaa.

HS:n toimittaja toteaa tähän:

Mahdotonta on silti ymmärtää, miten sisäinen eripura vahvistaa ryhmää.

Baltzar viljelee runsaasti eräänlaista mustalaisfilosofiaa, joka koostuu monista eri hienolta kuulostavista lauseista, rahvaanomaisista uskomuksista ja sutkauksista, lujasta kohtalonuskosta ja Herranpelosta. Viittaukset jäävät kauttaaltaan ylen hämäriksi, eikä asiaan perehtymätön saa niistä selvää.


Toimittajan reaktio on luonnnollinen. Ihmiset on niin iskostettu näkemään eripura, kateus, yhteisön sisäinen väkivalta ja kyräily puhtaasti negatiivisena asiana, että Baltzarin johtopäätös tuntuu käsittämättömältä.

Uskontotieteen valossa se ei sitä ole.

Negatiivisuuteen perustuva yhteisö ei ehkä ole miellyttävä yhteisö, mutta se VOI olla vahva yhteisö. Tästä varmasti monella suomalaisellakin on kokemusta - esimerkiksi omasta suvustaan.

4 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

Tuossa on totta, mutta siinä kuinka pitkälle johtopäätös vedetään, kannattaa olla varovainen. Initaatioriitti on kuitenkin jotain, josta mennään läpi, ei pysyvä olotila. Samoin yhteisössä voi olla negatiivisia asioita, jotka toimivat kuin initaatioriitti, mutta uskoisin että kaikissa pysyvissä yhteisöissä on myös hyviä aikoja, suvantoja. Huonoista hetkistä läpi selvinneen ja hyvään hetkeen saapuneen olo tuntuu silloin kuin tärkeän urakan valmiiksi saaneesta. Näkisin niin, että ulkoryhmään välit voivat joissakin tapauksissa olla pysyvästi negatiivisia, mutta ei ryhmän sisällä.

Jukka Aakula kirjoitti...

"Samoin yhteisössä voi olla negatiivisia asioita, jotka toimivat kuin initaatioriitti, mutta uskoisin että kaikissa pysyvissä yhteisöissä on myös hyviä aikoja, suvantoja. Huonoista hetkistä läpi selvinneen ja hyvään hetkeen saapuneen olo tuntuu silloin kuin tärkeän urakan valmiiksi saaneesta."

Varmasti näin. Tämä onkin vielä tutkintamyssyssä.

Olisi mielenkiintoista kuitenkin kerätä aiheesta kokemuksia muilta. Harva ehkä on samaan aikaan niin analyyttinen ja tarpeeksi herkkä että havaitsee tällaisia ilmiöitä, vaikka luulen että näitä kyllä ynnä.

Anonyymi kirjoitti...

hienosti ja oikein oivallettu. On hyvä meidänkin oivaltaa, niin kuin Veijo Baltzar on tehnyt, että keinotekoisesti rakennettu positiivisuus ei ole kestävällä pohjalla. Tutuista negatiivioista voi rakentaa yhteenkuuluvaisuuden tunteita ja kestäviä, kantavia positiivioita. Baltzarin romaania olisikin tarkasteltava myös psykologiselta kannalta eikä ainoastaan yhteiskunnallisina ilmiöinä. Baltzar on avannut romaanillaan ”Sodassa ja rakkaudessa” keskustelun uudentyyppisestä ajattelutavasta ja filosofiasta.

Anonyymi kirjoitti...

Viskovatautiset!Miksi ette voi puhua järkevämmin, ei tässä nyt tarvitse kilpailla siitä kenellä on ollut fiksumpi opettaja kaoulussa - koullussa -niin, kääntelemässä kenkiä eri suuntiin ja komentammassa mars!Ne vuodet ovat peruuttamattomasti heittey hukkaan, on käynyt kun haminalaiselle laivurile, joka lähti kööpenhaminaan mymään halkoja, meni rahat vinaan ja ilopitoon. Kotiintulutua voimo tervehti miestä näin - Vittuun meni halot laivat. Hukkaan meni työt vaivat!!!