Persoonallisuustyyppi, maahanmuutto ja Nato

Wikipedia määrittelee personallisuustyypin Agreeable:

Agreeableness is a tendency to be pleasant and accommodating in social situations. In contemporary personality psychology, agreeableness is one of the five major dimensions of personality structure, reflecting individual differences in concern for cooperation and social harmony. People who score high on this dimension are empathetic, considerate, friendly, generous, and helpful. They also have an optimistic view of human nature. They tend to believe that most people are honest, decent, and trustworthy.

On positiivinen, empaattinen ja kiva. On hyvä äiti, miellyttävä kumppani ja helppo alainen. Ajattelee, että ihmiset ovat pääsääntöisesti mukavia. Haluaa välttää ristiriitoja. Uskoo, että rikollisen maahanmuuttajan tai suomalaisen ongelmanuoren sopeutumattomuus johtuu henkilön vaikeasta menneisyydestä.

Ajattelee, että maahanmuuton vastustaminen vaikkapa Afrikasta siksi, että yhteiskunta koostuu ihmisistä, on rasismia, joka taas on todella paha asia. Uskoo, että työpaikan projektin tavoitteet on hyvin määritelty ja järkeviä.

People scoring low on agreeableness place self-interest above getting along with others. They are generally less concerned with others' well-being, report less empathy, and are therefore less likely to go out of their way to help others. Their skepticism about other people's motives may cause them to be suspicious and unfriendly. People very low on agreeableness have a tendency to be manipulative in their social relationships. They are more likely to compete than to cooperate.

Vastakohtana on siis ihminen joka mielellään väittelee, on skeptinen ja ehkä riidanhaluinen. On hankala. Viis veisaa onko yksin oman mielipiteensä kanssa. Sanoo vaikkapa, että afrikkalaisten ongelmat johtuvat ensi sijassa afrikkalaisista itsestään. Pitää henkilöä, joka on eri mieltä kanssaan, tyhmänä ja sanoo sen myös reippaasti ääneen.

Herää kysymys, millaisia ihmisiä politiikassa (ja työpaikalla) tarvitaan. Oliko Juho Kusti Paasikivi positiivinen ja kiva, kun ajoi läpi ulkopolitiikan muutoksen, jota kansan enemmistö vastusti. Onko ihanteellinen poliitikko särmätön ja positiivinen mukavikko. Onko keski-ikäisten körmyjen aika politiikassa ohi? Miksi miespoliitikkojen pitäisi olla kivoja, mutta naispoliitikkojen vihaisia nuoria naisia?

Vastaus ei ole helppo.

Luulen, että ristiriitoja rakastavia ihmisiä tarvitaan erityisesti herättämään keskustelua. Herättämään kansaa, kun "painuvi päät muun kansan maan" tai kun kansa ihastelee keisarin uusia ihania vaatteita.

Ristiriitoja kestäviä - mutta ei välttämättä rakastavia - tarvitaan silloin kun koko valtiolaivan suunta on muutettava kansan enemmistön vastakkaisesta mielipiteestä huolimatta.

Ristiriitoja vierastavia yhteen hiileen puhaltajia tarvitaan aivan varmasti myös. Jokainen töissä käyvä tietää, miten hankalia sellaiset projektit ovat, joissa kaikki ovat "kriittisiä". Toisaalta hyvä ei ole sekään, jos kukaan ei uskalla asettaa itseään peliin ja sanoa että nyt tämä homma kusee.

Sen sijaan voi kysyä, tarvitaanko koskaan poliitikkoa jonka mukaan Suomen ei pidä liittyä Natoon koska kansan enemmistö vierastaa sitä. Suomen Kuvalehti kirjoitti aikoinaan:

Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä.

Toisaalta voi itse asiassa olla niin, että Tarja Halonen ei todellisuudessa kunnioita kansanmielipidettä ollenkaan. Hän on ehkä vain taitava manipulaattori, joka ajaa tietoisesti tai tiedostamattaan Venäjän edun mukaista ja Suomen edun vastaista politiikkaa. Suomen Kuvalehden teksti kuuluu pidemmässä muodossaan näin:

Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat.

Halonen viestittää voimakkaasti olevansa persoonallisuustyyppiä "Agreeable" - todellisuudessa hän lienee aivan muuta. HS:n haastattelemat poliitikkojen kanssa tekemisiin joutuvat ihmiset pitivät Halosta suunnilleen yhtä sosiaalisena kuin Tuomiojaa.