Vapaus vai tehokkuus

En kiistä, että vapauden eli yksilön autonomian lisääminen on tärkeä yhteiskunnallinen päämäärä. Yksilön autonomian rajoittaminen esimerkiksi

• kieltämällä abortti


• kieltämällä homoseksuaaliset suhteet


• kieltämällä avioerot tai


• kieltämällä oikeus perustaa yksityinen yritys ja hyötyä yrityksen voitosta

aiheuttaisi monelle yksilölle suhteetonta kärsimystä. (Ottamatta siis tässä vaiheessa kantaa kyseisten kieltojen muuhun mielekkyyteen (mahdollisiin positiivisiin vaikutuksiin).)

Yhtä selvää on kuitenkin, että on olemassa muitakin arvoja kuin yksilön mahdollisimman laaja negatiivinen vapaus.

Lukumääräneutraalien avioliittojen eli moniavioisuuden kieltämistä voi hyvin perustella sillä, että yhteiskunnan tehokkuus on oleellisesti alempi kuin yksiavioisissa yhteiskunnissa:

• lapsiin kohdistuva väkivalta on moninkertaista perheissä joissa on isä- ja äitipuoli riiippumatta siitä onko yhteiskunta varsinaisesti moniavioinen vai ei


• rikollisuus on selkeästi runsaampaa maissa missä osa miehistä jää avioliittomarkkinoiden ulkopuolelle esimerkiksi siksi että osalla muista miehistä on useampi vaimo


• perheen sisäinen koheesio (yhteistyökyky) on oleellisesti alhaisempaa moniavioisessa perheessä, kun taas mustasukkaisuus, väkivalta ja naisten väliset riidat ovat vallitsevia


• moniavioisuus lisää miesten välistä seksuaalista kilpailua, mikä tutkimusten mukaan laskee miesten panostamista lapsiin ja tuottavaan taloudelliseen toimintaan. Moniavioisissa yhteiskunnissa kansantuote on oleellisesti alhaisempi kuin yksiavioisissa.

Näyttö yllä oleville väitteille on varsin vahvaa. Katso myös tiedetoimittaja Marko Hamilon bloggaus aiheesta. Jo aiemmin on osoitettu, että kaikkien perheen jäsenten stressitaso on korkeampi moniavioisissa perheissä kuin yksiavioisissa ja lasten kuolleisuus onnnettomuuksiin on dramaattisesti suurempaa kun toinen biologisista vanhemmista on korvattu isäpuolella tai äitipuolella.

In Africa, diverse studies show that, relative to children from monogamous households, children from polygynous household risk diminished nutritional status, poorer health outcomes and elevated mortality.Table 1 shows that both infant and child mortality in HPCs are roughly twice that of CMCs. Much work
supports this view [78–81]. Using data from 22 subSaharan African countries, Omariba & Boyle [80] found that children in polygynous families were 24.4 per cent more likely to die compared with children in monogamous families. Similarly, a study of six West African countries found that infants in polygynous families had a substantially greater risk of dying compared with children in monogamous households [82]. Community-level studies in Tanzania and Chad found that children in polygynous households had poorer nutrition than their counterparts in monogamous households from the same communities [83–85].

Similar effects occur in North America. Using data from nineteenth century Mormons, Heath & Hadley [25] compare data from 90 households consisting of 45 headed by wealthy men (top 2% of wealth in that community) and 45 headed by poor married men (from the bottom 16%). These data show that wealthy males had on average 3.2 wives compared to 1.4 among the poor. All but five of the wealthy men had more than one wife. One rich man had 11 wives. Overall, the wealthy men controlled 120 women while the poor controlled 63. This means that 90 husbands had 183 wives, which implies roughly 93 missing men had no wives. While wealthy men had more total offspring and longer reproductive careers (33 years for wealthy men compared to 22 for poor men), the children of poor men had better survival rates for their children to age 15

Naisten asema yleisesti laskee moniavioisessa yhteiskunnassa, avioliiton solmimisikä laskee dramaattisesti, syntyvyys nousee ja naisten oikeus itse päättää omasta ruumiistaan ja naisen oikeus valita kumppaninsa romuuntuu.

Avioliittoinstituution rappio Suomessakin (pettäminen on tavallista, avioerot yleistyvät dramaattisesti ja sitä kautta ns. sarjallinen moniavioisuus ja isäpuolet lisääntyvät) luo vastaavia ongelmia. Mies, jolla on aviopuoliso, on keskimärin tuottavampi ja lainkuuliaisempi kuin mies jolla ei ole aviopuolisoa. Sama mies, joka avioliitossa ollessaan on lainkuuliainen, muuttuu avioeron tai naisen kuoleman (!) jälkeen rikollisemmaksi.

En vaadi, että avioerot pitää kieltää, toteanpahan vain, että suuren osan viimeisen viidenkymmenen vuoden ajan arvomuutoksista ja uudistuksista voi hyvällä syyllä nähdä myös kulttuurin rappiona. Nykysuomalainen ei joudu pelkäämään suuriakaan sanktioita kirkon tai vertaisryhmien taholta ottaessaan avioeron. Tottakai normien lieventymisestä on myös positiivisia vaikutuksia mutta paljon on myös negatiivisia.

Nyky-Eurooppa laajoine negatiivisine vapauksineen ei enää viime aikoina ole toiminut kovinkaan hyvin. Eurooppalainen elämäntapa ei ole esimerkiksi kiinalaisille, intialaisille, egyptiläisille tai tunisialaisille pelkästään malli vaan hyvin monelle myös halveksunnan kohde. Euroopan valtioiden kansantuote ei enää nouse ja sosiaalivaltio rapautuu. Olisi mielenkiintoista tietää mikä vaikutus esimerkiksi avioliiton rappiolla on Euroopan alentuvalle dynaamisuudelle.