"EU ei ole oppinut mitään virheistään"

Pohjoismaisen Investointipankin toimitusjohtaja Johnny Åkerholm toteaa tänään HS:n vieraskynässä, että "EU ei ole oppinut mitään virheistään":

Laajan yhteisymmärryksen mukaan EU:n ja euroalueen nykyiset ongelmat johtuvat pääasiassa kahdesta tekijästä: sopimuksista ei pidetty kiinni, ja moni julkinen ja yksityinen lainanottaja sai liian pitkään liian halpaa velkarahoitusta.

Ensimmäinen ongelma johtui monimutkaisista ja mekanistisista rakenteista, joiden soveltamisesta oli käytännössä helppo lipsua. Tämä koskee ennen kaikkea EU:n vakaus- ja kasvusopimusta, jota silloinen komission puheenjohtaja Romano Prodi haukkui "tyhmäksi", kun sopimukseen sisältyvät sanktiot olisi pitänyt ottaa käyttöön Saksan ja Ranskan alijäämien takia.

Jälkimmäinen ongelma taas johtui rahoittajien arvioista - joita viranomaiset ovat aktiivisesti tukeneet -, että riskit olivat euron takia pysyvästi vähentyneet tai poistuneet. Nyt rahoittajat ovat ottaneet opikseen ja sijoittajat vaativat eräiltä velkaantuneilta mailta aiempaa selvästi korkeampia korkoja.

Sen sijaan EU-viranomaiset eivät ole nähtävästi oppineet mitään vaan rakentavat entistä mekanistisempia rakenteita ja pyrkivät puhumalla saamaan riskilisät alas.

Sinänsä tärkeä budjettikuri tulee todennäköisesti vesittymään:

EU:ssa on toteutettu ja suunnitteilla erilaisia toimia talouspolitiikan koordinaation tiukentamiseksi. Tämä on sinänsä tarpeen, eritoten kun maat ottavat entistä enemmän vastuuta toistensa ongelmista. Vastuuta ei parane ottaa, ellei voi vaikuttaa ongelmien syntymiseen. Niinpä on selvä edistysaskel, että maat joutuvat vastaisuudessa raportoimaan talouspoliittisista suunnitelmistaan entistä aiemmassa vaiheessa ja että EU-tasolla tarkastellaan myös muuta kuin budjetin tasapainoa.

Maiden kehitykselle ollaan asettamassa erilaisia raja-arvoja, joiden rikkominen johtaa huomautuksiin, korjausvaatimuksiin ja viime kädessä sanktioihin. Raja-arvot perustuvat usein ennusteisiin ja laskennallisiin suureisiin, kuten budjetin rakenteelliseen alijäämään, eikä niitä sovelleta "poikkeusoloissa".

Raja-arvoilla pyritään vähentämään järjestelmän jäykkyyttä ja ottamaan taloudelliset olot huomioon entistä paremmin. Niiden varjopuoli on kuitenkin se, että käytännössä totuuksia on yhtä paljon kuin analyytikkoja.

On helppo ennustaa, että EU:n talouspoliittinen keskustelu tulee keskittymään tilastoteknisiin kysymyksiin ja arvioita koskeviin erimielisyyksiin. Sakotusjärjestelmää tuskin sovelletaan muuten kuin poikkeusoloissa johonkin pieneen maahan. Näin tämänkin järjestelmän uskottavuus murenee.

Voi vain ounastella, mihin tällainen järjestelmä olisi johtanut syksyllä 2008 ja vuonna 2009. Jos nyt suunniteltavia sääntöjä olisi noudatettu, taantuma olisi syventynyt. Ellei niitä olisi sovellettu, uskottavuus olisi murentunut eikä tilanne poikkeaisi nykyisestä. Keskeisintä on kuitenkin se, että EU:n talouspoliittinen keskustelu olisi mitä todennäköisimmin tuona kriittisenä aikana keskittynyt teknisiin kysymyksiin eikä sisältöön.

...

Kriisiä hoitaessaan EU ei ole osoittanut kovin suurta oppimiskykyä. Haukuttuaan ensin rahoittajat siitä, että ne mahdollistivat rahoituksellaan nykyisten budjettivajeiden syntymisen, EU on kahden viime vuoden aikana pyrkinyt vakuuttamaan rahoittajia ja luottoluokituslaitoksia siitä, että riskit ovat nyt vähentyneet. Sanoman vahvistamiseksi on pyritty kokoamaan yhä suurempia yhteisiä rahoitusreservejä.

Markkinataloudessa hintojen yksi "tarkoitus" on kertoa talouden toimijoille jotain oleellista informaatiota kysynnän ja tarjonnan tasosta yms. Esimerkiksi työn hinta (palkka) eri aloilla kertoo ihmisille mille alalle kannattaa kouluttautua tai muuten hakeutua. Valtion hakeman lainan korkea hinta kertoo valtiolle, että sen harjoittama talouspolitiikka ei ole kestävällä pohjalla.

Euroopan Vakausmekanismi sosialisoi valtioiden riskejä ja huonon talouspolitiikan vaikutuksia siirtämällä riskit niille valtioille joiden talouspolitiikka on tervettä. Samalla se häivyttää sen tiedon, että valtion harjoittama talouspolitiikka ei ole kestävällä pohjalla.

Riskinä on nyt myös se, että uutta pysyvää vakausmekanismia (EVM) aletaan käyttää korkoreaktioiden vaimentamiseksi. Kun sijoittajat reagoivat huonoon talouspolitiikkaan vaatimalla entistä suurempia riskilisiä, EVM astuu kuvaan ja pyrkii lieventämään tai poistamaan korkoreaktiot. Silloin palaisimme lähtöruutuun: EU koordinoi talouspolitiikkaa järjestelmällä, joka ei toimi, ja poistaa markkinareaktiot, jotka toimisivat talouspolitiikan ohjenuorana.