lauantaina, helmikuuta 04, 2012

"EU ei ole oppinut mitään virheistään"

Pohjoismaisen Investointipankin toimitusjohtaja Johnny Åkerholm toteaa tänään HS:n vieraskynässä, että "EU ei ole oppinut mitään virheistään":

Laajan yhteisymmärryksen mukaan EU:n ja euroalueen nykyiset ongelmat johtuvat pääasiassa kahdesta tekijästä: sopimuksista ei pidetty kiinni, ja moni julkinen ja yksityinen lainanottaja sai liian pitkään liian halpaa velkarahoitusta.

Ensimmäinen ongelma johtui monimutkaisista ja mekanistisista rakenteista, joiden soveltamisesta oli käytännössä helppo lipsua. Tämä koskee ennen kaikkea EU:n vakaus- ja kasvusopimusta, jota silloinen komission puheenjohtaja Romano Prodi haukkui "tyhmäksi", kun sopimukseen sisältyvät sanktiot olisi pitänyt ottaa käyttöön Saksan ja Ranskan alijäämien takia.

Jälkimmäinen ongelma taas johtui rahoittajien arvioista - joita viranomaiset ovat aktiivisesti tukeneet -, että riskit olivat euron takia pysyvästi vähentyneet tai poistuneet. Nyt rahoittajat ovat ottaneet opikseen ja sijoittajat vaativat eräiltä velkaantuneilta mailta aiempaa selvästi korkeampia korkoja.

Sen sijaan EU-viranomaiset eivät ole nähtävästi oppineet mitään vaan rakentavat entistä mekanistisempia rakenteita ja pyrkivät puhumalla saamaan riskilisät alas.


Sinänsä tärkeä budjettikuri tulee todennäköisesti vesittymään:

EU:ssa on toteutettu ja suunnitteilla erilaisia toimia talouspolitiikan koordinaation tiukentamiseksi. Tämä on sinänsä tarpeen, eritoten kun maat ottavat entistä enemmän vastuuta toistensa ongelmista. Vastuuta ei parane ottaa, ellei voi vaikuttaa ongelmien syntymiseen. Niinpä on selvä edistysaskel, että maat joutuvat vastaisuudessa raportoimaan talouspoliittisista suunnitelmistaan entistä aiemmassa vaiheessa ja että EU-tasolla tarkastellaan myös muuta kuin budjetin tasapainoa.

Maiden kehitykselle ollaan asettamassa erilaisia raja-arvoja, joiden rikkominen johtaa huomautuksiin, korjausvaatimuksiin ja viime kädessä sanktioihin. Raja-arvot perustuvat usein ennusteisiin ja laskennallisiin suureisiin, kuten budjetin rakenteelliseen alijäämään, eikä niitä sovelleta "poikkeusoloissa".

Raja-arvoilla pyritään vähentämään järjestelmän jäykkyyttä ja ottamaan taloudelliset olot huomioon entistä paremmin. Niiden varjopuoli on kuitenkin se, että käytännössä totuuksia on yhtä paljon kuin analyytikkoja.

On helppo ennustaa, että EU:n talouspoliittinen keskustelu tulee keskittymään tilastoteknisiin kysymyksiin ja arvioita koskeviin erimielisyyksiin. Sakotusjärjestelmää tuskin sovelletaan muuten kuin poikkeusoloissa johonkin pieneen maahan. Näin tämänkin järjestelmän uskottavuus murenee.

Voi vain ounastella, mihin tällainen järjestelmä olisi johtanut syksyllä 2008 ja vuonna 2009. Jos nyt suunniteltavia sääntöjä olisi noudatettu, taantuma olisi syventynyt. Ellei niitä olisi sovellettu, uskottavuus olisi murentunut eikä tilanne poikkeaisi nykyisestä. Keskeisintä on kuitenkin se, että EU:n talouspoliittinen keskustelu olisi mitä todennäköisimmin tuona kriittisenä aikana keskittynyt teknisiin kysymyksiin eikä sisältöön.

...

Kriisiä hoitaessaan EU ei ole osoittanut kovin suurta oppimiskykyä. Haukuttuaan ensin rahoittajat siitä, että ne mahdollistivat rahoituksellaan nykyisten budjettivajeiden syntymisen, EU on kahden viime vuoden aikana pyrkinyt vakuuttamaan rahoittajia ja luottoluokituslaitoksia siitä, että riskit ovat nyt vähentyneet. Sanoman vahvistamiseksi on pyritty kokoamaan yhä suurempia yhteisiä rahoitusreservejä.


Markkinataloudessa hintojen yksi "tarkoitus" on kertoa talouden toimijoille jotain oleellista informaatiota kysynnän ja tarjonnan tasosta yms. Esimerkiksi työn hinta (palkka) eri aloilla kertoo ihmisille mille alalle kannattaa kouluttautua tai muuten hakeutua. Valtion hakeman lainan korkea hinta kertoo valtiolle, että sen harjoittama talouspolitiikka ei ole kestävällä pohjalla.

Euroopan Vakausmekanismi sosialisoi valtioiden riskejä ja huonon talouspolitiikan vaikutuksia siirtämällä riskit niille valtioille joiden talouspolitiikka on tervettä. Samalla se häivyttää sen tiedon, että valtion harjoittama talouspolitiikka ei ole kestävällä pohjalla.

Riskinä on nyt myös se, että uutta pysyvää vakausmekanismia (EVM) aletaan käyttää korkoreaktioiden vaimentamiseksi. Kun sijoittajat reagoivat huonoon talouspolitiikkaan vaatimalla entistä suurempia riskilisiä, EVM astuu kuvaan ja pyrkii lieventämään tai poistamaan korkoreaktiot. Silloin palaisimme lähtöruutuun: EU koordinoi talouspolitiikkaa järjestelmällä, joka ei toimi, ja poistaa markkinareaktiot, jotka toimisivat talouspolitiikan ohjenuorana.

11 kommenttia:

Miltton Friidman kirjoitti...

Kuten olen aiemmin sanonut: tietyt pankit käyttävät EU:n rakenteita valtioiden velkaannuttamiseen, ja sitä kautta hyvinvointivaltion eliminoimiseen, ja lopulta yksityistämiseen.

Kaikki maat, jotka ovat sisäisesti ristiriitaisia eli epäyhtenäisiä, romahtavat EU:n käsivarsille.

Ennustan, että Suomi menettää AAA-luokituksensa viimeistään 2013.

Olenkin kirjoittanut Euroopan tilanteesta myös blogissani:

Miksi Eurooppa ei toimi nykymallilla?

Jukka Aakula kirjoitti...

Täytyy sanoa, että minun on vaikea kokea suurempaa sympatiaa ihmistä tai yhteisöä tai instituutiota kohtaan jolla on kaikki ulkoiset edellytykset onnistua, mutta joka luusaa kaiken pelkkää pelkuruuttaan.

Koen sen sijaan sympatiaa niitä Aku Ankkoja kohtaan, jotka yrittävät yrittämästä päästyään, mutta jostain syystä vaikkapa tiedon puutteesta tai pelkkäää huonoa onneaan epäonnistuvat.

EU on uskomaton luuseri.

Miltton Friidman kirjoitti...

@ Jukka

Mielestäni sanoit aiemmin hyvin, kun totesit että Euroopan on joko integroiduttava tai disintegroiduttava. Tällä hetkellä mennään kohti integraatiota.

Integraation päämääränä on massiivinen velanottoyhteisö, joka huipentuu kaikkien EU-maiden yhteisiin "euro-bondeihin".

Jukka Aakula kirjoitti...

Niin sanoin, että pakko on integroitua oleellisesti enemmän tai sitten disintegroitua. Mutta kun integroitumisen tielle lähdetään ja kun integroituminen ei tuota mitään tulosta (=tehokkuus ei nouse), niin integroituminen pitää hylätä.

Kuten Åkerholmin kommentistakin selviää, mitään kunnon budjettikuria ei ole onnistuttu luomaan, vaan a) velanotto jatkuu ja mikä ongelmallisempaa b) suht tervettä talouspolitiikkaa harjoittavat maat joutuvat kantamaan huonojen maiden riskit.

En ole koskaan sanonut että integroitumista pitää lisätä vaan olen sanonut että joko pitää integroitumista lisätä tai pitää disintegroitua. (Olen jättänyt auki sen kumpi on parempi koska en ole tiennyt.)

Koska integroitumista ei osata tehdä tavalla joka tuottaisi lisäarvoa, integroituminen pitää purkaa. Mutta ei sille tasolle mikä oli sanotaan 5 vuotta sitten vaan integroituminen pitää käsittääkseni purkaa kokonaan.

Totesin aiemmin:

Joseph Tainterin väite on taas se, että valtioiden [tai valtioliittojen] kompleksisuuden [=integroitumisen asteen] antama rajahyöty laskee ja saavuttaa tietyllä tasollla arvon nolla ja laskee sen jälkeen jopa nollan alle. Hyödyn kompleksisesta valtiosta alkaessa laskea, tyytymättömyys valtion alkaa kasvaa ja valtio tulee tehottomuutensa takia haavoittuvammaksi ulkoisille hyökkäyksille. Romahduksen todennäköisyys nousee.

EU näyttäisi ohittaneen pisteen jonka jälkeen kompleksisuuden (integroitumisen) nostamisen rajahyöty muuttuu negatiiviseksi tai tältä nyt ainakin vaikuttaa.

Se raha mikä EVM:ään pannaan ei tule takaisin edes sataprosenttisena. Ei ainakaan antajamaille eikä Euroopalle kokonaisuutena.

Jukka Aakula kirjoitti...

Sorry - tuosta edellisestä saa nyt sen kuvan että väittäisin sinulle vastaan. Mutta se ei ollut tarkoitus.

Et tietenkään sanonutkaan että "Jukka on sanonut että integroitumista pitää lisätä ..."

Anonyymi kirjoitti...

Miten on mahtaako korot lähteä nousuun tulevaisuudessa, ja onko asuinkiinteistöt hyviä sijoituskohteita jos on pikkasen ylimäärästä rahaa ..

Tiedemies kirjoitti...

En ole samaa mieltä Euroopan edellytyksistä. Eurooppa on ehkä vauras ja kehittynyt, mutta sen ongelmat eivät ole pelkkää typeryyttää tai haaskaamista, vaan kyse on aidoista ongelmista ja siitä, että käynnissäoleva projekti nyt vaan on tavattoman vaikea.

Siihen kohdistuu tietenkin pelkoja, koska sillä on kaikki edellytykset epäonnistua. Epäonnistuminen olisi ennenkaikkea kallista, koska EU on liittona etupäässä taloudellinen järjestely. Projektin alkuvaiheilla sitä vastustettiin suunnattoman voimakkaasti erityisesti vasemmistolaisin argumentein. Nyt vuorossa ovat toisenlaiset argumentit, kun projekti on toisenlaisessa vaiheessa.

Minulla ei sinänsä ole mitään sitä vastaan, että ideologia ohjaa sitä, miten toimenpiteitä ja instituutiota arvioidaan, mutta minusta lyhytnäköisyys vaikeuksien edessä on vielä halveksuttavampaa kuin se, että joskus joudutaan tekemään kompromisseja. Minusta EU:ta voi verrata avioliittoon, EU-vastustajat ovat jonkinlaisia avionrikkojia, jotka haikailevat ensimmäisten ristiriitojen ilmaantuessa naapurin miestä/naista.

Jukka Aakula kirjoitti...

En vastustanut budjettikuria vaan totesin että se on välttämätöntä jotta EU pysyisi pystyssä. Mutta nyt ainakaan Åkerholmin mukaan mitään todellista muutosta parempaan ei ole tapahtumassa.

Olen samaa mieltä että tämä on avioliitto mutta en koe itseäni avionrikkojaksi vaan pikemmin vaikka nyt alkoholistin siipaksi.

Suhtaudun tähän avioliittoon niin, että tietyn aikaa pitää yrittää täysillä. Toisen osapuolen on kuitenkin sitouduttava tiettyihin yhteisiin pelisääntöihin.

Jukka Aakula kirjoitti...

Integroituminen on joko suoritettava kunnolla tai ei ollenkaan. Se kuinka kauan kannattaa odottaa on tietysti lähinnä sivistynyt arvaus.

Avioliitossa on se huomattava etu että on vain kaksi osapuolta.

Ainakin minun ja vaimoni avioliitossa on selkeitä pelisääntöjä kuten se että vieraissa ei käydä ja että vastataan toisen taloudellisesta hyvinvoinnista. Luulen että jos noista kahdesta pelisäännöstä toinen ei pitäisi kiinni, vaan "pikkasen lipsuisi niistä", niin avioliitto loppuisi saman tien.

Luulen että tuollainen "jyrkkyys" joissain asioissa pikemmin on tae avioliiton säilymiselle.

Toisissa asioissa tietysti taas osoitetaan enemmän anteeksiantoa ja rakkautta, mutta pari perusasiaa kyllä on joissa ei ole sijaa kompromisseilylle.

Miltton Friidman kirjoitti...

Ainakin minun ja vaimoni avioliitossa on selkeitä pelisääntöjä kuten se että vieraissa ei käydä ja että vastataan toisen taloudellisesta hyvinvoinnista.

Johan on säännöt.

Tiedemies kirjoitti...

Olen samaa mieltä että tämä on avioliitto mutta en koe itseäni avionrikkojaksi vaan pikemmin vaikka nyt alkoholistin siipaksi.

Hyvä vertaus, kieltämättä. Ongelmat ovat minustakin todellisia. Alkoholisti tässä on "etelä", ja pohjoinen on kuuliainen kumppani. Soraäänet ja erityisesti eroamista vaativat sensijaan ovat minusta lyhytnäköisiä.

Me olemme eurojärjestelmässä nyt. Jos eurojärjestelmä romahtaa, siitä tulee lasku, joka on kallis maksaa, eikä oman arvioni mukaan enää olla sellaisessa vaiheessa, jossa romahduksen hinta muutaman miljardin (euromääräisten) sitoumusten myötä merkittävästi nousisi.

So, jos Euro nyt romutettaisiin, sen kustannuksena olisi joka tapauksessa massiivinen omaisuuksien uudelleenjärjestely ja siitä aiheutuvaa tuhoa, eikä tämän uudelleenjärjestelyn mittakaava oikeastaan muutu, vaikka Euroja heiteltäisiinkin tässä valtioiden toimesta vähän edes takaisin.

Mutta olen samaa mieltä siitä, että tekeilläoleva järjestely mahdollistaa alkoholisti-puolison lisäjuopottelun.