lauantaina, helmikuuta 11, 2012

Kapinatyöläisen artikkeli Yhteismaasta

Anarkistien Kapinatyöläinen-verkkolehteä ei ole tullut luettua. Yhteisöllisyydestä puhuminen ei tietenkään saisi ohittaa anarkismia vaikka olen toki maininnut anarkismin blogillani useita kertoja:

Kalalonian anarkistipuolue halusi 30-luvulla järjestää ihmisten yhteiselon täydellisen (?) vapaaehtoisuuden varaan. Myös anarkokapitalismi perustuu käsittääkseni samantapaiseen vapaaehtoisuuden ideaan.

Anarkismi sai vahvaa kaikupohjaa nimenomaan Kataloniassa, koska Kataloniassa on hyvin pitkät perinteet talonpoikien autonomisesta yhteiselosta: Katalonian laajoja kastelujärjestelmiä on ylläpidetty talonpoikien itsehallinnollisten järjestelyjen varassa vuosisatoja.

Kansallisvaltio, talonpoikien itsehallinto ja "utopistiset" uskonnolliset yhteisöt ovat siinä mielessä hyviä että niitä on oikeasti olemassa. Ne eivät ole satuja.

Sen sijaan esimerkiksi työväenaatteeseen eli sosialismiin perustuvat utopistiset yhteisöt ovat satuja tai pikemmin painajaisunia. Sellaiset yhteisöt eivät ole koskaan eläneet montaa vuotta muuttumatta totalitäärisiksi helveteiksi.


Anarkistien Kapinatyöläinen-lehden korkeatasoinen ja suht objektiivinen analyysi Elinor Ostromin työstä Yhteismaan ongelman tutkimisessa kannattaa lukea.

Johtopäätös Kapinatyöläisessä on suunnilleen sama kuin Kansankokonaisuudessa:

Yllä mainittu lista on monessa suhteessa mielenkiintoinen. Erityisesti kohtien 3, 5, 7 ja 8 voi sanoa suorastaan peräänkuuluttavan anarkistista asioidenhoitotapaa. Ei ehkä ole mikään sattuma että juuri itäisestä Espanjasta tuli aikoinaan anarkistisen liikkeen vahvin tukialue. Tämä ei toki tarkoita sitä että hyvin hoidettu yhteisresurssi olisi sinänsä välttämättä anarkismia käytännössä.

...

Väärinkäsitysten välttämiseksi lienee myös syytä todeta, että Ostrom ei torju valtion omistusta tai yksityisomistusta tapana hoitaa luonnonvaroja sopivissa olosuhteissa. Hänen perusviestinsä on, että paikallisyhteisön yhteisomistus usein toimii erittäin hyvin, eikä toimivia järjestelmiä pidä tuhota ylhäältä päin tuoduilla patenttiratkaisuilla. Hän myös korostaa sitä että monen resurssin kohdalla paikallisyhteisöjen kontrolli voisi toimia paremmin kuin tähän mennessä kokeillut ratkaisut.


Yhteisöjen autonomiaa painotetaan Kapinatyöläisessä samanhenkisesti kuin vaikkapa Geoffrey Miller:

Ostrom itse on ulottanut yhteisresurssitutkimuksensa julkisiin palveluihin ja esittänyt ”monenkeskisen julkisen talouden” luomista kaupunkialueille. Keskeistä ajatuksessa on, että ihmiset voisivat järjestäytyä asuinalueittain räätälöimään paikallisen palvelurakenteen parhaiten omiin tarpeisiinsa sopivaksi, hyödyntäen palvelujen tuotannossa erityyppisiä oma-apuorganisaatioita ja julkisia toimijoita omine verotus- ja palvelumaksuratkaisuineen. Näin julkinen talous olisi hierarkkisen sijasta monenkeskinen järjestelmä, olematta kuitenkaan markkinapohjainen. Erilaisten palvelujärjestelmien rinnakkainen olemassaolo antaisi ihmisille mahdollisuuden havainnoida ja kehittää syvällisemmin kaikkia järjestelmiä. Kun julkiset palvelut olisi räätälöity asuinalueiden omien tarpeiden mukaan, voisivat ihmiset myös tarvittaessa muuttaa alueille, joissa palvelurakenne olisi parhaiten heille sopiva.

Kapinatyöläinen ei väitä, että Ostrom on anarkisti:

Se missä määrin Ostromin ajattelussa on yhtymäkohtia anarkismiin on tietenkin sinänsä sivuseikka. Olennaista on, että ihmisten käytännön kokemukset menestyksekkäästä ja vähemmän menestyksekkäästä resurssien yhteishallinnasta voivat opettaa paljon niin anarkisteille kuin muillekin ihmisille. Menestyksekäs yhteisresurssien hoito näyttää käytännössä mitä voidaan saavuttaa luottamalla hierarkioiden ja voitontavoittelun sijasta ihmisten tasa-arvoiseen ja vapaaehtoiseen yhteistoimintaan. Tällainen ei voi olla pahasta, olkoon kanava mikä tahansa.

Myös liberaalit/libertaarit (CENTRE FOR INDIVIDUAL AND ECONOMIC LIBERTY) ovat ylistäneet Ostromia otsikolla Miksi vapaudesta välittävien ihmisten pitäisi iloita Elinor Ostromin Nobel-palkinnosta:

"Poliittisen ja taloudellisen ajattelun historiassa sosiaalisen järjestyksen lähde luetaan joko markkinoita ohjaavan näkymättömän käden (Adam Smith) tai valtion kovakätisen kontrollin (Hobbes) ansioksi. Ehkä yksi parhaista tavoista ymmärtää Elinor Ostromin työtä on nähdä se ratkaisuna hobbesilaiseen ongelmaan smithiläisen ratkaisun keinoin. Tässä ehkä hieman oikaistiin mutkia, mutta ei paljon. Hänen työnsä paikallisista julkista talouksista ja yhteisresursseista (common-pool resources) keskittyy todellisiin “käytettyihin sääntöihin” (eikä “muodollisiin sääntöihin”), joihin yksilöt ja ryhmät turvautuvat tehdessään päätöksiä ja koordinoidessaan käyttäytymistään välttyäkseen sosiaalisilta ongelmilta. Se tuottaa optimistisen viestin itsehallinnon kyvystä onnistua vaikeissakin tilanteissa. Kuten kollegani Alex Tabarrok ilmaisi asian, Ostrom näkee erilaisten vapaaehtoisten yhteisöjen avulla, miten ryhmät muuttavat yhteisresurssitilanteen “yhteismaan tragediasta” “yhteismaan mahdollisuuksiksi”.

Tosiasiassa Ostromin ja liberaalien/libertaarien/anarkistien ajattelussa on kuitenkin yksi selvä ero. Elinor Ostrom ei ole politiikko eikä hän siksi puhu poliittisista periaatteista. Kuitenkin on varsin selvää, että Elinor Ostromin diskurssissa käytetyt säännöt eivät välttämättämättä tai edes yleensä ole sääntöjä, jotka ovat syntyneet vapaasti yhteen liittyneiden yksilöiden vapaaehtoisesta sopimuksesta vaan ne ovat pitkän satojenkin vuosien kulttuurievoluution myötä syntyneitä käytäntöjä ja normeja, joita ylläpidetään usein hyvinkin tylysti.

Ostrom ei sinällään tietenkään väitä, että nämä tylyt keinot sanktioida normien rikkojia ovat moraalisesti oikeita tai vääriä. Hän vain toteaa, että sanktionti ja ulkopuolisten ekskluusio ovat välttämättömiä jotta julkishyödykkeen tehokas hallinnointi onnistuu. Vapauden ja toimivan yhteisöllisyyden päämäärät ovat osin ristiriitaiset. Tietysti vain osin.

Anarkisteille antaisin taas neuvon: tutustukaa hutterismiin, amisheihin ja Millerin ajatteluun. Anarkismin ongelma on minusta sama kuin anarkokapitalisminkin - utopistisuus, joka on Hayekin määrittelemän kohtalokkaan ylimielen äärimmäinen muoto. Mutta jos tämä ongelma identifioidaan ja yhteiskunnan kehitys tajutaan kulttuurisena evoluutiona, liikkeillä on jotain mahdollisuuksia edistää ihanteitaan.

Yhdessä asiassa olen sekä anarkistien, anarkokapitalistien että ehkä myös Ostromin kanssa eri mieltä:

Esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnassa hän peräänkuuluttaa paikalliseen järjestäytymiseen nojaavia ratkaisuja, kansainväliselle tasolle jumittumien sijaan.

On yhteismaan ongelmia jotka vaativat globaaleja ratkaisua, kuten Hardinkin jo alkuperäisessä artikkelissaan totesi. Hämmästelen oikeastaan sitä, onko Ostrom todella tarkoittanut tuota mitä Kapinatyöläinen esittää. Luin hänen artikkelinsa ilmaston lämpenemisestä, mutta olin pettynyt koska se ei minusta tarjonnut kestäviä ratkaisuja ilmaston lämpenemiseen. Toisaalta tulkitsen Ostromin ajattelua niin että hän hän ajattelee, että ilmaston lämpeneminen vaatii sekä lokaaleja että globaaleja keinoja - siis monitasoisuutta mikä on Ostromin ajattelun peruspilareita.

2 kommenttia:

Miltton Friidman kirjoitti...

Ilman minkäänlaista moraalin ja moraalisuuden tarkastelua kaikenlainen yhteiskunnallinen keskustelu on hyödytöntä ajanhukkaa.

Moraali luo tai sen puute tuhoaa yhteiskunnan, yhteisön kuin yrityksenkin. Yksi hyvä moraalilaki on abrahamilaisten uskontojen kymmenen käskyä, Mooseksen laki tai Jeesuksen opetukset, jotka on käytännössä johdettu kymmenestä käskystä.

Libertarismi perustuu siihen, että kaikilla on henkilökohtainen moraali. Kaikenlaisen muun moraalisuuden (sisäryhmämoraali, ulkoryhmämoraali) olettaminen on puhdasta ajanhukkaa.

Jukka kirjoitti...

Libertarismi perustuu siihen, että kaikilla on henkilökohtainen moraali.

So what?

Tunnen kyllä kyseisen marginaaliryhmän ja tiedän että heillä on joissain asioissa hyviäkin ajatuksia.

Kaikenlaisen muun moraalisuuden (sisäryhmämoraali, ulkoryhmämoraali) olettaminen on puhdasta ajanhukkaa.

Turha minun tietysti on kommentoida väitteitä joita ei millään lailla perustella. Todettakoon nyt kuitenkin, että havainnon mukaan moraali on varsin usein juuri yhteisöllistä, eli ihmiset jotka kuuluvat samaan yhteisöön, jakavat samoja arvoja.

Moraali on myös sisäryhmämoraalia eli omia usein suositaan. Sisäryhmämoraali - millä perustellaan ihmisten sulkemista resurssin käytön ulkopuolelle - ei ole pelkästään tavallista vaan se on usein myös tehokasta.

Nimittäin Ostrominkin mukaan resurssia, jonka käyttäjiä ei rajata sisäryhmän jäseniin, ylikulutetaan. Toinen vaihtoehto on toki yksityistäminen.

Resurssista ja esimerkiksi yhteiskunnan kehittyneisyyden tasosta riippuen toinen tapa on tehokkaampi. Mikäli esimerkiksi yhteiskunnassa ei ole mitään yksityisomaisuuden turvaa, sisäryhmämoraaliin perustuva ratkaisu on tehokkaampi.