sunnuntaina, heinäkuuta 12, 2009

Jumala loi ihmiset - Samuel Colt teki ihmisistä tasa-arvoisia

Tasa-arvo on asia, joka on noussut esiin useita kertoja ihmisen historian aikana, vaikkakin viimeisten 150 vuoden aikana vaikuttaneet sosialistiset, feministiset ja sosialidemokraattiset liikkeet joskus tuntuvat luulevan että tasa-arvo on oleellisesti heidän innovaationsa. Totuuden nimessä on tosin myönnettävä, että Friedrich Engels ammensi vahvasti myös historiasta ja jopa antropolgiasta kirjassaan Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperä. Toisaalta on todettava että äärioikeiston kontribuutio tasa-arvon saralla usein unohdetaan - katso tämä ja tämä.

Aseiden kehityksen tarkastelu luo yhden näkökulman ihmisten tasa-arvoon. Varoituksen sanana todettakoon että tietämykseni aseista on suppeaa - en harrasta esimerkiksi ammuntaa. Tämä postaus perustuu aivan viimeaikaisen kiinnostuksen heräämiseen. Tasa-arvosta sen sijaan uskon tietäväni paljonkin.

Jumalan sanotaan luoneen ihmisen mutta Samuel Coltin tehneen ihmisistä tasa-arvoisen. Samuel Coltin keksijän työn tuloksena revolveri kehittyi tehokkaaksi jokamiehen konfliktinratkaisukeinoksi. Fyysinen voima ei enää ollut oleellista, vaan heikkokin mies kykeni voittamaan kamppailun.

Tosiasiassa aseiden kehitys loi tasa-arvoa jo kymmeniätuhansia vuosia ennen Coltia.

Simpansseilla fyysisesti vahvin yksilö dominoi yleensä kaikkia muita simpansseja. Dominanssi saavutetaan raaalla voimalla ja alfa-uros voi halutessaan ottaa haltuunsa minkä tahansa resurssin. Mm. de Waalin Arnheimin eläintarhassa tarkkailemat simpanssit saattavat tosin joskus onnistua tekemään vallankaappauksen. Arnheimin eläintarhan naaraat liittoutuivat vanhaa despoottista alfa-urosta vastaan nuoremman uroksen puolesta ja onnistuivat vaihtamaan alfa-uroksen mieleisemmäkseen.

Ihmisellä tällainen käännetty dominanssi - rahvaan harjoittama alfa-uroksen kontrolloiminen - on simpansseja oleellisesti kehittyneempää. Varhaiset metsästäjä-keräilijät kykenivät jopa kokonaan hävittämään päällikkyyden. Mbuti-metsästäjäkeräilijä on eräänlainen asiantuntijaorganisaatio, missä metsästykseen ja sotimiseen liittyvät päätökset tehdään konsensuksen kautta.

Aseiden kehitys paleoliittisella kivikaudella oli todennäköisesti yksi oleellinen tasa-arvon mahdollistaja. Yksilö, joka pyrkii metsästäjä-keräilijä-yhteisössä nousemaan muiden yläpuolelle vaikkapa ottamalla haltuunsa ylimäärän resursseja, yritetään ensin saada puhuttelulla, pilkalla ja sosiaalisella eristämiselle ruotuun. Äärimmäisenä keinona yhteisö päättää yhdessä teloittaa nousukkaan. Tehtävä annetaan yleensä jollekin teloitettavan lähisukulaisille, jotta verikoston riski minimoidaan. (lähde: Boehm, Hierarchy in Forest)

Fyysisesti voimakkaankin yksilön teloitus onnistuu bushmanni-yhteisössäkin suhteellisen helposti myrkytettyjä jousia käyttämällä.

Jotkut innovaatiot päivastoin lisäävät epätasa-arvoa. Raskaan ratsuväen synty pimeällä keskiajalla vaati, että sotilas varustettiin hevosella, haarniskalla, keihäällä yms. varustuksella, jonka hankkiminen ja ylläpito oli kallista. Pimeän keskiajan kuninkaat ratkaisivat kustannusongelman läänittämällä maat vasalleilleen, joiden tehtävä oli varustaa raskas ratsuväki. Syntyi äärimmäisen epätasa-arvoinen yhteiskunta, jonka huipulla oli kuningas, tämän vasallit, seuraavan tason vasallit, varustetut ratsumiehet (ritarit) ja alimpana maaorjuuteen tuomitut talonpojat. (lähde: Hart, Understanding Human History, kappale 42)

Raskaan ratsuväen - ja feodalismin - valtakausi kesti lähes tuhat vuotta. Varsijousen ja varsinkin pitkäjousen keksiminen heikensi raskaan ratsuväen merkitystä.

Pitkäjousen kehitys johti ritarien ja feodaaliaateliston arvon laskuun kuninkaan silmissä. Yhteiskunta demokratisoitui. Taitava jousen käyttö vaati taitoa ja hyvin pitkää harjoitusta. Englannin maaseudulla rahvas harjoitteli 1300-luvulla pitkäjousen käyttöä - taitavimmista jousien käyttäjistä tuli kylänsä sankareita - ehkä jopa Robin Hoodin kaltaisia vallanpitäjien haastajia. (Robin Hood toki oli fiktiivinen hahmo ja eli jo ennen näitä aikoja. Parempi esimerkki kuuluisasta (varsi)jousen käyttäjästä onkin sveitsiläinen Wilhelm Tell, vaikka hänenkin todenperäisyytensä on kiistetty.)

Feodaaliaatelisto ymmärsi varsijousen ja pitkäjousen vallankumouksellisen luonteen ja niiden leviäminen pyrittiin estämään illegalisoimalla. Rent seekingiä pahimmillaan siis !

Ranskalaisilta meni käytännöllisempiä englantilaisia kauemmin hyväksyä maailman muuttuminen. Englantilaisten piti antaa ranskalaisille opetus jousiaseiden ylivoimaisuudessa kolme kertaa Crecyn (1346), Poitiersin (1356) ja Agincourtin (1415) taistelussa ennen kuin ranskalaiset uskoivat.

Palaan aiheeseen kunhan ymmärrykseni lisääntyy

26 kommenttia:

Mikko Ellilä kirjoitti...


Simpansseilla fyysisesti vahvin yksilö dominoi yleensä kaikkia muita simpansseja. Dominanssi saavutetaan raaalla voimalla ja alfa-uros voi halutessaan ottaa haltuunsa minkä tahansa resurssin. Mm. de Waalin Arnheimin eläintarhassa tarkkailemat simpanssit saattavat tosin joskus onnistua tekemään vallankaappauksen. Arnheimin eläintarhan naaraat liittoutuivat vanhaa despoottista alfa-urosta vastaan nuoremman uroksen puolesta ja onnistuivat vaihtamaan alfa-uroksen mieleisemmäkseen.
Ihmisellä tällainen käännetty dominanssi - rahvaan harjoittama alfa-uroksen kontrolloiminen - on simpansseja oleellisesti kehittyneempää. Varhaiset metsästäjä-keräilijät kykenivät jopa kokonaan hävittämään päällikkyyden. Mbuti-metsästäjäkeräilijä on eräänlainen asiantuntijaorganisaatio, missä metsästykseen ja sotimiseen liittyvät päätökset tehdään konsensuksen kautta.


Tähän alfayksilöiden päihittämiseen b-luokan ihmisten suurten massojen voimalla liittyy myös bolshevistinen pyrkimys älykkäiden, kauniiden ja rikkaiden ihmisten tuhoamiseen.

Miten selität evolutiivisesti tällaisen Janten lain mukaisen tendenssin parempien yksilöiden tuhoamiseen?

Ironmistress kirjoitti...

Nyt on medievalistina aivan pakko sanoa, että ei se noin mennyt!

Keskiajan feodaaliyhteiskunta oli huomattavassa määrin tasa-arvoisempi ja oikeudenmukaisempi kuin sitä edeltänyt orjanomistajayhteiskunta. Syy oli siinä, että keskiajalla kehittynyt roomalais-germaaninen oikeus (josta saamme yhä tänäänkin nauttia) takasi jokaiselle jäsenelleen paikan yhteiskunnassa ja lain säätämät oikeudet ja velvollisuudet. Orjuus lakkasi jo 600-luvulla. Elämä ei ehkä ollut auvoista kartanon alustalaisella, mutta ei se sitä ollut jonkun roomalaisen optimaatin latifundialla pelto-orjana, koko ajan ristiinnaulitsemisen uhka niskassa.

Mitä taas pimeään keskiaikaan tulee, niin rengashaarniska on käytännössä ikuista. Haarniska ja vermeet olivat kalliita 800-luvulla, mutta 1200-luvulla ne olivat jo jokamiehen varusteita. Haarniska ja aseistus yksinkertaisesti inflatioituivat, kun koko ajan tuli uusia varusteita kiertoon, eivätkä vanhat hävinneet minnekään.

Pitkäjousi on vanha kuin taivas. Se ei ollut mikään uusi ase 1300-luvulla. Englantilaisten ainoa uusi asia oli, että sensijaan että jousimiehet olisivat tähtäilleet ja ampuneet yksittäisiä maaleja vastaan, he ampuivat nyt yhteislaukauksia. Niiden teho on paljon isompi kuin yksittäisten.

Jousi - niin varsijousi kuin pitkäjousikin, toimii hevosia vastaan hyvin, mutta huonosti jalkamiehiä, ja panssaria vastaan se on käytännössä tehoton. Ranskalaisilla oli hyvin yksinkertainen taktiikka englantilaisia vastaan: jalkaudutaan ja taistellaan jalan.

Ironmistress kirjoitti...

Pitkäjousen kehitys johti ritarien ja feodaaliaateliston arvon laskuun kuninkaan silmissä.

Englannissa feodalismi oli lakannut jo käytännössä 1200-luvun loppuun mennessä. Ritaristossa oli vielä se vinkeä juttu, että ritari on tehokkaampi jalan kuin ratsain.

Vitsi ei ollut jousimiesten käyttö. Vitsi oli yhdistetyt aselajit. Jalan taistellessaan ritari on käytännössä haavoittumaton. Vaikka jalan hän menettää ratsuväen liikkuvuuden, ratsumies on aina haavoittuvaisempi kuin jalkamies. Edvard I keksi yhdistää tulen ja iskuvoiman (jouset ja jalkaritarit) ja tämä oli se todellinen innovaatio.

Toinen vitsi oli, että feodaaliritarien sijaan Edvard I kokosi ritarinsa ammattilaisista, siis indentuuralla feodaalikutsuntojen sijaan. He olivat palkkasotureita - paljon luotettavampia ja kurinalaisempia kuin feodaalijoukot. Samoin jousimiehet koottiin indentuuralla, ei väenotoilla.

Yhteiskunnan demokratisoituminen ei johtunut ampuma-aseista. Se johtui elintason noususta. Englannin elintaso oli jatkuvasti noussut koko 1200- ja 1300-lukujen, ja maassa oli liki 200-vuotinen rauhan kausi. Se synnytti vaurautta kautta linjan, joka johti demokratisoitumiseen.

Ironmistress kirjoitti...

Feodaaliaatelisto ymmärsi varsijousen ja pitkäjousen vallankumouksellisen luonteen ja niiden leviäminen pyrittiin estämään illegalisoimalla. Rent seekingiä pahimmillaan siis !

Väärin. Kirkko pyrki illegalisoimaan kyseiset aseet - ei suinkaan feodaaliaatelisto. Kirkolle ne olivat vastenmielisiä murha-aseita. Feodaaliaateliset puolestaan mielellään varustivat joukkonsa ampuma-asein ja usuttivat ne toistensa kimppuun.

Ranskalaisilta meni käytännöllisempiä englantilaisia kauemmin hyväksyä maailman muuttuminen. Englantilaisten piti antaa ranskalaisille opetus jousiaseiden ylivoimaisuudessa kolme kertaa Crecyn (1346), Poitiersin (1356) ja Agincourtin (1415) taistelussa ennen kuin ranskalaiset uskoivat.

Ja ranskalaiset päihittivät englantilaiset samana aikan noin nelisenkymmentä kertaa.

Jousi on ylivoimainen ratsumiestä vastaan, mutta avuton jalkamiestä. Levyhaarniska on käytännössä haavoittumaton jousiaseille. Crecyssä ranskalaiset olivat riittävän hölmöjä hyökätäkseen ratsain - ja saivat oppitunnin. Mutta he oppivat nopeasti - St. Polissa samana vuonna he jalkautuivat ja hyökkäsivät jalan. Tulos oli, että ranskalaiset ritarit hakkasivat jousimiehet kahdenkädenmiekalla kappaleiksi.

Poitiers'issä ranskalaiset hyökkäsivät jalan. Englantilaisten tulitus oli tehotonta ranskalaisia vastaan. Onneksi englantilaiset ritarit olivat jalkautuneet taktisesti oikeaan paikkaan, ja pysäyttivät rynnäkön. Taistelu muuttui raskaan jalkaväen käsikähmäksi. Taistelun ratkaisi englantilaisten ritarien rynnäkkö ranskalaisten kylkeen.

Agincourt 1415 menee englantilaisten ritarien ja ranskalaisten typeryyden piikkiin. Jousien tulitus oli tehotonta, mutta sekoitti ranskalaisten rivit. Englantilaisten rivit olivat kunnossa. Lopputulos oli Cannaen toisinto - englantilaiset ritarit ottivat ranskalaisten hyökkäyksen vastaan keskustassa, taistelu muuttui kaaokseksi, jonka jälkeen jousimiehet panivat jousen selkäänsä ja hyökkäsivät miekoilla sivustassa, sulkien pussin. Tulos oli ryysis, jossa useampi kuoli tukehtumalla kuin aseisiin.

Ironmistress kirjoitti...

Pitkäjousi on samuraimiekan ohella maailman hypetetyin ase. Molemmat ovat oikeissa käsissä hienoja aseita (ruukinmatruunalla sattuu olemaan molemmat, ja on tullut kokeiltua vesimeloneihin), mutta eivät ne mitään taika-aseita ole.

Jousi, olipa sitten pitkäjousi tai varsijousi, on käytännössä tehoton haarniskaa vastaan. Niin muuten on samuraimiekkakin. Raskaasti haarniskoitua jalkaväkeä vastaan parhaimmin toimivat erilaiset julmetun isot kahdenkäden purkinavaajat - eivät miekat eivätkä nuolet.

Sodankäynti ei demokratisoitunut jousien myötä. Se demokratisoitui siksi, että haarniska inflatoitui - sen suhteellinen hinta laski. 1350-luvulle tultaessa käytännössä jokaisella oli varaa edes jonkinlaiseen haarniskaan. Niinpä tällöin aseiden suhteellinen teho huononi, ja ritaristo ei enää ollutkaan yhtä ylivoimaista kuin täysin haarniskoimatonta vihollista vastaan. Ratsua on paljon vaikeampaa haarniskoida kuin jalkamiestä, ja niinpä ritarit taistelivat 1300-luvun puolestavälistä alkaen pääsääntöisesti jalan.

Se puolestaan johti sotilaskurin, ohjesääntöjen ja drillin nousuun.

Ritari yksinkertaisesti oli kokeneena ammattisotilaana arvokkaampi upseerina jalkamiesjoukolle kuin sotamiehenä ratsujoukossa.

Ironmistress kirjoitti...

Tähän alfayksilöiden päihittämiseen b-luokan ihmisten suurten massojen voimalla liittyy myös bolshevistinen pyrkimys älykkäiden, kauniiden ja rikkaiden ihmisten tuhoamiseen.

Miten selität evolutiivisesti tällaisen Janten lain mukaisen tendenssin parempien yksilöiden tuhoamiseen?


Ehkä se todellinen paremmuus ei olekaan älyllistä, kauneudellista tai vauraudellista paremmuutta, vaan sosiaalista paremmuutta.

Fiksut pärjäävät aina. Kusipäälle vedetään turpaan kaikkialla. Tämä on oppi, jota eräs nimeltämainitsematon etninen vähemmistö ei ole oikeastaan missään oppinut historiansa aikana.

Jukka Aakula kirjoitti...

Mikko,

Parempien ihmisten järjestelmällinen tuhoaminen on eri asia kuin se, että metsästäjä-keräilijät estävät alfa-uroksia esimerkiksi naimasta muiden miesten naisia. Tai pakottavat kaikki jakamaan saaliinsa heimon kesken.

Voi oikeastaan kysyä mikä parempi ihminen alfa-uros on, jos se ei pärjää siinä ihmiselle tyypilliseessä kollekitiivisen solidaarisuuden ja kollektiivisen simputuksen ympäristössä, jossa se elää, vaan joutuu simputuksen kohteeksi.

Evolutiivinen syy siihen että tällainen resurssien tasa-jako on ihmisellä suht tavallista - ei tietenkään ainoa vaihtoiehto - on todennäköisesti se että tasa-jako alentaa yhsilöiden kilpailua ryhmän sisällä. Ryhmä joka on onnistunut alentamaan ryhmän sisäisen kilpailun pärjää paremmin sodassa ja surriistan metsästyksessä kuin ryhmä jossa on runsaasti ryhmän sisäistä kilpailua.

Ympäristössä jossa ihminen kehittyi oli runsaasti konflikteja. Siksi heikot ryhmät tuhoutuivat vahvojen tieltä - ei ainoastaan heikot yksilöt vahvojen tieltä. Koska ihminen on siis puolikollektiivinen laji - esim. simpanssiiin verrattuna kollektiivisempi - ihmiselle on tyypilistä tunteet kuten reiluus, kateus, ... Kateus voi olla selitys ns. parempien tuhoamiseen.

Ihmiselle ovat mahdollisia selä äärimmäinen kollektivismi että äärimmäinen individualismi. Evoluutio ei aseta ihmistä lajina kumpaankaan ääripäähän. Siinä missä muurahainen on aina kollektivisti ja kettu aina individualisti, ihminen voi olla kumpaa vaan tai jotain siitä välistä.

Ihmisellä on veressä alistuminen ja alistaminen, mutta myös kollektivistinen joukkovoiman käyttö (käänteinen dominanssi / alistaminen) nousukasta vastaan.

Jukka Aakula kirjoitti...

Ruukinmatruuna,

Kiitos kommentista. Voi olla että olet todellakin oikeassa, itse en ole mikään keskiajan asiantuntija vaan vasta noviisi. Tulkintani ei kuitenkaan ollut omani vaan Hartin.

Mainittakoon kuitenkin että Hart ei väittänyt että pitkäjousi keksittiin 1300-luvulla vaan se otettiin sodassa laajamittaisesti käyttöön 1300-luvulla. Sitä tosin oli käytetty jo 300 vuotta aiemmin Hastingsin taistelussa.

Hart ei myöskään väittänyt että feodaaliyhteikusnta olisi ollut parempi kuin orjayhteiskunta. Ymmärrän että tekstistäni sai sen kuvan.

Hartin tulkinta oli vieläkin vahvempi kuin esitin. Hän jopa väitti että pitkäjousi olisi ollut 1800-luvun puoleen väliin asti tehokkaampi ase taitavan miehen käsissä kuin kivääri.

En ala tästä asiasta jankkaamaan. Oma väitteesi siis on että pitkäjousen roolia on liioiteltu vahvasti feodaalijärjestelmän heikkenemisessä.

Itse pidät nimenomaan haarniskoja hinnan halpenemista ja jalkamiehen aseman paranemista ratsumieheen verrrattuna syynä sodan ja sotilaiden demokratisoitumiseen. Taloudellista kasvua pidät syynä taloudellisen tasa-arvon lisääntymiseen.

Korkean taloudellisen kasvun maissa on kuitenkin suuria eroja "demokraattisuudessa" ja taloudellisessa varallisuudessa. Etelä-Amerikassa harvainvalta on armeijan tuella kyennyt pitkään suuntaamaan taloudellisen kasvun hedelmät itselleen. Esimerkiksi Venezuelassa öljyrahat menivät pitkälti vain keskiluokalle.

Suhteellisen tasa-arvon etenemiseen tarvitaan muitakin tekijöitä kuin talouskasvu. Se ovatko tekijät yhteiskunnallisia vai liittyvätkö ne enemmön taloudellisiin rakenteisiin on hiukan vaikeampi kysymys.

Kun Etelä-Afrikassa työnantaja onnistui rakentamaan työnosot-kartellin, kaivosmiesten palkat pysyivät hyvin pitkään samoina. Kun työnantajat vielä onnistuivat luomaan Apartheid-järjestelmän kartelli oli sinetöity ja palkat eivät nousset puoleen vuosisataan. Vasta kun kartelli purkaantui lakkojen kautta, palkat lähtivät nousuun. Ja vasta sen jälkeen Apartheid kaatuu.

Disclaimer: Tällä kommentilla en sinänsä kritisoi rasialistista politiikkaa

Ironmistress kirjoitti...

Todettakoon vielä, että Sun Tzu ja Maurikios puhuvat paljon yhdistettyjen aselajien taktiikasta. Yhdistettyjen aselajien taktiikan nousu alkoi 1200-luvun lopulla. Yhdistetyt aselajit ovat paljon tehokkaampia kuin mikään aselajeista yksinään.

Ratsastavia ritareita ja jalan olevia jousimiehiä on vaikeaa koordinoida yhteen. Mutta jos ritarit jalkautetaan, koordinointi onnistuu jopa keskiaikaiselta kenraalilta, jolla on käytössään vain liput, soittimet, komentoääni ja lähetit. Vaikka jalkautuessaan ritari menettää liikkuvuutensa ratsumiehenä sekä peitsirynnäkön hirvittävän iskuvoiman, hänestä tulee haarniskointinsa ansiosta käytännössä haavoittumaton, ja erilaiset isot kahdenkäden purkinavaajat - hilparit, salkokirveet, korpinnokat, kahdenkädenmiekat jne - tekevät hänestä tappokoneen lähitaistelussa. Usein kuitenkin pidettiin reserviä ratsailla.

Myöhäiskeskiaikainen taistelu yleensä alkoi niin, että molempien puolten jousiampujat avasivat taistelun. Ensisijainen maali olivat toisen puolen jousi- tai varsijousimiehet ja toissijainen vihollisen komentaja. Kun nuolet oli käytetty loppuun, peltipurkkimiehet aloittivat manööverit. Maaston muotoja hyväksikäyttäen pyrittiin pääsemään juoksuetäisyydelle vihollisesta, ja ottamaan itselle hyvät taisteluasemat. Ennemmin tai myöhemmin sitten ritarit ja asemiehet ottivat taistelukontaktin.

Koska kaikilla oli hyvä panssarointi, taistelutappiot olivat usein yllättävän vähäiset. Tällöin tärkeintä oli pitää rivit kasassa - epäjärjestys on myrkkyä tällaisessa taistelussa. Raskaan jalkaväen taistelukontaktissa reservien käyttö on olennaisen tärkeää. Nyt tällaisessa deadlock-tilanteessa paras taktiikka on hyökätä toisen sivustaan - joko ratsain tai kevyillä joukoilla. Jousimiehiä, jotka olivat käyttäneet ammuksensa tässä vaiheessa loppuun, oli nyt hyvä käyttää liikkuvana reservinä hyökkäämään vihollisen sivustaan tai koukkaamaan selustaan.

Haarniska antaa valtavan edun taistelutilanteessa haarniskoimatonta vastaan. Se kykenee antamaan suojan haavoittumiselta ja taistelukyvyttömäksi joutumiselta. Tämä oli yksi tärkeä syy, miksi ritaristo dominoi taistelukenttää niin pitkään - niin kauan kun he itse olivat haavoittumattomia ja muut eivät, he kykenivät aiheuttamaan hirvittäviä tappioita viholliselle itse kärsimättä mitään. Kun kaikilla on haarniska, tilanne on sama kuin jos sitä ei olisi kellään. Haarniskojen yleistyminen ja se, että panssaroinnista tulee jokamiehen henkivakuutus, omalta osaltaan neutraloi eliittisotilaiden etulyöntiasemaa.

Tavallisen jalkamiehen haarniska ei ollut yhtä täydellinen kuin ritarilla - usein vain rengaspaita, etulevy ja kypärä - mutta antoi riittävän suojan käsikähmässä ja nuolia vastaan.

Suurimmat tappiot aiheutti joukon murtuminen ja pako. Selkään on aina helpointa lyödä, ja pakeneva on helpointa nirtsiä.

On mustettavaa, että myöhäiskeskiaikainen ritari ei ollut mikään universaali kusipää, vaan ammattisotilas samalla tavoin kuin nykyaikainen ammattisotilas on. Hänelle sotiminen oli ammatti, ja hän tunsi omat kykynsä ja omat rajoitteensa. Hän oli äärimmäisen taitava aseidenkäyttäjä ja miekkailija (pakko ollakin, jos taisteleminen on ydinosaamisaluetta) ja kykeni taistelukentällä sotimaan sekä ratsailla että jalan. Hän tunsi eri aselajit, muutkin kuin omansa, ja ymmärsi niiden merkityksen.

Ironmistress kirjoitti...

Hartin tulkinta oli vieläkin vahvempi kuin esitin. Hän jopa väitti että pitkäjousi olisi ollut 1800-luvun puoleen väliin asti tehokkaampi ase taitavan miehen käsissä kuin kivääri.

Tulkinta on täysin oikea.

1800-luvulla haarniskoista oli luovuttu lähes täysin. Haarniskoimatonta vastustajaa vastaan pitkäjousi on murhaava - sen tappava kantama oli paljon suurempi kuin tuon ajan kivääreillä. Varsinkin täysin haarniskoimattomia hevosia vastaan se olisi ollut todella tappava ase.

Ongelma oli siinä, että 1800-luvulle tultaessa jousiammunta oli taantunut pelkäksi harrastukseksi ja urheiluksi.

Tuliaseet olivat tappavan tehokkaita lyhyeltä etäisyydeltä - siksi haarniskoista luovuttiin, koska ne eivät suojanneet luoteja vastaan lähietäisyydellä - mutta niiden teho laski nopeasti. Tuliaseet olivat tehokkaimpia sulkeisjärjestyksessä marssivaa jalkaväkeä vastaan.

Jousen, kiväärin ja haarniskan kanssa oli eräänlainen sakset-paperi-kivi -tilanne. Oma entäpä jos -tilanteensa olisi ollut, että jos jouset olisi otettu laajamittaisesti 1800-luvulla käyttöön - olisiko samalla joukot alettu jälleen haarniskoida, varsinkin ratsuväki ja kyrassieerit?

Itse pidät nimenomaan haarniskoja hinnan halpenemista ja jalkamiehen aseman paranemista ratsumieheen verrrattuna syynä sodan ja sotilaiden demokratisoitumiseen. Taloudellista kasvua pidät syynä taloudellisen tasa-arvon lisääntymiseen.

Kyllä. Tämä kehitys alkoi ensimmäisenä Italiassa 1100-luvulla kaupunkivaltioiden ja porvariston nousun myötä.

Feodaaliritari oli enemmän tai vähemmän amatööri - hänellä oli ydinosaamisalueensa, sotimisen, ohella myös muita tehtäviä hoidettavanaan. Kun elintaso nousi, aatelisperheessä oli nyt tapana, että vanhin poika peri tilukset ja arvonimen, seuraavaksi vanhin lähti opiskelemaan virkamieheksi, ja muut ryhtyivät ammattisotilaiksi. Kadettia tarkoittava ranskan sana "cadet" tarkoittaa nuorempaa, pikkuveljeä. Aateliston nuoremmista pojista tuli nyt ritareita, joille sodankäynti oli ammatti: he eivät enää olleet feodaaliherroja vaan ammattisotilaita. Ammattiritarit suhtautuivat sotimiseen vakavasti, ja juuri he aiheuttivat omalta osaltaan 1300-luvun ammattilaisvallankumouksen.

Talouskasvu merkitsi myös talonpojan aseman murtumista. Vaurastuminen merkitsi Lännessä sitä, että maaorjat kykenivät lunastamaan itsensä vapaiksi, ja torpparius syrjäytti maaorjuuden. Vapaa työvoima on paljon pakotettua tehokkaampaa, ja siksi monet herrat itsekin suosivat vuokraviljelijän statusta maaorjan sijaan - se hyödytti molempia kasvaneiden satojen ja tulojen muodossa.

Vasta tämän maaorjavapautuksen myötä voitiin myös aloittaa laajamittainen alempien yhteiskuntaluokkien sotilaskoulutus. Orja tai epävapaa ihminen ei saa kantaa asetta: sensijaan aseenkanto on vapaan miehen tunnus. Niinpä alempia yhteiskuntaluokkia, joilla ei välttämättä ollut varaa vielä tässä vaiheessa täyteen haarniskointiin, oli mielekkäintä käyttää kevyenä jalkaväkenä, kuten juuri jousimiehinä.

Itä-Euroopassa tätä ei tapahtunut muualla kuin Unkarissa ja Ordenstaatissa. Itä-Euroopassa tätä samaa taloudellista nousukautta ei koskaan tullut ja kaupungit eivät koskaan nousseet merkittävään asemaan. Samoin aatelisto ei koskaan Itä-Euroopassa omaksunut noblesse oblige-asennetta (aateluus velvoittaa), vaan voivodit ja paanit olivat lähinnä mafiapomoja ja gangstereita, joille sellaiset asiat kuin sivistys, lukutaito ja virkamiesura olivat nynnyjen ja pappien puuhaa. Niinpä Itä-Euroopassa talouselämä oli vakaasti juutalaisten käsissä kun aatelisherrat sikailivat ja kansa pidettiin köyhänä.

hedelmät itselleen. Esimerkiksi Venezuelassa öljyrahat menivät pitkälti vain keskiluokalle.

Taikasana on tuo "öljy". Kyseessä on luonnonvarakirous. Mikään ei ole sen kamalampaa kehitysmaalle kuin rikkaat luonnonvarat - ne eivät ole siunaus, ne ovat kirous.

Jukka Aakula kirjoitti...

En tietenkään ajattele että ritarit olivat ihmisinä kusipäitä.

Ei maaorjia pitävä aatelistokaan ollut. Vaikka osana aateliston roolia oli sortaa maaorjia ja pitää heidät kurissa, ei se tee heistäkään varmasti puhtaita kusipäitä.

Sotiminen ja kansan kurissapito ylläpito vaatii laajaa yhteistyötä sisäryhmän sisällä, mikä kasvattaa yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia taitoja. Vaikka kyseessä olisi puhdas palkkatyökin palkka-armeijassa.

Sotilaskasti/ritari-kulttuurit ovat maailman sivu olleet usein fiksuimmasta päästä. Vaikkapa Puolan aatelisto tai Intian rajahit tai Japanin samurait. Venäjänkin parjattu aatelisto loi valtavan määrän maailmankirjallisuutta ja muuta taidetta. Aatelishyveet saattoivat joissain tilanteissa myös kanavoitua kansan yhteisomaisuudeksi. Näin kävi Puolan jaon yhteydessä, kun suuri osa Puolan aatelistoa menetti aatelisarvonsa ja sulautui kansaan tuoden mukanaan sivistyksen ja herramiesmäsiisyytensä.

Toisaalta feodaaliherra oli kansan näkökulmasta usein myös sortaja. Kansan edistyksen tulppa.

Tupla-J kirjoitti...

Quigley käsitteli Tragedy and Hopessaan mielenkiintoisella tavalla tasa-arvon ja aseistuksen välistä suhdetta.

Rautalankamallina mitä lähempänä päättäjistön ja kansalaisen käsillä oleva varustetaso toisiaan on, sitä tasa-arvoisempi yhteiskunta on ja toisinpäin.

Sopii nätisti yhteen sen kanssa, missä määrin suomalainen yhteiskunta totalitarisoituu ja kansalaisilta ollaan viemässä niitäkin vähiä hampaita joita sillä vielä on.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Parempien ihmisten järjestelmällinen tuhoaminen on eri asia kuin se, että metsästäjä-keräilijät estävät alfa-uroksia esimerkiksi naimasta muiden miesten naisia. Tai pakottavat kaikki jakamaan saaliinsa heimon kesken.

Niin onkin. Kuitenkin kautta aikojen on esiintynyt bolshevistista vihaa älykkäitä, sivistyneitä ja rikkaita ihmisiä kohtaan.

Voi oikeastaan kysyä mikä parempi ihminen alfa-uros on, jos se ei pärjää siinä ihmiselle tyypilliseessä kollekitiivisen solidaarisuuden ja kollektiivisen simputuksen ympäristössä, jossa se elää, vaan joutuu simputuksen kohteeksi.

Olivatko esimerkiksi vuoden 1918 Suomessa punaisten murhaamat kauppiaat, tehtaanomistajat tms. yrittäjät tai maatilanisännät mielestäsi itse syyllisiä siihen, että joutuivat murhatuiksi?

Jukka Aakula kirjoitti...

en tietenkään. Mutta jos puhutaan termillä alfa-uros niin se on eläin joka pärjää olevissa tilanteissa riippumatta ovatko olosuhteet hyvät vai ei.

Tottakai valkoisissakin oli ihmisiä jotka suorastaan kerjäsivät tulla ammutuksi - siis öykkäreitä joita kaikki köyhät vihasivat mutta en usko että näitä oli kuin pieni vähemmistö teloitetuista valkoisista. Suurin osa ammuttiin todennäköisesti koska he olivat talollisia ja/tai poliittisesti aktiiveja - ei luonteen tai tekojen takia.

Valkoisten ampumiset eivät lisäksi olleet koskaan laillisia koska kapinahallitus ei edustanut laillisuutta.

Ironmistress kirjoitti...

Tuplis kirjoitti:

Rautalankamallina mitä lähempänä päättäjistön ja kansalaisen käsillä oleva varustetaso toisiaan on, sitä tasa-arvoisempi yhteiskunta on ja toisinpäin.

Tämä on mielenkiintoinen havainto myöhäiskeskiajalta, ja tämä sopii erinomaisesti yhteen "haarniskainflaation" kanssa.

Haarniska antaa valtavan edun haarniskoimattomaan viholliseen verrattuna - sen avulla jää todennäköisemmin henkiin kuin ilman, ja ilman haarniskaa kevytkin lyönti tai pisto voi olla kuolettava.

700-luvulla, Kaarle Suuren aikana, rengaspaita maksoi saman verran kuin maatila. 900-luvulla se maksoi saman verran kuin kahdeksan lehmää.

Haarniskassa on se hyvä puoli, että se on käytännössä ikuinen. Vermeet periytyivät usein vuosisatojen ajan suvussa, ja koko ajan tehtiin uusia lisää. Niinpä 1100-luvulla jo jalkamiehilläkin alkoi olla varaa haarniskaan, ja 1200-luvulle tultaessa rengashaarniskapaita oli inflatoitunut niin paljon, että se maksoi saman verran kuin härkä.

Kun haarniskat kehittyivät, eilispäivän ritarinhaarniska löysi tiensä jalkamiehen päälle. Kun tutkitaan kuvia 1000-luvulta 1400-luvulle, jalkamiehet ovat koko ajan paremmin ja paremmin varustettuja. 1400-luvulla jokaisella on jotain plootua päällä. Jopa Suomessa keskiaikaisten kirkkojen koristemaalauksissa varsin suomalaisen näköisillä sotamiehillä on kunnolliset kypärät ja ainakin jotain haarniskaa.

Silloin kun kaikilla on haarniska, tilanne on sama kuin silloin jos kenelläkään ei ole. Silloin ratkaisee toisaalta yksittäisen taistelijan taito ja toisaalta yksikön koheesio, harjoitus ja kuri. Haarniskasta ei ole etua silloin, kun kaikilla on sellainen.

Sopii nätisti yhteen sen kanssa, missä määrin suomalainen yhteiskunta totalitarisoituu ja kansalaisilta ollaan viemässä niitäkin vähiä hampaita joita sillä vielä on.

Kyllä. Aseistariisunta tukee aina vallankäyttäjän asemaa, samalla tavoin kuin demilitarisointi pelaa aina hyökkääjän pussiin. Aseenkanto on kautta aikojen ollut vapaan miehen oikeus. Orjat eivät saa kantaa asetta.

Kun kansalaisilta kielletään toisaalta aseenkanto ja toisaalta luotiliivien ja suojavälineiden omistaminen, tällöin pelataan vallankäyttäjän pussiin.

Anonyymi kirjoitti...

Koulutettujen ihmisten halveksunta ja suoranainen tuho ei ole punikkien yksinoikeus (vaikka harva siihen on yltänyt laajemmassa mittakaavassa kuin esim. Maon kommunistihallitus - Maon kiinassahan minkäänlainen ammattitaito oli osoitus että on etuoikeutettu porvaririistäjä). Jenkeissä, joiden vasenkin siipi on meidän oikeistostamme oikealla, on pitkään ollut tapana inhota koulutettuja ja asioista tietäviä ihmisiä vain siksi että he ovat koulutettuja ja tietävät asioista. Moisilla ihmisillä kun on tapana vaarantaa hyvä järjestys keksimällä siihen sopimattomia uusia asioita.

Tämä on tietysti vahingoksi koska tieto on niitä harvoja asioita maailmassa jotka ovat aina hyvästä.

Rikkaiden, eli resursseja hamstraavien, tappaminen sen sijaan on ihan normaalia ja tervettä. Rikkaaksi ei voi päästä luomalla vastaavan määrän hyvinvointia vaan se tehdään luomalla ja hyväksikäyttämällä alistussuhteita. Alistussuhteet taas pitää purkaa väkivalloin koska niiden luonteen vuoksi muu ei tehoa.

Ja mikäkö on tämän evolutiivinen tarkoitus? No yksinkertaisesti se, että kukaan meistä ei voi olla niin vahva kuin monta meistä yhdessä, ja kun yksi käy taisteluun montaa vastaan, se vaarantaa lajinsa ja sen kuuluukin tuhoutua. Näin siis ihan raa'an biologian näkökulmasta, ilman hapatusta oikeudesta, edistyksestä tai muista pehmoarvoista.

Tiedemies kirjoitti...

Ööö... RM:n teksti on toki vaikuttavaa ja hänen tietonsa keskiajasta varmasti oikeat, mutta haarniskatkin kehittyivät tavattomasti mainittuna aikana. Levyhaarniska - siis se, joka on käytännössä haavoittumaton - oli 1400-luvullakin aivan tavattoman kallis. Väitän vähäisen tietämykseni perusteella, että yksi merkittävä syy siihen, että haarniskasta luovuttiin isossa mittakaavassa oli nimenomaan se, että laadukkaat panssaroinnit olivat liian kalliita suhteessa niiden hyötyyn.

Panssarit eivät kadonneet silti mihinkään. Esimerkiksi USA:n sisällissodan aikana kummallakin puolella vakavasti harkittiin panssaroinnin lisäämistä standardivarusteisiin, mutta sitä pidettiin liian kalliina hyötyyn nähden. Silti sotilaat hankkivat niitä usein omaan laskuunsa.

Ja kannattaa muistaa, että vielä ensimmäisen maailmansodan aikaan sotilailla oli yleisesti jonkinlainen haarniska. Ei sellainen ritarimallinen, vaan torson peittävä.

Aseiden hallussapidon symmetriassa on sellainen ongelma, että ihmiset tyypillisesti pitävät poliisista enemmän kuin moottoripyöräjengeistä. Aseet tekevät elämästä tasa-arvoisempaa, mutta myös tavattoman paljon väkivaltaisempaa. Rauhallista elämää arvostava lainkuuliainen kansalainen nyt tyypillisesti ei halua, eikä hänen ole kovin tehokastakaan, erikoistua väkivallan käyttämiseen.

Ampuma-aseet toki tasoittavat peliä, mutta niidenkin kanssa syntyy epäsymmetriaa ja erikoistuminen kannattaa. Tästä syystä aina esiintyy halua antaa järjestyksenpito jonkun muun hoidettavaksi. Koska väkivalta kuitenkin on perimmäinen ja jakamaton auktoriteetin muoto, tästä syntyy kaikenlaisia ongelmia.

Yhteiskunta koostuu ihmisistä, ja ihmisillä on kaikenlaisia haluja ja tarpeita, jos on voimakkaat kannustimet tyydyttää ne asein vapaaehtoisen vaihtokaupan sijaan, niin yhteiskunta ja sen muodostavat ihmiset kyllä kärsivät.

Kateuden tai "bolshevismin", kuten Mikko nimittää, evoluutiopsykologia on loppujen lopuksi yksinkertaista. Populaatiolla on kullakin hetkellä rajallinen määrä resursseja, joiden avulla he turvaavat jälkeläistensä selviämisen. Jos jotkut yksilöt kykenevät hankkimaan näitä resursseja enemmän niin, että loppujen mahdollisuudet vaarantuvat, niin sellainen ominaisuus, joka saa nämä loput tuhoamaan "paremmat" yksilöt, säilyy populaatiossa aika hyvin.

Tämä toimii siinäkin tapauksessa, että suuri osa näistä parempien yksilöiden resursseista tuhoutuisi samalla. Myöhemmissä populaatioissa kun omilla jälkeläisillä ei olisi kauniimpia/älykkäämpiä/parempia yksilöitä kilpailemassa lisääntymismenestyksestä.

Sillä, ovatko nämä paremmat yksilöt jotenkin itse syypäitä, ei ole mitään merkitystä. Yhteiskunta kun koostuu ihmisistä ja ihminen on eläin.

Ironmistress kirjoitti...

Tiedemies kirjoitti:

Ööö... RM:n teksti on toki vaikuttavaa ja hänen tietonsa keskiajasta varmasti oikeat, mutta haarniskatkin kehittyivät tavattomasti mainittuna aikana. Levyhaarniska - siis se, joka on käytännössä haavoittumaton - oli 1400-luvullakin aivan tavattoman kallis.

Ruukinmatruuna tarkasteli asiaa omassa blogissaan, ja rinnasti haarniskan hinnan auton hintaan. Lähes jokaisella on varaa jonkinlaiseen autoon - olipa sitten millainen pommi tahansa - mutta parhaimmat ja hienoimmat maksavat hunajaa, maltaita ja mansikoita. Jotkut Missaglian tai Helmschmiedin upeimmat teokset maksaisivat nykyrahassa saman verran kuin Ferrari tai Porsche. Ja koska haarniska on käytännössä ikuinen, niin varmasti niille oli melkoiset käytettyjen markkinat.

Huonokin haarniska on aina parempi kuin ei yhtään mitään. Suurin osa haarniskoinnista on rajoittunut etulevyyn, olkasuojiin, kypärään ja peltihanskoihin, mutta sekin on paljon enemmän kuin ei yhtään mitään.

Väitän vähäisen tietämykseni perusteella, että yksi merkittävä syy siihen, että haarniskasta luovuttiin isossa mittakaavassa oli nimenomaan se, että laadukkaat panssaroinnit olivat liian kalliita suhteessa niiden hyötyyn.

Tämä syy olivat tuliaseet. Kun tuliaseet kehittyivät, niilä kyettiin tappamaan ihmisiä matkan päästä. Käsikähmä ja lähitaistelu jäivät pois taistelusta lähes kokonaan. Haarniska sietää hyvin kylmiä aseita, mutta ei kestä kuumaa lyijyä - eikä tykinkuulia.

Panssarit eivät kadonneet silti mihinkään. Esimerkiksi USA:n sisällissodan aikana kummallakin puolella vakavasti harkittiin panssaroinnin lisäämistä standardivarusteisiin, mutta sitä pidettiin liian kalliina hyötyyn nähden. Silti sotilaat hankkivat niitä usein omaan laskuunsa.

Tuolloin oli käytössä jo rihlattuja ja takaaladattavia aseita. Haarniskasta tuskin olisi ollut tuolloin hyötyä.

Ja kannattaa muistaa, että vielä ensimmäisen maailmansodan aikaan sotilailla oli yleisesti jonkinlainen haarniska. Ei sellainen ritarimallinen, vaan torson peittävä.

Mutta vain ratsuväellä!

Heitä kutsuttiin kyrassieereiksi. Haarniskoitu ratsuväki oli tehnyt paluun Napoleonin sotien aikana, ja kyrassieerit olivat se "crack troops", jotka heitettiin peliin kun taistelu haluttiin ratkaista. Kyrassi antoi yllättävän hyvän suojan; brittien Kevyen Prikaatin hyökkäys Balaklavassa oli katastrofi, mutta Raskaan Prikaatin hyökkäys ajoi venäläiset pakoon. Mutta hieno tappio muistetaan aina, rutiininomaista voittoa ei kukaan.

Aseet tekevät elämästä tasa-arvoisempaa, mutta myös tavattoman paljon väkivaltaisempaa. Rauhallista elämää arvostava lainkuuliainen kansalainen nyt tyypillisesti ei halua, eikä hänen ole kovin tehokastakaan, erikoistua väkivallan käyttämiseen.

Todettakoon vielä, että haarniska tekee ihmisestä sarvikuonon.

On niin paljon helpompaa olla rohkea ja urhea kun tietää, ettei saa dunkkuunsa, ainakaan pahasti. Ja tuo keskiajan mielipuolinen urheudenpalvonta on seurausta juuri siitä - taistelukentällä on helppoa olla urhea, kun tietää melko varmasti selviävänsä hengissä. Haarniskoimatonta sotilasta on paljon vaikeampaa motivoida juoksemaan päin vihollisen luoteja ja pistimiä.

Ampuma-aseet toki tasoittavat peliä, mutta niidenkin kanssa syntyy epäsymmetriaa ja erikoistuminen kannattaa. Tästä syystä aina esiintyy halua antaa järjestyksenpito jonkun muun hoidettavaksi.

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö omaltakin kohdalta olisi hyvä pitää varalla ainakin jotain. Ruukinmatruuna on itse joutunut kahdesti päällekarkauksen kohteeksi, ja harrastaa siksi kamppailulajia - sen kolmannen kerran varalta.

Yhteiskunta koostuu ihmisistä, ja ihmisillä on kaikenlaisia haluja ja tarpeita, jos on voimakkaat kannustimet tyydyttää ne asein vapaaehtoisen vaihtokaupan sijaan, niin yhteiskunta ja sen muodostavat ihmiset kyllä kärsivät.

Mutta entä jos vallanpitäjät itse ryhtyvät väkivaltaan hallintoalamaisiaan vastaan?

Ironmistress kirjoitti...

Tiedemies kirjoitti:

Kateuden tai "bolshevismin", kuten Mikko nimittää, evoluutiopsykologia on loppujen lopuksi yksinkertaista. Populaatiolla on kullakin hetkellä rajallinen määrä resursseja, joiden avulla he turvaavat jälkeläistensä selviämisen. Jos jotkut yksilöt kykenevät hankkimaan näitä resursseja enemmän niin, että loppujen mahdollisuudet vaarantuvat, niin sellainen ominaisuus, joka saa nämä loput tuhoamaan "paremmat" yksilöt, säilyy populaatiossa aika hyvin.

Suunnilleen noin. Laumaeläimillä tuo dysgeniikka yksilöitä kohtaan pitää huolen siitä, että itse lauma pysyy eugeenisena - lauma pyrkii turvaamaan resurssiensa riittävyyden. Tästä syystä nimenomaan juuri ne fiksuimmat, lahjakkaimmat ja älykkäimmät joutuvat mobbaamisen ja koulukiusaamisen kohteeksi, eivät ne luiskaotsat. (Toisaalta myös lauma pyrkii hankkiutumaan eroon myös niistä yksilöistä, jotka ovat siellä Gaussin käyrän toisessa päässä ja jotka vain kuluttavat resursseja.)

Siksi voidaan oikeastaan todeta, että kaikkein tärkein lahjakkuuden muoto on sosiaalinen lahjakkuus - kyky mukautua lauman vaatimuksiin ja kyky ulvoa susien mukana. Se pelastaa pepun.

Samoin voidaan todeta, että liika määrä mitä tahansa muuta lahjakkuuden muotoa, olipa se älykkyyttä, rikkautta, kauneutta tai mitä tahansa muuta joka erottaa yksilön selkeästi laumasta, on enemmän haitta kuin hyöty. Susilauma käy tällaisen poikkeavan yksilön kimppuun väilttömästi. Sensijaan vähäinen ylimäärä älykkyyttä, rikkautta, kauneutta jne antaa evolutiivisen edun: sellainen määrä, joka poikkeaa hiukan mutta ei liikaa edukseen laumakeskiarvosta.

Japanilaisilla on sanonta Ylösnouseva naula lyödään sisään. Sillä tarkoitetaan tätä kollektiivista tasapäistämistä: kukaan ei saa olla parempi eikä huonompi kuin toiset. Sitä voidaan kutsua japanilaiseksi versioksi Jante-laista.

Tämä toimii siinäkin tapauksessa, että suuri osa näistä parempien yksilöiden resursseista tuhoutuisi samalla. Myöhemmissä populaatioissa kun omilla jälkeläisillä ei olisi kauniimpia/älykkäämpiä/parempia yksilöitä kilpailemassa lisääntymismenestyksestä.

Dysgeniikka yksilöitä kohtaan toimii yhteisön eugeniikkana. Ja tämä on ollut tiedossa jo vuosituhansien ajan. Yhteisö rakastaa keskinkertaisuutta, mutta kammoaa ääripäitä.

Sillä, ovatko nämä paremmat yksilöt jotenkin itse syypäitä, ei ole mitään merkitystä. Yhteiskunta kun koostuu ihmisistä ja ihminen on eläin.

Samoin tämä dysgeniikka yksilöitä kohtaan manifestoi eri tavoin eri populaatiossa. Afroamerikkalaisilla sellaisen miehen, joka lähtee opintielle, katsotaan "acting whitey" ja hänet suljetaan pois yhteisöstä - tai tapetaan. Skandinaviassa on tuo Jante-laki. USA:ssa on perinteisesti halveksittu intellektuelleja - sieltä on peräisin termi nerd.

Juice Leskinen on tarkastellut tätä paremmuuden ongelmaa murhaavasti monissa lauluissaan - yksilön kannalta.

Tupla-J kirjoitti...

Nähdäkseni Tiedemiehelle tekisi hyvää kerrata Dawkinsia aiheesta vastavuoroinen altruismi ja toinen maailmansota.

Haukaksi ryhtyvä psyko kuolee äkkiä, ja se on painava motiivi olla ryhtymättä.

Tiedemies kirjoitti...

Asetaitojen hankkiminen on useimmille yksilöille kustannus ja hyvässä yhteiskunnassa se kustannus on vieläpä täysin turha. Haukka/kyyhky-pelissä on tasapainotila, jossa esiintyy sekä haukkoja että kyyhkyjä.

Yhteiskunta on parempi eli tehokkaampi jos niiden, joille ei asetaidoille ole hyötyä, ei niitä tarvitse hankkia. Siksi ihmiset erikoistuvat. Heinleinilainen ajatus kansalaisesta suvereenina väkivallankäyttäjänä on toki sympaattinen ja esteettinenkin, ja vetoaa minuun samalla tavalla abstraktilla tavalla kuin oppikirjalibertarismi.

Valitettavasti uskon, että käytännössä tällaisesta väkivaltamarkkinoiden rakenteesta lopputuloksena on hyvin todennäköisesti moottoripyöräjengien tms. pakkovalta.

Kyse ei ole edes siitä, että joku yksittäinen öykkäri lähtisi sikailemaan ja pärjäisi hyvin, vaan siitä, että ihmiset aika pian oppisivat, että ensin peräänajajan kannattaisi piestä peräänajettu ensin (koska se vetäisi mieluummin dunkkuun kuin alkaisi vaatia oikeuksiaan) ja lopulta jo ammuttaisiin siitä kun joku vähän katsoo vinoon.

Koska ihmiset eivät tällaista halua, he ostaisivat väkivaltapalveluita muilta. Treenaat kuinka paljon tahansa, niin aina löytyy joku, joka treenaa enemmän, on isompi, nopeampi jne. Roistot erikoistuvat roistoiluun, joten jonkun pitää erikoistua niiden kurmoottamiseen.

En tarkoita tällä sitä, etteikö esimerkiksi jonkinlainen vapaaehtoinen maanpuolustus tms. voisi olla ihan hyvä idea ja toimia takajarruna vallanpitäjien mielivallalle. Mutta niissäkin on vaaransa.

Yhteiskunta koostuu ihmisistä ja ihmiset ovat pirullisen monimutkaisia ja pyrkivät usein hyötymään kaikenlaisista epäsuhdista yhteiskunnan rakenteisssa.

Jukka Aakula kirjoitti...

Tulipas tästä hyvää keskustelua. Alkuperäinen nuoli ei osunut ihan kymppiin mutta toimi hyvänä keskustelun aloittajana.

Hiukan tässä nyt alkaa jo olla linkkiä viimeaikaiseen aselainsäädännön tiukennussuunnitelmaan ?

Tiedemies kirjoitti...

En osta RM:n karakterisointia. Sillä on kirjoittajalleen tavanomainen todellisuuden brutaalisuutta ylikorostava sävy ja painotus. Todellisuus ei ole niin raadollinen.

Yhteiskunta voi hyödyntää lahjakkaimpienkin yksilöidensä kyvyt. Näin toimii aidosti meritokraattinen yhteiskunta mm. kriisin aikana. Ainoana konkreettisena esimerkkinä minulle tulee mieleen yhdysvallat toisen maailmansodan ajalta aina 60-luvulle saakka, jolloin koko koulutusjärjestelmä viritettiin kyvykkäimpien yksilöiden seulomiseen palkitseviin, lahjakkuutta vaativiin tehtäviin. (Sittemmin sen rooli on tietysti muuttunut)

Suomalainen peruskoulu on tietysti ollut - ja osin on vieläkin - jonkinlainen janttereiden avovankila, mutta tästä luonteestaan huolimatta se ei ole mikään maanpäällinen helvetti lahjakkaillekaan yksilöille.

Sosialidemokraattisen järjestelmän progressiivisine verotuksineen voi ajatella olevan rakennettu juuri sitä silmälläpitäen, ettei tällainen
"bolshevistinen" prosessi lähtisi käyntiin. En ole sosialidemokraatti, mutta jos ajattelee Suomen geopoliittista asemaa, niin pidän mahdollisena, ettei radikaalisti markkinatalousmyönteisempi järjestelmä olisi selviytynyt Neuvostoliiton naapurimaana. Ei ole välttämättä täysin virheellistä sanoa, että juuri sosialidemokraatit pelastivat Suomen itsenäisyyden. (En itse ole ihan tätä mieltä, mutta tällainen analyysi ei ole täysin vääräkään)

Jukka Aakula kirjoitti...

Omistusyhteiskuntahan on progressiivisen verotuksen ohella aika hyvä tapa saada yhteiskunnan bolshevisoituminen estettyä. Sitä yritettiin Suomessa aika onnistuneesti Yleislakon jälkeen, samoin Thatcherin UK:ssa. Ehkä myös Viron suorittama asuntojen privatisointi voidaan tulkita ainakin venäläisväestön bolshevisoitumisen estämisyritykseksi ?

USA:ssa omistusyhteiskunnan laajentamisen yrittäminen taisi olla osasyy tähän pankkikriisiin.

Ironmistress kirjoitti...

Tiedemies, älä unohda että ruukinmatruuna on todistanut peruskoululuokallaan sellaista koulukiusaamista, joka päättyi kiusatun itsemurhaan.

Toisinaan todellisuus on vielä raadollisempaa kuin mitä ruukinmatruunan kirjoitukset antavat ymmärtää.

Tiedemies kirjoitti...

Tiedemies, älä unohda että ruukinmatruuna on todistanut peruskoululuokallaan sellaista koulukiusaamista, joka päättyi kiusatun itsemurhaan.

Itsemurha ei vielä tarkoita, että se olisi johtunut kiusaamisesta, eikä pelkkä kiusaaminen tarkoita sitä, että kyseessä olisi ollut "jantterointi" tms. poikkeavien kurmoottaminen. Kiusaamisen logiikka ja dynamiikka eivät mitenkään erityisemmin edellytä, että kiusattu olisi jotenkin muita parempi, lahjakkaampi tms.

Itseasiassa päinvastainen on useammin totta.

Itsemurhat ovat Suomessa tavattoman yleisiä, aivan liian yleisiä. En kuitenkaan osta väitettä, että tämä johtuisi kiusaamisesta tai erilaisuuden ja varsinkaan paremmuuden huonosto siedosta.

Pelkkä Ruukinmatruunan "se nyt vaan on niin" ei ole mikään argumentti.