Suomessa puhutaan paljon työvoimapulasta ja siitä kuka hoitaa vanhuksemme vuonna 2019.
Minusta oleellisempi kysymys on kuka luo kansallisvarallisuuden vuonna 2019. Suurten teollisten yritysten aika Suomessa alkaa olla ohi. Suomalaiset yritykset kuivuvat tai siirtyvät muihin maihin. Joku väittää että syynä on se, että Suomessa palkkakustannukset ovat liian suuret. Toiset saanovat että raaka-ainekustannukset (puu) ovat liian suuret. Kolmannet sanovat että markkinat ovat kaukana. Luulen itse että myös suomalaisten kyky toimia yhteistyössä toistensa kanssa suurissa organisaatioissa on laskenut.
Olkoon syy suurten yritysten kuihtumiseen tai maasta pakoon mikä tahansa, kysymys on edelleen sama: Kuka luo kansallisvarallisuuden vuonna 2019 tai 2029 ?
Syntyykö Suomeen uusia yrityksiä ja yritysryppäitä - piilaaksoja - innovaation pohjalta. Mitä merkkejä tällaisesta kehityksestä on ?
Kun Nokia on dumpannut kaikki partnerinsa, voisivatko nämä yritykset irrottauduttuaan Nokian lakeijan roolista saada aikaan jotain uutta ? Tuskin - siihen ne ovat liian spesialisoituneita.
En ole kuitenkaan pessimisti. Joku keksii vielä jotain.
Ehkä visio liittyy jotenkin venäläisten hyysäämiseen. Koska Venäjä on alhaisen luottamustason ja heikon osaamisen maa, Suomi voi tarjota pietarilaisille ja pohjoisvenäläisille erilaisia palveluita.
Suomella on myös poliittisesti pitkät perinteet venäläisten mielistelystystä. Erityisesti nykyiseltä presidentiltämme ja pääministeriltämme lakeijamainen käytös venäläisiä kohtaan onnistuu. Tällaisella pokkuroinnilla on tärkeä merkitys kun luodaan kauppasuhteita Venäjään.
Toisaalta rajansa siinäkin - kukaan - tuskin edes Putin - todellisuudessa arvostaa matelevia mielistelijöitä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Perustuotanto tulisi elvyttää ulkomaille ulkoistamisen sijaan. Se tuottaa työpaikkoja kellokäyrän vasemmalle puoliskolle ja mahdollistaa heidän osallistumisensa yhteiskunnan pyörittämiseen hedelmällisellä tavalla.
Kyseiset työt mahdollistaisivat myös vähän koulutetun ja jo maassa olevan ja ilmeisesti siellä pysyvän maahanmuuttajavähemmistön hyötykäytön.
Perustuotannon puute myös tekee yhteiskunnan riippuvaiseksi ulkomaista - myös sellaisista, joilla ei ole mitään välitöntä insentiiviä ajatella meidän etuamme. Tuotannon ulkoistaminen on nimenomaan lyhyen tähtäimen etu, mikä tarkoittaa poikkeuksetta pitkän tähtäimen haittaa.
Varallisuus tarkoittaa sitä, että "on millä mällätä", mutta tässä näyttäisi taustalla kummittelevan jonkinlainen merkantilismi.
Muistin virkistämiseksi, merkantilismi tarkoittaa sitä, että talouspolitiikan keskeinen tavoite on hankkia maan rajojen sisälle arvometalleja ja/tai valuuttaa. Valitettavasti makrotaloudellisesti ajatellen valuutta ja arvometallit eivät ole vaurautta, joten merkantilismi on ihmisten todellista vaurautta heikentävää politiikkaa.
Mutta siis: Vanha talousteoreettinen malli sanoo, että kullakin teollisuuden haaralla on taipumus asettua sinne, missä se tuottaa parhaiten ja että siihen vaikuttaa kolme muuttujaa: etäisyys asiakkaista, raaka-aineiden hinta ja pääoman saatavuus. Teollisuudenhaarasta riippuu sitten, kuinka olennaisia mikäkin on.
Esimerkiksi etäisyys asiakkaista on vähemmän olennainen sellaiselle teollisuudelle, jossa tuotteen kilohinta on hurjan korkea.
Tämä teoria toimii kuitenkin vähän huonosti silloin, kun jalostusketjut ovat pitkiä ja leveitä.
Lyhyen ja pitkän tähtäimen edun erottaminen toisistaan on jonkinlaista sofismia ja sanamagiaa.
Teollisuusyrityksen aikajänteen ratkaisee käytännössä korko- ja inflaatiotaso ja teknologian kehitysvauhti. Jos nimelliskorot ovat korkeat ja/tai jos teknologia kehittyy vinhaa vauhtia, ei ole järkeä tehdä kovin pitkän aikajänteen suunnitelmia, kun kahden vuoden päästä se, mitä tehdään ei joko käy kaupaksi tai emme tiedä yhtään paljonko nyt hankittu pääoma tuottaa.
Tämä pätee myös perustuotantoon. Se on hassua, että juche-aate alkaa kuulostaa heti hyvältä, kun se puetaan johonkin toisenlaiseen asuun. Itse en noista sosialistisista suunnitelmatalousmalleista perusta, ehdotteli niitä kuka tahansa.
Minä tarkoitin sitä millä esim. luodaan verotulot.
Viime laman aiheuttama velkaantuminen ratkesi sillä että Nokia yms. alkoi luoda varallisuutta. Verotettavaa tuloa.
Nyt Nokia ajaa alas markkinaosuuttaan, NSN on menossa alaspäin, samoin metsä- ja mettalliteollisuus. Jotain tulee varmaan tilalle mutta ei se hetkessä tapahdu.
Viittasin siis yllä vähän humoristisesti "Juche"-heitolla Tupliksen tekstiin, jossa puhutaan perustuotannon elvyttämisestä. Maataloustuet ovat jo nyt tavattoman suuret ja maataloustuotteiden tuonnin estäminen on oikeastaan ainoa keino, jolla maataloustuotantoa voisi enää Suomessa tukea.
Kun lisäksi aletaan puhua jonkun väestönosan "hyötykäytöstä", niin sirpin ja vasaran kuvat alkavat jo suorastaan vilkkua silmissä.
Olet varmaan oikeassa, TM.
Sanottakoon kuitenkin että Tuplis on yksi rehellisimpiä ja fiksuimpia keskustelijoita koko tässä konservatiivisessa genressä - ja yrittää aina avoimesti etsiä totuutta eikä yritä jyärätä omia mielipiteitään muille.
Joo.
Ajattelin tätä asiaa vähän enemmän itse substanssin puolelta. Yritysten kuihtuminen sinänsä ei ole ongelma, jos edelleen ihmiset tuottavat toisilleen sitä, mistä saavat hyvinvointia.
Kansantalous voidaan yksinkertaistaen ajatella laatikkona, jossa tuonti menee sisään ja vienti ulos. "Merkantilismiksi" nimitän sellaista ajattelua, jossa vienti on "hyvä" ja tuonti on "paha" asia. Päinvastainen on siinä mielessä mielestäni totta, että viennillä on funktio mutta tuonnilla on "itseisarvo", so. tuonti on jotain, miksi viedään. Vientiä ei tarvita mihinkään muuhun.
Maataloustuotantoa tuetaan Suomessa aika paljon ja Suomessa ainakin jossain vaiheessa tuotettiin enemmän kuin täällä syötiin (vaikka maahan tuodaan sitten muuta syötävää; esim banaaneja ei täällä kasva). On vaikeaa nähdä miten sitä olisi järkevää lisätä.
Puuta kannattaa Suomessa kerätä yleensä ainakin johonkin tarkoitukseen. Sen hinta ei voi pitkällä aikavälillä olla niin korkea, että se jätetään metsään mätänemään. Hetkellisesti näin voi käydä, koska talous ei ole aina hyvin tasapainossa, kuten tällä hetkellä on asiantila, mutta hinta tulee alas viimeistään sitten kun tukkipuu alkaa mädätä metsään. Vähintäin sitä kannattaa polttaa.
Minusta suomalainen teollisuuspolitiikka on liiaksi pätemishaluisen ja autoritaarisen pönöttäjäsakin käsissä. Heille on hienoa maalailla näitä innovaatiostrategioita ja klustereita ja sokkeja ja tiesmitä. Näitä kaikkia leimaa sellainen ajattelu, että joku tärkeä pamppu kauppa- ja teollisuusministeriössä muka tietää mitä firmojen kannattaa tehdä. Tämä on peräisin aikakaudelta, joka on päättynyt jo kolmekymmentä vuotta sitten.
Say:n laki kuitenkin pätee jo vähänkään pidemmällä aikavälillä: tarjonta luo oman kysyntänsä. Jos meillä kerran on työvoimaa ja osaamista, niin sen hinnan pitää vain tulla pikkuhiljaa alas, että se menee kaupaksi. Insinöörityö on jo nyt Suomessa halpaa länsimaisen mittapuun mukaan.
Kansallisvarallisuutta ovat viimekädessä tiet, sähköverkko, asunnot, ruoka, kuljetusvälineet, elokuvateatterit, kirjastot, sairaalat, jne, sellaiset asiat, joista ihmiset saavat koetun hyvinvointinsa. Jos näitä "luodaan" tarpeeksi, niin mitään hätää ei ole.
Tuplis on varmasti rehellinen, mutta hänen ajatuksensa maataloudesta tuntuisi liikkuvan jonkinlaisella veri-ja-maa- symbolitasolla ja vetoavan jonkinlaiseen kollektiiviseen turvallisuudentunteeseen.
Jos näin halutaan asia hahmottaa, niin viimekädessä vientiä tarvitaan siihen, että saadaan traktoreihin bensaa.
(Heh, traktorit tosin käyvät dieselilllä, mutta pointti kait tuli yllä selväksi...)
Tuli :)
Vaikka kirjoittelen tällä blogilla tietysti aika teoreettisia asioita olen ollut pitkään ihan oiekissa töissä yritysmaailmassa. Koodannut, koodannut ja koodannut. Tehnyt toki myös näennäisesti hienompiakin hommia. Tämä kirjoitus ehkä liittyi vaan siihen tuskaan että eikö siinä nyt mene aika paljon aikaa että jotain uutta saadaan taas aikaan vanhaa väistyvää korvaamaan.
Sinänsä olen samaa mieltä tästä:
Minusta suomalainen teollisuuspolitiikka on liiaksi pätemishaluisen ja autoritaarisen pönöttäjäsakin käsissä. Heille on hienoa maalailla näitä innovaatiostrategioita ja klustereita ja sokkeja ja tiesmitä. Näitä kaikkia leimaa sellainen ajattelu, että joku tärkeä pamppu kauppa- ja teollisuusministeriössä muka tietää mitä firmojen kannattaa tehdä. Tämä on peräisin aikakaudelta, joka on päättynyt jo kolmekymmentä vuotta sitten.
Taitaa olla noitten pätemisten aika jo ohi.
Lähetä kommentti