Vanha iskulause "Raukat menee merten taa" herättää aina tunteita. Iskulause tuli taas mieleeni kun luin Herald Tribunesta artikkelin libanonilaisten maastamuutosta. Libanonilaiset muuttavat suurin joukoin maasta - kuka EU:hun, kuka USA:aan, kuka Qatariin.
Kolutetut lähtevät useammin kuin kouluttamattomat, nuoret useammin kuin vanhat ja maroniittikristityt useammin kuin shiiat. Vanha iskulause "Raukat menee merten taa" saattaa kuullostaa typerältä sitä taustaa vasten, että tietenkään nämä ihmiset eivät ole yksilöinä heikompia kuin ne jotka jäävät. Todennäköisesti päinvastoin.
Individualistisesta näkökulmasta iskulause "Raukat menee merten taa" on mieletön. Iskulausetta pitää kuitenkin tarkastella siinä kontekstissa jossa sitä käytettiin ja jossa sitä käytetään. Vaikka iskulauseen sanamuoto lienee Kiannon käsialaa ajatus maastamuuttajasta heikkona yksilönä esitettiin esimerkiksi Pohjanmaan ja Savon herännäisyydessä (körttiläisyydessä) jo ennen Kiantoa.
Iskulause esitettiin samassa kontekstissa kuin toinen iskulause "sielu on vahva mutta ruumis heikko". Maastamuuttaja on heikko kristitty ja raukkamainen omiensa (seurakunnan) pettäjä.
Iskulause on Dawkinsin termiä käyttäen meemi eli kulttuurigeeni. Se oli meemi joka ryhmävalinnan näkökulmasta vahvisti körttiliikkeen konsistenssia, Ryhmävalinnan näkökulmasta se merkitsi "Maahanmuuttaja on porukan pettäjä". Malmivaara pilkkaa Joonan kirjan selityksissä ihmisiä jotka sanovat että kyllä Amerikassakin on kirkkoja. Körttiliikkeen näkökulmasta maastamuuttaja oli menetetty Kristuksen sotilas.
Kun kansa taistelee olemassaolostaan niin kuin Suomi talvisodassa väite "Raukat menee merten taa" muuttuu todeksi. Se ei ehkä ole totta sanan "totuus" luonnontieteellisessä merkityksessä. Mutta biologi DS Wilson määrittelee luonnontieteellisen totuuden lisäksi pragmaattisen totuuden.
Väite on tosi jos ja vain jos siihen uskominen vahvistaa yksilön tai ryhmän kelpoisuutta
Voimme siksi todeta, että jos körttisaarnaaja sanoi "Raukat menee merten taa" hän puhui totta. Väitteen "Raukat menee merten taa" totuudellisuutta kannattaa ehkä miettiä myös Suomen kansallisen liikkeen näkökulmasta.
Lukekaapa vuoden takainen postaukseni käytännöllisestä tiedosta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Kun kuulen sanan meemi, poistan varmistimen pistoolistani. Huomaan joutuneeni kulttuurivapaalle vyöhykkeelle. Tätä blogia en enää lue.
Juttu on nyt kuitenkin niin, että minä en itse ole mikään meemiteorian suuri ihailija. Päinvastoin pidän termiä hiukan tyhjänpäiväisenä.
Käytin sanaa vain siksi, että se on ihmisille tuttu.
Tarkoitin yleisesti jotain erillistä kulttuurista ilmiötä joka leviää imitaation kautta.
Käyttääkö Dawkins muuten nykyään meemiä? Blackmoren kirjan esipuheessa hän oli ainakin vielä hyvin varauksellinen koko jutun suhteen.
Itseäni termissä ja teoriassa häiritsee eniten se, että mitään meemiä ei pystytä määrittelemään. Sen avulla pystytään siis puhumaan kaikenlaista hubaa tarkoittamatta oikeastaan muuta, kuin mitä jo etukäteen haluttiin sanoa.
O.E Wilson muistaakseni totesi, että meemi voisi mahdollisesti olla jonkinlainen informaation käsittelyn solmukohta aivoissa, mutta siinä saamme taas odotella aivotutkimuksen tuloksia ;)
Meemi itsessään on muuten huono meemi, koska Firefoxin oikoluku ei tunne sitä :)
Ida, ota kuitenkin huomioon että ei Mendelkään tiennyt minä näkäinen geeni on, mutta kehitti kuitenkin hienon teorian joka tavallaan postuloi geenin käsitteen.
Totta joo.
En ole kyllä syvällisemmin perehtynyt, mutta Mendel kai kokeellisesti todisti teoriansa ja siinä vaiheessa geeni oli vain nimi perintötekijöille? Sehän on sittemmin tarkentunut.
En itse usko, että tuosta meemiteoriasta on samaan. Tosin voidaan päätyä siihen, että jotain ilmiötä kulttuurisessa siirrossa aletaan nimittää meemiksi. Näin luulisin.
Tarkastin vielä wikipediasta asian.
Mendel ei keksinyt termiä geeni, mutta
The existence of genes was first suggested by Gregor Mendel (1822-1884), who, in the 1860s, studied inheritance in pea plants and hypothesized a factor that conveys traits from parent to offspring. He spent over 10 years of his life on one experiment. Although he did not use the term gene, he explained his results in terms of inherited characteristics. Mendel was also the first to hypothesize independent assortment, the distinction between dominant and recessive traits, the distinction between a heterozygote and homozygote, and the difference between what would later be described as genotype and phenotype.
Dawkins ajattelee että evoluutio - sekä biologinen että kulttuurievoluutio - edellyttää että on olemassa atominen (jakamaton) replikaattori, jota sitten kutsutaan geeniksi tai meemiksi.
Dawkins väittää näin muistaakseni ainakin Itsekäs Geeni -kirjassaan. En ole varma onko hän edelleen yhtä varma.
Boyd ja Richerson taas väittävät että evoluutio ei edellytä tällaista atomista replikaatoria.
Mutta Susan Blackmoren mukaan ristiriitaa ei todellisuudessa ole:
Nor do replicators have to be “discrete, faithfully replicating, genelike bits of information”. Dawkins long ago pointed out that the copying fidelity of most memes is very low, there is often no right way of deciding where one meme begins and another ends, and most memes do not appear to be particulate – themes later taken up by both Dennett (1995) and me (Blackmore 1999). These facts do not disqualify songs, stories, scientific theories or technologies from being replicators; these memes are just rather poor quality replicators – as we might expect from an evolutionary process that began only a few million years ago at most.
Could it be that Richerson and Boyd are merely rejecting the word “meme” because of its popular connotations, when their theory is really equivalent to memetics? I have wondered about this for many years, because it is clear that along the spectrum of gene-culture coevolution theories, Boyd and Richerson have always been the closest to memetics; that is, they have come very close to treating their cultural variants as true replicators that evolve in their own way, and without being firmly held on Wilson’s genetic leash. So the answer depends on whether Richerson and Boyd think that cultural variants are replicators or not. In this book we have the answer, and it is “no”.
Tohtori Blackmore on Dawkinsin kaveri.
"Nor do replicators have to be “discrete, faithfully replicating, genelike bits of information”"
Niin no. Tuo on minusta ihan sama, kuin todetaan, että mitään meemiä ei siis tarvita selittämään kulttuurista siirtoa. Matkiminen on varmasti osa sitä, mutta sekin on jo muuta kuin puhdasta kopioitumista.
Lähetä kommentti